tiistai 31. joulukuuta 2013

pikachun uusivuosi

Pokemon-koiraa ei räjäyttely häiritse. Ja tarkoitan todellakin, että ei häiritse - jopa siinä määrin, että jos en tietäisi, niin tänään olisin pohtinut, onko tuolla kuulossa vikaa. :D Pikku-ukko seisoi parvekkeen pöydällä pitkän tovin, kun tuuletin kotia. Kello alkoi olla niin liki puoltayötä, että räjähtely oli jatkuvaa taustamelua. Räjähdyksiä kuului erityisesti Pikan selän takaa. Mutta ei Pika sinne suuntaan tuijottanut. Ei se edes väräyttänyt korviaan, vaikka välillä jytisi ihan huolella. Se tuijotti täysin vastakkaiseen suuntaan. Oli pakko mennä katsomaan, että mitä ihmettä se tuijottaa ja ihanko oikeasti se on rennolla fiiliksellä parvekkeella. Pika oli erittäin aivot-off -tilassa. Häntä roikkui rentona. Korvat roikkuivat rentoina. Asento oli syvästi levollinen. Pika tuijotti parvekkeen alla kulkevia ihmisiä. Pokemon-koira valvoi rauhallisin mielin alapuolellaan soljuvaa elämää.

Hetkeä myöhemmin myös vinkumaton vinkulelukrokotiili sai huomiota.

"Moi mä oon Pikachu ja mua ei paljon hetkauta."

sunnuntai 29. joulukuuta 2013

VAUn kisoissa

Kiltti tuhma Noki iski tänään. Tuhma Noki lähti kontaktilta keskimmäisellä radalla ilman lupaa - ja sitten käveltiinkin ärähdyksen saattelemana maaliin. Ja viimeisellä radalla Nokin linja olisi puomin ja kahden hypyn jälkeen mennyt suoraan kakkosväliin, kun minun linjani oli jo niin kaukana keppien seassa, Nokin kuono kohti kakkosväliä ja minun keppikäskyni aivan hirveästi myöhässä. Videolla ei sitä juurikaan näe, mutta radalla rupesi kovasti hymyilyttämään, kun lopulta tajusin antaa keppi-käskyn ja Noki kilttinä poikana siirtyi pois minun määrittämältäni juoksulinjalta ja otti sivuasekelen kohti ensimmäistä keppiväliä.

Videolla oleva kolmas rata tuntui rataantutustumisessa ihan horrorilta. Painajainen. En saanut mitään otetta koko hommaan ja kun rataantutustuminen kuulutettiin päättyneeksi, oli edelleen pari-kolme kohtaa, joihin en ollut löytänyt mitään järjellistä ohjausta. Hädintuskin muistin radan estejärjestyksen. Rataa seuraillessa lopulta löin lukkoon ohjaukseni sekä A:n että keppien jälkeisiin elämiin. A:n jälkeen en ollut kertaakaan rataantutustumisessa kokeillut pakkovalssia, mutta sen - joskin huonon - sinne sitten väänsin. Ja rengasta kohti pinkoessa en kertaakaan tutustunut rataan niin, että juoksisin hyppy"suoran" oikeaa puolta. No, se tuli silti tehtyä. Olisin toki voinut yrittää luottaa Nokiin putken pään valinnassa renkaan ja hypyn jälkeen, mutta eipä pokka riittänyt, kun alla oli nolla. Täytynee rakentaa tuo sama vänkyrä hallilla ja testailla vähän erilaisia ohjauksia.

lauantai 28. joulukuuta 2013

puomia nopeuttamassa

Meidän murheenkryyni on ehdottomasti puomi. Pika menee puomin kyllä alusta loppuun, mutta sen vauhti vaihtelee hitaasta hölkästä vielä hitaampaan hölkkään. Sain sen jo nopeutettua laukaksi, mutta sitten Pika putosi puomilta ja nyt ollaan jälleen ravissa. Voihan pylly.

Niinpä peruutettiin takaisin "alkuun" ja pudotin puomin liki maan myötäiseksi. Sitä pitkin Pika laukkaa, joskin vähän sellaista hömpänpömpän-etenemistä. Haluaisin lisätä puomin 2o2o-paikalle juoksemisen arvoa namittamalla oikeasta paikasta, koska se toimi aikaisemminkin. Nyt kuitenkin Pika lähti ihan omatoimisesti pysähdyksistä, kun oli syönyt naminsa. Täytynee pistää apupalkkaaja namittamaan oikeasta paikasta alastulon viereen. Minulla on siis tunne, ettei Pika ymmärrä, miksi puomin päähän kannattaisi mennä nopeasti. (Toisaalta se on niin jäyhä jököttäjä, ettei sillä oikeastaan muuallekaan ole niin kauhea kiire aina. :D Ehtiihän sitä vähemmälläkin.. ;) Voisi kokeilla myös sitä, että puomin jälkeen on apuleikittäjä, joka revittelee Pikan kanssa lelulla. Pitää keksiä jotain sellaista, jonka luokse Pikalla on hoppu.

Kun nostettiin Katjan kanssa puomi vähän korkeammaksi, vauhti putosi hieman. Toki takana oli myös jo melkoinen määrä toistoja, mutta silti saisi ehdottomasti mennä kovempaa. Voihan ärsytys. Täytyy ryhtyä ehdottomasti liittämään puomiin korkeampaa virettä ja suurempaa arvoa muutenkin.


tiistai 24. joulukuuta 2013

jouluaatto 2013

Vakavamielistä mutta leppoisaa joulua kaikille blogissa vieraileville!

(Kolaa ketuttaa. Nokia ahdistaa vähän koska Kolaa ketuttaa ja Pikachua ei haittaa tonttuhattu. ;) Jokainen tyylilleen uskollisena, siis.)

(c) Miika Kainulainen

(c) Miika Kainulainen

(c) Miika Kainulainen

maanantai 23. joulukuuta 2013

Pika, maailman oudoin ja kaunein koira.

En vain lakkaa hämmästelemästä Pikaa. Se on liioittelematta erittäin outo koira. Tai ainakin erittäin outo espanjanveskoira. Ainoa piirre, jonka tunnistan espanjanvesikoirille tyypilliseksi on herkästi käynnistyvä hälytyshaukku. Ja siihen ne perroille tyypilliset piirteet sitten loppuvatkin.

Miika toteutti aikansa kuluksi ultimaattisen koiratestin, joka jatkui käytännön osuudella hetkeä myöhemmin. Naureskelimme Pikan outoudelle ja erityisesti sille, miten Pikasta on vaikea saada irti juuri minkäänlaisia reaktioita. (Paitsi jos haluaa riehuttaa Pikaa, niin silloin kyllä saa kopterihännän liikkeelle ja leikkipureminen ja -painiminen alkaa.) Pika makasi maassa, joten Miika tarttui Pikaa hännästä ja havainnollisti, miten Pika ei edes avannut silmiään, vaikka sitä nykäisi hännästä. Nauratti. Hetken päästä Pika nousi ylös, jolloin Miika otti Pikaa etutassuista ja nosti Pikan "orava"-asentoon. Ei mitään reaktiota. Pika vain tuijotti eteensä kuin koomassa. (Se ei jännittynyt. Ei kiskonut tassujaan pois. Ei liikkunut. Ei _mitään_ reaktiota.) Miika päästi irti. Ei reaktiota. Miika nosti Pikan syliin ja käänsi selälleen. Ei _mitään_ reaktiota. Edes Pikan ilme tai korvien asento ei muuttunut. Miika tarttui Pika etutassuista ja hetken pojat soittelivat villisti ilmarumpuja. Ei minkäänlaista silmin havaittavaa reaktiota. Ja nyt en liiottele. Ilme pysyi edelleen täsmälleen samana tyynen rauhallisena. Miika laski Pikan sylistä. Ei reaktiota.

Sitten alkoi käytännön osuus. Petja ja Liina alkoivat tehdä lähtöä ulos. Lupasivat ottaa Pikan mukaan, joten Petja pujotti Pikan kaulaan pannan ja Liina otti hihnan käteensä. Ei reaktiota. (Tässä kohtaa kerrottakoon, ettei Pika ole lyhyen elämänsä aikana ehtinyt vielä koskaan ulkoilla ilman laumaansa itselleen kohtuullisen vieraiden ihmisten kanssa.) Petja avasi ulko-oven ja sinne ne menivät. Pikalla oli häntä normaalissa pystyasennossa ja se meni samoilla itsevarmoilla askelilla kuin se olisi aina ulkoillut juuri Petjan ja Liinan kanssa. Hetken kuluttua Petja, Liina ja Pika näkyivät ikkunasta olohuoneeseen. Siellä Pika marssi, häntä edelleen rennon letkeänä ilman mitään merkkiä siitä, että hommassa olisi sille jotain uutta tai ihmeellistä.

..ja siellä ne nyt ovat lenkillä.

Väitän melko varmaksi, että jos Pika muuttaisi tänään asumaan uuteen kotiin itselleen täysin vieraiden ihmisten luo, jäisi Pika uuteen kotiinsa täydellisen tyytyväisenä ja luultavasti se olisi aivan varma siitä, että elämässä ei ole tapahtunut mitään Pikaan vaikuttavia muutoksia.

Joululoman toistetuin lause tässä vaiheessa on "Ei Pika osaa tota temppua." Pika ei osaa tulla kutsuttuna sohvalle tai sänkyyn. Pika ei tule koskaan ikinä milloinkaan katsomaan, jos ihminen ojentaa kätensä kutsuvasti. Pika ei osaa väistää käskystä. Pika ei osaa mennä pois käskystä. Pika ei osaa aina tulla luokse käskystä, mutta se ei myöskään koe millään tasolla tarpeelliseksi mennä karkuun, jos joku tulee noutamaan. Pika osaa istua, mennä maahan ja agilityä. Se ei muista aina nimeään, mutta kaikeksi onneksi se rakastaa yhdessä tekemistä. Se on käsittämättömän itsenäinen ja sen hermot näyttäisivät olevan timanttiset. Toki se karjuu, koska a) oma ääni on paras ääni ja b) vahtiminen on jännää! Mutta sillä ei jää päälle ihmiselle / eläimelle / asialle huutaminen eikä se aristele tietääkseni mitään.

Sanalla sanoen: outo. (Ja toisella sanalla sanoen: kaunis.)
--------
Vastaavassa lauman ulkopuolisen ihmisen toteuttamassa ultimaattisessa koiratestissä jotakuinkin 100% tuntemistani perroista ainakin jollain tavalla ahdistuisi/paineistuisi/pyrkisi poistumaan tilanteesta tai vaihtoehtoisesti reagoisi ihmistä mielistellen. Lisäksi aivan ehdoton valtaosa tuntemistani perroista ei todellakaan lähtisi itselleen vieraan ihmisen kanssa täysin huolettomana lenkille. Kola ja Noki kuuluvat näihin ns. perinteisiin perroihin - Kola korostetummin ja Noki hillitymmin.

tiistai 17. joulukuuta 2013

kujat, vol.6

Tänään kavensin kujan lopulta jotakuinkin 10cm leveäksi. Noin kapeaksi asetetulla kujalla Pika joutuu selvästi jo muuttamaan tyyliään kohti pujottelua. Niinpä sitten Pikalle olikin vaikeaa pitää rytmi yllä, kun juoksin sen rinnalla. Testasin tätä kaksi kertaa ja molemmilla kerroilla Pika tuli vähän puolenvälin jälkeen kepeiltä ulos. Yksin tikuttaessaan se kuitenkin teki hallitusti loppuun asti, joten en ryhtynyt väkisin vääntämään tänään sitä, että voisin juosta rinnalla. Antaa Pikan ensin totuttaa kroppansa tuohon uuteen pujottelua jo hieman muistuttavaan etenemiseen ja ryhdyn lisäämään omaa häiriötäni vasta ensi kerralla. :)

Otin taaskin verkot alkuun ja poistin ne, kun alla oli muutama onnistunut suoritus. Kymmensenttisessä kujassa en vielä poistanut verkkoja, mutta homma sujui itsenäisinä keppeinä niin vaivattoman näköisesti, että varmaan olisi voinut verkot ottaa poiskin.

(Videolla jälleen noin miljoonaviisisataatuhatta WAUUMITENHIENOAAa.. :D )

maanantai 16. joulukuuta 2013

koiranäyttelyt. en vaan tajua niitä.

Facebook pursuaa Messukeskuksen näyttelyä ihan joka tuutista. Olen itse viimeksi käynyt näyttelyssä muistaakseni toissavuonna. Ja huomaan, että koiranäyttelyt aiheuttavat minussa enenevissä määrin huomattavaa ahdistusta, ärtymystä ja suoranaista inhoa.

Agilityssä homman pointti on kouluttaa koira ja opettaa se tekemään esteitä mahdollisimman nopeasti ja samalla hallitusti. Lajin idea on nimenomaan vaikuttaa koiran "esiintymiseen". Tarkoitus on opettaa koira hyppäämään nopeimmalla mahdollisella tavalla, suorittamaan kepit mahdollisimman tehokkaasti, jne jne jne.

Näyttelyssä täysin käänteisesti ( - näin olen käsittänyt - ) tarkoituksena on esittää oma koira niine ominaisuuksineen, jotka luontoäiti siihen on lätkäissyt ja koiran "esiintymiseen" (lue: ulkonäköön) vaikuttaminen on säännöissä pääosin kiellettyä. Tuomarin on tarkoitus arvioida koiran omianaisuuksia rotumääritelmän perusteella. Molempien ( - näin olen käsittänyt - ) on tarkoitus vaalia ja arvostaa rotumääritelmän mukaisia yksilöitä. ..paitsi että aikuisten oikeesti kaiken pointti onkin, että oma koira pyritään esittämään niin, ettei tuomari huomaa koiran oikeita ominaisuuksia ja tuomari arvioi koiran senhetkisten muodin oikkujen mukaisesti.

Eli koko lajin villakoiran ydin onkin oikeastaan pyrkiä kaikin mahdollisin luvallisin (ja luvattomin) tavoin hämäämään tuomaria ja tuomarin tarkoitus on vain kertoa oma senhetkiseen muotiin (, joka ei välttämättä juurikaan liity rotumääritelmään,) perustuva mielipiteensä koirasta.

Mitä siitä, jos lajin säännöissä koiran trimmaaminen on ihan selväsanaisesti kielletty? Kaikki trimmaavat silti. Perroja ei föönata, ne kun eivät ole villakoiria. Ei kun oho föönataan sittenkin. Miksi? Johonkinhan sillä pyritään ja se tuskin on oman koiran oikeiden ominaisuuksien näyttäminen.

Ja mitä siitä, että koiralla on rotumääritelmä? Muoti vaikuttaa ja millintarkasti samanpaksuiset rastat ovat yhtenä vuonna lähes varma pääsylippu palkintopalleille, mutta jonain toisena vuonna ne ovat ihan kauhean passée.

Yhden asian haluaisin päästä näkemään. Nimittäin sen, että mitä kepulikonsteja väki sitten keksisi, jos yksi serti valioitumista varten tulisikin saada milliturkissa. Jotainhan silloinkin takuulla kehiteltäisiin.

Näyttelyt kuulostavat idean tasolla varsin kannatettavalta ajatukselta. Koirien omistajat tuovat piskinsä arvioitavaksi ja niistä paljon tietävät ja paljon nähneet kertovat, onko (se omistajalleen joka tapauksessa rakas) koira rotumääritelmän mukainen hyväluonteinen tapaus. Ja sitten mm. tuomarin arvion ja elukkalääkäreiden arvioiden perusteella tehdään päätös jalostuskäytöstä. Itse olen vain niin pohjia myöten kyyninen tämän asian suhteen, etten kerta kaikkiaan kykene näkemään näyttelyttämisessä käytännössä mitään yhteyttä rotumääritelmän - saati koiran hyvinvoinnin - kanssa. Toki englanninbuldoggikehät ovat koiranäyttelyiden irvikuva, mutta samanlaisesta "tälläinen naamaryppy/ylikorostettu turkki on nyt muotia, joten miksipä en suosisi sitä jalostusvalinnoissanikin" -puuhasta englanninbuldoggien jalostaminenkin on polkaissut itsensä siihen pisteeseen, jossa se nyt on.

Kyllä. Tulen viemään Pikan aikanaan (toivottavasti yhteen) näyttelyyn. ..ja tunnen olevani petturi omia mielipiteitäni kohtaan. Mutta sen voin vannoa ja vakuuttaa käsi sydämen päällä, että minun koiraani ei osoitella föönillä tai saksita rastoja "vähän tosta mutta ei tuosta toisesta kohdasta, koska noh.. sen kulmaukset näyttävät silloin paremmilta, mutta en suostu tätä kenellekään kuuna päivänä myöntämään".

Jälkieditointia
Jos oikeasti haluttaisiin, että näyttelyissä pyrkimys on kohti rotumääritelmän mukaista hyväluonteista voittajakoiraa, voitaisiin näkökulmaa kääntää vaikka tähän suuntaan:


Tämä on siis vartissa kirjattu pohdinta, joka ei missään nimessä ole loppuun asti ajateltu tuotos. "Kisakirjan" pisteytys korostaa nyt rakennetta yli kaiken muun. Toisaalta se on ainoa asia, johon mielipideasiat ja muodin oikut eivät voi vakuttaa, jolloin edes joku asia toimisi ns. ankkurina rotumääritelmässä pysymisessä. Mitattavat tiedot ja yleinen ulkomuoto muodostavat näillä pisteytyksillä 75% koko pistemäärästä - mutta kysehän onkin ulkomuotokisasta. Vahvasti mielipidepainottuneilla asioilla (yleinen ulkomuoto ja turkki) saisi tässä yhteydessä 42% pisteistä (olettaen, että luonnekriteeristö muokattaisiin suhteellisen yksiselitteiseksi). Lasken turkin mielipideasiaksi siitä syystä, että turkin voi muokata kunkin hetken muotia vastaavaksi suhteellisen pienellä vaivalla. Mielipiteen vaikutus putoaisi kuitenkin alle puoleen, kun tällä hetkellä mielipide vaikuttanee _huomattavasti_ suuremmalla prosenttiosuudella.

mustavalkoisuus kunniaan

mä ja toi

Kerta kaikkiaan suututtavaa, että tuo kääpiö kopioi tyyliäni.

Älkää antako henkivartijani häiritä.


sunnuntai 15. joulukuuta 2013

kepkep

Miian avustuksella lisättiin tänään kujakeppeihin haastetta esteillä ennen keppejä. Ensin siivekkeen kierto ja sitten myös putki. Kuja on tällä hetkellä jotakuinkin 15cm leveä. Putki oli ensimmäisellä suorituksella vaikea, eikä Pika löytänyt keppejä ollenkaan, joten helpotin välittömästi verkoilla. Ensimmäinen "pakotettu" keppisuoritus putken jälkeen oli haparoiva ja Pikan oli vaikea saada rytmistä kiinni. Toisella suorituksella oli jo paljon helpompaa ja lopulta pystyin ottamaan molemmat verkot putkelta lähestyessäkin pois.

Myös takanaleikkausten harjoittelu sujuu tosi kivasti. Pika ei häiriinny, vaikka vaihdan puolta sen takana. Jes. :)


"en ymmärrä"

Kola Julma I hallitsee valtakuntaansa nykyään hyvin hienovaraisilla julmuuden jutuilla. Mustavalkoisilta on aikanaan pesty ja lingottu kaikki pahat aikomukset pois, joten nykyään riittää hyvin hienovarainen "kohta lähtee henki jos et tottele" -kieli. Riittää, kun vähän nostaa häntää tai sanoo ihan hiljaisen "puuhk" tai "puuhkmur". Mustavalkoinen väki väistää ja pahoittelee olemassaoloaan.

..tai niin siis tapahtui ennen kuin Pika tajusi Kola Julma I:n terän olevan pahemman kerran ruosteessa.

Minun on lukemattomia kertoja tehnyt mieli tulkata Pikalle Kolan käskyjä ja ohjeistuksia, ettei tarvitsisi ottaa turpakeikkaa. Pika änkee Kolan ja Kolalla hallinnassa olevan lelun väliin, vaikka Kola sanoo ihan ääneen, että pois siitä. Pika tunkee Kolan naamalle, vaikka Kolalla on suussaan aarre, vaikkapa keppi. Onneksi kuitenkin olen jättänyt tulkkaamatta Kolan tunteita, koska olisin tulkannut ne aivan pieleen. Minut ja Noki on koulutettu Kolan toimesta "usko tai tulet uskomaan" -ajatusmaailmaan. Mutta Pika tarkastelee tilannetta omasta näkövinkkelistään, johon Kolan käskyt kaikuvat vaaleanpunaisten suodattimien läpi. "Usko tai tulet uskomaan" -murina kuulostaa Pikan korviin jotakuinkin kai "Mua ärsyttää, mut se katoaa, jos suukottelet mua." -murinalta. Niinpä Pika usein tunkee itsensä murahtaneen Kolan naamalle, vispaa häntäänsä ja tuijottaa Kolaa kostealla, hyväntahtoisuutta pullistelevalla pentukatseella. Pika on todellakin saanut kiinni jutun uudesta juonikuviosta. Kola murahtaa - Pika vispaa villisti häntäänsä - Kola ei enää murahda, vaikka Pika menee vielä lähemmäs - Pika vispaa vielä villimmin, ottaa leikkiasennon ja huitoo Kolaa tassuilla naamaan. Ei siitä yleensä leikkipainia seuraa, mutta Kolan murahduksen merkitys on nollattu ja Kolan ahdistus sivuutettu.

Tämä tälläinen näyttäisi tehneen hyvää Kolalle. Kola on joutunut tottumaan naamalle tuleviin koiriin ja sen luotto erityisesti Pikan lähestymisiin on kasvanut ennennäkemättömiin mittoihin. Se ei ota itseensä eikä valmistaudu kolmanteen maailmansotaan, vaikka tullaankin ihan sopimattoman lähelle.

Eilen törmättiin Annaan ja NeroNevaEnviin Jakomäessä. Kola ei ole Enviä nähnyt kuin pari kertaa ja silloin olen pitänyt Kolaa ihan lyhyessä hihnassa, koska säntäilevä pentu on selvästi ärsyttänyt. Mutta eilenpä ei ärsyttänyt. Nopeasti liikehtivä blondi ei aiheuttanut murinaa tai hännän nostelua. Kun jatkoimme matkaa eri suuntaan kuin Anna ja koirat, Envi vielä karkasi laumani sekaan. Olin jo ehtinyt laskea Kolan hihnasta, joten Envi oli oman onnensa nojassa. Niin vain Kola edelleen jatkoi rentoa suhtautumistaan itselleen vieraaseen pentuun. :)

...kun vain saisi kuvan siitä ilmeestä, jolla Pika marssii läpi Kolan murisevan jääkuoren. Se on kerrassaan koominen: Pikan alaluomet lörpöttävät, se katsoo alta kulmiensa, häntä pyörii kopterina eikä sen ilmeestä mitenkään päin pysty lukemaan minkään valtakunnan uhmaa tai provosoimista vaan ihan puhdasta "oonkivapentu"-hyväntahtoisuutta.

torstai 12. joulukuuta 2013

ei enää niin aivovaurioista!

Pikan ohjaaminen on kuin ohjaisi jotakin itselle vierasta ajoneuvoa. Vaihteisto on outo, kytkimen toiminnasta on vain himmeä käsitys, jarrupoljin on jossain ihan muualla kuin mihin on tottunut. Ja kaiken lisäksi se on PENTU. Eli sitä pitää aivovaurio-ohjata. Juosta kyyryssä ja kohdella kuin vähäjärkistä. ..ai eikö? No niin minä kuitenkin olen tehnyt. On ollut aivan älyttömän vaikeaa luopua ajatuksesta, että "Mä vähän saatan sitä tuonne... ja sitten odottelen kyyryssä sitä vähän tässä, kun eihän se osaa... ja sitten pysähdyn katselemaan, että meneekö se sinne, kun ei se välttämättä osaa, kun se on PENTU."

Tänään Timon treeneissä oli ensimmäistä kertaa rataa. (Uuuuuuu!) Oli kyllä taas ihan huippuhauskaa. :) Teemana oli juokseminen ja odottelemisen lopettaminen. "MENE JO!" oli päivän toistetuin ohje. Ja tottahan se onkin. Ihan suotta jähmetyn vaikka missä ja milloin katselemaan, että "voi kun se mussukka menee noin nätisti!" ja sitten olenkin jo myöhässä.

Tämän päivän ehdoton timantti: Pystyin luopumaan vammaohjaamisesta! Pystyin tekemään persjätöt juuri niin kuin ne tekisin Nokin kanssa. Sehän tietysti kostautui, koska Pika ei luonnollisestikaan lukitse esteitä samalla intensiteetillä kuin Noki, joten Pika tuli sitten hypyistä ohi. (Aion opettaa Pikankin ymmärtämään näitä e-rit-täin hyvissä ajoin tehtyjä persjättöjä, koska ne tuntuvat omassa kropassa hyvältä ja kertovat piskille loistavan ennakoivasti tulevasta ohjauksen muutoksesta.) Tärkeintä kuitenkin on, etten koko treenin aikana jämähtänyt ajatukseen, että "miten mä varmistan, että Pika menee oikein" vaan lähdin tekemään rataa ihan niin kuin järjellisen osaavan aksakoiran kanssa. :)

Tämän päivän ehdoton naurun aihe: "ei-nää-valssit-onnistu!!!" Videolla kohdassa 0:52 -> pyörin täysin holtittomasti ja ihan väärään suuntaan. Useassa muussa toistossa tikutan kuin ompelukone - TAKAPERIN. Olen katsonut holtittoman pyörimisen videolta jo liki kymmenen kertaa ja se naurattaa edelleen. En vain millään meinannut kyetä kahteen noin nopeasti peräkkäin tulevaan valssiin. Lopulta sentään saan edes suhteellisen hallitut valssit väännettyä, mutta hitto että olikin vaikeaa. :D

Timon treenit jatkuvat tammikuussa joka toinen viikko. Ehkä joskus jossain vaiheessa hamassa tulevaisuudessa uskalletaan ryhtyä ajattelemaan myös sitä yhtä aika jännittävää asiaa, joka alkaa koolla ja loppuu isaamiseen.


keskiviikko 11. joulukuuta 2013

koittihan sekin päivä!

Nokilla on sittenkin munaa!

Mustavalkoiset riehuskelivat ja painiskelivat olohuoneen lattialla. Painin tuoksinassa Noki lähti kipuamaan sohvalle - ja silloin Pika päätti hetkensä tulleen. Se tarttui letkajenkkaotteella Nokia lanteilta, HUMPHUMP! ...ja sitten tuli menolippu Mombasaan. Nokilla kärähti käämi. Kolakin tuli häntä pystyssä katsomaan, kun Noki sanoi niin rumasti. Kola ei kuitenkaan katsonut tarpeelliseksi lähteä mukaan mellakkaan.

Mutta koska Noki on Noki ja siten maailman yksi kilteimmistä ja peace'nlove -henkinen passivisti, oli Nokin kurinpalautus pelkkä kaksi sekuntia kestävä "JUMANKUUKKELI JA HITSINPIMPULAT!" yhdistettynä päästä pullistuviin silmiin ja lautasen kokoisiin pupilleihin. Noki yritti pullistella Pikalle marssimalla iholle samalla tavalla miten Kola välillä palauttaa laumansa jäseniä takaisin ruotuun. Mutta eihän siitä oikein tullut mitään: häntä matalana ja pupillit laajoina ei olla kovinkaan uskottavia.. Paikallaan pönöttävä Pika oli kyllä jo valmiiksi ihan nöyrä, joten Noki ei sitten enää tiennyt, miten olisi jatkanut kurinpalautusta. Niinpä se alkoi nuolla Pikan naamaa, palasi olohuoneen puolelle ...ja kellahti selälleen pupillit edelleen paineistumisesta laajoina. Nokilla oli jättimäinen sisäinen ristiriita. Pitäisi antaa kurinpalautus, mutta kun ei halua riidellä, niin ehkä pitäisi kuitenkin saada Pika jatkamaan painimista, mutta kun ei painiminen oikein sovi tähän tilanteeseen, mutta painiminen poistaisi tämän negatiivisen energian, joka tuli jostain ja aiheuttaa suurta ahdistusta! Nokille selvästi tulee paha mieli, jos pakotetaan olemaan vihainen. :D "Anteeksi, että olen vihainen! Anteeksi, että olen näin kiltti! Ei riidellä, jooko? Tuntuu pahalta, kun on riitaa! Anteeksi, kun en osaa olla vihainen!"

Pika tyytyi kohtaloonsa ilman minkäänlaista vastarintaa. Se ei kiljunut. Se ei murissut. Se pakitti Nokista poispäin, näytti siltä kuin aivot olisivat menneet tyhjäkäynnille ja osasi sen verran koiramaailman sääntöjä, ettei hetkeä myöhemmin lähtenyt painimaan olohuoneen lattialla jalat kohti kattoa retkottavan ahdistuneen Nokin kanssa vaan kävi nukkumaan.

Mustavalkoiset <3

myönnän tappioni

Minusta ei vain ollut opettamaan keppejä 2x2-kepeillä. En osannut kertoa Pikalle, mitä haluan. Tai osasin jotenkuten, mutta sen verran huonosti, että ärsyynnyin itse ja Pika sai liikaa epäonnistumisia. Niinpä siirryttiin kujakeppien maailmaan. Ollaan tehty kujilla nyt kolme kertaa ja se sujuu varsin mallikkaasti. Osa syy tähän on varmasti se, että Pikalle on tuttua eteen yksin irtoaminen ja suoraan juokseminen. Kujan sai kavennettua todella nopeasti, kun pikkuipana ei pyri sivusuunnassa ulos kujasta, vaikka kuja olisi pitkäkin.

Kujat aloitettiin niin, että kuja oli aluksi ehkä 40cm leveä ja ilman verkkoja. Ei ollut mitään ongelmia saada Pika tarjoamaan kujajuoksua. Se juoksi kujaan vaikka mistä kulmista, joten pääsin vaikeuttamaan todella nopeasti. Kun kavensin kujaa tokalla treenikerralla noin 25 senttimetriin, Pika meinasi mennä sisään keppien keskeltä, joten otin verkot auttamaan kahta ensimmäistä väliä. Verkot pystyi poistamaan muutaman toiston jälkeen. Tänään tehdyllä kolmannella treenikerrallakin otin verkot avuksi, jotta saan Pikan taipumaan kapeampaan kujaan. En kuitenkaan halua totuttaa Pikaa verkkoihin sen suuremmin, joten poistan ne välittömästi, kun Pika on tutustuttanut kroppansa kapeampaan väliin. Ja ainakin tässä vaiheessa se näyttäisi toimivan mainiosti. Pika ei jää kaipaamaan verkkojen apua, kun on saanut muutamia onnistumista kavennetussa kujassa.

sunnuntai 8. joulukuuta 2013

lähtöongelma

Noki on kesän ja syksyn aikana mennyt lähtötilanteissa koko ajan huonompaan suuntaan. Se on alkanut haukkua ja sen kierrokset piiputtavat ihan punaisina. Ja kun Noki haukkuu, se on alkanut myös hilata takapuoltaan jokaisella haukulla kohti ensimmäistä rimaa. Homma alkoi mennä jo ihan tosi kurjaksi, kun Noki hilautui itsenäisyyspäivän kisoissa aivan liian lähelle ensimmäistä rimaa. Vietin kahtena yönä pitkiä hetkiä valvoen ja miettien, että mitä asialle voisi tehdä. Oli jokseenkin ärsyyntynyt voimaton olo.

Tänään kisoissa jostain tuli idea, että kiellän Nokilta reuhaamisen jo ennen lähtöpaikalle menoa. Kielsin haukkumisen. Palkkasin hiljaa istumisesta. Se oli aluksi ihan todella vaikeaa. Mutta koska Noki on ehkä maailmankaikkeuden kiltein otus, se huomasi nopeasti, että vinkumisesta ja räyhäämisestä tulee kieltoa ja hiljaa olemisesta namia. Niinpä sen pupillit palasivat takaisin normaalikokoisiksi ja sen olemuksesta katosi se täysin villiintynyt vauhkous, joka kisaamisen myötä on vähä vähältä kasvanut osaksi Nokin lähtörutiineita. Noki pystyi istumaan hiljaa useita sekunteja ja lopulta jopa seisomaan rauhallisena.

Käveltiin lähtöpaikalle ja olin edelleen valmistautunut sanomaan Nokille todella napakasti, että se perse pysyy juuri siinä mihin sen käskin. Noki istui alas - ja hiljeni kuin mykkyys olisi mennyt sen sisälle. Se ei inahtanutkaan. :O Oman lähtöpaikkani löytäminen meinasi mennä aivan sekaisin, kun hämmästyin Nokin toimintaa niin kovasti. :D Hyllyhän siitä radasta tuli sitten kuitenkin, kun poispäinkäännös muurin jälkeen menee ihan naurettavan huonosti. En kerta kaikkiaan tiedä, miten sen ohjaisin. Lisäksi sählättiin keppien jälkeen, kun suuntasin liikkeeni aiiiiii-iivan totaalisen pieleen ja hahmotin seuraavan hypyn paikan täydellisen väärin. Luulin olevani metrin pidemmällä kuin mitä olinkaan. Noki on ihan kysymysmerkkinä, kun huidon tyhjää. :D Molemmat mokat menevät siis allekirjoittaneen piikkiin.

Tokalla radalla tein samaa kuin ensimmäisellä. Pakotin Nokin istumaan rauhallisena ennen omaa vuoroamme. Se olikin huomattavasti helpompaa kuin ensimmäisellä radalla. Noki odotti hiljaisempana ja hallitumpana kuin pitkiin pitkiin aikoihin. Lähdössä se jäi ensimmäisestä käskystä paikoilleen, mutta sortui haukahtamaan kaksi tai kolme kertaa, kun kävelin omalle paikalleni. Noki ei kuitenkaan nostellut takapuoltaan milliäkään. Aion ryhtyä systemaattisesti kieltämään Nokilta karjumisen ja kierrosten hehkuttamisen.

Väittäisin, että kierrosten pakkopudotus näkyi myös radalla. Noki teki nimittäin kontaktit paremmin kuin ikuisuuksiin. Pytstyin tekemään erinomaisen ongelmattomasti niin komeat sivuttaiset irtoamiset kontaktilta (ekalla radalla viimeiseltä puomilta ja tokalla radalla A:lta), että huhhei. Noki ei hievahtanutkaan, vaikka juoksin kauas sivulle. Se tuli kontaktit loppuun asti ja jähmettyi odottamaan lupaa. Eikä kierrosten laskeminen näyttäisi vaikuttaneen mitenkään Nokin vauhtiin tai työintoisuuteen. Se menee täysillä ja antaa kaikkensa, mutta tekee sen vain vähän hallitummin. :)


perjantai 6. joulukuuta 2013

itsenäisyyspäivän kisoissa

Jos keinu sujuisi oikeasti kunnolla, olisi tänään tehty mitä todennäköisimmin kaksi nollaa. Ensimmäisellä radalla ei ollut ainoaakaan putkea, mikä tavallaan yllätti, mutta toisaalta Mujuselta ei voinut muuta odottaakaan.. Keinu oli kolmanneksi viimeinen este ja sen jälkeen TIESIN, että on erittäin suuri riski, että koira hyppää maalihypyn eikä sitä hyppyä, joka piti hypätä. Pahuksen keinu sujui kuitenkin niin huonosti, että jouduin keskittämään ajatuksen siihen. Ja kun näin pääsi käymään, unohdin miettiä toiseksi viimeistä hyppyä. Siihen asti rata oli ollut sujuvan tuntuinen nolla. Ja sen keinun jälkeen rata oli HYL. Hyvä mieli kuitenkin, koska tekeminen oli jälleen erittäin luotettavaa ja sujuvaa yhteistyötä (keinua lukuunottamatta).

Toisella radalla päästiin Mujusen toiseen "omaan" juttuun eli suorien putkien kimppuun. Keskityin niin vahvasti radan alkuosaan ja sen ohjaamiseen, että sitten kun ennakolta vaikeimmaksi uskomani kohdat oli suoritettu, lipesi homma hanskasta.

Kolmannella radalla eiliset Niinulan treenit ja edellisen radan suorat putket alkoivat todellakin painaa jaloissa. Keppien jälkeen jalat hyytyvät ja jään ihan jälkeen. Tätä edesauttoi se fakta, että todella moni koira oli sössinyt kepeillä, joten päätin tehdä ne niin tarkasti, että siinä ei ainakaan virhettä oteta. Eikä otettukaan. Aika monessa kohdassa Noki joutuu katsomaan minua, kun jään jälkeen tai en kerro seuraavaa estettä kunnolla. Niinpä rata oli vähän kangerteleva. Nolla kuitenkin.


torstai 5. joulukuuta 2013

aksalapsi

Pika osaa ja ei osaa. Sillä on vielä suuria aukkoja "aksasivistyksessä", mutta toisaalta joistakin jutuista se tietää jo melkoisen määrän. :) Tänään päästiin Timon treeneissä selvästi Pikan jo hallitsemiin juttuihin kiinni. :) Kun tehtiin syksyllä ensimmäisiä treenejä Timon johdolla, ei kääntymisestä ja valsseista tullut hittojakaan. Pika teki vammalaukkajarrutuksia enkä itsekään tiennyt mitä valsseissa tekisin. Milloin pitää odottaa ja milloin mennä?

Tänään valssit, peruskäännökset ja niistopersjättö sujuivat jo lähes kuin aikuisen koiran kanssa tehdessä! :) :) Edelleen minun oma hahmotukseni Pikan liikkumisen nopeuden, esteen lukitsemisen ja yleisen estehakuisuuden suhteen on hataralla pohjalla. Mutta tänään oikeastaan ensimmäistä kertaa uskalsin oikeasti luottaa, että Pika tekee, vaikka minä lähden jo kohti seuraavaa estettä. Jesjesjes.






















Ehdittiin tehdä kaikki kuvan treenit, mikä yllätti täysin. Aloitettiin valkoisista palleroista. Valssi kakkoselle, peruskäännös kolmoselle, valssi neloselle ja peruskäännöksellä vitosen kautta kutoselle. Ei ongelmia. 8) Uskalsin lähteä kakkoselta ja nelosen valssinkin uskalsin tehdä kohti ponnistuspaikkaa enkä valuttanut valssia taaksepäin. Jihuu! On lähes äimistyttävän outoa, miten hyvin Pika kääntyy peruskääntämisellä. Noki ei sellaisesta puuhasta tajua mitään, koska sille ei sitä ole koskaan opetettu. Harmi kyllä. Pika kääntyi kolmoselta ihan pelkällä peruskäännöksellä yhtä hyvin kuin Noki vahvalla jaakotuksella. Tämä todellakin vaatii totuttelua.

Valkoisten neliöiden suurin JES oli se, että kun tein niistopersjätön kolmoselle, en jäänyt aivovammapotilashenkisesti odottelemaan Pikaa niistoon, vaan näytin hypyn ja lähdin sitten jo juoksemaan kohti putkea. Pitää vain muistaa persjätön jälkeen katsoa Pikaa (huoh.. ;), koska muuten se lähtee kohtalaisen sokkona vain juoksentelemaan jalkojeni liikkeen suuntaisesti ilman määränpäätä.

Mustien neliöiden kanssa meinasi alkaa naurattaa (paitsi oikeasti alkoi vain hengästyttää), koska muutuin kyttyräselkäiseksi kääpiöksi putken jälkeen, kun yritin vammailla Pikaa neloshypyn käännökseen. Oikeastaan kyse oli siitä, että luovutin jo suoran putken aikana ehtimisen kanssa. Pikan nopeus voittaa ihan sata-nolla minut, joten epäusko sai kyyristymään mutkalle ja luopumaan lujaa juoksemisesta.

"Emmäehimillään!!!!"
"Ehditpäs, kun juokset. Uudestaan."
 ...yritys uudestaan...
"En ehdi!!"
"Juokse kunnolla ja lähde ajoissa liikkeelle. Uudestaan."
 ...uusi yritys...
"...Uudestaan."
..uusi yritys..
"No nyt se nelonen oli hyvä, mutta mitä sä jäit sinne seisoskelemaan etkä lähtenyt kohti vitoshyppyä? Uudestaan."
"No ku mä.."
"Uudestaan."

Voi läähk ja puuhk! Saatiin kyllä lopulta taisteltua tuokin pätkä alusta loppuun, vaikka epäusko ehtimisen suhteen meinasi voittaa.

Tänään tosiaan tuntui ihan agilityltä se tekeminen. Vaatii varmasti ihan hillittömän määrän toistoja, ennen kuin saan Pikan rytmin taottua omaan kroppaani niin vahvasti, että tiedän, milloin pitää kiihdyttää ja milloin jarruttaa. Mutta juuri tälläistä treeniä se yhteisen rytmin löytäminen vaatii! :) Tätä lisää! :)

tiistai 3. joulukuuta 2013

"fold." "raise!" "all in!"

Poikien uusi harrastus agilityn ohella: pokeri.
(c) Miika Kainulainen

maanantai 2. joulukuuta 2013

treenejä jälleen

Nokin kanssa on otettu nyt oikein tosissaan urakaksi pistää kaukaa kohti kutsutut hyppysuorat kuntoon. Ollaan parina päivänä käyty tekemässä näitä hyppysuoria ja aluksi rimat lentelivät ja Noki tuli jopa ali hypyistä, kun keskittyi niin paljon siihen, että minä olen neljän hypyn päässä edessä.

Lauantaina kuitenkin vihdoin saatiin hommaa iso harppaus eteenpäin. Oli hassua huomata, että Noki suoriutui hyppysuorasta parhaiten, kun pakotin sen keskittymään. Pakottaminen tapahtui niin, että häiritsin sitä parhaan taitoni mukaan hyppysuoran päässä. Heiluin, hypin, kyykistelin, huidoin käsillä. Nokista näki, miten se joutui keskittymään kroppaansa paljon vahvemmin - ja rimatkin pysyivät ylhäällä. Tehtiin kuitenkin treeniä uudelleen, koska henkilökohtaisen nolaamisen ja itsehäpäisyn raja menee siinä, että en todellakaan rupea kisoissa kyykistelemään, hyppimään ja vispaamaan käsiäni, jos tuollainen alkusuora joskus osuu kohdalle. ;)

Pikan kanssa tehtiin U-putkeen menoja pimeistä putkikulmista. Ne osoittautuivat Timon treeneissä torstaina ihan mahdottomaksi tehtäväksi ja Pika muuttui aivan epävarmaksi sen suhteen, mitä siltä ylipäätään halutaan. Pikan vauhti hidastui ja minun hermoni kiristyivät äärimmilleen. Perjantaina marssittiin Tattarisuon halillle nakkipaketin kanssa minimipituuteen asetellun putken ääreen. Nopeasti Pika keksi, miten nakkipalat saa lentelemään. Se haki putkea lopulta täysin pimeästä putkikulmasta ilman mitään ongelmia. :) Lisäksi sain samalla opetettua sille, mihin suuntaan pimeän putkeenmenon jälkeen pitää kääntyä.

Pikan kanssa tehtiin myös hyppysuoraa. Huomaa, ettei sillä ole vielä vahvaa estehakuisuutta tai itsenäisyyttä, sillä kun vietiin lelu neljän hypyn päähän ja laskin Pikan juoksemaan, se saattoi kaartaa toisen tai kolmannen hypyn ohi ja kirmata suoraan lelulle. Esteiden suorittaminen oli varmempaa, jos minä juoksin myös kohti lelua. Tehtiin myös lyhyehköä "rataa" jossa hyppysuoran jälkeen piti löytää U-putki pimeästä putkikulmasta ja putken jälkeen osata kääntyä minua kohden. Alun hyppysuora sujui ongelmitta, jos muistin antaa Pikalle "kontaktin" itseeni kääntämällä posken Pikaa kohden. Jos juoksin katse suoraan eteen suunnattuna, Pika saattoi lähteä taviottelemaan jalkojani ja siirtyi pois hyppysuoralta.

Tämä on sitä agilityä, jota en enää oikein muista tai osaa. En enää muista, millaista on auttaa koiraa enkä arvaa ennalta, mikä treenissä tulee olemaan se vaikea juttu. Enkä takuuvarmasti muista, että Nokin kanssa olisi ikinä treenattu juttuja, joissa posken asennolla on jotain merkitystä. ;) Pikan kanssa tehdään tavallaan paljon haastavampia juttuja kuin mitä Nokin kanssa alkeisopetuksessa tehtiin. Nokin kanssa siis tehtiin juttuja, jotka silloin olivat vaikeita minulle - mutta eivät ehkä niinkään Nokille. Nyt tehdään juttuja, jotka ovat minulle muuttuneet liki itsestäänselvyyksiksi, joten on vaikea muistaa, että asiat ovat Pikalle vaiketa kokemuksen puuttumisen vuoksi.

Mutta ajan kanssa, ajan kanssa.. :)

Lopuksi Nokin hyppäämistä hidastettuna. Ihan hemmetin kaukaa tuollainen maksikoira hypylle ponnistaa, ei sitä usein tule edes ajateltua. Kyse on jotakuinkin kolmesta metristä ennen varsinaista hyppyrimaa.