sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Janakkala-viikonloppu: jee&buu

buu: 
Nokin kanssa lauantailta ei jäänyt historiankirjoihin kirjattavaa. Hyppäri ja viimeinen aksarata menivät hyllyttämisen puolelle. Keskimmäiseltä radalta ihan radan loppupuolella otettiin TAAS kiellosta vitonen, kun valssasin liian aikaisin (!!!!) ja sain vedettyä sillä Nokin pois takaakierrosta juuri ne ratkaisevat sentit, että kuono kävi linjan väärällä puolella. Hieman jo nyppii nuo kieltovitoset. Rimat ei putoile, kontaktit ei pauku, kepeillä ei tule mokia. Ja sit otetaan tyhmiä kieltoja, voi juutas.

Ja lauantain sää oli jotain aivan karmeaa. Sateisessa Mikkelissä ei haitannut sää yhtään. Mutta eilinen helle oli todella hermoja raastava. Oma keskittyminen meni siihen, että ärsytti ja ahdisti kuumuus. Aivot tuntuivat kaurapuurolta ja joka radalle lähdin fiiliksellä, ettei tähän tekemiseen nyt ole ollenkaan mitään järkevää otetta ja hallintaa. 

jee:
Kolan kanssa kurvattiin aikaisin sunnuntaiaamuna takaisin Janakkalaan. Ilma oli jo yhdeksältä painostava, kostea ja hikinen, mutta lämpötila ei aamutuimaan sentään noussut ihan yhtä korkealle kuin lauantaina.

Lauantaina paineistin mukana turistina ollutta Kolaa ja vein sen lämppähypyille tekemään lähtötilanneharjoituksia. Kola ottikin tilanteesta kaikki kierrokset irti ja haahuili lähdössä. Jes! Sain kerrankin treenattua lähtöä kisanomaisessa mielentilassa, mutta silti ilman radallelähtö"pakkoa". Kola ei halunnut millään tulla viereen istumaan, vaan tuijotteli keijuja ja menninkäisiä ympärillään ja muuttui kai kuuroksi. Otin Kolan hihnaan ja hinasin viereeni. Otin pannan pois ja "pakkoistutin", kuten Tampereella. Uskalsin tehdä tämän, koska nyt oli rauhassa aikaa tehdä toistoja ja katsella Kolan fiiliksiä ja edetä niiden mukaan. Ensin Kola jäkitti kovasti vastaan, mutta istui lopulta. Kehuin, päästin tekemään kepit ja palkkasin lelulla. Kola näytti kestävän pakkotoimet ihan hyvin, joten tehtiin toistoja varmaan kymmenen ja vähä vähältä Kola alkoi ymmärtää, että käsi takapuolella tarkoittaa istumista. Ei tarvinnut enää runnoa, vaan Kola istui itse pienellä painamisella eikä näyttänyt yhtään ahdistuneelta.

Tehtiin sunnuntaina kisaradan alussa sama systeemi. Vein Kolan hihnassa ihan lähtöpaikalle asti, otin rintakehästä otteen ja poistin pannan. Näin sain varmistettua, ettei Kola pääse haahuilemaan enkä näin ollen joudu metsästämään Kolaa ja ahdistamaan sitä kiinni ottamisella. Pannan poiston jälkeen painoin toisella kädellä takapuolesta ja siihen istui. :) Ja siihen myös jäi, kun lähdin itse omalle lähtöpaikalleni.

Rata tuntui erittäin simppeliltä ja olin ennakkoon aika varma, että ainoa, mihin nolla voi kaatua on rimojen putoilu. Rimat eivät pudonneet eikä mitään muutakaan yllättävää saatunut.

Nyt ollaan siis Kolan kanssa kakkosissa, yhdeksän ykkösten startin jälkeen.

Kävihän se snadisti nopeammin kuin Nokin kanssa. :D Ja koska kyse ei todellakaan ole ainakaan siitä, että koira olisi helpompi ohjata ja kouluttaa, kyseessä on pakko olla sen faktan, että olen itse treenannut hieman yli vuoden kisaratojen ohjaamista. :) Kolan on helpompi tehdä, kun minä tiedän mitä teen. Ja hyvä niin. Kolan pääkoppa ei takuulla kestäisi kisatilannetta, adrenaliiniani JA sähläävää ohjaajaa.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Mikkelin hyppärin loppusuora

Jäi ärsyttämään se pahuksen loppu"suora", johon en kisoissa saanut mitään otetta. Niinpä tänään Maijan kanssa otettiin niskalenkki hyppyhässäkästä. Ja alkoihan se sitten sujua, kun vähän väännettiin. :D

Ensimmäisellä kerralla tehtiin loppusuora Nokin kanssa täysin yllättäen ihan ongelmitta. :O Persjätöt toimi ihan törkeän hyvin, ajoitus oli kohdillaan jne jne jne. Sitten kun kaivettiin videointivälineet esille, sain vielä siihenkin kohtaan yhden onnistuneen, mutta sen jälkeen Noki jostain syystä keksi, ettei loppusuoran toista hyppyä mennäkään takaakiertona. Sitä jouduttiin punnertamaan hiostavassa säässä useita kertoja, kunnes lopulta saatiin taas onnistuminen, johon sitten lopetettiin.

Kolan kanssa paitsi minun vauhtini niin myös Kolan persjättöosaaminen saivat aikaan sen, ettei hommasta meinannut tulla oikein yhtään mitään. Lopulta saatiin kuitenkin onnistunut suoritus, kun karsin loppusuoraa ennen olleen putken antaman vauhdin pois. Hapoilla olleet omat jalat yhdistettynä Kolan edelleen punaisena hyrränneeseen rakettimoottoriin eivät olisi putken kiihdyttävän vaikutuksen kanssa tuottaneet mitään järkevää lopputulosta. 

Treenin loppupäätelmät:
*Nokin persjättöihin voi luottaa. Se ei jätä hyppäämättä, vaikka tekeekin persjätön hypylle.
*Kisoissa koko loppusuora kaatui siihen, että otan Nokin rintamasuunta täysin väärään suuntaan osoittaen vastaan. Noki luulee radan jatkuvan ihan muualle kuin mihin se jatkuu. Oma moka. Yllättäen. ;)
*Kola ei vielä osaa persjättöjä hypyillä kovinkaan luotettavasti. Se voi epäröimättä kiertää koko hypyn.
*Minun hitauteni yhdistettynä takaakiertoihin, joihin Kolan kanssa ei vielä täysin voi luottaa, aiheuttavat melkoisia ongelmia. Joudun saattamaan takaakiertoon, jolloin en ehdi alta pois. Ja Kola ei epäröi hypätä päin. Se tulee kuin höyryveturi, eikä varo yhtään. (Ei tullut videolle, mutta näin todellakin kävi tänään.)

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Mikkelin ratoja edelleen

Sunnuntain ensimmäinen rata:

Alku sujuu kivasti. Pakkovalssi toimii ja muutenkin homma etenee mukavan näköisesti. Muurin jälkeen putoaa rima ja mitä ilmeisimmin myös puomin ylösmeno paukkuu. Lopputuloksena kuitenkin jostain syystä vain vitonen. Viikonlopun vaivattomimmin edennyt rata. :) Erityisesti mieltä lämmittää loppusuora, jossa Noki jää itsekseen tekemään keppejä, kun minä pingon kohti maalia. :) Eivätkä rimatkaan putoile, vaikka vedätän ihan reilulla kädellä.



Mikkeli-viikonlopun viimeinen rata:

Katsoin kyseisen videon sekunnit 0:23-0:25 kerta toisensa jälkeen uudelleen ja uudelleen. Miksi halvatussa Noki menee keppien toiseen väliin? En keksinyt mitään älykästä syytä, sillä vauhti ei ole liian kova eikä Noki käänny katsomaan minua.

Mutta selvisihän se. Ehkä. Pysäytyskuvina katsomalla löytyy ihan minimaalisen lyhyt hetki, kun Noki vilkaisee keppien vieressä olevaa putken suuta. Hetki on niin lyhyt, ettei se vaikuta liikkeen suuntaan, mutta siinä kuluu juuri se tärkeä aika, jonka tarvitsisi tähdätäkseen oikeaan aloitusväliin. Aloitan keppikäskyn antamisen kyllä hyvissä ajoin, mutta juuri ratkaisevat sadasosat myöhässä. :D Noki ehtii arpoa sen yhden vilkaisun ajan - ja sitten onkin jo myöhäistä. Pienestä se on kiinni.

Onneksi rata videoitiin. Minulle lajin yksi mausteista on juuri tämä jälkikäteen tapahtuva itsetutkiskelu. :D

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Kola fyssarilla

Vihdoinkin päästiin Kolan kanssa fyssarin tsekattavaksi. Käveltiin Kolan kanssa kilometrin matka autolta All Fur Dogziin, jossa Riina Kellman fyssaroi. Ajattelin siinä kävellessä, että Kolassa on jotain omituista luottoa kaupunkiympäristöön. Se kulkee kaupunkihälinän seassa täydellisen rentona, eikä kiinnitä ihmisiin oikeastaan mitään huomiota. Se on jollain oudolla tavalla paljon rennompi kaupungin vilinässä kuin vaikkapa metsässä.

Kola tassutteli hyväntuulisena sisään All Fur Dogziin. Annoin sen nuuskutella omaan tahtiinsa, kun fyssari valmistautui ottamaan Kolan käsittelyynsä. Kun käveltiin fyssarointihuoneeseen, Kolaa alkoi vähän jännittää. Riinan ensimmäinen kosketus aiheutti epäluottamuksen osoituksena hiljaisen murinan, joka kuitenkin jäi ainoaksi jännityksen merkiksi.

Ennen hieromista Riina arvioi, että Kola on vinossa takaosastaan ja etuosassakin on jumeja. Myös niska oli jumissa.

Arvion jälkeen käytiin maahan istumaan ja Kola tunnisti tilanteen. Se kävi ilman käskyä maahan, mutta sen verran sitä vielä hirvitti uusi ihminen ja uusi tila, että Kola ei kääntynyt omatoimisesti kyljelleen vaan jäi makaamaan "pystyssä". Ilman murinoita se kuitenkin suostui kyljelleen käännettäväksi ja hieronta päästiin aloittamaan. Täysin minut yllättäen Kola rentoutui välittömästi. Se sulki silmänsä ja hengitti hitaasti. Se ei pyrkinyt kääntyilemään tai nousemaan ylös vaan nenän vuotamisesta päätellen otti käsittelystä kaiken nautinnon irti.

Jälleen kerran oli itsellekin rentouttavaa nähdä Kola niin vapautuneena ja ei-valppaana. :) Hieronnat ja fyssaroinnit ovat Kolalle lomaa sen omasta itsestä.

Kun Riina lopetti, annoin Kolalle luvan nousta ylös. Kola venytteli ja ravisteli ja näytti Onni Perroselta. Kolan toimintatavat ja varautuneisuuden tietäen ja tuntien sydäntä lämmitti ehdottomasti eniten se, että Kola lopetti fyssarointitapahtuman, kuten se lopettaa aina Heidin hieronnassa. Kola menee ihan lähelle maassa istuvaa hierojaa, painautuu kylki edellä hierojan rintakehää vasten, laskee päänsä matalana ja rentona kohti hierojan päätä ja on hirmuisen lähellä ja osoittaa jollakin sanoittamattomalla tavalla suurta luottamusta hierojaa kohtaan. Kola ei toimi samalla tavalla oikeastaan missään muussa tilanteessa. Se ei ole koskaan niin rento ja varaukseton edes minun lähelläni. Tuo lähellä oleminen on Kolan tapa kiittää hieronnasta.

Joo. Se on inhimillistämistä. Mutta siltä se ihan ilman mitään epäröintejä minusta näyttää.

Kola pääsee nauttimaan Riinan käsittelystä vähän yli parin viikon päästä uudelleen. Ja olen aivan varma, ettei Kola pistä ollenkaan pahakseen uusintakäyntiä. :)

lauantai 14. heinäkuuta 2012

Mikkelissä kisaamassa

Vuosi sitten 2.7.2011 Mikkelissä oltiin meidän kisauran toisissa kisoissa. Muistan, että homma oli aika hakusessa eikä luottamusta omaan radanlukutaitoon ollut nimeksikään.

Tänään - vuosi ja viikko myöhemmin - ollaan jo paljon pidemmällä. :)

Ensimmäinen rata oli hyppäri ja tietäähän sen, mitä siitä tulee, kun ei koko rataantutustumisen aikana saa mitään otetta johonkin radan kohtaan. Loppusuora oli niin v*ttumaisesti sijoiteltu, etten keksinyt mitään älykästä tapaa selvitä hypyistä kunnialla. Ja niinhän siinä kävi, että hyvin sujunut rata muuttui hyllytetyksi neljänneksi viimeisellä esteellä. Koko maksiporukan joukossa loppusuoran suoritti sujuvan näköisesti tasan yksi koirakko. Kaikilla muilla loppusuora hyllytti radan tai oli rumaa selviytymisseikkailua.

Toisella radalla 32 starttaajaa ennen meitä ei ollut saanut tehtyä vielä ainoaakaan aliaikanollaa. Tuli sellainen tunne, että hemmetti nyt väännän Nokin kanssa sen nollan vaikka sitten kuinka rumilla otteilla. Ja kyllähän se ajoittain olikin vähän sellaista vääntöä, mutta olipa ratakin ihan tosi  haastava. Seurakaverit siinä radan jälkeen osuvasti analysoivat, että rata sopi täydellisesti Nokille, koska Nokissa on vauhtia, mutta se ei silti ole mikään supertykki. Ja samaan aikaan Nokissa on hitaampien koirien hallintaa. Sopiva vauhti ja hallinta olivat avainsanat. Lopulta mudi pisteli Nokin vauhtia sekunnin paremmaksi, joten otettiin hopeaa. Aliaikanollia saatiin radalta kaiken kaikkiaan vain kolme.

HuRRAA! -hetki radalta: Noki teki täysin avokulmasta takaaleikaten kepit!
Toinen HuRRAA! -hetki oli se, kun huomasin tekeväni jotain, mitä en todellakaan ollut suunnitellut, mutta pystyin siltä jatkamaan tekemistä ilman hämmentymisiä. Huh. Ihan hetken ehdin ajatella, että "kappas, tulin hypyn tälle puolelle! :O" Ja toisessa kohdassa ehdin ajatella, että "Nyt taisin unohtaa radan!!! ... huh yleisöstä ei kuulu kohahdusta, rata menikin vissiin oikein!" ;)

Tea ystävällisesti videoi radan, jonka jälkeen olin suorituksestamme ehkä ylpeämpi kuin koskaan aiemmin. :)
(Jälkikäteen katsottuna rata on melkoista hipsuttelua ja lievää paniikkia, mutta hipsuttelu varmaan ainakin osaltaan johtuu siitä, että rataprofiili oli tosi kiemurainen, eikä missään kohtaa oikein saanut vauhtia päälle.)


maanantai 9. heinäkuuta 2012

Miltä nyt tuntuu?

Kola kävi viikonlopun ajan Nokin kanssa mökkeilemässä, joten TAMSKin kisojen jälkeen on relattu (??) kolme päivää. Kolalle on aika Riina Kellmannin fyssaroitavaksi viikon päähän maanantaille, joten siihen asti otetaan aksan kanssa rennosti. Sen verran käytiin tänään aksakentällä, että Kola pääsi tekemään neljä kertaa hyppysuoran minihypyillä. Halusin nähdä ja kokea, että Kolalla on aksaamisen riemu vielä tallella. Ja onhan se. :) :) :)

Hyppysuorasta oli myös se riemastuttava ilo, että ajatus oman rytmityksen vaikutuksista Kolaan vain vahvistuivat. Saan Kolan olemaan irtoamatta ihan kuonon edessä olevaan suoraan putkeen, vaikka alla on kiihdytyssuora - kunhan vaan itse jarrutan omaa rytmiäni. Suorastaan käsittämätön huomio.  Lisäksi Kola ei pelkästään jarruta, vaan se kääntyy hypätessään minua kohti. Wau. Uusi (?) hallintalaite on löydetty.

(En aiemmin tajunnut, mitä se "oma rytmitys" oikein on. Nykyään pystyn jopa kisaradoilla näkemään paikkoja, joissa omaan rytmitykseen kannattaa kiinnittää erityishuomiota. Mutta siitä lisää joskus toiste.)




Niin ja kirjoituksen otsikon kysymykseen: Nyt tuntuu taas hyvältä. :)

perjantai 6. heinäkuuta 2012

nollavoittopoika

TAMSKin kisoissa eilen tehtiin Kolan kanssa mukavaa, hallittua yhteistyötä ja otettiin sen avulla nollavoitto ensimmäiseltä radalta. :) Kola oli jotenkin todella tyyni ensimmäisen radan lähtöön tassuteltaessa ja koko rata meni hillitysti ja hallitusti. Ainoastaan radan takaosan suoraa putkea ennen Kola teki kiepahduksen ympäri, kun ei ole tuttu takaaleikkausten kanssa vielä. Ja ehkä oma liikekin oli myöhässä kertomassa tulevasta liikesuunnasta.

Rengas sujui. Kepit sujui (joskin jarrutin niihin ihan tarkoituksella todella vahvasti ja vedin Kolan liikettä sivulle, että keppikulma olisi helpompi). Kontaktit sujui. Ja mikä hienointa, käännökset olivat erittäin erittäin epäkolamaisen tiiviit! :) Huomasin, että Kola reagoi omaan juoksurytmiini ja sen muutoksiin kuin taikaiskusta ja parissa kohdassa rataa ehdin jo hetken pelätä, että Kola putoaa riman päälle, kun käännös oli niin tiukka Kolan tavallisiin käännöksiin verrattuna. :)



Toisesta radasta jäi vain pelkkiä kysymysmerkkejä. Miksi? Mitä ihmettä?

Lähtöpaikalla Kola lähtee taas haahuamaan ympäriinsä ja nappaan sen kiinni ja käsken sivulle. Kola menee maahan. ?!!!? Miksi? Mitä ihmettä? Nostan Kolan ylös ja painan takapuolesta istumaan. (Se oli typerä veto.) Siihen Kola jää ihan nätisti ja lähden radalle. Pääsen lähtöpaikalleni ja kutsun Kolaa. Kola lähtee ensimmäisestä käskystä, kiihdyttää, hyppää ensimmäisen hypyn vauhdilla (ja sanoo hypyn päällä ehkä "piip"?) ja lähtee sen jälkeen heti pudottamaan vauhtiaan. Toinen hyppy tulee vielä hypätyksi. Kolmatta hyppyä se ei enää suostu hyppäämään vaan kiertää hypyn ja elekieli muuttuu apaattiseksi ja häntä putoaa alas. Kävellään pois radalta ja yritän vielä saada Kolan kerran hyppäämään. Ei suostu. Miksi? Mitä ihmettä?

Maanantaina mennään Kolan kanssa luultavasti testaamaan ihan vaan lähtötilannetta Purinalle. Kola erittäin todennäköisesti ainakin ottaa minun adrenaliineistani sen verran paineistumista, että toiset startit ovat nyt jo kaksissa kisoissa olleet Kolalle vaikeampia lähtötilanteen osalta. Se siis tulee ekalle radalle vielä hyvällä mielellä, mutta ilmeisesti sen pää ei meinaa kestää sitä, että se toistamiseen joutuu saman päivän aikana tilanteeseen, jossa pitää tulla minun lähelleni, kun ilmassa on adrenaliinia ja jännitystä. Niinpä ajatuksena on tulevina aikoina kisata vain yksi startti päivässä ja totuttaa Kolaa näin kestämään minua lähtötilanteessa.

Yksi vaihtoehto on myös se, että Kola satuttaa itseään ekassa hypyssä. Se tuntuu jopa todennäköiseltä, koska kiihdytys kohti ensimmäistä hyppyä on niin normaali ja täysillä tehty. Jos kyse olisi pelkästä paineistumisesta, Kola ei olisi lähtenyt minua kohti kiihdyttämään vaan olisi ryhtynyt rauhoittelemaan nuuskimalla tai lönkyttelemällä poispäin. Mutta miksi ihmeessä radalta pois kävelemisen jälkeen lähes välittömästi Kolan liikkeet palaavat ihan normaaleiksi ja se ravaa ja kävelee loppujäähdyttelyn aikana ihan tavalliseen tapaan? Jäähdyttelyn lopuksi vielä vien Kolan siinä vaiheessa jo aksaesteistä putsatulle kentälle, pyydän sitä sivulle ja leikitän pallolla. Ei mitään "oireita" tai pulmia. Ei minkäänlaisia.

Kuten sanottua: miksi? mitä ihmettä?

(Videolla Maijaa alkaa naurattaa, kun Kola käy maahan kuin meinaisi jäädä katselemaan penkkiurheilijana minun suoritustani. ;)

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Jakiksessa uimassa

"Voitaisko mennä jo?!"


Onni Perronen has entered the woods.

Onni Perronen ja mustikat

Järjen ääni taustalla.

Tukka tötteröllä!

Hömp tömp hömp tömp.

Ensimmäistä kertaa sain tallennettua muistikortille,
kun Kola esiintyy huolittelemattomana kieli poskella. Rento-Reiska.









Blair Witch tekee vesiloitsuja.

Lentävä.. kalakukko?

"Kun se saa imeä rauhassa loppuun asti, ei kutita niin paljon." EN USKO.
Vesi, koiria - vesikoiria.
Kielenkuivatusravistus.

maanantai 2. heinäkuuta 2012

Kolan eka nolla :)

HAU:n kisoissa tänään Kola otti ensimmäisen nollansa. :) Helmikuun kolmen startin ero näihin nyt kesällä otettuihin neljään starttiin on kuin yöllä ja päivällä. Jokainen nyt tehty rata on ollut hallittua tekemistä ilman paineistumisia tai kierrosten yli hyrähtämisiä. Helmikuussa Kola otti niin kauheita hermokierroksia Vuokkoset-areenasta jo ihan paikkana, että tekemisessä oli jännitystä ihan jo sen takia, että pysyykö otuksen pääkoppa kasassa. Nyt ei ollut pienintäkään epäilystä sen kanssa, että kestääkö pää vai ei. :) Kaikilla neljällä tähän mennessä kisatulla radalla on ollut tunne, että Kola kuuntelee ja tekee minun kanssani.

..ja ensimmäistä kertaa tänään tuntui, että Kola kisasi hyvällä mielellä! :O Siis se suorastaan hymyili.

Olen ottanut rutiiniksi temputtaa Kolaa ennen lähtöä. Rutiini on tällä hetkellä ehkä enemmänkin minua varten, koska Kola tykkää pienten temppujen tekemisestä ja osoittaa niitä tehdessään olevansa kuulolla ja haluavansa tehdä yhdessä. Helmikuussa temputtaminen oli myös Kolaa varten, koska tutut pikkutemput ("koske peukoloa / nenää" tai "anna tassu") rauhoittivat myös Kolaa. Nyt Kola oli ihan rauhallinen, vaikka Purina on Kolalle täysin uusi paikka. Se oli jopa niin rauhallinen, että mietin, että pitäisikö sen kierroksia jotenkin nostaa. En nostanut - ja hyvä niin. Moottori todellakin hyrähti, kunhan päästiin radalle.

Ensimmäisellä radalla nolla oli kovin kovin lähellä, mutta toiseksi viimeisellä esteellä Kola luki kroppaani väärin (koska ohjasin tyhmästi) ja sujahti noin kilometrin päässä olleeseen putkeen. Siihen asti rata oli ollut omituista en-tunne-tuota-koiraa-miten-se-noin-hyväntuulisesti-sinkoaa -liitelyä. Kola oli hallinnassa, mutta silti irtosi. Ei tuntunut yhtään siltä, miltä tekeminen yleensä Kolan kanssa on tuntunut - eli että Kola on ollut lähinnä räjäyttämässä kisarataa/treenirataa taivaan tuuliin. Nyt Kola suoritti rataa, ei yrittänyt tuhota sitä henkisellä raivolla. :D (Videolla vain radan alku ja loppu, koska kamera tilttasi.)


Toisella radalla Kolalla oli kai sen verran kuitenkin ylimääräistä puhtia, että se olisi halunnut lähteä haahuilemaan radalle tai rata-alueen ulkopuolelle ennen kuin olisi ollut valmis istumaan lähtöön. Ikävä kyllä olin sen verran rajoittava ja sitkeä, että ensin nykäisin Kolan hännästä takaisin, kun se oli tassuttelemassa kehästä ulos, ja sitten tartuin selkäkarvoista, kun se meinasi hömpötellä kohti keskikenttää. :D Selkäkarvoihin tarttumisen yhteydessä sanoin tiukasti "NOH!" ja käskin uudelleen sivulle. Tulihan se, ja istui alaskin - joskin aika hitaasti. Ajattelin, että Savioja saa viheltää ihan rauhassa pillillä lähdön nopeuttamiseksi, jos haluaa. Minä aion katsoa, että Kola istuu rauhassa lähtöpaikalle ja vasta sitten teen ratkaisun joko poistua radalta suoraan kohti maalia tai sitten lähteä suorittamaan rataa. Onneksi tuplavihellystä ei kuitenkaan tullut (eli sen jälkeen pitäisi päästä radalle ihan heti, tai muuten tulee hylly), ja päästiin radalle ihan hallitusti.

Kola on nyt siis ihan virallisesti kisakoira siinä missä Nokikin. :) Sen kanssa hömpsötellään edelleen hyvän mielen tavoitteilla, mutta hyvän mielen lisäksi aion toki pistää Kolan kanssa seuraavat nollatkin hakuseen. :)

sunnuntai 1. heinäkuuta 2012

mistä sen tietää..

..ettei vielä ole kovinkaan taitava agilityohjaaja?

Siitä, ettei tiedä opettaneensa koiralle jotain, vaikka on sitä moneen kertaan vahvistanut.

Tietysti voisi ajatella omahyväisyyksissään, että sentään itse tajusin - joskin muutaman tunnin myöhässä - että mikä meni pieleen.

Oltiin siis 26.6. kisaamassa Ojangossa Nokin kanssa ja radat menivätkin ihan mukavasti. Molemmilta tuli kielto, mutta muuten radat etenivät luotettavasti. Jopa etukäteen jännitetty, ja kymmeniä hyllyjä tuottanut, A-putki -erottelu sujui kummallakin radalla kuin tanssi. Toiselta radalta saatiin ensimmäistä kertaa kolmosissa yliaikaa sekunnin verran. Aika kova etenemä radalla taisi sitten ollakin, koska ei ihan hirveitä töpeksitty: muutama kiepsahdus ja se yksi selän taakse lipsahtaminen, josta kieltokin sitten napsahti.

Ja mikäkö oli se asia, jota en tiennyt opettaneeni? Se näkyy heti toisen radan alussa. Kutsun Nokin vastaisella kädellä ja rintama kohti kolmoshyppyä. Ajattelin ottaa Nokin eteeni ja jatkaa siitä sitten matkaa Noki oikeassa kädessäni kolmoselle. Se olisikin toiminut varmaan varsin mallikelpoisesti JOS en olisi opettanut, että kyseinen aloitusohjaukseni on tähän mennessä aina tarkoittanut sitä, että Noki hyppää selkäni taakse ja siirtyy takana toiselle puolelleni. Ihmettelin jo siinä Nokin ollessa kakkoshypyllä, että miten halvatussa se ponnistaa kuin supermies hirveän loikan selkäni taakse. No kai se nyt liiteli hirmuisen loikan, kun olin ehkä 30cm kauempana siivekkeestä kuin tähän mennessä, koska ajattelin Nokin siten mahtuvan laskeutumaan minun ja siivekkeen väliin sopivasti. Noki varmaan ilmaan ponnistaessaan ajatteli, että "jo on kumma, että täytyy noin h*lvetin kauas mennä pönöttämään.. mutta sinne se on vaan hypättävä, kun käsky käy".

Ensimmäisellä radalla kielto tulee, kun Noki ei putken jälkeen hyppääkään ohjaamaani hyppyä, vaan meinaa lähteä kroppani liikkeen mukana ohittamaan edessä olevaa hyppyä. Tämä menee jossain määrin Nokin piikkiin. Ohjaan hypyn kyllä. Noki vaan ei noudata ohjaustani. (Sikäli siis minun mokani, ettei tälläistä ole kauheasti palkkaamisella vahvistettu. Menee treenattavaksi, siis.)

Ensimmäinen rata


Toinen rata (ja se typerä aloitusvirhe)