perjantai 24. helmikuuta 2017

Papu treenaa

Lähipäivinä on harjoiteltu Elinan nettipentukurssin tehtävistä sitä, että Papu nousisi korokkeen päälle etujaloilla ja takajalkoja liikuttamalla pyörisi korokkeen ympäri. Ollaan siinä vaiheessa, että Papu nostaa etujalat korokkeelle, mutta takajalkoja en vielä ole saanut naksuteltua liikkeelle. Sen lisäksi on menty tikapuiden/maassa olevien rimojen seassa ja treenattu myös sen avulla takajalkojen hallintaa.

Hallilla on treenattu kahden lelun leikkiä niin, että heitän ensimmäisen lelun ja palkkaan luokse saapuvan pennun toisella lelulla. Aluksi meinasi olla haasteita, kun Papu pureutui hakemaansa leluun, ja innostui kyllä kädessäni olevasta toisesta lelusta, mutta purki innostustaan jäystämällä silmät säihkyen suussaan olevaa lelua. Sain Aikilta vinkin pistää Papun tuoma lelu polven alle "pysähdyksiin" ja liikuttaa kädessä olevaa palkkalelua. Tämä auttoi ja Papu alkoi tuoda lelua ja vaihtaa sitä minun kädessäni olevaan leluun. :) Jes.

Ollaan harjoiteltu myös pariin kertaan pituuden tolpan kiertämistä. Vaikeutta aiheutti maassa istuva kömpelö minä, koska en osannut naksauttaa ja palkata niin, että Papu olisi ymmärtänyt selkeästi, mitä siltä haluan. Kun tajusin nousta seisomaan, alkoi kiertäminen sujua paljon paremmin.

Papu selvästi _rakastaa_ yhdessä tekemistä. Se pinkoo autolta halliin tukka hulmuten ja pyörii väkkäränä ympärillä, kun valmistaudutaan treenaamiseen. Mukavaa on myös se, että Papu vaihtaa näppärästi lelupalkasta nameihin ja takaisin leluun. Voidaan siis saman treenikerran aikana tehdä namipalkkahommia ja leluhommia ilman, että jommankumman arvo katoaa.


--------

Tänään käytiin Mustimirrilän puntarilla. Meinasi leuka loksahtaa rintakehään, kun puntari näytti, että Papu olisi viikossa ottanut 2,3 kiloa massaa ja painaisi nyt 7 kiloa. Korkeus ei kuitenkaan ollut hurahtanut samassa suhteessa, joten matkalla treenihallilta kotiin käytiin toisessa Mustimirrilässä vaa'alla. Tämä vaaka näytti Papun painoksi 5 kiloa, joten ehkä ei sentään olla kerätty viikossa yli kahta kiloa. :D Ruoka maistuu hyvin ja pentu kasvaa, mutta sen pitäisi olla melkoinen pläski, jos olisi 2,3 kiloa painavampi kuin viikko sitten. Eikä se ole yhtään läski - ei tosin onneksi ihan luurankokaan. :)

Papu ja Pika innostuivat treenien päätteeksi kiskomaan yhdessä lelua. PERIKSI EI ANNETA!

keskiviikko 22. helmikuuta 2017

kyllä me osataan

Eilen käytiin tekemässä perusosaamisen treeniä ja onpa kiva huomata, miten paljon Pika oikeasti osaa. :) Kepeille minä aiheutin yhden virheen, kun pidin Pikaa liian kauan ohjauksessa, eikä se ehtinyt näkemään keppejä ennen kuin oli liian myöhäistä löytää oikeaan väliin. Tästä oppineena lopetin ohjaukseen ottamisen ja pelkästään sanallisella käskyllä kerroin, mihin ollaan menossa. Tuon muutoksen jälkeen Pika löysi joka kerta kepeille ja nakutti ne uskollisesti loppuun asti, vaikka irtosin sivusuunnassa piiiitkälle! Puomi on mennyt hurjasti paremmaksi ja Pika tulee puomin vauhdikkaasti loppuun asti. A puolestaan on niin nopea, että olin jokaisella suorituksella varma, että Pika ei pysähdy, sillä se tuli niin lujaa alas asti. Kyllä se silti pysähtyi ja vapautui vasta luvan saatuaan. On tosi hyvä fiilis lähteä ensi lautantaina ATT:lle kisaamaan mustavalkoisten kanssa. Tiistaina käytiin Saija Mustosen treeneissä ja siellä Pikan kanssa treenaaminen tuntui yhtä vaivattomalta kuin Nokin kanssa treenaaminen! Palaset loksahtelevat paikalleen Pikan kanssa. :)

Papun kanssa tehtiin siivekkeen kierron tarjoamista ja putken läpi juoksemista. Viikko sitten Papu näytti siivekkeen kierron treeniä ekaa kertaa tehdessämme siltä, että mikään ei liikahtanut aivoissa. :D Se pyöriskeli epämääräisesti siellä täällä ja vaikka naksuttelin aina siivekkeen kierrosta, sen touhu näytti vähintäänkin sekavalta ja päämäärättömältä. Mutta niin vain oli pieni herne liikahtanut aivoissa, koska nyt viikkoa myöhemmin tehtiin samaa treeniä, ja Papulla oli heti selvät sävelet sen suhteen, mitä siltä halutaan. Viikon aikana ei oltu tehty tuota treeniä kertaakaan, joten viikko sitten aloitettu touhu oli kypsynyt viikon kuluessa Papun pikkuruisissa aivoissa. Putkeen Papu lähtee todella hienosti, eikä sillä tarvitse olla liikkuvaa / valmiiksi heitettyä palkkaa putken päässä odottamassa. Se luottaa jo nyt, että kyllä se lelu sieltä eteen putkahtaa, vaikkei sitä valmiiksi näkisikään. :)



torstai 16. helmikuuta 2017

väkisin ihana

Noki jaksaa edelleen kulkea musta pilvi pään päällä Papun lähellä. Kola on jo ihan luovuttanut. Pika nyt jaksoi rutkuttaa vain hetken. (Tosin kyllä sekin edelleen rutisee ihan oikeasti uskottavasti, jos Papu puree sitä tai menee ruokakupille.) Nyt ollaan kuitenkin jo siinä vaiheessa, että Noki tahtoisi ihan hirveän hirveän kovin paljon rauhoitella synkän pilven pois. Vaan mitenkä sen rauhoittelet pois, kun pitäisi kyetä nuolemaan inhotuksen kohteen kasvot.. Ja ne kasvot on kauhean piikikkäät. Aina kun meinaa yrittää, tulee nastahampaasta. Inhottava piikikäs pentu.

Papu puolestaan toimii niin kuin jokaisen itseään kunnioittavan pennun on pakko toimia: se seuraa eniten itseään inhoavaa kuin hai laivaa. Aamuisin Papu kiitää kieppumaan Nokin jaloissa vain saadakseen hurjaa murinaa ja hampaiden vilauttelua. Samaa tapahtuu pitkin päivää lukemattomia kertoja. Vähitellen Noki on alkanut antaa ajoittain periksi, mutta toisinaan se jaksaa pitää edelleen tiukkaa rumanaamapahaääni -linjaansa.

Mutta ei sekään kovin pitkälle kanna. Tai tavallaan kyllä. Murina ja hampaat ovat sen verran hurja juttu, että paikalta poistuu.. Noki itse.

maanantai 13. helmikuuta 2017

lauma lenkillä ja eka rokotus

Papua ei jää haittaamaan. Kyllä se Kolan metkut jo jossain määrin tuntee, mutta silti se juuri hetki sitten meinasi tunkea keittiön portin läpi luuta syövän Kolan vieraaksi. Ja alla olevalla videolla kohdassa 0:15 se hetken harkitsee ryhtyvänsä hyökkimään Kolaa kohti. Jättää sentään aikomuksen kuitenkin toteuttamatta. Ehkä se, että eilen Kola karjahteli taas kurinpalautuksia, on vielä etäisesti mielessä?



Tänään käytiin hakemassa Papun ensimmäinen rokotus. Reipas neiti heilutteli häntäänsä kaikille ja olisi halunnut lopuksi vielä lähteä itsenäisesti tutustumaan Hertan tiloihin. Pentu on nyt vähän yli 12 viikkoa ja noin 4,5 kiloa.

lauantai 11. helmikuuta 2017

keppejä taas

Noki pääsi jälleen tsemppaamaan Pikaa hienoihin keppisuorituksiin. :) Noki teki kepit 2 kertaa ja Pika 2 kertaa - ja siinä tämän päivän treeni. Eikä kumpikaan mustavalkoinen tehnyt kertaakaan virhettä poispäinkäännöllä. Olin varautunut siihen, että Pika ei löydä keppejä ensimmäisellä suorituksella, koska ei olla tehty vielä noin kovasta vauhdista, enkä "näyttänyt" sille keppejä etukäteen eli ei tehty niitä yksittäisenä esteenä, vaan suoraan kahden hypyn takaa. Vaan annas olla, sinne se taipui kuin vanha tekijä! :)

Papu pääsi leikkimään kuolleelle lelulle juoksemista. Tällä kertaa odotutin sitä sylissä pari sekuntia, kun lelu oli laskeutunut maahan eli lelu oli pysähdyksissä ennen kuin päästin pennun matkaan. Ei mitään vaikutusta suoritukseen tuolla muutoksella. Sinne lähti pinkomaan lelun kimppuun, kun vain päästi otteesta menemään. Lisäksi tehtiin vähän pituuden tolpan kiertoa.

torstai 9. helmikuuta 2017

kepitkepitkepit ja arvokkaan työn tekijä

Kyllä vaan alkaa kepeille taipuminen sujua! Pistin taas Nokin ensin tekemään keppejä ja Pika räykytti pää räjähdyspisteessä vieressä epäreilua kohteluaan. Sitten Noki seinään hihnaan huutamaan ja Pika esittelemään taitojaan. Kyllä vain! A:n 2o2o:sta hypyn kautta todella tiukkaan umpikulmaan poispäinkäännöllä. Eikä ainoaakaan virhettä! Wohoooo! Jälleen herää ajatus, että miksi en ole treenannut tällä tavalla aikaisemmin. :D

Papu treenasi pituuden merkkikepin kiertoa. Sitä tehtiin eilen ensimmäistä kertaa kotona viskipullolla. ;)

Sen ihmeempiä ei tänään sitten treenattukaan. Lauma sai hölkkäillä ja leikkiä hallissa varatun halliajan loppuun, sillä pakkasta on edelleen sen verran, ettei neiti Paapelssi oikein tahdo rakastaa hihnalenkkeilyä.

--------

Tänään torstaina Pika oli taas töissä mukana. Marraskuun puolivälistä asti joka torstai herra Pikkari on ilostuttanut oppilaideni päiviä eli tänään oli Pikan 10. työpäivä. Tällä hetkellä se ilostuttaa myös rinnakkaisluokan elämää, sillä parina torstaina jo ollaan pidetty yhteistä käsityötä, jolloin luokassa vilistää 45 oppilasta sinne ja tänne. Tänään saatiin luokan ovelle välitunnilla ihan erityisvieras, kun ekaluokkalainen koiria hurjan paljon pelkäävä oppilas saapui oman opettajansa kanssa tervehtimään Pikaa. Ensin Pikaa katsottiin ihan vain luokan ikkunan läpi ja sen jälkeen toin Pikan luokan oviaukkoon hihnassa. Oppilas uskaltautui metrin päähän oman open kyljessä, mutta ei halunnut koskea Pikaa. Juteltiin siitä, millainen Pika on ja miten rauhallisesti se osaa käyttäytyä.

Pika seisoi valehtelematta 10 minuuttia täsmälleen niillä jalansijoilla, mihin sen hihnassa toin. Se kääntyi vain siinä kohdassa, kun käsillä asettelin sen oppilaan eteen toisin päin. Se ei yrittänyt lapsen luo, ei poistua taaksepäin, se ei ravistellut, kääntyillyt tai tehnyt mitään muutakaan. Se oli elävä pehmoleluterapiakoira. Juteltiin siitä, mikä koirissa pelottaa ja mistä voi nähdä, onko koira riehakkaalla tuulella vai onko se rauhallinen. Päädyin kääntämään Pikan niin, että sen pää oli lapsesta poispäin. Kysyin, että haluaisiko lapsi ehkä nyt kokeilla, miltä Pikan häntä tuntuu. Ja niinhän siinä kävi, että lapsi uskalsi sittenkin koskea Pikaa. :) Tunnusteltiin Pikan häntää ja selkää. Sen jälkeen katsottiin vielä, miltä Pikan kynnet ja anturat näyttävät. Oppilas poistui tilanteesta hymyillen. Ja minä nyt olen koirastani niin maan turkasen ylpeä edelleen. :)

Eihän tuollaista luonnonlahjakkuutta voi edes olla olemassakaan? Miten Pika osasi olla tuon lapsen kanssa normaaliakin eleettömämpi? Oman luokan oppilaiden kanssa Pika saattaa toimia vahdikkaammin tai jopa hypätä vasten oppilasta (jos oppilaalla on käsissä Pikan herkkua - lapsen yllättäen tai syyttä se ei vasten hyppää koskaan - ja lapset ovat kerrassaan taitavia kieltämään vasten hyppimisen heti alkuunsa). Mutta nyt se oli täysin välinpitämätön, eleetön ja rento. Hiljainen liikkumaton ystävällinen karvapallero. :)

maanantai 6. helmikuuta 2017

treeniä, treeniä

Viikonlopun kisojen innoittamana mentiin tänään aloittamaan Pikan keppiprojektia. Sisäinen fiilis on, että Pika osaa kepit, mutta se ei näe syytä tehdä. Keppien aloitukseen taipuminen vaatii fyysisesti koiralta melkoista vääntämistä, ja Pika jättää usein vääntämättä. Se palkkautuu minulle karjumisesta ja yleisestä kierroksilla olosta, joten miksi nähdä vaivaa? Ja täytyy sanoa, että tämän päivän treeni vahvisti ajatustani. Lykkäsin Nokin hihnaan ihan keppien viereen karjumaan epäreilua elämää ja tehtiin Pikan kanssa ensimmäiset pimeästä keppikulmasta kepeille taipumiset. Pika keskittyi minulle karjumiseen ja teki virheen. Nappasin sen hihnaan ja otin Nokin tekemään keppejä. Noki sai hurjat kehut ja muutamat villit keppisuoritukset. Sen jälkeen Pika uudestaan asialle. Annoin aika tiukan palautteen, kun se uudestaan keskittyi minulle huutamiseen. Otin Pikan kyljistä kiinni ja pysäytin sen fyysisesti paikoilleen. Odotin, että se hiljenee ja järki palaa sen katseeseen. Sitten lähetin kepeille, ja kun se teki oikein, vedettiin palkkaushurmoksessa ihan isolla kädellä. Se pääsi tekemään vielä pari suoritusta ja jokaisen jälkeen biletettiin niin että raikuu. Sitten tuli taas Nokin vuoro vähän aiheuttaa kateutta. Ja Pika uudelleen kepeille. Alkoi muuten sujua. Pika meni aiiiivan raivopäänä kepit, eikä tehnyt enää ainoaakaan virhettä, vaikka lähetin sitä kepeille Pikalle kaikista vaikeimmasta paikasta eli poispäinkääntönä pimeään keppikulmaan. Pika nakutti kepit matalana niin lujaa kuin pääsi, ja taipui keppien oikeaan väliin, vaikka kulma oli vaikein mahdollinen. Kun keppien oikeasta suorituksesta tuli arvokasta, Pika alkoi tehdä keppejä oikein. Ketku. ;)

Papun kanssa tehtiin riehumista ja kahden lelun leikkiä. Sen lisäksi kokeilin, miten toimii riehumisen jälkeen rauhoittuminen katsetreenin kautta ja sitten paluu takaisin riehumiseen. Eli kesken villeimmän leikin keskeytin villittämisen ja otin namit käyttöön. Namin sai, kun rauhoittui katsomaan minua silmiin. Tosi nopeasti Papu laski kierrokset ja keskittyi tehtävään hienosti. Sitten keskeytettiin rauhallinen puuha ja ryhdyin riehuttamaan Papua. Kesti hetken, että Papu tajusi, mistä on kyse. Se yritti ensin kovasti tarjota silmiin tuijottelua, mutta muutamassa hetkessä löytyi taas riehumisen ilo. Nostettiin kierrokset riehumalla kattoon ja sitten pentu syliin ja ulos hallista. :)

Hauskat tehotreenit. :) Nyt kun on kolme treenattavaa koiraa, niin tunti tuntuu yllättävän lyhyeltä ajalta. :)

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

papu 11 viikkoa ja kisoissa jälleen

Synttäripäiväni kisoissa Noki lahjoi omistajaansa ihan huolella. :) Kolmesta radasta kaksi tehtiin nollalla ja kummallakin oltiin palkinnoilla. Ekalla radalla oltiin hopealla ja kolmannella pronssilla. Keskimmäinen rata kääntyi hyllyksi heti kolmoshypyllä, kun tarkoitus oli tehdä niistosokkari. Noki hyppää syystä tai toisesta hypyn toooosi poikittain ja ehkä nanosekunnin ajan katson, että se kääntyy backlap-tyyliseen käännökseen. Videolta sitä ei edes huomaa, mutta itse suorituksen aikana ehdin ajatella, että käännän itseni valssilla korjaamaan väärään suuntaan laskeutunutta Nokia. Sitten kuitenkin näen, että Noki kääntyy niiston suuntaan, mutta olen jo ehtinyt epäröinnilläni rikkoa ohjauksen. Oikeastaan videolta näkee nuo ihan hemmetin lyhyessä ajassa tehdyt ajatuskuviot siinä, että pidän Noki aavistuksen liian kauan niistokädessä. Noki sekoaa sävelissä ja hyppää jo hypätyn esteen takaisin. Sen lisäksi tehdään puomi kaksi kertaa, vaikka ei pitänyt, koska ihan radan lopussa vaihdan ohjausta lennossa. Noki tekee tokan puomisuorituksen kuin pyhäkoululainen: se luulee saavansa nopean vapautuksen, mutta koska ei saakaan, se lähtee palauttamaan painopistettä takajaloille ja ojentaa takajalat kauas taakse, ettei vain karkaisi puomilta. :D Ihana, ihana, ihana Noki.

Hyppyradan nolla on aivan karmea kauhuntasapainonolla. :D Homma on vähän väliä karata lapasesta ja kepeille Nokin saan vain satumaisella tuurilla. En voi uskoa, että se putken lukitsemisesta huolimatta lopulta reagoi karjaisuuni.







Pikan kanssa tehdään samat radat ja tiedän jo ennakolta, että kepit tulevat tosiaankin olemaan suurin haaste näillä radoilla. Ja niinhän siinä käy, että mokataan kepeillä joka radalla. Eipä jää kuitenkaan harmittamaan, kun tuo on ihan selkeä meidän heikoin juttu tällä hetkellä. Muut asiat sitten sujuvatkin paremmin kuin koskaan aiemmin. :) Pika tulee ohjauksiin. Se on muuttanut pompahtelevaa laukkaa huomattavasti matalammaksi. Kontaktit ovat paremmat kuin aiemmin. (Tosin A:lta se tulee läpi, kun tahallani haastan persjätöllä karkaamaan. Seuraavan radan A:n se sitten tekeekin ylihuolellisesti. Mutta se ei haittaa, sillä ainakin meni perille läpijuoksun virheellisyys.) Ja kepeilläkin tekniikka on hyvä, kunhan vain pysyisi siellä kepeillä ja hakisi oikein sisään. Kepit ovat nyt kevään projekti.

Pikan kanssa kisaaminen on alkanut tuntua ihan isojen poikien agilityltä. En enää lähde pohtimaan sitä kautta, että "ei Pika osaa tätä" tai "en mä osaa ohjata Pikaa tälleen" tai "en tiedä miten Pika tälleen ohjattuna reagoi". Vaan ohjaan sitä niin kuin haluan ohjata ilman ajatusta siitä, mihin me pystytään tai ei pystytä.






Papu vietti kisapaikalla paljon aikaa pentukopassa, mutta myös kisakatsomon puolella. Itse asiassa se vietti hetken aikaa ihan itsekseen kisakatsomon puolella murtauduttuaan pentukopasta ulos, kun kävin autolla. Pentu oli kaivanut kisakassista lelun itselleen ja siellä se höpsötteli jotain itsekseen, kun palasin paikalle. :D Häntä pystyssä neiti Papu puuhasteli kentän laidalla ihan niin kuin se olisi aina ihan itsekseen hengaillut kisakatsomoissa. Siitä on kuoriutumassa kerrassaan mainio tapaus. Röyhkeyttä löytyy ja itseluottamusta. Se puuhailee jotain liki tauotta, kun on hereillä. Hallilla se ärjyi ja pärräsi hurjana pienpetona, kun eräs minullekin ihan vieras ihminen ilmestyi riehuttamaan pentua. Kaikki mukana olleet lelut kelpasivat paremmin kuin hyvin ja Papu otti niskalenkkiä milloin tennispallosta, milloin pehmosiasta ja milloin vinkuvasta frisbeestä. Ja hurjaa penturiehuärinää sai osakseen myös bichon-pörrö, joka tuotiin pentua katsomaan. Shelttejä Papu katseli aika hiljaa, ehkä niiden piii-itkä kuono herätti ihmetystä? ;) Yhtä kaikki, jokainen ihminen ja koira sai kisapaikalla Papussa aikaan saman reaktion: se menee häntä pystyssä kohti ja haluaa nähdä, kokea ja tutustua. JAU-hallin ilmastoinnin käynnistymisääni sai Papun keskeyttämään riehumisen ja keskittymään outoon ääneen. Lelu pysyi suussa ja häntä pystyssä ja Papu pyrki kohti äänen suuntaa. Ja kun tuli todettua, että ei sinne äänen suuntaan pääse, kun omistaja pitää hihnasta kiinni, ja suussa on lelu, jota vieras ihminen haluaisi taisteluleikkien vetää, niin eipä siinä sitten muuta kuin RIEHUMAAN!

torstai 2. helmikuuta 2017

toiminnan nainen

Pojat eivät ole kuluneen puolen vuoden aikana keksineet, että keittiön portista pääsee läpi - se kun on saluunan heiluriovi -hengessä viritelty tapaus. Papu keksi sen muutamassa päivässä kotiutumisensa jälkeen. Ja nyt se kuljeskelee portista läpi ihan kun siltä vaan tuntuu. Ja aika usein tuntuu. Portti rämähtää, Papu käy kierroksen keittiössä, portti rämähtää uudelleen, ja Papu on taas olohuoneen puolella. :D Mitään syytä keittiökäynnille ei suoranaisesti tarvita. Talouden muista porteista se puske itseään läpi - eikä niistä läpi puskemalla samalla tavalla pääsisikään. Eikä se myöskään työpäivän aikana päädy olohuoneesta eteiseen, vaikka edessä on vain oman painonsa varassa seisova kompostiverkko.



Papu on selvästi iltaeläin. Sen vauhti kiihtyy kiihtymistään, mitä pidemmälle ilta kuluu. Ja koska me muut emme kiihdy samalla nopeudella, haastaa Papu ilta toisensa perään rennonletkeän kumikanan painiotteluun. Kana taipuu, vinkuu, vonkuu, heittelehtii ja voihkii. Mutta kana ei anna periksi! Ilta toisensa perään ottelussa alkaa uusi erä. Mutta tasapelissä edetään ainakin toistaiseksi. Nähtäväksi jää, päättyykö ottelu lopulta Papun hyväksi, vai saako kana pitää henkensä. Sillä henkihän tässä lajissa on panoksena.