sunnuntai 31. heinäkuuta 2016

Noki 7v

Nokin synttäreitä vietettiin Maijan, Mökön ja Mustin sekä tietenkin Pikan ja Kolan kanssa Haminassa. Maijan mökki tarjosi ensiluokkaisen synttärienviettopaikan, sillä merivesi oli lämmintä ja sinilevätöntä ja paikalla oli maailman ihanin Mökö, johon Noki synttäripäivän kunniaksi rakastui tulisesti. Niin tulisesti, että Mökön hampaat pystyi laskemaan, kun se esitteli niitä sen verran leveällä hammashymyllä. :D Pika puolestaan piti huolen, että jokainen rantaan tullut aalto käytiin henkilökohtaisesti toivottamassa tervetulleeksi juhliin. Se riensi rantaan aina, kun ohi meni moottoriveneen aikaan saama aaltoparvi. Kiireisenä tepsutellen ehti kyllä moikata jokaista aaltoa, kunhan vain keskittyi huolellisesti!




Haminan kisoissa lauantaina Pikan kanssa tehtiin ihan kohtalaisen hyvää yhteistyötä. Jälleen vain törmättiin siihen pulmaan, että paikalle oli tuotu puukeinu. Ensimmäisellä radalla Pika malttoi kovan käskyttämisen avulla odotella ne pitkät kymmenesosasekunnit keinun laskeutumista, mutta tokalla radalla nolla muuttui vitoseksi, kun Pika ei vain viitsinyt odottaa ja tuli keinulta vinosti pois kontaktipintaan koskematta ennen kuin keinu pamahti alas. Täytyisi ehdottomasti päästä treenaamaan painavaa puukeinua jonnekin.. Lisäksi Pika tuolla radalla käytti sekunnin, pari, käydessään poseeraamassa metrin päässä kehän reunasta maassa maanneelle valokuvaajamiehelle. :D Jouduin karjahtamaan ihan äänekkäästi, että herra Olenkaunis vaivautui keskittymään taas minuun eikä sarjatulella kuvanneeseen mieheen.
"Ota kuva, näytän ihanalta tässä valaistuksessa!!" (Petri Hiironen / Dog-O-Photo)

Nokin kanssa iltapäivästä tehtiin samat radat. Ensimmäinen kaatui tokan riman putoamiseen, minkä jälkeen vedettiin aika löysin rantein hylly. Ja toisella radalla en vain ehtinyt A:n jälkeen kertomaan, että suoraan edessä olevan hypyn jälkeen pitäisi kääntyä eikä mennä sen edessä kutsuvasti huhuilleeseen putkeen. Kolmas rata oli ihan ok nolla ja sijoitus 5.

keskiviikko 27. heinäkuuta 2016

juoksemassa, mitenkäs muutenkaan

Kun lähtöpaikka on metrin päässä puomista, Noki kipittää äärimmäisen tasalaatuisesti puomin päästä päähän ja osuu jokaikinen kerta. Täytyy siis lähteä hakemaan kauempaa tehtyä kiihdytystä ja siihen myös osumia. Onneksi on loma, niin voi treenata yöllä näinä päivinä, kun valoisan aikaan treeneistä ei tulisi läkähtymisen takia yhtään mitään. :)

sunnuntai 24. heinäkuuta 2016

kovaakovaa jälleen

Tänään tehtiin juoksuttamista puomin ylösmenoilla, jotka oli asetettu loivaan A:n muotoon. Ensimmäisten suoritusten aikana lähtöpaikka vaihteli ja väliin tuli ohijuoksuja (ne on leikattu videolta pois), joten videon 4 ensimmäistä suoritusta ovat vähän sillisalaattia. Kolme viimeistä tehdään U-putken antamalla vauhdilla. Putki on 4,5 metrin päässä lankuista ja loppupäässä ovat siivekkeet selkiyttämässä tehtävää. Noki juokseekin todella hyvin nuo kolme viimeistä. Osumat tulevat etujaloille. Nyt menee pohdintaan, pitäisikö lähteä hakemaan takajalkaosumia ja seuraavissa treeneissä testaan sijoittaa putken 5 metrin päähän lankuista.

Tänään aloitettiin vinkumattomalla pallolla, ja se kelpasikin aivan mainiosti. Ja viimeiset kaksi tehtiin vinkupallon voimalla, kun vinkumaton alkoi olla puolisenttisen limahiekkakerroksen peitossa. Yök. :D




Venyvää, vaahtoavaa kuolaa ja hiekkaa, nam! Onnellinen juoksija.

lauantai 23. heinäkuuta 2016

KOVAAKOVAAKOVAA

Nokin rc-projekti jatkuu. :) Ollaan käyty muutamia kertoja juoksemassa ihan tasaisella olevaa lankkua ja näyttäisi siltä, että suoritusvarmuus on todella hyvä, ellen minä sekoile pallon heiton kanssa. Siis jos heitto ei lähde kohti taivaita tai ihan vinoon (niin kuin se välillä lähtee), niin Noki kyllä osuu ja erottelee jalat superkauniisti. Videolla on yksi sösselström-heitto, jonka takia Noki osuu vain yhdellä jalalla. Muut ovat jackpotteja.

Vähän sokkona tässä seilataan uutta oppimassa, vaikka olenkin Trkmanin dvd:n katsonut useampaan kertaan, joten eilen yöllä istuin miettimässä vaihtoehtoja etenemisen suhteen. Selasin nettiä tuntikaupalla ja yritin muodostaa omaa käsitystäni ja mielipidettäni opettamisen suuntaviivoista. Nyt hatara käsitys on muodostettu ja päädyin vaihtamaan puisen lankun oikeaan puomin ylösmenoon ja nostamaan sitä 25cm ylöspäin. Muuten ei näyttäisi olevan ongelmaa paitsi että en ihan vielä osannut kertoa Nokille, että tarkoitus olisi juosta sitä pitkin eikä sen ohi. :D Ne kerrat, kun sain Nokin juoksemaan lankulla, olivat ihan nättejä, eikä mitään törkyloikkia tullut vaan liike on kiihdyttävää ja eteen- ei ylöspäin suuntautuvaa. Ei-osumat johtuivat lähinnä siitä syystä, etten päässyt vielä yhtään panostamaan ajatusta siihen, mistä kohdasta Nokin on helpointa tehdä hyvä osuma, koska kaikki keskittyminen meni Nokin lankulle saamiseen. Näyttäisi siltä, että ehkä mahdollisesti paras tapa auttaa Nokia pysymään lankulla on laittaa siivekkeet lankun loppupäähän. Oltiin kuitenkin tehty jo niin monta toistoa, että testailua joudutaan jatkamaan ensi kerralla. Luulisin, että tämä ei ole mikään isomman luokan hankaluus, vaan Noki kyllä ymmärtää ihan pian, että tarkoitus on juosta lankulla eikä sen vieressä. :)

Noki muuten tajusi, että se voi vaatia vinkupallon palkaksi. Yritin vaihtaa maailman ällöttävimmäksi hiekkalimapalleroksi muuttuneen vinkupallon tavispalloon. Noki kyllä lönkytteli pallon perään, mutta ei vaivautunut edes ottamaan sitä suuhunsa. Palkkaneuvottelut olivat lyhyet ja ytimekkään: seuraava suoritus tehtiin vinkupallon voimalla. ;)


perjantai 22. heinäkuuta 2016

vähitellen.

Tänä aamuna käytiin kirkkaassa päivänvalossa katsomassa, miltä metroasema mainostauluineen Kolasta näyttää. Ei tarvinnut nähdä valomainosta. Riitti, että tultiin metrosillan ali eiliseen äänimaailmaan. Koko koira tärisi ja koitti paeta. Että näin. No, nyt sitten kierretään aamulenkeillä metroasemaa vähitellen lähempää ja lähempää. Ja totutellaan vähitellen siihen tosiasiaan, että valomainos ja äänimaailma eivät olleetkaan merkki saapuvasta maailmanlopusta.

Hihnalenkkejä on neljän viimepäivän aikana tehty joka tapauksessa enemmän kuin ikinä.
Syy: Pokémon.
Tietenkin. Neljässä päivässä 40 kilometriä on aika paljon enemmän kuin normaalisti - tosin enpä ole koskaan mitannut, miten paljon kilometrejä aksatreeneissä kertyy. Nyt on kertynyt se neljäkymmentä, eikä olla edes käyty treenaamassa kuin kerran. Aavistuksen etäisesti nolotti, kun asiaa sen kummemmin ajattelematta kutsun Pikaa eräällä lenkillä Pikachuksi - niin kuin nyt aika usein teen. Mutta kun maailman on vallannut Pokémania, niin kyllähän se kuulostaa vähän turhan hurahtaneelta, kun hihnaa nykäistessään käskee: "Mennään, Pikachu!"

Kauhean nopeasti pääsee skeneen sisälle, kun huomaa ajattelevansa, että "Hittovie, kymmenen kilsan muna on ihan kohta kypsä, lähellä on lure ja muitakin pokestoppeja vois käydä kurkkaamassa.. Ja leveli vaihtuu ihan just, plus vois pistää onnenmunan päälle, onneks on tarpeeksi pokepalloja ja vadelmia! Koirat, lähetäänkö lenkille?! Ähhh, taas yks Ratataa.."

Ojangosta löytyy Pikachun jälkeen toiseksi ihanin Pokémon: Eevee.
Jos sulkee silmät, se menee ehkä pois?

kyllä sen voi korjata / kyllä sen olisi voinut korjata

"Sitä ei vaan oo sosiaalistettu tarpeeksi."
"Jollain toisella - osaavammalla - se olisi ihan kiva koira."

Mutta niin ei käynyt. Kola ei päätynyt osaavammalle tai paremmin sosiaalistamisen kikat osaavalle. Se päätyi minulle. Ja mielestäni en ole niin pahasti päästäni sekaisin, etteikö koiran pitäisi kyetä kasvamaan täysipäiseksi minun hallinnassani.

Ole sinä mitä mieltä olet, mutta minä olen tälläisen koiran kanssa elävänä sitä mieltä, että on totaalisen yksi ja hailea, olisiko koirasta taidokkaalla sosiaalistamalla ja osaavammissa käsissä tullut kiva ja mahtava ja ihan normaali. Se päätyi minulle, eikä siitä tullut kivaa ja normaalia. Se ei muuta tilannetta eikä koiraa, että jeesustellaan sillä, miten koira olisi ehkä kuitenkin oikeasti ollut ihan kiva, jos vain olisi ollut se joku: parempi ja osaavampi.

Niin kauan kun koira on kodissa, jossa se saa säännöllisesti sapuskaa, sitä ei pelotella tai hakata ja se elää perheen mukana eikä ole suljettuna johonkin häkkiin pihan perälle, siitä pitäisi kasvaa ihan tavallinen kiva ja normaali koira - siis jos sen palikat ovat alunperin päässä hyvin paikallaan. Jos palikat eivät ole hyvin paikallaan, koirapalapelin lopputulos olisi ehkä ollut kauniimpi ja eheämpi jossain toisessa kodissa ja käytös monella tapaa "normaalimpaa". Mutta se ei olisi muuttanut sitä tosiasiaa, että palapelin palikat eivät vain ole priimaa. Hyvälaatuiset palikat kestävät, vaikka omistajat eivät olisi koirakuiskaajia.

--

Päästiin nimittäin Kolan kanssa palaamaan menneeseen, kun täysin yllättäen Kolan silmät lasittuivat, se veti henkensä hädässä pois, ei pystynyt katsomaan tai kuulemaan minua ja häntä käpertyi takajalkojen väliin. Kaiken tämän aikaan sai lähikaupan seinässä välkkynyt valomainos. Tai no. Eihän se varmastikaan pelkkä valomainos lopulta ollut. Busseista tuli kovia ääniä. Metro tuli laituriin, suhisi ja piippasi. Tuuli kävi oksiin ja lehdet havisivat kovasti. Ihmiset puhuivat. Ja sen lisäksi mainosvalon liike säikäytti Kolan. Kuppi meni nurin.

Kolaa on sosiaalistettu kaupungin elämään, sen ääniin ja valoihin, nyt 9,5 vuotta. Jos liki 10 vuotta kaupunkielämään sosiaalistamista ei riitä, niin mitä se kertoo sosiaalistamisen merkityksestä? Mielestäni se kertoo kaiken oleellisen erittäinkin napakasti. Sosiaalistaminen on suurelta osin ihan höpöhommaa. Jos sattuu saamaan hyvillä palikoilla varustetun koiran, voi jälkikäteen ylpeänä sanoa, että "minätyttö se sosiaalistin koirani, ja siitä tuli tosi kiva!" Ja jos koirasta kasvaakin epäsosiaalinen, voidaan kätevästi syyllistää tai kuiskia selän takana, että "olisi sosiaalistanut.." Jos koira tarvitsee sosiaalistamista, koirassa on jotain jo lähtökohtaisesti pielessä. Ei tavallista hyvähermoista täysipäistä koiraa tarvitse sosiaalistaa. Ja minulle on aivan taivahisen se ja sama, jos tuo kuulostaa mustavalkoiselta ja tekisi mieli sanoa, että "Mutta.." ja "Entäs, jos.." ja "Ei se ihan noinkaan.."

Ei. Kiinnosta.

Tai sitten alkaa kiinnostaa, jos vaikka kymmenen vuoden rajapyykin kohdalla Kolasta tuleekin yhtäkkiä kaupunkielämän suhteen valmis ja sosiaalistettu. Eli jos se kymmenen vuoden sosiaalistaminen vaikkapa lopulta tuottaa tulosta niin, että Kola ei enää höristele, nostele häntäänsä ja jää tuijottamaan mahdollista uhkaa aivan tuikitavallisella lenkillä.

Myös se riittää kiinnostuksen herättämiseen, jos minulle näytetään alunperin epäsosiaalinen sosiaalistamisesta hyötynyt koira, joka _ihan oikeasti_ ensin osoittaa epäsosiaalisia taipumuksia ja lopulta on _ihan oikeasti_  sosiaalinen ja avoin.

Jos sosiaalistaminen on niin hirmuisen merkittävää, mitä sen sanotaan olevan, luulisi näitä alunperin jossakin määrin epäsosiaalisia ja arkoja, mutta sittemmin avoimeksi ja rohkeaksi muuttuneita olevan sankoin joukoin jokaikisellä kasvattajalla. Mutta eihän niitä ole. On vain "tämä on sosiaalinen koira!" -tyyppisiä tai sitten "se olisi sosiaalinen ja rohkea jos olisi sosiaalistettu" -tyyppisiä. Missä ovat kaikki ne "se olisi epäsosiaalinen ja arka, jos ei olisi sosiaalistettu" -koirat?

Tässä se 9,5 vuoden kaupunkielämään sosiaalistamisen hedelmä:


ps. Pakokauhu ei tallentunut videolle, koska pahimman kauhun ajan keskityin pitelemään hihnasta kiinni, kun Kola yritti singota mihin tahansa ilmansuuntaan pakoon. Vasta hetkeä myöhemmin pystyin vapauttamaan yhden käden kameraa varten. Ja miksi en auttanut Kolaa, vaan kuvasin? Ihan siitä itsekkäästä syystä, että halusin tallentaa nähtäväksi, miltä Kolan perustukset näyttävät ja minkälaiset piirteet voivat pysyä melko hyvin piilossa oppimisen ja tottumisen (eli sen suuren ja mahtavan sosiaalistamisen) avulla - mutta jotka eivät silti katoa pohjalta mihinkään.
pps. Kyllä, koen vaihteeksi suurta turhaumaa tämän asian tiimoilta.

lauantai 16. heinäkuuta 2016

Sopeutumisen mestari

Pika kävi eilen tapaamassa pikkuveljeään Porvoossa. Tapaaminen meni juuri niin kuin sen piti mennä. Pika suhtautui 11,5 viikkoa vanhaan pentuun ystävällisen rauhallisesti ja antoi pennun tutustua omaan tahtiinsa eikä missään vaiheessa aloittanut sähläämistä tai ollut tunkeileva. Vieraat ihmiset Pika tervehti kuin olisi tuntenut heidät aina.

Tänään Pika pääsi yksin mukaan, kun mentiin Terhin luo kylään. Paikalla oli Pikalle suhteellisen vieraat koirat, parivuotias napero, naapurin isompi lapsi, tramboliini, menoa, meteliä.. ..ja Pikan häntä pyöri kopterina miltei tauotta. Pikasta oli ihan parasta, että se sai huomiota ja ihan yhtä parasta oli, kun sai häntä kopterina pyörien kierrellä itsekseen ympäri vierasta pihaa. Kaikki oli niin parasta! Ja se vasta olikin parasta, kun kukaan ei juossut hakemaan heitettyä palloa Pikan nenän edestä. Pika sai haettua kaikki heitetyt pallot! Pika sai jopa leikkimään koiran, joka ei yleensä oman lauman ulkopuolisten koirien kanssa leiki. Mitä ilmeisimmin se on niin vilpittömän ystävällinen ja harmiton, ettei sen hyväntuulista puuhailua voinut vastustaa.

Pika sopeutuu. Se on missä tahansa kuin kotonaan. Maailma on mahtava paikka, täynnä kaikkia kivoja mahdollisuuksia. Aina on mahdollista, että juuri tuo ihminen antaa ruokaa tai kaivaa jostain pallon heitettäväksi. Aina on mahdollista, että juuri tuon nurkan takaa löytyy jotakin mahtavaa syötävää maasta tai joku muu hieno yllätys ! Mistä sen tietää! Kannattaa valmistautua häntä pyörien, koska se ON mahdollista!

----

Olen aina sanonut, että varautunut luonne vesikoiralla ei voi mitenkään olla kiva juttu eikä KUKAAN voi toivoa koiralleen varautunutta luonnetta, koska kuka voisi haluta koiran, joka varautuu johonkin ikävään jatkuvasti? Välinpitämätön luonne on ihan kiva juttu, koska sellainen koira ei välitä.

Mutta muutan mielipidettäni ihan hieman. Pika on ihmisten suhteen varautunut: Pika varautuu siihen, että kaikki ihmiset ovat tosi mahtavia ja erittäin mahdollisesti kantavat mukanaan leluja tai ruokaa.

Sellainen varatuneisuus on ihan kiva juttu.

keskiviikko 13. heinäkuuta 2016

jos ruvetaan, niin ruvetaan sitten ihan kunnolla

Kävin aamulla testaamassa puomin ylösmenoilla juoksuttamista niin, että peitän hiekalla puomin ja maan väliin syntyvän raon, ettei Noki vain satuta jalkojaan siihen. Blah, suoritukset olivat aika sen näköisiä, että Noki vältteli puomin päähän astumista. Hallissa sisällä Noki ei varonut puomin päätä - enkä minä vielä tiennyt, että sitä pitäisi varoa ennen kuin seurakaveri siitä minulle eilen illalla sanoi - mutta hiekalla Noki jostain syystä ei halunnut juosta paksua puomin lankkua kunnolla. Huonoja suorituksia.

No eipä siinä sitten. Kun on asialle alettu, niin suunta kohti Honkkaria ja kuramattoa, liimapuuta ja solkia ostamaan. 2 kappaletta 2m:n mittaisia 1,8cm paksuja lankkuja ja kuramattoa sen verran, että sillä voi päällystää lankut. Ja soljet sitä varten, että lankut saa tukevasti yhteen ja kuljettamisen helpottamiseksi ne saa myös erilleen.

Sitten hiki otsalta kirjaimellisesti roiskuen ruuvia, liimaa, mattoveistä, viuh vauh! Ja Ojankoon testaamaan.

10/10 suorituksista oli loistavia. :) Vedetään vielä pari kertaa tälläistä treeniä niin, että minäkin pinkaisen juoksuun. Ja sitten merkkaan lankulle kontaktikohdan rajat. Ja sen jälkeen lähdetään hakemaan täysosumia.


tiistai 12. heinäkuuta 2016

varkauden voittorata ja uusia tuulia

Tässä se Varkauden voittorata, jonka päätteeksi olisin voinut kiljahdella onnesta. :) Siitä ei minun tulkintani mukaan kovin montaa laukkaa - jos ainoaakaan - voi karsia pois. Noki etenee niin optimilinjoja ja pienillä kaarteilla, että sillä raaputetaan kaikki ylimääräiset sekunnin sadasosatkin pois ajasta. :)



Nyt on useampi viikko lomaa niin ohjatuista treeneistä kuin kisoistakin. Joten mitäpä muuta sitä ajallaan tekisi kuin treenaisi omatoimisesti. :) Nokin kanssa ei ollut mitään sellaista, mitä olisin lähtenyt omatoimisesti treenaamaan, joten aika vähällä suunnittelulla lähdin treenaamaan jotain sellaista, mistä minulla ei ole mitään tietoa tai kokemusta. Mutta koska Noki on Noki ja minä luotan siihen kuin peruskallioon, uskallan lähteä opettamaan sille puomille toista käskyä pysähtymiskäskyn lisäksi. Ja se käsky on: KOVAAKOVAAKOVAA! Uskon, että pysäytyspuomi säilyy pysäytyspuomina tästä treenistä huolimatta, joten sillä ei ole loppuviimeksi mitään merkitystä, onko tämä nyt aloitettu touhu pelkkää hassuttelua, vai johtaako se lopulta johonkin järjelliseen lopputulokseen. Siksi en tunne paineita asian onnistumisen suhteen. :)

Pikan kanssa puolestaan projektina on puomin nopeutus ja ylipäätään asenteen pistäminen kohdilleen puomin suhteen niin minun kuin Pikankin osalta. :) Luottoa ja vauhtia! Asennetta ja adrenaliinia saatiinkin aikaiseksi ihan heti kättelyssä, kun Pika muutamaankin otteeseen vahingossa (.....) rouskautti minua kämmeneen, kun tarkoitus oli leikkiä lelulla. Täytyy pistää harkintaan, että luovun "ota" -käskystä kokonaan, sillä se jossain määrin näyttäisi paineistavan Pikkaria, nimittäin viimeisellä suorituksella jätän tuon käskyn antamatta ja Pika tulee todella hienosti 2o2o-paikalle! :)

sunnuntai 10. heinäkuuta 2016

+17C ja puolipilvistä

Luvassa oli niiiin hyvä kisasää, paras mahdollinen. Koko päivä Varkaudessa ulkona. Ihan jees.

Menomatkalla tuli muutama pisara. Mutta mitä siitä, kun onneksi Varkaudessa ei sada koko päivänä!

Pari kilometriä ennen kisapaikkaa satoi hetken tosi paljon. Oltiin kyllä jo Varkaudessa, mutta ei se mitään koska sitten kun olen kisapaikalla, on hyvä kisasää!

Ja olikin. Harmaata mutta ei kylmä.

Pikan radat olivat ensin. Yhteistyö alkaa löytää jotakin oikeaa. Ensimmäisellä radalla ei tehty tulosta, mutta tokalla radalla unohdin ohjata vain yhteen putkeen kun keskityin ohjaamaan jo seuraavaa kohtaa, ja toisella radalla Pika meni ensin keppien toiseen väliin. Muuten radat olivat hyvää ja kivaa menoa.

Ja sitten alkoivat maksit. Ja sitten alkoi sataa. Ei vähän. Vaan paljon.

Noki pääsi sateessa tekemään lähes samaa rataa kuin Pika vain hetkeä aiemmin. Jotenkin tuli sisäinen rauha ja ajatus, että nyt tehdään eikä varota yhtään. Ja sitten annettiin vain mennä. Niin täysillä kuin meistä irtoaa. Maalissa tuntui aika samalta kuin SM-kisoissa nollaratojen jälkeen. Olisi voinut melkein karjua keuhkojen pohjasta asti. Me tehtiin niin hyvä rata, että niin hyviä ei olla kovin montaa tehty.

Tulokset eivät ilmestyneet mihinkään näkyviin, joten en tiennyt, miten sijoituttiin. Ajattelin, että jos ei olla mitaleilla, niin se on pettymys - niin hyvältä meno tuntui. Ja niin pienillä käännöksillä edettiin. Mikkilän Sari ilmestyi tuomarin ominaisuudessa yllättäen keskelle käynnissä olevaa sateista rataantutustumista ja leveä hämmästynyt hymy kasvoillaan marssi luokseni. "Te voititte!" Nauratti, sillä eipä ole koskaan aiemmin tuomari tullut raportoimaan minulle rataantutustumisen aikana, tai millään muullakaan hetkellä, sijoittumistamme. :D

Seuraava rata oltiin myös tehty kertaalleen jo Pikan kanssa. Keppien jälkeen päätin ohjata eri tavoin kuin Pikaa. Tämän lisäksi jouduin tekemään Pikalle flipin A:n alla olevalle putkelle, koska Pika nyt vaan ei mene putkeen, jos vaihtoehtona on kontaktieste. Nokiin päätin luottaa ja vain käskeä putkeen, vaikka Sari oli medien rataantutustumisessa sanonut, että kohtaan sopii flippi - niin kuin siis kyllä sopikin, jos koira ei valitse kontaktin ja putken välillä sanallisen käskyn avulla. Noki osaa erotella käskyn avulla, joten ylimääräinen pyöriminen olisi vienyt vain aikaa. Mutta koska minä en osaa viskikäännöstä (tätä ON PAKKO harjoitella, todella typerää, etten osaa sitä), Noki ei lukinnut putkea seurannutta hyppyä, vaan epäröiden kääntyi hypyltä pois. Se ei pyörähtänyt itsensä ympäri, mutta se teki yhden laukan verran väärään suuntaan, kunnes käänsi laukan jälleen kohti hyppyä. Tuomaroin itselleni vitosen. Maalissa kysyin entiseltä seurakaverilta, että oliko se vitonen ja sain vastaukseksi että taisi se olla.

Tulokset eivät edelleenkään ilmestyneet mihinkään. Mutta tulos selvisi, kun Sari suunnisti jälleen minua kohti. "Te voititte taas!!" En melkein voinut uskoa. Toinen rata ei ollut erityisen hyvä, mutta ilmeisesti riittävän hyvä. Sanoin, että luulin saaneeni kieltovitosen, ja Sari myönsikin pohtineensa pitkään, oliko kyseessä kielto vai ei. Mutta kun Noki ei pyörinyt esteen linjalla ympäri ja jatkoi koko ajan matkaansa, ei kieltoa voinut tuomita.

Tuplanollavoitto. Huhhuh.

Jos kahdella ensimmäisellä radalla ja rataantutustumisissa satoi paljon, niin viimeisen radan tutustumisessa tuli vettä kuin ämpäristä kaatamalla. En kyennyt olemaan tutustumisessa koko aikaa ja nekin minuutit, jotka kahlasin lammikossa lenkkarit jalassa ja collegehousut jalkoihin liimautuneena, kuluivat lähinnä säätä kauhistellen ja syvältä hupun sisältä rataa silmäillen. Eipä siis yllättänyt, kun esteen 11 jälkeen en vain enää muistanut, mihin rata jatkuu. Noki on putkessa, joten ehdin ääneen vinkaista, että "mihin tää oikein jatkui?!" ja tuijotella ympärilleni. Joku nauraa ääneen ja minuakin naurattaa. Liian pitkän ajan jälkeen lopulta erotan esteen, johon pitäisi jatkaa. Huitaisen kohti hyppyä ja rynnistän liikkeelle. Noki suorittaa hypyn oikein, mutta sinkoaa liikkeeni voimalla sen jälkeen totaalisen väärään suuntaan ja sukeltaa väärään putkeen. Maaliin juostiin siitä huolimatta virnistys kasvoilla. 

Varkaudesta mökille Kangasniemelle ajaa 1,5 tuntia. Perille päästessä olin edelleen läpimärkä. Onneksi saunassa oli lämmintä.

Ei ehkä sittenkään ollut täydellinen kisasää, mutta niin täydellinen kisapäivä kuin nyt kuvitella saattaa. Ja jopa huomattavasti parempi kuin mitä olisin mitenkään ikinä voinut kuvitella. :)

torstai 7. heinäkuuta 2016

menemenekepkepkepkep!

Viime viikolla aloitettiin Pikan kanssa projekti "JEE KEPIT!" Tähän asti kepit eivät ole olleet Pikalle missään määrin lempieste, eivätkä ne sellaisenaan ole vetäneet luokseen, vaan kepeille pitää ohjata ja katsoa, että herra Laiskamato viitsii ne ihan oikeasti tehdä kunnolla alusta loppuun asti. Niinpä ollaan nyt neljänä tai viitenä päivänä käyty tekemässä keppejä namimaatin kanssa. Ensin tehtiin vaan yksittäisenä esteenä, sitten lisäsin vähän häiriöputkia sisäänmenoon ja nyt tehdään jo kauuuukaa lähetettynä. Tänään Pika irtosi yksin 90 asteen kulmassa keppien sisäänmenoon nähden olevan suoran putken ja hakeutui sitten kepeille ja nakutti ne ihan fiiliksissä loppuun. Kaikki tämä ihan ilman minun liikkeeni tukea. Se jopa karkasi lopulta kepeille ja sai siitäkin palkan, koska tuota tässä vähän niin kuin tavoitellaan: kepit on vaan niin sairaaaaaaan kiva este!

Tottahan se on, että namimaatti on ihan hifistelyä ja kermaperseilyä, mutta ihan sama. Ei tälläinen treenaaminen onnistuisi yksin oikein millään muulla järkevällä tavalla. Namimaatin avulla ei koskaan joudu kieltämään Pikaa, jos se tekee väärin, en joudu estämään etupalkalle karkaamista, jne. Riittää, etten paina namimaattia pudottamaan namia, jos Pika tekee virheen. Ja apupalkkaajan kanssakin siinä olisi se haaste, että apupalkkaaja joutuu joko syöksymään etupalkalle estämään namin saamisen tai sitten tulee vahvistaneeksi koiralle, että etupalkka on paikalla vain silloin, kun siellä seisoo ihminen. Nyt voin vähitellen siirtää namimaatin helposti näkymättömiin. Ihmistä sen sijaan on kauhean vaikea piilottaa. ;)

Seuraavaksi täytynee ryhtyä lisäämään rataa keppien jälkeen tehtäväksi ennen kuin saa juosta namimaatille. Ennen keppejä olevat esteet sujuvat jo varsin mallikelpoisesti. Ja sama JEE! -efekti pitänee lisätä namimaatin avulla myös puomille ja kontakti-putki -erottelussa putkelle, koska nythän Pikaa ei putkeen saa millään kisatilanteessa, jos on erottelu. :D

Onpas mukavaa, että nyt on aikaa hioa esteosaamista - ja keinot sen hiomiseen. :)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2016

Missä Vallu luuraa?

Photo bomber iskee.

perjantai 1. heinäkuuta 2016

Tiitiäisen uniruno

Kuuntele. Kuuntele.
Kuuletko sen?
Näetkö saapujan hiljaisen?
Hengitä. Hengitä.
Hitaasti syvään.
Vajoa uneen niin rentoon ja hyvään.
Katsele. Katsele.
Luomien takaa.
Unten maa taas uniaan jakaa.




joku raja sentään

Noki on tottunut siihen, että Pikalle käy kaikki. Sitä saa purra leikin tiimellyksessä perseeseen, ja se vaan vähän ränkyttää sen jälkeen - ja sitten leikki taas jatkuu. Sen kanssa voi juoda palautusjuomaa samasta kupista. Sen saa nuolla litimäräksi ja sille voi ränkyttää sohvatilasta, kun se ärsyttävästi änkeää aina ihan iholle.

Mutta joku raja se on Pikallakin. Ei nimittäin mene vitsinä läpi, jos juuri hetkeä aikaisemmin huolella ja rakkaudella kangaskääreistään kuorittu tennispallon rähjä yhtäkkiä vain napataan jaloista. Noki kyllä yrittää kääntää keskustelun siihen suuntaan, että "minä olen tässä laumassa tärkeämpi jätkä ja ikääkin on enemmän kuten myös kokoa", mutta Pika ei edes etäisesti harkitse väistävänsä. ..ja kun Pika päättää katsoa loppuun Nokin pokerikäden, niin bluffiksihan se varmistuu.

Seuraa "minäpoika se tässä jalkaani vain nakertelen ja turkkia ravistelen kuntoon" -toimintaa ja sen jälkeen hyvin pitkälle vietyä "ei riidellä, oon tässä ihan ystävällisenä" -toimintaa, kun Noki alkaa häntä matalana tehdä sitä, mitä Pika _rakastaa_: Noki alkaa nöyränä kadehtien seurailla Pikaa ja Aarretta.

Ei Pika mikään ihan tossukka ole. Todellakaan.