tiistai 30. huhtikuuta 2013

herra pissiliri

Viime viikolla lenkeillä Pikasta loisti, että se suunnittelee uutta aluevaltausta. Se katseli suorastaan otsa rypyssä, kun isot merkkailivat lenkillä puita ja puskia. Pika nuuski merkkauksia sen näköisenä, että "tarttis tehrä jottai". Mutta eipä oikein tuntunut keksivän, että mitä tekisi. Muutamia kertoja piuha yhdistyi toiseen, ja Pika kyykkäsi epävarmasti tai nosti jopa jalkaansa - ja näytti tapahtuneen jälkeen lievästi epätietoiselta. "Näinkö tää piti mennä?" (Jalkaahan Pika on nostanut jo kuukausia, mutta lorottanut yhteen soittoon koko hätänsä.)

Eilen Pika merkkasi ensimmäisen kerran ihan ammattilaisen näköisenä. Ja tänään. Tänään se totisesti oli päässyt jutun jujusta kiinni. Herra Pissiliri marssi melkein jokaisen Kolan merkkauksen luo ja tiristi kinttu taivaita hipoen omat merkkinsä Kolan merkkien päälle. On se äijä. :D

Melkein teki mieli antaa Pikachulle aplodit, kun herra Pissiliri oli niin itseensä tyytyväisen ja tärkeän näköinen jokaisen merkkaamisen jälkeen. :D

maanantai 29. huhtikuuta 2013

pikkuruiset treenit

Isojen kanssa käytiin tänään tekemässä ihan muutamat toistot Ojangossa.

Nokin kanssa tehtiin pituuden takaakiertoja - ihan vain siksi, että vahvistan Jaakolta opittua ohjausta ja pituuden osaamista - ja muita itsenäisiä pituuden suorittamisia.

Kolan kanssa tehtiin pari kertaa kepit niin, että ohjasin "poispäinkäännöksenä", kuten lauantain kisoissa olisi pitänyt ohjata. Yksittäisenä esteenä se sujuikin ihan ok, tosin ei tehty suurella etäisyydellä eikä vauhdin kanssa. Vaikeutan hommaa vähitellen lisää.

Lisäksi Kolan kanssa tehtiin parit viskileikkaukset. Se oli ensin hankalaa meille molemmille, mutta kun keksin, että leikkaus pitää näyttää Kolalle todella hyvissä ajoin myös ohjaavan käden vaihtumisena, alkoi homma pelittää.

Kokeilin Kolan kanssa myös pituuden takaakiertoa, ja sehän ei sujunut yhtään. :D Vaan alkoipa sitten sujua, kun ryhdyin vaikeuttamaan suorituskulmaa vähä vähältä. Ensin tehtiin pituus lähes suoraan edestä. Sitten 45 asteen kulmasta ja sen jälkeen 90 asteen kulmasta. Sen pidemmälle en viitsinyt ensimmäisellä kerralla vaikeuttaa, vaan lopetettiin homma ensimmäiseen 90 asteen kulmasta tehtyyn suoritukseen, kun se onnistui niin hyvin. :)

Puolessa tunnissa oltiin lämmitelty ja treenattu. Muistinko jo sanoa, että aivan törkeän mahtavaa päästä taas Ojangon ulkokentille? ;)

lauantai 27. huhtikuuta 2013

purinalla isojen kanssa

Noki pääsi starttaamaan kolmn radan verran ja Kola osallistui yhdelle agiradalle.

Ekana oli hypäri, jolle Kola ei osallistunut. Olen ihan hitsin tyytyväinen, että radalta tuli nolla, sillä selvitettiin juuri samanlainen kohta kuin mitä käytiin Ojangossa treenailemassa. Muistin sanoa nimikäskyn ajoissa, eikä Noki edes aikonut mennä putken väärään päähän. Itse asiassa muistin tehdä saman huomiokäskyttämisen jokaisella radalla, eikä hairahdettu kertaakaan putken väärään päähän, vaikka U-putki houkutteli tekemään virheen jokaisella radalla. Jesh! Ehdottomasti päivän paras onnistuminen.

En tullut katsoneeksi, miten sijoituttiin nollalla, kun ei se edelleenkään oikein ole pääpointtina meidän kisaamisessamme. Sijoituksia tulee, jos tulee. Toisen radan jälkeen muistin, että tulokset ovat varmaankin tulleet seinälle ja iloinen yllätys oli, että sijoituttiin kolmanneksi. Vasta palkintojenjaossa yhtäkkiä mieleen pompsahti, että mitenhän sertin kanssa on käymässä. Ja niinhän siinä sitten kävi, että se tuli kuin tulikin Nokille. Ohoh.

Nyt Nokilla on siis kaksi agisertiä ja yksi hyppyserti. Kolmosiin noustiin itse asiassa päivälleen vuosi sitten, joten kai sitä saa ihan julkisesti olla tyytyväinen: vuoden aikana on kerätty 15 nollaa, joista kolme on sertin arvoisia. :) Nollaprosenttia pyritään nostelemaan kyllä vielä huimasti ylöspäin, mutta ennakko-odotukseni tulosten suhteen tämä nollamäärä - ja erityisesti sertimäärä - ylittää moninkertaisesti.

Tokalla radalla ratahenkilöt olivat merkinneet radan väärin, joten rataantutustuminen uusittiin kahden koirakon jo startattua radalle. Kolmen lisätutustumisminuutin aikana en ensin saanut alkuunkaan selvää, mikä kohta radasta muutti muotoaan ja kun sain sen vihdoin selville, oli aikaa jäljellä kai minuutin verran. Siinä ajassa en ehtinyt miettiä asiaa kuntoon, joten Noki joutui maksamaan epätietoisuudestani riman putoamisella. Rynnin A:lle täysin älyttömällä tavalla, sillä ajatus oli tehdä takanaleikkaus. Välimatka oli paljon lyhyempi kuin oletin, joten jouduin pudottamaan oman vauhtini nollaan, kun Noki oli riman päällä. Rima putosi ja tiesin välittömästi, että syy oli minun. Vitosen rata olisi ihan ongelmitta ollut nolla, joten hieman harmittaa.

Kolan rata oli kepeille asti hyvää menoa ja se eteni takuuvarmasti nopeammin kuin Noki. Lämmittelyesteillä totesin, ettei Kola osaa poispäin kääntyvää ohjausta kepeille, joten väkersin valssilla itseni keppien ja Kolan väliin. Se toimikin mukavasti, eikä varmaan hidastanut etenemistä kovinkaan dramaattisesti. Keppien jälkeen Kola ostaa pääsylipun kohti ääretöntä ja sinkoaa keinulta lentoon ilman pienintäkään aikomusta pysähtyä. Perhanan Kola! :D Jossain kohtaa putoaa myös rima, ja renkaalle vietäessä en kerta kaikkiaan vain tiennyt, miten Kolaa pitäisi ohjata, ettei se hyppää väärää hyppyä, mutta osuu silti renkaaseen. Niinpä ohjaus on ihan sekava ja Kola tulee renkaan ohi. Rata oli kuitenkin oikeaa hyvän tuulen räjähtävyyttä, joten nauratti ihan hirmuisesti, kun päästiin maaliin ja olin (ja olen) Kolan etenemiseen aivan äärimmäisen tyytyväinen.

Kolmannella radalla homma kusahtaa, kun kiihdytän vauhtini muurin jälkeen kovaksi, että ehtisin kertomaan Nokille, mihin putken jälkeen käännytään. Siinä juostessa en kuitenkaan yhtään katso eteenpäin, joten päädyn totaalisen väärän esteen taakse. Noki suorittaa minun sähläilyjeni loppumista odotellessa saman putken uudestaan, joten se on hylly. Muuten rata eteni ihan mainiosti.

Päivästä jäi todella hyvä mieli. Sää oli kohdillaan ja isojen mielialat erittäin kisaamiseen sopivat. :)








perjantai 26. huhtikuuta 2013

väärästä tavasta pois oppiminen

Ei ole tosiaankaan helppoa oppia pois huomiokäskyn liian myöhään antamisesta. Se tulee niin luonnostaan jo väärin, etten edes tajua. TOSIN eilen tajusin keppien jälkeen tulleissa ongelmissa, että joku halvatun juttu tässä oli, mikä Jaakon kurssilta pitäisi nyt muistaa ottaa käyttöön. Ehdotin Niinulle rytmittämisen käyttöä, koska en kerta kaikkiaan saanut päähäni, mitä Jaakko vannotti käyttämään.

Tänään mentiin takomaan uutta tapaa nuppiin - ja kenet enää yllättää, että homma sujui paljon helpommin, kun noudatti Jaakon ohjetta? Ei se ketään yllätä, luulisin. (Minut melkein yllätti, mutta en uskalla myöntää.)

Nokin huomio on ihan helppoa saada vaikeammissakin kohdissa, jos huomion vain pyytää ajoissa. YlläTYS. Vaikka äänet kuuluvat tuulesta johtuen aika kehnosti videolla, Nokin katseesta näkee, että se huomioi minut jo hypyn aikana. Eilisissä videoissa se on lukinnut putken väärän pään jo siinä vaiheessa, kun hypyn päällä tai sen jälkeen yritän muuttaa sen päätöstä.

Ymmärrän ja tiedostan ja käsitän, että agilityssä on sen tsiljardi asiaa huomioitavana, mutta miten ihmeessä kukaan kouluttaja ei ole koskaan aiemmin sanonut, että koiran huomion voi pyytää jo "etukäteen" eli kertoa ennen edellistä estettä, että "Seuraavan esteen jälkeen haluan huomiosi, koska jos et katso ohjaamistani, menee pieleen." ? Miksen ole sitä itse tajunnut? Sehän on suorastaan itsestäänselvää..

kevään viimeiset niinuilut

Ensi viikosta alkaen treenataan Juha Ruokosen johdolla. Tänään Niinulassa rata oli tosi mukava: ei liian helppo eikä liian vaikea. Unohdin heti kättelyssä Jaakolta saadut "katso koiraa ja sano koiran nimi ajoissa" -ohjeet. H U O H!

Mutta kivaa oli silti vaikka tuli ladeltua muutamia rumia sanojakin, kun Noki ei vain katsonut ohjausta - eikä ohjauskaan ollut siinä kohtaa hyvää. Videosta jää nyt kuva, että otsa rypyssä latelin kirosanoja ja olin ihan tympääntynyt, mutta oikeasti rumien sanojen jälkeen vaihtui nauruksi, eikä tosiaan vedetty naama nutturalla. ;)

Videolla yllätti se, miten näppärän näköisesti tänään sain kroppani pyörimään ja liikkumaan. :)


torstai 25. huhtikuuta 2013

keväinen jakomäki

Pikkuherra Kateus ja isot pääsivät Jakomäen litsläts-märkään metsään ulkoilemaan.

Virallinen pönötys huhtikuussa 2013.

mustavalkoiset puut ja puupäät

pieni koira, iso keppi

ÄRSYTTÄVÄN KATEELLINEN

TAHDON.

let's mennään, tuu mukaan, jos mä oisin sä, kyl mäkin oisin mun kaa

suuntaan jos toiseenkin

JOS HUUDAN KOVAA, ANNATKO SEN MINULLE NOPEAMMIN?!

hitsi, aika märkää

keppisavotalla

älli ja tälli

tiistai 23. huhtikuuta 2013

pikachu treenaa

Käytiin tänään taas tekemässä ehkä kymmenen minuutin treeni Pikachun kanssa. Kun vihdoin päästiin ulos, jaksaa lähteä tekemään tälläisiä lyhyitä vetoja. Malmille tunkkaisen likaiseen ympäristöön huonolle alustalle, huonoille esteille ja huonon varaussysteemin kautta ei millään jaksanut lähteä lyhyiden (tai oikeastaan pitempienkään) juttujen takia.

Ja nämä treenit alkavatkin jo näkyä Pikan osaamisessa. Se ei enää hakeudu lainkaan niin vahvasti jalkoihin räkyttämään, vaan putken jälkeen irtoaa sivusuunnassa siivekkeiden väliin. :)

Eilen tehtiin Pikan kanssa putken vauhdin ja linjauksen avulla sivuttaisen irtoamisen treeniä Jaakon radan innoittamana. Se toimi varsin erinomaisesti, kun ensin etupalkkasin pari kertaa.

Tänään tehtiin valssitreeniä ja persjättöjä. Testasin Jaakon "jähmety staattiseksi, jos koira ei noudata ohjausta. Anna sen keksiä itse, mitä pitää tehdä, sillä niin tapahtuu oppimista" -ohjetta. Pika reagoi valssissa tulevaan rytminmuutokseeni niin vahvasti, ettei hypännyt riman yli. Niinpä tökötin siinä paikallani käsi rimalle ohjaten lievässä kyykyssä ja odotin. Eikä tarvinnut paria sekuntia kauempaa odotella, kun Pika hypähti riman yli. Pääsin kehumaan ja palkkaamaan. :) Tehtiin vielä sama treeni etupalkalla, jolloin pääsin tekemään "turvallisesti" valssin, kun ei tarvinnut keskittyä siihen, meneekö Pika rimasta yli vai eikö mene.

Nokikin pääsi tekemään parit vauvakorkeudella olevat hypyt. Testasin, miten saan Nokin kääntymään takanaleikkauksella joko loivasti tai tiukasti takanaleukkauksen jyrkkyydestä riippuen. Se toimi loistavasti. Loivalla leikkauksella sain Nokin sivussa olevalle hypylle. Tiukalla leikkauksella sain Nokin olemaan menemättä sivussa olevalle hypylle. :) Kiltti piski.

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Jaakon kurssilla

Viikonlopun oppi tiivistettynä kahteen kohtaan:

1. Auta koiraa ohjaamalla loppuun asti. Loppuun asti ohjaaminen tarkoittaa sitä, että vaikka oma liike lähtee jo kohti seuraavaa estettä, käsi ja katse pysyvät staattisina ja auttavat koiraa malttamaan. -> Rima ei putoa, kun koiralle ei tule kiire rynnätä pakenevan ohjaajan perään.

Toisin sanoen: ÄLÄ LUOTA LIIKAA!

2. Jos huudan Nokia nimeltä, olen tällä hetkellä 99% todennäköisyydellä pelastelemassa jo väärin ohjauttua tilannetta ja autuaan myöhässä. Virhe on jo tapahtunut ja huomion saamisen mahdollisuus on jo mennyt. Nimen huutamisen pitäisi tapahtua ENNEN sitä hyppyä/estettä, jonka jälkeen haluan huomion saada.

Tämä ajatus on totisesti uusi, eikä siihen ole kukaan koskaan aiemmin kiinnittänyt huomiota. Jaakon näkemys on, että nimen myöhään huutamisen hetki on jo ihan puhdas ydinjatkeeseen tatuoitu tapa, joka pitää muuttaa, nimittäin toistan saman virheen kerta toisensa jälkeen. Käytännössä siis aina. Ja tiedän siihen kyllä syynkin. En luota tarpeeksi Nokin osaamiseen - niin pöljää kuin se onkin. Pelkään, että jos sanon "NOKI!" jo ennen hyppyä, Noki ottaa kiellon hypyltä ja tulee sen ohi. Typerää. Noki ei tehnyt niin kertaakaan (ei edes harkinnut), kun Jaakon opastamana lähdin antamaan nimikäskyä oikeaan aikaan eli estettä aiemmin kuin tähän asti. Nokin esteosaaminen on niin vahvaa, että se kyllä suorittaa annetun tehtävän. Ja kun nimikäsky on sanottu ennen estettä, se ottaa kontaktin minuun esteen jälkeen - eli tekee juuri sen, mihin olen tähän mennessä pyrkinyt kalastelemalla huomiota vasta esteen suorittamisen jälkeen annetulla nimikäskyllä.

Toisin sanoen: LUOTA ENEMMÄN!

Muita tärkeitä pointteja Jaakon höpöttelyistä:
*Koira haluaa pysyä kontaktissa ohjaajaan. Hetkiä, jolloin kontakti väkisinkin katkeaa: mm. putki, persjättö, pussi, saksalainen. Näiden esteiden/ohjauskuvioiden jälkeen koiralle pitäisi tarjota mahdollisuus kontaktiin (eli ottaa katseyhteys) ja vasta sen jälkeen kääntää katse kohti seuraavaa estettä. Putken/pussin jälkeen otetaan ihan hirveästi kieltoja seuraavalta esteeltä, koska koiralle ei ole tarjottu mahdollisuutta kontaktiin ja se näin ollen keskittyy vain kontaktin hakemiseen eikä keskity seuraavaan esteeseen.

Kuinkakohan monta kertaa olen unohtanut ottaa koiraan putken jälkeen kontaktin.. Liian monta. Uutena ajatuksena se, että sama tilanne on myös ohjauksissa, joissa koira jää hetkeksi selän taakse. TARJOA KONTAKTI KOIRALLE!

*Persjättö kääntää n. 30-45 astetta koiraa.

*Maankauhaisu/niiausohjaus on Jaakon juttu. Eli siivekkeen hyppypuolella tehtävä pysähdyksissä tehty niiaus, jossa kädellä näytetään todella matalalle. Saa koiran kääntymään tiukasti ja antaa ohjaajalle etumatkaa.

*Verkoilla saa estettyä koiraa tekemästä virheitä, kun harjoitellaan koiralle vaikeita asioita.

*Jos koira tekee ohjauksen lukemisessa virheen, pysähdy staattiseksi. Anna koiran itse ratkaista, mikä meni pieleen ja palkkaa sen jälkeen ruhtinaallisesti. Virheistä oppii - myös koira.

*Pennun kanssa suunnittele palkan paikka järkeväksi ja loogiseksi ja niin, että pystyt toteuttamaan ohjauksen heti oikein ilman varmistelua. Käytä tarvittaessa verkkoja auttamaan. Poista sitten verkot ja jätä lelu auttamaan. Sitten poista lelu ja palauta tarvittaessa verkko. Askel kerrallaan siis vaikeutetaan.

*PERHANAN RAKKI -karjaisu saa Jaakon repeämään. Etenkin, kun syy ei ole rakissa vaan ohjaajassa. Rytmittämällä sen perhanan rakin sai tekemään juuri sitä, mitä pitikin eli jättämään putken rauhaan ja tulemaan putken edessä olevan hypyn takaakiertoon. ;)

*Jaakko tuntee koirani agilityssä paremmin kuin minä. Ja myönnän sen täysin. Epäluottamukseni Nokin osaamista kohtaan osoittautui kerta toisensa jälkeen vääräksi. Ja Jaakko oli jo ennen suoritusta kertonut, että väittää minun olevan väärässä luuloineni. Noki osaa. Se osasi muun muassa täysin ongelmitta ohittaa putken suun ja tähdätä sen jälkeen kepeille 100% onnistumistodennäköisyydellä. Lisäksi se osasi minut täysin pohjattomasti yllättäen pituuden takaakiertona. Käsittämätöntä. Ja vieläpä niin, että ohjasin pituuden takaakierron sillä kauhaisulla, mitä Jaakko harrastaa koiriensa kanssa. (Ei se ole sylivekkikään kai, mutta joku vähän sellainen..) Noki on ihQ.

............

En oikein tahdo millään ymmärtää, miten Nokin esteosaaminen ja ohjausten sisäistäminen on noin laadukasta. Miten se on oppinut noin taitavaksi? En nimittäin osaa sanoittaa sitä, miten itse olisin osaamista sille opettanut. Emme tee hyppytekniikkatreeniä. Koskaan. (Ehkä pitäisi? Tai ainakin Pikan kanssa.) En ole mitenkään opettanut pituuden suorittamista. (Olisi pitänyt. Tai ainakin Pikan kanssa.) En ole opettanut Nokille ohjauskuvioiden lukemista - koska en ole niitä itsekään osannut. (Olisi pitänyt. Tai ainakin Pikan kanssa.) 

Pituus takaakiertona. Olen edelleen pöyristynyt. :D Lisäksi Noki oppi kahdella toistolla, mitä Jaakon kauhaisu tarkoittaa. Eikä siinä vielä kaikki. Se pystyi toteuttamaan kyseisen kauhaisun mukaisen toiminnon myös pituudella. Häm-men-tä-vää.

Jos se vain on luonnonlahjakkuus? Tai sitten se treenaa salaa jonkun muunkin kuin minun kanssa.

perjantai 19. huhtikuuta 2013

lieto, here I come

Kuukauden sisällä tehdään Nokin kanssa Suomi-kierros treenaamisen suhteen. Täksi viikonlopuksi ajellaan Lietoon Jaakon koulutettavaksi. Toukokuun ensimmäisenä perjantaina ajetaan samaan paikkaan Janitan koulutettavaksi. Ja 18.-19.5. suunnataan Seinäjoelle Sanna K.:n koulutettavaksi. Kilometrejä kertyy, mutta mitäpä siitä: koulutus on erittäin laadukasta ja seura hyvää. :)

Kola jäi tänään Lahteen viettämään kevätlomaa, joten Lietoon lähtevät vain mustavalkoiset. Kola pääsee Lahteen (tai mökille) lomailemaan todennäköisesti myös toukokuussa, sillä sen kanssa matkustaminen on aina vähän erilaista. Toki se kulkee matkassa, jos tarve vaatii, mutta on sekä Kolan, minun että matkaseuralaisten kannalta rentouttavampaa, jos herra Ärjylä viettää viikonloppunsa Lahdessa tutussa ympäristössä. :)

torstai 18. huhtikuuta 2013

olkapäällinen koiraa. taas.

Tätä tämä näyttäisi olevan. "Mitä teet?!" "Entä nyt?!" "Mitä teet nyt?!" "Mäkin haluun nähdä!" "Anna mä maistan!" "Mikä se on!?"


keskiviikko 17. huhtikuuta 2013

hUOMaA MuT

Kola tykkää rapsutteluista ja haluaa osallistua ihmisten toimintaan omalla kieroutuneella "vihaan huomiota mutta huomioi mut silti" -tavallaan.

Noki ei kaipaa rapsutteluita. Se haluaa kyllä maata samalla sohvalla, mutta ei se oikein tajua, miksi joskus hairahdan lääppimään. Noki haluaa huomiota silloin kun treenataan tai saa ruokaa tai mennään ulos, mutta kotona se ei ole mikään iholla roikkuja.

Pikachu.

Voihan Pikachu.

Pikachu tahtoo olla sylissä. Pikachu tahtoo nähdä. Pikachu tahtoo maistaa, haistaa, nähdä, kuulla, koskea! Pikachu tahtoo osallistua kahvin juomiseen, leivän syömiseen, siihen, kun Kolalle heitellään vinkuankkaa, netin selailuun... Ja jos huomiota ei heti saa, voi aloittaa yksittäisten "HAU Ò_ó" -karjahdusten sarjan.

Ja onhan tuo sen verran fiksu elukka, että on saanut minut koulutettua jo varsin näppärästi huomioimaan melkein joka käänteessä. Pikan nappaa ihan huomaamatta syliin. Tai jos sitä ei nappaa syliin, Pika ähertää itsensä Nokin ärinöistä huolimatta sohvalle ja joko käpertyy jalkoihin tai kiipeää selkänojalle olkapäälle istumaan.

Nyt kun asiaa oikein pysähtyy ajattelemaan, niin Pika nukkuu erillään minusta vain öisin ja joskus erittäin poikkeustapauksissa päivisin. Jos Kola blokkaa pääsyn sohvalle, Pika kiertelee ja kaartelee lähistöllä niin kauan, että jostain raosta pääsee luikahtamaan Kolan ohi. Pahimmassa hädässä Pika tassuttelee Kolan paikalle olohuoneen kulmaukseen ja nousee sohvaa vasten tuijottamaan spanielikatseella.

..ja siinähän tuo taas hetki sitten kökötti, olkapäällä kuin pieni orava.
Mitä täällä tapahtuu, huomaa mut, HALOO!
Tietokoneen näppiksellä päätä lepuuttaessa saa takuuvarmasti huomiota.

ojangossa

Käytiin taas ns. pikakurssilla Ojangossa. Lyhyestä virsi kaunis, muutama toisto ja sitten isojen kanssa riehumaan. Ajatuksena oli päästä kokeilemaan myös persjättöjä, mutta lopulta tehtiin niitä vain kaksi, ettei mene maku puuhaan. Videon lopussa lauman yhteispuuhia: hännänvetoa ja palloleikkejä.

tiistai 16. huhtikuuta 2013

olipa kerran..

..prinssi, jonka patjan alla oli herne. Ei kun Noki.


ulkotreenaamassa, vol2.

Löysin kuin löysinkin Ojangosta yhden - joskin hieman risan - putken. Järjestin eilisen treeniasetelman uudestaan ja hopsis. Sehän alkoi toimia. :) Kaksi onnistunutta etupalkkausta kakkoshypyn takaa ja sen jälkeen sivuttainen irtoaminen onnistui kummallakin puolella yhtä hyvin. Fiksu pentu pentunen. :) Olisi toki ihanteellista, jos olisi apupalkkaaja mukana, niin ei tarvitsisi fyysisesti jättää etupalkkaa aina aluksi odottamaan, mutta toisaalta päästiin etupalkasta eroon kahden onnistuneen suorituksen jälkeen, joten eipä tuota fyysistä etupalkkaa nyt ihan karmeasti tarvinnut käyttää.

Pika siis eilen innostui juoksuliikkeestäni niin paljon, ettei hakeutunut kovilla kierroksilla siivekkeiden väliin yhtään, joten sivuttaisen irtoamisen treenaaminen oli suhteellisen vaikeaa.. :D Putkesta putkeen se kyllä osui, eli siinä se ei lähtenyt kaahottamaan jalkojeni perässä, mutta siivekkeet eivät vielä vedä niin paljon, että ei häiriintyisi.

Tänään kuitenkin haki kolmoshypynkin erittäin mainiosti, joten pääsin palkkaamaan neloshypyltä putken suuntaan. :)



maanantai 15. huhtikuuta 2013

ULKOKAUSI, JÄTKÄT HEI!

Vettä tihkutti ja on hanget korkea nietoksi. Mutta eipä anneta sen häiritä, koska:

OJANGOSSA VOI TAAS TREENATA ULKONA!

Fantsua. Aivan tylyn fantsua.

Kolme hyppyä ja kepit saivat minut ja isot hurmokseen. Pojat lämppäsivät toinen toisiaan, kun vain avasin portin ja päästin pojat treenialueelle. Selkeästi niillä oli yhtä hyvät meiningit tilanteesta kuin minulla. Karjuivat, hyppivät ja sinkoilivat sinne tänne, vaikkei esteitä ollut lähimaillakaan. Perheen pienin - ja kaunein - oli jo omat treeninsä saanut (tehtiin hieno persjättö ainakin kerran ja monta sokeaa putkikulmaa ja huomasin ettei minun vauhtini oikein tahdo riittää putkesta putkeen juoksevan Pikan kanssa), joten oli isojen vuoro nauttia keväästä.

Testailin kolmella hyppyneliöön (ilman neljättä hyppyä) asetetulla hypyllä rytmittämistä. Kolaan toimi jälleen aivan superisti se, että oma liikkeeni pysyy tasaisena. Saan Kolan hitaastikin liikkuen kaukaa edessä olevalle hypylle, kunhan oma liikkeeni ei hidastu. Ja sitten saan myös tiukan käännöksen aikaiseksi, kun olen antanut Kolan rauhassa lukita tasaisen vauhtini avustamana hypyn ja sitten hidastan rytmiä. Pyöritin Kolaa hypyillä ja pistin keskittymään ohjaukseen. Hyvin keskittyikin ja teki tarkkaa työtä. Lisäksi Kola kesti vedättämistä kepeillä aivan infernaalisen hyvin, kun vertaa siihen, mitä luulin sen kestävän. Se siis lopulta kesti ihan samat vedätykset kuin Noki. :O

Nokin kanssa tehtiin kepeillä sivuttaista etäisyyttä ja omatoimista keppien hakemista. Hyvin se hakikin - ja oli ulkotreenaamisesta jotenkin aivan hurmoksessa. :D Vaahtosi, karjui ja hyppi kohti taivaita.

Huomenna mennään uudestaan ja Pika saa treenata tänään sösselströmiksi mennyttä sivuttaisen irtoamisen juttua, jos löydän Ojangon kätköistä jostain putken tai kaksi käyttööni. :)

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

hau - koirakielen jatkokurssi

Pika on selkeästi edennyt koirakielen alkeista jatkokurssille. Sen touhuja Kolan ja Nokin erilaisissa sääntöviidakoissa on viihdyttävää seurailla sivusta.

Nokin kanssa on useita sääntöjä, mutta niiden noudattaminen on vähän niin ja näin, koska sanktiot ovat kovin vähäisiä. Sohvalla ei ole lupaa tallustella Nokin päällä - paitsi jos pakosti haluaa ja on valmis kuuntelemaan murinaurputusta ja katselemaan valkoista hammashymyä. Välillä tulee runtattua niin kovasti sohvalla makoilijaa, että saattaa saada ihan oikean "PERHANA NYT RIITTI!" -ärjähdyksen nopealla "hyökkäyksellä" höystettynä. Mutta sekin on niin laimea rangaistus, että turha sitä on kauheasti ennalta pelätä. Tulee jos on tullakseen.

Korvista ei saisi vetää, paitsi sitten saa jos nimenomaan haluaa saada äksöniä aikaan. Sama se on hännän kanssa. Noki ikään kuin käynnistyy, kun vähän nykäisee jostakin ulokkeesta.

Jos Noki kellahtaa vapaaehtoisesti selälleen, olisi tarkoitus mennä hammastelemalla sitä viihdyttämään. Ärinää, hampaiden kolisuttelua ja painiotteita.

Ruokakupille ei saa mennä yhtä aikaa Nokin kanssa, mutta sitäkin voi aina välillä testata. Kyllä se sitten murisee, jos ei saakaan mennä. Juomakupille saa mennä. Leluja saa viedä suusta, vaikka hammashymyn puolelle sekin menee ja pahaa murinaa saa aikaiseksi. Mutta kun se ei ole eh-dot-to-man kiellettyä, se on sallittua.

Kola taas. Kolan kanssa pelataan aivan eri peliä. Pika osaa olla pieni ja nöyrä herrasmies, mitä Kolaan tulee. Kolan pikkuruinen "mur" riittää jähmettämään ja tuijottelemaan nöyrästi seiniä. (Ja se ihan kaikista pieninkin Pikalle suunnattu mur saa myös Nokin möyrimään nöyränä Kolan ympärillä ja nuolemaan silmiä ja suuta. Rauhanpiippu syöksee savua, kun Noki yrittää pitää pienimmän ja isoimman sovussa.) Kolan ruokakupille ei ole _MITÄÄN_ asiaa. Ikinä. Milloinkaan. Paitsi sitten, kun lautanen on tyhjä. Kolaa ei lähestytä riehakkaan vauhdikkaasti ja muutenkin Kolan seurassa käyttäydytään hillityn hallitusti.

Makuuhuoneeseen ei ole asiallista rynnistää, jos allekirjoittanut ja Kola (ja Noki) ovat makuuhuoneessa päivä-/iltalevolla. Silloin sisään tassuttelee askel kerrallaan etenevä nöyrillä korvilla varustettu pentu. Yleensä Kolan pedistä kuuluu yksi mur, jolloin pennun eteneminen pysähtyy. Sitten odotellaan, odotellaan ja pysytään ihan hiljaa. Ja hetken kuluttua on lupa äänettömästi hiipiä pennun sänkyyn ja käpertyä huomaamattomasti nukkumaan.

Pikan koirakieli on saanut tässä kuukausien aikana ihan eri syvyyksiä. Ensialkuun se huiteli sinne tänne, luki Kolaa vain juuri ja juuri sen verran, että suuremmilta yhteenotoilta vältyttiin. Se kohteli Kolaa niin, että minua välillä salaa jännitti. Onneksi Kola kuitenkin antoi isän kädestä vain harvakseltaan, vaikka pikkupentuiässä Pika käyttäytyi armottoman kömpelösti ja epäkohteliaasti. Nokiakin Pika on oppinut kohtelemaan paljon hienovaraisemmin. Se jopa väistää aika ajoin, kun Noki kieltää. Ja ehkä juuri siitä syystä Noki sietääkin Pikalta paljon enemmän kuin esimerkiksi ennen joulua.

Äsken Kola nousi etutassuilla nojaamaan sänkyyni, kun heräiltiin päiväunilta. Nuhjattiin siinä Kolan kanssa ja mustavalkoiset nuhjasivat keskenään painiotteilla makuuhuoneen matolla. Hetken kuluttua Pika totesi, että sekin haluaa minun huomiotani. Niinpä se vaihtoi juuri hetkeä aiemmin Nokin raivostuttamiseen käytetyn  koirakielen hienovaraisen hillittyyn nöyrään elekieleen ja nousi hitaasti (mutta varmasti) Kolan viereen siliteltäväksi. Ja koska Pika osasi vaihtaa käytöksensä niin kohteliaaksi, Kola ainoastaan nuuskaisi viereen saapuneen kääpiön kasvoja ja näytti rennolta.

Suurin urakka tässä on ihan selkeästi Nokilla. Se on huolehtivainen pikkuäiti, joka ei haluaisi, että kukaan koskaan riitelisi ja että perheen kakarakin käyttäytyisi nätisti ja sillä olisi puhtaat silmät ja korvat ja se tuoksuisi kukkasilta. Ja voi sitä ahdistuksen määrää, jos Kola ärsyyntyy kakaraan - tai jos kakaralla on likaiset silmät tai korvat eikä se rauhoitu ottamaan pesupalveluita vastaan.

lauantai 13. huhtikuuta 2013

apua, mua jännittää!

Tänään ekaa kertaa ikinä vedin kahdella koiralla kolmosten rataa. Ja niin typerää kuin se onkin, jännitti ihan tosi paljon enemmän kuin yleensä. Kolan kanssa ei nykyään jännitä enää. Nokin kanssa ei jännitä. Mutta sitten, kun olivat molemmat samalla radalla, alkoi jännittää. Typerää. Se johtui ainoastaan siitä, että tuttu tilanne ei ollutkaan enää tuttu vaan vähän erilainen.

Eka rata oli Martti Salosen taidonnäyte - ja siltä se tosiaan tuntuikin. Rata eteni jotenkin todella epäloogisesti eikä tuntunut missään vaiheessa  mukavalta. Noki rysäytti jostain erittäin hämärästä syystä alussa täysillä päin rengasta (en siinä kisatilanteessa edes tajunnut, miten suoraan päin se rysäyttikään - videolta vasta huomasin) ja sen jälkeen rimoja putoili kolmin kappalein ja lopuksi otettiin vielä hylly, kun olin persjätössä autuaan myöhässä.

Kolan kanssa mentiin radalle aika samoissa fiiliksissä kuin Nokin kanssa. Tuntui sekavalta. Olin kuitenkin jo etukäteen päättänyt, että Kolan kanssa en jännitä, joten sitten en jännittänyt. Tai en jännittänyt ainakaan niin paljon, että itsestä tuntuisi pahalta. On ihan turhaa kaataa Kolan niskaan jännitystä, joten mentiin pitämään hauskaa. Ja hauskaa totisesti olikin. Harmi, että kamerasta loppui akku, sillä olisi ollut kiva jälkikäteen nähdä, miltä näyttää, kun Kola karjuu, syöksyy, karjuu, kieppuu, syksyy, karjuu, sinkoaa ja karjuu. En saanut koko hommaan oikein mitään otetta, koska Kolalla oli niin kova vauhti päällä. Suurimpana onnistumisena sain Kolan putki-puomi -erottelussa puomille! Kiljahtelin kehuja kuin treeneissä, kun Kola laukkasi puomia pitkin. :D

Toinen rata oli kai Salosen suunnittelema sekin (tuomarina kuitenkin Luomala), mutta tuntui jo huomattavasti mukavammalta. Ja kuin taikaiskusta jännitys katosi. Tuli normaali hyvä kisafiilis. :) Onneksi. Nokin kanssa tehtiin tasaista työtä ja pompittiin maaliin nollalla, jolla roikuttiin kolmossijassa pitkään. Lopulta taidettiin päätyä sijalle 9. Etenemä oli 4,2 luokkaa ja tekeminen vaivatonta.

Kolan kanssa tälle radalle lähdettiin rennon letkeissä tunnelmissa - ja tehtiinkin nollarataa aina neljänneksi viimeiselle esteelle asti! Sitten en saanut Kolaa kovasta vauhdista kääntymään hieman sivussa olleelle putkensuulle. Jouduin pysähtymään ja kääntämään Kolan, mistä johtuen olin sitten seuraavalla hypyllä too-odella myöhässä, joten siitäkin tuli kielto ja rima putosi. Lopputuloksena siis 15. Mutta fiilis oli erinomainen. Kola pysyi lähdöissä. Se teki hyvät kontaktit ja kepit. Ja mikä parasta, se ei missään vaiheessa sulkeutunut kuplaansa vaan pysyi rentona omana itsenään kisatilanteesta huolimatta. :) Kyllä tämän tavoittamiseksi onkin tehty töitä. Vuosien työ kantaa nyt hedelmää eikä jää epäselväksi, onko tämä nyt käytössäni oleva toimintatapa Kolalle oikea vai väärä. Se on ehdottomasti ja epäilyksettä oikea. Hyvällä fiiliksellä - vaikka väkisin. ;) Eikä hyvää fiilistä ole tarvinnut enää kuukausiin väkisin vääntää, vaan se ihan oikeasti löytyy erittäin pienistäkin onnistumisista.

Nokin hyl


Nokin nolla


Kolan 15

kevät!

Luonto luovuttaa hiihtoladut vihdoin takaisin jalankulkijoidenkin käyttöön! Sen kunniaksi kierrettiin pellon latupohjilla auringonpaisteessa pitkä päivälenkki.

Pika on oikea tilannekoomikko. Tämän päivän valokuvien päähenkilö on lähes näkymätön keppitullimies Pikachu.

Kurkkaa täältä. 

lauantai 6. huhtikuuta 2013

sisaruspainia

Käytiin Pikan kanssa tänään Maijalla kylässä. Paikalla oli myös Maiju ja Indi+Hippi. Hippi-mummi pisti Pikan heti kuriin ja nuhteeseen, mutta eipä se nuhde paljon Pikaa haitannut. Sen kun pikkusen kallisti niskaa sivulle ja väisti "PERHANAN KAKARA!" -toteamuksen. Siinä kaikki. Aika laimeeta, mummi!

Indi pääsi karvoistaan ja alta kuoriutui hoikka pikkuneiti. :) Indin kuoriutuminen kävi Pikaa PALJON helpommin. Yksi syy saattaa olla se, että Indi söi kalkkunaleikkeitä kuin hienot neidit ainakin. Pikalle ei moista etuoikeutta suotu, kun työtä tekemässä oli Indin kolmen trimmihenkilön sijasta vain yksi.

Trimmin jälkeen Indi ja Pika pistivät (taas) painiksi. Hyvässä hengessä käytiin sisarusten välistä mittelöä, jossa Pika oli suurimman osan ajasta päällä ja Indi alimmaisena. ;)


pika pikkarainen treenaa

Käytiin Pikan kanssa tekemässä vähän aksaa tälle viikolle, kun maanantain treenit jäivät pääsiäiskisojen takia väliin. Ajatuksena oli treenata ihan vain suoralla etenemistä niin, että minä juoksen mukana. Koska mukana ei ollut ketään apukäsinä, suunnittelin lähdön niin, että mutkaputken/sokean putkikulman aikana saan sen verran etumatkaa, että pääsen vedättämällä katsomaan, lukeeko Pika esteitä vai juokseeko siivekkeiden ohi jalkojeni perässä.

Sattumaa tai ei, oikea puoli oli jälleen vaikeampi. Videossa näyttää siltä, että jostain syystä taisin olla oikealta puolelta ohjatessa myös paljon kauempana sivusuunnassa siivekkeistä, joten siitä saattaa löytyä perustelu, miksi Pika kaahasi täysin hypyistä ohi. Saatiin kuitenkin sekin puoli sitten lopulta sujumaan, kun tehtiin vähän lyhyemmissä pätkissä etupalkalla ja edettiin sitä kautta mutkaputki-hyppy-hyppy-putki -kokonaisuuteen. Vasemmalta puolelta ohjatessa ei tarvinnut etupalkkaa, vaan Pika hakee todella hienosti koko ajan eteenpäin eikä jää haikailemaan minun liikkeeni perään.

Kokeilin muutaman kerran myös mutkaputken jälkeen pakkovalssia. Hyvin sekin sujui. Pika tuli hyvin ohjaukseen ja kääntyi mainiosti hypylle. :)

Sokea putkikulma sen sijaan oli unohduksissa ja sitä täytyykin palata taas treenailemaan.
Tehtiin tämän treenin lisäksi myös muutamat keinun pamauttelut. Pika ei hätkähtänyt millään tavalla missään kohtaa, vaikka nostin keinun jo ehkä 30cm irti maasta. Sujuvasti pikkuherra pamautti keinun pään maahan ja meni 2o2o-paikalle. :)

Keinulla naksuttelun jälkeen käveltiin treenihallin poikki valmistautumaan kotiin lähtöön. Matkalla ohitettiin speedbumpilliset hypyt ja Pika tarjosi niiden välistä kulkemista ja irtosi sivusuunnassa ilmiselvästi ajatuksena, että siivekkeiden väliin kannattaa hakeutua kulkemaan, koska siitä saa palkkaa. Ja saikin toki, kun oli noin omatoiminen. Taitava pentu pentunen.



torstai 4. huhtikuuta 2013

erilaiset mutta samanlaiset

Tänään päästiin kummankin ison pojan kanssa Niinulaan treenaamaan. Tuli huomattua, että pojilla on tosi erilaiset heikkoudet ja vahvuudet.

Nokin vahvuudet
*lukee rataa
*irtoaa, taipuu, kääntyy, tekee lujaa
*estevarma -> Menee putkeen, kun käsketään putkeen - vaikka sitten sokeasta putkikulmasta.

Nokin heikkoudet
*lukee rataa -> Ei katso aina ohjausta eikä tule "käteen". Lähtee takaakiertoon ilman käskyä.
* irtoaa -> Ei edelleenkään tule siihen käteen, vaikka käskisi.

Kolan vahvuudet
*tekee täysillä
*irtoaa PUTKIIN
*tulee käteen helposti ilman kiskomista

Kolan heikkoudet
*tarvitsee minun rytmini saattamaan esteelle -> Ei tee mielellään hommia minusta poispäin. -> Kepeillä vaatii saattamisen loppuun asti. / Takanaleikkaukset vaikeita. / jne.
*ei osaa sokeaa putkikulmaa näköjään
*esteosaaminen muutenkin on epävarmaa
*ei taivu ja kaarrattaa

Oli ihan tosi outoa ohjata Kolaa kohdassa, joka on Nokin ehdottomasti suurin heikkous. Keppien jälkeen toisena olleella hypyllä Noki lähti JÄLLEEN takaakiertoon, vaikka en sinne mitenkään ohjannut. Niinpä takaraivoon on tatuoitunut se, että yliohjaan aivan järjettömän vahvasti, jotta saisin Nokin olemaan menemättä taakse. Kola puolestaan tulee ohjaukseen kyseisessä kohdassa ilman pienintäkään ongelmaa eikä se edes harkitse takaakiertoon lähtemistä. Ihan pakko tehdä asialle Nokin kanssa jotain. Palkata, palkata, palkata oikeaan ohjaukseen tulemisesta.

Kolaa oli outoa ohjata myös heti alkusuoran päässä olevalta putkelta, koska Noki tulee putkelta minun luokseni, eikä kaarrata koskaan. Kola kaarrattaa aivan järjettömän paljon. Se tulee minua kohti vain, jos menen hakemaan ja sanon tiukasti. Saman huomasi keppien jälkeen olevalla käännöksellä. Noki vain kääntyy. Kola kaarrattaa niin, että päätyi puomille monta kertaa.

Samaa pojissa on se, että ne molemmat tekevät hommia koko sydämestään. Ne jaksavat ja jaksavat ja kun kunto loppuu, niin sittenkin vielä voisi tehdä. Kola on suoralla edettäessä nopeampi ja Noki ottaa kyseisen aikahävikin takaisin tiukoissa kaarroksissa. Nähtäväksi jää, saadaanko kolmosissa jossain vaiheessa molemmille hyvä onnistunut rata samoissa kisoissa, että pääsisi vähän vertaamaan poikien etenemiä. ;)



keskiviikko 3. huhtikuuta 2013

etkö sä voisi vaan oppia

Keittiöön ei ole muilla kuin minulla ja Kolalla asiaa silloin, kun koirien ruokakuppeja täytetään. Niin se vain on ja niin sen pitää ollakin. Selkeää. Mutta ei Pikalle. Kola on niitannut Pikan kai pari kertaa ja aina niitin jälkeen Pika muistaakin pysyä olohuoneessa Nokin seurana. Kunnes sitten taas ei enää muista. Pika venyttää ja vanuttaa sääntöä ja viime päivät on taas sählännyt iloisesti pikkuruisessa keittiössä ruuanjakoaikanakin.

Tänään tuli sählättyä astetta liian paljon. Niittiä sateli niin että jännäpissa roiskahteli. Ja kirkumista. Ja karjumista. Muutaman hetken sivusta seurattuani sanoin Kolalle, että "nyt riittää jo", kun keittiö on kovin pieni ja Pikalla vain vähän mahdollisuuksia päästä itse tilanteesta pois. Kola päästi Pikan altaan jalkojeni taakse suojaan. Käskin Kolan istumaan ja ruuanjakohetki jatkui ihan normaalia uomaansa. Perheen pienin ulahteli olohuoneen puolella synkkäksi käynyttä kohtaloaan.

Kummasti kitinä unohtui, kun oma ruoka alkoi lähestyä olohuonetta. Eikä reikiäkään tullut - eihän rei'ittäminen ole Kolan juttu. Suuri meteli ja paljon kroppataklauksia.

Erittäin mainio koirakeskustelu käytiin ruokailun päätteeksi olohuoneessa. Kola asteli jäykin askelin omalta ruokakupiltaan Pikan luo. Häntä ei ollut uhkaavasti pystyssä, mutta sen verran korkealla kuitenkin, että ajatus ei jäänyt epäselväksi. "MINÄ. OLEN. M I N Ä . SINÄ. ET. OLE. M I T Ä Ä N ." Pikan valkuaiset muljahtelivat, kun se tuijotti korvat luimussa Kolan ohi ja oli niin nöyrä pieni pentu kuin voi olla. Korvakaan ei värähtänyt, kun se yritti muuttua näkymättömäksi. Kola jatkoi tiukkaa tuijotustaan ehkä muutaman kymmenen sekunnin ajan ja Pika tuijotti yhtä kauan Kolasta ohi luimuna litteässä istuma-asennossa. Lopulta Kolan häntä taisi hieman laskea ja Kola malttoi vihdoin hengittää, joten Pikakin uskalsi liikahtaa. Se vispasi villisti häntäänsä, mutta muuten nöyristeli niin pienillä eleillä kuin mahdollista - fiksu pentu ei lähde nöyristelyssä sähläämään, koska sählääminen on Kolasta maailman ensimmäiseksi ärsyttävintä.

Kolaa nöyristely ei hillityistä eleistä huolimatta tyydyttänyt, vaan se seistä tökötti edelleen paikallaan, eikä alentunut heiluttamaan omaa häntäänsä tai poistumaan tilanteesta. Lopulta Pika peruutti paikalta ja istui puoli metriä taaemmas. Noin. Se oli siinä. Kääpiö oli tarpeeksi vahvasti osoittanut, että Kola on Kola ja pentu ei ole yhtään mitään. Kola tassutteli nukkumaan ja Pika poistui eteiseen laskemaan kai sataan, koska puolen minuutin päästä eteisestä tassutteli rentoutunut nöyrä otus.

..ja nyt olohuoneessa nukkuu rauhaisa koiralauma, kukin omalla nukkumapaikallaan. :)

tiistai 2. huhtikuuta 2013

pomppu peppunen

Seurakaveri tarjosi Vappu Alatalon tunnille tuurauspaikkaa, joten mielenkiinnosta lähdin Pikan kanssa katsomaan, mitä pentu tekee hyppytekniikkakoulutuksessa.

Aluksi Pikaa jännitti, kun Vappu istui lampaantaljan päällä. KUOLLEITA ELÄIMIÄ! TÄÄLLÄ ON KUOLLEITA ELÄIMIÄ!!½!

..mutta vähät kuolleista eläimistä, jos voi treenata. Niinpä lampaantalja unohtui ja päästiin tekemään hyppysarjaa speed-bumpeilla. Pika teki tosi taitavasti, suuntasi liikkeen välittömästi eteenpäin eikä jäänyt haikalemaan perääni. Vapun kommentti Pikasta oli, että se on rakenteeltaan sopusuhtainen ja napakka.

Ensimmäisen treenin jälkeen Pika pompahteli vinkutiikeri suussaan ja puhkui onnea joka suuntaan. Niinpä Pika lunasti myös kommentin "Mahtavan sosiaalinen tapaus!"

Etäisyyden arviontikin sujui Pikalta ongelmitta ja se venytti askeltaan epäröimättä viimeiselle hypylle. Taitava Pomppu Peppunen.

Koska aikaa oli vielä jäljellä, aloiteltiin 2x2-treeniä ihan ensimmäistä kertaa. Pika alkoi mukavasti tarjota keppiväliin kulkemista. Tässä treenissä kävi ilmi, että allekirjoittanut on mahdottoman huono hallitsemaan oikeaa puoltaan kropasta. Jep. Vapun huomio ei millään tavalla yllättänyt, vaan olen huomannut saman jo itse aiemmin. Oikea puoli on jotenkin ihan vieras ja toimii ihan eri tavalla kuin vasen puoli.. Läksyksi tuli peiliin tuijottelua ja omaan oikeaan puoliskoon tutustumista. :D 

maanantai 1. huhtikuuta 2013

Komppu kolmosiin

Aprillipäivän kunniaksi käytiin Kolan kanssa juoksemassa yksi aksarata Purinalla. Se riitti, sillä kotiin tuomisina oli serti ja voitto. :)

Parasta päivän radassa oli jälleen mieliala ja fiilis. Kolan fiilis oli alusta loppuun asti erittäin hyväntuulinen ja lähes rennon rempseä. Se teki tokoa ennen meidän omaa vuoroa silmät ilosta säihkyen ja sopivilla kierroksilla. Lähdössä se karjui sopivasti ja kävi käskystä maahan. Onneksi päästiin lämppäesteillä kokeilemaan alun hyppy-rengas -yhdistelmää, koska olisi muuten varmaan jäänyt uskaltamatta tuo kauas lähdössä käveleminen. Pelkäsin, että Kola tulee taas ekasta ali, jos menen liian kauas. Mutta eipä tullut!

Paitsi Kolan fiilis, oli myös oma meininki taas tosi kohdillaan. :) :) Jo alussa tuli sellanen "voiherranjesta!" -tunne, kun olinkin PALJON pidemmällä ohjaamassa neljännelle hypylle kuin olisin voinut ikinä uskoa. Sen ansiosta koko loppu rata meni hallitun tuntuisesti, kun ei missään kohtaa ollut kiire. Kepeillä kuljin ihan Kolan vieressä ja autoin pitämällä kättä matalalla, koska suoraan edessä oli putken suu. A:n jälkeen toisena oleva hyppy oli seuraava, jossa pelkäsin riman kolisevan. Ilmeisesti valssi oli sitten tehty sopivaan aikaan, koska Kola kääntyi juuri sopivalla kaarroksella seuraavalle hypylle.

Viimeinen jännityksen paikka oli keinu, koska Kola on vauhdin huumassa tehnyt useampia kertoja lentokeinun. Videolla ei ikävä kyllä näy - kun kameran akku kylmässä hallissa kohmettui ja lopetti toimintansa - miten jarrutin keinulle oikein perusteellisesti. Kola pisti vauhdin nolliin ja horjahti yhdellä jalalla pois keinulta. Onneksi käskyttämällä kuitenkin sain sen palauttamaan kintun keinulle ja jatkamaan matkaa. :D Loppusuoralla Kola näytti parasta antiaan, kun pysyin jättämään Kolan keinun jälkeen olleelle hypylle yksin ja lähtemään täysillä kohti maalia. Pelkän "PUTKI!" -käskyn avulla Kola haki hypyn jälkeen olleen putken suun ja minä pääsin ohjaamaan viimeiset kaksi hyppyä ja vedättämään vielä oikein kunnolla maaliin asti.

Jos joku olisi pari vuotta sitten sanonut, että voin suorittaa Kolan kanssa agilityradan ilman pienintäkään kiireen tuntua, olisin väittänyt valheeksi. Mutta totta se vain on. Kola teki todellakin täysillä, mutta siitä huolimatta minä ehdin tehdä kaikki ne ohjaukset, mitä olin ajatellut. Wau. Ja lisäksi maltoin jälleen katsoa niissä vaikeiksi ennakoimissani kohdissa, että Kola saa suoritusrauhan enkä hätiköimällä tai sähläämällä tee sen työskentelystä entistäkin haastavampaa.

Mahti-Kola!


"Voisinko vain nukkua parvekkeella..?"

Pika läähätti ja läähätti. Ja aina, kun parvekkeen ovi oli auki, suuntasi nukkumaan parvekkeen sohvalle.

Niinpä tänään lähtee turkki. Tai on jo osittain lähtenytkin. Mutta jos Noki on hieman hankala trimmattava ja pään suhteen pitää aina pikkuisen neuvotella, niin voi jumaliste. Pika se vasta onkin. Se kirkuu. Sätkii. Vääntelehtii. Kirkuu lisää. Läähättää. Parkuu ja karjuu ja yrittää purra trimmeriä. Ja sitten kirkuu vähän lisää.

Nähtäväksi jää, riittävätkö yhden ihmisen kädet trimmaamaan tuon helvetillisen kirkupainijan kuonon.