Mustavalkoisten loppukesäilottelua tältä päivältä:
(Pikan jahtaushaukku on aivan koominen kiljaisu.)
perjantai 30. elokuuta 2013
maanantai 26. elokuuta 2013
pieni perspurijainen treenaa
Kädet ovat mustelmilla Kolan innostusrouskautusten jäljiltä. Myös kyljessä on nätti sinerrys. Kola "vahingossa" nappailee hihasta ja paidan helmasta.
Ja näyttää siltä, että Pikalla on samoja ihastuttavia rouskauttelupiirteitä. Serpentiinitreenin jälkeen Pika oli sitä mieltä, että vissiinkin voisin ohjata paremmin tai juosta nopeammin tai kertoa ripeämmin, mitä seuraavaksi tehdään. ROUSK! Ei jää videolla epäselväksi, missä kohdassa hammaskalusto takertuu kankkuun kiinni.. Perhanan perspurija.
Serpentiinitreeni sujuu täydellisen ongelmattomasti, jos esteissä on jäljellä vähänkin "kulmaa". Mutta kun kulman suoristaa lähes olemattomiin, tulee hommaan luonnollisestikin haastetta. Vastakädellä saan kuitenkin Pikan yli keskimmäisestäkin hypystä. Kolmas hyppy piti kuitenkin kääntää tosi helppoon kulmaan, että sain kaksi ekaa hyppyä onnistumaan. Täytyy siis jatkaa tästä ja ryhtyä vähitellen vaikeuttamaan kolmattakin hyppyä. :)
Ja lopuksi vielä eiliseltä Iin ja Peen sisarusälykköyttä:
Ja näyttää siltä, että Pikalla on samoja ihastuttavia rouskauttelupiirteitä. Serpentiinitreenin jälkeen Pika oli sitä mieltä, että vissiinkin voisin ohjata paremmin tai juosta nopeammin tai kertoa ripeämmin, mitä seuraavaksi tehdään. ROUSK! Ei jää videolla epäselväksi, missä kohdassa hammaskalusto takertuu kankkuun kiinni.. Perhanan perspurija.
Serpentiinitreeni sujuu täydellisen ongelmattomasti, jos esteissä on jäljellä vähänkin "kulmaa". Mutta kun kulman suoristaa lähes olemattomiin, tulee hommaan luonnollisestikin haastetta. Vastakädellä saan kuitenkin Pikan yli keskimmäisestäkin hypystä. Kolmas hyppy piti kuitenkin kääntää tosi helppoon kulmaan, että sain kaksi ekaa hyppyä onnistumaan. Täytyy siis jatkaa tästä ja ryhtyä vähitellen vaikeuttamaan kolmattakin hyppyä. :)
Ja lopuksi vielä eiliseltä Iin ja Peen sisarusälykköyttä:
sunnuntai 25. elokuuta 2013
pika treenaa
Käytiin lämpimän sunnuntain aamutunteina Maijun, Indin ja Hipin kanssa oman seuran kentällä. Pentujen päivän teemoina olivat vauhtiympyrällä putkiin irtoaminen, pussi osana rataa ja kokonainen puomi yksittäisenä esteenä.
Ja hyvinpä tuo oma pentu taas pinkoi. (Kuinka kauan sitä saa sanoa pennuksi? Sehän täyttää kolmen viikon päästä vuoden.. ;) Puomilla se ei kaipaa minun liikettäni tuekseen ja pysyi puomilla, vaikka yhdellä kerralla tehtiin vähän turhankin vino lähestyminen. Jälkikäteen videolta katseltuna huomasin, että syystä tai toisesta Pika kääntyi alastulolla vasemmalle, mikä olisi ymmärrettävää, jos minä olisin joka suorituskerralla vasemmalla, mutta se kääntyi vasemmalle myös silloin, kun minä olin oikealla puolella. Täytyy kiinnittää huomiota jatkossa siihen, ettei kääntyisi vinoon.
Vauhtiympyrällä Pikasta tosiaankin irtosi vauhtia ja kaikeksi onneksi se lähti myös omatoimisesti alkusuoran päässä olleelle putkelle, jolloin ehdin paremmin ohjaamaan ympyrän loppuosan. Pussikin sujui radan osasena ilman pienintäkään ongelmaa. Itseäni tosin jännitti lievästi joka kerta, kun Pika meni pussiin. Mitä jos se sählää ja menee pussissa ihan solmuun tai jotain?! ;) Pika-pellehermanni koki tarpeelliseksi ärjähtää minulle alkusuoralla olleen putken jälkeen: joka halvatun kerta se sanoi RRRRÄYh, kun tuli putkesta. :D Olisikohan huudellut ohi mennessään hitaaksi ja plösöksi, tai sitten urputti siitä, että otin lähdössä etumatkaa. ;)
Ja hyvinpä tuo oma pentu taas pinkoi. (Kuinka kauan sitä saa sanoa pennuksi? Sehän täyttää kolmen viikon päästä vuoden.. ;) Puomilla se ei kaipaa minun liikettäni tuekseen ja pysyi puomilla, vaikka yhdellä kerralla tehtiin vähän turhankin vino lähestyminen. Jälkikäteen videolta katseltuna huomasin, että syystä tai toisesta Pika kääntyi alastulolla vasemmalle, mikä olisi ymmärrettävää, jos minä olisin joka suorituskerralla vasemmalla, mutta se kääntyi vasemmalle myös silloin, kun minä olin oikealla puolella. Täytyy kiinnittää huomiota jatkossa siihen, ettei kääntyisi vinoon.
Vauhtiympyrällä Pikasta tosiaankin irtosi vauhtia ja kaikeksi onneksi se lähti myös omatoimisesti alkusuoran päässä olleelle putkelle, jolloin ehdin paremmin ohjaamaan ympyrän loppuosan. Pussikin sujui radan osasena ilman pienintäkään ongelmaa. Itseäni tosin jännitti lievästi joka kerta, kun Pika meni pussiin. Mitä jos se sählää ja menee pussissa ihan solmuun tai jotain?! ;) Pika-pellehermanni koki tarpeelliseksi ärjähtää minulle alkusuoralla olleen putken jälkeen: joka halvatun kerta se sanoi RRRRÄYh, kun tuli putkesta. :D Olisikohan huudellut ohi mennessään hitaaksi ja plösöksi, tai sitten urputti siitä, että otin lähdössä etumatkaa. ;)
perjantai 23. elokuuta 2013
ampiaisia
Enpä ole aiemmin nähnyt koirassa niin montaa ampiaista kuin tänään oli Pikassa. Ehdittiin olla metsässä ehkä vartti, kun yhtäkkiä Kola sanoo VIU! ja Pika vetää itsensä kyttyrään ja sinkoilee vauhkoontuneena ympäriinsä. Sain Pikasta sen verran otetta, että ehdin nähdä turkin täydeltä ampiaisia. Seuraavassa hetkessä Pika ryntäsi taas vapaana täysin järjettömänä ja korvat lukossa.
Pokkani ei riittänyt testaamaan, miten kauas Pika vauhkouksissaan säntää, koska lähistöllä on autoteitä - ja toisaalta metsääkin riittää kilometritolkulla vähän sinne sun tänne. Niinpä yritin pysyä Pikan matkassa ja tehtiin varmaan maastojuoksun Suomen ennätys. Hihnatkin putosivat jossain kohtaa kädestä, kun Pika meinasi kadota näkyvistä. Lopulta sentään sain rassukan kiinni ja yritin saada turkin sisään kaivautuneet kirotut ötökät pois. Niitä löytyi lopulta vielä autolle päästyäkin.
Kyytabletti (että on typerä nimi tabletilla, joka ei kyihin liity oikein mitenkään) löytyi varttia myöhemmin Itäkeskuksen apteekista ja pentu on kuin onkin elossa.. ;) Ehti mielessä käydä siinä Pikan perässä juostessa kaikki mahdolliset ötökkäkauhuleffat, joissa turvonnut mätänevä ruho on edelleen täynnä tappamiseen ohjelmoituja eläimensyöjäötököitä.
Rentouttava lenkki! (Ja huomenna etsimään niitä hihnoja..)
Pokkani ei riittänyt testaamaan, miten kauas Pika vauhkouksissaan säntää, koska lähistöllä on autoteitä - ja toisaalta metsääkin riittää kilometritolkulla vähän sinne sun tänne. Niinpä yritin pysyä Pikan matkassa ja tehtiin varmaan maastojuoksun Suomen ennätys. Hihnatkin putosivat jossain kohtaa kädestä, kun Pika meinasi kadota näkyvistä. Lopulta sentään sain rassukan kiinni ja yritin saada turkin sisään kaivautuneet kirotut ötökät pois. Niitä löytyi lopulta vielä autolle päästyäkin.
Kyytabletti (että on typerä nimi tabletilla, joka ei kyihin liity oikein mitenkään) löytyi varttia myöhemmin Itäkeskuksen apteekista ja pentu on kuin onkin elossa.. ;) Ehti mielessä käydä siinä Pikan perässä juostessa kaikki mahdolliset ötökkäkauhuleffat, joissa turvonnut mätänevä ruho on edelleen täynnä tappamiseen ohjelmoituja eläimensyöjäötököitä.
Rentouttava lenkki! (Ja huomenna etsimään niitä hihnoja..)
keskiviikko 21. elokuuta 2013
tunnen sinut.
Tänään tuli taas koettua hetki, missä pystyin lukemaan Kolaa kuin selkokielistä kirjaa. Tiesin, mitä se haluaa sanoa.
Oltiin Jakomäessä päivälenkillä. Koirat saivat uida ja kierrettiin pitkin pitkospuita suomaisemissa. Lievästi ulkopuolisena ihailin kolmen koiran laumapuuhia. Kola touhuili syrjemmällä keppinsä kanssa ja mustavalkoiset rallasivat pitkin mättäitä kuin heikkomieliset. Koirien meno oli kerrassaan leppoisan hyväntuulista.
Ihan lenkin loppupuolella tultiin kohtaan, missä polku kääntyy niin tiukasti kuusen taakse, ettei mitenkään pysty olemaan varma siitä, mitä kulman takana tapahtuu. Kola hölkytteli lauman etumiehenä polun mutkaan ja mustavalkoiset keskittyivät metsän hajuihin. Ne keskittyivät omiin hommiinsa itse asiassa niin tarkasti, etteivät ne nähneet, mitä Kola sanoi.
"Täältä tulee joku, jonka tulemiseen pitäisi reagoida välittömästi. Mitä tehdään?" se kysyi ja kääntyi katsomaan minua.
"Selvä. Tule tänne, niin minä ratkaisen mitä tehdään."
"Ok."
Inhimillistämistä. Eihän siinä mitään oikeasti sanottu tai kysytty. Mutta tuolta se kertakaikkisen hirmuisesti tuntui. Minä en kuullut polunmutkan takaa mitään ääniä tai nähnyt vilaustakaan mistään erikoisesta. Mutta Kolan asento, minuun kääntynyt katse ja luoksetulokäskyyn reagoimisen tyyli kertoivat, että nyt on syytä ottaa koko lauma hihnaan. Kutsusta Kola tassutteli luokseni ja mustavalkoiset saapuivat samalla käskyllä tietämättä mitään Kolan hienovaraisesta ilmoituksesta. Muutama sekunti hihnaan pistämisen jälkeen polun mutkan takaa näkyviin astui ihminen ja terrieri.
Kola on ehdottomasti laumani koirista minulle tutuin. Se tuntuu vuosi vuodelta puhuvan selkeämpää ja ymmärrettävämpää kieltä. Mustavalkoisten kieli on ennakoimatonta eläinkieltä, josta en todellakaan aina ota tolkkua, ja se kohdistuu nimenomaisesti minulle vain harvoin. (Paitsi jos on ruoka-aika. Silloin Nokikin viestii minulle ERITTÄIN selkokielisesti.) Kola puolestaan lainkaan inhimillistämättä kohdistaa elekieltään nimenomaisesti minulle - ja varsinkin tilanteissa, joissa se ei itse pysty päättämään, miten kannattaisi toimia.
Hassu opettavainen otus.
Oltiin Jakomäessä päivälenkillä. Koirat saivat uida ja kierrettiin pitkin pitkospuita suomaisemissa. Lievästi ulkopuolisena ihailin kolmen koiran laumapuuhia. Kola touhuili syrjemmällä keppinsä kanssa ja mustavalkoiset rallasivat pitkin mättäitä kuin heikkomieliset. Koirien meno oli kerrassaan leppoisan hyväntuulista.
Ihan lenkin loppupuolella tultiin kohtaan, missä polku kääntyy niin tiukasti kuusen taakse, ettei mitenkään pysty olemaan varma siitä, mitä kulman takana tapahtuu. Kola hölkytteli lauman etumiehenä polun mutkaan ja mustavalkoiset keskittyivät metsän hajuihin. Ne keskittyivät omiin hommiinsa itse asiassa niin tarkasti, etteivät ne nähneet, mitä Kola sanoi.
"Täältä tulee joku, jonka tulemiseen pitäisi reagoida välittömästi. Mitä tehdään?" se kysyi ja kääntyi katsomaan minua.
"Selvä. Tule tänne, niin minä ratkaisen mitä tehdään."
"Ok."
Inhimillistämistä. Eihän siinä mitään oikeasti sanottu tai kysytty. Mutta tuolta se kertakaikkisen hirmuisesti tuntui. Minä en kuullut polunmutkan takaa mitään ääniä tai nähnyt vilaustakaan mistään erikoisesta. Mutta Kolan asento, minuun kääntynyt katse ja luoksetulokäskyyn reagoimisen tyyli kertoivat, että nyt on syytä ottaa koko lauma hihnaan. Kutsusta Kola tassutteli luokseni ja mustavalkoiset saapuivat samalla käskyllä tietämättä mitään Kolan hienovaraisesta ilmoituksesta. Muutama sekunti hihnaan pistämisen jälkeen polun mutkan takaa näkyviin astui ihminen ja terrieri.
Kola on ehdottomasti laumani koirista minulle tutuin. Se tuntuu vuosi vuodelta puhuvan selkeämpää ja ymmärrettävämpää kieltä. Mustavalkoisten kieli on ennakoimatonta eläinkieltä, josta en todellakaan aina ota tolkkua, ja se kohdistuu nimenomaisesti minulle vain harvoin. (Paitsi jos on ruoka-aika. Silloin Nokikin viestii minulle ERITTÄIN selkokielisesti.) Kola puolestaan lainkaan inhimillistämättä kohdistaa elekieltään nimenomaisesti minulle - ja varsinkin tilanteissa, joissa se ei itse pysty päättämään, miten kannattaisi toimia.
Hassu opettavainen otus.
sunnuntai 18. elokuuta 2013
kaksi rataa, kaksi rimaa
Noki kävi tänään hakemassa I-HAHin omista kisoista pronssi- ja hopeasijoituksen. Nollavoitot olivat kummallakin radalla täsmälleen yhden riman takana. Ekalla radalla putosi ensimmäinen rima, kun lähdin ohjaamaan kakkosta juuri, kun Noki oli hypyn päällä. Tokalla radalla olin myöhässä ohjaamassa hyppyä keskellä rataa, joten seuraavalla hypyllä olin vielä enemmän myöhässä, ja rima tipahti.
Niinpä sitten saatiin vitosella hopeaa ja pronssia. Voihan vit...onen.
Niinpä sitten saatiin vitosella hopeaa ja pronssia. Voihan vit...onen.
lauantai 17. elokuuta 2013
pikan treenit tällä viikolla
Pikan kanssa treenattiin tällä viikolla enemmän kuin laki sallii. Onneksi pikkuherra ei näytä ottaneen itseensä neljän päivän kentällä hengailusta.. (Mutta ei kyllä tule tavaksi tämä tälläinen.)
Jenna Caloanderin treeneissä tehtiin kaikkea huisin hurjaa ja julman jännittävää. Kentän laidalla joku tokaisikin, että "sehän menee kuin iso koira". No nii-i! Tehtiin pyöritystä, persjättöjä, takaakiertoja.. Siis ihan oikeiden koirien agilityä. ;)
Tästä treenistä tehtiin siis Pikan kanssa ensin esteitä 1-3, sitten 4-6 ja yhdistettiin nuo pätkäksi 1-6. Sen jälkeen tehtiin pätkää 6-8. Jostain syystä takaakiertopäällejuoksu ei kasilla toiminut yhtään, vaan Pika juoksi hypyn suuntaisesti tulematta kuitenkaan kasin yli. Treenailtiin sitten päällejuoksua ja lopuksi siirryttiin kokeilemaan hyppyjä 11-12.
Keskiviikkona tehtiin Anninan ja Kiiton seurassa muutamat kontaktitreenit.
Torstaina päästiin treffaamaan Tigi-siskoa Ojangossa ja tehtiin taas ihan oikeeta aksaa. ;) Pika osaa NIIN paljon enemmän kuin mitä ymmärrän tai uskon. Se irtosi torstain treeneissä eteen hypylle, vaikka olisin voinut lyödä vaikka pöksyistäni vetoa, ettei se sinne irtoa. Lisäksi se tuli mainiosti pakkovalssiin juoksuvauhdista, kunhan vain uskalsin lähteä tarpeeksi ajoissa pinkomaan kohti pakkovalssiestettä enkä jäänyt saattelemaan Pikaa irtoamista vaativalle hypylle. Sain Pikan myös kokoamaan itsensä ennen hypylle ponnistamista, kunhan vain tein valssin ajoissa. Kiltti Pikamies ei mennyt valssihypyn takana olleeseen ansaputkeen, kun sain jarrutuksen ja valssin ajoitettua oikein.
Perjantaina käytiin vielä moikkaamassa Indi-siskoa Purinalla. Pika pääsi juoksemaan muutaman kerran serpentiinisuoraa, jossa hypyt olivat lievästi vinokkain helpottamassa itsenäistä oikeiden esteiden löytämistä. Renkaasta tuli todettua, että se kaipaa vielä ehdottomasti lisätreeniä.
Kola treenasi tiistaina ja torstaina - ja Noki-rassukka joutui olemaan tämän viikon ajan lähinnä statistina. Se sai tehdä vain muutamat niisto-ohjaukset (koska allekirjoittanut ei osaa enää niistoa) ja joitakin itsenäisen keinun suorituksia.
Tämä viikko oli jotenkin aivan holtiton. Työt alkoivat, joten jo ihan siitä syystä pää huusi hallelujaa ja hoosiannaa ja olisi pitänyt nukkuanukkuanukkua. Ja mitä tekee hän? Hän sopii treenejä sinne, tänne, tuonne ja vielä pariin muuhun paikkaan, nukkuu vartin päiväunia kahdeksalta illalla, kun muulloinkaan ei ehdi ja valvoo sitten yli puolenyön, kun päiväunien ja treenien jälkeen kropan moottori ei oikein yllättäen tahdo hiljentyä nukkumaan.
Ensi viikolla lienee lupa ottaa vähän relammin?
Jenna Caloanderin treeneissä tehtiin kaikkea huisin hurjaa ja julman jännittävää. Kentän laidalla joku tokaisikin, että "sehän menee kuin iso koira". No nii-i! Tehtiin pyöritystä, persjättöjä, takaakiertoja.. Siis ihan oikeiden koirien agilityä. ;)
Keskiviikkona tehtiin Anninan ja Kiiton seurassa muutamat kontaktitreenit.
Torstaina päästiin treffaamaan Tigi-siskoa Ojangossa ja tehtiin taas ihan oikeeta aksaa. ;) Pika osaa NIIN paljon enemmän kuin mitä ymmärrän tai uskon. Se irtosi torstain treeneissä eteen hypylle, vaikka olisin voinut lyödä vaikka pöksyistäni vetoa, ettei se sinne irtoa. Lisäksi se tuli mainiosti pakkovalssiin juoksuvauhdista, kunhan vain uskalsin lähteä tarpeeksi ajoissa pinkomaan kohti pakkovalssiestettä enkä jäänyt saattelemaan Pikaa irtoamista vaativalle hypylle. Sain Pikan myös kokoamaan itsensä ennen hypylle ponnistamista, kunhan vain tein valssin ajoissa. Kiltti Pikamies ei mennyt valssihypyn takana olleeseen ansaputkeen, kun sain jarrutuksen ja valssin ajoitettua oikein.
Perjantaina käytiin vielä moikkaamassa Indi-siskoa Purinalla. Pika pääsi juoksemaan muutaman kerran serpentiinisuoraa, jossa hypyt olivat lievästi vinokkain helpottamassa itsenäistä oikeiden esteiden löytämistä. Renkaasta tuli todettua, että se kaipaa vielä ehdottomasti lisätreeniä.
Kola treenasi tiistaina ja torstaina - ja Noki-rassukka joutui olemaan tämän viikon ajan lähinnä statistina. Se sai tehdä vain muutamat niisto-ohjaukset (koska allekirjoittanut ei osaa enää niistoa) ja joitakin itsenäisen keinun suorituksia.
Tämä viikko oli jotenkin aivan holtiton. Työt alkoivat, joten jo ihan siitä syystä pää huusi hallelujaa ja hoosiannaa ja olisi pitänyt nukkuanukkuanukkua. Ja mitä tekee hän? Hän sopii treenejä sinne, tänne, tuonne ja vielä pariin muuhun paikkaan, nukkuu vartin päiväunia kahdeksalta illalla, kun muulloinkaan ei ehdi ja valvoo sitten yli puolenyön, kun päiväunien ja treenien jälkeen kropan moottori ei oikein yllättäen tahdo hiljentyä nukkumaan.
Ensi viikolla lienee lupa ottaa vähän relammin?
torstai 15. elokuuta 2013
selvät sävelet
Syksy ja talvi alkavat aksaamisen osalta hahmottua vähitellen.
Noki treenaa seuran arvokisaryhmässä Lotta Vuorelan johdolla. Pika treenaa Timo Rannikon koutsauksessa. Kolalle ostan irtovuoroja seuran treeneistä. Noki edustaa piirimestaruuskisoissa joukkueessa seuraa. Koulutan talvikaudella tunnin viikossa (tai kaksi tuntia joka toinen viikko).
...ja kaiken tämän keskellä käyn treenailemassa omatoimisesti erinäisten ihmisten kanssa - ja koitan selvitä hengissä ensimmäisen työviikon aiheuttaman pohjattoman väsymyksen kourissa. Treenejä on siunaantunut tälle viikolle sen verran paljon, etten ehdi edes nukkua päiväunia.
Väsyttää niin että järki lähtee.
..joten pakkaanpa kamat ja lähden Juha Ruokosen treeneihin Kolan kanssa.
Noki treenaa seuran arvokisaryhmässä Lotta Vuorelan johdolla. Pika treenaa Timo Rannikon koutsauksessa. Kolalle ostan irtovuoroja seuran treeneistä. Noki edustaa piirimestaruuskisoissa joukkueessa seuraa. Koulutan talvikaudella tunnin viikossa (tai kaksi tuntia joka toinen viikko).
...ja kaiken tämän keskellä käyn treenailemassa omatoimisesti erinäisten ihmisten kanssa - ja koitan selvitä hengissä ensimmäisen työviikon aiheuttaman pohjattoman väsymyksen kourissa. Treenejä on siunaantunut tälle viikolle sen verran paljon, etten ehdi edes nukkua päiväunia.
Väsyttää niin että järki lähtee.
..joten pakkaanpa kamat ja lähden Juha Ruokosen treeneihin Kolan kanssa.
sunnuntai 11. elokuuta 2013
kontaktitreeniä Pikachun kanssa
Eilen käytiin Ojangossa Pikan kanssa kahdestaan, kun pikkumies oli joutunut istumaan autossa koko pitkän kisapäivän ajan. Ajattelin, että tehdään muutamat kontaktit ja pari ohjausjuttua.
..ja eihän siitä sitten tahtonut tulla oikein yhtään mitään.
Pika sähläsi kontakteilla. Meni vinoon alastulolle. Kääntyili sinne ja tänne ja suorittu puomia itse valitsemaansa suuntaan minusta piittaamatta. Siinä joutui oikein huolella puremaan itseään huuleen, ettei kärähtämässä oleva sulake savuaisi kovin pahasti. Eikä sylkkäri sujunut juuri yhtään paremmin. (Veikkaan, että johtui nimenomaan siitä savuavasta sulakkeesta..)
Onneksi keksin treenien lopuksi kokeilla, miten Pikan eteen heitetty namietupalkka kontaktilla toimii, koska sehän sitten alkoikin toimia. Pika rauhottui sopivalle taajuudelle ja alkoi suunnata liikettä suoraan eteenpäin. Tehtiin ihan pari onnistunutta namipalkkasuoritusta ja lähdettiin kotiin vaihtamaan sulaketta.
Täksi aamuksi sain sovittua Miian apupalkkaajaksi, joten lähdettiin Kivikkoon katsomaan, miten uuden sulakkeen saanut ohjaaja ja yön nukkunut Pikachu pärjäävät tänään kontakteilla. Ja sehän alkoi sujua ihan todella hienosti! Pika oli yön aikana pohtinut selvästi tätä ruokaetupalkkausta ja vauhti puomilla oli noussut eiliseen verrattuna. Samalla oli lisääntynyt myös eteenpäin suuntautuvuus ja tarkkuus oikealle paikalle pysähtymisessä. Uskomatonta. :) Olen nyt lisännyt puomin eteen ja taakse esteen ja lisäksi pyrin jatkossa palkkaamaan Pikaa erityisesti hyppyesteiltä, koska tällä hetkellä putki vie keskittymisen ja vetää puoleensa todella paljon enemmän kuin hypyt, koska putkelta on palkattu ruhtinaallisesti ja usein. ;) Tästä syystä siis putki ensin vauhtia nostamassa ja hyppy puomin jälkeen.
Pikan kontaktit tänään 11.8.2013
..ja eihän siitä sitten tahtonut tulla oikein yhtään mitään.
Pika sähläsi kontakteilla. Meni vinoon alastulolle. Kääntyili sinne ja tänne ja suorittu puomia itse valitsemaansa suuntaan minusta piittaamatta. Siinä joutui oikein huolella puremaan itseään huuleen, ettei kärähtämässä oleva sulake savuaisi kovin pahasti. Eikä sylkkäri sujunut juuri yhtään paremmin. (Veikkaan, että johtui nimenomaan siitä savuavasta sulakkeesta..)
Onneksi keksin treenien lopuksi kokeilla, miten Pikan eteen heitetty namietupalkka kontaktilla toimii, koska sehän sitten alkoikin toimia. Pika rauhottui sopivalle taajuudelle ja alkoi suunnata liikettä suoraan eteenpäin. Tehtiin ihan pari onnistunutta namipalkkasuoritusta ja lähdettiin kotiin vaihtamaan sulaketta.
Täksi aamuksi sain sovittua Miian apupalkkaajaksi, joten lähdettiin Kivikkoon katsomaan, miten uuden sulakkeen saanut ohjaaja ja yön nukkunut Pikachu pärjäävät tänään kontakteilla. Ja sehän alkoi sujua ihan todella hienosti! Pika oli yön aikana pohtinut selvästi tätä ruokaetupalkkausta ja vauhti puomilla oli noussut eiliseen verrattuna. Samalla oli lisääntynyt myös eteenpäin suuntautuvuus ja tarkkuus oikealle paikalle pysähtymisessä. Uskomatonta. :) Olen nyt lisännyt puomin eteen ja taakse esteen ja lisäksi pyrin jatkossa palkkaamaan Pikaa erityisesti hyppyesteiltä, koska tällä hetkellä putki vie keskittymisen ja vetää puoleensa todella paljon enemmän kuin hypyt, koska putkelta on palkattu ruhtinaallisesti ja usein. ;) Tästä syystä siis putki ensin vauhtia nostamassa ja hyppy puomin jälkeen.
Pikan kontaktit tänään 11.8.2013
lauantai 10. elokuuta 2013
KATin kisoissa
Tänään Kola ja Noki saivat kumpikin kolme starttia. Toisaalta kisoista jäi ihan tosi hyvä mieli ja toisaalta ärsyttää. Radat sujuvat kummaltakin LÄHES nollana ihan hirveän usein.
Kolan hyppärillä jätin ohjaamatta viimeisen hypyn päättäväisesti. -> Kieltovitonen radalta.
Nokin kolmannella radalla unohdin ennakoida sen, että Noki hakee ihan liian vahvasti itsensä puoleista putken suuta. Olisin voinut ohjata saman kohdan toiseltakin puolelta, jolloin olisin välttynyt tältä. -> Hyl.
No, toki lohduttaa, että Nokin kanssa tehtiin kuitenkin keskimmäiseltä radalta nolla ja oltiin jälleen pronssipallilla. :) Sähläsin kyllä siinäkin radalla lähes hyllyn tai ainakin kiellon verran, kun oma pakkovalssi sijoittui noin kilometrin väärään kohtaan ja sitten olinkin aivan törkeästi myöhässä jatkosta.
Ensi viikonloppuna mennään kummankin kanssa oman seuran minipikkuruisiksi jääneisiin kisoihin. (Maksistarttaajia on 15kpl! :O ) Mutta sen jälkeen voisi pitää vaikka edes parin viikon hengähdystauon kisoista.
Kolan hyppäri
Nokin nollarata (agiA)
Nokin hyppyrata (Hyl, kun menee ekalla putkella väärään päähän.)
Kolan hyppärillä jätin ohjaamatta viimeisen hypyn päättäväisesti. -> Kieltovitonen radalta.
Nokin kolmannella radalla unohdin ennakoida sen, että Noki hakee ihan liian vahvasti itsensä puoleista putken suuta. Olisin voinut ohjata saman kohdan toiseltakin puolelta, jolloin olisin välttynyt tältä. -> Hyl.
No, toki lohduttaa, että Nokin kanssa tehtiin kuitenkin keskimmäiseltä radalta nolla ja oltiin jälleen pronssipallilla. :) Sähläsin kyllä siinäkin radalla lähes hyllyn tai ainakin kiellon verran, kun oma pakkovalssi sijoittui noin kilometrin väärään kohtaan ja sitten olinkin aivan törkeästi myöhässä jatkosta.
Ensi viikonloppuna mennään kummankin kanssa oman seuran minipikkuruisiksi jääneisiin kisoihin. (Maksistarttaajia on 15kpl! :O ) Mutta sen jälkeen voisi pitää vaikka edes parin viikon hengähdystauon kisoista.
Kolan hyppäri
Nokin nollarata (agiA)
Nokin hyppyrata (Hyl, kun menee ekalla putkella väärään päähän.)
torstai 8. elokuuta 2013
Kotkassa
Kuten viime vuonna, tänäkin vuonna käytiin päättämässä kesäloma Kotkan iltakisoihin. Viime vuonna loman sinetöi tähdenlento. Tänä vuonna loman lopetti nollarata ja pronssisija. :) Ihan hyviä lopetuksia kumpainenkin.
Ekalla radalla tehtiin Kolan kanssa oikein hyvää suoritusta aina siihen asti, kun olisi pitänyt kiirehtiä putken jälkeen ohjaamaan seuraava hyppy. Kiirehdin siinä sitten hölmöyksissäni niin paljon, etten tuupannut Kolaa kunnolla taaksekiertoon. Kola tuli hypyn ohi ja siitä vitonen.
Nokin kanssa lähdettiin tekemään samaa rataa ja ohjaussuunnitelma oli lievästi erilainen, koska Tiitiäinen hallitsee takanaleikkaukset. No. Täysin järjettömältä tuntuvassa paikassa _Noki_ mokasi. Teen siis poikkeuksen ja pistän tämän vitosen Nokin piikkiin, sillä se meni pimeästä keppikulmasta TOISEEN väliin. :O Ei mitään järkeä. Lähestyminenkään ei ollut vaikea eikä vauhtia lainkaan turbona. Taisi olla sellainen inhimillinen (/koirallinen?) erhe. Vitosella siis maaliin Nokinkin kanssa.
Tokalla radalla Kolan kanssa homma lähti kyntämään viidenneltä esteeltä - eikä pakettia saanut sen jälkeen enää kasaan. Kola sinkoili kuin vanhoina hyvinä aikoina ja keskittyi vain karjumaan minulle, kun olen niin huono. :D Saatiin sentään tehtyä hyvä hallittu A. Kola ei osunut edes maalihyppyyn, kun oli niin käärmeissään minun sähläilyilleni. (Vaikea olla siinä kohtaa enää sähläämättä, kun toinen karjuu ja pyörii jaloissa silmät salamoita säihkyen.)
Kolan onnistumiseksi on kuitenkin aivan ehdottomasti luettava se, että lähdöt sujuivat jälleen hyvin ja ilman nuuskimisia. :) Hyvä Kola.
Nokin kanssa tokaa rataa ennen tein Janne Toivolan hengessä jälleen läpikäynnin siitä, miten rata tulee sujumaan ja mitkä ovat kriittiset pisteet. Oli ensin tunne, että "ei tästä mitään tule, voi halvattu", kun radalta ei tullut tuloksia juuri keneltäkään ja Kolan ratakin oli sähläystä. Mutta sain käytyä radan monen monta kertaa läpi niin, että missä kohtaa pitää olla tarkkana ja miten se kohta tulee suoritetuksi ilman virheitä. Ja sehän kannatti. Nolla ei ollut mikään maailman kaunein, mutta nolla mikä nolla. Ja sillä sitten tosiaan noustiin kolmossijalle. :)
Tähän on hyvä päättää kesäloma 2013.
Ekalla radalla tehtiin Kolan kanssa oikein hyvää suoritusta aina siihen asti, kun olisi pitänyt kiirehtiä putken jälkeen ohjaamaan seuraava hyppy. Kiirehdin siinä sitten hölmöyksissäni niin paljon, etten tuupannut Kolaa kunnolla taaksekiertoon. Kola tuli hypyn ohi ja siitä vitonen.
Nokin kanssa lähdettiin tekemään samaa rataa ja ohjaussuunnitelma oli lievästi erilainen, koska Tiitiäinen hallitsee takanaleikkaukset. No. Täysin järjettömältä tuntuvassa paikassa _Noki_ mokasi. Teen siis poikkeuksen ja pistän tämän vitosen Nokin piikkiin, sillä se meni pimeästä keppikulmasta TOISEEN väliin. :O Ei mitään järkeä. Lähestyminenkään ei ollut vaikea eikä vauhtia lainkaan turbona. Taisi olla sellainen inhimillinen (/koirallinen?) erhe. Vitosella siis maaliin Nokinkin kanssa.
Tokalla radalla Kolan kanssa homma lähti kyntämään viidenneltä esteeltä - eikä pakettia saanut sen jälkeen enää kasaan. Kola sinkoili kuin vanhoina hyvinä aikoina ja keskittyi vain karjumaan minulle, kun olen niin huono. :D Saatiin sentään tehtyä hyvä hallittu A. Kola ei osunut edes maalihyppyyn, kun oli niin käärmeissään minun sähläilyilleni. (Vaikea olla siinä kohtaa enää sähläämättä, kun toinen karjuu ja pyörii jaloissa silmät salamoita säihkyen.)
Kolan onnistumiseksi on kuitenkin aivan ehdottomasti luettava se, että lähdöt sujuivat jälleen hyvin ja ilman nuuskimisia. :) Hyvä Kola.
Nokin kanssa tokaa rataa ennen tein Janne Toivolan hengessä jälleen läpikäynnin siitä, miten rata tulee sujumaan ja mitkä ovat kriittiset pisteet. Oli ensin tunne, että "ei tästä mitään tule, voi halvattu", kun radalta ei tullut tuloksia juuri keneltäkään ja Kolan ratakin oli sähläystä. Mutta sain käytyä radan monen monta kertaa läpi niin, että missä kohtaa pitää olla tarkkana ja miten se kohta tulee suoritetuksi ilman virheitä. Ja sehän kannatti. Nolla ei ollut mikään maailman kaunein, mutta nolla mikä nolla. Ja sillä sitten tosiaan noustiin kolmossijalle. :)
Tähän on hyvä päättää kesäloma 2013.
hammastelua
Mustavalkoiset painivat oikeastaan päivittäin. Nyt painimiseen on vain tullut uusi ulottuvuus, joka meinaa kaataa koko painipuuhat. Tähän asti Noki on poikkeuksetta ollut se, joka röhnöttää selällään ja ottaa hammastelua vastaan. Pika on järsinyt kaulaa ja etutassuja ja korvia ja Noki haronut omilla hampaillaan Pikan etujalkoja.
Mutta mitä sitten tehdään, kun Pikakin haluaa olla röhnöttäjä ja hammastelun vastaanottaja? Sitten tehdään niin, että mustavalkoiset makaavat silmät kiiluen ja muljahdellen ja korvat leikkiasennossa vierekkäin selällään parvekkeen matolla odottelemassa ihan tuota pikaa hammastelemaan saapuvaa leikkikaveria. Mutta mitä ihmettä! KUKAAN EI SAAVU HAMMASTELEMAAN! Ei, vaikka hammastelua vastaanottavia yksiköitä on paikalla kaksin kappalein!
..Onneksi olivat niin lähekkäin, että pystyivät sitten selällään huitomaan toisiaan hammashymy kasvoilla..
Mutta mitä sitten tehdään, kun Pikakin haluaa olla röhnöttäjä ja hammastelun vastaanottaja? Sitten tehdään niin, että mustavalkoiset makaavat silmät kiiluen ja muljahdellen ja korvat leikkiasennossa vierekkäin selällään parvekkeen matolla odottelemassa ihan tuota pikaa hammastelemaan saapuvaa leikkikaveria. Mutta mitä ihmettä! KUKAAN EI SAAVU HAMMASTELEMAAN! Ei, vaikka hammastelua vastaanottavia yksiköitä on paikalla kaksin kappalein!
..Onneksi olivat niin lähekkäin, että pystyivät sitten selällään huitomaan toisiaan hammashymy kasvoilla..
Pikachu, taitava pentu
Noki ja Kola saivat (ne eivät ottaneet sitä "saamisena" vaan "joutumisena") levätä, koska viime viikolla treenejä ja kisoja oli yllinkyllin ja tälläkin viikolla sekä Kotkan iltakisat torstaina että KATin kisat lauantaina.
Niinpä pikkuherra Pikachu pääsi valtaamaan ihan täysin Sanna Lehtosen treenivuoron Nokilta. Ja hyvä niin, koska sain avata jälleen vähän enemmän silmiäni sille, miten paljon haasteita Pikalle voisi jo tarjota. Ensinnäkin, ei olla tehty rengasta koskaan osana "rataa". Yksittäisenä esteenäkin ollaan tehty sitä vielä suhteellisen vähän. Nuo vähät kerrat ovat sujuneet varsin mainiosti ja Pika on hakenut renkaan oikeaa suoritusaukkoa mallikkaasti. Enpä ole silti ajatellut, että lykkäisin sitä vielä osaksi treenipätkiä. Mutta sitten kun se rengas vain on siinä osana treeniä ja koutsilta tulee kysymys, että "Osaako se renkaan" niin epämääräisten "jjjjooooo.." -mutinoiden jäljiltä käy ilmi, että hittovie se tosiaan osaa sen renkaan niin hyvin, ettei se mennyt ainoaakaan kertaa väärästä rakosesta läpi.
"...ja sitten renkaan jälkeen tästä hyppy, lähetys, leikkaus, hyppy, putkeen, hyppy ja palkka.." "Okei!" Hetken huumassa jäi sanomatta, että ei me sitä leikkausta olla koskaan tehty osana treeniä ja yksittäisellä esteelläkin vasta ihan muutamia kertoja.
Pika suoritti neloshypyn epäröimättä. Se hidasti ja kääntyi, kun leikkasin takana sen linjan (ihan niin kuin pitääkin!), mutta se ei kääntynyt hypyltä pois. Aika käsittämätöntä. Muistan, miten vaikeaa takanaleikkauksen opettaminen Nokille oli. Ja miten vaikeaa takanaleikkaus on Kolalle edelleen. Hommaa helpottamassa oli vitosputki, sillä putket imevät pikkuherraa voimakkaasti ja se oli varmasti yksi syy, miksei Pika epäröinyt nelosen suorittamista. Magee pikkumies!
Tämän treenin lisäksi tehtiin serpentiini-harjoitusta. Ensin oli vaikeaa saada Pikaa irtoamaan sivulla olevalle hypylle ja tulemaan itsestään sivulla olevalle hypylle minua kohti, mutta ihan muutamilla palkkauksilla saatiin se sujumaan. Oikea-aikainen palkkaaminen pitäisi saada paljon nykyistä paremmaksi. Pika kestää tosi hyvin sen, että ohjaan palkkalelu valmiina kädessä, joten sitä täytyy alkaa käyttää, ettei aikaa menisi palkkalelun taskusta kaivelemiseen. Kolmen hypyn serpentiini menee myös treenilistalle, sillä siinä saa mainiosti vahvistettua sitä, että koira suorittaa myös sivulla olevan hypyn ilman mitään ylikorostettuja tuuppauksia. Nokille sivulla olevat hypyt olivat vaikeita vielä kolmosluokkaan noustessakin, joten ehkä Pikan kanssa voitaisiin treenata ne pikkuisen aikaisemmin kuntoon.. ;)
Onneksi Timo Rannikon treenit alkavat elokuun loppupuolella. Osaan kyllä opettaa Pikalle esteitä, eteen irtoamista ja sen sellaisia asioita, mutta varsinaisen ohjaustreenin tarjoamisessa mielikuvitukseni ei oikein pelaa. En osaa arvioida, miten vaikeita treenejä Pikalle pitäisi tarjota tai millaisilla esteasetelmilla tekisin onnistumisesta mahdollisimman todennäköistä. (Esim. tuon putken hyödyntäminen takanaleikkauksessa ei olisi tullut mieleen.)
Niinpä pikkuherra Pikachu pääsi valtaamaan ihan täysin Sanna Lehtosen treenivuoron Nokilta. Ja hyvä niin, koska sain avata jälleen vähän enemmän silmiäni sille, miten paljon haasteita Pikalle voisi jo tarjota. Ensinnäkin, ei olla tehty rengasta koskaan osana "rataa". Yksittäisenä esteenäkin ollaan tehty sitä vielä suhteellisen vähän. Nuo vähät kerrat ovat sujuneet varsin mainiosti ja Pika on hakenut renkaan oikeaa suoritusaukkoa mallikkaasti. Enpä ole silti ajatellut, että lykkäisin sitä vielä osaksi treenipätkiä. Mutta sitten kun se rengas vain on siinä osana treeniä ja koutsilta tulee kysymys, että "Osaako se renkaan" niin epämääräisten "jjjjooooo.." -mutinoiden jäljiltä käy ilmi, että hittovie se tosiaan osaa sen renkaan niin hyvin, ettei se mennyt ainoaakaan kertaa väärästä rakosesta läpi.
"...ja sitten renkaan jälkeen tästä hyppy, lähetys, leikkaus, hyppy, putkeen, hyppy ja palkka.." "Okei!" Hetken huumassa jäi sanomatta, että ei me sitä leikkausta olla koskaan tehty osana treeniä ja yksittäisellä esteelläkin vasta ihan muutamia kertoja.
Pika suoritti neloshypyn epäröimättä. Se hidasti ja kääntyi, kun leikkasin takana sen linjan (ihan niin kuin pitääkin!), mutta se ei kääntynyt hypyltä pois. Aika käsittämätöntä. Muistan, miten vaikeaa takanaleikkauksen opettaminen Nokille oli. Ja miten vaikeaa takanaleikkaus on Kolalle edelleen. Hommaa helpottamassa oli vitosputki, sillä putket imevät pikkuherraa voimakkaasti ja se oli varmasti yksi syy, miksei Pika epäröinyt nelosen suorittamista. Magee pikkumies!
Tämän treenin lisäksi tehtiin serpentiini-harjoitusta. Ensin oli vaikeaa saada Pikaa irtoamaan sivulla olevalle hypylle ja tulemaan itsestään sivulla olevalle hypylle minua kohti, mutta ihan muutamilla palkkauksilla saatiin se sujumaan. Oikea-aikainen palkkaaminen pitäisi saada paljon nykyistä paremmaksi. Pika kestää tosi hyvin sen, että ohjaan palkkalelu valmiina kädessä, joten sitä täytyy alkaa käyttää, ettei aikaa menisi palkkalelun taskusta kaivelemiseen. Kolmen hypyn serpentiini menee myös treenilistalle, sillä siinä saa mainiosti vahvistettua sitä, että koira suorittaa myös sivulla olevan hypyn ilman mitään ylikorostettuja tuuppauksia. Nokille sivulla olevat hypyt olivat vaikeita vielä kolmosluokkaan noustessakin, joten ehkä Pikan kanssa voitaisiin treenata ne pikkuisen aikaisemmin kuntoon.. ;)
Onneksi Timo Rannikon treenit alkavat elokuun loppupuolella. Osaan kyllä opettaa Pikalle esteitä, eteen irtoamista ja sen sellaisia asioita, mutta varsinaisen ohjaustreenin tarjoamisessa mielikuvitukseni ei oikein pelaa. En osaa arvioida, miten vaikeita treenejä Pikalle pitäisi tarjota tai millaisilla esteasetelmilla tekisin onnistumisesta mahdollisimman todennäköistä. (Esim. tuon putken hyödyntäminen takanaleikkauksessa ei olisi tullut mieleen.)
sunnuntai 4. elokuuta 2013
porskin kisat 4.8.2013
Helle helli kisaajia Porvoossa tänään. ONNEKSI maksien startit olivat jo aamukahdeksta eteenpäin, joten säästyttiin poikien kanssa ehkä ihan pahimmilta pätsitunneilta.
Sari Mikkilä oli suunnitellut varsin mukavat radat. Ensimmäisellä radalla huomasi, ettei kroppa ole tottunut aamuherätyksiin. Eka rata oli omien jalkojen kanssa taistelua ja etenkin Kolan radalla tuntui, etteivät jalat tahdo totella ollenkaan, vaan meno oli tosi jähmeää. Kahden seuraavan startin aikana elimistö heräsi uuteen päivään, joten tekemisestä katosi ihmeellinen tahmaisuus pois. :)
Ekalla radalla Noki pudotti täysin ihmeellisesti ensimmäisen riman. Olisiko kyse ollut aika epätasaisesta ja pehmeähköstä alustasta, jolloin eka hyppy oli mahdollisesti mitoitettu väärin? En tiedä. Joka tapauksessa rima putosi ja juostiin maaliin sen vitosen kanssa. Harmillista. Kolakin kolautti samaista rimaa, mutta se pysyi ylhäällä. Putki-A -erottelukin hoidettiin Kolan kanssa mallikkaasti! Superia. Maaliin kurvattiin nollan kanssa. :) Poikien etenemät olivat miltei samat: Noki oli vitosellaan alle puoli sekuntia Kolaa nopeampi. Kola siis pistelee "sileällä" Nokia nopeammin, koska Kolan kepit ovat Nokin keppejä hitaammat.
Tokalla radalla Nokin kanssa tehtiin ihan hyvää rataa, kunnes puomin jälkeen suuntaan oman valssini ihan päin prinkkalaa, meinaan törmätä muuriin ja maalihypyn ohjaaminen jää vastakädellä tehdyksi paniikkihenkiseksi tuuppaamiseksi. :D Onneksi Noki on niin kiltti, että se painuu loikkaamaan viimeisenkin hypyn. Nolla, siis.
Kolan kanssa olin melkein jo luovuttanut etukäteen, kun keppien loppupäässä odotti putki. Viimeksi vastaavassa tilanteessa Kola ei vain millään pystynyt tekemään keppejä loppuun asti. Putki veti liikaa keskittymistä puoleensa. Kasailin omaa päättäväisyyttä eilisen Janne Toivolan koulutuksen perusteella. "Asenne ratkaisee. Etsi radan kriittiset pisteet ja mieti täydellinen suoritustapa." Päätin, että en luovuta sittenkään, vaan kerran kepit ovat kriittinen piste, niin sitten autetaan Kolaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ja se paras mahdollinen tapa minun tulkintani mukaan oli se, että vedin kättä ihan matalana Kolan kuonon edessä ikään kuin se olisi keppiapukoulussa. Ja sehän toimi! ...tosin sillä kustannuksella, että olin jatkon ohjaamisesta aivan totaalisen myöhässä.. Mutta kokemusta on ilmeisesti jo sen verran, että en jäätynyt, vaan sitten lähdin huitomaan Kolaa radan jatkon suuntaan täysin suunnittelemattomilla tavoilla. Jälkikäteen ajateltuna tein keppien jälkeen backlapin (vaikka siinä tehdessä se tuntui lähinnä siltä, että tulen seisomaan Kolan eteen ja huidon ei-koiranpuoleisella kädellä, että APUA MEE TOHON SUUNTAAN!!). Seuraava huitomisen paikka tuli siinä kohtaa, kun Kola ei pysähtynytkään puomille. (Olen ollut asian kanssa Kolan osalta nyt todella suurpiirteinen, kun nostatin puomin arvoa putkierottelussa ja pidin kaikki puomisuoritukset palkan arvoisena. Asiaan tulee tästä eteenpäin muutos. :) Saan väännettyä Kolan hypyn takaakiertoon, mutta siinä kohtaa oma sijoittumiseni on täysin muu kuin suunniteltu, koska ajatus oli tehdä pakkovalssi. Niinpä päädyn jälleen huitomaan ei-koiranpuoleisella kädellä - ja totean jälkikäteen tehneeni tavallaan sylkkärin. Wau. Sitä ohjausta käytti suunnitellusti osa mediohjaajista. Näköjään se toimi myös maksi-Kolalle. Maaliin kurvattiin siis nollalla kaikesta huitomisesta huolimatta. :D Nyt Kolalla on tuplanolla, joten se edustanee ensi kesänä yksilöSM-kisoissa! :O
Viimeiselle radalle osallistui vain Noki. Harmillisesti niisto on alkanut mennä ihan harvinaisen pieleen viime aikoina, joten siihenhän se tässäkin kaatui. Noki lukee niiston viskikäännöksenä ja minulta sekoavat täysin sävelet hetkeksi. Niinpä kadotan Nokin käsistäni ja se lipsahtaa ihan-mihin-sattuu -paikkaan. Hyl.
Sari Mikkilä oli suunnitellut varsin mukavat radat. Ensimmäisellä radalla huomasi, ettei kroppa ole tottunut aamuherätyksiin. Eka rata oli omien jalkojen kanssa taistelua ja etenkin Kolan radalla tuntui, etteivät jalat tahdo totella ollenkaan, vaan meno oli tosi jähmeää. Kahden seuraavan startin aikana elimistö heräsi uuteen päivään, joten tekemisestä katosi ihmeellinen tahmaisuus pois. :)
Ekalla radalla Noki pudotti täysin ihmeellisesti ensimmäisen riman. Olisiko kyse ollut aika epätasaisesta ja pehmeähköstä alustasta, jolloin eka hyppy oli mahdollisesti mitoitettu väärin? En tiedä. Joka tapauksessa rima putosi ja juostiin maaliin sen vitosen kanssa. Harmillista. Kolakin kolautti samaista rimaa, mutta se pysyi ylhäällä. Putki-A -erottelukin hoidettiin Kolan kanssa mallikkaasti! Superia. Maaliin kurvattiin nollan kanssa. :) Poikien etenemät olivat miltei samat: Noki oli vitosellaan alle puoli sekuntia Kolaa nopeampi. Kola siis pistelee "sileällä" Nokia nopeammin, koska Kolan kepit ovat Nokin keppejä hitaammat.
Tokalla radalla Nokin kanssa tehtiin ihan hyvää rataa, kunnes puomin jälkeen suuntaan oman valssini ihan päin prinkkalaa, meinaan törmätä muuriin ja maalihypyn ohjaaminen jää vastakädellä tehdyksi paniikkihenkiseksi tuuppaamiseksi. :D Onneksi Noki on niin kiltti, että se painuu loikkaamaan viimeisenkin hypyn. Nolla, siis.
Kolan kanssa olin melkein jo luovuttanut etukäteen, kun keppien loppupäässä odotti putki. Viimeksi vastaavassa tilanteessa Kola ei vain millään pystynyt tekemään keppejä loppuun asti. Putki veti liikaa keskittymistä puoleensa. Kasailin omaa päättäväisyyttä eilisen Janne Toivolan koulutuksen perusteella. "Asenne ratkaisee. Etsi radan kriittiset pisteet ja mieti täydellinen suoritustapa." Päätin, että en luovuta sittenkään, vaan kerran kepit ovat kriittinen piste, niin sitten autetaan Kolaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ja se paras mahdollinen tapa minun tulkintani mukaan oli se, että vedin kättä ihan matalana Kolan kuonon edessä ikään kuin se olisi keppiapukoulussa. Ja sehän toimi! ...tosin sillä kustannuksella, että olin jatkon ohjaamisesta aivan totaalisen myöhässä.. Mutta kokemusta on ilmeisesti jo sen verran, että en jäätynyt, vaan sitten lähdin huitomaan Kolaa radan jatkon suuntaan täysin suunnittelemattomilla tavoilla. Jälkikäteen ajateltuna tein keppien jälkeen backlapin (vaikka siinä tehdessä se tuntui lähinnä siltä, että tulen seisomaan Kolan eteen ja huidon ei-koiranpuoleisella kädellä, että APUA MEE TOHON SUUNTAAN!!). Seuraava huitomisen paikka tuli siinä kohtaa, kun Kola ei pysähtynytkään puomille. (Olen ollut asian kanssa Kolan osalta nyt todella suurpiirteinen, kun nostatin puomin arvoa putkierottelussa ja pidin kaikki puomisuoritukset palkan arvoisena. Asiaan tulee tästä eteenpäin muutos. :) Saan väännettyä Kolan hypyn takaakiertoon, mutta siinä kohtaa oma sijoittumiseni on täysin muu kuin suunniteltu, koska ajatus oli tehdä pakkovalssi. Niinpä päädyn jälleen huitomaan ei-koiranpuoleisella kädellä - ja totean jälkikäteen tehneeni tavallaan sylkkärin. Wau. Sitä ohjausta käytti suunnitellusti osa mediohjaajista. Näköjään se toimi myös maksi-Kolalle. Maaliin kurvattiin siis nollalla kaikesta huitomisesta huolimatta. :D Nyt Kolalla on tuplanolla, joten se edustanee ensi kesänä yksilöSM-kisoissa! :O
Viimeiselle radalle osallistui vain Noki. Harmillisesti niisto on alkanut mennä ihan harvinaisen pieleen viime aikoina, joten siihenhän se tässäkin kaatui. Noki lukee niiston viskikäännöksenä ja minulta sekoavat täysin sävelet hetkeksi. Niinpä kadotan Nokin käsistäni ja se lipsahtaa ihan-mihin-sattuu -paikkaan. Hyl.
perjantai 2. elokuuta 2013
torstai 1. elokuuta 2013
hyviä treenejä x3
Aivan todellisen superhyvä mieli tämän ja eilisen treeneistä.
Eilen oltiin Nokin kanssa Lehtosen Sannan treeneissä ja ne sujuivat jotenkin normaalia kevyemmin. Tai miten sitä kuvailisi.. Oma pää pääsi jotenkin flow-tilaan: tuntui, että muistan mitä pitää tehdä, missä pitää tehdä, mihin sitten pitää mennä jne. Kepeiltä poispäinkääntö sujui ilman ainoaakaan ongelmaa. Backlap, ei pulmia. Päällejuoksupersjättöä joutui vähän miettimään, koska se on jostain syystä omalle kropalle ihan vieras yhdistelmä, mutta senkin sain onnistumaan. Ohjaukset vain jotenkin tulivat helposti ja kroppa totteli. Pikakin teki pari pientä pätkää varsin mallikelpoisesti. :)
Tänään oltiin Kolan kanssa Juha Ruokosen treeneissä. Liioittelematta: tänään olivat Kolan agilityuran ehdottomasti parhaimmat treenit. Kola kävi juuri sopivilla kierroksilla. Rata oli Kolalle juuri täydellisen sopiva. Oma mieliala oli hommaan kuin nakuteltu. Sää oli ihan nappi - joskin ukkonen kävi todella lähellä, mutta eipä vain tullut päälle. Kola ei tehnyt ainoaakaan kolamaista (ennakoimatonta, esteosaamattomuuteen mahdollisesti pohjautuvaa) turboräjähdysvirhettä. Treenien ensimmäisellä suorituksella hommaan pääsi lipsahtamaan yksi ainoa virhe, kun unohdin katsoa Kolaa keppien jälkeen ja Kola luuli, että tein persjätön ja siirtyi "väärän" käden ohjaukseen ja siten hyppäsi hypyn väärin päin. Toisella suorituksella sitten tehtiinkin nolla, joka tuntui sujuvalta ja kevyeltä.
Sitten kun lähdettiin testailemaan nollaradan jälkeen erilaisia ohjauksia radan eri kohtiin, tuli minulle aivosähkökäyrän lamaannuksia, mutta pääsin näistä yli ja sain korjattua omaa tekemistäni. Erityisen hyvältä tuntui se, että tiesin itse, miksi Kola teki ne muutamat virheet mitä teki - ja ne johtuivat vain minusta, ei Kolan ylikierrossähläyksestä tai esteosaamattomuudesta. :)
Kolan treenien jälkeen kurvasin kulkematta lähtöruudun kautta Ojankoon Maijua ja Indiä moikkaamaan. Tehtiin kakaroiden kanssa hyppytekniikkaa, pussia ja takaakiertoa. Treenien aikana kyllä suorastaan hehkui kaiken ympärillä se fakta, että Indin ja Pikan temperamentissa ja perusluonteessa on SUURI ero. Indi on vilkas magnesiumin lailla kirkkaasti ja vauhdilla palava luonnonilmiö ja Pika siskoonsa verrattuna jähmeä pohojalaasmiäs: sellanen joka kiroo aika ajoin, mutta muuten vetää hommat sileeks jäyhällä ryppyotsaisella asenteella. (No okei, palkkalelu suussa toteutettua keinuhepoilua oli tänään niin hillitön määrä, että se vähän rikkoi jäyhää ilmettä. ;)
Pussi ei tuottanut enää mitään hidasteluita, vaikka se tehtiin täysin "suljettuna". Takaakierrot sujuvat, kunhan muistan luottaa piskiin ja toisaalta tukea takaakiertoon lähtöä omalla rytmitykselläni. Hyppytekniikkatreenikin sujui ihan suhteellisen hyvin, kun lopulta keksittiin mihin palkkalelu kannattaa sijoittaa, ettei viimeistä hyppyväliä loikata karmealla supermiesloikalla yli. :D
Pika tuntuu jotenkin tosi "minulta". Se on toki koulittu osaksi laumaa ja sillä on varmasti tekemistä asian kanssa. Mutta muutenkin sen luonne, tapa toimia ja vinksahtanut "huumorintaju" osuvat ja uppoavat minuun. Sillä on rasittavia piirteitä (lähinnä se halvatun paskalounastelu sekä itsenäinen maailmankatsomus: "mä tuun sinne joo, jos täällä ei oo mitään sen ihmeempiä, ootas käyn tsekkaa"), mutta niidenkin kanssa se on varsinainen supermussu. Eikä tietysti haittaa, että se on syliin kaapattavan pieni ja suloisen kaunis. (Ällösiirappista. Huh.)
Kaikki kolme piskiä ovat kyllä hemmotelleet minua viimeisimmissä treeneissä.
Eilen oltiin Nokin kanssa Lehtosen Sannan treeneissä ja ne sujuivat jotenkin normaalia kevyemmin. Tai miten sitä kuvailisi.. Oma pää pääsi jotenkin flow-tilaan: tuntui, että muistan mitä pitää tehdä, missä pitää tehdä, mihin sitten pitää mennä jne. Kepeiltä poispäinkääntö sujui ilman ainoaakaan ongelmaa. Backlap, ei pulmia. Päällejuoksupersjättöä joutui vähän miettimään, koska se on jostain syystä omalle kropalle ihan vieras yhdistelmä, mutta senkin sain onnistumaan. Ohjaukset vain jotenkin tulivat helposti ja kroppa totteli. Pikakin teki pari pientä pätkää varsin mallikelpoisesti. :)
Tänään oltiin Kolan kanssa Juha Ruokosen treeneissä. Liioittelematta: tänään olivat Kolan agilityuran ehdottomasti parhaimmat treenit. Kola kävi juuri sopivilla kierroksilla. Rata oli Kolalle juuri täydellisen sopiva. Oma mieliala oli hommaan kuin nakuteltu. Sää oli ihan nappi - joskin ukkonen kävi todella lähellä, mutta eipä vain tullut päälle. Kola ei tehnyt ainoaakaan kolamaista (ennakoimatonta, esteosaamattomuuteen mahdollisesti pohjautuvaa) turboräjähdysvirhettä. Treenien ensimmäisellä suorituksella hommaan pääsi lipsahtamaan yksi ainoa virhe, kun unohdin katsoa Kolaa keppien jälkeen ja Kola luuli, että tein persjätön ja siirtyi "väärän" käden ohjaukseen ja siten hyppäsi hypyn väärin päin. Toisella suorituksella sitten tehtiinkin nolla, joka tuntui sujuvalta ja kevyeltä.
Sitten kun lähdettiin testailemaan nollaradan jälkeen erilaisia ohjauksia radan eri kohtiin, tuli minulle aivosähkökäyrän lamaannuksia, mutta pääsin näistä yli ja sain korjattua omaa tekemistäni. Erityisen hyvältä tuntui se, että tiesin itse, miksi Kola teki ne muutamat virheet mitä teki - ja ne johtuivat vain minusta, ei Kolan ylikierrossähläyksestä tai esteosaamattomuudesta. :)
Kolan treenien jälkeen kurvasin kulkematta lähtöruudun kautta Ojankoon Maijua ja Indiä moikkaamaan. Tehtiin kakaroiden kanssa hyppytekniikkaa, pussia ja takaakiertoa. Treenien aikana kyllä suorastaan hehkui kaiken ympärillä se fakta, että Indin ja Pikan temperamentissa ja perusluonteessa on SUURI ero. Indi on vilkas magnesiumin lailla kirkkaasti ja vauhdilla palava luonnonilmiö ja Pika siskoonsa verrattuna jähmeä pohojalaasmiäs: sellanen joka kiroo aika ajoin, mutta muuten vetää hommat sileeks jäyhällä ryppyotsaisella asenteella. (No okei, palkkalelu suussa toteutettua keinuhepoilua oli tänään niin hillitön määrä, että se vähän rikkoi jäyhää ilmettä. ;)
Pussi ei tuottanut enää mitään hidasteluita, vaikka se tehtiin täysin "suljettuna". Takaakierrot sujuvat, kunhan muistan luottaa piskiin ja toisaalta tukea takaakiertoon lähtöä omalla rytmitykselläni. Hyppytekniikkatreenikin sujui ihan suhteellisen hyvin, kun lopulta keksittiin mihin palkkalelu kannattaa sijoittaa, ettei viimeistä hyppyväliä loikata karmealla supermiesloikalla yli. :D
Pika tuntuu jotenkin tosi "minulta". Se on toki koulittu osaksi laumaa ja sillä on varmasti tekemistä asian kanssa. Mutta muutenkin sen luonne, tapa toimia ja vinksahtanut "huumorintaju" osuvat ja uppoavat minuun. Sillä on rasittavia piirteitä (lähinnä se halvatun paskalounastelu sekä itsenäinen maailmankatsomus: "mä tuun sinne joo, jos täällä ei oo mitään sen ihmeempiä, ootas käyn tsekkaa"), mutta niidenkin kanssa se on varsinainen supermussu. Eikä tietysti haittaa, että se on syliin kaapattavan pieni ja suloisen kaunis. (Ällösiirappista. Huh.)
Kaikki kolme piskiä ovat kyllä hemmotelleet minua viimeisimmissä treeneissä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)