perjantai 27. tammikuuta 2012

ulkoilemassa

Urpo ja Turpo nauttivat parin miinusasteen säästä ja omistaja olisi voinut vaikka valloittaa vuoren, koska paistoi aurinko. Aurinko lataa omistajan akkuja niin että sisäinen hyrinä vaan käy. :) (: Tuntui ihan keväältä!

Noki taisi Kolan mielestä olla tänään oikea karavaanari ja teiden tukko, kun kerta toisensa perään Noki toimi elävänä agilityesteenä kapeilla poluilla. :)

Kolalla meinasi mennä synkistelyn puolelle, kun herra Pikkuherra tuli härskisti ja rupesi syömään Kolan omaa keppiä. Mutta mahduttiin sitten kuitenkin vielä yhteiskuvaan synkkien ajatusten jälkeenkin. ;)












torstai 26. tammikuuta 2012

kolan tasapainottava voima

Saviojan Annen sanoittama huomio Kolasta mietityttää edelleen. Tässä viikon aikana olen tiedostanut, että "älä mene mukaan sen kierroksiin, pysy itse rauhallisena" -ajatus kantaa läpi Kolan kaikkien elämän osa-alueiden.

Tänään oltiin poikien kanssa lenkillä Miian, Milkan, Jassun, Pepin ja Lukan (Pepin veli) kanssa. Tunnin lenkin aikana Kola osoitti useassa kohdassa erittäin selvästi sitä, miten joko tuen ja lisään sen reaktioiden suuruutta tai vastapainoisesti tasoitan ja vähennän sen reaktioita. Eikä tämä lisääminen tai vähentäminen toimi oikeastaan millään käskyllä, vaan minun eleeni, ilmeeni, liikkeiden nopeus ja äänensävyni saavat Kolassa aikaan reaktioiden laatua. Voin toki käskyttää Kolan istumaan paikoilleen ja näennäisesti rauhoittaa sen, mutta siinäkin tilanteessa - vaikka Kola istuisikin käskystä - voin helposti joko hermostuttaa Kolaa tai rauhoittaa sitä. Eli pelkkä istu-käsky ei itsessään aiheuta mitään "tunnetilan" muutosta Kolassa.

Kun käveltiin poikien kanssa kohti päiväkodin kulmalla olevaa tapaamispaikkaa, matkanvarrelle sattui remonttimiessakki ja kauhakuormaaja. Miehet häärivät kauhakuormaajan ympärillä ja jättimäinen kauha raapi asfaltin pintaa, jyrisi ja kolisi korvia huumaavalla äänellä. Reittimme kulki jalkakäytävän tukkivan kauhakuormaajan ohi, joten keräsin koirat hyvissä ajoin lyhyelle hihnalle ja ängettiin itsemme metelin ohi. Tiesin jo kauhakuormaajaa kohti kävellessä, että Kolaa tulee jännittämään liikkuva ja kovaa ääntä pitävä kauha. Nykyään en joudu enää tietoisesti niin kauheasti miettimään, vaan toimin aika tiedostamatta, kun valikoin sopivia tapoja reagoida Kolan mielentiloihin. Kola laski häntänsä alas ja veti korvia luimuun. Minun vastaukseni Kolan hiljaiseen "o-ou!" -huutoon oli, että pidin katseeni suoraan eteenpäin ja askelteni rytmin täysin muuttumattomana - en edes harkinnut katselevani Kolaa tai kiihdyttäväni tai hidastavani vauhtia. Kola hidasti ja olisi halunnut selvästi kauhistella enemmänkin kolinan ja jyrinän lähdettä. Minä tokaisin tympeällä äänellä: "Mee jo >:|" ja jatkoin marssimista.

Kola jatkoi matkaa ja nosti häntänsä taas pystyyn. Se ei katsellut taakseen eikä jäänyt muistelemaan tilannetta.

Namittaminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kehuminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kieltäminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Pysähtyminen olisi ehkä toiminut, mutta sitten olisi pitänyt seisoskella niin kauan, että Kola nostaa itse ilman minun apuani häntänsä pystyyn tai muutoin osoittaa tylsistyneensä ja rentoutuneensa. Siihen ei ollut aikaa. Ja oltaisiin tukittu koko hitsin jalkakäytävä. :D

Oma toimintani siis osoitti Kolalle, että tilanteessa ei ole mitään sellaista, miksi ryhtyisin sitä kehumaan tai kieltämään saati palkkaamaan. Ei se lenkillä muutenkaan saa palkkaa/kehuja/kieltoja yhdentekevistä tavallisista asioista, joten miksi kauhakuormaajastakaan. Ja Kolan reaktio osoitti, että se pääsi hieman jännitystä aiheuttaneesta hetkestä välittömästi ohi.

Täysin päinvastaisesti lenkin puolivälissä aiheutin Kolassa reaktion - tosin epähuomiossa. Metsurit olivat putsaamassa kävelytieltä talvimyrskyssä kaatuneita puita ja sähköjohtoja. Koirat piti saada hihnaan, mutta Milka oli sitä mieltä, että "jos tässä nyt kuitenkin vaan ihan irti lenkkeillään.." Milka hölkkäsi pois päin Miiasta, joka huuteli Milkaa luokseen. Milka kiihdytti kohti minua ja hihnassa olevia poikia, joten ajattelin ärjäistä Milkalle, jotta se ei saisi poikien huomiosta palkkaa kutsun noudattamatta jättämisestä. Ärjäisin ja aivan välittömästi Kola oli minun reaktiossani mukana. Kola karjaisi ja hyökkäsi samaan suuntaan kuin minä, vaikkei todennäköisesti ehtinyt edes tajuta, mille tässä oikein karjutaan. Kola oli hetkessä siirtynyt rauhallisesta hihnakävelytunnelmasta hyökkäysvalmiuteen. Milka kääntyikin takaisin, sillä Kolan ärjäisy on (yllättäen :D) paljon tehokkampi kuin minun kauheinkaan karjunta. ;) Kola rauhoittui välittömästi, kun se huomasi, etten ollut tosissani hyökkäämässä minkään ulkopuolisen uhkan kimppuun eikä mielentilani siis ollut oikeasti aggressiivinen.

Näitä vastaavanlaisia välikohtauksia sattuu joka lenkillä. Ne eivät yleensä ole sellaisia hetkiä, joita ulkopuoliset pystyisivät mitenkään huomaamaan. Päivittäin Kola kääntyy katseella hakemaan omalle käytökselleen tai aikomukselleen tukea. Ja lähes poikkeuksetta minä käytökselläni sammutan sen aikomuksia. Kola siis näkee, haistaa tai kuulee jotain, mihin se luonteeltaan terävänä haluaisi reagoida jollain suurella ja näyttävällä tavalla. Mutta koska se ei saa minulta tukea reaktioihin, se lähes poikkeuksetta jättää minuun katsomista lukuunottamatta täysin reagoimatta tai lieventää reaktion määrää.

Minun pitää siis olla jing, kun Kola on jang. ;) Kauhakuormaajatilanteesta olisi ollut hirmuisen helppoa tehdä ongelma. Olisin vain lähtenyt Kolan fiilikseen mukaan ja nostanut sen kierroksia.

Matala ääni. Hitaat liikkeet. Muuttumaton toiminta. Rauha. Niiden kautta pyrin olemaan vastapainona Kolalle.

Ja tämän keksimiseen tosiaan meni vuosia.

maanantai 23. tammikuuta 2012

ON/OFF

Kola on äärimmäisyyksien koira. Tänään Kolan oli kovin KOVIN vaikea ymmärtää, että lähdettäisiin ihan oikeasti muka johonkin hitsin treeneihin, kun kello on jo karvaa vaille nahka ja isojen ja pienten koirien nukkumaanmenoaika on ollut ja mennyt aikapäivää sitten. Yritin sillä tavalla ystävällisen kevyesti innostaa omaan petiinsä yöunille käynyttä koiraani lähtemään. Videolle tallentuivat parin minuutin suostuttelu-/herättelytuokiosta viimeiset puoli minuuttia. :D Koko aikana koirasta liikkui ainoastaan oikea silmä. :D :D (Ehkä vasenkin, kuka tietää..)



Mutta sitten, kun päästiin hallille, oli kierroksissa vähän toinen lukema.. Kola rysäyttää TODELLA pahasti renkaaseen ja joku toinen koira saattaisi todeta sellaisen jälkeen, että "mä en kiitos enää halua treenata enkä ainakaan rengasta". Kolaa ei jäänyt painamaan, vaan se teki rengasta uudestaan ja uudestaan ja uudestaan, kun rysäytyksen jälkeen mentiin heti uudestaan "hevosen selkään", ettei jäisi pahaa mieltä tai muistikuvia. Rengas meni mäsäksi, kun Kolan voima sai yhden koukkuruuvin suoristumaan. Mutta mitä yhdestä rysäyksestä, tuumii Kola.

(Ja jos katsoo Kolan häntää välittömästi törmäyksen jälkeen, niin häntä on vietikkäästi pystyssä ja heiluu. Moottorissa kierrokset on niin korkeella, ettei törmäystä kai ehdi edes huomata. :O )

sunnuntai 22. tammikuuta 2012

parhaat kaverit

Nokin ja Kolan parhaat kaverit ovat ehdottomasti villakoiraneidot Milka, Jassu ja uutena tulokkaana kääpiövillis Peppi, Nero, Neva, Miska, Ronja ja Remu. Videokoosteeseen ovat tällä kertaa päässeet villakoiratytöt ja Nero. Peppi tekee parhaansa, että pysyisi muun lauman mukana. Aina ei ehkä ihan vauhdissa pärjää, mutta mitä siitä. Kunhan yrittää parhaansa. ;)

perjantai 20. tammikuuta 2012

kola tekee renkaasta selvää

Kyllä. Tauko on tehnyt tehtävänsä. Rengasta hinkattiin joskus pari kuukautta sitten Kolan kanssa oikein urakalla ja nyt ei olla puututtu kyseiseen esteeseen ollenkaan - paitsi tänään. Kola haki renkaan ees ja taas, sieltä ja täältä, mutkasta ja suorasta, vinosta ja käänteestä. Kola suorastaan linkosi itsensä renkaaseen aina kun siihen suuntaan vähänkin viittasi - tai jätti viittaamatta, niin renkaaseen oli siltä aivan huikeaa sujahtaa. :D

Eiköhän me Kolan kanssakin suunnata kuonot kohti kisakenttiä, nyt kun epävarmin estekin alkaa olla hallussa.

keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Kola Saviojan treeneissä

Kola puhkui ja pullisteli intoa, kun pääsi treenaamaan ihan ilman Nokia. :) Ukkeli oli jotenkin ihan tohkeissaan ja onnellinen. Kun päästiin vuorollamme radalle, ehdin tehdä Kolan kanssa kai viisi tai kuusi ensimmäistä estettä ennen kuin tuli joku moka. Lähdin viemään Kolaa uudestaan radan alkuun. Kun Kola jäi lähtöpaikalle, Anne tokaisi jotain, mikä porautui aivoon ihan välittömästi ja osoitti ainakin minulle, että meidän treeniä katselee tällä hetkellä ihminen, joka todellakin tietää koirista paljon.

"Sä ET voi hermoilla. Sun täytyy pysyä TÄYSIN rauhallisena. Et lähde mukaan sen kierroksiin."

W a u.

Kolan kanssa on tullut treenattua vuosia, eikä kukaan ole koskaan osannut tuota asiaa sanottaa tuolla tavoin. Kolan pulmien kanssa on paininut yksi jos toinenkin ihminen ja olen hakenut apua sieltä, täältä ja tuolta. Olen saanut neuvoja, että "ärähdä sille" tai "älä huomioi sitä" tai "pistä se kuriin" tai "kehu sitä" tai "vie se seinään".. Kaikenlaisia varmasti monelle koiralle sopivia ohjeita.

Ja sitten siinä seisoo ihminen, joka viiden esteen suorittamisen jälkeen tietää, miten pitää toimia. Sillä niin Kolan kanssa on pakko toimia. Jos haluan työskennellä sen kanssa, minun on oltava tasapainottava voima. En voi lähteä edes ajatuksen tasolla sen kierroksiin mukaan, vaan minun on rauhoituttava sitä enemmän, mitä enemmän Kolan kierrokset nousevat. Ja mitä vakavammin Kola homman ottaa, sitä iloisemmin ja huumorintajuisemmin minun pitää toimia. Tämän olen oppinut nyt hieman yli vuoden aikana kantapään kautta kokeilemalla, joten sikäli Annen kommentti ei muuttanut omassa toiminnassani mitään. En ollut lähdössä Kolan kierroksiin mukaan. Mutta osoittaa minulle melkoista koiratuntemusta, että pystyy näkemään tuollaisen asian noin lyhyessä hetkessä.

Kola toimi tänään paremmin kuin kai koskaan. Ja pääsyy siihen lienee, että minä olen oppinut liikkumaan. Toki Kolakin on varmasti oppinut jotain - esimerkiksi hermojen hallintaa, koska se ei saa minulta enää tukea kierroksilleen - mutta tässä kohtaa ottaisin silti kunniasta pääosan itselleni, jos se vain sopii. ;)

Kola pystyi tekemään takaakiertoja, poispäinkäännöksiä, takaakiertosokkareita, jaakotuksia, eteen ja sivulle irtoamisia... :) Kunhan saan Kolan liikkumistapaa haltuun ja opin sopeuttamaan omaa liikkumistani ja ohjaamistani sille paremmin sopivaksi, niin en näe mitään estettä nollienkin saamiseen. :) Tällä hetkellä en osaa suhteuttaa omaa liikettäni oikein mitenkään Kolan liikkeeseen, enkä osaa ennakoida, miten mikäkin liike Kolaan vaikuttaa. Niinpä ohjaaminen tuntuu aika arpapeliltä. Mutta onneksi tuota on mahdollista oppia. Lisäksi käytän edelleen ihan liikaa aikaa siihen, että pinnistelen ehtimisen äärirajoilla ja kulutan energiaa "MÄ EN EHDI" -ajatukseen. Täytyy opetella ohjaamaan Kolaa ennakoiden.

(Helpommin sanottu kuin tehty.. :D Mutta onhan tässä aikaa opiskella.)

Treenien jälkeen Kola vaahtosi ja puhkui. Se oli ihan puhki. Kehuin ja rutistelin työn sankaria ja Kola nautti selvästi tilanteesta. :)



Ai niin. Treenien lopussa tehtiin nopeaa juoksurataa, jossa haasteena oli J-putken juokseminen. Kuulemma oli ollut monelle koiralle haasteellista säilyttää usko siihen, että putkesta pääsee ulos, kun koiran pistää sukeltamaan J:n sisään niin, että ensin on pitkästi suoraa putkea ja sitten tiukka kurvi. Kola räjähti J-putkiin kuin hiukkaskiihdyttimeen, eikä todellakaan jäänyt epäröimään putken kanssa. Putken jälkeen edessä oli hyppy, jonka jälkeen piti saada koira kääntymään nopeasti seuraavalle hypylle. Kola linkosi itsensä hiukkaskiihdyttimestä seuraavalle hypylle sellaista vauhtia, ettei käännöksistä tullut oikein yhtään mitään. Niinpä Annen innostamana lähdin testaamaan, miten hyvin Kola osaa suhina-jarrutuksen. Lähetin Kolan putkeen ja juoksin itse hypyn taakse suhinalla jarruttamaan Kolaa. Kola sukelsi putkesta edessä olevaa hyppyä (ja samalla hypyn takana seisovaa minua) kohti TÄYSILLÄ. Suhisin ja painuin Kolaa kohden molemmat kädet ojossa.

TUMPS.

Tuli osoitetuksi, ettei Kola osaa suhinajarrutusta.

Se ei myöskään täydessä viettihurmoksessa osaa tai halua tai viitsi väistää, vaan läsähtää päin kuin kärpänen auton tuulilasiin. :D :D Onneksi ehdin reagoida sen verran, että otin askelen poispäin, jolloin oma liikkeeni oli Kolan kanssa samansuuntainen, eikä törmäys ollut niin voimakas. Hihitytti ihan hillittömästi. Useinhan sitä tulee sanotuksi, että "koira tuli hypyssä päälle, kun en väistänyt ajoissa", mutta en kyllä itse koskaan ole nähnyt, että koira tulisi tuolla tavalla ihan kirjaimellisesti päälle. Aivoihin tatuioitui vain silmät palaen päin syöksyvä piski, joka ei reagoinut millään näkyvällä tavalla suhinaan ja päin kumartumiseen.

tiitäinen keulii

Nokin kynttä operoitiin maanantaina. Kynttä ei ONNEKSI jouduttu kuorimaan, mutta nipsaistiin sen verran lyhyeksi, että treenikentille ei tällä viikolla mennä ja vapaana kirmaileminenkin on ollut nyt kaksi päivää kiellettyjen asioiden listalla. Kynsi onkin pysynyt ihan kuivana ja puhtaana eikä ole vuotanut tippaakaan verta. :) Tästä syystä uskaltauduin tänään testaamaan, mitä tapahtuu, jos Tiitiäisen päästää tossu jalassa Kolan kanssa metsään ulkoilemaan. Pojat eivät yleensä kaksistaan pahemmin riehaa tai rällää, joten ajatus oli, että kun kerran kynsi on pysynty vuotamattomana hihnalenkeillä, niin miksei sitten vapaana metsässä kävelemässä.

Vaan enpä ole aiemmin testannut, mitä tapahtuu, jos hihnalenkittää ensin kaksi päivää ja vapauttaa metsään sen jälkeen. Eihän se mennyt ihan niin kuin Strömsössä. ;)

Ajattelin, että päästän Tiitiäisen ensin irti, että se saa rauhassa köpsötellä nostamaan jalkaa lähimmäiseen mäntyyn. Noki näytti ihan rauhalliselta vielä siinä, mutta kun annoin luvan lähteä, niin Tiitiäinen keuli kuin mikäkin hitsin kiihdytysvempele. :D WWWwwRrRRROOOOOMMmmmmmmm.. Ja sinne meni. :D Ei Noki _koskaan_ aiemmin ole yksin lähtenyt kurvaamaan takapuoli hepulista matalana polun mutkan taakse, vaan se on aina jäänyt odottelemaan Kolan ratkaisuja. Noki melkein hyppi nelitassutasajalkapomppuja, kun sillä oli selvästi vieterissä muutama ylimääräinen kierros kahden erittäin rauhallisesti - lähinnä nukkuen - vietetyn päivän jäljiltä. Noki suditteli ja ryntäili, pomppi ja repi Kolaa kaulapannasta. Onneksi tossu pysyi menossa mukana ja alla oli pehmeä hanki. Niinpä lenkin jälkeen kotiin saapui ehjäkyntinen lumipallokoirakaksikko. :)

sunnuntai 15. tammikuuta 2012

kisaamista ja sairauslomaa

PORSKin kisoissa tänään Noki teki jälleen tasaisen varmaa työtä. Ensimmäistä rataa ei tullut videoitua, ikävä kyllä. Seitsemäntenä radalla ollut U-putki imaisi väärään päähän, kun en saanut käsiteltyä Nokin linjaa sellaiseksi, että se olisi valinnut oikean pään. Muutoin rata oli hyvän tuntuista ja hallittua, nopeaa etenemistä. Aliaikaa kertyi hieman alle 10 sekuntia, vaikka ei tehty kontakteja missään määrin hätiköiden tai kiireellä. Rata päättyi puomiin ja hyppyyn ja koska alla oli hylly, juoksin puomin jälkeen maalihypyn ohi minkä kintuistani pääsin ja vapautin Nokin vasta, kun itse olin jo maalialueella. Hienosti Tiitiäinen jäi kontaktille istumaan ja lähti vasta luvan saatuaan perääni. 8)


























Toisella radalla jo rataan tutustumisessa oli tunne, että "tää ei oo mun rata". Rataprofiili oli yhtä kiemuraa ja kieputusta eikä ainoaakaan suoraa linjaa löytynyt. Rata ei siitä huolimatta oikeastaan ollut kovinkaan vaikea - löysin yhden ainoan ansakohdan. Mutta jotenkin rata ei vaan tuntunut hyvältä.

Rataan tutustumisessa kävelin takakulman hyppy-U-putki-pituuden ympärillä kerta toisensa jälkeen, kun en oikein saanut sitä kohtaa mitenkään järkeväksi tai omille jaloille sopivaksi. Tuntui, että en vain saa sitä kohtaa haltuun. Ja niinhän siinä kävi, että olin autuaan myöhässä ja pihalla kuin lumiukko kisatilanteessakin. Valssi puomin jälkeen tuntui ihan typerältä ratkaisulta, mutta Noki on persjätöissä karannut pari kertaa kontaktilta. Niinpä otin varman päälle ja valssasin. Valssin jälkeen vein Nokin ihan turhaan pitkälle kohti seuraavaa hyppyä ja olin myöhässä putken jälkeen. Noki lipsahti selän taakse ja unohdin melkein radan ja kaiken tämän sählingin perusteella Noki saa pituudelle niin kurjan ponnistuspaikan ja minun liikkeeni on yhtä kaaosta, joten Nokilla ei oikein ole mitään toivoa suorittaa estettä oikein. Videossa lukee, että oltaisiin saatu vitonen, mutta kymppihän siitä tuli, kun saatiin pituudesta sekä kielto että virhe. Ilmeisesti siksi, että paloja kaatui ja Noki tuli pituuden sivusta pois..

Rata oli melkoista pyöritystä ja käännöstä käännöksen perään, joten sikäli voinen olla ihan tyytyväinen, että selvittiin siitä noinkin pienin "vaurioin". ;)




edit. Ai niin! Tunnustaako joku, että kuka hitsi se oli, kun sanoi kisojen ilmoittautumisessa, että "ai TÄMÄ on SE Noki!" Oliko se joku, joka minun pitäisi ehkä tietää tai tuntea? (Pahoittelen, jos oli. Kasvo- ja nimimuistini on äärimmäisen huono.) Tosin veikkaan, että kyseessä oli sellainen joku, joka tuntee Nokin (ja Kolan?) muttei niinkään minua.. ;)

Illalla huomasin, että Nokin kynsi on lohjennut. Voi pylly. Huomenna mennään Sannalle näyttämään varvasta. Oma veikkaukseni on, ettei ole mitään toivoa, että kynnen voisi säästää. Kolan vastaavalla tavalla pituussuunnassa lohjennut kynsi poistettiin, joten mikäpä säästäisi Nokinkaan kynnen.. Kolasta tulee siis tulevan kuukauden (?) ajaksi treenikoirani ja varmaan myös kisakoirani. Eiköhän me Kolankin kanssa uskaltauduta kisaamaan, nyt kun ei ole mitään tekosyytä ("En mä ehdi/jaksa/pysty kahdella koiralla kisaamaan...") olla kisaamattakaan. ;) Onneksi on kaksi koiraa, koska kynnen paranemiseen menee kuitenkin useampi viikko, ja olisin ihan rikki ja hajalla, jos pitäisi piiiiitkät viikot vaan maata kotona kun muut saa treenata! ;)

edit. Sanna ei onneksi joutunutkaan kuorimaan koko himputin kynttä, joten sairausloma jää vain pariin viikkoon. Hieno homma. :)

lauantai 14. tammikuuta 2012

Kola ei oo mikään Jopo.

lumipuuhia

Lahteen on tullut kunnolla lunta. Pojat nauttivat pihatöistä ja osallistuvat autoremonttiin parhaiden taitojensa mukaan - eli kuskaavat lelua lelun perään remonttireiskalle heitettäväksi.

Videolla lelliprinsessan pettymyksen hetki, niskakenohaukunnan alkeita, onnellinen lelliprinsessa hevosmaisten onnellisuusloikkien kourissa ja espanjanlumikoirapupujen talviloikkia.

torstai 5. tammikuuta 2012

Niinu Linnan treeneissä



Anne Saviojan ekat treenit

Kevääseen asti koutsina I-HAHin kouluttajien treeneissä on Saviojan Anne. Ekat treenit olivat suhteellisen simppelit, mutta treeneissä oli pari kikkokolmos-kohtaa, joissa tuli yllätyksiä.

Radan alku sujui oikein kivasti oikeastaan aina puomille 10 asti. Hypylle 11 en tajunnut lähettää Nokia ensin niin, että se kääntyisi heti hypyn jälkeen takaisin tulosuuntaan keppejä kohti, vaan Noki valui liian kauas. Annen ohjeistamana vedin Nokin hypyltä puolivalssilla itseäni kohti ja käänsin sitten kepeille. Toimi mainiosti.

Vedätin Nokia oikein huolella kepeillä ja juoksin itse aina A:n puoliväliin melkein hypylle 19 asti ja vieläpä niin, että layeröin hypyn 19 taakse ottamaan Nokia niistolla A:lta hypylle. Noki teki uskollisesti kepit kerta toisensa jälkeen loppuun asti, eikä näyttänyt edes harkitsevan keppien kesken jättämistä, vaikka etäisyys minuun kasvoi hurjan suureksi. Vedättämisestä ja layeröinnistä seurasi kuitenkin se, ettei minun liikkeessäni oikein mikään enää ohjannut A:lle vaan ennemminkin A:n ohi.

Noki teki parikin kertaa niin, että se kävi A:n ylösmenolla, mutta usko loppui kesken ja se ryntäsi huipulle kiipeämättä perääni kohti hyppyä 19. "Sun tarttee käyttää kokonaista kontaktikäskyä. Sun etäisyys tohon A:han on niin suuri, ettei pelkkä Kii!-käsky riitä." Noki suoritti A:n, kun reippaalla volyymillä annoin kokonaisen käskyn KIIPEE!. Eipä ole tullut tuokaan mieleen, että käskyn osittaminen heikentää sen tehoa. Noki tarvitsi tuossa tilaneessa vahvistusta sille, että tosiaan tarkoitan A:ta, vaikka oma liikkeeni on jo tosi vahvasti A:n ohi. Oppia ikä kaikki. :)























A:lla Noki alkoi nopeasti ennakoida seuraavaa hyppyä, eikä meinannut oikein pysyä alastulokontaktilla. Tai kyllä se pysähtyi, mutta se oli niin valmis räjähtämään kohti seuraavaa hyppyä, että sen takajalat lipsahtivat alas kontaktilta kaksi kertaa. "HYVÄ!! Jatka vaan!" Anne huusi, kun Noki kovasta vauhdista kyllä näennäisen nätisti pysähtyi A:n jälkeen - mutta takajalat olivat hiekalla. "En muuten jatka", sanoin ja palasin ottamaan kepeiltä uudestaan. Eihän Anne tietenkään voi vielä tietää, mikä on meidän tapamme kontakteilla ja mitä minä koiraltani haluan ja mitä Nokilta voi ihan huoletta vaatia. En siis todellakaan aio lähteä luistamaan kontaktien suorittamisesta, koska siihen ei ole mitään älyllistä syytä. :) Onneksi oma käsitys Nokin taidoista ja etenkin luotto omaan harkintaan on tässä puolen vuoden sisällä vahvistunut, joten pystyn sanomaan kouluttajalle myös "ei", jos tilanne siltä jostain syystä näyttää.

Treenien lopuksi käännettiin puomin alla ollut musta putki vielä tiukemmaksi J-kurviksi ja siirrettiin hyppyjä niin, että saatiin aikaseiksi suoralinjainen helppo juoksurata. Yllätys oli, kun musta J-putki olikin Nokille (ja jokaiselle muullekin koiralle) TODELLA vaikea. :O Nokilla ei meinannut millään usko riittää siihen, että mustasta putkesta pääsee ulos, kun sisään sukeltaessa ei ilmeisesti putken päässä juuri valo kajasta putken väristä ja muodosta johtuen. Jälleen päästiin oppimisen äärelle. "Muistakaa aina huomioida mustat putket", sanoi Anne. En ole aiemmin huomannut mitään eroa värikkäiden tai mustien putkien välillä, mutta eipä ollakaan taidettu koskaan testata noin tiukasti kääntyvää mustaa putkea. Nokilla kesti varmaan ainakin sekunnin pidempään tulla tuosta putkesta läpi kuin mitä sillä yleensä kestää. Ja odottavan aika todellakin on pitkä, kun meinaa epäusko ohjaajalla iskeä, että "eikö se löydä ollenkaan tietään ulos tuolta putkesta?!"

Päivän opit:
1) käskyn osittaminen heikentää tehoa -> pidemmän välimatkan päästä tarvitaan lisää ääntä ja/tai kokonainen käsky
2) musta putki!
3) Nokin voi työntää kontaktilta melko kaukanakin olevaan putkeen. (10 ja 11)
En ollut koskaan aiemmin testannut koiran noin kaukaa tuuppaamista ja luotto Nokiin oli aika heikoissa kantimissa. Ihan turhaan. Noki lähti minusta pois päin ohjauksen ja käskyn voimalla ihan helposti.

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

uimassa

Käytiin Kolan, Nokin ja Neron kanssa läträämässä puoli tuntia Helsingin uudessa koirauimalassa. Matkaa sinne on kolmisen kilometriä, joten eiköhän siellä tule piipahdettua toistekin - sen verran hauskaa koirilla näytti taas olevan. :)