Noki 31.7.2009-12.3.2022

Noki varjoAVA-Concurrido Zarpazo 
Emä: Concurrido Fabula 
Isä: Concurrido Donativo 
Syntymäpäivä: 31.7.2009 
Paino: 17 kg 
Säkäkorkeus:  n. 47-48cm 
Terveystuloksia: lonkat: A/A, kyynärät 0 , tgaa-
Saavutuksia: 
* 3 x SERT-A
* 3 x SERT-H
* 1 x CACIAG
* Pronssia agilityn vuoden 2017 SM-joukkuekisoissa
* Maajoukkuekarsinnoissa 2017 ainoana ei-paimenena pääsylippu sunnuntaille. Hyppyradalla lauantaina nollalla sijoitus 27./120 ja agiradalla nollalla sijoitus 28./120.
* 10. sija agilityn vuoden 2016 SM-yksilökisoissa 
* 6. sija agilityn vuoden 2015 SM-joukkuekisoissa
* I-HAHin SM-maksijoukkueen edustuspaikka vuosina 2012-2017
* Maajoukkuekarsinnat vuosina 2014-2015, 2017
* I-HAHin vuoden maksikoira vuosina 2013, 2015

Noki saapui täysin yllättäen ja oikeastaan aivan suunnittelematta Kolan ollessa 2-vuotias. Olin ajatellut ottavani toisen "sitten joskus". Kohtalo saneli kuitenkin toisin. Puhelin soi loppukesäisenä päivänä 2009. Katja kertoi, että Concurrido-kennelissä olisi urospentu ilman kotia. Kerroin, että en ole ottamassa pentua. Sanoin sen tosi monta kertaa ja lopetin puhelun. Ajoin karkkikauppaan, ostin puoli kiloa karkkia, söin ne ja soitin Katjalle takaisin. "Mä voisin mennä katsomaan sitä pentua." ..ja vain paria viikkoa myöhemmin pieni nokipoika muutti Kolan kauhistukseksi luoksemme. 

Noki osoittautui täysosumaksi. Se on kaikkea ja vielä enemmän. Se on täydellinen pari Kolalle. Sen erittäin tärkeä vastuutehtävä laumassani on luoda sopusointua ja mielenrauhaa. Noki on taivahisen kiltti, mutta silti täynnä räjähtävää harrastusintoa. Noki on luonteeltaan kaiken kaikkiaan jokseenkin täydellinen. Se on minun koirani pohjamutia myöten eikä ole vieraista ihmisistä juurikaan kiinnostunut. Se kulkisi kanssani varmasti maailman ääriin asti ja pidemmällekin, jos vain pyytäisin. Vieraat ihmiset saavat toki silittää ja helliä, mutta tuollainen huomioiminen on Nokille jokseenkin yhdentekevää. Noki on ollut töissä moikkaamassa oppilaita useampaan kertaan, koska se on sellaiseen aivan loistava: se ottaa mielellään rapsutuksia vastaan, mutta ei ala häslätä.

Noki tuli harrastuskoiraksi. Sen kanssa oli tarkoitus tokoilla ja aksata. Tokoiltiinkin kyllä ensimmäinen vuosi, mutta sitten agility tuli ja vei mennessään. Aloitettiin Nokin kanssa kisaaminen kesäkuussa 2011. Noin vuotta myöhemmin noustiin kolmosiin ja neljänsistä kolmosluokan kisoista tavoitettiin ensimmäinen SERT-A. Samana vuonna saavutettiin toinenkin SERT-A ja lopulta 6.10.2013 Nokista tuli varjoagilityvalio. (Sillä ei ole näyttelytulosta.) 20.1.2018 saatiin viimeinen hyppyserti, joten saavutettiin ennen eläköitymistä myös varjohyppyvalion tavoite. :) 

Yhteinen harrastusuramme on ollut nousujohteinen ja kolmosluokkaan nousun jälkeen kerätyt viisi sertiä, edustus neljänä vuonna peräkkäin seuran SM-maksijoukkueessa, SM-joukkuekisojen 6. sija (ja seuramme koko historian paras maksijoukkuetulos), voittonollat kolmosluokasta, rimaa vaille finaalipaikka MJ-karsinnoissa ja 10. sija vuoden 2016 SM-yksilökisoissa... on ollut kokonaisuudessaan sellaista, että tuollaisia meriittejä en edes osannut kuvitella meidän pystyvän ikinä saavuttamaan. Lisäksi Noki on vuosina 2013, 2015 ja 2016 ollut seuramme, Itä-Helsingin agilityharrastajien, vuoden agilitymaksikoira.

Tulevaisuudessa toivottavasti saamme edustaa seuraa vielä ainakin kertaalleen SM-joukkueessa. Sen lisäksi tavoitteena on parantaa SM-yksilösuoritusta ja toivottavasti päästä vielä SM-finaaliradalle. :)
Jälkikirjoitus
Haluan muistaa myös sen, miten Nokin tarina päättyi. 

9.3.2022 keskiviikkona mentiin työpäivän jälkeen metsään. Siellä Nokin niskan välilevyssä tapahtui pullistuma, jonka seurauksena Noki vajosi ensin kyttyrään ja siitä istumaan. Istuttiin hangella otsat vastakkain, kunnes onneksi Noki pystyi kävelemään metsästä kotiin. Aavistelin jo silloin, että loppu on tullut.
Keskiviikon ja torstain välisenä yönä haettiin lisää särkylääkettä Tammistosta, kun Noki oli niin levoton ja kipeä. 
Torstaina Nokilla oli parempi päivä. Se oli kiinni maailmassa ja seurasi ympäristöään. 

Perjantaina mentiin ortopedille, joka totesi erittäin todennäköiseksi syyksi pullistuman niskassa. Saatiin mukaan Tramalia ja tulehduskipulääkettä ja Nokin Neurontinin olin nostanut jo tappiin keskiviikkona. 

Perjantai-iltana Noki oli niin kivulias, että annoin sille Tramalin. Ennen lääkkeen vaikutuksen alkamista pelkäsin, etten voi katsella sen tuskaa aamuun asti. Onneksi Tramal kuitenkin sai Nokin nukkumaan läpi yön rauhallista unta. Minä heräilin monta kertaa yön aikana kuuntelemaan. Aamun lähestyessä en halunnut herätä. En halunnut nousta ja aloittaa päivää. Voisiko vain nukkua rauhallisesti loputtomiin? Tiesin, että kun nousen, painajainen alkaa taas. 

Vein Nokin ensitöinä pissalle. Se veti hihnassa määrätietoisesti vain pois, jonnekin, ihan mihin tahansa. Ja kun en suostunut jatkamaan sen kanssa matkaa, se palasi vastentahtoisesti kotiin ja alkoi täristä ja läähättää. Tramalia taas. Ajattelin, että selvitään sen kanssa maanantaihin, ja siinä kohdassa teen päätöksen. Alle minuutti tuon päätöksen jälkeen Noki ulahti ja pakeni kohti minua. Sitä oli sattunut niskaan uudelleen. Soitto Tammistoon oli lopulta helppo tehdä, vaikka hetkeä aiemmin olin vielä epäröinyt. Saatiin lupa mennä vaikka heti. Auto lämpiämään. Ja sitten kohti kivuttomuutta. 

Hoitaja ja lääkäri toimivat ystävällisesti ja empaattisesti. Noki ei pelännyt tai stressannut. Rauhoituspiikkiin se ei reagoinut mitenkään ja kävi sen jälkeen maahan lepäämään. Sydän pysähtyi ja Noki näytti nukkuvalta. Halusin sulkea sen silmät, mutta ne pysyivät auki. Halusin kysyä, voisiko tämän vielä peruuttaa. En katunut, mutta jos sen silti voisi peruuttaa. 

Nyt Noki on poissa. Mutta ei sitä tajua. Se ei ole sohvalla ihollani. Se on vain hermosoluissani muistona. Käsittelettehän Nokia ystävällisesti ja nätisti siellä tuhkaamolla, käsittelettehän? Se ei ole mikä tahansa ruumis. Se on minun Tiitiäiseni. 

Ei kommentteja: