sunnuntai 31. heinäkuuta 2011

Noki Iippa Piiperöinen, 2v. !

"En ole saanut mitään lahjaa vieläKÄÄN.. 8( Olen ollut kai tuhma poju. :("



















Omistaja heltyi, ja Iipsteri sai synttärilahjaksi jotain suoraan sydämestä(/vaatekaapista) ja ajatuksella valittua: sukka - ja sen sisällä herkullisia nappuloita! Hyvää synttäriä, Noki Iippa Piiperöinen!













Synttärivieras oli melkein kateellinen sukasta, mutta tyytyi sitten myhäilemään oman herkkunsa kanssa.

lauantai 30. heinäkuuta 2011

Janakkala 30.7.

Aamuvarhaisella lähdettiin Nokin kanssa ajelemaan kohti Janakkalan kahta agirataa. (Tosin luulin paikalle ajaessani, että toinen olisi hypäri, mutta sellaista sattuu.. ;)

Rataan tutustuessa yritin käyttää Ville Liukan treeneissä saatuja huomioita hyväkseni ja koitin nähdä rataa koiran silmin ja miettiä, millaisilla linjoilla aion Nokin ohjata läpi radan. Tuomioni oli, että etenkin kakkoshypyltä oli riski saada Noki A:n huipulle ja hypyltä 13 putken väärään päähän. Päätin suoristaa Nokin linjaa hyppyjen 12-13 välissä niin, että Noki näkisi hypyltä 13 oikean putken pään. Kakkoshypyllä päätin jaakottaa. Muutoin en kokenut, että rata olisi ylitsepääsemättömän vaikea. Ajattelin, että putkelta kepeille viennissä saattaisi ehkä tulla hoppu ehtiä Nokin oikealle puolelle, mutta ajattelin ehtiväni kyllä.



Kun seurailin meitä ennen radalla menneitä totesin, että kepeille vienti saattaa hyvinkin koitua meidän kohtaloksi. Todella moni koira joko törmäsi puolta vaihtamassa olevaan ohjaajaansa putkesta tullessaan tai meni muurille. Kepeiltä tuli lähes toistuvasti joko kielto tai hylly. No. En sitten kuitenkaan vaihtanut suunnitelmiani, koska en millään olisi myöskään valssaamalla 2-3 välissä saanut Nokia putken oikeaan päähän, kun oma liikkeeni olisi vetänyt niin pahasti Nokia väärään suuntaan.

Näillä ajatuksilla astelimme lähtöpaikalle. Jätin Nokin melko kauas ykköshypystä (ja tajusin tämän jo siinä jättäessäni, mutta en tehnyt silti mitään siirtääkseni Nokin lähemmäs, tyhmä minä.) Ja niinhän siinä kävi, että Noki ei varmaankaan edes nähnyt ensimmäistä hyppyä, vaan juoksi hypyn ali ja hyppäsi toisen. Hylly. Jatkoin kuitenkin ihan kisanomaisesti. Sain Nokin käännettyä kolmoselle ja kuin ihmeen kaupalla ehdin aivan mainiosti putken päähän ottamaan Nokia vastaan ja blokkaamaan muurille pääsyn. Koko loppu rata meni aivan kuin junan kyydissä raiteita pitkin. Ihan mielettömän helppoa ja vaivatonta menoa. Ei virheitä missään kohtaa. Puomilla ehdin ajatella Maijaa hämärästi (hihi) ja päätin, että juoksen _TÄYSILLÄ_ Nokin ohi ja vapautan sen kontaktilta vasta sen jälkeen. Spurttasin vauhtiin ja annoin "ota"-käskyn hyvissä ajoin. En kääntynyt katsomaan, vaan juoksin viimeisen hypynkin ohi maalialueelle asti niin lujaa kuin pääsin ja vasta sitten annoin vapautuskäskyn. Noki ei liikahtanutkaan. :D :D :D :D Yleisö hihitti ja kuuluttaja ylisti Nokin kontaktia. Kutsuin hihittäen itsekin Nokia vapautuskäskyllä uudestaan ja sieltä se tuli kuin raketti viimeisenkin hypyn yli lopulta. :D Jäi aivan sairaan hyvä mieli tuosta radasta ja puomin istuskelusta huolimatta tehtiin reilusti aliaikaa.


Toinen rata tuntui ensimmäiseen verrattuna paljon helpommalta. Siinä ei ollut mikään ansakohtia ja mielestäni Nokin linjoista tulisi ihan perusohjauksella sellaiset, ettei olisi riskiä hyllyyn. Ikävä kyllä Noki syystä tai toisesta pudotti riman 4 ja 7. Niinpä saaliiksi tuli aliaikakymppi.












Kaiken kaikkiaan radoista jäi niin hyvä mieli, että lauleskelin koko kotimatkan radion tahdissa ja olin pakahtua tyytyväisyydestä. Noki toimi jälleen aivan törkeän (jotain muitakin ylisanoja tähän voi lisätä) hyvin. Se sopii minun "käteeni" kuin hanska. Kun tultiin kisapaikalle ja otin Nokin autosta pissalle, Noki tunnisti välittömästi tilanteen. Se kuuli koirien haukun ja sen silmissä syttyi tekemisen into. Se pomppi ja olisi halunnut ihan heti tekemään rataa. Rataan tutustumisen aikana puolestaan Noki istui hipihiljaa autossa odottamassa. Ja jälleen, kun hain sen radan laidalle, se nosti kierroksensa juuri sellaisiksi kuin niiden kisatilanteessa pitää ollakin. Ei mitään virittelyjä tai kierrosten ylläpitämistä. Noki hoitaa sen ihan itsenäisesti. Ja radan jälkeen se laskee kierroksensa lähes heti takaisin normaaliksi.

Kuuntelin sivusta, kun erään malin omistaja selitti, miten hänen koiraansa pitää juuri ennen lähtöä haukuttaa ja hetsata ja jos sen lopettaa hetkeäkään liian aikaisin, koiran kierrokset putoavat ja suoritus menee pilalle. Puhkuin onnea. Minun koirani ja malikka. Ja niistä kierroksensa paaaaljon paremmin hallitsee se puudelimpi. ;)

Nokin kanssa tekeminen tuntui tänään siltä, kuin Noki olisi jollain tapaa minun jatkeeni. Ei mikään erillinen eläin vaan jotenkin kiinteässä yhteydessä juuri minuun. Se oli aivan hulppea tunne. Itseluottamukseni nousi ja tuntui siltä, että oikeasti tiesin, mitä haluan tehdä ja tein niin kuin päätin.

Edelleenkin 3 tuntia kisojen jälkeen puhkun onnea. Olen syvästi kiitollinen Sannalle ja Raimolle Nokista, sillä en pysty kuvittelemaan sen paremmin minulle sopivampaa agilitykoiraa. Mitä siitä, että tänään ei tullut nollaa. Se jää kaaaauas taakse tämän tunteen kanssa, että minun ja Nokin tiimi on jollain tapaa saumaton.

Voi vitsi. 8)

torstai 28. heinäkuuta 2011

ohjauskuvioita kerrakseen

Ekaksi siis taisteltiin poispäinkäännöksen kanssa hyppyjen 11 ja 12 välissä. Ei meinannut taipua millään oma ohjaus oikeaan asentoon. Harjoiteltiin sitten sen kunniaksi Iippasen kanssa ihan pelkkää poispäinkäännöstä hetki ja kävihän se selvääkin selvemmäksi, että "koira on toispuoleinen ja sen takia se ei taivu tähän toiseen suuntaan" -löpinä on ihan legendaa - ainakin tässä tapauksessa. Kyse oli ihan puhtaasti siitä, etten itse osaa ohjata toiseen suuntaan poispäinkäännöstä oikein. Miten se voikin olla niin vaikeaa?

Muuten rata meni ihan nätisti, vaikkakin hyppyjen 3 ja 4 välissä tehty jaakotus oli aina vähän myöhässä. 10-hypyltä yhdelletoista mennessä Iippanen ei edes yrittänyt mennä hypylle 7.














Ikään kuin peruuttamalla tehdyssä versiossa sitten olikin haastetta kerrakseen. 3-hypyltä siirsin saksalaisella Nokin vasempaan käteen ja poispäinkäännöksellä vippasin hypylle 5. Se toimi yllättävän hyvin. Kasilta nappasin Nokin sylkkärillä kiinni ja käänsin hypylle 9. Toimi ihan hirmuisen hyvin. :)

Kaiken kaikkiaan Noki toimi jälleen erittäin mallikelpoisesti, vaikka sisähallin lämpötila huiteli jossain 25 asteen ja saunan välimaastossa. Kun kerran näinkin vaikeat ohjauskuviot sujuvat ihan yllättävänkin hyvin, niin olisiko liikaa vaadittu, että edes joissakin kisoissa en mokaisi jollain typerällä putkeen viennillä? Mur.

(Anna piirsi lopulta ratakuvan. Oma aivo ei toiminut tarpeeksi, että olisin saanut oikean kuvan aikaiseksi.)

tiistai 26. heinäkuuta 2011

kisat, here we come again!

Noki kaatui treeneissä ja nilkutti muutaman päivän. Käytin sen hierojalla, kun nilkutus oli päättynyt ja hieroja-Heidi totesi, että mitään isompia jumeja ei löytynyt. Hyvä niin.

Ja koska piskin kroppa on ilmeisen kunnossa, voidaan taas jatkaa kisaamista.

Janakkalassa ensi lauantaina 30.7. päästään kokeilemaan sekä hypäriä että aksarataa ja Kotkan iltakisoissa 2.8. on sama meininki. Saa nähdä, pystyisikö tämä ohjaaja kerrankin vetäisemään hyvän suorituksen, vai tuleeko taas sössittyä jotain ihan typerää.

keskiviikko 20. heinäkuuta 2011

Koeajossa tänään: Noki.

tiistai 19. heinäkuuta 2011

Leivonmäellä

Mökin "naapurissa" parinkymmenen kilometrin päässä on Leivonmäen kansallispuisto, johon lähdettiin tutustumaan Miikan, Main, Missen, Kolan ja Nokin kanssa. Kannettiin rinkat Soimalammen rannalla olevalle laavulle mukavaa mäntymetsässä kiertelevää polkua pitkin ja lähdettiin siitä kävelemään kohti pohjoista. Virhe. Pohjoiseen menevä reitti oli ikävä kyllä sepelipäällysteistä metsäautotietä, joten käveleminen kävi aika nopeasti aika tylsäksi. Tien päätteeksi oltiin sen verran puhki ja sen verran turtuneita, että rämmittiin ryteikön läpi kännyköiden suunnitusohjelmien avulla suolammen rantaan ja täydennettiin siellä vähiin käynyt juomavesivaramme. Vesikirput ja hyttysentoukat kummasti hiljenivät, kun vettä vähän lämmitti kaasukeittimellä. ;) Pasta carbonara oli keltaista limaa rapeilla murusilla varustettuna, mutta sillä selvisi takaisin laavulle. ;D

Laavulla Noki ja Misse olivat ihan rättipoikki ja Iippanen olikin koko paluumatkan pyrkinyt hoitamaan paimenkoiran hommiaan pysymällä puolivälissä laumaa ja pysähtymällä odottamaan hidasta emäntää, jonka feelmax-tossut olivat jo ennen päivän reissua hieman puhki ja päivän reissun jälkeen roskiskamaa.. Iippasesta tosiaan kuoriutui varsinainen paimen, kun se alkumatkasta juoksenteli kärkimiehen ja häntäpäässä kulkevan väliä ja yritti kovasti pysyä selvillä siitä, että kaikki ovat vielä matkassa mukana. Kola ravasi reippaana miehenä etummaisena ja Misse ei astunut kai ainoaakaan ylimääräistä askelta koko matkalla kävellessään tiukasti jonojärjestelmän keskivaiheilla. :D Jokaiselle koiralle löytyi siis matkalla oma tärkeä tehtävänsä.

Kolan voimat eivät näyttäneet päivän 16 kilometristä kärsineen lainkaan, vaan se kantoi keppiä, heilui ja riehui ja osallistui kaikkeen vielä illallakin. Se olisi halunnut uida uida uida ja juosta kepin perässä. Sekopää. Lopulta omistaja teki tylsät ja pisti piskin pakkolepoon hihnan päähän.

Koirat nukkuivat laavussa sulassa sovussa, joskin Misse olisi halunnut rimpsessana vallata Main makuualustan ja sitten saikin äkäisen häädön omistajiltaan hyttysverkon alta potkittuaan ja vallattuaan alaa melkein aamu kolmeen asti. Iippanen nukkui pienellä kerällä hyttysverkon alla minun ja Main välissä ja Kola omalla backontrack-alustallaan laavun kulmassa.

Yöllä oli suorastaan hiki ja vain odotin, koska nuotio laavun edessä sammuisi ja lämpötila putoaisi edes lähelle kolmeakymmentä. :D :D Makuupussin kyljessä lukenut "soveltuu käytettäväksi +5 asteeseen asti" -teksti voitaisiin mielestäni ja kokemukseni perusteella lukea myös näin: "Ei sovellu käytettäväksi yli 25 asteessa". ;D

Hauskaa oli silti. Ja löytyi taas ihan uusia paikkoja, joissa on lihaksia. Pohkeet jumittavat ja polvien sisäsyrjissä on ilmeisesti lihakset, joita tulee käytettyä, kun rämpii aluskasvillisuuden seassa melkein pystysuoraa seinämää ylös reppu selässä.







lauantai 16. heinäkuuta 2011

Kola puuhaa

Kolan "uudesta" videolle (13.7.2011 bloggaus) talletetusta taidosta innostuneena ajattelin opettaa Kolan etsimään tavaroita luonnosta. Ajatuksena siis se, että jos joskus kadotan vaikka avaimeni johonkin, Kola osaa paikallistaa ne minulle metsästä.

Ensin harjoiteltiin ihan Ojangon hiekkakentällä sitä, että Kola hakeutuu avainten luokse. Pelkästä luokse menemisestä sai ensin naksun. Koska pelkkä luokse hakeutuminen on ihan liian helppoa eikä Kola tarvitse siihen oikein minkään valtakunnan älyllistä ponnistelua, vaikeutin heti reilulla käpälällä. En naksauttanutkaan avainten viereen hakeutumisesta enkä edes siitä, että Kola haroi avaimia tassullaan. Ja mitä siihen herra Kompressori? No se kaivelee aivojensa perämutkista sen reaktiotavan, jonka opetin sille 2 vuotta sitten sienikurssilla. :O Se kävi avainten viereen maahan niin, että avaimet jäivät nätisti etutassujen väliin. NAKS. Jesh. Palkkasin ensin namilla, mutta se ei jotenkaan nostanut kierroksia eikä saanut Kolaa innokkaasti etsimään. Vaihdoin lelupalkkaan ja kierrokset nousivat hienoisesti. Tehtiin aika monta toistoa hiekkakentällä ja välillä homma toimi paremmin, välillä huonommin. Kola kyllä takuulla haistoi avaimet, mutta ei niinkään innostunut merkkaamaan niitä. Tai sitten merkkasi, mutta vasta monien mutkien jälkeen.

Ajattelin, että jätän homman hautumaan ja vein pojat lenkille lähimetsään. Kuitenkaan en sitten osannut luopua harjoittelemisesta, joten ajattelin testata, miten Kola reagoi, jos vaihdankin yhteen parhaista palkoista ikinä: lentävään keppiin. Muutamien koukeroiden ja kiekeröiden kautta sain kuin sainkin Kolan etsimään avaimia metsästä, merkkaamaan ne maahan menolla tarkasti juuri siihen kohtaan, missä avaimet ovat. Palkaksi ensin kehuja, kun Kola pysyi merkkipaikalla ja sitten lentävä keppi. Mainiota! Keppi ja porkkana -keinoista Kolaan siis toimii _ehdottomasti_ paremmin keppi. :D

Tätä harjoittelua täytyy jatkaa heti tänään myöhemmin. Otan pelkän Komppusen lenkille ja keppi lentää ainoastaan löydettyjen ja merkattujen avainten jälkeen.

perjantai 15. heinäkuuta 2011

nokin suoritus valokuvina

Miika tuli kameroineen paikalle. Sainpa kerrankin kuvia myös Nokin agilitysuorituksesta, kun kuvia on tähän asti ollut vain muiden suorituksista.. :)








keskiviikko 13. heinäkuuta 2011

HAU open (osa2) ja Kolan iltapuuhailua

13.7. Hau Openin viimeinen osa. Tuloksena hylly. Putken väärä pää vei ja renkaalla tuli melkein törmäys.




+ Noki teki kontaktit jälleen hienosti.
+ Sain jarrutettua Nokia puomin ylösmenolle niin, että kisatilanteessa jarrutus tuntui HUOMATTAVALTA, mutta videossa se ei onneksi hyppää silmille. Osaan siis jarruttaa. Jes.
+ Kepit menivät hienosti, vaikka kannustin vain alussa.
+ Nokin kierrokset nousivat jälleen täydestä nollatilasta sopivaan kisavireeseen, kun käveltiin lähtöpaikalle.
+ Mokat olivat jälleen minun mokiani. Noki teki jälleen juuri sitä, mitä ohjasin.
+ Hyllystä huolimatta jatkoin hyvällä fiiliksellä ja tarkasti loppuun asti. En höllännyt tai lössähtänyt. Jes.

- En tajunnut vedättää kepeillä, vaikka alla oli hylly. (Uskalsin/tajusin kuitenkin testata kisatilanteessa keppien kannustamisen pois jättämistä. Siitä plussa minulle.)
- Oma ohjaaminen tai sen puute alkaa vähitellen nyppiä.
- Turhauttaa.
- Ärsyttää.

Ja silti tiedän, että tämä on _paaaaaljon_ parempi tilanne kuin se, että minun ohjaamiseni olisi hyvää ja tarkkaa ja oikeaa, mutta koira tekisi virheitä. (Esim. pudottelisi rimoja, olisi hidas, tekisi huonot kepit/kontaktit, ei innostuisi tekemään yhdessä, jne. jne.)

Ärsyttää silti. Ketä voisin syyttää?! Perhanan perhana. Itseäni.

------------------

Henkisen jäähdyttelyn lenkillä Kolan kanssa kisojen jälkeen tajusin, että olen opettanut Kolalle tokomaailmasta tutun tunnarin loistavan varmaksi suoritukseksi. Ainoa miinus lienee, että tunnarikapula tulee löytämisen jälkeen syödyksi.

parhaat lelut IKINÄ

Sininen ja punainen reikäpallo ovat tämän hetken ihan ehdottomia lempileluja. Kola on tehnyt omaan siniseensä pieniä trimmausoperaatioita, mutta noin keskimäärin pallot ovat säilyneet kauemmin kuin olisin ikinä uskonut.


Onni on... pieni koira ja reikäinen pallo. (loput kuvat täällä)







maanantai 11. heinäkuuta 2011

kesävieras

Krisse-akaattikotilo saapui sulostuttamaan arkeamme. Alkukesän se on kiertänyt luokkamme toisen aikuisen kanssa Suomea ja nyt on minun vuoroni ottaa huoltajuus haltuun.

Krisse on ollut luokkamme lemmikkinä pian 1,5 vuotta ja vaikkei Krissen kasvua päivittäin seurattuna huomaa, niin kuvista voi päätellä, että tuo on varmaankin kolminkertaistanut painonsa.

Vauva-Krisse kurottelee ja venyttelee dokumenttikameran paisteessa.



















Krisse tänään. Kurkut (ja erityisesti niiden keskusta) ovat edelleen sen herkkua, mutta enää se ei mahdu millään istumaan yhden siivun päälle.

sunnuntai 10. heinäkuuta 2011

nokin kontaktitaival

1. Kosketusalustan opettaminen (ennen 9kk:n ikää opetettu)
2. Kosketusalusta vauvapuomin alastulolle. Ei ainoaakaan ylösmenoa tai kokonaista puomia. Pelkkiä alasmenoja. Epäonnistumisien _vahva_ välttäminen. (9kk-12kk)
3. Oikean puomin alastuloa. Ei ainoaakaan kokonaista puomia. Edelleen vältellään epäonnistumisia. (12kk-14kk)
4. I-HAH:in alkeiskurssilla ensimmäisen kerran kokonainen puomi ja A. (14kk) Kosketusalusta vahvistamassa oikeaa suoritusta. Ei koskaan ilman kosketusalustaa.
5. Ajoittain ilman kosketusalustaa kokonaista puomia ja A:ta. Noki osaa hakeutua oikealle paikalle hyvin kosketusalustan kanssa ja ilmankin, mutta vaatii minut vierelleen. Ei omatoimista 2on2off-paikalle hakeutumista. (15kk-20kk)
6. Siirtyminen uuteen ajattelutapaan. Noki hakeutuu _itse_ oikealle paikalle. Minä en auta liikkeelläni vaan jään taakse seisomaan. Pelkkiä alastuloja, ei kokonaisia kontakteja. (melkein 20-21kk)

6a. etupalkka kahdella ihmisellä ja Noki lähellä oikeaa paikkaa, joten siirtyä tarvitsee vain vähän -> palkka tulee siltä, jota Noki ei katso
6b. etupalkka yhdellä ihmisellä ja minulla -> minä palkkaan kun Noki ei katso
6c. etupalkka piilossa siivekkeen takana -> vapauttava käsky VAIN, kun Noki katsoo eteenpäin

Näitä harjoituksia (6a,b,c) sekoitellaan treeneissä, ettei jämähdetä yhteen.

7. Uudistettu kontakti alkaa valmistua. (22kk->)

7a. etupalkka siivekkeen takana, koko puomi ja apuohjaaja varmistamassa, ettei palkalle pääse, jos tekee läpijuoksun -> vapauttava käsky VAIN, kun Noki katsoo eteenpäin
7b. etupalkka putken jälkeen
7c. etupalkka parin esteen jälkeen (apupalkkaaja)
7d. kontakti osana rataa, mutta myös _paljon_ pelkkiä kontaktitreenejä ja pelkkiä alastuloja -> apupalkkaaja kontaktin jälkeen palkkaamassa

---> Ainakin toistaiseksi ERITTÄIN varma kontakti. :)

Jos ja kun joskus tulevaisuudessa opetan pentukoiralle kontakteja, niin:

A) Teen kokonaisen puomin/keinun/A:n vasta, kun alasmeno on hallussa. Kyllä koira oppii tekemään kokonaisen esteen, vaikka sen suorittamisen harjoittelun jättäisi pitkällekin tulevaisuuteen. Kontakteja sitä vastoin on haasteellista opettaa kunnolla, jos koira kerta toisensa jälkeen tekee kokonaista kontaktiestettä väärin.

B) Jätän todennäköisesti kosketusalustan pois ja ohjaan koiran jollain muulla keinolla oikeaan paikkaan.

C) Käytän paljon apuohjaajia ja etupalkkaa, jotta koira ei hakeudu minuun kiinni liikaa.

agirotu 2011

Lappeenrannassa käytiin kokeilemassa, miten surkean suorituksen voikaan tehdä. Noki meni ohi hypystä ja sukelsi edessä olevaan putkeen. -> hyl. No, jatkettava oli, koska kyse oli joukkuekisasta ja rata on tehtävä loppuun meni miten tahansa. Seuraavaksi kepit menivät väärältä puolelta, kun sähläsin jotain enkä edes huomannut, että menivät väärin. Siitä toinen hylly. Sitten repäisin Noki pois putken väärästä päästä oikein hartiavoimin. Noki sinkosi repäisyn ansiosta vastakkaiseen suuntaan A:n huipulle. Hylly. Ja menipä kai hypynkin jossain kohtaa väärään suuntaan. Hylly. Ja sitten taisi käydä jossain väärällä esteellä jossain kohtaa. Ja takaakiertoon meni, kun lähes potkaisin (eli estin koko hemmetin kropallani väärän suorituspuolen, kun alkoi _hieman_ jo hermostuttaa itseä se sähläyksen määrä).

Tuloksena noin sataviisi virhepistettä. ;)

Mutta koska ei ole mitään iloa pelkkiin mokiin tuijottamisessa, niin jotain hyvääkin:
Kontaktit sujuivat jälleen täydellisesti. :) Noki meni keinun ja A:n ripeästi ja pysähtyi juuri sinne mihin pitikin. Lisäksi loppusuoralla hankalassa lähestymiskulmassa ollut rengas (jonka oikein suorittamiseen en siis Nokin osalta vielä oikein täysin luota) meni hienosti, vaikka takaaleikkasin ja ennakko-oletus oli, että rengas ei varmaan tule menemään oikein. (Joo, tuolta pohjalta on hyvä valita ohjauskuviot..)

Pohjakosketus on nyt siis tehty. Tästä on suunta kai vain ylöspäin.

perjantai 8. heinäkuuta 2011

loma-emppu, loma-miika ja loma-koirat

Mökillä ei aina ole pakko näyttää hyvältä. Kunhan tuntuu hyvältä, niin muulla ei liene niin väliä.. ;)

Käytiin Miikan ja koirien kanssa taas testailemassa kameran uimapukua. Hauskaa puuhaa ja koirat ovat tunnin polskimisen jälkeen totaalisen poikki.










torstai 7. heinäkuuta 2011

Adoptiomatka

Blogimaailma on jollain tapaa outo. Kirjoitan tänne asioita ja ne lukee joku, joka siten tietää minut, mutta jota minä en välttämättä lainkaan tiedä. "Sä et tunne mua, mutta mä tiedän sut", sanoi Tilli-perron omistaja Mikkelin kisoissa. Eikä tämä lausahdus ollut lainkaan ainoa laatuaan. :) "Ai tämä on se Noki! Olen lukenut siitä paljon!" Minun Nokini ja silti joku minulle ihan vieras tuntee sen. Tuntee koirani. Outoa.

Tietysti seuraan itsekin erinäisiä blogeja. Toki koiraihmisten kirjoituksia, mutta myös monia muita. Olen seurannut sivusta ja hiljaa kahden ihmiselämän päättymistä. Se on lähes absurdia. Olen myötäelänyt, vaikken oikeasti tunne.

Useamman vuoden ajan olen seuraillut myös Anna Pihlajaniemen - minulle täysin vieraan ja tähän asti nimettömän - ihmisen elämää Adoptiomatka-blogin kautta. Lopulta Adoptiomatka tuli tietyllä tavalla päätökseensä ja muuntui blogista kirjaksi.

Ja koska blogimaailma on outo, kävi lopulta niin, että Anna Pihlajaniemen Adoptiomatka-kirja päätyi minulle arvosteltavaksi. Kops, sanoi postiluukku ja ruskeasta kirjekuoresta löytyi minulle lähetetty kirja. Minä en tunne Annaa eikä Anna tunne minua. Silti sain häneltä kirjan luettavakseni. Outoa.

Kirja tarjosi minulle jo ennakolta tutun tarinan. (Voinko sanoa noin? Eihän se ole tarina, vaan ihan totta. Ihan oikea elämä.) Kaikesta tuttuudestaan huolimatta koin suurta tarvetta kahlata sivut välittömästi läpi, jotta tarina saisi päätöksensä. Tuntui ahdistavalta lukea ensimmäisiä sivuja, kun tiesin, että tarinan päätös on vielä niin kovin kaukana. Jossain kohtaa alkoi ärsyttää. Hitaasti vuosien aikana luettuna blogi ei aiheuttanut ärsytystä. Mutta kahdessa päivässä luettuna tuntui, että viha-, suru-, kaipaus- ja pelkoajatuksia oli melkein liikaa. Eikö mitään positiivista? Ei hyvää ruokaa? Ei hyviä ystäviä? Ei mukavia reissuja? Ei ihania laiskotteluviikonloppuja? Pelkkää surua ja ahdistusta.

Ja silti tiesin järjellä ajateltuna, että kirja on vain siivu kirjoittajan elämää. Eihän minunkaan elämäni ole oikeasti pelkkää koirien kanssa puuhaamista. (Ainakaan ihan kokonaan.;) Nokin ja Kolan blogi tarjoaa lukijoille vain palan minua ja koiriani. Ei kokonaista minua tai kokonaisia koiriani.

Ahmin Adoptiomatkan läpi, jotta pääsisin tuntemaan helpotusta. Nyt se on ahmittu. On oikeastaan lähes mahdotonta kertoa mielipidettäni kirjasta. Voiko toisen elämästä kertoa mielipidettä? "Minun mielestäni sinun elämäsi oli aika ahdistava." tai "Mielestäni elämäsi oli jännä ja tykkäsin siitä!" Se ei tunnu ollenkaan asialliselta tai millään tapaa järkevältä.

Anna Pihlajaniemen elämä on Anna Pihlajaniemen oma ja hän on kertonut siitä niin kuin sen kokee ja elää. Kirjan/blogin kautta lukijana pääsin kurkistamaan adoptioprosessin etenemiseen ja niihin tunteisiin, mitä lastaan odottavat adoptiovanhemmat tuntevat. Pääsin tuntemaan surua ja lopulta silmät kyyneldyttävää iloa. Jotain tunnelmistani ja lukukokemuksestani varmaan kertoo myös se fakta, että olen seurannut kyseistä blogia vuosia ja yhä edelleen vierailen blogissa säännöllisesti. :)

Suosittelen tutustumaan!

maanantai 4. heinäkuuta 2011

HAU open

Tänään käytiin kokeilemassa HAUn kisoja täällä Helsingissä. Rata oli ihan kiva ja väittäisin sen olleen rutkasti Mikkelin ratoja helpompi. Suoranaisia ansapaikkoja ei mielestäni ollut ainoatakaan, vaan linjat olivat aika letkeän yksioikoisia. Ihanneaika sitä vastoin oli tiukka: 40s.

Tänään ei jännittänyt kovinkaan pahasti, sillä ehdin seurailla rataa ja suorituksia kolmisen tuntia ennen omaa vuoroa.

Omalla vuorolla tuli tehtyä radan puolivälissä yksi ylläripylläriratkaisu, joka ei kuitenkaan maksanut yhtään virhepistettä - vaikka olisi kyllä erittäin hyvin voinut maksaa. Sen sijaan virhepistesaldo nousi vitoseen, kun ihan turhaan rynnistin keppien jälkeen hypylle ja liikkeeni pysähtyi kuin seinään, kun rata jatkuin kyseisen hypyn jälkeen takaisin tulosuuntaan. Mieleen jäivät Nokin ihmettelevät silmät, kun se kääntyi katsomaan, että "mihin hittoon mun siis pitää mennä, kun 20 sentin päässä kuonosta on hyppy, mutta sä lähdet rynnimään taaksepäin?!!" Ei kuitenkaan kääntynyt hypyltä pois, vaan lähinnä pysähdyksistä ponnahti ilmaan ja pudotti riman siinä samalla. Minun moka. Ja kultainen kiltti suloinen kuuliainen Noki noudatti ohjettani niin tarkasti kuin pystyi. Pysähtyi kun pysähdyin ja ponnisti niiltä jalansijoiltaan ilmaan, kun käskin.

Positiivista: 1) Taas tuli opittua yksi asia. Oma liike EI yksinkertaisesti VOI pysähtyä kuin seinään, jos on tarkoitus saada koira esteestä yli. Ihan turhaa ja väärin siis rynniä ja kiirehtiä seuraavalle esteelle koiran edellä, jos oma liikesuunta jatkuu esteen kohdalla koiran näkökulmasta muualle kuin eteenpäin.
2) Noki ei taaskaan mokannut. Noki teki juuri niin kuin ohjasin eikä pyrkinyt kehittelemään kirjaimellisesti _mitään_ omia ratkaisuja. Se toimii kuin junan vessa. Tai ainakin vielä toistaiseksi se tekee niin. :) Ja mikäpä sen parempaa. 3) Noki osasi relata omaa vuoroa odotellessa ja lähinnä nuokkui, kun oma vuoro vihdoin tuli. Lähtöpaikalle mennessä Nokin kone hyrähti täysille ja se puhkui menointoa. :) :)
4) Hypyt olivat kisatilanteessa ekaa kertaa 60 sentissä. Rimat eivät alkaneet putoilla viiden sentin noususta huolimatta.

Negatiivista: Tein jonkun tosi hämärän ja aivan suunnittelemattoman valssihässäkään ihan oudossa kohdassa, koska olikin _paaaaaljon_ nopeampi kuin luulin olevani. Luulin, että en välttämättä edes ehdi hakemaan Nokia putken jälkeen vaan joudun ehkä tekemään jonkun paniikkiratkaisun, mutta täysin yllättäen totesin olevanikin Nokin edellä ihan reilusti.

Lopputulemana siis 5 virhepistettä ja -0,10 sekuntia aliaikaa. :)

ai niin mitkä kontaktit..??

Nokilla on käynyt kovalevyn formatointi tai aivosolut ovat muuten vaan formaliinissa. Voi pyhä perslihas. "Ai mikä hitsin 2on2off..? Mähän äiskä katos pysähyin tähän ja tota, tälleenhän tätä on aina tehty.. Ma ei puhuta enklanti, mita sa tarkoittaa 2on2off?"

Toisin sanoen tämän päivän HAU openin jälkeen palataan hinkkaamaan kontakteja taas perusteellisemmin. Sahanpurut ovat menneet viikossa homeeseen ja Noki pysähtyy kontaktilla liian ylös. Kuitenkin - kuin ihmeen kaupalla (IT'S A F*CKING MIRACLE!!) sahajauhot iskevät kipinää, kun tehdään pelkkää alastuloa. Silloin pystyy ja kykenee ja osaa ja tietää ihan heti, miten kontakti pitäisi tehdä.

Voihan löysä liha, mä sanon. ;)

lauantai 2. heinäkuuta 2011

Mikkeli 2.7.2011

Mikkelin hyppäri.
Rata meni ihan kivasti aina toiselle putkelle asti. (Tosin Noki rysäytti aika pahan näköisesti renkaaseen, vaikka suorittikin sen ihan oikeasta reiästä..) Toisella putkella unohdin vetää Nokia pois putken lähimpänä olevasta päästä, joten Noki lipsahti väärään päähän. Hylly.
Positiivista: Kepit meni tosi kivasti ja oma fiilis oli, että "ei nää hyppärit ehkä ookaan ihan kauheita". ;)
Negatiivista: Noki astui pituuden päälle.
Erittäin negatiivista: Kun kuulin riman putoavan, oma keskittyminen meni ihan plörinäksi. Fiilis oli, että "äh, ihan sama" ja ehkä siitä syystä Iippa lipsahti putken väärään päähän, kun en enää keskittynyt.


Ensimmäinen agilityrata.
Rata vaikutti ihan kivalta, joskin löytyi monta ansapaikkaakin. Aikomus oli ensin mennä lähdössä esteiden oikeaa puolta, mutta suunnitelma oli pakko vaihtaa, kun totesin meitä edeltäneiden koirakkojen yksi toisensa perään menneen putkeen neloshypyn jälkeen. TARKOITUS oli tehdä takaaleikkaus nelos- ja vitoshypyn väliin, mutta unohdin sen täysin. Noki pääsi lukitsemaan kehän toisella puolella olleen putken ja sinkosi sinne. Hylly. Hyllytyksen jälkeen oma ohjaus oli taas ihan-mitä-sattuu -henkistä, vaikka mentiinkin videon katsottuani näköjään ihan niitä esteitä, mitä pitkin..;) Olisi-varmaan-pitänyt-keskeyttää-rata-eikä-jatkaa-sähläämistä -fiilis oli ennen videon katsomista, mutta eihän tuo nyt _niiiin_ pahalta näyttänytkään.
Positiivista: Kontaktit meni kivasti, Noki ei edes harkinnut karkaamista ennen lupaa. JA sain jarrutettua Nokia ylösmenoille niin, ettei se hypännyt kontakteista yli! Keinu oli ensimmäinen kontakti viikkoon ja olin melkein 100% varma, että Noki juoksee keinusta läpi. Ei juossut!
Negatiivista: Unohdin takaaleikkauksen ja kropalla painoin Nokin väärään putkeen. Menin kepeille ylimielisesti ja jätin kannustamatta keppien lopussa. Noki vissiin meni viimeisen välin väärin. Videosta en oikein näe tarkasti, mutta sellainen fiilis jäi, että kepeissä meni joku väärin lopussa.


Toinen agilityrata.
Rata oli muuten ihan mukava ja suhteellisen helppokin, mutta puomin jälkeen olleet kaksi putkea olivat harvinaisen v*ttumaisesti. Koiraa olisi pakko saattaa toisellekin putkelle, ettei oma liikesuunta käänny vetämään koiraa pois putkesta, mutta samalla olisi ihan sairas kiire hakemaan toisesta putkesta ulos sinkoavaa koiraa, että sen saisi käännettyä muurille. Todettiin Miian kanssa katsomossa minien ja medien perusteella, että ei ole mitenkään mahdollista, että ehdin hakemaan Nokia muurin puolelta, joten oli pakko tehdä sylkkäri toisen putken päähän. Vähän vaikeaa, mutta kylläpä tuo kääntyi ilman ylimääräisiä lenkuroita, vaikka käännös olikin melkoisen sekavaa touhua. Lisäksi olin niin keskittynyt toisen putken päässä tehtävään sylkkäriin, että unohdin ottaa Nokin ensimmäiseltä putkelta haltuun. Tiukka rääkäisy sai Nokin jättämään A:n suorituksen sittenkin sikseen ja palaamaan minua kohti. Huh.

Harmillisesti rääkäisen jotain MENEMENE-tyyppistä toiseksi viimeisen hypyn päällä. Noki kääntyy katsomaan ilmassa minua - ja rima putoaa. Toiseksi viimeinen este taas. No. Jäi hyvä mieli kuitenkin. :)