torstai 29. maaliskuuta 2012

kevään projekteja

Kola: keko-treeniä niin että päässä surisee. Siis kepit ja kontaktit kuntoon.

Noki: itsenäiset kepit -projekti jatkuu. Kontaktitreeni jatkuu. Sivuttaisessa irtoamisessa treenataan erilaisia layerointeja (esim. että väliin jää puomi ja koiran pitää tehdä puomin toisella puolella jotain). Poispäinkäännökset ja takaaleikkaukset. Muuri, ehdottomasti.

Listaa muokataan kevään mittaan..

sunnuntai 25. maaliskuuta 2012

BATin kisoissa

Aamupäivällä kurvattiin Kolan kanssa kokeilemaan taas ykkösissä kisaamista.

Kolan kohtaloksi koitui ensinnäkin se, että se ei edelleenkään hallitse lähtöjä, joissa on jotain erikoista. (Kuten nyt oli rengas.) Se tuli ekasta hypystä ali ja oli ihan turhaa ryhtyä sitä heittämään uudelleen lähtöön tai muutoinkaan keskeyttämään, joten jatkoin rataa edelleen. Kolmoshypyllä Kola lentää kuin ohjus tsiljoonaa jonnekin ulkoavaruuden laidalle, josta saan sen ongittua luokseni. :D Se ei reagoinut kai millään tavalla siihen, että olin rintamasuunta Kolaa kohden ja lähinnä seisoin paikallani. Se meni TÄYSILLÄ. :D

Toinen kompastuskivi olivat kontaktit. Ne menevät tehotreeniin, kunhan lumet taas sulavat. Kola on alkanut jäädä liian ylös istumaan, jolloin etujalat eivät osu maahan. Onneksi alla oli hylly, joten täysin rauhallisesti ryhdyin odottamaan, että herrä Läskipää tulisi sinne mihin kuuluukin. Ja tulihan se. En auttanut kädellä enkä kropalla, koska herra Läskipää kyllä osaa, kunhan viitsii vähän laskea hyperkierroksiaan sen verran, että tiedostaa, missä kohtaa kontaktia istuu.

Kolmas kompastuskivi olivat kepit, jotka menevät myös tehotreeniin. Otan kepit ihan uusiksi 2x2-kepeillä kevään aikana. Palataan kisa-areenoille, kunhan kepit ja kontaktit ovat paremmassa kunnossa.


Nokin kanssa radat eivät tuntuneet yhtään hyviltä. Vaikka videolta ne näyttävätkin sitten ihan ok-tason suorituksilta. Muuri on meidän ehdottomasti epävarmin esteemme. Noki pudottelee muurin paloja ihan liian usein. Jotain pitäisi siis tehdä. Muuri tehtiin radoilla yhteensä 4 kertaa, joten hieman ärsytti.

Ekalla radalla muurin palat lensivätkin. Ja radan toiseksi viimeisellä esteellä sählään ohjauksen kanssa, Noki pudottaa riman ja ohjaan Nokin vielä puomille, vaikka piti ohjata putkeen.

Toisella radalla menee ihan suhteellisen sujuvasti, paitsi että neljännellä esteellä Noki tekee jotain ja rämähtää hypyn päälle. Mieleen jäi vain näky, missä Noki on hypyn päällä jalat ihan solmussa ja rysähtää rintakehä edellä riman läpi. Se astui huonosti tai arvioi ponnistuspaikkansa väärin tai jotain muuta ihmeellistä. Hyppy oli ihan katastrofaalisen huono, eikä Noki missään vaiheessa päässyt hyppyasentoon. Lisäksi puomin jälkeen käännän rintamasuuntaa siten, että Noki väistää hypyn. Enkä tainnut edes käskyttää hyppäämään tai muutenkaan oikein vihjata, että hyppy pitäisi suorittaa.. Huoh.



Onneksi sentään joku asia sujuikin niin kuin olin suunnitellut. Päätin ennen ratoja, että keskityn erityisesti siihen, että putkien jälkeen tiedän, missä Noki on ja ohjaan sitä kunnolla putkesta sukeltamisen jälkeen. Ei nimittäin ole yksi eikä kaksi kertaa, kun kisoissa ja treeneissä olen unohtanut koiran haltuun ottamisen täysin putken jälkeen. Tänään se sujui. En unohtanut Nokia vaan huolehdin sen haltuuni.

Edes jotain hyvääkin.

(No. Oikeasti fiiliksestä huolimatta menohan näyttää sellaiselta tasaisen varmalta ja luotettavalta. Ainakin Nokin osalta. Se tekee kaiken juuri niin hyvin kuin osaa, eikä sooloile mitään. Tuossa alkaa olla hieman sellaista kyllä-me-osataan -henkeä. :) Eikä minun tarvitse Nokin puolesta jännittää kuin muurilla. Muut esteet se tekee juuri yhtä luotettavasti kuin treeneissäkin. :)

torstai 22. maaliskuuta 2012

keskiviikkotreeneissä

Eilisissä Saviojan treeneissä saatiin Tiitiäisen kanssa kehuja. 8) Kuulemma meillä on mahikset vaikka mihin. Se oli mukavaa kuultavaa, tietenkin. Vähitellen alkaa oma itseluottamuskin kasvaa, enkä ehkä enää lähde ihan samalla asenteella radalle kuin aiemmin.

Olen kyllä tähänkin asti yrittänyt aina tehdä hyvän suorituksen, keskittyä ja antaa Tiitiäiselle mahdollisuuden onnistua. Mutta aiemmin nimenomaan olen tosiaankin vain yrittänyt. Ajatellut, että "lähden tästä yrittämään". Eilen päätin, että nyt menen ja teen hyvän suorituksen. Kyllä minä osaan ja pystyn. Ja pystyinkin!

Radan alku (valkoiset pallerot) tehtiin valssaamalla ihan villisti. Valssi ei tunnu omimmalta ohjauskuviolta tällä hetkellä, mutta sain Nokin taipumaan ensimmäisiin hyppyihin pulmitta. Oma ohjaus olisi siitä huolimatta voinut olla parempaa ja sujuvampaa, mutta Tiitiäinen antaa möhläilyt helposti anteeksi ja tekee tahmeudestani huolimatta oikein.

Sannan Seinäjoen kurssin perusteella tuntui helpolta ja selkeältä, kun Anne käski heittämään koiran pakkovalssilla hypylle 5, ettei se vahingossa lipsahda takaakierroksi. Tiesin, miten minun pitää kroppaani ohjata, että Noki tulee pakkovalssiin. Noki ei kertaakaan edes harkinnut lähtevänsä takaakiertoon, enkä minä harkinnut tekeväni ohjausvirhettä! Tiesin, millä kädellä otan Nokin ohjaukseen ja millä kädellä jatkan hypyn jälkeen putkeen ohjaamista. Tuntui hyvältä. :)

A:n jälkeen oli seuraava Seinäjoelta tuttu kohta, kun työnsin Nokin kaukaa hypyille 13-14 ja sitten putkeen. Layeroin keppien oikeaa puolta. Ei ongelmia. Sivuttainen irtoaminen ei haittaa Nokia yhtään. :) Tehtiin pari puhdasta (mutta tuskin ohjausvirheetöntä) rataa.

Toisella kierroksella tehtiin vastaava rata käänteisessä järjestyksessä (eli mustat pallerot). Kuulin kakkoshypyn aikana, kun Anne sanoi treenikaverilleni, että "nyt se ei ehdi", kun saatoin Nokia putkelle 3 aika pitkälle ja layeroin keppien toiselta puolelta. Hetkellisesti ärsyynnyin aliarvioinnista ja pistin kinttuihin vauhtia. Kyllähän siinä sai juosta ja kyllähän minä olin paikalla ihan viimehetkellä, mutta ehdin kuin ehdinkin. Siitäs sait! ;) Noki kääntyi ehkä hivenen huonosta ponnistuspaikasta hypylle 4, mutta rima ei pudonnut, vaan tehtiin nollarata.

Lopuksi vielä rääkkäsin omia ja Nokin jalkoja ja tehtiin ensin valkoiset pallerot ja sitten vauhtia pysäyttämättä käännyttiin tekemään mustat pallerot. Nollarata. Taas. :)

Minä osaan. Minä osaan. Minä pystyn. Toivottavasti ensi lauantaina Ojangossa en lähde yrittämään nollarataa, vaan menen tekemään nollaradan. Asennetta kehiin!

tiistai 20. maaliskuuta 2012

tuleva vuosi

Tänään selvisi, että hakemus seuramme lupaavien koirakoiden valmennusryhmään kannatti pistää menemään. :) Päästiin siis pikku Tiitiäisen kanssa treenaamaan kesä Maiju Korhosen ja talvi Niinu Linnan johdolla.

JiBiiii! :)

sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Seinäjoella leireilemässä

Vuosi sitten oltiin Seinäjoella ja sen viikonlopun perusteella tehtiin koko kevät ja seuraava kesä hommia kontaktien uudistamisen parissa.

Tällä kertaa ei mukaan tarttunut ihan tuon tyyppistä massiivista urakkaa, mutta oivalluksia sain tälläkin kertaa. Oikeastaan tärkein oivallus oli se, että olen oppinut ihan oikeasti paljon ohjaamista vuoden aikana. Nauroin ääneen (sillä tavalla ystävällisen ymmärtäväisesti) katsoessani noita viime vuoden videoita. Videoista näkyi ihan hirveä kiire ja ihan kauhea hätä ja paniikki.

Nyt viikonlopusta jäi se fiilis, että minä ehdin - ja tiedän, mitä haluan tehdä. :) :) :) "Tehdään seuraavaksi niisto-persejättö." Ja minä pystyin sanomaan, että "Okei, tehdään vaan" ja ihan vilpittömästi tiesin, mitä on tarkoitus tehdä ja miten ja miksi. Pääsin kokeilemaan pakkovalssia (noin miljoona kertaa :D ), twistiä, valssia, niistoa, back-lappiä, poispäinkäännöstä, jaakotusta, takaaleikkausta, persjättöä... (Ymmärtänette pointin.) Tehtiin siis rataa noin viiden esteen pätkissä ja kukin pätkä tehtiin vähintään kahdella-kolmella erilaisella ohjaustekniikalla.

En todellakaan osaa edelleenkään ohjata niin hyvin kuin haluaisin, mutta vähä vähältä alkaa tuntua siltä, että pystyn käyttämään kisoissakin muitakin ohjauskuvioita kuin valssia. Työkalupakissa on siis jo muutakin kuin pelkkä leka. ;) Tuntui tosi mahtavalta huomata, että pystyin "lennossa" vaihtamaan ohjausta ja Noki toimi hienosti, vaikka vaihdoinkin itselleni vieraampiin ohjauksiin.

Noki puolestaan. No. Se on mahtavan mahtavan mahtava yhteistyökumppani. Se tekee innosta puhkuen juuri niin kauan kuin jalat sitä kantavat. Se tekee ohjaukseni mukaan kuuliaisesti ja kiltisti. Irtoaa, kun käsken irtoamaan. Ei keksi itse eikä sovella tai sählää. Sen puolesta minun ei tarvitse vältellä tiettyjä ohjauskuvioita tai jumittua käyttämään paria tutuinta ohjausta. Noki tulee ihan mihin tahansa ohjaukseen, jos minä vain osaan ohjata.

Nokista kyllä huomasi sunnuntain treenien lopussa, että sen jalat alkoivat painaa aivan samalla tavalla kuin minunkin jalkani. Sementtikengissä rämmittii... ei rämmitty. Mentiin hienosti ja sujuvasti. Sementtikengistä huolimatta siis tehtiin sujuva, mainio rata, jossa toki on parannettavaa. Mutta myös monet asiat sujuivat paremmin kuin koskaan aiemmin. :)

Tykkäsin tosi paljon siitä, että Sanna pisti kokeilemaan samalla pätkällä erilaisia ohjauksia. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsenkin. Pitää saada lisää näkökulmaa siihen, miten monella eri tavalla saman tilanteen voi hoidella. :) Ja miten hyvin voi hoidella tilanteen itselle vieraammallakin ohjauksella! Jebou!




Viikonlopun viimeinen suoritus. Nollarata, jonka jälkeen olin enemmän puhki kuin minkään aikaisemman agilitytreenin jälkeen. :D Ja kyllähän se näkyy, ettei minun eikä Nokinkaan jaloista enää oikein irtoa. Mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että tehtiin kumpikin tosiaan täysillä. ;)


Jälkikäteen pohdittua:
On hassua, miten vahvasti sitä voikaan keskittyä treenaamiseen. En kuule enkä näe mitään muuta, kun treenaan. En havainnoi ympäristöäni lainkaan.

En kertaakaan esimerkiksi "nähnyt", kuka minua videoi radan reunalla. Se oli Annina tai Katja, mutta kumpi.. En tiedä. Lisäksi videolta kuulee kaikkia radan ulkopuolisia juttuja, joihin olisi voinut kuvitella havahtuvansa ja kääntyvänsä katsomaan, mutta en ole kiinnittänyt niihin _mitään_ huomiota. En myöskään nähnyt, missä Sanna on silloin, kun tehdään Nokin kanssa yhdessä. Kuulin kyllä tietyt huomautukset, kuten "MENE MENE!" tai "HYVÄ!", mutta noin muuten minulle olisi varmaan voinut kertoa Elämän Tarkoituksen tai sen, mihin universumi päättyy. En olisi kuullut. Kaikki ulkopuolinen ikään kuin katoaa, kun keskittyminen Nokiin ja omaan liikkeeseen on niin vahvaa.

Hassu huomio.

tiistai 13. maaliskuuta 2012

kontaktien kertauskurssi

Viikko sitten Noki osoitti treeneissä, että kisaaminen ja talvikauden lähes pelkkä ratatreeni (ei yksittäisen esteiden treeniä siis juuri lainkaan, kun ei ole paikkaa missä treenailla omatoimisesti) on kontaktien osalta tehnyt tehtäväänsä. Noki ei enää pyrkinyt täyttä vauhtia alastulokontaktille, kun jäin selän taakse seisomaan, koska niin kisoissa kuin ratatreenissäkin olen haksahtanut lähes aina juoksemaan Nokin kanssa yhtä matkaa kohti puomin alastuloa.

Niinpä eilen ja tänään onkin käyty Hakkilassa palauttelemassa mieleen, että miten sinne kontaktin päähän oikeastaan juostiinkaan. :) Ja yllärinä huomasin myös, että Nokin Lohjalta itselleen voittamat kuivanamit ovat ehkä parasta palkkaa _ikinä_! :D Niin hyvää ruokaa ei olekaan kuin tuollainen teollisen hajuinen ja oloinen kuiva... juttu? Jotain papanoita ovat ja tehty jostain kanaan liittyvästä. No.. Ne nyt kuitenkin ovat Nokin mielestä niin törkeän hyviä, että kontaktin loppuun juoksemiseen tuli ihan uudenlaista sykettä. :D Vapautuskäskykin sujui kuin taikaiskusta ja kai paremmin kuin koskaan aiemmin treeneissä. ;D Ei tarvinnut odotella vapautumista, vaan se kävi todella rivakasti.

Omaa hölmöyttä ja ylimielisyyttähän tämä kertauskurssin tarve on. Noki on tehnyt - ja tekee edelleenkin - kontaktit käytännössä liioittelematta 100% varmuudella. (En tosiaan voi kirjoittaa tällä hetkellä edes, että tekisi 99% tai 99,9%varmuudella, kun ei tule mieleen ainoaakaan kontaktien läpi juoksua usean kuukauden ajalta. Yksi läpijuoksu tulee mieleen viimeisen 9 kuukauden ajalta: Nokin ensimmäisissä (?) kakkosen kisoissa meni keinusta läpi - mutta se ei muodosta prosenttia tai edes prosentin kymmenesosaa kontaktisuoritusten määrästä. ;) Tästä suoritusvarmuudesta johtuen olen palkannut kontaktin suorittamisesta oikeastaan koko ajan harvemmin ja harvemmin. Tai niin. Palkka on toki joka kerta ollut se, että Noki pääsee etenemään ja tekemään. Mutta nyt palaan siis palkkailemaan namilla ja lelulla kontaktilta, koska se selvästi myös lisäsi suoritusnopeutta. :)

lauantai 10. maaliskuuta 2012

elämän totuuksia

Ei ole hiihtäminen ihmisen hommaa.

Puoli tuntia suksilla, kaksi kokoa liian isot monot, jäinen hanki, etenemää ehkä kilometri.

Mua sattuu selkään.

Menee akilitilihakset ihan pilalle, kun hairahtuu koskemaan niihin halvatun hiihtimiin. Ensi viikolla oppilaat saanevat hiihtää, minä katselen sivusta.

keskiviikko 7. maaliskuuta 2012

mutkaa mutkan perään

Tämä oli jonkun keskieurooppalaisen nuoren (?) tuomarin rata, johon Anne oli kovasti tykästynyt. Niinpä päästiin kokeilemaan, miltä tuntuu ohjata radalla, jolla ei ole oikeastaan ainoaakaan suoraa linjaa. :D

Sain kovasti kritiikkiä siitä, että teen liian löysin rantein. JÄMÄKKYYTTÄ! Koiraan tiukka ote ja se ote pysyy, ei aleta lötköillä! :) Aloitin radan vääntämisen Nokin kanssa ja alku sujui ihan erityisen mainiosti, kun menin kaaaauas kolmosen taakse kutsumaan Nokia ja "kauko-ohjasin" sen kolmoselle asti. Sitten kaukaa lähetys vitosputkeen. 7-8 oli ensimmäinen vaikea kohta, kun en meinannut saada valssia tarpeeksi ajoissa liikkelle eikä valssin suuntakaan ensin ollut alkuunkaan sitä mitä piti. Seuraava hankala oli hyppy 11, kun Noki valui hirveän pitkälle hypyn jälkeen. Jaakotuksella homma korjaantui ja Noki kääntyi siivekettä nuollen. :) Kepit Noki teki tosi upeasti ja muutenkin loppurata toimi kivasti.

Kontaktit menevät Nokin kanssa superharjoitukseen, kunhan lumet sulavat. Se jää himmailemaan puomin alastulolle, jos jään selän taakse. Kisaaminen on "tehnyt tehtävänsä" ja Nokille on tullut se käsitys, että puomilla juoksen aina sen ohi. Niin kuin ykkösten ja kakkosten radoilla lähes poikkeuksetta juoksenkin.

Kolan kanssa alku piti ohjata eri tavalla. Menin kutsumaan kakkosen taakse, työnsin kakkosen oikealle puolelle ja sitten valssilla kolmoselle ja neloselle. Lopulta tuo kuvio toimi lähes erinomaisesti! :O Oma liikehdintäni 2-3-4 -alueella oli tosi pientä ja Kola liikku lujaa. Kolallekin 7-8 oli vaikea, koska se lukitsi heti ekalla yrityksellä hypyn 21. Toooodella aikaisella hyppyä 8 kohti suuntautuvalla valssilla sain lopulta Kolankin oikealle reitille.

Kola räyhäsi ja karjui ja huusi ja hyppi. Se ei ole treenannut taas kai pariin viikkoon, ja sen huomasi. :D Rimoja lenteli, mutta tyypillä oli ainakin hauskaa. Ja minulla myös. :) Taidettiin lopulta kuitenkin tehdä Kolan kanssa nollarata! :O :O (Vai olisiko joku rimoista pudonnut.. Mutta ei kuitenkaan hyllyä.;)

sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lohja 4.3.2012

Anne Viitanen oli suunnitellut aika haastavat agiradat kakkosluokkalaisille. Eka rata oli kylläkin vähän helpompi ja siitä olisikin ollut ihan mahdollista saada nolla. Ikävä kyllä olin ehtinyt rataan tutustumisessa ajatella loppuradasta aivoihini talteen vain sen ajatuksen, että kolmanneksi viimeisenä olevan suoran putken aikana juoksen kuin en ole koskaan aiemmin juossut, tukkani hulmuaa, jalkani iskevät kipinää ja hädin tuskin kosketan maata, kun vauhtini on niin kova... Kunnes sitten heräsin siihen todellisuuteen, että unohdin täysin ohjata Nokin suoraa putkea edeltävälle hypylle. Ajatukset olivat NIIN vahvasti siinä täysillä kohti loppusuoraa pinkomisessa, että hopsanssaa.. Noki ohitti hypyn ja juoksi putkeen.

Toisella radalla tuloksia saatiin ainoastaan kolme kappaletta ja omalla kympillämme sijoituttiin Nokin kanssa hopealle. Radalla oli useampikin ansapaikka. Heti radan alussa hyppy 3 oli TODELLA vaikea. Maksikoiria ei saanut oikein kukaan kääntymään nätisti kolmannelle hypylle, vaan suoritukset olivat aikamoista räpiköimistä. Niin meilläkin. Neljäntenä esteenä koira piti ohjata suoraan putkeen, jonka päässä näkyi hyppy - johon koiran ei tietenkään pitänyt mennä, vaan kaartaa muurille. Yksi koira toisensa perään hyllytti mineissä ja medeissä tuohon kohtaan, joten päätin ottaa sen tarkasti ja karjua Nokia kuin jalopeura jo hyvissä ajoin, kun Noki oli vielä putkessa. Se toimikin. :) (Tuomari Anne Viitanen kertoi radastaan kisan jälkeen ja sanoi, että tuo kohta meni pieleen lähes kaikilla juuri siksi, että omistajat eivät pitäneet meteliä siitä, että mihin koiran pitää kääntyä, joten koira luki edessä olevan hypyn. Luonnollisestikin.)

Pohdittiin Siiri-porgtugeesin omistajan Sannan kanssa medejä ja minejä katsellessa, että miten halvatussa suoristetaan koiran linja keppejä seuranneen U-putken jälkeen, ettei piski mene puomin alla olevaan putkeen vaan sinne puomille. Olisi pitänyt jotenkin vekata linja paremmaksi.. tai jotain.. En keksinyt hyvää ratkaisua, vaan tein ihan hölmösti - näin jälkikäteen ajatellen - ja menin ulkokaarteeseen ajatuksena kevyesti Nokin päälle juoksemalla työntää Noki pois putkelta kohti puomia. Noki luki kohti suuntautuvan juoksulinjani ja väisti koko halvatun hypyn. ;)

No, hyvä mieli jäi taas ja tuomarikin kehui menoamme kisan jälkeen. :) Eiköhän ne kolmoset sieltä jossain vaiheessa päästä korkkaamaan.

lauantai 3. maaliskuuta 2012

ulkoilemassa Ronjan ja Remun seurassa

Aurinkoisessa säässä tuli liikaa hauskoja kuvia, joten karsiminen on hirmuisen hankalaa. Ainakin kuvista kävi selväksi, että Kola-Pirjo kasaritukassaan on asiallisin poseeraaja. Etenkin Noki ja Remu viljelivät niin hervottomia ilmeitä, että järjen valo ei tosiaankaan pääse kuvissa loistamaan auringon kanssa kilpaa. :D

Loput kuvat täällä.