keskiviikko 11. heinäkuuta 2018

A kuntoon, osa2

Tänään tehtiin Papun kanssa täysin litteäksi laskettua A:ta. Laitoin A:n sivuille siivekkeet ja siivekkeiden väliin riman niin matalalle, että se oli liki kiinni A:n pinnassa. Ja kuinka ollakaan, Papu pystyi nyt juoksemaan kontaktipinnan läpi boksin kautta! Sille on vaivatonta osua boksiin ja se tekee nätisti kolmella laukalla juuri niin kuin pitääkin. Kertaakaan se ei ole loikannut boksista yli ja suoritukset muuttuivat rennommiksi ja rennommiksi joka kerralla. Se ei myöskään kääntynyt katsomaan minua, vaikka hyvin tiesi, että eteen lentävä palkka on minulla. Sille on tullut vahva rutiini suorittaa asioita eteenpäin, mikä on ihan älyttömän jees.

Nyt tarvitsee nostaa A vähän kerrallaan ylös ja saada Papu luottamaan siihen, että "KOVAA!" -käskyllä on lupa luukuttaa menemään. Näyttäisi siltä, että Papu on juuri sopivan kokoinen suorittamaan A:n ilman että sen tarvitsee sen enempää venyttää kuin kootakaan laukkaansa. Se voi vain juosta.

tiistai 10. heinäkuuta 2018

projekti "A valmiiksi" ja eka kisastartti

Eilen käytiin testaamassa, miten Papu treeniolosuhteissa suoriutuu lujasta vauhdista lähestytyt kepit. Yhden virheellisen lähestymisen jälkeen se osasi koota itsensä toiseen väliin varsin ensiluokkaisesti! Hidastetusta videosta näkee, miten viimetinkaan se tosiaankin jättää jarruttamisen, mutta se jarruttaa juuri sopivasti eikä ongelmia toiseen väliin taipumisessa ole kovasta vauhdista huolimatta. Jes. :)

Tänään palattiin juoksuA:n kimppuun. Yritin naksutella Papulle loivalla A:lla boksin läpi juoksemista, mutta eihän siitä tullut YHTÄÄN mitään. :D Papulle on taottu aivoihin niin vahvaksi pysähtyminen, että sen oli aivan mahdotonta rikkoa tuota sääntöä. Sille oli kuitenkin maailman helpointa suorittaa tasaisella kahden hypyn ja boksin avulla A:n suoritukseen tarvittavat laukat, joten eiköhän tästä hyvä tule, kunhan saan neiti Tunnollisen ymmärtämään, että boksin kanssa saa juosta kontaktista läpi. :) Testataan huomenna ihan litteää A:ta ja hyppyjä A:n pinnalla, jolloin ehkä rikotaan tarpeeksi kontaktiesteen vaikutelmaa, jolloin voitaisiin siitä siirtyä kohti korotettua A:ta ja siitä täysikorkeaan esteeseen. Ainakin Nokille litteä A + hypyt sen päällä olivat tarpeeksi erilainen kokemus ja se pystyi menemään kontaktista läpi.

Viikonloppuna mennään toisiin virallisiin. Ekoista jäi niin hitsin hyvä mieli, että innolla jo odottelen viikonloppua. Papun kanssa on ihan hurjan hauskaa, ja vaikkei me osata vielä kaikkea - todellakaan - me osataan jo vaikka mitä. Itseäni taputtelen selkään siitä, että en sortunut ekassa startissa pentuohjailuihin tai varmisteluihin, vaan mentiin rohkeasti tekemään sitä, mitä halutaan, eikä sitä, mikä on tulosvarminta. Esimerkiksi alussa uskalsin kokeilla sellaista ohjausta, joka voisi hyvinkin tuottaa suuria ongelmia kokemattomalle koiralle: hypytin Papun kohti "seinää" ekan esteen yli. Irrotin siis yksin tekemään ekan hypyn kentästä pois päin. Halusin kokeilla, vaikkei se varmasti nopein vaihtoehto ollutkaan. Halusin tietää, irtoaako se hypylle ja tekeekö se niin kuin se treeneissä tekisi: irtoaisi ilman mitään ongelmia. Ja tekihän se! Ihan huippufiilis, kun uskalsin kokeilla. Putkesta kääntyminen ei edelleenkään ole meidän osaamisalueellamme.. Eipä sitä olla treenattukaan, joten asia ei suoranaisesti yllättänyt. Maalissa Papu raivosi lelun kanssa kuin heikkopäinen tappaja. :D Se sai ihan selvästi kisafiiliksestä kiinni ja purki fiilistä maalissa lelun repimiseen.

Kepit eivät vielä onnistuneet osana rataa, mutta eiköhän sekin aika ole ihan pian edessä. Ja vaikkeivät kepit onnistuneet osana rataa, ne olivat yksittäisenä esteenä suoritettuna mageat! Papu ei häiriintynyt yhtään, että tein liikkuvan valssin keppien aikana, vedätin ja irtosin sivusuunnassa. Aika monta häiriötä pikkukoiraselle ensimmäisiin kisoihin! Mutta uskalsin pistää sen häiriöiden alle, koska varmistelu tuossa tilanteessa olisi ollut informaatioköyhää nössöilyä. ;) Paljon valaisevampaa oli haastaa Papua ja saada se tieto, että se kestää häiriöitä myös kisafiiliksessä.


keskiviikko 27. kesäkuuta 2018

voi papu :D

Keppiprojekti etenee harppauksin. Eilen käytiin mökillä treenaamisen jälkeen kokeilemassa, miten pujottelu suorilla puukepeillä sujuu. Se kun on aika eri juttu puikata vinksottavilla ja joustavilla muovikepeillä verrattuna jäykkiin suorana pysyviin keppeihin. Ajattelin, että varmasti ollaan edetty, mutta nähtäväksi jää, kuinka haastavana Papu suorat puukepit kokee.

No eihän se kokenut. Se karkasi kepeille jo ennen kuin ehdin sanoa "kissa". Tai mitään muutakaan. Pujottelusta puuttui täysin vauhti, koska Papu tajusi itsekin, että palkkaava henkilö on vielä aivan kuutamolla eikä kukaan ole edes käskenyt pujottelemaan. :D Mutta niin vaan Lady Brown puikkasi alusta loppuun asti. Palkkasin tietenkin hihkuen ilosta, koska se selvisi urakasta täysin ilman minun, etupalkkaajan tai ohjurien tukea. :) Kokeiltiin sitten ihan hallitusti ja yhteistuuminkin. Karoliina seisoi etupalkkaajan roolissa keppien päässä. Siivekkeen takaakierron kautta tehdyt suoritukset olivat kerrassaan mainioita! Juoksin ohi ja vedätin niin paljon kuin ehdin. Ei ongelmaa. Lähetin tekemään yksin. Ei ongelmaa. Sivulaukkasin Papun vieressä ja kosketin kädellä maata keppien aikana. Ei ongelmaa.

Seuraavaksi täytyisi kai ryhtyä urakoimaan A:n kimpussa, että saataisiin koko estepaketti kasaan lopultakin.

----------------

Tänään katselin, kun Papu juoksi. Oltiin Miikan ja Miskan kanssa metsälenkillä. Ja Papu juoksi. Ja juoksi. Kieli roikkui miltei kirjaimellisesti vyön alla, ja silti se vaan pinkoi menemään riemukas ilme kasvoilla. Ei se kaivannut seuraa mukanaan juoksemaan, koska kyse ei ollut leikkimisestä. Se oli silkkaa kropan käytön riemua. Ja sitä Papu harrastaa oikeastaan ihan jokaisella metsälenkillä. Se kiihdyttää, jarruttaa, kääntyy, kumartuu, ponnistaa liikkeelle, kiihdyttää, kääntyy ja juoksee taas.

Se on omaperäisyydessään, vilkkaudessaan ja äänekkyydessään mitä hauskin tapaus. Se ei ole mikään sopuisuuden multihuipentuma vieraiden koirien osalta. Parhaiten sen sävelet soivat yhteen niiden koirien kanssa, joilla on ns. "munaa" tai joilla on iän mukanaan tuomaa luontaista auktoriteettia. Se ei ole eläessään tapellut yhdenkään koiran kanssa, mutta hihnassa se herkästi ärjähtää vieraalle koiralle. Tästä harjoitellaan eroon pääsemistä, koska kyse on kerrassaan typerästä tavasta. Ja onneksi Papu ainakin tähän asti on irti ollessaan tullut juttuun ihan kaikkien tapaamiensa koirien kanssa sukupuoleen ja ikään katsomatta.

Tuttujen koirien kanssa Papu on mitä luotettavin. Se rakastaa peuhaamista eikä sen kuppi ole mennyt nurin edes silloin, kun Arpa murjaisee käsilaukulla päähän. :D

Ja ihmisten kanssa.. Voi Papu! Ihmisten kanssa se on maailman hurmaavin pikkukoiranen. Ei se ole mikään liehakoiva mielistelijä - ei alkuunkaan. Eikä se välttämättä edes hae ihmisten huomiota (paitsi minun :D ). Mutta se rakastaa siliteltävänä olemista, jos vain malttaa pysähtyä siliteltäväksi, se ei arastele ketään ja ennen kaikkea se RAKASTAA ihmisiä, jotka leikkivät sen kanssa taisteluleikkejä tai antavat namia. Sen voi huoletta ottaa mihin vain mukaan, ja se on turvallinen ja luotettava. Ja toki äänekäs ja vilkas. ;)

Kotikoirana Papu ei ole mikään maailman helpoin yksilö. Se haluaa tehdä, osallistua, nähdä, kokea, haistaa, maistaa, liikkua. Sille rauhoittuminen ja tylsyys on vastenmielistä, tosin kotioloissa se kyllä pystyy varsin mallikelpoisesti kumpaankin olosuhteiden pakosta. Kola ei salli kotona sähläämistä ja häröilyä, koska pienessä kodissani tilaa sellaiselle ei yksinkertaisesti ole. Jos tilaa ja ennen kaikkea tilaisuus olisi, Papu kyllä mielellään touhuaisi aamusta iltaan ja illasta milteipä aamuunkin. Noki, Kola ja Pika ovat rauhoittumisen ja tylsyyden siedon osalta huomattavasti helpompia tapauksia. Ne rauhoittuvat ihan omatoimisesti missä tahansa tilanteessa, jos ollaan paikallaan ja näyttää siltä, että mitään ei tapahdu. Papu ei sellaista osaa. Sen vilkkaus näkyy touhuiluna. Olen aivan varma, että koulutuksella olisi voinut vaikuttaa touhuilun määrään, mutta sellainen koulutus on jäänyt minulta tekemättä, koska en kai koe toimintaa riittävän häiritseväksi puuttuakseni siihen..

Kaikissa elävissä organismeissa on omat virheensä, sillä täydellistä ei ole olemassakaan. Papun kauneusvirheet ovat sen vilkkaudessa, äänekkyydessä ja tarpeessa ärvähtää koiralle hihnatilanteessa.

Mutta vaikka vilkkaus välillä kallistuu miltei häiritsevän puolelle ja meteli on melkoinen, Papu on minun käteeni juuri sellainen koira, jonka halusinkin saada:

Sen sydän on kultaa, sen moottori on titaania, sen kroppa on elohopeaa ja sen taisteluhalu on dynamiittia.

sunnuntai 24. kesäkuuta 2018

keppiprojekti etenee jälleen

Tasan kaksi viikkoa on nyt puuhattu keppien parissa ohjureiden tukemana. Ja hyvältä alkaa näyttää!

Käytiin Ojangossa muutamat kerrat tekemässä ja sitten olikin jo juhannus, joten tultiin mökille jatkamaan pihatreenejä. Laitoin aluksi pihakepit vinoiksi, jolloin tekeminen on helpompaa ja nopeampaa. Niillä tehtiin jokunen päivä.




Ohjureita laitan tarvittaessa alkuun tai loppuun. Häiriönä olen mökkiolosuhteissa käyttänyt lähinnä sijantiani ja liikettäni. Kun palataan treenikentille, täytyy palautella ohjureita takaisin ja tehdä vielä haastavampia häiriöitä. Tällä hetkellä esimerkiksi Papua vastaan käveleminen onnistuu vain etupalkan kanssa. Myös lelun heittäminen suorituksen aikana saa Papun poistumaan kepeiltä kesken.
 









torstai 14. kesäkuuta 2018

keppiprojekti etenee

Aikin innostamana rakensin sähköputkesta ja puristimista ohjurit. Enpä olekaan koskaan aiemmin hyödyntänyt ohjureita keppiopetuksessa, joten aika puhtaalta pöydältä lähdettiin liikkeelle. Itsehän olisin ilman mentorointia jatkanut ohjureilla hinkuttamista varmaankin hamaan maailman tappiin asti. Mutta rohkaistuna ryhdyin poistamaan ohjureita heti ensimmäisenä opetuspäivänä.

Olin pessimistisen varma, että Papu sekoaa sävelissä, kun otan ensimmäiset ohjurit pois. Se kun oli ollut jo oma pikkuprojektinsa, että sain Papun ymmärtämään, että ohjurit näyttävät reittiä - ne eivät ole mikään kiipeilyteline, jossa sukellellaan yli ali ja ympäri. Mutta Papu pääsi yllättämään ja kieppui ongelmitta poistetuista ohjureista huolimatta. Ja vauhtiin päästyäni ohjureiden poistaminen etenikin aika harppauksin.

Treenejä kertyi neljän päivän aikana melkoinen määrä. Yksittäisellä treenikerralla Papu suoritti kepit keskimäärin ehkä noin 4-5 kertaa. Treenikertoja kertyi päivän aikana melkoinen määrä, varmaankin vähintään 5 treenikertaa per päivä, todennäköisesti enemmänkin. En kuitenkaan kokenut, että treenimäärä olisi ollut liikaa, koska Papun vire pysyi mainiona eikä se ollut treenin jälkeen missään määrin läkähdyksissään, vaan olisi palavasti halunnut vielä jatkaa. Mökillä treenaamiseen oli optimaaliset olosuhteet, kun sää ei ollut helteinen ja treenit oli helppo pitää lyhyinä ja toisaa usein, koska treenaamaan mökin pihassa. Kotioloissa en varmastikaan olisi saanut toteutettua projektia näin simppelisti, koska treenikentälle on matkaa pari kilometriä. Ja vaikka se on lyhyt matka, se on silti noin pari kilometriä enemmän kuin matka mökin sisätiloista treenipisteeseen.. :D

Ensimmäisenä päivänä poistin lopulta muistaakseni 3 ohjuria.


Toisena päivänä poistin 2 ohjuria lisää.


Kolmannen treenipäivän iltana jäljellä oli enää 3 ohjuria.




Neljännen päivän aamuna aloitin kahdella ohjurilla ja iltapäivästä poistin nekin.




Projekti eteni jättimäisin harppauksin! Toki pujoittelu on vasta varsin hataralla osaamispohjalla ja häiriöiden sieto on toistaiseksi liki nollaa. Mutta nyt kun pujottelu on teknisesti hallussa, voidaan palauttaa ohjureita ja ryhtyä haastamaan häiriöiden avulla.

Tarkoituksena on käydä läpi ainakin seuraavia häiriöitä ohjureiden tukemana:
a) Ohjaajan liikehäiriöt: persjättö, takanaleikkaus, päällejuoksu, sivuirtoaminen, rytmin muutos keppien aikana
b) estehäiriöt: putki keppien edessä, kepit seinää päin, este/putki/keinu/puomi ohjaajan ja keppien välissä, putken suu lähelä keppien sivulla...
c) lähestymiskulmat ja vauhti kepeille tultaessa

Tavoitteena on saada kepit ratakuntoon kuukauden sisällä, sillä ajatuksena on suunnata virallisiin kisoihin hypäreille heinäkuun puoliväliin mennessä. :)

maanantai 14. toukokuuta 2018

kepikepi ke ke ke!

Nyt on laitettu aktiivisesti alkuun myös Papun keppiprojekti. Meni vähän pohtimiseksi, että millä ihmeellä kepit kannattaisi opettaa, kun ei ole treenioikeutta oman seuran kentälle, jossa olisi (ilmeisesti) käytössä vinokepit ja kujat. 2x2-kepit eivät vain ole minun juttuni. En osaa ja turhaudun.

Mutta onneksi tajusin helatorstain neljän päivän vapaan aikana, että Ojangossakin on kujat (ja 2x2-kepit). Tein kujan myös 2x2-kepeistä, koska niiden avulla kujan kapeutta on helpompi kontrolloida. Ensin tehtiin 20cm leveää kujaa parina päivänä. Tänään kavensin kujaa ehkä 15 senttiin ja päivän toisella treenisetillä käänsin ensimmäisen välin lähestulkoon suoraksi. Ollaan tehty nyt vain jotakuinkin suoria lähestymisiä ja hakusessa vain pujottelutekniikka. Lähestymiset harjoitellaan vähitellen kuntoon. Olen kylläkin heti ottanut siivekkeen kierron keppien alkuun ja seuraavaksi on tarkoitus lisätä jokin este tai muu vastaava keppien loppuun, jotta kepeistä tulee mahdollisimman nopeasti osa "rataa". :)

Kisaikä tulee täyteen tämän viikon lauantaina, mutta kisaaminen aloitetaan vasta sitten, kun kepit ja A ovat sellaisessa kunnossa, että tuntuu mielekkäältä aloittaa. Ehkä loppukesästä. Ehkä aiemmin. Ehkä myöhemmin. Epiksissä mölliradoilla sitä vastoin olisi tarkoitus käydä riehumassa ja rellestämässä pitkin kesää, koska Papun kanssa räjähteleminen on niin huisin hauskaa. :D

lauantai 21. huhtikuuta 2018

viisas tenava

Ollaan yskäkarenssin aikana käyty Papun kanssa kolme kertaa tekemässä A:n boksia. Kaksi ensimmäistä kertaa tehtiin ihan vain boksiin menoa ja sieltä poistumista namipalkalla ja muutamia kertoja lentävällä lelulla. Papu fokusoi ihan älyttömän hienosti boksiin. Sitä huomaa oppineensa Nokin ja Pikan boksihommien jälkeen pal-jon. Silloin aikanaan en todellakaan kyennyt näkemään, milloin koira ymmärtää boksin merkityksen ja milloin kyse on sattumasta. Sain siis koirat kyllä menemään boksiin, mutta minulle riitti, että se tosiaan osuu boksiin riippumatta siitä oliko kyse tuurista vai tarkoituksella tehdystä osumasta.

Kolmen treenikerran aikana on ollut hurjan helppoa nähdä Papusta, koska se tekee ajatuksella ja koska se vaan tekee ilman keskittymistä. Papu kyllä osuu joka kerta (koska etäisyys boksiin on toistaiseksi ollut ihan lyhyt ja vauhti sitä myöten varsin hallittu). Mutta suoritus on aivan eri näköinen silloin, kun se ajattelee boksia vs. kun se vain menee. Olen päässyt merkkaamaan ajatuksella tehdyt suoritukset isoilla kehuilla ja siten erottelemaan Papulle sen, mitä haluan. On ehkä aavistuksen hankalaa sanoa, mistä sen eron näkee. Papu ei suoranaisesti pysähdy boksiin, mutta se ikään kuin painaa itseään boksissa aavistuksen kauemmin ja painokkaammin maata kohti kuin niiden suoritusten aikana, jolloin se vain keskittyy juoksemaan lentävän lelun perään.

Eilen tehtiin tolpan kierron kautta boksin läpi juoksemista lelupalkalla. Etäisyys tolpalta boksiin oli ehkä ~2m, eli edelleenkään vauhti ei kasva niin kovaksi, että laukka venyisi niin pitkäksi, että on mahdollista hypätä boksin yli. Todennäköisesti lisään etäisyyttä ja sitä myöten vauhtia vasta siinä vaiheessa, kun saan apupalkkaajan helpottamaan väärien suoritusten palkkaamatta jättämisessä.

Ihan mahtavaa, että vaikka Papun kierrokset piiputtavat aivan punaisella, kun tehdään aksaa, niin sillä säilyy siitä huolimatta oppimis- ja keskittymiskyky. Ihana Pupanen. :)