torstai 14. kesäkuuta 2018

keppiprojekti etenee

Aikin innostamana rakensin sähköputkesta ja puristimista ohjurit. Enpä olekaan koskaan aiemmin hyödyntänyt ohjureita keppiopetuksessa, joten aika puhtaalta pöydältä lähdettiin liikkeelle. Itsehän olisin ilman mentorointia jatkanut ohjureilla hinkuttamista varmaankin hamaan maailman tappiin asti. Mutta rohkaistuna ryhdyin poistamaan ohjureita heti ensimmäisenä opetuspäivänä.

Olin pessimistisen varma, että Papu sekoaa sävelissä, kun otan ensimmäiset ohjurit pois. Se kun oli ollut jo oma pikkuprojektinsa, että sain Papun ymmärtämään, että ohjurit näyttävät reittiä - ne eivät ole mikään kiipeilyteline, jossa sukellellaan yli ali ja ympäri. Mutta Papu pääsi yllättämään ja kieppui ongelmitta poistetuista ohjureista huolimatta. Ja vauhtiin päästyäni ohjureiden poistaminen etenikin aika harppauksin.

Treenejä kertyi neljän päivän aikana melkoinen määrä. Yksittäisellä treenikerralla Papu suoritti kepit keskimäärin ehkä noin 4-5 kertaa. Treenikertoja kertyi päivän aikana melkoinen määrä, varmaankin vähintään 5 treenikertaa per päivä, todennäköisesti enemmänkin. En kuitenkaan kokenut, että treenimäärä olisi ollut liikaa, koska Papun vire pysyi mainiona eikä se ollut treenin jälkeen missään määrin läkähdyksissään, vaan olisi palavasti halunnut vielä jatkaa. Mökillä treenaamiseen oli optimaaliset olosuhteet, kun sää ei ollut helteinen ja treenit oli helppo pitää lyhyinä ja toisaa usein, koska treenaamaan mökin pihassa. Kotioloissa en varmastikaan olisi saanut toteutettua projektia näin simppelisti, koska treenikentälle on matkaa pari kilometriä. Ja vaikka se on lyhyt matka, se on silti noin pari kilometriä enemmän kuin matka mökin sisätiloista treenipisteeseen.. :D

Ensimmäisenä päivänä poistin lopulta muistaakseni 3 ohjuria.


Toisena päivänä poistin 2 ohjuria lisää.


Kolmannen treenipäivän iltana jäljellä oli enää 3 ohjuria.




Neljännen päivän aamuna aloitin kahdella ohjurilla ja iltapäivästä poistin nekin.




Projekti eteni jättimäisin harppauksin! Toki pujoittelu on vasta varsin hataralla osaamispohjalla ja häiriöiden sieto on toistaiseksi liki nollaa. Mutta nyt kun pujottelu on teknisesti hallussa, voidaan palauttaa ohjureita ja ryhtyä haastamaan häiriöiden avulla.

Tarkoituksena on käydä läpi ainakin seuraavia häiriöitä ohjureiden tukemana:
a) Ohjaajan liikehäiriöt: persjättö, takanaleikkaus, päällejuoksu, sivuirtoaminen, rytmin muutos keppien aikana
b) estehäiriöt: putki keppien edessä, kepit seinää päin, este/putki/keinu/puomi ohjaajan ja keppien välissä, putken suu lähelä keppien sivulla...
c) lähestymiskulmat ja vauhti kepeille tultaessa

Tavoitteena on saada kepit ratakuntoon kuukauden sisällä, sillä ajatuksena on suunnata virallisiin kisoihin hypäreille heinäkuun puoliväliin mennessä. :)

maanantai 14. toukokuuta 2018

kepikepi ke ke ke!

Nyt on laitettu aktiivisesti alkuun myös Papun keppiprojekti. Meni vähän pohtimiseksi, että millä ihmeellä kepit kannattaisi opettaa, kun ei ole treenioikeutta oman seuran kentälle, jossa olisi (ilmeisesti) käytössä vinokepit ja kujat. 2x2-kepit eivät vain ole minun juttuni. En osaa ja turhaudun.

Mutta onneksi tajusin helatorstain neljän päivän vapaan aikana, että Ojangossakin on kujat (ja 2x2-kepit). Tein kujan myös 2x2-kepeistä, koska niiden avulla kujan kapeutta on helpompi kontrolloida. Ensin tehtiin 20cm leveää kujaa parina päivänä. Tänään kavensin kujaa ehkä 15 senttiin ja päivän toisella treenisetillä käänsin ensimmäisen välin lähestulkoon suoraksi. Ollaan tehty nyt vain jotakuinkin suoria lähestymisiä ja hakusessa vain pujottelutekniikka. Lähestymiset harjoitellaan vähitellen kuntoon. Olen kylläkin heti ottanut siivekkeen kierron keppien alkuun ja seuraavaksi on tarkoitus lisätä jokin este tai muu vastaava keppien loppuun, jotta kepeistä tulee mahdollisimman nopeasti osa "rataa". :)

Kisaikä tulee täyteen tämän viikon lauantaina, mutta kisaaminen aloitetaan vasta sitten, kun kepit ja A ovat sellaisessa kunnossa, että tuntuu mielekkäältä aloittaa. Ehkä loppukesästä. Ehkä aiemmin. Ehkä myöhemmin. Epiksissä mölliradoilla sitä vastoin olisi tarkoitus käydä riehumassa ja rellestämässä pitkin kesää, koska Papun kanssa räjähteleminen on niin huisin hauskaa. :D

lauantai 21. huhtikuuta 2018

viisas tenava

Ollaan yskäkarenssin aikana käyty Papun kanssa kolme kertaa tekemässä A:n boksia. Kaksi ensimmäistä kertaa tehtiin ihan vain boksiin menoa ja sieltä poistumista namipalkalla ja muutamia kertoja lentävällä lelulla. Papu fokusoi ihan älyttömän hienosti boksiin. Sitä huomaa oppineensa Nokin ja Pikan boksihommien jälkeen pal-jon. Silloin aikanaan en todellakaan kyennyt näkemään, milloin koira ymmärtää boksin merkityksen ja milloin kyse on sattumasta. Sain siis koirat kyllä menemään boksiin, mutta minulle riitti, että se tosiaan osuu boksiin riippumatta siitä oliko kyse tuurista vai tarkoituksella tehdystä osumasta.

Kolmen treenikerran aikana on ollut hurjan helppoa nähdä Papusta, koska se tekee ajatuksella ja koska se vaan tekee ilman keskittymistä. Papu kyllä osuu joka kerta (koska etäisyys boksiin on toistaiseksi ollut ihan lyhyt ja vauhti sitä myöten varsin hallittu). Mutta suoritus on aivan eri näköinen silloin, kun se ajattelee boksia vs. kun se vain menee. Olen päässyt merkkaamaan ajatuksella tehdyt suoritukset isoilla kehuilla ja siten erottelemaan Papulle sen, mitä haluan. On ehkä aavistuksen hankalaa sanoa, mistä sen eron näkee. Papu ei suoranaisesti pysähdy boksiin, mutta se ikään kuin painaa itseään boksissa aavistuksen kauemmin ja painokkaammin maata kohti kuin niiden suoritusten aikana, jolloin se vain keskittyy juoksemaan lentävän lelun perään.

Eilen tehtiin tolpan kierron kautta boksin läpi juoksemista lelupalkalla. Etäisyys tolpalta boksiin oli ehkä ~2m, eli edelleenkään vauhti ei kasva niin kovaksi, että laukka venyisi niin pitkäksi, että on mahdollista hypätä boksin yli. Todennäköisesti lisään etäisyyttä ja sitä myöten vauhtia vasta siinä vaiheessa, kun saan apupalkkaajan helpottamaan väärien suoritusten palkkaamatta jättämisessä.

Ihan mahtavaa, että vaikka Papun kierrokset piiputtavat aivan punaisella, kun tehdään aksaa, niin sillä säilyy siitä huolimatta oppimis- ja keskittymiskyky. Ihana Pupanen. :)

keskiviikko 11. huhtikuuta 2018

juoksuA:n kimppuun!

Tänään Papu aloitti juoksuA-urakan. Tarkoituksena on takoa Papun aivoihin boksin merkitys ja siirtää se sitten A:lle, kunhan on tehty tasaisella boksin merkitys Papulle selväksi. Ensin opetan Papun menemään boksiin ja sitten loikkaamaan boksiin ja sieltä pois. Kun tämä on harjoiteltu, lisään yhden hypyn A:n "harjaksi" ja myöhemmin toisen hypyn A:n "ylösmenoksi". Ja lopulta viedään koko komeus A:lle ja nostetaan vähitellen A täyteen korkeuteen.

Kokosin boksin ja laitoin sen maahan. Otin Papun autosta ja ennen kuin ehdin kissaa sanoa, Papu seistä tökötti boksissa sen näköisenä, että "anna palkka, mä teen tätä täällä jo, missä sä kuhnailet!" Se ryhtyi siis liiottelematta tai kaunistelematta välittömästi tekemään juuri sitä, mitä pitikin. Olenkohan tehnyt tätä treeniä joskus sen pikkupentuaikana, vai mistä ihmeestä se tiesi, mitä pitää tehdä? Naksuttelin boksiin menemistä ja palkkasin namilla ensin boksiin ja sitten boksin ulkopuolelle, jotta sain Papun menemään boksiin ja tulemaan sieltä pois. Mitään suoranaista opetettavaa ei ollut, kunhan vain palkkasin sitä, mitä Papu teki - se nimittäin teki koko ajan pelkkiä oikeita asioita. Ainoa juttu, jossa ohjailin sen toimintaa oikeampaan suuntaan, oli vahvistaa boksista ulos loikkaamista. Papu olisi mielellään tarjonnut 2o2o:ta. Muutamien treenisettien ja autossa lepäämisten jälkeen otin palkaksi pallon. Papu lähti boksiin ja sen jälkeen palkaksi heitetyn pallon perään. Täytyy vielä panostaa siihen, että Papu oikeasti keskittyy boksiin menoon eikä ajatus siirry liikaa eteen lentävään palloon ja osumat muutu epähuomiossa tehdyiksi vahingoiksi. Ensi kerralla voisi kokeilla namimaatin käyttöä.

keskiviikko 28. maaliskuuta 2018

homma etenee

Taas homma etenee... Taas homma etenee, kun taakka kevenee. Lähetää vetelee. Moottori pärisee. On kolikoita, seteleitä sellasii epeleitä. Ei ne tunne meitä..

Enpä olisi 2 kuukautta sitten uskonut, että nyt ollaan tässä. Vielä tammikuussa tekeminen Papun kanssa oli ihan sekoilua, räjähtelyä joka suuntaan ilman käsitystä siitä, mitä tässä oikein ollaan tekemässä. Tai Papulla oli varmasti joku käsitys. Ja minulla joku. Mutta yhteiskäsitys puuttui aika pitkälti kokonaan. Eikä kontakteista ollut vielä oikeastaan mitään käryä. Vähän oli kokeiltu madallettua keinua ja viime syksynä sähellettiin puomin alastulon parissa. Mutta mitään järjellistä ei oltu saatu aikaan. 2o2o-temppu oli toki Papulle ihan tuttu, mutta paikallaan pysyminen ja vapautumisluvan odottaminen oli jotakuinkin toivotonta. Onneksi jätettiin puomi silloin siltä erää siihen ja ryhdyttiin treenaamaan ihan muita juttuja. Papun pää vaan oli vielä ihan liian villi ja nuori ja holtiton, että se olisi malttanut.

Ja nyt yhtäkkiä ollaankin jo tässä. Papu pystyy tekemään täyskorkeaa puomia ja keinua kokonaisena. Ne voi liittää osaksi rataa. Ne voi tehdä täydessä vauhdissa. Voin juosta täysillä ohi tai jäädä taakse. Haluan edelleen käyttää mahdollisimman paljon etupalkkaajaa kummallakin kontaktilla, koska haluan vahvistaa ja vahvistaa ja vahvistaa Papulle ajatusta siitä, että sen tehtävä on mennä esteen päähän. Minun liikkeeni suunta tai vauhti ei merkitse, vaan Papu suorittaa esteen minun liikkeestäni huolimatta. Vähitellen ryhdyn kyllä lisäämään esteitä kontaktin ja etupalkkaajan väliin, mutta ei ole mikään hätä tai hoppu saada projektia päätökseen. Nokin kanssa tehtiin satoja toistoja etupalkalla ja sillä saavutettiin hienoja tuloksia. Joten Papu saa ihan rauhassa tottua etupalkan kautta itsenäisyyteen ja toivottavasti oppii lopulta vähintään yhtä hienot kontaktit kuin Noki. :)

Muutenkin yhteistyö on löytynyt. Jopa siinä määrin, että Papun ohjaaminen tuntuu helpommalta kuin Pikan ohjaaminen - ja hetkellisesti jopa helpommalta kuin Nokin ohjaaminen. Papu irtoaa, mutta on silti hallinnassa. Se kiihtyy ja kääntyy ja sen liikenopeutta ja etenemistä on helppoa ennakoida. Jolloin on helppoa luottaa sen taitoihin ja antaa Papulle vastuuta tekemisestä. Pikalla on edelleen päiviä ja päiviä. Toisinaan se irtoaa kuin silakka. Ja toisinaan se on kuin lahkeeseen pureutuva takiainen. Toisinaan se pinkoo hirmu hyvää kyytiä. Ja toisinaan se väsähtää ja muuttuu sitä myöten pieneksi mustavalkoiseksi mölyäväksi keinuheposeksi. :D Yritä siinä sitten ennakoida ja luottaa. :D

Kisaikä koittaa parin kuukauden päästä. Mikään paniikki ei tuon asian kanssa ole. Papu on selkeä medi ja minulla ei ole mitään pakonomaista tarvetta päästä kisaamaan heti, kun kisaikä koittaa. Mennään sitten, kun siltä tuntuu. Kepit ovat vielä ihan alkeissa ja A:ta ei olla edes aloitettu. Mennään toki ainakin hypäreille kokeilemaan yhteistyötä, kun kepit saadaan sujumaan, että ei ole mikään tarve myöskään vältellä kisaamisen aloittamista. Papun kanssa yhdessä tekeminen on niin hurjan hauskaa, että kyllä toki jo odotan sitä, että päästään sen kanssa kisakentille. Mutta kaikki aikanaan. :)



lauantai 10. maaliskuuta 2018

pitkän illan jälkeen: niin siistiiiiii!

Pistetään se nyt tänne blogin puolellekin talteen, oli sen verran pitkä ilta eilen.

Ratapiirros näytti älyttömän hauskalta rallattelulta, joten kaarrettiin Lägin hallille Saijan treeneihin innosta puhkuen. Piirroksesta katselin, että Papu pystyy tekemään radasta pitkiä ~10 esteen pätkiä, joissa on sopivasti irtoamista ja sopivasti ohjattavaa. Jesjes!

Tutustumisen jälkeen istahdin odottamaan omaa vuoroa. Auton avaimet jäivät etupenkille odottamaan. VIRHE. Oma vuoro lähestyi, joten lähdin hakemaan Papua autosta. Totesin, että auto on lukossa, joten painelin takaisin hallille hakemaan avaimia takin taskusta. ..ja sitten se iski tajuntaan. Avaimet eivät olleet taskussa, vaan etupenkille könynneen Pikan tassuissa. Se oli lukinnut koko lauman autoon sisälle.

Yritin maanitella Pikaa vaihtamaan asentoa. Se tuijotti minua kuin vähäjärkinen. Yritin komentaa sitä siirtymään. Yritin karjua. Kiroilin. Maanittelin. Tuotiin vieras koira auton viereen, josko Pika alkaisi haukkua sille ja tassuttelisi auton auki. Joku heilutti Pikalle lelua ikkunan takana. Minä heilutin autoa, että Pika vaihtaisi asentoa. Karjuin vähän lisää. Käskin siirtymään. Kutsuin auton toiselta puolelta. Vähitellen ympärillä oli melkoinen määrä ihanaa ystävällistä agilityväkeä. Eräs soitti miehelleen, toinen isälleen, minä soitin lukkosepälle (hinta käynnistä: 400e, joten ei kiitos), Saija soitti miehelleen, minä soitin Miikalle.. Lopulta saatiin aikaiseksi suunnitelma, että erään treenaajan isä ajaa paikalle ja käy Biltemasta jotain tarvikkeita. Siinä vaiheessa tuli mieleen, että jossainhan se vara-avain on oltava, kun oltiin jo varmaankin tuntia aiemmin todettu, että minulla se ei ainakaan ole. Miika vahvisti: se on Tikkurilassa. Ja Miika on Kangasniemellä mökillä. Vanhemmat konsertissa. Petja puhelimen tavoittamattomissa. Yleisavain Miikan kotiin on taloyhtiön hallituksen pj:llä, mutta ei mitään tietoa mikä henkilön nimi on, että voisi soittaa ja varmistaa, että hän on kotona ja suostuu avaamaan oven minulle..

Treeniryhmässä oli paikalla Karoliina, joka aivan ihanana lupasi lähteä käyttämään minua Tikkurilassa. Eipä siinä auttanut kuin luottaa siihen, että perheellinen henkilö on kotona, suostuu avaamaan oman ovensa minulle ja sen jälkeen Miikan oven yleisavaimella. Pj:n oven avasi hänen ~8v poikansa. Oli siinä änkyttämistä, kun yritin keksiä, miten selittäisin tilanteen pikkukundille, jonka äiti ei ole kotona. Poika tuijotti minua aivan tyynesti, haki puhelimensa ja soitti äidilleen. 10 minuutin päästä äiti saapui jostain paikalle ja hän suostui kuin suostuikin avaamaan Miikan oven. Kaivelin vara-avaimen esille ja näytin sitä valvontakameralle. Puhelimen päässä Miika tuijotti mökillä kamerasta kotinsa tapahtumia ja varmisti, että otin oikean avaimen. Ei kun takaisin Lohjalle.

Helpotus oli jättimäinen, kun sain lopulta auton ovet auki. Onneksi sää oli leuto, eikä koirilla ollut autossa luonnollisestikaan hätäpäivää. Ne ovat tottuneet odottelemaan autossa pitkiä aikoja, joten niille ilta ei poikennut juurikaan normaalista. (Tosin normaalissa tilanteessa käyn tsekkaamassa koirien vointia melko tiuhaan tahtiin, ja nyt ne kököttivät yksin puolisentoista tuntia.)

Ei käynyt edes mielessä, että pääsisin enää treenaamaan, oma ryhmänihän oli loppunut jo tunteja aiemmin. Kävin huikkaamassa hallin ovelta Saijalle, että sain koirat ulos autosta - ja sainkin kutsun tulla treenaamaan vielä illan viimeisenä! Miten mahtavia tyyppejä aksapiireissä ihan oikeasti pyöriikään! Koko illan aikana kaikki kohtelivat minua ymmärtäväisesti ja ystävällisesti ja pyrkivät auttamaan parhaansa mukaan. Ja sitten pääsin vielä treenaamankin!

Papun kanssa homma toimi aivan niin kuin olin ratapiirroksesta ajatellutkin. Se oli NIIN SIISTIIII! Hittovie että Papu on magee. Saijalta pikkutyttönen sai ylistystä ja minä kehotuksen ryhtyä palkkaamaan Papua ajoittain myös kädestä. "Sillä on toi radanlukutaito jo nyt aikamoinen, niin kun itseluottamus tuosta yhtään vielä kasvaa, se rupeaa lipsumaan ihan omille reiteilleen, jollei asiaan puutu." :D Lisäksi Saija kiitteli Papun räjähtävää vauhtia ja sen hämmästyttävää kykyä muuttaa toimintaansa heti, kun sille kerrotaan, että "ei noin, vaan näin". Tuota samaa on sanonut myös Iina. Puhuttiin myös siitä, miten minulla ei ole ollenkaan sellaista tunnetta, että ohjaisin pentua, vaan ohjaan Papua kuin Nokia. Saija vahvisti ajatukseni, en kulje kyyryssä tai saattele, vaan jätän Papun suorittamaan ja menen jo itse kohti seuraavia ohjauksia. Papu irtoaa ja liikkuu niin vaivattomasti, että illan treeneistä jäi jopa mieleen hetki, jossa pystyin ohjaamaan ja ajattelemaan samaan aikaan:"Nyt Papu tulee putkesta, näytä päällejuoksukäsi, ohjaa päällejuoksukädellä putkeen ja sitten mene jo!" Tämä ei Pikan kanssa tehdessä toteudu edelleenkään kovin usein. Joudun keskittymään Pikan kanssa niin vahvasti ohjaamiseen ja Pikan toimintaan, että en pysty irrottautumaan tietoiseen ajatteluun juuri ollenkaan.

Takanaleikkauksetkin ovat alkaneet sujua kuin itsekseen. Toki niihin tarvitaan vielä paljon paljon rutiinia, mutta Papu irtoaa takanaleikkauskohdassa edelle ja kääntyy leikkauksen suuntaan. Tämä oli vielä pari kuukautta sitten kovasti haastava homma.

Kaiken kaikkiaan illasta jäi lopulta pelkästään positiivinen fiilis. Papu on superprinsessa ja aksaväki avuliasta ja mahtavaa väkeä. ..ja Pikakin sai pitää henkensä, vaikka hetkellisesti meinasi allekirjoittaneelle tulla turhautumisesta aivoverenvuoto, kun Pika tuijotti lasin läpi ohitseni kuskin penkillä istuen, eikä vahingossakaan laittanut tassuaan avaimen päälle uudestaan. ;) :D

torstai 22. helmikuuta 2018

Hiihtoloman saavutuksia

Sunnuntaina Papu kävi Lahdessa epiksissa supermölleissä ja mölleissä. Supermölleistä tuli voitto ja mölleistä pari rimaa ja kielto - ja paljon hyvää kokemusta. :) Ja tänään 22.2.2018 saavutettiin se etappi, että Papu teki täyskorkean keinun osana "rataa". Putki-hyppy-keinu-hyppy -pätkä oli Papun mielestä ihan yhtä simppeli kuin se olisi ollut madalletulla keinulla. Siihen ei siis keinun nosto täyskorkeaksi vaikuttanut millään näkyvällä tavalla. Hassu koira. Aloitettiin myöa kujakepit loman aikana ja tänään niiden osalta syttyi myös ymmärrys siitä, millä pallon saa lentämään palkaksi. Vain kujan päästä aloittamalla voi ansaita palkan.