sunnuntai 30. joulukuuta 2012

kisaviikonloppu

"Lievästä" flunssasta huolimatta lähdettiin ottamaan miehestä mittaa kummankin ison pojan kanssa Ojankoon HSKH:n kisoihin. Lauantaina Kolalla oli kaksi starttia ja sunnuntaina Nokilla kolme.

Sami Topra oli tehnyt tosi mukavat radat niin kakkosille kuin kolmosillekin. Kolan kanssa ensimmäinen rata meni ihan todella hyvässä hengessä, rennosti, sujuvasti, helposti.. Tein jopa kaksi onnistunutta persjättöä radalla. (Olisi jäänyt puoli vuotta sitten edes harkitsematta koko persjätöt. Lehtosen Sanna on saanut karsittua persjättöpelon pois. :) Rima kuitenkin putosi ja kepeille viennissä tapahtui jotain sellaista, että Kola meni kyllä ekaan väliin mutta ei edes yrittänyt kääntyä tokaan väliin vaan juoksi keppien läpi. Kympin kanssa juostiin maaliin ihan kympin fiiliksissä. :) :)

Toka rata lopetettiin ihan alkuunsa, kun Kola sukelsi jälleen ekan hypyn ali. Voihan Kola. Loppiaisen kisoissa Kolan kanssa päätavoite on hypätä kummallakin radalla ensimmäinen hyppy ja ohjausvalinnatkin aion lähtötilanteissa valita sen perusteella. Muut esteet ovat sitten ihan vaan bonusta. ;) 

Tiitiäinen puolestaan.. Voihan Tiitiäinen, se on vaan sellainen kultamuru. Sen kanssa hommat sujuu, yhteispeli onnistuu, luottamus pelaa.. Yhteinen sävel raikaa niin että korvissa humisee. (Tai sitten humina johtuu tästä kirotun flunssasta.) Sanalla sanoen: MAHTAVAA. Kerrassaan mahtavaa. Oma liikkumiseni alkaa tuntua paljon helpommalta ja Noki liikkuu kuin ajatus. Vitsit. Nokin kanssa tekeminen on yhtä harrastuselämän herkkuhetkeä. (Tätä hehkutusta voisi jatkaa loputtomiin.)

Ekalla radalla otettiin hyppäri haltuun nollalla. Muurilla kalastelen Nokia selän takaa niin pitkään ja antaumuksella, että muurin jälkeen suunniteltu valssi jäi todellakin vain suunnitelmaksi. En olisi ehtinyt millään. Niinpä hätäpäissäni jäin muurin tulopuolelle ja tein epätoivoisen päällejuoksuyritelmän. Rima ei pudonnut ja kuuliainen pikku Tiitiäinen kääntyi juuri sinne, mihin pitkin kääntyä.

Tokalla radalla homma toimi niin kuin olin suunnitellutkin ja juostiin maaliin jälleen nollan kanssa. Keppien loppua kohden jännitys kasvoi, sillä pelkäsin seinää kohti sijoittuneiden keppien koituvan kohtaloksi. Lisäksi maltoin radalla juostessani ajatella keppien jälkeen olevien kahden hypyn aikana sitä, että annan Nokille hyppyrauhan, sillä todella moni ohjaaja sai koiran pudottamaan jälkimmäisen riman liian äkkinäisillä huitaisuilla ja karjaisuilla. Jee, pystyn ajattelemaan radan aikana jotain järjellistä! :D

Kolmannella radalla valssasin puomin jälkeen niin huonoon aikaan, että Noki pudotti riman. Keskittyminen katosi ja keppien jälkeen häsläsin jotain ihan järjetöntä ja Noki hyppäsi hypyn väärään suuntaan. Radan loppu käytettiin sitten kontaktien kertailuun. Keinulla jouduin hetken odottamaan, että Noki viitsisi pistää tassut sinne mihin ne kuuluu pistää.

Pika puolestaan oli kisaturistina koko pitkän sunnuntain ja osoittautui oikein mukavaksi turistiksi. Se nukkui häkissä hiljaa odotteluhetket, pissasi ulos ja olisi leikkinyt ihan villinä pallolla hallissa, jos vain olisi jaksettu ja ehditty leikittää. Lisäksi pissatusreissuilta Pika veti takaisin hallille hihna kireänä, koska Vuokkosilla maanantaisin aina saa riehua ja leikkiä ja juosta pallon perässä. Ovesta sisään astumisen jälkeen Pika pomppi ilmassa ja suorastaan riehaantui, kun luuli, että nytkin on luvassa hauskanpitoa. :D

Minun hassu omituinen mahtava laumani.



keskiviikko 26. joulukuuta 2012

noki vs. pika

Noki haluaisi tehdä. Pika tekee.

Noki käyttää kieltä ja tehotonta murinaa. Pika käyttää hampaita ja tehokasta haukkua.

Noki ei ulkoile mielellään edes vanhempieni kanssa, jos minä en ole mukana. Pika ulkoilee mielellään myös ihan itsekseen.

Nokin päivistä suuri osa menee Kolan mielistelyyn. Pika ei mielistele ketään.

Noki on aina ollut kiltti. Pika tuhmailee, syö mattoa, kaapin jalkaa, joulukuusta, puree pohjetta...

Noki ei varasta ihmisten ruokia, koska se olisi tuhmaa. Pika on joulun aikana juonut luvatta olutpullosta, punaviinilasista ja kuohuviinilasista ja yrittänyt "huomaamattomasti" syödä ihmisten lautasilta.

Noki RAKASTAA syömistä, koska kaikki ruoka on ruokaa ja siten se kannattaa syödä hyvällä ruokahalulla. Pika rakastaa ihmisten ruokia, mutta suhtautuu viileähkön välinpitämättömästi omiin ruokiinsa. (Tosin nykyään se syö jo paremmin kuin aikaisemmin. Onneksi.)

Noki otti aikanaan Kolalta köniinsä muutamaan kertaan eri asioista ja oppi. Pika on ottanut köniinsä vähän siitä, tästä ja tuosta syystä - ja tälläkin hetkellä urputtaa pallollaan leikkivälle Kolalle.

Nokia ei ole koskaan - edes pentuna - saanut leikkimään painileikkejä niin, että leikittäisiin samalla muka-puremista. Pika muka-puree, painii ja puree ilman "mukaa".

Noki haukkuu lähinnä vain treeneissä. Pika haukkuu vähän milloin sattuu.

Noki ei tajunnut sisäsiisteydestä juuri mitään melkein vuoteen. Pika herättää aamuisin, että pääsisi ulos pissalle.

Noki alkoi nostaa jalkaa joskus puolen vuoden jälkeen. Pika nostaa ajoittain jalkaa nyt, 14 viikon iässä.


Lopuksi vielä kuvia joulun ajalta, kuvaajana Miika Kainulainen.

tiistai 25. joulukuuta 2012

nostapa jalkaa, nosta toista..

..en ole ennen nähnyt moista.

Perheen pienimmäinen nostelee takajalkaansa. Jep. Siis pissatessa. Ei ihan joka kerta, mutta tihentyvässä määrin. Tänä aamuna takakinttu kohosi jo erityisen näyttävästi ja tasapaino piti kolmijalkaisena pissijänä kuin milläkin aikuisella koiralla.


maanantai 24. joulukuuta 2012

kuvaavia lempinimiä

Pikan lempinimeksi on muodostunut täällä Lahden kotikotona Terroristi.

Aika kuvaavaa.

"MÄ SYÖN MATTOA!"
"Irti matosta."
"MÄ. SYÖN. TÄTÄ. MATTOA!!"
"Nyt lopetat, Terroristi!"
"MÄ OON JYRSIJÄ ET VOI PAKOTTAA LOPETTAA MATON JYRSIMISTÄ!!"
"Nyt riitti."
Terroristi saa sylikyydin pois matolta.

"MÄ HUMPPAAN TÄN TYYNYN MÄRÄKSI!"
"Terroristi, älä tuhoa sitä tyynyä."
"HUMP HUMP HUMP!! HUMPUMPHUMPUMP!!!!!"
"Irti siitä tyynystä."
"Ò_ó HUMP SAAN JOS HALUUN HUMPHUMPPUMP ärrrr murrrrr ravistel."
"Sit riitti."
Terroristilta viedään tyyny.

"MÄ TAPAN TÄN MATON!"
"Irti matosta."
jne.. jne.. jne..

(Myös Miska on saanut osansa. Se mökötti sohvan nurkassa ja yritti ystävällisenä koirana heilutella häntäänsä mökötyksestä huolimatta. Heiluva häntä on Terroristin mielestä liikkuva ateria.)

lauantai 22. joulukuuta 2012

pieni joulun odottaja


Tänä vuonna olen ollut kiltimpi kuin yhtenäkään aikaisempana vuonna,
joten TÄNNE NE LAHJAT!!!!1
Myös koko Kainulaisen lauma toivottaa lukijoilleen kuvasta välittyvää riemuisan iloista joulun aikaa.

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

MÄÄÄ TAHDON TREENATA!!

Pika on päässyt yhdessä puuhaamisen makuun. :)

Kun ryhdyn kaivamaan jääkaapista kanaa ja pilkkomaan sitä, jaloissa pyörii innosta kitisevä ja kiihtyvällä tahdilla pompahteleva otus. Etenkin naksuttimen käteen poimiminen nostaa kotona sisätiloissa kierroksia hetkessä kohti kattoa.

Tänään tehtiin ihan pari viskipullonkiertojuttuja ja siihen oli kierrosten nousun myötä tullut ihan uutta sykettä. Pullo lopulta kaatuikin, kun hommassa oli sähäkkyyttä. :D

Vastaavasti Vuokkosille meno nostaa intokierroksia Pikassa. Maanantain treeneissä kääpiö ei meinannut malttaa käydä pissalla, kun se pyrki sitkeästi kohti hallin ovea. Kun sitten lopulta suostui hetken keskittymään vessapuuhiin ja pääsi sisään halliin, Pika pyrki suoraan kentälle. "Tänne ei oo tultu lepäilemään, tuu juoksee mun kaaaaaa!!!" Tehtiin Maijan avustuksella putkeen lähetyksiä ja sen lisäksi juoksenneltiin ympäri kenttää. Pika osaa jo tosi paljon paremmin lähteä liikkuvan lelun perään kuin muutama viikko sitten. Pika osaa nyt juoksuvauhdissakin katsoa, mihin suuntaan pallo lähtee lentämään. Pika haki palloa kaukaa kentän toiselta puolelta asti. :)

Tiitiäisen kanssa treenattiin pitkästä aikaa kontakteja. Pikan tulon jälkeen tuntuu, että Nokissa on treeneissä ihan uutta turhaumanpurkuruutia. Se ei saa lähellekään niin paljon huomiota kotona kuin ennen Pikan saapumista, joten treeneistä on parasta ottaa kaikki yhdessä tekemisen riemu irti. Ja sen Noki tosiaan tekee. Kontaktit sujuivat tosi hienosti. Kepeillä tehtiin Niinulan poispäinkäännösjuttua ja sekin toimi ihan pulmitta. En tajua, miksi sama ei toiminut torstaina.

Seuraaviin kisoihinkin on ilmottauduttu - PITKÄSTÄ AIKAA! :) Joulukuun viimeisin päivinä radalle pääsevät sekä Noki että Kola.


tiistai 18. joulukuuta 2012

koirakoulussa

Noki on ryhtynyt kouluttamaan Pikalle reilun pelin sääntöjä. Ja mikäpä sen parempaa. Eipä niitä sääntöjä oikein kovin näppärästi kukaan muukaan pysty opettamaan kuin toinen koira.

Vielä viikko sitten Pika leikki niin kovin ottein, ettei Nokia paljon naurattanut. Pika puri kuin termiitti ihan iholle asti, varoittamatta ja voimia säästelemättä. Mutta nyt jo kahtena iltana Noki ja Pika ovat ähränneet painipuuhissa sulassa yhteisymmärryksessä. :) Välillä Noki makaa selällään ja Pika röhnöttää päällä ja välillä molemmat retkottavat selällään toisiaan hammastellen. Tänään Pika kuitenkin rikkoi reilun pelin sääntöjä ja ilmeisesti joko puri varoittamatta tai sitten hyppäsi painimaan lupaa odottamatta. Niinpä Noki ensimmäistä kertaa näpäytti Pikaa sen verran, että Pika kiljahti ja peruutti välittömästi metrin päähän henkisiä haavojaan nuolemaan. Parin minuutin päästä henkiset haavat olivat umpeutuneet, joten paini saatti jatkua. Ja jatkua. Ja jatkua.. :D




Pikalla on lenkin jälkeen  viileää - tai sitten se miltei jokaisen lenkin jälkeen sekoaa muuten vain:



sunnuntai 16. joulukuuta 2012

2o2o

Pikalla meinasi hiiltyä aivohermosto, kun en suostunutkaan naksauttamaan peppuistunnasta enkä 2o2o:n sijasta 1o3o:sta. "RÄYGH >:|", sanoi Pika.

lauantai 15. joulukuuta 2012

lauantaiaamun pieniä ihmeitä



--------------------------
Torstaina Niinulassa treenattiin kepeillä poispäinkäännöstä. Tiitiäinen lähteekin ihan näppärästi käännökseen mukaan, mutta hyppäsi kerta toisensa perään keppien jälkeen hypyn, johon sen ei tosiaankaan ollut tarkoitus mennä, reitti kun kulki keppien jälkeen putkeen. No, tämä on helppo pikkutreeni omatoimitreeniajalla rakennettavaksi. Saatiin onnistumaan todella vaikea takaaleikkaus kepeille, kun Niinu ohjeisti oikean ajoituksen kanssa. Sain ohjeeksi puskia omalla liikkeelläni Nokin toiseen väliin. Ns. "potkuohjaus" (hihihi) onnistuikin ihan mukavasti, eikä Tiitiäinen tullut jaloille, vaikka sitä vähän pelkäsin.
Ärsyttävää, että kerta toisensa jälkeen saan treeneissä palautetta siitä, miten jään seisomaan ja odottamaan Nokia. Tyhmä minä. Videoltakin näkee, miten kolmannella hypyllä jähmetyn ihan ääliöksi, vaikka voisin esim. LIIKKUA. Huoh.

keskiviikko 12. joulukuuta 2012

naksuttelua taas

Tänään harjoiteltiin naksuttimella etutassujen nostamista puntarille. Pika säntäili ihan tehokkaasti puntaria päin ja kierrokset nousivat, jos en suostunutkaan naksauttamaan puolivillaisesti tehdystä huitaisusta. :D Lopulta Pika nousi kerta toisensa jälkeen puntarin päälle etutassuilla. Tästä voisi johtaa vähitellen asennon niin, että takajalat ovat puntarilla ja etujalat maassa. :) Tällä hetkellä lähinnä yritän opettaa Pikaa tarjoamaan naksuttimen kanssa erilaisia asioita, joten tehdään kaikenlaisia pikkujuttuja ja harjoitellaan aivolihaksen käyttöä. ;)

Pika osaa tällä hetkellä istua odottamaan ruokaa ja pysyä paikoillaan pari sekuntia ennen ruokakupille pääsemistä. Se osaa luokse kutsuttaessa istua odottamaan palkkaa. Tämän lisäksi se osaa hyökätä tyynyn kimppuun myyrähypyllä (tätä naksuteltiin eilen ja tarkoituksena oikeasti oli alun perin saada Pika vain koskemaan tassulla tyynyä, mutta temppu jalostui melkoisen nopeasti myyrähypyksi ja tyynyn raateluksi.. ;). Sen lisäksi kokeiltu on pullon kierämistä ja puntarille nousemista. Kunhan saadaan yhteissävel soimaan luotettavammin ja Pikalle käsitys siitä, että naksuttelussa voi tarjota vaikka mitä juttuja, ryhdyn jalostamaan toimintaa suunnitellummin. 

Naksuttelun jälkihepulointia:

maanantai 10. joulukuuta 2012

pikachu puuhaa

Iltapuhteina on harjoiteltu pieniä juttuja, kuten naksuttimen merkitystä, istumista ja kosketusalustan luo menemistä. Kosketusalustan avulla sitten ollaan kaksi kertaa tehty viskipullon kiertämistä. Ja nopeasti tuo nappasi idean. Videolla ei kosketusalustaa enää ole. :)


sunnuntai 9. joulukuuta 2012

skotlanninviskikoira?

Espanjanvesikoirasta kuoriutui oikein mainio skotlanninviskikoira, kun en keksinyt mitään muutakaan, mitä opettaisin Pikan kiertämään. Viskipullo on sopivasti painavahkossa tötteröputkilossa, joten tällä hetkellä ollaan siinä pisteessä, että pieni skotti osaa hakeutua viskipullon taakse kosketusalustan luo, mistä saa naksautuksen ja sen jälkeen on tarjolla kanaa.

Pitäisiköhän muuttaa naksuttimen ääni vaikka säkkipillin ulahdukseksi..?

Siperia opettaa...

..kuten seurakaveri Aino näppärästi totesi.

Kola "Siperia" Perronen totisesti joutuu kertomaan faktat faktoina ihan yksi kerrallaan, sillä herra Pikachu ei näytä suorittavan juuri minkäänlaista yleistämistä tilanteesta toiseen Kolan antamien opetusten suhteen. Se, että kotona on ihan selkeän kiellettyä hyppiä varoittamatta päälle, ei missään määrin ollut kokenut siirtovaikutusta ulkotiloihin. Niinpä Taran kanssa tehdyn ulkoilun loppupuolella Kola joutui valaisemaan tätä tosiasiaa. Ja mikä onnenpotku, että kyseinen tilanne tallentui kerrankin myös kameraan.

Yhdeksän kuvan aikana Pikachu (toivottavasti) oppi taas jotain "uutta" laumamme säännöistä.

Tallentuipa reissulla myös ensimmäistä kertaa kuviin Pikan ERITTÄIN tiheään viljelemä väijymistaipumus. (Tosin Tara ei väijymisestä tajunnut mitään, vaan marssi väijymiehen miltei lyttyyn.. :D )

Ja lopuksi erilaista yhteiselämän opiskelua: Nokin järjestämä opetustuokio. 

viikonloppua viettämässä

torstai 6. joulukuuta 2012

nehän leikkii!

Eilen ja tänään pieni herra Tiitiäinen on viimein tajunnut, että kääpiön kanssa voi puuhata myös mukavia juttuja. Noki on alkanut hampaat irvessä ja suu auki tuuppia Pikaa ja Pika tietenkin vastaa puuhaan roikkuen poskessa ja korvissa ja lipoen Nokin suuta. Menipä homma lopulta jopa siihen pisteeseen, että Tiitiäinen lötkähti selälleen ja Pika hyöri ja pyöri häntä vispaten Nokin päällä ja ympärillä. :)

Touhusta on kadonnut ryppyotsaisuus Nokin osalta ja lähinnä puuha näyttää siltä, että Noki yrittää löytää rajoja sen suhteen, miten kovilla otteilla Pikaa voi myllyttää ilman, että leikki katkeaa. Ulkona Nokin otteet ovat sen verran nopeita ja massavia, että Pika ei meinaa pysyä jaloillaan. Tästä syystä ulkoleikit usein katkeavat lyhyeen, kun Noki syöksyy Pikan luo, ohi ja karkuun ja Pika on pyllähtänyt turvalleen eikä siten ehdi Nokin mukaan syöksyilyyn.

Pika puolestaan yrittää kerta toisensa perään opettaa pientä herra Sahajauhopäätä väijymisen saloihin. Pika kyykkää matalaksi heti, kun siihen on vähänkin syytä ja alkaa tuijottaa silmät säihkyen vastapuolta (eli yleensä Nokia). Noki pyrkii välttämään koko tilannetta eikä ole huomaavinaankaan väijymiestä.  Muutamia kertoja Noki on kuitenkin erehtynyt takertumaan Pikan tuijotukseen ja voi sitä Tiitiäisen hämmennyksen ja hirvityksen määrää. Tiitiäinen ei vaan tajua. Onko tämä leikkiä? Tuleeko tästä riita? Onko tuo ystävällistä vai yrittääkö se ärsyttää? Miksi se vaan kyykkää ja kyylää? EN TAJUA! Remu ei selvästikään ole opettanut väijymisen syvintä olemusta Nokille, vaikka väijykoulutus on kyllä ollut Remun yksi tärkeistä tehtävistä.

Eiköhän noista tule mustavalkoinen bätmänjarobin-kaksikko ennemmin kuin myöhemmin. :)

tiistai 4. joulukuuta 2012

LEIKKISIT MUN KAA!

Kola oli tänään sitä mieltä, että nyt olisi vihdoin aika. Pikan olisi aika vihdoinkin vähän leikkiä Kolan kanssa. Kola huitoi tassulla Pikaa päähän. Kola niiasi leikkiasentoon. Kola vispasi häntää.

Mutta mutta.

Ikävä kyllä myös pieni herra Tiitiäinen RA-KAS-TAA herr Führerin kanssa leikkimistä. Se on niin harvinaista herkkua, että sellaisesta tilanteesta pitää ottaa kaikki ilo irti. Niinpä Tiitiäisen silmissä syttyi ilo ja se ponnahti leikkiä haastavan Kolan eteen häntä vispaten: "Okei mä suostun! Okei mä alan sun kaa! LEIKITÄÄN JO!"

Kola yritti huitoa Pikaa tassullaan Nokin ohi ja yli, mutta eihän siitä mitään tullut. Tiitiäinen ponnahteli ja tuuppi Kolaa ja lopulta Pikasta olisi tullut litteä lätty, jos se olisi jäänyt painiskelevien isojen poikien jalkoihin. Hetken aikaa olohuoneen lattialla kuitenkin mylläsi onnea pirskahteleva kolmikko. :) Pikakin nimittäin ehti innostua Kolan leikkimielestä sen verran, että karjahteli pieniä uskottavia leikkikarjahduksia ja pompahteli suhteellisen hallitsemattomasti sinne tänne.

Mainio sakki. :)

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

kuin kaksi marjaa

Miltei mahdotonta erottaa, kun vaatetuskin on niin yhteneväinen.

Lempinimiä ja lempipuuhia

Tiitiäinen on tiitiäinen vaikka voissa paistaisi. Se lempinimi on jäänyt käyttöön niin pitkäksi aikaa, että liekö ihan pysyvää mallia.. Komppunen on Komps tai Koo. Ja entäs Pika?

Pikasta on toistaiseksi ainakin tullut niin vahvasti Pikachu, että se tunnistaa chu-äänteen miltei paremmin kuin Pikan.. Myös herra Pikkelström ja Piks ovat löytäneet sijaa majatalosta.

Eilen käytiin Pikachun kanssa ensimmäistä kertaa ihan Oikeesti treenaamassa. Pika juoksi putkea edes takaisin, kun toisessa päässä olin minä ja toisessa Anu vinkulelujen kanssa. :)
---------
 Tänään Noki ensimmäistä kertaa keksi, että Pikan kanssa voi leikkiä! Aivan huikeaa. :) Se se vasta olisikin huippua, jos Noki ryhtyisi Pikan puruleluksi ja leikkitädiksi, niin minun ei tarvitisisi ottaa ihan kaikkia leikkiriehuja hoidettavakseni. :D Lisäksi toki on ihan jo Pikan tulevaisuudenkin kannalta tosi jees, jos Noki opettaa, miten koirat leikkivät kaikella ystävällisyydellä keskenään ilman että käytetään liian kovasti voimakeinoja. Nokilla on nimittäin jokseenkin erikoinen tapa selvitä Pikan puruyrityksistä. Noki suudelmoi niin, että läpse käy. :D Oikea pikkupassivisti tuo Noki: suukkoja, ei aseita!!




lauantai 1. joulukuuta 2012

kameran kanssa ulkoilemassa

Vihdoin ja viimein sain aikaiseksi napata kameran lenkille mukaan. Hankea on  niin paljon, että kovin pitkiä lenkkejä ei Pikan kanssa pysty auraamattomilla alueilla oikein tekemään, mutta onneksi lähikallioilla on sen verran ulkoilijoita, että poluilla eteneminen on edes jossain määrin mielekästä touhua Pikankin näkökulmasta.

Loput kuvat löytyvät täältä. 






torstai 29. marraskuuta 2012

LUNTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eilen lunta viimein tuli. Ja voi vitsi, mitä reaktioita Pikasta irtosi! Tosi koiranpentumaisia juttuja! Vitsikästä, viihdyttävää, yllättävää ja ennen kaikkea S Ö P Ö Ä!!!!!

"Lunta maassa. Ihansama, mitävälii."

Että semmonen reaktio.

tiistai 27. marraskuuta 2012

kirkuva kääpiö

Tänään jalkojeni ja muiden ruumiinosien holtiton pureskelu johti jälleen eriöön. Koiraportin takana kirkui epäuskoinen ja päättäväinen kääpiö. "MINÄ EN TÄNNE JÄÄ TÄSTÄ SAATTE MAKSAA RESPECT MY AUTHOROTY!!!1"

Mutta kuinka ollakaan kirkuminen vaimeni vain parissa minuutissa. Kirkuva kääpiö muuttui nukkuvaksi koiranpennuksi. Portin takana tuo on edelleen ja zetat leijuu ilmassa.

NYAHAHAH, tämä erä meni Empulle. NYAHAHHAHA.

moi, oon röyhkeä!

Pika venyttelee soveliaisuuden rajoja ihan eri tavalla kuin Noki aikoinaan. Kola tuossa jo tänään kertaalleen niittasi kääpiön tatamiin, kun se sähläsi itsensä Kolan lelun päälle ihan ilman lupaa. Mutta ei haittaa! Nimittäin ihan hetkeä myöhemmin Pika jatkoi riehumistaan ja räyhäsi Nokille ottamatta lainkaan huomioon, että Kola katseli vieressä. Ei siis jäänyt traumoja pyöräytyksestä.

Nyt Kola nukkuu jaloissani. Ja mitä tekee Pika, pieni röyhkeä otus? Se tassuttelee niin lähelle Kolaa nukkumaan, että Kolan etäisyystutka ilmoittaa murinalla Pikan olevan liian lähellä. "Entäs sitten!" sanoo Pika ja käy ensin juuri niille jalansijoilleen nukkumaan ja siirtyy hetken kuluttua vielä lähemmäs. Noki ei vielä tänäkään päivänä nuku ikinä ikinä milloinkaan noin lähellä Kolaa - reilusti alle metrin päässä. On se otus, tuo Pika.

Nokikin näki Pikan tänään ihan uudessa valossa. Noki piti päivähepulihetkeä sohvalla(an). (Kolalla ei ole lupaa sohvalle, joten Noki on sohvan valtias.) Pika halusi halusi HALUSI päästä sohvalle röykyttämään hepuloivaa Nokia. Nokin eleet alkoivat vähitellen näyttää siltä, että se ehkä oikeastaan halusikin Pikan sohvalle reuhaamaan. Niinpä Pika lopulta kiipesi minun avustuksellani Nokin seuraksi. Ja niin siinä kävi, että pikku-ukko ja vielä-pienempi-ukko repivät lopulta yhteistä lelua! Noki kuskasi välillä lelua pois sohvalta ja palasi sitten heiluttelemaan aarrettaan Pikan edessä. Noki veti varovaisin ottein lelusta vastaan ja tajusi nopeasti, että Pikalla olevaan leluun saa koskea. Kolan leluihin kuin ei sisällä ole lupa koskea. Loppujen lopuksi perheen mustavalkoiset pötköttelivät ihan sovussa vierekkäin. :)

Pika-pieni-paskiainen käytti kuitenkin tilaisuutta röyhkeästi hyväkseen. Se nappasi jo rauhoittunutta Nokia hännästä ja oikein jyrsimällä jyrsi aarrettaan. Nokin silmät pullistelivat ja se näytti _erittäin_ hämmästyneeltä. "Anteeksi, hyvä sohvavieras, tuo sattuu!" Noki ei kuitenkaan ymmärtänyt/halunnut murista, joten se nuolla lupsutti Pikaa sen verran reippailla lipaisuilla, että Pika lopetti elävän ravinnon nauttimisen.

maanantai 26. marraskuuta 2012

kun vain puhuisin koiraa

Pika veti ihan hillittömät hepulit. Se puri kaikkea mikä silmiin osui ja etenkin kaikkea sellaista, jonka pureminen sattuu allekirjoittanutta. Ruumiinosieni lisäksi kyytiä sai tietokoneen johto ja kaikki muu irtain. Niinpä Pika pääsi lopulta eriöön makuuhuoneeseen koiraportin taakse. Alkoi protestoiva kirkuna. JA MINÄHÄN EN TÄÄLLÄ OLE ELÄINOIKEUKSIANI ON RIKOTTU YK PAIKALLE AMNESTY APUA!

Siinä kohtaa Kolalle riitti. Se marssi koiraportin eteen ja alkoi murista. Häntä kuitenkin heilui laiskasti. Pika istui ihan kuono kiinni koiraportissa ja hetken aikaa otukset olivat melkein kuono kiinni kuonossa. Pika kitisi ja Kola murisi häntä heilahdellen. Sitten Pika hiljeni ja hetken päästä Kolakin. Kola asteli rennosti paikalta pois. Inhimillistäen näytti ihan siltä kuin käynnissä olisi ollut hieman ärtynyt mutta ymmärtäväinen keskustelu.

Kola joutui kommentoimaan pennun parkumista vielä pariin otteeseen. Sen jälkeen Pika luovutti, hiljeni ja siirtyi pois portilta niin pitkäksi aikaa, että pystyin avaamaan portin. Vapauden rajoittamista on todellakin harjoiteltava. En ala mitään, jos yksi pahuksen ipana ei osaa olla toisella puolella porttia, jos ja kun sellaiseen on joskus tarvetta. (Esimerkiksi silloin, kun Pikan järki liukenee jonnekin ja käynnistyy yliväsynyt puremishepuli.;) Onneksi portin takaa vapauteen asteli HUOMATTAVASTI rauhoittunut kääpiö, joka muutaman minuutin päästä kellahti nukkumaan. Ylikierrokset tulivat pysäytetyiksi.

Vapauden rajoittamisen toinen osuus sujuu jostakin syystä huomattavasti koiraporttia paremmin. Nimittäin hihnassa kulkeminen. Pikaa kyllä edelleen hieman nyppii panta ja sitä pitää ajoittain rapsutella. Mutta hihna sitä ei häiritse oikeastaan lainkaan. Kolan muistan ainakin vetäneen ihan kauheita hepuleita, kun hihna ensimmäisiä kertoja kiristyi tai kun hihna roikkui nenän edessä. Kola puri hihnaa. Piehtaroi. Sinkoili. Rynnisti. Puri taas. Ja sitten loikki ihan päättömästi. Nokikin taisi harrastaa suhteellisen samanlaisia puuhia.

Mutta ei Pika. Sitä ei kiinnosta hihna oikeastaan yhtään. Se ei takerru hihnaan hampaillaan eikä häiriinny, vaikka hihna kiemurtelisi jaloissa. Lisäksi se on oppinut ihan muutamilla toistoilla sen, että kun hihna kiristyy, kannattaa ryhtyä jatkamaan matkaa samaan suuntaan muun lauman kanssa. Toki se poukkoilee selän takana ja välillä jämähtää katselemaan kaikkea ihmeellistä (tai ei-niin-ihmeellistäkin), mutta noin pääosin hihnakäytös on jotain aivan muuta kuin mitä olin odottanut yhdeksänviikkoiselta kakaralta. :)

Pika, the Superstar

"..Jos jotakuta kiinnostaisi olla avuksi koulupäivän jälkeen ja tulla totuttamaan Pika-pentua lapsiin, niin se olisi hurjan kivaa.."

Viittaavien käsien meri oli valtaisa. "MÄ MÄ MÄ!!"

Käytiin läpi nopeasti, mitä pennun tapaaminen tarkoittaa. Ei juosta. Kirkuminen kielletty. Ei saarreta ja ahdisteta. Ei juosta perässä. Mennään kyykkyyn ja ollaan rauhallisia. Sitten päästin oppilaat kässätunnille ja lähdin hakemaan iltapäivän supertähteä kotoa.

Lopulta Pika tapasi oppilaat ja ihastelusta ei ollut tulla loppua. :) Pika heilutti häntäänsä ja sinkoili silittelystä silittelyyn. Varasti sormikkaan ja sai aikaan hillitöntä hihitystä. Kiipesi vasten ja sai aikaan ihastunutta huokailua. Häntä pystyssä Pika nautti joka hetkestä, kun sai huomion niin täydellisesti osakseen. :) Ja oppilaat saivat jälleen sopivan annoksen "koirakoulua". Salainen suunnitelmani on, että kutosluokalla minun käsistäni poistuu lauma eläinystävällisiä ja koiratietoisia nuoria. ;)


perjantai 23. marraskuuta 2012

järjestysmies Kainulainen

Pika on päässyt jo aivan sisälle laumaan. Se on aloittanut myös omalta osaltaan Kolan sääntöjen venyttämisen. Nuorena se on vitsa väännettävä, vai miten se meni. Kola mussutti olohuoneen lattialla yhtä tämän hetken lempilelua. Ja silloin ei ole lupa häiritä. Pika halusi silti ihan vain vähän häiritä. Kolan kielto oli kuitenkin sen verran selkeä, että häiritseminen oli aika pakko lopettaa. Mutta passiivinen vastarinta toimii, sen on Nokikin todennut jo moneen kertaan. Niinpä herra Pikku-Pika jäi istua nököttämään juuri sille etäisyydelle, että Kola kyllä vähän murisee, mutta niin vähän, että sitä ei oikeastaan tarvitse huomioida.

Hetkeä myöhemmin Pika totesi, että sen sisällä elää espanjalaisen sijasta SUURI italialainen. Niinpä tämän pienen suuren italiaanon oli aika pakko saada maistaa minun pizzapalaani. Ikävä kyllä SUURI italialainen on pakattu hyvin pieneen pakettiin, joten italialaisen tassut eivät saaneet nostettua nälkäistä italialaista sohvalle pizzaa maistamaan.

Mikä vääryys! Frutti di mare!

Veikka Vuorikiipeilijän ottein kääpiö kuitenkin vänkäsi itseään pizza-apajille. Ja sitten riitti. Nimittäin järjestysmiehelle. Järjestysmies veti synkän etutukan silmilleen, nosti hännän pystyyn ja asteli jäykin jaloin paikalle. "TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ! HAJAANTUKAA VÄLITTÖMÄSTI!" Ja johan hajaantui. Italiaano oli poistunut ja pieni espanjalaisrääpäle makasi myrtyneenä olohuoneen lattialla. Synkkä etutukka ja pysty häntä riittivät. Järjestysmiehen auktoriteetti on melkoisen korkealla eikä asiasta tarvinnut sanoa kuin elekielen voimin. (Nokia alkoi tässä vaiheessa hirvittää, koska ei voinut tietää, pitäisikö sohvalla nukkuvan Tiitiäisenkin hajaantua, vaikka Tiitiäinen ei mielestään ollut tehnyt mitään hajaantumiseen johtavaa. No. Ei tarvinnut. Järjestysmies ei puutu rauhalliseen toimintaan.)

Nyt myrtynyt espanjalainen on toipunut hajaantumisesta ja pistää pehmolelua kuriin kuin heikkopäinen.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kola, Noki ja Pika

Päivämäärällä 22.11.2012 eli Pikan kuudentena päivänä Kola haastoi ensimmäisen kerran pentua leikkiin. :) Kahtena aamuna Pika on jo harjoitellut Kolan silmien aamusuudelmoimista sylistä käsin (koska maasta asti ei ylety ja vasten ei vielä kantti riitä hyppimään) ja ilmeisesti tänään on jo toden teolla päästy Kolan suosikkipojat-listalle. :D

Nokikin jo lenkillä heilutti Pikalle häntää leikkiasennossa, mutta homma meni niin nopeasti ohi, ettei Pika ehtinyt tajuta mitä tapahtui. Sisällä Tiitiäinen on vielä aika tiukkana sen suhteen, että koskemaan ei tarttis tulla. Lähellä saa kuitenkin kuljeskella ja osallistua toimintaan ihan vapaasti - kunhan ei mennä iholle asti.

Noki on selkeästi tällä hetkellä se meidän perheen huumorintajuton takakiree, jota pennun pöljäilyt eivät juuri naurata. :D Kukapa olisi uskonut. :D 

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pitkän päivän ilta

Tänään työpäivä venyi poikkeuksellisesti kahdeksaan tuntiin ja tuntui kurjalta jättää koirakolmikko niin pitkäksi aikaa keskenään. Mutta eipä auttanut kuin jättää vaan. Onneksi näitä näin pitkiä päiviä on vain hyvin harvoin (, enkä ymmärrä yhtään, miten Pentti Perusduunari jaksaa kahdeksantuntisia työpäiviä viikosta, kuukaudesta ja vuosikymmenestä toiseen :D ).

Hieman mietitytti Pikan ruokailu, kun iltapäiväruokaa joutui odottamaan huomattavasti aikaisempaa kauemmin. Ensin suunnittelin jättäväni johonkin Pikalle ruokaa päivällä naposteltavaksi, mutta Kola on sen verran tarkka sapuskoista, että päätin olla ottamatta riskiä sen suhteen, että Kola pitäisi lattialle jätettyjä ruokia omanaan. Ja kylläpä tuo pikkuapina oli ihan hyvissä ruumiin voimissa, kun palasin töistä vihdoin kotiin. :)

Kotiin saapuessa en onnistunut löytämään lätäkön lätäkköä tai kakkapötkön pötköä mistään. Onkohan tuo koira umpio? Pissasi kyllä sitten pitkät pätkät heti, kun vein sen ulos ja kakkasi myös, eli mitä ilmeisimmin oli ainakin jonkin hetken pidätellyt. Sitä vain ihmettelen, että mihin se on mahtanut päivän aikana lorottaa, kun lätäköitä ei ole löytynyt edelleenkään mistään. Yölläkin oli syntynyt vain yksi lätäkkö ja sekin paperille.  Pissoja on edelleen sisälle tullut vain minimaalisen pieni määrä: päivässä keskimäärin ehkä yhdet pissat. Ja kakkoja ei kertaakaan. Ulos tuo kyllä tekee tarpeensa ihan välittömästi, kun sen vaan laskee sylistä maahan. Ihme otus. Kaiken hyvän lisäksi tuo ei poimi maasta suuhunsa mitään luvatonta ja nukkuu ääntelemättä aamuun asti (tai ainakin tähän asti se on herännyt vasta, kun itse nousen sängystä). Näiden viiden päivän perusteella sanoisin, että tuota helpompaa pentua ei ole olemassakaan tai sitten kyse on lelukoiranpennusta.

Lenkin jälkeen Pikaan iski ihan villi riehutunti. Se temmelsi, riehui, pomppi ja retuutti kaikkea eteen osuvaa niin kovasti, että Kola tuli lopulta viheltämään jäähypilliin. Ensin Kola sanoi vain, että "jospa lopettaisit". Ei lopettanut. Sitten Kola sanoi, että "jospa ihan oikeasti lopettaisit". Ei lopettanut sittenkään. Sitten Kola sanoi, että "nyt menee henki, jos et lopeta". Lopettiko? No ei. Ja sen jälkeen Kola sanoi, että "TURPA KIINNI KAKARA." Lopettihan se. Muutamaksi sekunniksi. Ja aloitti sitten uudestaan. :D Tunnin verran sitä lähes tauotonta riehimista jatkui ja sitten Pika sammui kuin saunalyhty.

Kola on kyllä erittäin hyvä rajojen asettaja ja rajoista kiinni pitäjä. :D Varoittaa. Varoittaa vielä. Varoittaa edelleen. Ja sitten jos ei varoituksista oteta opiksi, tulee äänekäs palaute.

Noki mökötti aamulla Pikalle yhä edelleen. Nokin aamutoimet olivat ilmiselvästi ihan sekaisin ja sitä kiukutti. Noki söi aamupalansa ja sen jälkeen meni eteiseen kippuralle. Riehu-Petterillä puolestaan oli tassuissa töminää ja se sinkoili ympäri aamukohmeista asuntoa. (Isot pojat ovat omaksuneet minun aamufiilikseni. Silloin EI möykätä tai riehata. Silloin ollaan hissunkissun.) Lopulta Noki sanoi melkein miehekkäästi MUR, kun Riehu-Petteri meinasi tömistellä ihan iholle.

Työpäivän aikana oli kuitenkin jälleen tapahtunut laumautumista ja yhteen hioutumista, sillä iltapäivällä Nokin hermot olivat huomattavasti venyvämmät kuin aamulla. :)

Paljon on ehditty jo puuhata kaikenlaista opettavaista Pikan kanssa ja se suhtautuu uusiin juttuihin erittäin mainiosti. Se ei mene ihan reikäpäänä, mutta häntä pystyssä ja iloisena uusiin tilanteisiin ja paikkoihin. Se ei ole lainkaan herkkä erilaisille alustoille tai äänille. Ja kaiken hyvän lisäksi se rakastaa lelujen retuuttamista ja yhdessä riehaamista. :)

Koettuja asioita:
1) Syyskokous, taputuksia, puheensorinaa, Purinan hajuja ja ääniä
2) Vieraita koiria: Nero, Neva, Tara, Milka, Peppi, Jassu, Mökö, Juju, Indi
3) Vieraita rakennuksia: Hertta-eläinlääkäriasema, Purina, Vuokkoset-areena
4) Uusia paikkoja: Jakomäen hiekkakuopat, Länsimäen kalliot, Mellunmäen lähiöt, Purinan piha
5) Uusia juttuja: betonirappusten ylös kiipeäminen, hissi, ritilikön päällä kävely, koirapuistosta kuuluva haukkuminen, Länsimäen kallioilla mutaa, lätäköitä, juurakoita, mäkiä, kuoppia, kivikkoa, heinikkoa, risukkoa...

maanantai 19. marraskuuta 2012

tästä lähtee

Tänään Pika on puuhannut vaikka mitä. Nähtiin Indi-siskoa ja Milka-, Jassu- ja Peppi-villakoiria. Ja sen lisäksi Pika oli elämänsä ensimmäistä kertaa mukana agilitytreeneissä. Se oli villakoirien ja Indin jäljiltä sen verran kuitti, että nukkui hiljaa kopassaan (!!!!) ensimmäiset 45 minuuttia. Viimein tuli Pikankin vuoro astua treenikentälle. Häntä nousi pystyyn heti, kun Pika tajusi, että täällähän saa leikkiä. :) Jättimäinen tennispallo tarttui hampaisiin, vaikka näytti vähän samalta kuin aikuinen koira noutaisi keilapallon kokoista palloa. :D

Pikasta kuoriutui luontainen noutaja. Se pompahteli tennispallon perään ja kuljetti sen suoraan joko minun tai Maijan käsiin. :D Liian suloista!

Pika Kinnunen, noutaja


Pika ja Indi


Eräs herra Kola alkaa sulaa kuin lumiukko huhtikuussa. Äsken se sanoi Pikalle "IIP IIP" ja heilautti häntäänsä. No, 10cm ja yhden ainoan kerran, mutta heilautus mikä heilautus! Ja nyt täällä nukutaan sulassa sovussa alle 20 sentin päässä toisistaan. Ihanaiset otukset. :)

Ensimmäinen työpäivä

Tänään koko lauma jäi ensimmäistä kertaa keskenään. Eilen testasin jättää Pikan makuuhuoneeseen koiraportin taakse suojaan ja vein isot pojat pissalle. Ei jumankekka. Pika karjui. Kirkui. Huusi. Kirkui. Piippasi. Ulvoi. Haukkui. Kaikenlaisia ääniä sitä voikin noin pienestä koirasta lähteä. Rappukäytävä raikui, kun yritin odotella edes sitä paria sekuntia hiljaisuutta, että voisin mennä sisälle ilman että ilmestyn kirkumisen seurauksena.

Tämän seurauksena päädyin siihen, että en ryhdy kokeilemaan naapureiden hermorakenteen kestävyyttä koiraportin kanssa. Pika sai luvan tulla toimeen Kolan kanssa samassa tilassa.

Hieman jännitti, kun ajelin töistä kotiin. Mielessä pyörivät pennunraadot ja kallonmurtumat. (Ja myös suolitukokseen kuoleva Noki.) Ja kauhistus oli aika kova, kun ovelle vastaan tallustelivat vain isot pojat eikä pienintä näkynyt eikä kuulunut, vaikka kävelin olohuoneeseen. Että voikin parisekuntinen tuntua pitkältä ajalta, kun yritin paikallistaa raatoa. Sitten Pika könysikin näkyviin sohvan alta ja tuli morjenstamaan häntä vispaten. Aivan snadi helpotuksen aalto hyökyi päälle. Huh.

Päivän aikana lattialle ei ollut ilmestynyt lätäkön lätäkköä eikä sen puoleen kakkapötköjäkään. (Kakkoja ei ole siis tullut sisälle kolmessa päivässä ainoitakaan! :O Ja pissoja muistaakseni kolmet.) Mentiin heti ulos ja Pika osoitti pissatieteiden maisteriutensa lorottamalla välittömästi lätäkön, kun laskin sen maahan.

Kolasta suorastaan loisti, että se on saanut johtaa laumaansa työpäivän ajan ihan omatoimisesti ja rauhassa. Elekielestä oli myös luettavissa, että se on saanut pidettyä pennun kurissa ja nuhteessa ja Kolan luotto kakaraa kohtaan oli kasvanut huimasti. Superia! :) 

Tältä ulkoilu tänään näyttää:



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Rankka Mököttjä, vai ei?

Noki ei ehkä sittenkään ole Rankka Mököttäjä vaan Rankka Sairastaja. Kävi nimittäin niin, että tätä tekstiä tuotetaan Hertan eläinlääkäriaseman lattialla maaten ja kännykkää näppäillen. Noki on oksentanut parina päivänä kumilelun paloja ja viime yönä se sitten oksensi, oksensi ja oksensi pelkkää vettä ja limaa. Sannan kehoituksesta tultiin lääkäriin, sillä oireet olivat ikäviä. Kävikin ilmi, että suoliston äänet ovat epänormaalit ja varjoaine ei näyttänyt liikkuvan vatsasta mihinkään. Onneksi kuitenkin odoteltiin lisää ja kolmannessa kuvassa aine oli vihdoin lähtenyt eteenpäin. Nyt odotellaan vielä lisää ja katsotaan seuraavasta kuvasta, että tarvitseeko leikata vai ei. Pika on saanut turistina viettää hauskaa iltapäivää lääkärissä. On syöty. Nukuttu. Leikitty. Nukuttu. Harjoiteltu häkissä odottamista. Ja ulkoiltu. Nyt nukutaan taas. Ja odotetaan. Sain kahvia ja peiton, joten kyllä täällä kelpaa viettää hidasta ja pitkää sunnuntaita.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Rankka Mököttäjä

..ja ei, se ei ole Kola.

Kola on kyllä huonolla tuulella ja vetäisee herneen nenään, kun Pika piipittää ja sählää. Kola murahtaa aika ajoin, mutta suurimman osan ajasta nukuskelee ihan normaalisti tai kuljeskelee ja seurailee puuhailuja.

Rankka Mököttäjä on herra Perheen-entinen-pentu.

Rankka Mököttäjä on nyt 12 tuntia nukkunut kerällä sohvalla tai ulko-oven edessä. Hetki sitten luulin, että Noki nukkui sohvalla. Vaan eipäs nukkunutkaan. Ryhdyin huhuilemaan ja vaelsin jättimäisessä lukaalissani länsisiivestä eteisaulaan. Siellä makasi. Kylki kiinni ulko-ovessa, valmiina muuttamaan naapuriin ihan heti kun ovi vaan vähän raottuu. Menin sitten Nokia vähän lepyttelemään ja huomioimaan, kun se ei ole suostunut kotona oltaessa edes katsomaan minua eilisen jälkeen. Pika tietenkin tassutteli myös paikalle. Ja siinä kohtaa Nokista kuoriutui Todella Rankka Mököttäjä. Todella Rankka Mököttäjä murisi kuin aikamies ja värisyttelipä jopa huuliaan sen merkiksi, että "askelkin vielä, niin hymyilen sinulle!"

Voi Noki. Päivät perheen nuorimpana ovat todellakin ohi. Ja sekös syö miestä.

(Pyysin Nokin sohvalle ja vietettiin hetki rauhassa rapsutellen. Rankka Mököttäjä ei leppynyt juurikaan.)

Let's dance!

Olen aika varma, että ryhdyn uskomaan uudelleensyntymään ja sielun (ja vaatetuksen/värityksen) vaellukseen.

Pika vai Pick-up?

Olen ihan myyty, edelleen. :) :)

Yöllä en saanut juurikaan nukuttua. Mutta syy ei suoranaisesti ollut Pikassa. Koirakuume tuli ilmeisesti pentupaketin mukana jälkitoimituksen omaisesti, tosin kevyempänä "koiraflunssa"-versiona. Niiskuttamiseen meni siis koko yö allekirjoittaneelta. Lisäksi heräilin aika ajoin kuuntelemaan, että "se on varmaan kuollut, kun on noin hiljaa". Siinä puolivalveilla sitten järkeilin kuitenkin niin, että jos se on kuollut, niin ei sitä auta alkaa nyt selvittelemään ja jos se ei ole kuollut, se nukkuu. ;)

Puoli seitsemän aikaan Pika sanoi "IIP", ja olin jo pyörinyt ihan tarpeeksi hereillä, joten kiskaistiin kuteet niskaan ja mentiin ulos. Yön aikana ei ollut ilmestynyt lätäkön lätäkköä lattialle! :O Pissat ja kakat on siis tähän mennessä tehty ulos 100 prosenttisesti. Wau. 

Lenkin jälkeen mentiin jatkamaan unia. Noki pääsi makkariin koiraportin taakse Pikan kanssa ja Kola jäi olohuoneeseen hermolepoilemaan. Jossain kohtaa aamu-unia havahduin siihen, että Nokikin pisti Pikalle rajoja. Ilmeisesti kääpiö teki jotain röyhkeää, sillä Nokista irtosi hiljainen mur. Pika reagoi todella hienosti isojen poikien rajojen asettamisiin. Se pysähtyy välittömästi, mutta ei peruuta, korkeintaan vaihtaa suuntaa. Häntä ei laske alas eikä elekielessä mikään viittaa pelkoon tai ahdistukseen. Se kunnioittaa poikien kieltoja, mutta ei pelkää niitä - vaikka Kola onkin antanut kiellon kaksi kertaa melkoisen nupit-kaakkoon -henkisellä volyymillä. :D (Kolan kunniaksi on sanottava, että se tosiaan käyttää vain ääntä. Se ei ole edes runtannut pentua, vaan tyytynyt vain karjahtamaan.:)

Lenkillä joutuu katselemaan ympäristöä ihan uusin silmin. Kuljemme kallioilla pentuvinkkelistä katseltuna aika rouheaa reittiä. Lisäksi on rappusia, ritilikköjä ja kaikenmoisia esteitä. Pika (/Pick-up) on onneksi vielä sen verran kevyt, että nostelemista jaksaa tehdä.

Sisätiloissa Kola on edelleen sitä mieltä, että "tää on niin nähty, palaa sinne mistä tulit". Ja Noki mököttää sohvan nurkassa kuulolaite OFF-asennossa. Mutta lenkillä Pika on jo päässyt antamaan Nokille korvasuudelmia ja nuuskimaan Kolaa.

Kuinka Kola voikin saada otsansa noin synkäksi? :D Vitutus purskahtelee videossa.
Pikku-Pikatchu on sulattanut sydämeni ja Kolankin jäämurikka rinnassa liukenee lätäköksi takuulla ennemmin tai myöhemmin. ;) (Noki sulaa Kolan oheistuotteena, näin väittäisin.)



perjantai 16. marraskuuta 2012

Pikan eka ilta

Voi vitsi, olen ihan myyty. :)

Ensimmäinen mielikuva Pikasta on, että se vaikuttaa siltä, että siitä saattaa hyvinkin tulla meidän perheen Järjen Ääni. Kola on perheen tunne. Noki on perheen pöljä. Ja Pika vaikuttaa järjeltä. Se suhtautuu tietyllä vakavuudella, mutta silti erittäin tasaisesti Kolan tunteiluun ja Nokin pöljäilyyn. :D

Pikan saapuessa Kola heilutteli ensin pihalla pennulle häntää. Jee pentu. Sitten tultiin sisään. Pika marssi Kolan jalkoihin ja MUR. Kola antoi välittömästi palautteen, että "me ei muuten olla tuttuja!" Siitä lähtien Pika on pitänyt Kolaan lievää etäisyyttä, mutta ollut silti hyvin hyvin reipas ja tehnyt juuri niitä juttuja mitä on sillä hetkellä halunnut tehdä Kolan mökötyksestä huolimatta. Pika on leikkinyt. Syönyt. Nukkunut. Tassutellut ympäriinsä. Ja Kola on mököttänyt eteisessä. Pika siis huomioi Kolan pahan mielen, mutta ei suinkaan laske häntäänsä alas tai ryömi johonkin piiloon. Reteästi retkottaa olohuoneessa eikä ole pyrkinyt kertaakaan mihinkään Kolan tieltä. Kola väistää, Pika pötköttää siellä missä haluaa. :D

Kuusi tuntia kotiutumisen jälkeen ensimmäiset askelet tutustumisen suuntaan on kuitenkin otettu, sillä juuri äsken herra mörökölli kävi nuuskimassa nukkuvaa Pikaa ja nyt herra mörökölli nukkuu jo olohuoneen puolella ihan jopa silmätkin ummistettuina. :D

Ja mitä tekee pieni herra Tiitiäinen? Täytyy sanoa, että Nokin reaktio on paljon yllättävämpi. Oletan, että Noki ottaa reaktionsa Kolasta - eli kun Kolaa ahdistaa, Noki katsoo järkevimmäksi leikkiä näkymätöntä. Ja ehkä juuri siksi herra Tiitiäinen makaa nyt ulko-oven edessä, eikä näytä tunnistavan omaa nimeään. Korvakaan ei värähdä, vaikka käy eteisen puolella kutsumassa herraa nimeltä. Noki ei ole kiinnittänyt Pikaan mitään näkyvää huomiota. Ei ole nuuskinut. Ei katsonut. Ei väistänyt. Ja mitenpä sitä voisi väistää, katsoa saati nuuskia, kun pitäytyy tiukasti eteisen perimmässä nurkassa. :D




Joku meistä mököttää erittäin teatraalisesti eteisessä, ja joku toinen leikkii näkymätöntä sohvatyynyn takana. Ja joku on vaan ihan reteesti pentu.

Pikku-Pika

Niinhän siinä pääsi käymään, että kahden koiran talous muuttui pikapikaa kolmen koiran taloudeksi, kun Pika muutti Länsimäkeen.

Kolmen koiran emännöintiä on ehtinyt jatkua nyt tunnin verran ja isojen poikien reaktiot ovat olleet vertaansa vailla. Ulkona Kola heilutti Pikalle häntää. "Wau, joku kääpiöpentu." Nokia ei kiinnostanut.

Sisällä Kola ei enää heiluttanut häntää. Kola sanoi painavan sanansa ja sen jälkeen monta hiljaisempaa painavaa sanaa, kulki korvat luimussa ja pupillit ahdistuksesta suurena. Pika katsoi parhaimmaksi asettua makaamaan sohvan viereen ja siinä se nyt on nukkunut tulostaan asti. Ei siis juurikaan ottanut itseensä Kolan ahdistuksesta.

Ja mitä tekee Noki, tuo vanha vitsikäs viihdetaiteilija? Se tunnistaa välittömästi, että Kolaa ahdistaa. Se ei kiinnitä Pikaan pienintäkään huomiota, ei ahdistu, ei haistele, ei väistä, ei näe eikä kuule. Mutta Noki haistaa, näkee ja kuulee, että Kolaa ärsyttää. Niinpä herra Tiitiäinen nukkuu tällä hetkellä seinän takana eteisessä omaehtoisessa eriyttämistilassaan. :D Ei näy edes hännänpäätä tuolta kulman takaa.




Läppärin kaivaminen esille rauhoitti ja normalisoi Kolan mielestä selkeästi tilannetta. Pika nukkuu. Kola nukkuu. Noki nukkuu. :) 

torstai 15. marraskuuta 2012

Painilattialla

Olohuoneeseen on nyt raivattu iso (kyseisen sanan määrittely ON kovin suhteellista) painilattia. Pojat ottivat avoimesta lattiapinta-alasta välittömästi hyödyn irti ja pistivät painiksi.

Videon lopussa tapahtuu jotain, mitä ei olisi tapahtunut, ellei Noki olisi ollut sitkeä potenssiin sata. Kolan EHDOTTOMASTI KIELLETYT -listallahan on kohta "Älä koske minuun / älä lähesty minua / älä edes ajattele minua, jos rapsutan itseäni tai olen muutoin puolustuskyvyttömässä asennossa." Ja mitäpä tekee Noki, tuo pieni ja periksiantamaton otus? Se tassuttelee itseään rapsuttavan Kolan luo ja alkaa nuolla Kolan silmiä. Liian suloista - kun tietää tapahtuman todistusarvon Kolan luottamuksesta Nokiin. Ja etenkin, kun tietää, miten millin murto-osa kerrallaan Noki on joutunut kyseistä sääntöä venyttämään lunastaakseen luottamuksen noin Kolalle epäpuolustusvalmiissa tilanteessa. Se ei ole kuulkaas kerran tai kaksi, kun Noki on saanut murahduksen yritettyään lähestyä rapsuttelevaa Kolaa.

 

Huomenna blogissa uusi päivitys. Pysy kanavalla.

torstai 8. marraskuuta 2012

Pika-yllätys

Yllättävä pikainen tilanne iski kuin metrinen halko. Seuraukset lienevät massiiviset, mutta se jää nähtäväksi. Palaan asiaan, kun tiedän enemmän.

maanantai 5. marraskuuta 2012

hyväntuulisen kisapojan kanssa

Komppunenkin pääsi jälleen kisailemaan sunnuntaina. Sain oikein tekemällä tehdä työtä sen eteen, että jännitys pysyi minun osaltani kurissa. Kisaaminen on Kolan kanssa niin täynnä erilaisia ilmiöitä, tapahtumia ja ylläreitä, että lähes väkisin jännitys pyrki pintaan.  Kolan kanssa ei kuitenkaan auta jännittää, sillä siinä tekee vain hallaa koko hommalle. Onneksi sain pidettyä jännitystärinän niin hyvin hallussa, että Vuokkosten areenalle marssivat hymysuinen Emppu ja häntänsä rennon letkeästi pystyssä kantanut Komppu.

Kola suorastaan tanssahteli, kun se haistoi, että paikalla on myös Kolan yksi tärkeistä ja rakkaista ihmisistä: Maija. Kola ei heti paikallistanut hajun lähdettä, joten se hypähteli häntä ihan villisti viuhuen sinne ja tänne ja yritti löytää etsimänsä. :) Melkein liian suloista. :)

Kun oma vuoromme lähestyi ja oltiin jo lähtökarsinassa odottelemassa, käskin Kolan sivuille. Tehtiin tokotyyppistä sivulle-seuraa-sivulle-seuraa pikkupuuhaa ja Kola vaikutti tosi rennolta. Sitten tuli meidän vuoro. Marssittiin lähtöpaikalle ja käskin Kolan sivulle. Siihen se tuli, istui alas ja pysyi siinä haukkumatta. Jesh! Rata oli, mitä oli. Taidettiin hyllyttää jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kepeille lähestyminen oli vaikea ja siinä vietettiinkin hyvä tovi etsimässä ensimmäistä väliä. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Nollia pystytään kyllä Kolankin kanssa tekemään, kunhan saadaan perusasiat kuntoon, eli kisatilanteeseen sopiva vire ja mielentila.

Ennen toista rataa jouduin jälleen etsimään itsestäni mielenrauhaa, sillä tähän mennessä on käynyt tosi usein niin, että Kola tekee hyvällä mielellä ensimmäisen radan ja toisella radalla jo tietää, että "tämä on kisatilanne, joten nyt alkaa jännittää ja ahdistaa". Ei auttanut muu kuin vain väkisin vääntäytyä rennoksi, iloiseksi ja epäadrenaliinilta tuoksuvaksi. Feikkirentous meni niin hyvin läpi Kolalle, että ehkä se ei sitten lopulta enää edes ollut feikkausta.

Tehtiin samat lähtökarsinarituaalit ja asteltiin lähtöpaikalle. Kola istui omatoimisesti sivulle ja pysyi siinä. (Katsokaa ja ihailkaa videolta Kolan häntää, kun kävelemme lähtöpaikalle. Häntä on TÄYSIN rento! Jipii! :) Aivan mieletöntä. :) Lähtö sujui mallikelpoisesti ja rimat pysyivät ylhäällä. Neljännen hypyn niistossa Kola tekee mainion siivekettä nuolevan käännöksen! Keinun jälkeen tultiin kohtaan, jossa minä rytmitin liikettäni huonosti eikä ohjauskaan ollut Kolalle kovin tuttu. Otettiin kielto. Kepit Kola haki hienosti, mutta hyllytettiin lopulta putki-puomi -erotteluun.

Maalissa mieli oli kuitenkin pirskahteleva, sillä oltiin tehty kaksi rataa hyvässä yhteishengessä iloisin mielin.

Tavoitteet saavutettiin ja ylitettiinkin moninkertaisesti.
Päätavoite: hyvä fiilis ja ekan hypyn ylitys
Muut saavutetut tavoitteet: kontaktit (erityisesti keinu!!) sujuivat, Kola ei mennyt hypyistä ali, tokalla radalla kepit sujuivat, Kola pysyi lähdössä

Kepit vaativat edelleen tosi paljon treeniä. Mutta muuten eilisen kisat osoittivat, että perusasioiden sujuessa Kolan kanssa tekeminen on erittäin hauskaa puuhaa.




sunnuntai 4. marraskuuta 2012

kisaamassa jälleen

Anders Virtanen oli suunnitellut kolme hauskaa agilityrataa lauantain ratoksi. Koirakoita oli ilmoittautunut paikalle ihan hirmuinen määrä, keskimäärin 80 koirakkoa per startti, ja aikataulutkin venyivät ja paukkuivat. Tämä ei kuitenkaan voinut romuttaa sitä faktaa, että minulla ja Nokilla oli ihan älyttömän mukava ilta. :)

Lopputulos ei päätä huimannut, sillä jokaiselta radalta tuli HYL. Mutta jos ratoja miettii SannaL:n lanseeraamasta näkökulmasta, niin yhdeksästätoista esteestä 18 meni joka radalla ihan tosi mainiosti. Ja vaivattoman tuntuisesti. Ja yhteistyön merkeissä. Ja kaikkea muuta positiivista. :) :)

Onnistuin siis joka radalla sösselöimään yhden esteen, mistä sitten otettiin hylly.

Ekalla radalla keskityin Elina Jänesniemeltä saatuihin niisto-ohjeisiin - ja unohdin, että elämä jatkuu myös niiston jälkeen. Niinpä hämäännyin täysin ja unohdin ottaa Nokin niistosta persjätöllä. Virheen tajuttuani oli ihan mahdotonta enää tehdä mitään, koska olin Nokin linjalla, eikä Noki varmaan edes nähnyt putken sitä päätä, johon yritin epätoivoisesti ohjata. Noki pompahteli tasakäpälää ja lopulta näki ihan tosi kaukana puomin takana putken toisen pään ja kilttinä otuksena lähti suorittamaan käskyä.


Toisella radalla jalkani alkoivat tehdä tepsutusaskelia, kun yhtäkkiä katosi mielestä, että mitä halvattua minun piti tämän neljänneksi viimeisen hypyn jälkeen tehdä. Olisi pitänyt valssata. Enpä sitten valssannut, joten Noki meni sinne mihin sitä ohjasin: putken väärään päähän. Jälleen.


Kolmas rata oli illan ehdottomasti vaikein. Nollia tuli lopulta koko radalta kai 4 tai 5, sillä keppien jälkeen ollut rengas-hyppy-putki -pätkä (ja myös heti toisen esteen takana häämöttänyt ansaputki) aiheuttivat ihan mielettömän määrän hyllyjä. (Ne, jotka olivat hyllyttäneet jo aiemmin radalla, kiljahtelivat ja tuulettivat, jos saivat rengas-hyppy-putki -hässäkän onnistumaan.. :D ) Olin etukäteen aika valmistautunut siihen, että tulosta ei tulla tekemään. En kuitenkaan ollut lainkaan luovutusmielialalla, vaan tuosta ajatuksesta johtuen en lähtenyt varmistelemaan vaikeimmassa kohdassa valssilla tai muilla räpellyksillä. Päätin rohkeasti layeroida hypyn, vaikkei tuollaista noin vahvaa putkelle viennissä tehtävää layerointia olla kai edes treeneissä koskaan tehty. Layerointi onnistuikin, tosin Noki meinasi mennä siihen putkeen, johon noin 60 muutakin koiraa meni. Kilttinä otuksena se kuitenkin viime hetkellä huomasi, että minä olen kilometrin päässä, enkä takuulla tarkoita putkikäskyllä sitä putkea, mihin Tiitiäinen oli kuonoaan tunkemassa. Niinpä Noki siirtyi oikealle putkelle. Putkea seuranneen hypyn jälkeen olin unohtanut täysin huomioida, että maalihyppy on siinä edessä tarjolla. Niinpä hyllytettiin toiseksi viimeisellä esteellä. Kepeille viennistäkin lienee soveliasta olla lievästi ylpeä, sillä siinä kohdassa koirakot ottivat ehdottomasti eniten virhepisteitä.

Hyllyistä huolimatta mieli oli tautisen hyvä. Yhteistyö on tuntunut ihan hiton hienolta tässä ehkä viimeisen kuukauden ajan. :)

perjantai 2. marraskuuta 2012

koiramaisia väärinymmärryksiä

En millään kyllästy noiden kahden karvaturvan yhteispuuhiin. Ne ovat joka kerta yhtä sydämellisiä, hihityttäviä tai hämmentäviä. (Tai kaikkea sitä yhtä aikaa.)

Tänään herra Tiitiäinen ymmärsin täysin väärin Kolan puuhat. Herra Tiitiäinen oli löytänyt aarteista aarteimman, eli agilitypalkkanarupallon. Mikä onnen aamu se olikaan. Tiitiäinen pyöri kuin pieni viuhuva väkkärä ja tunki palloa Kolan naamalle. Sitten lähdin töihin ja pallo jäi odottelemaan eteisen lattialle parempia aikoja. Töistä tullessani herra Komppunen olikin nopea, ja sai pallon suuhunsa. Voi kateuden määrää. Tietenkin. Onneksi Kola ei narupalloista tai aarteista ylipäätään niin perusta, joten se pudotti pallon nopeasti suustaan ja herra Lellivauva sai pallon itselleen. Hetken kuluttua kuitenkin oltiin taas siinä tilanteessa, että pallo oli jotenkin mystisesti päätynyt Kolalle, joka oli sitten jälleen kyllästynyt palloon ja pudottanut sen maahan.

Ja tässä kohtaa päästiin väärinymmärrysten äärelle. Pallo oli nimittäin pudonnut Kolan suusta ihan siihen etujalkojen viereen olohuoneen pöydän alle. (Ei pallo kauas Kompusta putoa, kuten tuttu sanonta kuuluu.) Tiitiäinen tahtoi oikein todella kovasti sen pallon. Ja koska Tiitiäinen keskittyi tahtomaan niin kovasti, se ei vaivautunut sen kummemmin keskustelemaan asiasta Kolan kanssa. Tiitiäinen vain päätti, että koska kyseessä on aarteista aartein, Kola varmasti aivan epäilemättä ja takuulla haluaa pitää pallon itsellään. Niinpä pieni herra Tiitiäinen aloitti mielistelytanssin. Vispasi häntäänsä. Meni kahdeksikkoa maassa makailevan Kolan edessä. Nuoleskeli Kolan silmiä. Niiaili kohti palloa, muttei kuitenkaan uskaltanut sitä ottaa, koska Kola ei ollut antanut lupaa koskea palloon. Vispasi jälleen häntää ja heilutti peppua. "Pentu tah-too!"

Ja mitä tekee Kola? On lievästi hämmentynyt ja alkaa sitten lämmetä liehittelylle ja mielistelylle. Kola toteaa, että "vitsit tuo apina on hyvällä tuulella, taidanpas ryhtyä sen kanssa painimaan tai muutoin viettämään veljellistä yhteistuokiota". Kola alkaa vispata häntäänsä ja valmistautuu nousemaan ylös. Ja vielä tässäkään vaiheessa herra Tiitiäinen ei vaan tajua, että Kolalla ei ole mitään käsitystä koko pallosta eikä Kola anna lupaa pallon ottamiseen, koska mitään lupaa ei tarvita. Tiitiäinen sheikkaa peppuaan ja Kola vispaa häntäänsä. Ja kumpikin vispaa ihan eri asioille.

Tässä vaiheessa Kola nousee ryhtyäkseen painimaan tuon innokkaan mielistelijän kanssa. Ja vips. Noki on vihdoinkin kokenut saavansa luvan ottaa pallon. Hetkessä herra Tiitiäinen on karannut pöytää kiertävälle kiertoradalle ja tepsuttaa pitkin poikin aarrettaan esitellen. Kola on lievästi sanoen hölmistynyt, kun sekunnissa tilanne on kääntynyt aivan uusille urille. Leikkiähän tässä piti? Vai pitikö?

Kola sentään tajusi, että joku tässä jutussa nyt mätti. Herra pieni Tiitiäinen ei missään vaiheessa päässyt kärryille väärinymmärryksestä vaan apulaissheriffi kuvitteli jallittaneensa Kolalta pallon ovelilla hämäystoimilla. Oikeat Äly ja Väläys, nuo kaksi.

maanantai 29. lokakuuta 2012

ohjauskuvioajatuksia

Valssi on vaikea. Kerta kaikkiaan. Tosin nyt ihan viimeisen ehkä kuukauden aikana on tullut yhä enenevissä määrin sellaisia treenejä tai kisoja, joihin on osunut hyvin onnistuneita valsseja. Ja tässä viikonlopun Elinan kurssin ja tämän päivän SannaL:n treenien jäljiltä on jotenkin kirkastunut valssin perimmäisestä ajatuksesta jotain. Valssilla ei ole tarkoitus "raivata tilaa" laskeutumispaikalle. Jotenkin on ollut (ja on kyllä edelleenkin fiilispohjalla) sellainen tunne, että hypyllä tehtävä tiukan käännöksen aikaan saava valssi on sellainen, missä valssi ehkä tehdään hyvissä ajoin, mutta sen jälkeen tehdään otetaan sen verran askelia, että itsen ja siivekkeen suuntaisen linjan väliin jää (erittäin reilu) koiran mentävä juoksutila.

(Ja olipa muuten SNADISTI vaikeaa piirtää nuo jalkojen kuvat tuohon. Piti valssata pitkin olohuonetta, että onnistuivat sijoittumaan paikoilleen. :D ) 


Onhan se toki jo vaikka miten pitkään ollut ihan selvää, että valssi on kolmen askeleen ohjaus ja neljäs askel menee jo seuraavaa estettä kohti. Mutta en ole pystynyt ymmärtämään sitä oikeasti. Nyt yritän ymmärtää ja muistaa sen käytännössäkin. Lisäksi siihenkin on tullut jotain sellaista kroppani (tai jonkun aivon ydinjatkeen) ymmärrystä ja käytännön kykyä, että pystyn ottamaan aika ajoin erittäinkin suunnitelmallisen askelen kohti ponnistuspaikkaa. :) 

Toinen huomio tämän päivän SannaL:n treeneissä oli se mahtava fakta, että kun teimme sylkkäriä, minä katsoin koiraa!!! Tuli ihan tautisen hymyilyttävä hyvä mieli. Elinan "KATSO KOIRAA!!!" -huuto kaikui korvissa - ja kun maltoin tuijottaa Kolaa, sain ajoitettua käden liikkeen niin, että tiesin täysin varmasti Kolan katsovan ja seuraavan ohjausta. Aivan käsittämätöntä. Ohjauksissa on siis pakko jollain tavalla huolehtia siitä, että koira tulee ohjaukseen. Usein on vain luotettava: "Tätä on harjoiteltu ja tähän ohjaukseen se osaa tulla". Mutta jos on sellaisia paikkoja, joissa on tarvetta syystä tai toisesta varmistaa, että koira tulee ohjaukseen (esim. ansaesteitä tai vieraampi ohjaus), on pakko katsoa koiraa. Einsteinin havainto, eikö.. ;) Sylkkäri ei ole tuttu sen enempää minulle kuin Kolallekaan, joten kun maltoin ihan rauhassa seurata Kolan katsetta ja odottaa, että se katsoo kättäni, sain sen ihan hyvin käännettyä sylkkäriin. :) :)

Päivän treenien muut huomiot: 
Noki luulee, että okseri on "kohti ääretöntä, ja sen yli!" -tyyppinen este. Tein minkä vain ohjauksen, niin Noki ponnistaa korkealle, kovaa ja kauas. 
Täytyy ryhtyä opettamaan sille paitsi häiriönsietokykyä kaikilla hypyillä - erityishypyt mukaan lukien - niin myös okserilla kääntymistä.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

opettavainen viikonloppu

Maijan kanssa lähdettiin Turkuun hakemaan oppia Elina Jänesniemen viikonloppukurssilta, jonka Mona oli ystävällisesti järjestänyt. :)

Ja olipahan viikonloppu! :)

Ensinnäkin tuli jälleen todetuksi, että sekä minä että Noki ollaan opittu aivan valtavan paljon vuodessa. Siis suorastaan käsittämättömän paljon. Ja omasta mielestäni ehdottomasti tärkein oppimani asia on se, että pystyn siirtämään liikkeisiini sen, mitä kouluttaja kehottaa ohjauksessa korjaamaan. "Liiku sylkkärissä enemmän tänne ja tee kädellä enemmän näin ja odota, että koira katsoo kättäsi." Ja jumaleissöni! Pystyin toteuttamaan kaikki nuo ohjeet. En siis välttämättä kaikkia ohjeita heti ensimmäisellä korjausyrityksellä, mutta rajallisessa ajassa ja rajallisella määrällä toistoja. Aikaisemmin sanoin kyllä "Joo, teen niin", kun kouluttaja käski tekemään jotain. Mutta sitten aivot vain tyhjenivät, kun keskityin juoksemiseen ja paniikinomaiseen kiireen tuntuun. Nyt ei tunnu enää paniikilta tai kiireeltä, joten ehdin ajatella. :) Wautsi wau.

Pääsin harjoittelemaan tosi hyvin ennakoitua ja hallittua ohjausta, jarruttamista, tuplasylkkäriä, layerointia parissakin kohtaa, poispäinkäännöstä, ... Paljon kaikkea!

Molemmista päivistä jäi aivan superhyvä mieli ja hymyilytti vielä kotimatkalla Elinan sunnuntaitreenin viimeiset sanat: "Noki on tosi hyvin koulutettu ja sinä osaat ohjata sitä." Voiko sitä viikonlopulta tuon parempaa kommenttia toivoakaan? :)







(Kummankin videon alusta puuttuu pari-kolme treenipätkää, joten ihan noin sujuvilla suorituksilla ei aloitettu kumpanakaan päivänä. ;)

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

hyp ja pomp

Eipä ole tullut mieleen - tai ollut ajankohtaistakaan - tätä ennen ryhtyä tekemään hyppäämishäiriötreeniä oikein urakalla. Maanantaina tuli todistetuksi, että Noki Tiitiäinen saa pidettyä riman ylhäällä, jos vain päättää tehdä niin. Ja tokihan se edesauttoi, että pudonneesta rimasta tuli "PASKA" ja ei palloa, pysyneestä rimasta "HIEEEEENO" ja pallo.

Kurvattiin tänään Ojankoon testailemaan Tiitiäisen häiriönsietokyvyn rajoja. Ensin tehtiin pelkkää yhtä hyppyä. Aluksi hyvin pienikin häiriö sai riman putoamaan. Pieni niiaus, vähän käsien heilautusta. Rima putosi. Useita kertoja. Joka kerta Tiitiäinen jäi karjumaan turhautuneena, kun sanoin vain tylyn "HÖH" ja käskin uudelleen lähtöpaikalle. Helpotin häiriötä sen verran, että saatiin onnistuminen. Pallo lensi ja kehuja sateli. Ja kuinka ollakaan, rima alkoi pysyä välittömästi huomattavasti paremmin. Hetkittäin uudet ja yllättävät häiriöt saivat riman putoamaan, mutta lopulta päästiin siihen pisteeseen asti, että ihan rehellisesti meinasin siinä häiriötä aiheuttaessani mennä turvalleen lähetettyäni Nokin hypylle - ja rima pysyi ylhäällä vahvasta horjahtamisestani huolimatta! Pystyin töksäyttämään oman liikkeeni kuin seinään. Pystyin kyykistymään. Pystyin heiluttamaan käsiä. Pystyin peruuttamaan hypyn aikana täysin yllättäviin suuntiin. Pystyin jäämään Nokin "tielle" hypyn alastulopaikan välittömään läheisyyteen. Rima pysyi. JES.

Nokille taisi tulla aika selväksi, että hyppy hypätään, jos halutaan palkka - tapahtui ympärillä ihan mitä tahansa. 8) Täytyy ottaa tälläistä häiriötreeniä seuraavissa omatoimitreeneissä uudestaan. Oli itselle todella palkitsevaa huomata, että Noki hahmottaa palkkaamisen yhteyden riman pysymiseen ihan muutamilla toistoilla. :)

Kolan kanssa naksuttelin ihan vaan hyppäämisestä. Sainpa sen kerran jopa tulemaan rimasta ali ja näin ollen osoittamaan, mistä palkkaa ei todellakaan tule. Kyykistyin hypyn taakse kutsumaan Kolan hypystä yli. Ja kuinka ollakaan, kun Kola näki minut riman ali, se ei viitsinyt hypätä, vaan syöksyi riman ali luokseni. "OHHOH!" ja ei palkkaa. Toisella yrityksellä rontti vaivautui kuin vaivautuikin ponnahtamaan riman yli. :)

maanantai 22. lokakuuta 2012

PASKA Noki

...vai HIEEEEEENO Noki?

Käytiin tänään Ojangossa miettimässä, että miksi eilisen ensimmäisen kisaradan toinen rima putosi. Kisavideosta näkee, että Nokin kylki pudottaa riman, eivät jalat. Rontti siis hyppää niin läheltä, että jo kylki osuu rimaan.

Ja mitä tekee Noki tänään? Ensin pistän pakkovalssiriman 55cm korkeuteen. Sujuu ihan pulmitta. Sitten nostan kuuteenkymppiin. Ja hop. "PASKAAAA!" -kommentti kertoo kaiken ja Noki jää ilman palkkaa. Uusi yritys - ja kuinka ollakaan! Rima pysyy. Pääsen palkkaamaan ja kehumaan ja ylistämään. Vielä kerran ja jälleen rima pysyy. "HIEEEEEEEENO!"



sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Ojangossa PORSKin kisoissa

Tänään ei tehty suuren suuria tuloksia.

Ekalta agiradalta toinen rima putosi (syystä, että __?___ ). Sen jälkeen rata sujui mallikkaasti ja kivasti, kunnes hukkaan Nokin selän taakse. Hetken kuluttua löydän Nokin, kun Noki ilmestyy ihan väärälle puolelleni. Sen jälkeen pyöräytän Nokin kieltovitosen kanssa hypylle. Hyppypaikka ja -asento on kuitenkin niin huonot, että rima putoaa. Siitä 15vp ja niin hyvä etenemä, että kiellon pyöräytyksestä huolimatta oltaisiin oltu kai sijalla 4. tai 5. nollalla.

Tokalta agiradalla homma sujuu jälleen oikein mukavasti, kunnes päästään okserille asti. Noki hyppää jotenkin huonosti ja jalat huitovat, kun se yrittää levitoida okserista yli. Ei ihan onnistu, joten okseri rysähtää. Sen jälkeen Noki löytää kyllä kepit, mutta rontti jättää viimeisen välin tekemättä, kun minä ennakoin hivenen seuraavaa estettä. Sika-Noki. Sen lisäksi radalla on putki, joka on aseteltu niin, että eipä olla moisella sijoittelulla putkea koskaan aiemmin tehty. Noki ei tajua koko putken suuta, vaan kiertää koko U-putken ennen kuin saan sen törkättyä putken oikeaan päähän. Alkoi naurattaa tosi kovasti, kun Noki näytti suurelta kysymysmerkiltä putken suuta etsiessään. :D

Kolmas rata oli hyppäri. Jälleen rata sujui oikeinkin mallikelpoisesti. Harmi kyllä pituudella Noki hyppää jotenkin tosi lievästi vinoon ja erittäin pituuden reunassa, joten se huitaisee pituuden reunamerkin kaaduksiin ja laskeutuu alas kepin väärältä puolelta. Noki lukee ohjauksen jatkon sinne, mihin rata jatkuikin, joten kun ei korjattu pituuden suoritusta, saatiin hyl. Tällä radalla huippuhetki on keppien jälkeen toisena ollut hyppy. Ohjasin sen tosi mainiolla valssilla, sillä Noki pystyi lukemaan radan etenemistä täydellisen upeasti ja se laskeutui ihan mielettömän makeaan paikkaan. :) Jesh! Valssinkin voi näköjään tehdä minun kropallani oikein - vaikkakin todella harvoin.. ;)








Tulokset eivät siis tosiaan päätä tänään huimanneet, mutta itselle jäi kisoista vahvasti sellainen tunne, että tänään oma tekemiseni oli tasaisempaa kuin koskaan aiemmin. Tiesin, mitä teen, missä teen ja milloin teen. Ja kaiken lisäksi kroppani teki lähes poikkeuksetta juuri niin kuin sen piti tehdä. Ei ollut pätkääkään sellainen olo, että rata tuli suoritettua taistelemalla, vaan liikkuminen tuntui helpolta ja vaivattomalta. Mahtavaa, mahtavaa! :) Lisäksi maltoin ja muistin pysäyttää Nokin kontakteille, kun alla oli jotain muuta kuin nolla! Hyvä minä. :)

perjantai 19. lokakuuta 2012

Niinulla

Ratapiirroksesta katsottuna tämän päivän rata näytti ihan tosi vaikealta TÄSTÄSTÄS-radalta. Paljon hyppyjä ja pitkiä siirtymiä hypyltä toiselle. Mutta ei se ollutkaan niin paha. Itse asiassa rata oli tosi kiva ja pääsin tekemään muutamassakin kohtaa persjättöä sillä tavalla hallitusti ja ihan ilman paniikkia. Alkaa tuntua siltä, että persjättöihinkin voi saada otteen ja ne voi tehdä oikein. :)

Noki ei pudotellut tänään rimoja ilman syytä. Ja syyhän oli siis aina allekirjoittaneessa. Onneksi allekirjoittanut aiheutti vain parin riman putoamisen. Maanantain rysähtelyt johtuivat siis mitä luultavimmin väsyneistä lihaksista. Aion silti treenata Nokin kanssa häiriön alla hypyn hyppäämistä. Saisihan se mielellään hypätä riman putoamatta, vaikka minä sählään.

Tämän päivän treeneistä jäi hyvä mieli. Ollaan opittu paljon. Valssit eivät edelleenkään kuulu "yksi parhaista ystävistäni" -listalle, mutta ehkä nekin alkavat edes jossain vaiheessa tuntua helpommilta ja kroppani suostuu tekemään yhteistyötä valssiohjauksissakin.. (Videolla näkyy pätkä siitä, kun Niinu yrittää takoa jalkojen asentoja päähäni. Eivät meinaa taipua jalat oikein, vaikka miten selittää oikean tavan.)

Persjätöt tosiaan ovat kesän ja syksyn aikana vahvistuneet huimasti. Osaan ryhtyä tekemään persjättöä tarpeeksi ajoissa ja luotan siihen, että Noki pysyy hallussa, vaikka se hetkellisesti onkin selkäni takana näkymättömissä. Viime talvena Anna Heinosen treeneissä persjättöjen tekeminen tuntui ihan karmealta ja täysin järjettömältä tuntui myös se ajatus, että persjättö aloitetaan jo edellisen esteen aikana - tai sitäkin aiemmin.


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

syyslomaisia pohdiskeluja

Aamulenkillä mietin agilityä ja koirien kanssa harrastamista.

Hassua.

Agility houkutti jo silloin 90-luvulla. Ajattelin, että se olisi minun juttuni. Ja niin se näköjään onkin. En silti olisi ikimaailmassa uskonut, että voisin saavuttaa tälläisiä tuloksia tai ehkä ylipäätään päästä joskus kisaamaan. Noinkohan silloin 90-luvulla edes tiesin, että kyseisessä lajissa kisataan..

Toisen sertin saavuttaminen sai aikaan sen, että selasin koira.netistä valioituneita maksiperroja läpi. Ei niitä montaa ole. Perroja on niin hirmuisen paljon, että oli tosiaankin yllätys, miten vähän maksivalioita on: Löysin listoista muistaakseni viisi maksivaliota. (En ole varma, onko luku oikea, mutta lähentelee totuutta, luulisin.) Eikö maksikokoisilla perroilla ryhdytä harrastamaan agilityä? Ilmeisesti ei, sillä ei noiden sertien saavuttaminen Nokin kanssa ole ollut mahdottomuuksien saavuttamista. Työtähän se on teettänyt, paljonkin. Mutta ei mitään taikatemppuja tai hokkuspokkusta tai ylimaallista todennäköisyyksien selättämistä. Treeniä, treeniä, treeniä ja kisaamista, kisaamista, kisaamista. Tuntuu palkitsevalta, että työtä tekemällä pystyy saavuttamaan jotain, mikä näytti vielä reilusti alle vuosi sitten ihan todella kaukaiselta tavoitteelta.

Ymmärrän mainiosti, ettei pienellä maksilla välttämättä edes lähdetä tavoittelemaan sertejä tai kolmosluokkaa ylipäätään. Onneksi Nokista kasvoi ihan reilusti yli 43 senttiä korkea, jolloin 60(/65) senttisten hyppyjen ylittäminen hyvällä ja turvallisella tavalla on mahdollista. Toki toivon, että kolmosluokassakin hypyt voisivat olla jossain muualla kuin ihan tapissa 65 sentissä - ja onneksi vain harvakseltaan tuomarit nostavat radalla hypyt (tai osan hypyistä) ihan tappiin.

Maanantaina treeneissä rimat hyvästä hyppytekniikasta huolimatta kolisivat ja putoilivat. Ilmeisesti Nokilla oli lihaksista veto veks, sillä jäähdyttelylenkkikin oli aika vetelää menoa. Nyt vietetään muutama päivä matalalentoa ja relataan. Toivottavasti torstaina rimat pysyvät paremmin ylhäällä.

Toisen sertin ja tuplanollan saavuttaminen aiheutti lievän kisaväsymyksen. Mennään kyllä sunnuntaina Vuokkosille kisaamaan, mutta jospa sitten pitäisi vaikka muutaman viikon tauon kisoista. Ollaan kisattu tosi paljon - ja se on opettanut ihan hurjan paljon. Mutta ehkä välillä voisi viikonloppuna ihan vaan olla kotonakin? (Tiedän, että jos jätän ilmoamatta, niin sitten varmasti  kuitenkin harmittaa seurata facesta kavereiden tuloshehkutuksia.. Siitä huolimatta pari lomaviikonloppua voisi tehdä terää niin minulle kuin Nokillekin.) Ensi viikolla päästään Elina Jänesniemen koulutukseen Turkuun. Sitten alkaakin marraskuu, jonka viikonloput ovat ihan todella sopivasti ja täysin sattumalta täyttyneet ei-agilitypitoisesta toiminnasta. Niinpä tauko tulee vähän kuin luonnostaan juuri tähän saumaan. :)

------------

Maanantaina tehtiin Kolan kanssa persjättöjä. Voi pylly. Pelkään selkäni ja polveni puolesta sen verran, että ei tee mieli juosta Kolan eteen. Nokin kanssa en pelkää yhtään - Noki nimittäin väistää, jos tulen eteen. Niinpä uskallan juosta niin lujaa kuin jaloista irtoaa ja tehdä edessä leikkauksen ihan huoletta. Kolan kanssa jaloista ei vaan irtoa täysi vauhti, sillä epäröinti saa juoksemaan epävarmasti - mikä lisää sitä todennäköisyyttä, että jään Kolan jalkoihin. Pitäisikö Kola opettaa jotenkin väistämään? Vai pitäisikö minun vain oppia liikkumaan niin, etten jää alle? Varmaan ratkaisu on jotain tuosta välimaastosta. Eli Kola pitäisi oppia täydessä vietissäkin katsomaan ohjausta ja linjaamaan oman liikkeensä niin, että se ei tule päälle. Ja sen lisäksi minun pitäisi oppia ohjaamaan persjätöt niin, että Kola tietää jo hyvissä ajoin etukäteen, että olen tulossa eteen leikkaamaan sen juoksulinjan.

Huoh. Kolan kanssa agility on kirjaimellisesti jännittävää.

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

voihan tiitiäinen!

Tänään oli meidän päivä. Ihan epäilyksettä.

Kotkassa oli tarjolla kaksi agilityrataa ja yksi hyppäri. Ja mitä sitä kiertelmään tai kaartelemaan sen enempiä: ekalta aksaradalta otettiin nolla, pronssisija ja serti. Wau. Kuunneltiin Siiri-portugeesin omistajan Sannan kanssa tuloksia ja Sanna ehti sanoa jotain siihen suuntaan, että "sijoituittekohan te palkintosijoille sillä nollalla" ja minä ehdin tokaista, että "en voi uskoa, olihan niitä nollia useita meidän nollan lisäksi". Ja heti sen perään meidät kuulutettiinkin pronssipallille ja onniteltiin sertistä. Suusta pääsi joku epämääräinen "MITÄ HITTOA" -tyyppinen älähdys ja tuomari sitten kommentoi, että "Se serti siirtyy kato kolmanneksi tulleelle.." Joo, en sitä epäilekään, etteikö siirtyisi, mutta että se siirtyi nimenomaan juuri meille, niin se hämmästytti. :)

Noki teki radalla hyvää työtä. Kahdella tai kolmella hypyllä olin melkein täysin valmistautunut siihen, että rima putoaa alas, koska radalla oli tosi monta hypyn jälkeen tapahtuvaa tiukkaa käännöstä. Rimat eivät kolisseet eivätkä käännöksetkään valahtaneet mitenkään niin pahasti, että olisivat jääneet erityisesti mieleen. Vähän oli radan jälkeen sellainen "huh, se oli taistelunolla" -olo.

Toisena vuorossa ollut hyppäri on ihan pimennossa. Täytyy oikein kaivella, että saisin päähäni, miten se meni.. ..tulihan se päähän, kun vähän ravisteli.. ;)

Hyppärin alussa oli takaakierto, johon todella moni ennen meitä teki valssin. Pieni epävarmuus valtasi mielen, kun itse olin suunnitellut tekeväni hypylle saksalaisen. Kävin lämppähypyillä tekemässä pari saksalaista ja totesin, että hitto minä en rupea suunnitelmiani muuttamaan, koska saksalainen sopii siihen kohtaan erinomaisen hyvin ja Noki sen osaa kyllä. Ja osasikin. Keppien jälkeen meinasin lipsauttaa Nokin  hypyn väärälle puolelle ja oli varmaan ihan milleistä kiinni, ettei Noki eksynyt siivekkeen taakse. Hyppylinja oli tästä johtuen täydellisen optimaalinen, sillä Noki ylitti riman lähes täsmälleen rimansuuntaisesti laskeutuen juuri sinne, mihin rata jatkui. Huh, siinä kohtaa pikkuisen ehti pelottaa. :D Okserilla tehty valssi toimi, putkijarru käänsi Nokia sopivasti putken jälkeen, tosin en luottanut Nokin kääntymiseen niin paljon, että olisin uskaltanut lähteä pinkomaan täysillä. Niinpä kolme viimeistä estettä vedettiin soveltaen. En kerta kaikkiaan ehtinyt tekemään suunnittelemaani persjättöä, joten siinä sitten sekunnin murto-osat toivoin sormet kyynärpäitä myöten ristissä, että poispäinkäännös  - jota en ikimaailmassa ihan tuosta noin vain lähtisi kisaradalla käyttämään - luonnistuu. Ja luonnistuihan se. Myös poispäinkäännöksestä johtunut väärä sijoittumiseni seuraavalle hypylle meni ihan mainiosti, kun herra Tiitiäinen ei ollut moksiskaan takanaleikkauksestani. Nollalla maaliin ja ihan suunnaton hyvän mielen ja epäuskon fiilis, että hitto. Meidän uran eka tuplanolla. Ja sitä myöten ihan hirmuisen paljon varmemmalta näyttävä ensi kesän yksilöSM-edustuspaikka.

Viimeinen aksarata oli jälleen ihan mukavan tuntuinen. Rata sujui kuin kukkasilla tanssi aina kolmanneksi viimeiselle hypylle asti. Tosi hyvä fiilis, tosi toimivat ohjaukset, tosi kuuliainen Noki. Sitten oma rytmitykseni meni ihan plörinäksi, kun olin vähän ennakoimaani taaempana ja sorruin ajattelemaan, etten saa Nokia käskyllä niin kaukaa seuraavan hypyn takaakiertoon. Kiihdytin oman vauhtini hetkessä kovemmaksi, ja mitä tekee Tiitiäinen? Lukee rytmitystäni ja kiihdyttää itsensä useiden metrien päässä olevalle väärälle hypylle eikä edes katso ihan lähellä olevaa takaakierrettävää hyppyä. Hylly siis, mutta maalissa nauratti. Kolme ihan helvetin hyvää rataa yksissä kisoissa. Voi hemmetti. :)

Tiitiäinen on kyllä melkoinen otus! :)

lauantai 13. lokakuuta 2012

tosi hyvä mieli

Tänään käytiin Nokin kanssa vetäisemässä yksi ainoa rata Purinalla. Jotenkin jännitti ihan eri tavalla kuin normaalisti, kun oli käytössä vain yksi mahdollisuus. Vaikka se onkin ihan höhlä syy ruveta jännittämään.

Rata vaikutti aika haastavalta, mutta oikein kivalta. A:n jälkeen todella monet koirat ottivat hyllyn, kun koira luki radan jatkumisen A:n edessä olevalle hypylle, vaikka tosiasiassa rata jatkui vahvasti sivuun pituudelle. Lisäksi pituuden jälkeen todella moni koira meinasi mennä suoraan maalihypylle, vaikka piti vielä tehdä takaakiertona hyppy ja sen lisäksi putki ennen maalia. Minulla ajatukset sekosivat pituuden jälkeen, kun ehdin valmistautua henkisesti siihen, että Noki meinaa karata maalihypylle. No ei sitten meinannut, mutta omat ajatukset menivät sen verran solmuun, etten enää muistanut, kummalla kädellä olen suunnitellut ottavani Nokin pituuden jälkeen olleen takaakierron yli. Käden valinta vei ne ratkaisevat sadasosat, Noki laskeutui selkäni taakse ja päätyi valitsemaan ilman ohjausta putken väärän pään.

Maalissa oli kaikesta huolimatta ihan mielettömän hyvä mieli. Noki teki kontaktit paremmin kuin ehkä koskaan aiemmin. Se teki ne nopeasti ja juoksi loppuun asti, vaikka irtosin sekä A:lla että puomilla todella reilusti sivusuunnassa. Mahtavaa mahtavaa mahtavaa! :) Rima putosi - mahdollisesti siksi, että ohjaukseni vähän nytkähtää ja lähden kovalla kiireellä muuttamaan liikkeeni suuntaa, vaikka oikeasti ei olisi mihinkään kiire. (Toki Tiitiäisen ei tästä huolimatta pitäisi pudottaa rimaa..)




Lopuksi vielä hyvän mielen päivän päätteeksi tehty kameran ja salamoiden testailuun keskittynyt ulkoilu Miikan kanssa.
kuvat: (c) Miika Kainulainen

torstai 11. lokakuuta 2012

AI TAKAAKIERTO!

Sen siitä saa, kun kolme kertaa ohjaa huonosti ja koira tekee sen, mitä ohjataan - vaikkei se tosiaankaan ole se, mitä pitäisi ohjata tai tehdä. Siis sen, että sen jälkeen voi vaikka tehdä takaperinvoltteja, niin eiköhän se saamarin piski mene sinne saamarin takaakiertoon, vaikkei sitä sinne saamari todellakaan enää ohjaa. Noki tilasi melkein Niemen pojat muuttoautoineen viemään Niinun pois edestä, kun yritettiin saada Noki Niinun kropalla estämällä heräämään siihen faktaan, että sinne takaakiertoon ei tosiaan ole tarkoitus mennä. Voihan perävaunu. ;) Ei se sitten lopultakaan sujunut vauhdin kanssa, joten tuollaiset kurvailut takaakiertoineen ja etenkin ilman takaakiertoja menevät sille piii-iii-itkälle treenilistalle.

tiistai 9. lokakuuta 2012

turhautumista ilmassa

Noki on aivan äärimmäisen taitava kertomaan, millon turhauttaa. Ja se se kuulkaas vasta turhauttaa, kun Kolalla on jotain, mitä Tiitiäinen haluaisi oikein todella kovasti, mutta kun väkisin ei voi ottaa, jos Kola ei suostu. PITÄISI SUOSTUA! MIKSI ET SUOSTU! ALA SUOSTUA! TÄNNE SE! EPÄREILUA! (Nauratti kuvatessa niin, että hihitys kuuluu välillä taustalta. :D)

maanantai 8. lokakuuta 2012

kisoissa ja treenaamassa

Kolan kanssa oltiin sunnuntaina kisoissa toteamassa, että taas on löydetty uusi haaste. Tai vanha. Kola tuli kummallakin radalla ekasta rimasta ali, joten aika fyssarille tuli varattua. Muuten ekalla radalla tekeminen tuntui jotenkin älyttömän mukavalta yhteistyöltä. Keinulla Kola tuli läpi, joten uusittiin se ja poistuttiin maaliin.


Maanantaisin treenataan Maijan kanssa Vuokkosilla. Tällä viikolla oli ekaa kertaa omatoimiryhmän täysin omatoiminen treeni. Ohjelmassa oli keppitreeniä ja keinua. Noki veti jotenkin aivan järjettömällä raivolla. :D Se vaahtosi, tärisi ja karjui. Ja teki kyllä siitä huolimatta tosi hyvää työtä. :) Se haki keppejä vaikeista kulmista erinomaisesti ja rysäytteli keinua täysin omatoimisesti minun jäädessä paikalleni kauas taakse. Noki sinkosi keinun päähän ja rysähti maanpintaan kuin kivi. Ei se kisoissa keinua noin tee, vaan himmailee ja odottelee minua. Treeni tuli siis täydelliseen saumaan ja saatiin tosi monta erinomaista toistoa. :) Näitä kontakti- ja keppitreenejä jatketaan säännöllisesti talven läpi ja toivottavasti ne kantavat hedelmää myös kisoissa.

perjantai 5. lokakuuta 2012

girls just wanna have fun

Kolan pehmopuoli esittäytyy:

torstai 4. lokakuuta 2012

Talvikausi alkoi

Tänään päästiin aloittamaan talvikausi Niinun opissa. Oltiin Nokin kanssa kumpikin täysin läkähtyä, kun ei ole meikäläisten kropat tottuneet näin lämpimiin treenausolosuhteisiin. Mutta eiköhän sitä totuta ajan kanssa. ;)

Noki teki tosi kivasti hommia kuumuudesta huolimatta. Teki nätit kontaktit (keinua lukuunottamatta!! MUR. Keinu pitää ehdottomasti pistää treenilistalla korkealle.), haki kepit tosi kivasti ensimmäisille kepeille vietäessä, suoritti nätisti hypyt eikä pudotellut rimoja. Lisäksi itsellä oli tunne, että osasin tehdä kropallani monia muutoksia liikkumiseen, kun sain Niinulta muutosohjeita. Jes.

Vaikeuksia:
Toinen kepeille vienti oli ihan mahdoton. Minä ohjasin aivan liian myöhään ja Noki ehti kerta toisensa jälkeen lukita putken keppien sijasta. Keinulla Noki kääntyi sivuun ja hidasteli, kun tiesi, että lähdetään vasemmalle eikä eteenpäin. U-putkeen vienti meinasi mennä tosi vaikeaksi. Ihme juttu, miten U-putken kanssa on niin monia pulmia aika ajoin, kun sitten toisina hetkinä siinä ei ole pienintäkään ongelmaa. Esim. eilen Ojangossa kun tehtiin sokeasta kulmasta U-putkeen lähetyksiä, ongelmia ei ollut kertaakaan. Toki täytyy sanoa, että tämän päivän U-ongelma oli ihan tosi vahvasti minun ongelmani. Videoilta näkee, että ihan painamalla painan kropalla Nokia väärään päähän. Nokin pitäisi kyetä lukemaan ajatuksia, että se tietäisi, että haluan sen putken lähimpään päähän. Onneksi on video. Muuten olisi jäänyt ihan epäselväksi, mikä minun liikkeessäni esti Nokia tekemästä "oikein" eli ajatusteni - ei ohjaukseni - mukaisesti.

Kooste tältä illalta, onnistumisia ja epäonnistumisia:



Jossain määrin tuntuu oudolta ja hassulta, että treenaamisessa ei enää niinkään ole kyse Nokin osaamisesta. Että mitä hitsiä Nokin tarvitsee raahautua treeneihin, kun kaikki treeniaika menee minun kouluttamiseeni. Epälooginen ajatus, joo, sillä eipä tätä oikein pelkästään ilman koiraakaan voi treenata, kun tarvitaan se simuloija, joka näyttää, miten pieleen tai oikein mennyt ohjaus vaikuttaa. Mutta silti. Tähän varmaan kestää tottua (ja tokihan Nokilla siis on esim. kontaktien ja keppien kanssa PALJON hiomista, mutta perustekniikka on ihan hyvällä mallilla). Tällä hetkellä on jokseenkin ristiriitaiset tunteet, mutta oletan pääseväni "kärryille" tähänkin tilanteeseen ennemmin tai myöhemmin. Tuntuu siis jotenkin siltä, että ohjatut treenit menevät Nokin näkökulmasta "hukkaan". Se ei opi ratatreenissä kovinkaan paljon uusia asioita viikottain tai edes kuukausittain. Vain minä opin - jos opin.

Tänäänkin Noki olisi takuuvarmasti osannut mennä U-putkeen heti ensimmäisellä kerralla ja mitä todennäköisimmin tehdä viimeisenä olleet kepit - jos ohjaajana olisi ollut joku taitavampi.

Kolan kanssa agility on vielä tällä hetkellä sitä, mitä se on tähän asti ollut Nokinkin kanssa. Eli yritetään keksiä, miten yhdessä toimitaan ja yritän opettaa Kolalle erilaisia agilityssä tarvittavia taitoja. Kolan kanssa treenatessa minulla on tunne, että pääosa treeneistä menee Kolan opettamiseen. Nokin kanssa ei tunnu enää juuri lainkaan siltä, että minä opettaisin Nokia vaan melkein täysin siltä, että Noki opettaa minua.

Outoa.