torstai 31. toukokuuta 2012

treenivideot

Torstaisin ilta kuluu puoli kuudesta yhdeksään asti aksakentällä. Ensin kipitetään Nokin kanssa ja sen jälkeen on Kolan treenit.

Tämän päivän kivat jutut:
1) Uskallan ohjata Nokia muurille ihan niin kuin mille muullekin hypylle. Muurikammo on siis osaltani selätetty. :)
2) Noki ohjautui tosi kaukaa putkesta putkeen.
3) Kola teki tosi hyvää työtä ihan yleisesti.
4) Kolan kepit ovat parantuneet parissa viikossa HUIMASTI. :) :)





Kolan kanssa pääsin tekemään tällä radalla sitten loppujen lopuksi KAKSI persjättöä. Uskomatonta. Videolla ensimmäinen suoritus, johon en tosiaankaan itse olisi lähtenyt soveltamaan persjättöjä. Anninan ystävällisestä painostuksesta sitten kuitenkin onneksi kokeilin. :) Kolan kepit ovat tosiaan ja ihan oikeasti parantuneet todella paljon. Kisakesä odottaa. :)
(Radan alussa kauhaisen ilmaa toisen hypyn jälkeen, koska Kola ei toimikaan kuin Noki, vaan meinaa tulla tokasta hypystä ohi. Täysin yllättävä toimintatapa Kolalta, joten Kolan aivoituksiin on vielä sukellettava syvemmälle, että oppisin ennakoimaan sen toimintaa.)

tiistai 29. toukokuuta 2012

Kola irtoaa

Tänään päästiin tuuraamaan Anninaa seuran kouluttajien treeneihin. Arvoin Kolan ja Nokin välillä vielä rataantutustumisessakin. Kummalle treeni sopisi paremmin..? Totesin, että Nokille rata olisi liian helppo, enkä itse ehkä saisi kovinkaan paljon haastetta, joten suorittajaksi valikoitui näin ollen Kola.

(Ja oli muuten hienoa tajuta, että huomasin rataantutustumisessa, missä kohtaa ohjaisin eri tavoin koirasta riippuen. Keppien lopussa.)

Kola räjähti vauhtiin hienosti ykköseltä kolmoselle. Neloselle ehdin hyvin pakkovalssi-persjättöön (vai mikä sen nimi on). Ja siitäkös se riemu sitten repesi. Kolan juoksulinja oli luonnostaan vauhdista ja tekemisen hurmoksesta johtuen sellainen, että se sinkoutui kuin itsestään esteet 5-8. En siis ehtinyt nelosen jälkeen tehdä juuri muuta kuin huutaa "PUTKEEEEEEEEEEEEEN!"  ja laukata kieli vyön alla kohti hyppyä 9. Kola irtosi sivuttaissuunnassa esteille 5-7 niin erinomaisesti, että ehdin vallan mainiosti tekemään ysille niiston! Viimeisellä suorituksella olin jopa liian ajoissa vastaanottamassa Kolaa, joten seisoin paikoillaan odottamassa saapuvaa piskiä, mikä johti tietenkin siihen, ettei Kola edes hypännyt ysiä, vaan seisahtui ihmettelemään.

Keppien lopussa olisi pitänyt valssata tai tehdä persjättö, mutta Kolan keppisuoritus on vielä niin epävarmoissa kantimissa, että se tuli kepeiltä pois kun vain ajattelinkin persjättöä. Oikeasti. En mielestäni ehtinyt tehdä vielä mitään kropallani - ainoastaan ajatella, että kohta teen persjätön - niin Kola tuli kepeiltä pois. Kun ajattelin pelkkää suoraan ohjaamista ja tein persjätön viime hetkellä, Kola teki kepit oikein.

11-13 olivat tästä keppipulmasta johtuen hankalia. Olin myöhässä, joten 13 oli melkein joka kerta pelkkää sattuman kauppaa. Kun sitten sain Kolan hypylle 13, oli radan loppu jälleen pelkkää ilotulitusta. Kola ahmi maata jalkojensa alla ja minun tehtäväni oli vain yrittää ehtiä ohjaamaan puomille. Ja onnistuihan se, koska Kola lukitsi putken jo esteellä 13, joten minä sain juosta rauhassa kentän toiselle puolelle. :D

treenattavien asioiden lista

Noki
1) sylkkäri
2) hyppysarja lyhyellä estevälillä
3) kontaktit
4) hypyn "merkkaus"
5) itsenäiset kepit
6) muurilla kääntyminen
7) pitkät siirtymät ->  1.|------|     |------|    2. |------|
8) putki-kontakti -erottelu

Kola
1) jarrutuskäsky ennen hyppyä
2) kepitkepitkepit (vedätys lelulla ja etupalkkaus)
3) kontaktit
4) eteen irtoamista

Siinä nyt päällimmäisenä mieleen tulleet asiat. Olikohan sitä jotain muuta..?

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

espanjanvesikoira 20 vuotta Suomessa -viikonloppu

Perjantaina kurvattiin Nastolaan kummankin piskin kanssa juhlistamaan rodun kaksikymmentä vuotta pitkää taivalta Suomessa. Saunottiin, grillattiin, huidottiin itikoita ja höpöteltiin niitä näitä koiriin liittyen. :) Paikalla oli neljä ihmistä sekä Kola, Noki  ja Jade. Kola sai noutaa keppiä ja Noki kadehdutti Jadea tennispallolla.

Yöksi ajoin nukkumaan Ahtialaan ja lauantaiaamuna palattiin paikalle Nokin kanssa. Paikalla oli sen verran paljon vieraita koiria ja ihmisiä, etten olisin pystynyt itse relaamaan Kolaa vahtiessa, joten Kola sai jäädä Ahtialaan viettämään lomapäivää. Paikalla taisi olla kaiken kaikkiaan yli 20 koiraa ja liki 20 ihmistä.

Lauantaina käytiin läpi epäviralliset (mini)taipparit Paula Horneen opastamana. Hakuosuudella Noki liimautui jälleen (ihan kuten vuosi sitten virallisissa taippareissa) iholle eikä edes harkinnut mitään hakemista. :D Hakuosuus tosin toteutettiin epämääräisellä hiekka-nurmi -kentällä, jossa riistan hajua ei varmaan ollut hiventäkään. Mutta kyllä osa koirista tästä huolimatta juoksenteli hakevaisen näköisenä ympäriinsä. Noki ei. On se kumma, että lenkillä ei todellakaan ole "ongelmaa" siinä, että piski liimautuisi iholle. Mutta annas olla, kun saisi ihan luvan kanssa irrota nuuskimaan, niin ei kiitos. ;)

Pupun laahausjälki ei tuottanut Nokille sen suurempia ongelmia. Aluksi tuuli kai pyöritti hajujälkeä ympäriinsä, joten meni hetki ennen kuin päästiin varsinaisesti etenemään. Kiitosta tuli Paulalta kuitenkin siitä, että Noki sitkeästi itse pyrki ratkaisemaan tuulen mukana seikkailevan jäljen haasteet, eikä luovuttanut missään vaiheessa alun haasteellisuudesta huolimatta.

Iltaa kohden väki väheni, ja jäljelle jääneen väen iho punoitti enemmän ja enemmän. :D Sää oli siis loistava.

Illan pimetessä ja hyttysten lisätessä hetki hetkeltä eksponentiaalisesti määräänsä siirryttiin saunamökille jälleen saunomaan ja grillaamaan.

Kivaa oli! :)

Viikonloppu osoitti, että Noki osaa puhua koiraa tilanteessa kuin tilanteessa. Provosoivimmissakin hetkissä Noki säilytti häntänsä pystyssä ja ryhtinsä korkeana, muttei silti lähtenyt provosointiin mukaan vaan käänsi katseensa sivuun ja tassutteli tyynesti sinne mihin oli aikonutkin tassutella. :D

tiistai 22. toukokuuta 2012

se on IHAN siinä rajoilla...

...että onko se hallinnassa vai ei.

Näin kuvaili Kolan menoa Jenna Caloander tänään.

"Se meni ihan törkeen hyviä linjoja ja hirveetä vauhtia, mutta siinä on tietysti se, että sitten ollaan sillä rajalla, että onko se hallinnassa vai ei."

No älä? :D

Treenattiin Kolan kanssa sitä, että se oppisi edes alkeet valssiin reagoimisesta. Kyllähän se siihen kai jotenkin joskus reagoikin, mutta pääosin kaarteet valuvat hurjasti. Länkkäävät. Uusi termi minulle.

"Pistä Kola istumaan hypyn eteen hieman kauemmas. Otetaan ton putken antama vauhti siltä pois, niin sen on helpompi harjoitella valssiin tulemista ja kaarteen pienentämistä."

"Hyppy!"
"...WRHOOOOOOOOOOOooOOoOOMmm..."

"...se vetää kyllä aika täysillä ihan välittömästi, vaikka lähteekin istumasta liikkeelle.."

No älä? :D

Kepeissä tekniikka parani ihan hurjasti, kun vedätin matalalla kädellä lelun avulla. Lisää toistoja, toistoja, toistoja. Ja etupalkkaa. Sekin saa liikettä matalammaksi.

Toinen läksy oli kaarteista palkkaaminen siivekkeen läheltä.

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

paras palkinto

Paras palkinto on se, joka palkitsee ansaitsijansa. Eilen omistaja sai suklaata ja koira sai ISON reikäpallon. Molemmat olivat onnesta soikeina. Myös Kola oli ja on.





lauantai 19. toukokuuta 2012

SERT-A

Kryptinen lyhenne SERT-A ei ollut tuttu vielä vuosi sitten. Mutta nyt on. :)

Oletin vielä tänä aamuna, että tuon lyhenteen tavoitteleminen on lähes sama kuin lähtisi Nokin kanssa tästä taapertamaan kohti kuuta. Mutta eipäs sittenkään!

Aamulla oli ihan sellainen olo, että tulikin ilmoittauduttua kisaamaan. Ei millään jaksaisi. Kevätväsymys painaa ja vielä ensi viikko pitäisi jaksaa tehdä hullusti hommia töissä.

Kisapaikalla Järvenpäässä sentään alkoi tuntua ihan hyvältä ja ensimmäinen rata näytti mukavalta. Käytäntö osoitti, että tuo ensimmäinen rata meni ns. reisille ja ihan plörinäksi. Olisi pitänyt uskaltaa "riskeerata" ja tehdä kepeillä sellainen ohjaus, jonka treeneissä olisin tehnyt. Nyt jäin varmistelemaan ja siitä eteenpäin rata oli pelkkää sekoilua, kun olin myöhässä ja sijoittuneena todella huonosti. Tästä huolimatta oli ihan mukava fiilis, koska rata ei tuntunut erityisen vaikealta, vaan ihan mahdolliselta suorittaa hyvin.

Toinen rata oli aika samaa sarjaa. Rataantutustumisessa tuntui, ettei tämä ole ollenkaan mahdotonta. Ainoa kohta, jossa tiesin liikkuvani meidän taitojemme ylärajoilla oli radan puolivälissä, kun puomin jälkeen Noki piti saada pituuden kautta hypylle, suoraan putkeen ja sen jälkeen ehtiä ohjaamaan Noki takaakiertoon putken edessä olevalle hypylle. Ohjasin rumasti ja rikoin Nokin etenemisen karjaisemalla jotain. Noki lopetti juoksemisen ja jäi kärkkymään ohjeita. Onneksi sain sen ilman pysähdyksiä takaakiertoon ja siitä rata sujuikin ihan näppärästi loppuun asti. Toiseksi viimeinen rima kolahtaa, mutta ei putoa. Hieman jännitti, kun kuulin tassun kolahtavan rimaan. Huh.

Maalissa iloitsin nollasta, mutta en osannut edes aavistaa, että voitaisiin saada serti. Se ei juolahtanut edes mieleen. Vähän ajan kuluttua kuulutettiin, että "...ja kisassa tällä hetkellä vasta kaksi nollaa.. Kisaa johtaa espanjanvesikoira Noki ja toisena on..." :O Herranjumala. Johdettiin.

Käytiin Nokin ja Kolan kanssa jäähdyttelylenkillä, joten en tiennyt kisan tilannetta. Palatessani kentälle Ristikartanon Sanna tuli siinä sitten sanomaan, että "te ootte kiinni sertissä". Ja siinä kohtaa jäljellä taisi olla alle kymmenen koiraa. En voinut oikein uskoa asiaa, mutta totta se oli. Tulosruudulta katsottuna se varmistui. Oltiin hopealla. Ja koska viimeisetkään koirat eivät enää tehneet nollia, hopea myös jäi meille. Ja serti. :O

Itselle radasta päällimmäisenä jäi mieleen A:n jälkeen tehty hypylle vienti ja siitä valssi keinulle. Valssi jotenkin suorastaan leijaili. Se tuntui juuri siltä, että "näin tämän juuri ajattelin tehdä". :) Ei tuntunut kömpelöltä takaperin juoksulta tai hätäiseltä pyörähtämiseltä vaan valssilta. :)



tiistai 15. toukokuuta 2012

Komppu treenaa

Kolan piti treenata tänään Miian kanssa, mutta koska Miia potee vielä flunssaa, menin itse treenaamaan Komppusen kanssa. Miia ja Anna varoittelivat, että tiedossa on suoralinjaista menoa ja että joudun juoksemaan. :)

Koska töissä oli tänään taas pitkä päivä (eli 8-16, uh yök ja voih ;), jouduin nappaamaan piskit suoraan töiden jälkeen autoon ja paineltiin Kivikkoon päivälenkille. Samalla reissulla sitten kätevästi tuli lämpättyä Kola ja väsytettyä Noki, joka joutui odottamaan autossa Kolan treenien ajan. Tunnin "alkulämppä" ilmeisesti sopi Kolalle paremmin kuin hyvin, koska sen ote tekemiseen oli tänään parempi kuin ehkä koskaan aiemmin. Sillä oli kierrosta ja potkua ja tekemisen meininkiä, mutta kertaakaan homma ei mennyt överiksi.

Alussa jännitti, miten Kola osaa tulla avoimeen keppikulmaan, mutta hyvinhän se toimi, kun alla ei ollut mikään rakettimoottorikiihdytys vaan pelkkä ensimmäinen hyppy. Sain vedätettyä Kolaa kolmosputkelta tylyn makeasti pakkovalssiin hypylle 6. Kola taipui paremmin kuin ratakisko keskimäärin, joten käännöksestä seiskalle ja seiskalta kasille ei tullut lähellekään mitään linnunratoja hipovia. Laajahkoja, mutta ei karmeita.

Putkesta putkeen ja sieltä puomille Kola toimi näyttävästi ja nopeasti. Puomin jälkeen olin itse vähän hukassa enkä oikein osannut ohjata hyppyä 11. Kun ohjaus saatiin kuntoon, pääsin lopulta siinäkin vedättämään sen verran paljon kolmelletoista ja karkaamaan saksalaisella alta pois, että ehdin jopa viimeisellä suorituksella ohjaamaan Kolan viimeiseen putkeen.

Viimeisestä suorituksesta tuli palaute, ettei mitään parannettavaa jäänyt. Saksalaisessa lähdin nopeasti alta pois. Kolmosputkella vedätin sopivasti. Pakkovalssi sujui. Ja "Tyttöhän juoksi loppusuoralla ihan tosissaan!" No tyttö tosiaan juoksi. Juoksin niin lujaa kuin ikinä pääsin. :D :D :D

Treeneissä yhtenä teemana olivat myös kontaktit. Tiesin, ettei Kolan kontaktisuoritus ole lähellekään luotettava. Kola kyllä pysähtyy tosi luotettavasti, mutta se reagoi minun liikkeeseeni kontaktin jälkeen ihan eri volyymillä kuin Noki. Tehtiin puomin alastulo ja Kola istahti nätisti oikealle paikalle. "Nyt tee hämäysohjaus hypylle 11." Tein, ja Kola karkasi epäröimättä hetkeäkään.

"Pistetääs sille panta ja otetaan uudestaan. Pidän pannasta kiinni."
Kola harkitsi tilannetta useamman sekunnin. Vieras ihminen. Ihan lähellä. Pitää kiinni pannasta. MUTTA TOISAALTA. Ollaan aksakentällä. Täällä ei ole aikaa reuhata ja mellastaa turhista. Tyypit täällä on kivoja, vaikka olisivat vieraita.

"Toisaalta" voitti. Kola tuijotti ensin todella epäilevästi Jennaa, kunnes käänsi katseensa minuun ja palasi agilitytaajuudelle unohtaen täysin Jennan.
"Nyt tee ohjaus hypylle." Tein. Kola karkasi, mutta panta kiristyi välittömästi ja Jenna sanoi tiukasti "NOH NOH NOH!" Käskin Kolan uudelleen kontaktille ja Jenna otti taas pannasta.
"Nyt uudestaan." Tein uudestaan. Kola ei hie-vah-ta-nut-kaan. Ei milliäkään.
"Tee isompi ohjaus. Ihan kunnon ohjaus."
Tein. Ei hievahdustakaan. Kola ei edes räpäyttänyt silmäänsä. :D Palkkasin.
"Vielä uudestaan. Juokse ja tee kunnon ohjaus."
Tein. Ei hievahdustakaan.

Voi sitä hämmästyksen määrää, minkä Jennalta sain. :D Yritettiin saada Kola karkaamaan vielä kerran, mutta Kola ei todellakaan halunnut karata. Pannan pakote on pakotearsenaalissa yksi Kolaa eniten inhottavista. 

Otettiin panta pois ja tein uudelleen hämäysohjauksen. Kola karkasi. Pistettiin panta takaisin ja tehtiin vielä. Kola pysyi. Panta pois ja uudestaan. Tein vähän hillitymmän ohjauksen - ja Kola pysyi. Mahtavaa! Palkkasin. Uudestaan. Ja taas pysyi. Palkkaa ja uusi kokeilu isommalla ohjauksella. Pysyi hievahtamattakaan.

Lopulta tehtiin treeni myös puomin toisessa päässä, jossa houkuttimena oli putki. Kola karkasi taas ensimmäisellä, mutta koska panta kiristyi ja tuli tiukka "NOH NOH!", oli pakotteen määrä niin suuri, että seuraavat suoritukset menivät täydellisesti, vaikka pantaa ei enää ollutkaan. Ohjasin putkeen, ja Kola pysyi.

"Se on koiramaailman Einstein! Oikeesti! En oo koskaan aiemmin nähnyt noin nopeesti oppivaa!"

Niinpä. Kola inhoaa pannan kiristymistä, eikä se vedä oikeastaan koskaan hihnassa. Onneksi se ei myöskään paineistunut pakotteesta millään muulla nähtävällä tavalla kuin sillä, että se pysyi ja vapautui vasta luvan saatuaan.

Tämä treeni menee ehdottomasti testiin myös Nokin kanssa.

(Nokin kanssa testasin hämäysohjausta yksittäisellä puomilla Kolan treenien jälkeen. Noki ei hievahtanutkaan. Mutta radalla tai kisoissa se kyllä ehkä hievahtaisi. Joten siksi katsotaan, jos saisin sen treeneissäkin kisataajuudelle, että saataisiin näytettyä Nokille, mitä kontaktilla EI saa tehdä.)

maanantai 14. toukokuuta 2012

pehmopomppu

Pomppusellakin on pehmopuoli, vaikkei sitä ihan joka päivä pääse näkemään. Nyt lähipäivinä Kola Pomppunen on jostain syystä ollut kovin onnellinen ja pehmo. Se on vispannut häntäänsä Anulle ja Annalle ja Maijalle ja Miialle (tietenkin) ja haastanut Taraa leikkiin. Joskin Taraa lähinnä hirvittää, koska Kolan leikkiinhaastopuuhat ovat sellaista "LEIKI TAI KUOLE!!!" -tyyppistä karjumista. Mutta sellaista to-del-la hyväntahtoista kaikesta metelistä ja fyysisyydestä huolimatta.

Ehkä kevät on iskenyt Kolaan?

Pari viikkoa sitten Kola itkeä pillitti Maijan perään meidän seuran kisoissa ja kyöhnäsi Jakomäessä Anun jaloissa. Ja Nokin fyssarissa kiipesi odotusaulassa Annan syliin.

Eilen pojat ähräsivät pikkuruisella sohvalla kylki kyljessä ja Kola yritti lähes tassusta kiinni pitäen neuvoa Nokia, miten pitäisi oikeaoppisesti painia. "Se yrittäis ottaa tätä etutassusta kii ja sit tää yrittäis ottaa etutassuja karkuun! Yrittäis nyt, jooooooko!! Eksä tajuu, yrittäisit ottaa näistä etutassuista kii ja sit HIHIHIHI sit tää ottais niitä äkkiä karkuun niin ettei se oikeesti sais etutassuista tätä kii! PLIIS!" Sillä tavalla minä ja Kola painitaan ja se on Kolasta parasta ikinä. Noki ei oikein tajunnut, mutta ei se mitään. Kola nakersi leikkimielisesti Nokin korvia ja suu ammollaan leikkipuri Nokin kuonoa ja kaulaa. Nokia ihan vähän jännitti ajoittain, mutta pääosin se yritti tajuta, miten Kola oikein olisi halunnut leikkiä. Huitoivat tassuilla ja ärräsivät ja purrasivat ja tuuppivat kuonolla toisiaan.

Tänään Kolaan iski taas hellyysleikkimieli Nokia kohtaan. Tällä kertaa kamera oli lähellä, joten sain talteen sitä, miltä näyttää, kun Kola haluaisi puuhata Nokin kanssa sellaisessa leppoisan lempeässä yhteisymmärryksessä. Kola ei yritä astua Nokia eikä mielestäni eleillä myöskään halua alistaa Tiitiäistä. Kola ihan vilpittömästi haluaisi leikkiä, mutta Nokilla on vähän erilainen käsitys sisätiloissa leikkimisestä. Siksi homma lopulta laantuu. Mutta Kolalla on kuitenkin hyväntahtoinen yritys päällä. :D

Siis saanko esitellä: Pehmopomppu


torstai 10. toukokuuta 2012

(: vitsi miten hyvä mieli :)

Käytiin tänään Orimattilassa P-HAUn iltakisoissa kaksi agilityrataa vetämässä.

Herrala oli suunnitellut tosi kivat radat, joissa ei ollut oikein mitään "ylimääräistä" kikkailua, vaan radasta oli mahdollisuus selvitä ilman taikatemppuja. Toki suoralinjainen rata erotteli vauhdin puolesta jyvät akanoista ja voittajakoira taisi alittaa ihanneajan molemmilla radoilla liki 15 sekunnilla.

Ensimmäisellä radalla hyllytin hyvin sujuneen radan, kun rintamalla oikein ohjaamalla ohjasin Nokin väärälle hypylle ennen keppejä. Suunnittelin kohtaan valssia, mutta se sitten jotenkin unohtui - en tiedä miksi. Ja valssin unohtaminen tai tekemättä jättäminen kostautui. Mikään liikkeessäni ei vienyt Nokia kohti keppejä, joten se siitä. Jatkettiin rataa kuin mitään ei olisi tapahtunut ja Noki teki kepit mahtavan hienosti ihan avoimeksi muuttuneesta keppikulmasta. :) Hyvä Noki! Huono Emppu! Mutta muutoin rata eteni oikein liukkaasti ja juoksin lujempaa kuin ehkä koskaan aiemmin agilitykisoissa. :D ..tai ainakin hengästytti ihan villisti radan jälkeen.. ;)


Toisella radalla tein toiselle hypylle saman ohjauksen kuin viime viikonloppuna oman seuran kisoissa. Noki taipui silloin kuin liukas silakka, joten miksipä en hyödyntäisi samaa ohjausta? ;) Jälleen Noki taipui tosi kivasti, enkä itse ole niin taitava analysoija tai vaihtoehtoisten ohjauskuvioiden hahmottaja, että pystyisin sanomaan, olisiko tuon kohdan voinut saada vielä nopeammaksi jollain muulla ohjauksella. Ainakin Noki kääntyi ilman sen suurempia kurvailuja.

Rata eteni jälleen mainiosti ja vasta muurilla rupesi homma vähän lipsumaan lapasesta. Olin suunnitellut valssaavani myös muurin jälkeen, mutta olin auttamattoman myöhässä ja Noki olisi mitä todennäköisimmin kääntynyt myöhässä olevasta valssista puomille. Niinpä räpiköin ja otin käyttöön suunnitelman B, tuuppasin Nokin ilman valssia putkeen, tein takaaleikkauksen ja yritin pinkoa kuin aropupu putken toiseen päähän. Siinä juostessa olin ihan kahden vaiheilla, että ehdinkö tehdä persjätön hallitusti putken jälkeen. En ehtinyt. En millään saanut kroppaani enää taipumaan Nokin haltuun ottamiseen, kun kaikki kropassani keskittyi vain kiihdyttämään omaa vauhtia. Niinpä saatiin kolmanneksi viimeiseltä hypyltä kielto vain hiuksenhienosti. Hyvä rata silti! :)

tiistai 8. toukokuuta 2012

fyssarilla sitten lopulta

Meinasi jäädä Petra Niemenpalon fyssarointi kokonaan väliin, kun töistä kotiin ajellessa Sitikka alkoi yhtäkkiä murista kuin pahainen amerikanrauta. RÖNTTTÖTÖTÖNTÖNTÖNTÖNRÖNNNN, se sanoi. Ja samaan aikaan takapuoleni alta kuului ympäristöä selvästi viihdyttänyttä metallin kilinää ja kolinaa. RÖNTTTÖTÖTÖNin ja kilinkolinin säestämänä ajelin viimeiset kilometrit ja puhelin kuumana hehkuen yritin tavoittaa koko maailmankaikkeutta auttamaan tässä hieman meluisassa pulmassa. Pakoputki roikkui/roikkuu surullisena kuin vesihäntä.

Anna onneksi pelasti ja kuskasi minut ja koirat fyssarin luo, joten Noki pääsi kuitenkin käsiteltäväksi.

Noki oli oma vilkas itsensä ja olisi halunnut nähdä, kuulla, haistaa ja erityisesti maistaa kaikkea ja kaikkia. Ei olisi ollut lainkaan kiva käydä vaan makailemaan kyljelleen, kun oli niin paljon kaikkea uutta. Kipattiin piski kuitenkin tatamiin ja kyllähän tuo siinä sitten makasi ihan rentonakin jopa.

Nenä alkoi valua nestettä, kun elimistö reagoi hierontaan ja käsittelyyn. Ja hilse pöllysi. :D

Tuomio oli, että Nokin etuosan lihakset voisivat olla paremmassa kunnossa kuten myös takaosan syvät lihakset, mutta kaiken kaikkiaan kroppa oli oikein mainiossa kunnossa. :) "Et sä tänne silti turhaan tullut, ranka oli ihan hyvä saada käsiteltyä!" rauhoitteli fyssari. Eikä tuo turhaan tulemisen ajatus kyllä käynyt mielessäkään. Sen takiahan sinne fyssarille nimenomaan veinkin Nokin, että saisin parhaassa tapauksessa tietää kropan olevan kunnossa. :)

Odotushuoneessa Kola oli toiminut, kuten kunnon vahtikoiran ja omistajalleen omistautuneen koiran kuuluukin: se kiipesi Annan syliin ja välillä itkeä vollotteli.. ;) Saipa Anna Kolalta jopa suudelman poikineen - ja vaihtarina rapsutuksia - joten ehkä Kolakin sai osansa huomioinnista tänään.


maanantai 7. toukokuuta 2012

lihanhimoisia suorituksia

Jauheliha, minä, Noki ja Kola käännettiin kuonomme kohti Ojankoa ja Anun ja Taran seuraa. Kolan tarkoitus oli tehdä ensimmäistä keppiväliä sopivassa vireessä (eli mahdollisimman hallitussa vireessä) ja Nokin tarkoitus oli tappaa jauhelihaa 2on2off-suorituksen jälkeen.

Kolaa joutui jälleen ihan fyysisesti pitelemään, että se pystyi tulemaan oppimistaajuudelle. Pitelin sitä rauhallisesti haliotteessa ja Kola osaakin jo ihan mukavasti laskea kierroksiaan. Tosin kierrokset sitten nousevat todella pian ihan liian ylös, jos treeni on sille hivenenkin epäselvä tai vaatimukset liian korkealla. Ja kun kierrokset menevät punaiselle ja Kolan aivo alkaa piiputtaa ja savuta, Kola keskittyy vain huutamiseen, hyppimiseen ja sinkoilemiseen ilman mitään hallintaa. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että Kola saa palkan oikein tehdystä asiasta, mutta palkattu toiminto ei millään tavalla ala esiintyä tiheämmin, vaan Kola yhä edelleen tarjoaa ihan mitä tahansa toimintaa kiinnittämättä mitään huomiota siihen, mistä toiminnosta on äsken palkan saanut. ..Hallinta ei siis näyttäisi olevan myöskään Kolalla itsellään, vaan tassut vievät ilman, että hallintalaitteessa eli aivossa on mitään tietoa tapahtuvista asioista. No. Onneksi keppikulmissa on mahdollista vaivattomasti aloittaa niin helpoista jutuista, että Kola saa heti jutun juonikuviosta kiinni. :)

Kola teki sekä avokulmasta ekaa väliä että umpikulmasta ekaa keppiä. Tehtiin sitten pari kertaa ihan koko kepitkin ja Kola oli asiasta aivan lieskoissa. :) Pakon sanelema viikon tassulepo ei ainakaan helpota kierrosten hallintaa. ;) Mutta olen aika varma, että Kolankin kanssa saadaan tämän kesän aikana kepit sellaiseen kuntoon, että mennään hakemaan nolla poikineen ykkösistä ensi kesään mennessä. :) Ja kunhan saan Kolan estevarmuuden kohdilleen, on todella TODELLA jännää nähdä, mihin lukemiin Kolan etenemä (m/s) pompsahtaa. (Oikealla tavalla vauhdikas meno tosin edellyttää, että opin pienentämään Kolan kaarteita todella rankalla kädellä.)

Noki puolestaan teki muutamat toistot puomilla. Jauheliha on tosiaan aikamoinen moottori. Tehtiin ensin pari kertaa pelkkää alastuloa ja Noki vilahti salamana oikealle paikalle ja tarjosi eteen tuijottamista ihan maanisena. Vapautui myöskin lähes ajatuksen voimalla. :D Sen jälkeen tehtiin koko puomi niin, että Anu oli etupalkan vartijana. Selvisi, että Tiitiäiseen voi luottaa, vaikka parin metrin päässä tuoksuillaan huumaa raaka naudanjauheliha. Noki seisahtui kuin seinään ja vapautui VÄLITTÖMÄSTI ekasta käskystä. Lisättiin puomin jälkeen hyppy ja sen taakse ihanainen Liha. Toimi. Sitten lisättiin vielä suorana ollut putki hypyn taakse ja vasta sinne piiiitkän matkan päähän Liha. Jep. Toimi. Noki sinkoutui puomia pitkin kuin laukaisualustalla etenevä superraketti, seisahtui kuin pleksiin plätsähtäen alastulolle ja vapautui sillä nanosekunnilla, kun huusin "mennään!" :D Lisäksi Noki tarjosi treenin loputtua 2on2off-paikkaa ihan pyytämättä A:lla, kun oltiin oman vuoron päätyttyä menossa lepäilemään. Ihan maanisena pikku-ukko tuijotti kuolajojo suusta roikkuen, että "KATO MITÄ MÄ OSAAN ANNA LIHAA!" :D Ja tietystä annoinkin. :)

Tehtiin lopuksi vielä muutama kontaktitreeni niin, etten sanonut mitään vaan seisoin A:n vieressä. Noki karjui LIHAAAAAA, mutta hetken karjuttuaan totesi, että ehkä varmempaa on mennä kontaktin alastulolle. Olikin. Siitä sai heti vapautuskäskyn ja pallerollisen herkkua. Nam.

Tästä on hyvä jatkaa. Kummankin kanssa. :)

sunnuntai 6. toukokuuta 2012

pojat toukokuussa 2012 (ja toinen eilisistä radoista)

Hepuli? [x] kyllä   [  ] ei

nakupellejä ei naurata

Yritä siinä sitten poseerata ja katsoa kameraan, kun samalla pitäisi olla vahtikoirana! >: |
















































Tällä radalla putoili rimoja syystä, jota en ihan joka kohdasta osaa perustella (kuten puomin jälkeen) ja sen lisäksi A:lle tehty yllärivalssi (tarkoitus oli jäädä toiselle puolelle, koska luulin etten ehdi valssata, mutta sitten ehdinkin..) johti YLLÄRIpersjättöön, joka johti Y L L Ä R I törmäykseen siivekkeen kanssa. :D Paljon yllätyksiä yhdelle radalle. ;) Mutta kumpikin 65cm korkea hyppy pysyi. Etenkin toisena ollut hyppy taipui aivan törkeän tiiviinä 65 sentin korkeudestaan huolimatta. Noki melkein putosi ohjaajan varpaille, kun kääntyi niin hyvin. Myös valkoisen putken jälkeen ollut kuusvitonen sujui pulmitta. Kepeille unohdin ohjata, joten siitä heti hylly. Hups.

lauantai 5. toukokuuta 2012

agility on hullujen hommaa..

12 tuntia kisakentällä tänään palloilleena poskeni ja nenäni kirkuvat, että agility on kajahtaneiden kaurapuuroaivojen hommaa. Aamulla ratamestaroin medejä ja osan mineistä ja se olikin mukavaa puuhaa. Kuusi tuntia sitä puuhattuani hain Nokin (ja Kolankin:) kotoa ja palattiin aika pian takaisin kentälle.

Ennen omia startteja oli paljon varmempi fiilis kuin ensimmäisissä kolmosten kisoissa. Kyllä me pystytään ja ei se ole mahdotonta.

Ensimmäisen radan jälkeen oli tosi hyvä fiilis. Saatiin kyllä hylly, kun keppien jälkeen jätin ohjaamatta ja Noki arpoi hypyn keppien sijaan. (Noki tosin ei tainnut huomata, että pieleen meni - ja hyvä niin. :) Mutta noin muuten radan jälkeen oli iloinen ja mainio tunnelma ja jälleen ajatus siitä, että ei kolmosissa radat ole mahdottomia. Mahtavaa fiilistä lisäsi myös se, että radalla olleet kaksi 65cm korkeaa hyppyä eivät pudonneet. Kuten eivät pudonneet seuraavallakaan radalla. :)

Toisella radalla kävin suoritustani etukäteen kymmeniä kertoja läpi ja tiesin yhtä kohtaa lukuunottamatta sillä tavalla etukäteen ja jotenkin sisäisesti, että mitä tulen kropallani tekemään missäkin kohtaa. (Se yksi kohta on hyppy ennen keppejä. Siinä olin hetkellisesti myöhässä ja ihan pihalla ohjauksesta.) Paljon olisi voinut tehdä paremmin ja radasta olisi voinut saada varmasti vielä sekunteja pois, mutta niinhän se on aina. Ei täydellistä suoritusta varmaan olekaan. Tai ainakaan henkilökohtaisesti en usko pystyväni täydelliseen. Oikeastaan missään. Aina on parannettavaa. Saatiin kuitenkin suoritettua rata ilman ratavirhepisteitä, joten se osa-alue tuli hanskattua hyvin. :) Ohjauksen ja ennakoinnin kanssa on tekemistä - ja hyvä niin. Kuka sitä jaksaisi harrastaa, jos suoritusvarmuus olisi 100 ja onnistumiset aina ja joka kerta täydellisiä? Oppiminen on parasta. :)

edit. Yön yli nukuttuani ja videon uudelleen katsottuani yksi tärkeimmistä huomioista: valssit ovat ihan auttamattoman myöhässä ekalla putkella ja ennen keppejä. Olisi pitänyt kertoa Nokille etenkin ennen putkea jo PALJON aikaisemmin, että tullaan kääntymään. Nyt se luuli, että mennään puomille, kun vaan kirmasin suoraan eteenpäin..

Sijoituttiin nollalla seitsemänneksi ja aliaikaa kertyi -4,7 sekuntia. Ei pöllömpää. :)

Viimeinen rata oli sellainen pellehyppykoulun kevätjuhlanäytös, että oksat pois. Ensimmäinen kolmannes meni tosi hienosti ja virheettä, ja sitten alkoi mennä pieleen oikein isolla kädellä. :D "Oho se meni väärin päin hypyn." "Oho se meni väärän hypyn." "Oho eihän tämä hyppy tainnut kuulua rataan..?" "Oho kappas taas meni väärinpäin hypyn." "Jahas, ohops, meni sinne päähän putkea!" "Ja HUPSISTAKEIKKAA, sinnekö se meni?" "Ja hopsan heipsan, ei mennyt putkeen ollenkaan!" "Ja maalissa!"

Seurakaverit hihittivät ja hihkuivat pellekoululaisille. :D Ja itseäkin kyllä nauratti. Ei tule päätymään julkiseen levitykseen tämä itsehäpäisyhetki. :D

Lopuksi kuitenkin se nollarata.


Kolan oli tarkoitus kisata tänään sunnuntaina, mutta ei kisaa. Ja yksi syy on tässä: vappulasinsiru teki varpaaseen haavan. :( (Toinen syy on se, että rokotus vanheni eilen.. Voi minua lahoaivoa.)

Tässä hetkeä myöhemmin:

torstai 3. toukokuuta 2012

monet asiat sujuu, monet asiat ei suju

Niin se vaan menee. Eilen Lehtosen Sannan treeneissä ohjaaja oli jotenkin outo. Niin siis minä. Ensin meni ihan ok ja sitten ei mennyt. Kontakteihin pitää ehdottomasti saada muutosta aikaiseksi, nyt Noki on liian sidottu minun etenemiseeni. Lisäksi MINÄ tarvitsen opetusta erikoishypyille. Noki osaa, minä en. Tai osaisin minäkin, mutta kun ajattelen MUURIA kuin se olisi joku suuri ja mahtava neuvostoliitto. Iso iso ongelma. Niinpä muutan ohjaustani ja toimin kuin joku ihan muu kuin minä. Se on ihan tavallinen hyppy, ei sen kummempaa. Tavallinen hyppy, on on. Saisinkohan itseni uskomaan, jos hoen sitä tarpeeksi monta kertaa?

Harjoiteltavaksi menee EHDOTTOMASTI myös haltuunotto. Noki ei sitä lue juuri lainkaan, jos edessä on hyppy, joka Nokin näkökulmasta ihan takuuvarmasti kuuluu rataan. Vastakkaisella kädellä lelun pudotuksia, eiköhän se sillä opi. :)

Tänään puolestaan oli Korhosen Maijun treenit. Saatiin ekalla nollarata, vaikkei suoritus ollutkaan mikään nätti ja ihana. Vuodessa on kuitenkin tullut opittua huima määrä juttuja, sillä viime kesänä Maijun treeneissä ei nollaratoja paljon tehty. "Mä sanoin sulle jo vuosi sitten, että älä jää odottamaan koiraa saksalaisessa!" Tou. Toutoutou. Niin sanoit. Mutta nyt pystyin muuttamaan toimintaani ja lähtemään alta pois! :) Ja Noki tuli ihan superhienosti saksalaiseen mukaan (hyppy 4), vaikka olin jo rei-lus-ti hypättävän hypyn ohi näyttämässä vastakädellä, että "hyppää tuo hyppy". Hyvä Noki. :) Lisäksi pääsin vedättämään suoralla putkella (8) niin, että olin putken päässä ennen Nokia, koska Noki irtosi 7-hypyn takaakiertoon ihan hirmuisen kaukaa. Jei.

Ja kepit sujuivat aivan huisin hienosti sekä eilen että tänään. Tämän päivän treeneissä lähetin Nokin viimeiselle putkelle (19) jostain esteiden 17-18 välimaastosta ja jäin odottamaan niille main Nokia putkesta. Pikku-ukko etsi kepit loistavasti ja virheettömästi kerta toisensa jälkeen. On  se superia. 

Maijun treenit: