keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

uimassa

Kola ja luottomies
jätkät pelleilee
Noki on ainoa, joka lähtee hakemaan Kolan kanssa samaa palloa.

Heitä jo!

..polskuti polskuti..
AAAAAAAAAAAAaaAaAAAAaaaa!! KORVAT LEPATTAAaaAAaaaAAA!!

virallinen passikuva
Ota espanjanvesikoira. Suosittelen.

tiistai 28. kesäkuuta 2016

onko koira kotona?

Koko lauma on jälleen saman katon alla. :)

sunnuntai 26. kesäkuuta 2016

juhannus Savonlinnassa

Juhannuskisoissa sää suosi ja kisapaikka oli suorastaan paratiisi. Saimaan ranta, sininen taivas, aurinko ja viilentävä tuuli.

Juhannusaattona sään lisäksi myös agilityjumalat suosivat ja tehtiin itseni yllättäen Pikan kanssa tuplanolla. Ohoh. Kaiken järjen mukaan ensimmäinen tuomarin nollaksi tuomitsema rata olisi ollut kieltovitonen, mutta ei siinä kai auta kitistä. Tuomittu miten tuomittu. :) Tuon radan videosta näkee, miten ilmaiseksi Pika kääntyy. Kolmoshypylle ei tarvitse tehdä käytännössä mitään, ja Pika kokoaa ja kääntyy.
Perjantain toisella radalla Pika vähän yllättäen menee väärin kepeille sisään. Toinen virhe tulee, kun keinu on hi-das, eikä Pika malta odotella keinun laskeutumista. Ei ollakaan kai ikinä tehty noin hitaasti laskeutuvaa painavaa puukeinua, joten ihan täysin en pistä virhettä Pikan piikkiin.


Lauantaina Pika ensimmäisen radan lähtöön kävellessä puri reiteen moneen otteeseen. Sitä se ei ole tehnyt ikuisuuksiin, mutta en silti arvannut, mitä se tarkoitti. No, äkkiäkös se sitten selvisi. Se tarkoitti sitä, että Pikan kuppi oli aivan nurin, silmät pyörivät päässä ja sen kultakalan keskittymiskyky oli kokonaisuudessaan pistetty siihen, että se huusi ja silmät päässä pyörien tuijotti minua. Kolmantena esteenä ollut keinu ei saanut Pikalta ajatustakaan, vaikka miltei potkaisin perhanan rakin esteelle. :D Ei mennyt silläkään, joten jatkettiin matkaa kieltovitosella. Paria estettä myöhemmin olisi pitänyt venyttää kultakalan keskittymiskykyä siihen, että kepit tulee tehtyä kunnolla. No ei venynyt keskittymiskyky siihen, ei. Pika teki ehkä kaksi keppiväliä ja sen jälkeen jätti kepit kesken ja tuli karjumaan minulle. Totesin, että eiköhän tämä ole nyt nähty, nappasin Pikan syliini ja se hiljeni laakista. Silmiin palasi järjen valo ja pieni hiljainen valaistunut otus jäi hihnassa puun juureen istuskelemaan ja miettimään syntyjä syviä, kun jätin sen ihan keskenään vetämään henkeä ja palasin kisakentän reunaan katselemaan muiden suorituksia. :D

Ja kuinka ollakaan, kaksi seuraavaa rataa menivät aivan kuin eri koiran kanssa. Ihme homma. Pika irtosi, kuunteli, kääntyi ja mikä yllättävintä, juoksi loppusuoratkin kunnolla, vaikka Saariselällä oli täysin unohtanut, miten loppusuorille irrotaan. Eikä se purrut minua. Meni ainakin hetkellisesti perille, että joku järki on pidettävä päässä, tai muuten vihelletään peli poikki.

Nokin kanssa tehtiin kolme hyllyä, kaksi todella hyvää vitosta ja kolmossijaan oikeuttanut nolla. Nollaradalla jäätiin Zoista ja Riinasta vain sekunti. :) A oli tuolla radalla kyllä niin hiton rajalla kuin olla voi. Sari nosti kätensä puoliväliin vitosen merkiksi mutta perui vitosen heti perään. :D Tultiin A:lle tosi huonolla vauhdilla ja huonosta linjasta ja lisäksi A vielä oli ihan radan ulkoreunalla, joten en ihmettele suorituksen heikkoa laatua.



Oli ihan hirmuisen kiva juhannus ja Jussin Juoksuja Savonlinnassa voisi harkita ensi vuonnakin ohjelmistoon. :)

maanantai 20. kesäkuuta 2016

Agilityn SM2016

Melkoinen viikonloppu kaikkineen.

Ystäviä. Tuttuja. Jännitysnäytelmiä. Huikeita suorituksia. Kaatosadetta. Riskinottoa. Epäonnistumisia. Taistelua. Ja lisää sadetta.

Lauantaina menin Nastolan kisakentille jo hyvissä ajoin aamulla tuttujen ja seurakavereiden - ja tietysti erityisesti maksijoukkuetovereiden - ratoja seuraamaan. Noki jäi vielä Ahtialaan lepäilemään. Jari Helin oli suunnitellut varsin hauskan radan. Se oli omasta näkökulmastani joukkueradoista mukavin, sillä radalta löytyi suoraa tykitystä ja sopivasti kääntymistä. Cara, Sinna ja Remu tekivät pohjatyöt, ja minulle ja Nokille jäi vastuulle joko tehdä joukkueelle tulos, tai hyllyttämällä hyllyttää koko joukkue.

Rataantutustumisessa aika tuntui jotenkin kummasti loppuvan aivan kesken. Neljä ensimmäistä estettä jäivät hämärän peittoon ja ennen omaa vuoroa koitin vielä tuijotella niiden sijainteja, että osuisin varmasti neloshypylle Nokin kanssa enkä suuntaisi valssia kolmoselta ihan pieleen. Puomin jälkeen oleva hyppy oli rämähtänyt useammalta koiralta alas, ja sitä pelkäsin Nokinkin kohdalla. Samoin A:n jälkeen ollut käännöshyppy oli pudonnut erittäin monelta, sillä pohja pehmeni hypyn ponnistuspaikalta sateen takia. Onneksi A:ta ennen olivat kepit, joille jätin Nokin yksin ja sain tarvittavan etumatkan käännöshypylle. Loppusuoralla päätin ehtiä tekemään persjätön putkien väliin, maksoi mitä maksoi. Ja se maksoi. Nimittäin tuon loppusuoran aikana leikattu polvi ilmoitteli itsestään. Maaliin juostiin melkein rinta rinnan ja luulin, että tehtiin nolla. Noki oli kuitenkin loikannut puomin ylösmenon ja siitä vitonen. Tunne oli tästä huolimatta huikea. Pystyttiin jälleen kerran tekemään hieno suoritus joukkueradalla!



Sunnuntain karsintahypärin rataantutustumisessa aivot eivät meinanneet oikein päästä mukaan, kun leikattu polvi oli niin hemmetin kipeä. Todennäköisesti joku arpikudos on taas repeytynyt, koska polvi tuntui ikään kuin revähtäneeltä. Se häiritsi keskittymistä ja pakotti miettimään, miten ohjaan radan, jos en ehdi mihinkään. Tästä syystä en tutustumisen missään vaiheessa pystynyt tekemään lopullista päätöstä radan ohjauskuvioiden suhteen, vaan arvoin eri vaihtoehtojen välillä vielä siinä vaiheessa, kun oli enää 10 koiraa matkaa meidän vuoroon. Päätin jättää alusta yhden vastakäännöksen pois, vaikka en ollut kyseistä vaihtoehtoa edes kokeillut tutustumisessa, koska mitä vähemmän kääntyilen, sitä enemmän jää aikaa esteeltä toiselle siirtymiselle. Keppien jälkeen päätin mennä "ulkokaarretta", koska jos jään pahasti jälkeen, on vielä mahdollisuus pelastaa rata käskyttämällä Nokia yksin eteenpäin ja saada se mahdollisesti silti kääntymään päätyhypyn jälkeen oikeaan suuntaan radan jatkoa ajatellen. Myös loppusuoran valmistauduin ohjaamaan tarvittaessa takaa.

Alun vastakäännöksen pois jättäminen osoittautui äärettömän hyväksi päätökseksi, sillä olin auttamattoman myöhässä neloshypyltä. Noki ehti pyörähtää hypyn ponnistuspaikalla ja tuomaroin itse siitä Nokille kieltovitosen. Keppien aikana sain viimein jalat liikkeelle ja siitä eteenpäin mentiin suunnitelmien mukaan. Siitä on aivan hillitön etu ja hyöty, että voin jättää Nokin nakuttamaan keppejä ihan yksikseen ja pinkoa eteenpäin ilman, että millään tavoin jään tukemaan Nokin keppisuoritusta. Se ei tarvitse katsetta tai kättä, vaan tekee kepit loppuun ja sen jälkeen suorittaa itsensä ja minun välissä olevat esteet.

Loppusuoralla useampi koira oli lähtenyt okserille ennen aikojaan. Oma suunnitelmani oli sanoa "NOKI" ennen viimeistä käännöstä. Suunnitelma toteutui sen verran painokkaasti, että hoin NOKIa varmaankin kolmeen otteeseen. Nokin liikkumisesta näkee, että se vaihtaa "NYT MENNÄÄN!" -asenteen "???"-tilaan, eikä edes harkitse okserille lähtemistä, kun ei ilmiselvästi osaa yhtään arvata, mitä olen tulossa siltä pyytämään. Aikaahan se syö, se on ihan fakta. Mutta kipeän polven kanssa ei ollut oikein vaihtoehtoja. Loppusuoralla päästän Nokin ohi, koska olen tuomaroinut itselleni sen vitosen, eikä tarvetta hötkyilylle näin ollen ole, sillä olin jo etukäteen tullut siihen tulokseen, että vitosella meillä ei ole mitään asiaa finaaliin. Noki suorittaa okserin ja loput kaksi hyppyä ja tullaan maaliin. En sen suuremmin tuulettele, koska mitä sitä vitosta tuulettamaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin löydän seurakaverit ja saan kuulla, että suoritus olikin nolla. :O Kyynelet eivät todellakaan ole kaukana. Me ollaan finaalissa?! Ei voi olla totta? Nolla? Siis ihan oikeastiko me ollaan finaalissa? Sielläpä siellä.

Finaalirata herätti kuhinaa jo ennen tutustumista. Kepit ja putki metrin päässä toisistaan ja koira pitäisi saada kepeille. Oma fiilis oli ihan loistava tästä huolimatta. Tutustumisessa ei jännittänyt, enkä oikeastaan seurannut yhtään, mitä muut aikoivat alun kepeillä tehdä. Oma päätökseni oli mennä pituuden putken puolesta oikeaa reunaa ja linjata oma liike niin, että jos Noki menee putkeen, se tekee kyllä ihan täysin vastoin minun liikelinjaani ja tulee jaloille. Kakkoshyppy oli sijoitettu niin, että jos aikomukseni on mennä pituuden oikealta puolelta, on kakkoshypyn takaakierto lähetettävä kaukaa ja sitten vain pelattava upporikasta ja rutiköyhää: joko ehdin ohjaamaan kepit ja linjaamaan Nokin pois putkelta tai sitten lähden liian aikaisin kakkoselta ja Noki ottaa kiellon. Päätin tietoisesti, että Nokin vastuulle jää kakkoshypyn lukitseminen ja minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa jäädä auttamaan sitä hypylle. Puomilta lähteneen piiiitkän kaartuvan suoraan etenemän päätin ohjata "luuseripuolelta" eli juosta putken ulkokaarretta ja sitten vain räpeltää jotenkin Noki seuraavalle poikittaishypylle. Pelkäsin polven puolesta. Pelkäsin, että olen putken suulla taklaamassa Nokin leikatulla polvellani, jos menen sisäkaarretta ja olenkin myöhässä.

Niin siinä sitten kävi, että Noki piti huolen omasta tehtävästään, lukitsi kakkoshypyn ja jäi suorittamaan sitä, kun minä olin jo kaukana. Nokin laskeutuessa olen kolme metriä sen edellä ja lopulta olen kepeillä niin pitkällä, että tukin Nokin pääsyn keppien ensimmäiseen väliin. :D Uskomatonta. Tuota vaihtoehtoa en todellakaan tullut edes etäisesti ajatelleeksi. Ongin Nokin takaisin, eikä se lipsahda putkeen tässäkään vaiheessa, vaikka niin on ties miten moni koira tehnyt. Saan Nokin kepeille, mutta sivusilmällä näen, että tuomari nostaa kätensä kiellon merkiksi. Silmänräpäyksen olen ehtinyt ajatella, että "äh, ei ollut nolla, joten jatketaan vaan matkaa", mutta seuraavassa hetkessä päätän, että perhana tahallaan en rupea finaalirataa hyllyttämään. Noki tulee pois kepeiltä ja suunnistaa putkelle. Mattsson ristii kätensä hylkäyksen merkiksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Noki kiltteilee niin paljon, että se luopuu putkesta ja palaa kepeille. Mattsson ei pääsekään nostamaan ristittyjä käsiään. Hah!

Puomille oli tarkoitus vähän rytmittää, että ylösmeno osuisi. Kepit ovat kuitenkin vieneet pään mukanaan, eikä rytmitys käy edes mielessä. Noki loikkaa ylösmenon, mutta minä en sitä tiedä. Puomin jälkeen olleen putken aikana ja sen jälkeen melkein olisi alkanut itseäkin naurattaa - jos sellaiseen olisi ollut aikaa - kun omasta suusta tulee N O K I -karjaisuja sellaisella volyymillä ja asenteella, että ei ole tähän mennessä tullut sillä tavalla Nokia käskytettyä. :D Pinkaisen vauhtiin ja vaihdan lennossa "luuseripuolen" ohjauksen persjättöön ja putken sisäkaarteen puolella juoksemiseen. Sanna huutaa yleisesöstä, että "kunnolla loppuun asti!!!" ja sen seurauksena pyörin ennen keinua olevalla hypyllä hieman hengen hädässä ja taistelen tilannetta takaisin hallintaan, sillä en ehdi yhtään katsoa tai ennakoida, miten Noki hypyn ponnistaa tai mihin se tulee laskeutumaan. Sähläyksen tunne katoaa, kun saan keinun ja Nokin näköpiiriini ja tehdään rata loppuun. Tuloksena 15 virhepistettä ja sekunnin verran yliaikaa.


..ja yhteistuloksissa lopulta 10. sija.

Kymmenes sija. Noki on vuoden 2016 AgilitySM-kisojen kymmenes.

Se on seuramme paras maksiyksilösijoitus ikinä. Se on tietääkseni paras maksiperroyksilösijoitus koko Suomen rotuhistoriassa. Se on enemmän kuin mihin kuvittelin meidän ikinä pystyvän.

Illalla Noki söi oman ruokansa lisäksi lasagnea, piimää ja kermavaahtoa.

Viikonlopun sijoitukset siis lopulta olivat
YksilöSM: 10./285 
JoukkueSM: 24./97






tiistai 7. kesäkuuta 2016

pikan kanssa

Taas niin hyvä mieli Pikan treeneistä. Tuntuu maagiselta, miten paljon Pika osaa, kun sitä vain tajuaa haastaa. Se ei tunnu samalla tavalla maagiselta kuin Nokin kanssa. Nokin kanssa tuntuu siltä, että se osaa asioita, joita en ole sille tietoisesti opettanut. Se vain osaa. Se lukee ajatuksia. Pikan kanssa tuntuu maagiselta siinä mielessä, että Pikalle olen tietoisesti yrittänyt opettaa vaikka mitä, ja vihdoin alan saada siitä irti sitä osaamista, jota olen siihen pyrkinyt tankkaamaan vuosien varrella.

Tänään Pika osasi tehdä kepit alusta loppuun, vaikka lähetin kepeille kaaaukaa ja olin koko suorituksen ajan kepeiltä sivusuunnassa liki seitsemän metrin päässä. Olisin voinut melkein vannoa, ettei se sellaista vielä osaa. Mutta osasi se.

Tänään Pika osasi tulla japanilaiseen (tai mikä flippi se mahtaakaan olla..), kun vain tein rohkeasti niin kuin tekisin Nokin kanssa. En kerta kaikkiaan tykkää ohjata välistävetohenkisiä kohtia puolivalsseilla. En osaa ajoittaa niitä, eikä sellainen sovi ketteryystasolleni. En vain osaa enkä ehdi enkä taivu. Niinpä pyörin kokonaan itseni ympäri ja saan sillä aikaan sen, minkä moni muu tekisi puolivalssilla. Ja tänään Pika tajusi heti ekasta yrityksestä, mitä siltä noin toimimalla halusin.

Tänään Pika osasi sen, jonka se nyt näyttäisi ihan oikeasti ja kunnolla osaavan niin treeneissä kuin kisoissakin: Se irtosi takaakiertoihin hirmuisen hienosti. Sille näyttäisi sopivan kuin nenä päähän kaukaa tehdyt "kaukoniistot". Lähetän kaukaa taakse ja ikään kuin niistolla nappaan Pikan mukaani. Noin toimimalla pääsen vedättämään ja tsemppaamaan Pikaa kiihdyttämään käännöksestä.

Tänään Pika osasi rutistaa itsestään keskittymistä ja vauhtia, vaikka oma treenivuoro oli jo ihan viimeisillä minuuteillaan. Oltiin tehty jo paljon ja se kaikki oltiin tehty hyväntuulisesta raivosta puhkuen. Ja silti Pikkari vain jaksoi. :)

Tämä osaamistaso siirretään vielä joku päivä kisakentille. Pika osaa. Pika haluaa. Pika pystyy. Luota. Tarjoa haasteita. Keskity.