torstai 26. syyskuuta 2013

iso pieni mies

Pikan puuhailuita ja kasvua on jännittävää seurata. Se ei edelleenkään harrasta Kolan mielistelyä kuten Noki. Se väistää Kolaa ja uskoo Kolan pienintäkin vihjettä siitä, että "nyt on menossa överiksi, sinä mitätön otus." Mutta mielistelyyn Pika ei ole lähtenyt. Kolan ja Pikan asema toisiinsa verrattuna on kuitenkin täysin selvä: Kola on Kola ja Pika ei ole mitään.

Siksi onkin mielenkiintoista katsella, miten Nokin ja Pikan välinen asetelma muuttuu, kun Pika kasvaa. Tänään Noki-rassukka joutui tilanteeseen, jossa sen villapöksyt alkoivat tutista. Päivälenkillä Noki ja Pika alkoivat yhtäkkiä vaania toisiaan. Siis sitä sellaista, että tuijotetaan toisia ja hetken päästä singotaan päin ja aletaan juosta tai painia. Noki vaan ei osaa sitä leikkiä. Tai osaa se alun, mutta ei jatkoa. Niinpä oltiin nopeasti siinä tilanteessa, että Pika ja Noki tuijottivat toisiaan, mutta kumpikaan ei vienyt leikkiä siitä eteenpäin. Ja niinhän siinä sitten kävi, että Nokin (tuon kilttiäkin kiltimmän piilopehmon) pokka petti. Sen häntä laski alas ja silmiin tuli jännittynyt ilme. Pikaakin ehti sen verran ruveta jännitämään lukkiutunut tilanne, että se sanoi hiljaa ja epävarmasti "mur?" Ja se riitti Nokille. Noki ponnahti silmät lautasen kokoisina ehkä metrin korkeudelle ilmaan ja oli hetken aikaa varsin järkyttynyt. :D "EI KAI ME TAPPELEMAAN ALETA?!!!" Noki näytti kirkuvan kuin pikkutyttö. Kun Noki vihdoin pääsi tilanteen tasalle ja huomasi, ettei Pika tosiaankaan haasta riitaa, se sipsutti hätääntyneesti nuolemaan Pikan naamaa. "Ei riidellä, jooko."

Illalla Noki sai treeneihin lähtiessä päälleen takin. Ja se selvästi herätti Pikassa Suuria Tunteita. Voisi melkein kuvitella, että Pikalle kävi se sama kuin nuorelle miehelle, kun näkee ensimmäistä kertaa nätin tytön pienissä bikineissä. Ainoa vain, että Pikalle bikini-efekti aiheutui toppatakista. Pervo. Pika vispasi häntäänsä niin, että hyvä kun häntä pysyi pyllyssä kiinni. Ja nyt illan mittaan Pika on herkutellut Nokin otsalla. Slurps... Slurps... Silmät puoliummessa Pika nuolee Nokin otsaa. Ja Pika ei totta totisesti ole koskaan nuollut sen enempää Kolaa kuin Nokiakaan. Toppatakki ilmeisesti sai Pikan näkemään Nokin ihan uusin vaaleanpunaisin silmin. Nähtäväksi jää, riittääkö Pikan pokka Nokin liehittelyyn tuon laajemmin, sillä Kola ei takuuvarmasti katso moista puuhaa suopein silmin.


tiistai 24. syyskuuta 2013

vammalaukkaaja

Pika treenaa agilityn lisäksi laukkakilpailuihin. Ei kuitenkaan kannata osallistua ihan perinteisiin laukkakisoihin, koska kuka sitä muka hevosia vastaan pärjäisi? Siksipä kannattaa harrastaa vammalaukkaa, jossa vastustajia on vain hyvin vähän - jos yhtään.

Vaikka olisi miten paha päivä tai huono tuuli tahansa, niin tuota Pikan itse jalostamaa erittäin etenemisen kannalta epäedullista liikehdintätapaa ei voi katsoa vakavana. Täysin hallitsematon ponnahtelu ja kimpoilu sinne ja tänne on vain jotenkin minun silmissäni maailman koomisinta. (Onneksi Pika ei tee tuota silloin, kun on oikeasti tarkoitus juosta eteenpäin - ei ylöspäin.;)

sunnuntai 22. syyskuuta 2013

sunnuntaiaamun söpöstelijä


lauantai 21. syyskuuta 2013

Riman kisoissa

Kola veti tyylilleen uskollisena räjähtävää yllätyksellisyyttä kahden radan verran. Ekalla radalla juostiin vitosella kohti loppusuoran suoraa putkea, kunnes unohdin varmistaa että Kola meni putkeen. Oli niin kiire viimeistä hyppyä ohjaamaan. Ja eihän se mennyt. Juostiin täysillä rinnakkain sitten maalihypylle ja otettiin HYL. Toinen rata oli ihan puhdasta sekoilua ensimmäisestä hypystä alkaen. Kola tuli sen ohi, sitten ali ja sitten tehtiin monenlaisia pellehyppykuvioita.

Nokin vastuulla oli puurtaa kolmen radan verran. Ensimmäinen aksarata oli muuten ihan sujuvaa menoa, mutta yksi ainoa hyppy kaatui meidän kohtaloksemme. En oikein saanut päätettyä, miten se olisi järkevintä ohjata. Tästä seurasi se, että niisto meni pieleen ja Noki ehti hypätä hypyn edestakaisin. BLAH. Muuten ongelmaton rata. Tietty.

Tokana oli hyppäri, johon suunnittelin itsenikin yllättäen toiseen radan vaikeimmista kohdista sylkkäri-valssin. (Siis ensin sylkkäri ja saman liikkeen aikana rintama kääntyy koiraa kohden valssilla. Tämä siksi, että sylkkärihypyn edessä oli yhden laukan etäisyydellä ansahyppy, johon todella moni koira hyllytti. Ja sehän hittovie toimi. Tosi hyvin jopa. Pituudella oli se radan toinen vaikea kohta, jossa suurin osa niistä sitten hyllytti, jotka olivat selvinneet ensimmäisestä vaikeasta kohdasta. Nokilla sekin toimi ihan ongelmitta. Niinpä suunnattiin kohti helpompia vesiä nolla alla. Ja mitä tekee allekirjoittanut toiseksi viimeisenä esteenä olleen suoran putken aikana? Valssin. Syy tähän on nanosekunnin aikana tehty päätelmä ilmeisesti yleisöstä kuuluneen älähdyksen perusteella. Oletin, että Noki ei mennytkään suoraan putkeen, joten käännyin katsomaan ja samassa kääntyessäni tajusin, että "voi halvatun halvattu, menihän se putkeen", jatkan kääntymistä 180 astetta ympäri vain tiedostaakseni, että olen _AUTUAAN_ myöhässä maalihypyltä. Noki kiepsahtaa katsomaan, että mihin oikein jäin kökkimään - ja siitä vitonen. Jes. Tosin nauratti jo siinä putken aikana, että ei helvetti mä ihan oikeasti käytän tässä aikaa itseni ympäri pyörimiseen, vaikka tosiasiassa olisi aivan mieletön kiire kohti maalia.

Kolmas rata tuntui alusta asti Nokin radalta. Olen härkkinyt Nokia rimojen suhteen tässä tällä ja viime viikolla ja luotto rimojen pysymiseen alkaa taas palautua. Kaksi ekaa rataa oli osoittanut, että rimoihin voi luottaa, sillä yksikään rima ei ollut pudonnut. Kolmannella radalla homma oli ihan veitsenterällä, kun rytmitin liikkeeni väärin, rima kolahti ja Noki ei meinannut millään ponnistaa ihan liian myöhään ja liian pysähdyksistä tehdyn takaaleikkauksen ansiosta muurille. Melkein väkisin punnersin Nokin muurista yli ja hetki taisteltiin oikein urakalla, että tekemiseen löytyy taas hallinta. Sain homman kasaan parin seuraavan esteen aikana ja sitten oltiinkin jo maalissa. Nolla. Todellinen taistelunolla, sanoisin. :D

Nyt puuttuu enää tupla, niin sitten olisi SM2014-nollatilillä riittävästi nollia.

Pitäisi saada tekemiseen vielä lisää luotettavuutta. Näitä vitosen ratoja on vaihteeksi ihan liikaa ja hyllytkin ovat suurimmalta osin yhden ainoan esteen hutiloimisesta johtuvia. Näiden yksittäisten virheiden karsimisella päästäisiin nostamaan nollaprosenttia ihan huimasti. Palaset pitäisi saada loksahtamaan paikoilleen, koska jos näin tapahtuu, enkä pilaa nollia, pystyy Noki tarjoilemaan hyvää, rotuisekseen nopeaa ja erittäin nättiä agilityä.

Pika 1 vee

Eilen vietettiin Concurrido J -pentueessa ensimmäistä vuosipäivää. Vuosi on mennyt ihan hurjan nopeasti, kuten kliseisesti tupataan sanomaan.

Pika on edelleen ihan pentu pentunen. Kaivelin blogin syvyyksistä Nokin ja Kolan yksivuotispäivän materiaaleja ja hittovie, ne ovat olleet ihan sama aikuinen Noki ja Kola silloin kuin ovat nytkin. Ehkä Pika on vuosienkin päästä sama urpo kuin se on nyt? :D Ou nou. No ei, sehän olisi... ihan mahtavaa! ;) Pika pentuloikkii edelleen vammakoiraloikkia, kun saa/varastaa lelun. Pika syö kakkaa. NAM! (Tosin kakan syömisen lopettamisessa on edetty paljon viime syksystä ja talvesta.) Pika ei osaa tulla sivulle. (Mutta kyllä mä sen joku päivä sille vielä opetan, että ei sillä..) Pika ei osaa tokoilusta edes alkeita. Pika ei muista omaa nimeään ihan aina. Pika kiipeää sänkyyni vetämään iltahepulia, kun silmä välttää ja tulee makkarin ovelle onnellisen hämmästyneenä vastaan, kun yritän ehtiä ärjäisemään, että "ALAS SIELTÄ KAKARA!" (Sänkyyni ei ole ikinä koskaan milloinkaan ollut koirilla asiaa.) Pika ei osaa hypätä auton takakonttiin, koska sehän on vielä ihan pentu, joten ei siltä sellaista aikuisen koiran toimintaa voi vaatia - vai miten se meni..? (Toisin sanoen nostan Pikan edelleen takakonttiin, kun sehän on vielä ihan vauva.) Pika ei vedä hihnassa oikeastaan koskaan, mutta toimii loistavana lihastreenivälineenä laahautuessaan lauman perässä nelitassujarru päällä, koska "TÄÄLLÄ ON YKS HYVÄ HAJU EI JATKETA MATKAA IHAN VIELÄ!"





Toisaalta Pika osaa jo paljon ja siinä on hurjan paljon piirteitä, joiden en haluaisikaan katoavan. Se on ihmisiä kohtaan ystävällinen. Se ei "sekoa" ihmisistä, mutta on heistä kiinnostunut: se moikkaa ihmisiä ja sen jälkeen menee puuhailemaan jotain oleellisempaa. Pika on kilttiäkin kiltimpi: se ei ole koskaan haastanut Kolaa tai Nokia tai sen puoleen minuakaan. Pika ei ole koskaan joutunut tappelutilanteeseen, enkä ole koskaan nähnyt sen provosoivan ainoaakaan koiraa. Se ei nouse urosten tai narttujen selkään humppaamaan, vaan haastaa leikkimään hännästä vetämällä, haukkumalla ja leikkikumarruksin. Pika on nopeasti päässyt agilityn suhteen samalle innostuksen tasolle minun, Nokin ja Kolan kanssa. Se on oppinut taistelemaan leluista. Pikkupentuna se ei nimittäin ollut kovinkaan innostunut vetämään vastaan, jos sitä yritti leikittää vetolelulla. Nykyään se takertuu pinkkiin pörröiseen teddykarvaiseen leluunsa ja muristen ja silmät päästä pullistellen vetää vastaan, ja irrottaa vasta käskystä - jos silloinkaan. ;) Ja viimeisenä (ja tässä listassa ehkä myös vähäisimpänä) se on edelleen kaunistakin kauniimpi. Se on sopusuhtainen ja isoihin verrattuna haliteltavan pieni. Pika tekee mieli nostaa syliin kerta toisensa jälkeen yksinkertaisesti jo siitäkin syystä, että se mahtuu syliin toisin kuin nuo 20-kiloiset jässikät. 

Pika Palleron yksivuotislenkki kuvina: 











 


torstai 12. syyskuuta 2013

oppimassa ja osaamassa

Pika kävi tänään jälleen Rannikon koutsattavana. Valsseja. Voihan valssi. Ei ole ajoitus helppoa ja vaikeaksi homman tekee myös se, ettei Pika käänny samalla tavalla siivekettä nuollen kuin Noki. Se kaarrattaa paljon enemmän ja siksi en pysty toimimaan valsseissa ihan samalla tavalla kuin Nokin kanssa. Kaarrattamisen vähentäminen menee ehdottomasti yhdeksi tärkeimmistä treenikohteista.

"Sellaisia ne mustavalkoiset ovat: kaarrattavat helposti..." virnuili Timo. No joo, mustavalkoiset bc-merkkiset paimenet ehkä, mutta halvattu! Ei mun spanielini! ;)

Pikan kierrokset olivat sen verran kaakossa treeneissä, että ekaa kertaa ikuisuuksiin se ei meinannut luopua palkkalelustaan ei sitten millään. Tuli sentään lopuksi vaihtamaan lelun namiin, mutta aika pikätään se laukkoi pitkin hallia korvat hulmuten. Eipä ainakaan jäänyt epäilystä, että onko Pika roihahtanut agilityliekkeihin. :D

-------

Noki.

Voihan Noki. Se on aivan pohjamutia myöten luottopelaaja. Sen kanssa voi tehdä melkeistäänkin mitä vain ja homma toimii. "Kokeile tätä, toimisiko.." Toimii. "No entäs tälläinen?" Joo toimii sekin.

Juha Ruokosen treeneissä tehtiin rataa, jossa oli vähän kaikkea: kepit loppuivat miltei seinään, valssia valssia valssia, persjättö, kontaktit, putkijarru, piiii-iii-itkä hyppysuora, jonka päässä takaakierto... Ei mitään mainittavia ongelmia. Ei me toki virheettömästi tehty kerta toisensa perään: Rima putosi parissa kohdassa ja minun valssini oli myöhässä. Mutta keskimäärin kaikki sujuu. Pienillä korjauksilla Nokin saa tekemään miltei ihmeitä.

Paras tunne oli, kun putkelta 10 pääsi heittämään Nokin suorittamaan yhtätoista ja sitten pingoin itse minkä kintuistani pääsin kohti hyppyä 15. Teki mieli melkein huutaa "ET SAA KII!" Nokille, kun pääsin vedättämään niin paljon edelle. Melkoisen hurmoksellinen fiilis, kun koira jää kauas taakse, mutta suorittaa silti selän takana rataa ihan oikein ja tavoittaa minua joka laukka-asekeleella.

Aika vahvasti jalat sitten hyytyivätkin, kun oltiin pistelty pätkä 10-16 pariin kolmeen kertaan. Mutta ehdin kuitenkin joka kerta ihan mainiosti ohjaamaan viidentoista. Keppien aikana yritin sitten kasailla jalkoihin takaisin voimia, että jaksaisin juosta radan loppuun asti.






















Treenien lopuksi Juha laukaisi yhden koko agilityurani parhaista ja mieleenjäävimmistä kehuista.
"Hyvin sä tikutat noilla... ...anteeks nyt vaan... ...noilla sun tappijaloilla." Repesin nauramaan. Kieltämättä tänään tuli fiilis, että jalat veivät ihan hyvää vauhtia. :)

"Vakuuttavaa menoa" -kommenttiin oli hyvä päättää tämä päivä.

Päivän kruunasi se fakta, että piirimestaruuksien yhteistulokset olivat ilmestyneet nettiin ja huomasin, että yksilöpuolella  Noki sijoittuikin sijalle 5. :O Miäletöntä läpändeerosta. Viidenneksi?!

Jossittelemaan ryhtyminen on aina antoisaa, joten tuli toki katsottua sekin tuloslistoista, että jos jompikumpi ekoista rimoista olisi jäänyt tippumatta, oltaisiin oltu pronssilla. (Ja jos kummatkin olisivat pysyneet, oltaisiin voitettu.)

Vitsit Noki on vaan niin magee.


maanantai 9. syyskuuta 2013

vaikeaa ja helppoa

Miten voikin olla vaikeaa palkata oikeasta suorituksesta ja jättää palkkaamatta väärästä? Juu, esteelle irtoamisen suorituksessa aikaa tilanteen arvioinnille on ehkä kymmenesosasekunti. Mutta silti... Voisi edes VÄHÄN paremmin onnistua arvioimaan, että koska Pika tekee oikein ja koska väärin. Tai sitten pitäisi vain olla se apupalkkaaja.

No, saatiin onneksi kuitenkin pääosin onnistuneita suorituksia ja onnistuneita palkkauksia. Pika hakee esteitä omasta mielestäni oikein hyvin ja jos en ehdi sille ihan heti sanoa, mitä seuraavaksi tehdään, se menee varmuuden vuoksi juoksemaan putken tai hyppäämään muutaman hypyn. Useissa treeneissä minun liikkeeni toki vielä jossakin määrin häiritsee herra Pikkuherran toimintaa, mutta eiköhän sekin saada haltuun. :)


Isojen kanssa puolestaan piirimestaruuskisojen hyppyradasta sisuuntuneena tehtiin ansaputken ohittamista. Ja kuinka ollakaan en saanut treenivireessä edes Kolaa tekemään virhettä.. Vaikka oikein hakemalla hain sitä, että menisi putkeen, niin ehei. Nokin kanssa liitin putkenväistämistreeniin myös ekan riman pysymistä häiriöstä huolimatta. Tästä syystä heiluttelen pakkoliikemäisesti käsiäni aina hypyn aikana. Rima putosi Nokilta vain kerran, vaikka hyppy oli 65cm korkeudessa. Täytynee taas herätellä Nokin aivolohkoja riman pysymisen osalta, koska se aivan takuulla pystyy hyppäämään tarkasti ja oikein häiriöstä huolimatta, jos vain vaivautuu keskittymään.

sunnuntai 8. syyskuuta 2013

Piirimestaruuksissa

Käytiin koettelemassa osaamistamme piirimestaruuskisoissa niin yksilö- kuin joukkuepuolella. Yksilöradoilla Noki nakutteli tasaisesti omalla tyylillään ja Kola vastaavasti omalla tyylillään: Nokille tulokseksi kolme vitosen rataa ja Kolalle kaksi HYL-rataa.

Yksilöradoilla vitoset tulivat ensimmäisen riman putoamisesta kummallakin radalla. Ja etenkin ensimmäisellä radalla en suostu ottamaan riman putoamista mitenkään kontolleni. Mahdollisesti toisena ollut pituuseste heijasti niin pahasti, että Noki vain ei sattunut osumana riman yli. (Huomasin heijastuksen vasta Kolan vuorolla, kun kumarruin käskemään Kolaa maahan ja satuin katsomaan eteeni. Pituus kimmelsi kirkkaana suoraan silmiin.) Toisella radalla ilmeisesti hätäpäissäni käskytin keppikäskyä jo, kun Noki oli hypyn päällä. Rima kolahti alas. Mutta olen kyllä ylpeä otuksestani, koska se ei mennyt putkiansaan, joka oli aivan keppien aloituskohdan vieressä. Tuohon putkeen nimittäin haksahti perä jälkeen ties miten monta koiraa (Kola mukaan luettuna). Maijan loistavasta ehdotuksesta tuijotin Nokia silmiin ja seisoin itse staattisena näyttämässä ensimmäistä keppiväliä. Jos Noki siitä olisi mennyt putkeen, se olisi ollut puhdasta vastoin ohjausta tekemistä. Kolalle tein saman, mutta se vaan ei aina välitä katsoa ohjausta, joten meni sitten aikansa kuluksi siihen putkeen. Jos Noki olisi tehnyt saman, olisin ollut erittäin hämmästynyt.

Vitostuloksilla noustiin lopulta käsittääkseni piirimestaruusskabojen kymmenen parhaan joukkoon. Mutta väkisinkin tulee pohtineeksi, että jos se eka rima ei olisi pudonnut... Oltaisiin oltu todennäköisesti viiden kärjessä. Mutta eipä tuo kymmenen parhaan sakkiinkaan pääseminen huono saavutus ole, kun kisaajia oli 57. Taakse jäi siis liki 50 koirakkoa. :)



perjantai 6. syyskuuta 2013

kotiläksyjä tekemässä

Timolta saatiin kotiläksyksi harjoitella estehakuisuutta. Ja sitähän sitten harjoitellaan. :) Hyvin irtoaa pikku-ukko hypylle, joten ensi kerralla täytyy lisätä etäisyyttä vielä paljon lisää. :) Ja joku ohjauskuvio ennen kaukana olevalle hypylle lähettämistä.

Juhan treeneissä puolestaan Nokin kotiläksyksi tuli pituuden esteosaamisen kertailu. Ja kuin taikaiskusta Noki palautti pituuden suorituksen mieleensä.. Sain sen tekemään virheen vain kerran, kun toin ihan tarkoitushakuisesti palkkapallon niin lähelle pituusesteen "kylkeä" kuin vain mahdollista.
(Ihana maneeri, kun pyyhkäisen kuolahiekkaisen pallon jäljiltä aina kädet treenitaskuun.. :D )




torstai 5. syyskuuta 2013

me osataan.

Pika kävi tänään Timon treeneissä. Tehtiin valssitreeniä ja saksalaista. Pika irtosi esteille paljon viime viikkoa paremmin. Edelleen kuljen jotenkin ihan kyyryssä ja liikun varovaisesti, mutta se kai on osa tätä pentuaksaamista - ei vaan ole vielä niin paljoa kokemusta pennun alusta asti opettamisesta, että uskaltaisi heti liikkua normaalisti.

Pika teki valkoisia ympyröitä ja mustia ympyröitä ja sen lisäksi harjoitetiin valkoisista neliöistä kakkoselle tehtävää saksalaista ja kokeiltiin samalle esteelle pakkovalssia. (Oho, teen pakkovalssin aika väärin Nokin kanssa. Pikalla homma helpottui, kun käänsin rintamasuunnan oikeaan kohtaan. Huoh.. ;) 














Noki osallistui tänään pitkästä aikaa Juha Ruokosen treeneihin. Kola on käynyt näissä treeneissä viime viikot, koska teemat ovat osuneet Kolan haasteisiin just eikä melkein. Tänään kuitenkin päädyin ottamaan Nokin treeneihin, ja se kannatti. En ehkä oppinut tänään ihan hirveästi paljon mitään (Paitsi, että pituutta täytyy taas vahvistaa. Noki tuli pituuden vinosti, kun siltä käännyttiin tiukasti.), mutta sain jotenkin hirmu vahvalla tavalla kokemuksen siitä, miten paljon me jo osataan ja miten paljon tässä vuoden sisällä on tullut opittua.

Tehtiin Nokin kanssa kaikki kolme treenipätkää ja erityisen sujuvina mieleen jäivät takanaleikkaukset. Nokin voi lähettää ihan jumalaisen kaukaa hypylle, sitten leikata tiukasti takana ja Noki kääntyy ihan hirmuisen hyvin. Kepeillä pystyi vedättämään. Persjättöihin ehti aivan älyttömän hyvin. Valssit pyörivät. Pöytä sujui.

Niin vaivatonta. Niin mukavaa. Niin yhteinen sävel. :) Tälläinen yhdessä rennosti ja kiireettömästi tekeminen ei olisi sujunut vielä vuosi sitten. En olisi ensinnäkään kyennyt painamaan mieleeni kolmea treenipätkää ja luottamaan etukäteen, että "nää ei tuota meille ongelmia". En olisi osannut pyöriä liikkuvassa valssissa. Ei oltaisi osattu yhdessä tehdä takanaleikkausta. En olisi osannut tehdä hyvää persjättöä. En olisi tiennyt, mihin menen lähdössä kutsumaan koiraa - ja ennen kaikkea _miksi_ menen siihen mihin menen. En olisi osannut antaa keppikäskyä välittömästi lähtöluvan jälkeen.

Hyvä mieli. Oppiminen on parasta. :)















Jälkikirjoituksena huomautettakoon, että nämä torstait alkavat olla jopa minun mittapuullani melkein liikaa.
7.30-15.15 töissä
15.30 kotiudun töistä
15.35-15.45 pikapissatus koirille
15.45-16.15 välipala- ja vessatauko
16.20 Ojankoon treenaamaan
18.15 Ojangosta Jakomäkeen jäähdyttelylenkille
19.15 Jakomäestä Kivikkoon treeneihin
21.00 Vihdoin kotona.

Aivorassukkani ovat tällä hetkellä täysin OFF-tilassa.