torstai 31. tammikuuta 2013

Ei enää pelkkä matkustaja

Vitsit miten hyvä mieli taas treeneistä. :) Nykyään on ihan jatkuvasti vain sellainen olo, että Noki osaa kaiken ja treenit ovat puhtaasti minua varten. Ja kun Noki kerran osaa, minun on ihan äärimmäisen helppoa harjoitella. (Sitä voi taas vain miettiä, missä vaiheessa mahtaa uni tulla, kun kello on nyt 23.00, treenit loppuivat alle tunti sitten ja fiilis on edelleen katossa ja moottori hyrrää..)

Tänään sai taas juosta ihan huolella, kun päästään nykyään sen verran pitkiä pätkiä kerralla, että minun kuntoni meinaa loppua ihan täysin kesken. Jalat hapoilla sitten pistellään viimeiset suoritukset - ja sen jälkeen puuskutetaan naama punaisena kentän reunalla.. ;)

Miten sen edes muotoilisi.. Tänään toimi jotenkin ihan kaikki. :) Toki korjattavaa oli PALJON, kuten aina on, mutta sain korjattua ohjaamistani. Ja monesti jopa heti ensimmäisellä korjauskerralla. Wau.

Ja se, mikä tässä illassa antaa ihan kaikista parhaat sävärit, kierrokset ja muut sellaiset, on se aivan mieletön tunne, kun tajuan, etten enää ole kropassani pelkkä matkustaja. Ehdin tietoisesti miettiä ja suunnitella omaa liikettäni ja huomioida koiran liikettä radan suorittamisen aikana. Ehdin tänään nähdä, että Noki hyppäsi yhden takanaleikkauksen liian pitkäksi. Aiemmin en tosiaankaan olisi sellaista huomannut. Ehdin valssissa ajatella, että "tämä valssi menee nyt oikeaan suuntaan, jes!" Vekkauksessa ehdin katsoa, mitä teen ja ehdin huomata, kuinka ajaudun vahingossa Nokin linjalle. Täysillä juostessa ehdin suunnitella, miten annan takanleikkausta seuraavan hypyn hyppykäskyn tosi hyvissä ajoin. Ja putken aikana ehdin tietoisesti ajatella, että "nyt karju se keppikäsky ajoissa, että koira tietää jo putkessa mitä seuraavaksi tapahtuu!"

Asiat eivät enää jotenkin mystisesti ja sattumanvaraisesti vain tapahdu, vaan pystyn hahmottamaan jo itse tilanteessa, mitä tapahtuu ja miksi.

Ja ne valssit. Kun en enää ole pelkkä matkustaja villisti sinkoilevan vartaloni sisällä, alkavat valssitkin tuntua ihan ystävällisiltä. Jopa ihan mukavilta. Valssiin on mukava syöksyä, kun hahmottaa niin hirmuisen selkeästi sen eron, mikä nykyisellä valssilla on entiseen verrattuna. En toki väitä, että valssit olisivat edelleenkään vahvuuteni - mutta liikkeen hallinta oman pääni sisällä on jotain aivan uutta. (Ja persjätöt! Olen alkanut tykätä niistä todella paljon, koska Noki lukee rataa aivan erinomaisesti, jolloin pystyn aloittamaan persjätön tekemisen ihan todella hyvissä ajoin.)

Ja mahtavalta tässä lajissa tuntuu myös se, kun saa kehuja sellaisesta ohjauksesta, josta kokee ne ansaitsevansa. Ei siis sellaista "ihan kivastihan se meni ja sulla on kauniin väriset kengät" -kommentteja vaan ihan oikeasti ansaittu kehu. "Sä ohjasti TOSI hyvin ton käännöksen pituudelta. Käännyit hiton tiukasti. Hyvä!" Jee! :) Se tuntuikin ihan hemmetin sujuvalta. :)

keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Tiitus Pikkarainen, hoitotäti

Tiitus Pikkarainen, pieni Tiitiäinen, perheen äiskä. Niin siinä on päässyt käymään. Kolan silmät vaativat putsausta. Ei huolta! Älä suotta itse ala putsata tai odota, että omistaja putsaisi. Tiitus Pikkaraisen pesupalvelu auttaa! Pikan simmuissa rähmää? Ei hätää! Tiitiäisen Nuolu ja Lipsaus Oy pesee liat pois nopeammin kuin ehdit kissaa sanoa.

Eli ei tullut Pikasta Tiitiäisen pientä alaista, joka silmät säihkyen aamusella lupsuttaa silmät ja korvat isommaltaan puhtaaksi. Kyllä se on Noki, joka putsaa ja puunaa - ja Kola ja Pika nautiskelevat silmät sirrillään palvelusta.

tiistai 29. tammikuuta 2013

pikaoppija

Eilen maanantai-illan treeneissä tuntui taas siltä, että miten Pika voikin olla jotenkin niin taitava. :) Joojoojoojoo, siinä on varmasti sitä "mun mussukka on viksumpi kuin sun mussukka kun katson näiden vaaleanpunaisten linssien läpi!" -juttua. Mutta silti.

Ensinnäkin työmoraali ja innostus yhdessä tekemiseen. Se on ollut jotenkin sisäsyntyisesti olemassa ihan koko ajan. Lenkillä Pika saattaa olla kovinkin tottelematon ja syö kakkaa kuin maailman suurin kakkaimuri eikä kuuntele ja syö kotona kenkää ja kiusaa Nokia. Mutta kun mennään aksahallille, kaikki muuttuu. Pika on kuulolla tauotta. Se tarjoaa tekemistä ja pyrkii olemaan yhteistyössä ihan koko ajan. Sitä ei kiinnosta muiden koirien seura tai muut ihmiset.

Aksahallilla se tuntuu osaavan asioita, joita en ole sille edes opettanut. "Kuolleelle" lelulle juokseminen tuli Pikalle ihan uutena juttuna lauantaina. Ei pienintäkään ongelmaa. Ihan kuin se olisi tehnyt paikallaan olevalle lelulle juoksemista aina. Uutena treeninä tehtiin etupalkalle juoksemista niin, että Pikan piti ennen etupalkkaa noudattaa ohjaustani. Ei pienintäkään ongelmaa.

Takaakiertoja on tehty toistaiseksi vielä tosi vähän. Eikä koskaan niin, että lelu olisi siivekkeen takana odottamassa. Nyt kokeilin tätä tapaa. Sillä hetkellä ei ollut apukäsiä tarjolla, enkä jaksanut napata miltei kymmenkiloista jässikkää kainaloon joka kerta, kun vein lelun siivekkeen taakse. Niinpä käskin Pikan istumaan arviolta 1,5 metrin päähän siivekkeestä, kävelin siivekkeelle, pudotin lelun näyttävästi siivekkeen taakse ja lähetin Pikan kiertämään. Ei pienintäkään ongelmaa. :O Ja ihmeellisintä tässä on se, että Pikan kanssa ei paikallaan istumista ole treenattu missään muualla kuin ruokakupin kanssa kotona. Melkeinhän siinä nousee kyynelet silmiin, kun pikkumies pönötti tiukassa istumisasennossa tärkeän näköisenä ja odotti, että vein lelun siivekkeen taakse. Sitten se kirmasi vapautuskäskystä ja ohjauksen saattelemana lelulle ihan kuin olisi tehnyt tätä treeniä jo ties kuinka pitkään. :D

Myös siivekkeiden välistä kuolleelle lelulle juokseminen toimi ensimmäisestä kerrasta. Vietiin Pikan kanssa yhdessä lelu siivekkeiden taakse. Ensin yhden, sitten kahden ja lopulta kolmen siivekeparin välistä Pika juoksi lelulle minun juoksustani yhtään häiriintymättä. Ja tarvitseeko edes sanoa, että tätäkään ei olla tehty koskaan aiemmin.. ;) (Tähän mennessä edessä on aina ollut joku heiluttamassa lelua.) Otettiin treeniä myös niin, että Annina oli maalissa heittämässä lelua eteenpäin, kun kolmen siivekeparin jälkeen kuolleelle lelulle pysähtyminen aiheutti Pikassa kuperkeikkailmiön. :D Rassu ei hallinnut nelitassujarrutusta vaan etujarrut menivät lukkoon takakinttujen jatkaessa juoksemista. :D

Mainio, mainio pikku-ukko!

sunnuntai 27. tammikuuta 2013

lenkin jälkeen

Husön happihyppely sai mustavalkoiset käpertymään sohvalle pienelle kerälle. Kola jaksaisi vielä leikkiä vinkulelulla, jos joku vaan suostuisi heittämään lelua, mutta Nokikin oli sitä mieltä, että "Jos nyt vaan vähän suukotan sun silmää, niin sit meet kyllä päiväunille, Kola."





perjantai 25. tammikuuta 2013

pieni paholainen ja kurinpalautus

Pikalla ei selkeästi ole ihan tarkkaa käsitystä siitä, että pitäisikö Kola ottaa tosissaan vai ei. Tai ei ainakaan ollut tähän mennessä. Ilmeisesti nyt on joku käsitys, koska Pieni Paholainen makaa eteisessä ja näyttää Pieneltä Pennulta. Pitäisiköhän mennä lohduttamaan... Juu ei.

Tilannehan siis meni näin.

Kola ja Noki olivat syöneet omat luunsa jo hyvä tovi sitten. Pikalla hommassa ymmärrettävästi kestää, koska hampaat heiluvat. Jossain vaiheessa Pika luopui luustaan ja Kola otti sen - vaikkei siihen periaatteessa ole lupaa. Niinpä tilanteen huomatessani lähdin vaihtamaan Kolan luuta namiin. Ja mitä tekee Pika? Juuri, kun ollaan Kolan kanssa ihan sovussa vaihdettu nami luuhun, Pika tunkee noin 20 sentin päähän Kolan naamasta. VIRHE. Noki ei ikimaailmassa tekisi tuollaista virhettä. Ei olisi ikinä tehnytkään. Eikä varsinkaan siinä vaiheessa, kun se oli elänyt Kolan kanssa samassa taloudessa jo kuukausia.

Siitähän se meteli sitten alkoi. Kola ei tuollaisessa tilanteessa edes saanut mahdollisuutta varoittaa, koska Pika on ylittänyt soveliaisuuden rajat noin sadalla kilometrillä. Niinpä Kola alkoi myllyttää oikein Pohjanmaan kautta. Pika kirkui kuin pistettävä sika ja Kola karjui kuin savannien jellona. Yleensä Kolan myllytykset ovat lyhyitä ja ytimekkäitä, jolloin Pika vain korkeintaan kaadetaan ja ärähdyksen jälkeen päästetään taas ylös. Mutta ei tällä kertaa. Tällä kertaa Kolan myllytys jatkui jatkumistaan, varmaankin kymmenen sekunnin ajan. (Se on pitkä aika, varsinkin Pikalle. ;) Pika pyöri väkkäränä Kolan jaloissa - ja kirkui. Siis todellakin kirkui suu ammollaan. Ja ihan yhtä ammollaan oli Kolan kita. Minua kuitenkin ehti naurattaa jo siinä kymmenen sekunnin aikana. Kola nimittäin heilutteli omaa kitaansa vain ilmassa, kaukana Pikasta. Kola siis tosiaankin piti kitaansa niin kaukana Pikasta, että pystyin sivusta seuraamaan, ettei Pikalla ollut pienintäkään vaaraa saada osumia. Kolalla ei selvästikään ollut pienintäkään aikomusta purra, joten sen kymmenen sekuntia sai ihan rauhassa myllyttää röyhkimystä, joka on koetellut rajojaan jo päiväkausia.

Ja yhtä nopeasti kuin Kola oli aloittanut kurinpalautuksen, se myös lopetti. Muutaman sekunnin ajan Kola vielä piti häntäänsä tuuliviirinä kohti taivaita, kunnes tassutteli nukkumaan. Lauman järjestys oli palautettu, joten mitä sitä sitten enää murehtimaan.

Ja jos joku tätä lukeva ihmettelee, miksi näin "huolettomasti" suhtaudun Kolan toimintaan, voin kyllä avata suhtautumistani hieman.

Faktahan siis on se, että seurasin tietenkin tilannetta tarkasti koko ajan. Jos Kola olisi (täysin tavoistaan poiketen) ryhtynyt oikeasti käyttämään hampaitaan, olisin tietenkin mennyt väliin. Lisäksi olisin kyllä jollakin keinolla pyrkinyt keskeyttämään myllytyksen, jos olisi ruvennut näyttämään siltä, ettei Kola itse kykene pysäyttämään käyntiin hyrähtänyttä moottoriaan.

Ja tärkein syy, miksen mennyt väliin: Olisin joutunut kohdistamaan Kolaan aggressiota (eli joko karjaisemaan tai vaihtoehtoisesti tarttumaan Kolaan kiinni), jolloin Kola ei mitä todennäköisimmin olisi kyennyt heti käsittämään, kuka siihen aggressiota suuntaa. Kolan ensimmäinen oletus olisi mitä todennäköisimmin ollut se, että Pika tekee vastahyökkäyksen alistumisen sijaan. Ja mitä Kola olisi silloin tehnyt? Vastannut kiinni käymiseen kiinni käymisellä. Ja kaiken tämän lisäksi, kun se olisi jossain vaiheessa tajunnut, että aggression lähde olenkin minä, se ei olisi enää luottanut siihen, että se saa pitää Pikan kurissa ja nuhteessa, mikä olisi pahimmassa tapauksessa rikkonut Kolan luottamuksen Pikaan.

Pika jatkaa uniaan eteisessä.  ...ja toivottavasti on taas hieman viisaampi ja osaa lukea tilanteita jälleen vähän entistä paremmin.

pika pieni paholainen

Ei siinä kääpiön päätä palella, kun se riekkuu ja räyhää ja hipoo puuta jyrsivän Kolan kuonoa tuulispäänä vilistäessään. Tämän päivän lenkillä Pika totisesti taas reuhasi ja räyhäsi ja veti häntämutkahepulia niin Kolan kuin Nokinkin ympärillä. Kola vaivautui sanomaan kerran "ÄLÄJAKSA!", kun kääpiö tunki ihan iholle ja Tiitiäinen puolestaan melkein reväytti kulmakarvansa, kun päättömästi riehuvaa Pikaa piti tuijottaa Synkällä  Katseella.

Ei ole kyllä mikään Pieni Päivänsäde tuo Pika. Ennemminkin jonkun sortin synkkä pirullinen säde, sanoisin. :D
Loput kuvat täällä.




torstai 24. tammikuuta 2013

Niinulla jälleen

Kivat treenit. :) Tykkään kovasti siitä, että treenit ovat tämän vuoden puolella olleet lyhyempiä pätkiä ja muutenkin jotenkin "suoritettavampia" ilman lähes järjettömän vaikeita kohtia. Oma (ja varmasti koirankin) itseluottamus pysyy paremmin positiivisessa vireessä, kun ei jää tunne, että "mitään en taaskaan osannut". Silti on opittu jo tämän vuoden kolmissa treeneissä paljon. :)

Tänään takanaleikkaus käänsi Nokia ensimmäisellä yrityksellä ihan väärään suuntaan, enkä osannut reagoida väärin luettuun ohjaukseen keskeyttämällä rataa, kun tilanne tuli jotenkin ihan yllättäen. Toisella suorituksella Noki kyllä jo kääntyi oikeaan suuntaan, mutta pudotti riman, koska takanaleikkaukseni oli noin kilometrin myöhässä. Vähitellen sain ajoituksen kohdilleen - ja leikkaus pitikin sitten näköjään tehdä niin aikaisin, että Niinukin sanoi olleensa ihan varma, ettei Noki edes mene hypylle, kun juoksin Nokin linjan poikki niin aikaisin ja tiukassa kulmassa. Eipä ole vieläkään minulle tuttu tuo ohjaus ja sen ajoitus ja vaikutus Nokiin. No, ajan kanssa..

Lisäksi kolman valssin hässäkässä olin heti ekassa valssissa myöhässä, kun en saanut pussin jälkeen olevaa persjättöä jotenkin yhtään toimimaan. Olin ihan eri paikassa kuin missä oletin olevani, joten vauhti töksähti ja johti myöhästymiseen seuraavassa ohjauksessa. Muuten taputtelen kyllä itseäni salaa olkapäälle, sillä kropassa alkaa olla tunne, että hallitsen liikkumiseni pyörähtämisessä täysin uudella tavalla. En meinaa kaatua. En tunne olevani Linnanmäen laitteessa, jossa pyörin holtittomasti. Eikä tunnu siltä, että vauhti pysähtyy täysin pyörimisen alkaessa. Saan jotenkin lantion kääntymään niin, että jaloilla on koko ajan hallinta ja säilytän katsekontaktia koiraan entistä paremmin, kun en paniikissa vain yritä pyörähtää mahdollisimman nopeasti. Jesh! :)

Toisella radalla ei ehditty montaa toistoa ottamaan - ja kaiken hyvän lisäksi olin opetellut radan yhden hypyn väärinpäin.. :D Päällejuoksu ei meinannut oikein irrota, kun rataantutustumisestani poiketen hyppy suoritettiinkin sitten takaakiertona.


tiistai 22. tammikuuta 2013

Eteen irtoamista ja hampaiden irtoamista

Pika teki ensimmäistä kertaa putki-siivekkeet -yhdistelmää. Pari kertaa Pika "takertui" jalkoihini, kun tultiin yhtä matkaa kohti siivekettä, jolloin Pika ei osunut siivekkeiden väliin vaan kulki jalkojen mukana siivekkeen ohi. Mutta muut kerrat eteen juokseminen sujui varsin mallikelpoisesti. :) Pikalla näyttäisi olevan sama ominaisuus kuin Nokilla, eli palkka jätetään ilman sen suurempia seremonioita "maaliin" ja siirrytään suorituspaikan alkuun, mistä sitten juostaan täysillä palkalle. Pikaa ei siis tarvitse houkutella palkanheittäjän luota pois, vaan se tulee ihan omatoimisesti vaan huikkaamalla mukaan palkan luota. :)

Ensi kerralla täytyy ottaa samaa niin, että esteet sijoittaa "jättimäisen" Agimestan sellaiseen kohtaan, että hypyn jälkeen juoksemista voi jatkaa myös suoraan.. Ei ole pituudella (tai leveydellä sen puoleen) pilattu tuokaan sisätreenipaikka.



Kaksi alanökötintä on irronnut ja toisen kohdalta kurkistaa jo ihan minimaalisen vähän pysyvä hammas. Ylänököttimet heiluu.

sunnuntai 20. tammikuuta 2013

vuosi 2012

Tänään Lehtosen Sannan kurssilla kisaavien koirakoiden tehtävänä oli pohtia, mitä tavoitteita vuonna 2012 on saavutettu. (Tai jotain tähän suuntaan se tehtävänanto oli..) En sitä asiaa kurssin aikana niinkään pohtinut, koska penturyhmän koirakoilla oli muut pohtimistehtävät. Mutta ryhdyin miettimään asiaa kotimatkalla.

Viime vuosi oli kaiken kaikkiaan aivan älytön. Siis tavoitteiden saavuttamisen osalta. Mutta katsotaanpa ensin, miltä oma osaamiseni näytti jotakuinkin vuosi sitten samaisella Sannan kurssilla Nokin kanssa. (Voin paljastaa, mitä videolla näkyy: Oma liikkumiseni on ihan kauhean nykivää. Juoksen. Jarrutan. Juoksen. Tuijotan Nokin hyppäämistä, sitten kiihdytän ja jarrutan ja pysähdyn ja liikun nykivästi.)


Tuohon verrattuna oma liikkumiseni on muuttunut määrätietoisemmaksi. Olen yhä edelleen usein hukassa ja jään ihan turhaan tuijottamaan Nokin hyppyjä. Mutta ei liikkumiseni tuolta kyllä enää näytä, se on varmaa. Videolla näytän ihan siltä, että jalat vain kuljettavat omatoimisesti vartaloani, joka nytkähtelee ennakoimattomassa kyydityksessä sinne tänne.

Tärkein tavoitteeni vuodelle 2012 oli oppiminen ja kehittyminen. Ja sitä on onneksi tapahtunutkin. Noki on varmasti saanut itseluottamusta kaiken treenaamisen ja kisaamisen aikana ja minun ymmärrykseni lajista on kasvanut.

Mutta entä ne konkreettisemmat tavoitteet?
Suoraan sanottuna vuonna 2012 tavoitimme Nokin kanssa ne kaikki tavoitteet, mitkä minun ajatuksenani oli tavoittaa koko Nokin eliniän aikana. Huimaa.

Tärkein tavoite vuodelle 2012 oli nousta jossain vaiheessa kolmosiin. Se tehtiinkin. Huhtikuussa.

Sen jälkeen tavoitteena oli saada nolla joskus kolmosista. Nolla saatiin toisista kolmosluokan kisoista.

Kaaaaukaisena tavoitteena sitten-joskus-ennen-Nokin-kisauran-loppua -tavoitteena oli saada serti. Serti saatiin neljänsistä kolmosluokan kisoista.

Salaisena todennäköisesti-jää-tavoittamatta -tavoitteena oli päästä joskus SM-kisoissa seuran maksijoukkueeseen. Täysin salamana kirkkaalta taivaalta yhtäkkiä oltiinkin tilanteessa, että meidän piti edustaa seuraa jo kesällä 2012 joukkueessa. Se oli ehdottomasti vuoden tyrmäävin juttu. Olin ehdottomasti sitä mieltä, että en halua lähteä SM-kisoihin noin vähäisillä kolmosluokan starteilla, mutta sinne mentiin ja tehtiin ihan sujuva vitosen arvoinen ratakin.

SM-kisojen jälkeen oli pakko tarkastella hamassa-tulevaisuudessa -tavoitteita uudemman kerran. Päätin, että päätavoitteemme tuleville vuosille on päästä SM:n yksilökisoihin joku päivä. ..Ja sitten kävi niin, että vuoden 2012 toiseksi viimeisenä päivänä saimme Nokin kanssa ensi kesän SM-yksilönollat kasaan.

Nyt ollaan siis siinä tilanteessa, että vuodessa tavoitin kaiken sen, mitä vuoden alussa pystyin vain vaivoin edes kuvittelemaan. En osannut tuolloin edes muodostaa ajatuksen tasolla sen korkeampia tavoitteita. Yksilö-SM:t ja se on sitten siinä. Siihen huipentuu meidän tie ja ... ja mitä sitten? Noki jää eläkkeelle. Se oli ehkä se ajatus. Että kun päästään yksilöstartteihin, Noki on jotakuinkin 7-9 -vuotias ja sen jälkeen pidetään kisakentillä vain hauskaa.

En kuitenkaan ajatellut jättää Nokia eläkkeelle nyt, kolmen vuoden iässä.. ;) Niinpä lienee pakollista muodostaa uusia tavoitteita.

Mitä vuonna 2013? Entä sitä seuraavana? Tai sitä seuraavana?
Tärkein tavoite on edelleen oppia ja kehittyä. Löytää Nokista vielä lisää vaihteita ja nauttia yhdessä tekemisestä. Lisäksi tavoite on päästä uudelleen yksilöstartteihin SM-kisoihin ja mielellään toki parantaa vuosi vuodelta SM-sijoitusta. Olisi myös huikeaa päästä joskus sanomaan, että "Noki on tällä hetkellä parhaiten SM-tasolla menestynyt maksiperro."

Tämän vuoden aikana haluaisin saada jälleen SM-nollat kasaan ja nostettua nollaprosenttia reilusti ylöspäin. Lisäksi tavoitteena on lopettaa kokonaan Nokin hyppyjen tuijotteleva ihailu ja oppia valssaamaan.

Saa nähdä, miten käy. :)

lauantai 19. tammikuuta 2013

Pika treenaa

Tänään Pika pääsi ensimmäiselle aksakurssilleen Sanna Lehtosen oppiin. :) Tehtiin ohjausharjoituksista persjättöä ja takanaleikkausta, juostiin siivekkeiden välistä, käännöksiä ja tietysti lelulla leikkimistä. :) Pika puhkui ryppyotsaista vakavaa intoa ja ärjyi aina, kun tekeminen pysähtyi tai Pikalle ei paljastettu tarpeeksi selvästi, mitä on tapahtumassa.

Ihan maailman suloisimpia RÄYHG! -karjahduksia. :D

Käännöksiä harjoitellessa en mitenkään osannut ennakoida käännöstä oikea-aikaisesti. En vielä yhtään tunnista Pikan nopeutta, joten tein käännöksen jokaisella kerralla niin myöhään, että Pika meni kaarteessa G-voimia uhmaten suhteellisen hallitsemattomassa sivuluisussa, kun sai tiedon kääntymisestä ihan viimehetkellä... :D "KÄÄNNY JO!" ei auttanut yhtään. En vain osannut ajoittaa.

Persjätöt toimivat ihan törkeän hyvin. Ehdin jopa keskittyä ja katsoa koiraa (jesh!) niin tarkasti, että näin, miten yhdellä ensimmäisistä suorituksista Pika oli aikeissa lukita väärän käden, mutta kun ryhdyin juostessani kutsumaan sitä lelukädellä, Pika vaihtoi katseen oikeaan käteen ja syöksyi leluun kiinni loistavasti.
Tehtiin myös muutamia valssitreenejä, takaakiertoa ja putki pariin otteeseen. Pika ei ollut vieraasta ympäristöstä millänsäkään eikä häiriintynyt vieraista koirista pienintäkään vähää.

Nyt, kun itsellä on jo joku käsitys oman kropan käytöstä tässä lajissa, tuntuu asioiden opettaminen (erityisesti tietysti ohjauskuvioiden opettamisen osalta) jotenkin tosi paljon helpommalta. Lisäksi itsellä on jo tietynlainen näkemys siitä, miten ja mitä haluan Pikalle opettaa. (Ja ajatus myös siitä, mitä ja miten en halua opettaa.)

torstai 17. tammikuuta 2013

harjoittelun vaikutuksia

Vitsit, siinä jotenkin kokee harjoittelun merkityksen ymmärtäminen ihan kunnollisen ryhtiliikkeen, kun yksi ainoa treenikerta saa koiran toimimaan juuri niin kuin pitää. Etenkin, kun lähtötilanne oli se, ettei ohjaaja eikä koira osannut yh-tään.

Maanantaina siis Maijan kanssa harjoiteltiin sitä, että Noki kääntyisi takanaleikkauksella. Tehtiin ehkä 10-15 toistoa. Ja jumankekka. Tänään Niinun treenien pääjuttu olivat juurikin takanaleikkaukset, ja nehän toimivat! Hittovie. Noki kääntyi tosi mainiosti. Minä vaan jäin munimaan ja hidastelemaan ja odottelemaan, kun tuijotin kääntyvää Nokia kuin maailman seitsemättä ihmettä. Kun sain oman liikkeeni kuntoon, homma sujui tosi kivasti. Wau. Noki ei edes harkinnut, että lähtisi vieressä olevalle hypylle, vaan luki ohjaustani juuri niin kuin maanantaina oltiin treenattu. Noki teki myös kontaktit todella tarkasti ja hyvin ja rimat pysyivät ylhäällä takanaleikkauksista huolimatta. :)

Hyvä, kiltti, fiksu Noki!

Aurinko!

Meikäläinen käy niin aurinkoenergialla, että tälläiset sinitaivaiset päivät ovat kullan arvoisia. Käytiin poikien kanssa nauttimassa annokset D-vitamiinia ja fiilistelemässä jossain kulman takana odottavaa kevättä. Ihana sää. Ihana aurinko. Ihana sininen taivas.

..Pojista vaan ei iloista aurinkokuvaa saa edes väkisin. Jäyhät jököttäjät, versio n+1. 


keskiviikko 16. tammikuuta 2013

hammaskeijua odotellessa

Pikan pikkuruisimmat alanököttimet heiluvat ihan hallitsemattomasti suussa. Khihihihi! Kohta nastahampaiden tilalle saadaan vähän vähemmän terävät puruvälineet - ja hyvä niin.

maanantai 14. tammikuuta 2013

päivän onnistumisia

Noki harjoitteli omatoimivuorolla kääntävää takanaleikkausta. Ja sehän alkoi toimia ihan hitsin hyvin muutamalla palkkauksella! Oikea äly ja väläys tuo Tiitiäinen. Rakennettiin siis Niinulan radasta se kohta, jossa koira piti kolmen hypyn jälkeen saada putken "väärään" päähän. Ja hyvin kääntyi, kun vaan tehtiin selväksi, mitä takana leikkaamisen on tarkoitus aiheuttaa Nokin liikkeeseen. :)

Kahden vierekkäin samassa linjassa olevan hypyn treenaaminen jatkuu. Se vaatii toistoja niin minulta kuin Nokiltakin edelleen.

Kola teki mainiosti Maijan kanssa Niinulan hyppy-ympyrätreeniä. Ensin meinasi rima lennellä, kun Maija kiihdytti tekemään rytmityksellä käännöstä, mutta kyllä Kola lopulta sai pidettyä rimat ja käännyttyä. Kola reagoi rytmittämiseen aivan sairaan mainiosti. :) Kun ohjaaja juoksee lujaa eteen tai kiihdyttää liikettään, Kola menee täysillä. Ja kun ohjaaja jarruttaa, Kola jarruttaa.  Jesh!

Pika teki tänään taas putkea ja on siinä jo tosi mestari. Sokeat putkikulmatkin ovat ihan pala kakkua ja minun liikkeeni voi jatkua tai olla jatkumatta. Pika säntää putkeen, koska tietää, että putken jälkeen jostain taivaista putoaa palkkapallo kuin taikaiskusta. Eteen ei tarvitse tosiaan siis viedä palkkaa odottamaan, koska Pika luottaa siihen, että jostain se pallo vain aina ilmestyy eteen pyörimään, kun juoksee putkeen. :D Ja niinhän se tosiaan ilmestyy. Heittokäsi saa olla koko ajan valmiina, kun Pika-mies pinkoo. :) Putki oli tänään hieman mutkallakin jossain kohtaa treenejä, mutta se ei olisi voinut vähempää Pika-kiitäjää haitata. Ei se tainnut edes huomata, että putki oli hieman eri asennossa kuin tähän asti.

Tehtiin myös lyhyesti rimaa ja kontakteja. Pika ei meinannut ensin kyetä tajuamaan, että rimastakin naksutellaan, sillä se irtosi hirmuisen kauas keinun alastulolle pönöttämään, vaikka itse istuin siivekkeen vieressä. :D Teki kuitenkin sitten monta onnistunutta suoritusta niin siivekkeellä kuin keinullakin. :)

Huh. Noinkohan ensi yönä uni tulee, kun koko ilta on vietetty treenaten..

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

hepulipuli

Tätä jokaisen lenkin jälkeen. Aina. Hassu otus.

lauantai 12. tammikuuta 2013

omissa kisoissa

Tänään tarjolla oli sekä paskamainen rata, että mukava rata. Salonen tarjoili sellaista kuraa, että oksat pois. En tykännyt radasta yhtään, sillä se oli jotenkin tosi epäloogisesti etenevä ja koiralle oli koko ajan epäselvää ja arvoitus, mihin rata seuraavaksi tulee jatkumaan. (Varmaan tästäkin radasta jotkut tykkäsi, mutta se ei vaan ollut minun palani kakkua.) Olin jotenkin aika varma radalle astellessa, että tehdään ehkä kolme ensimmäistä estettä, sitten sählätään jotain täysin käsittämätöntä ja sen jälkeen marssitaan ulos radalta.

No. Niin ei kuitenkaan sitten käynyt, vaan väännettiin nolla ja sijoituttiin viidenneksi. :)

Ehdin ennen omaa suoritusta nähdä niin monta rataa, että tein sen, mitä kielletään tekemästä: muutin rataantutustumisessa tehtyä suunnitelmaa. Itse asiassa muutin suunnitelmaa kolmessa kohtaa, joten mentiin tekemään aika perusteellisesti erilaista suoritusta kuin mitä olin ajatellut. Olisi ollut ihan turhaa lähteä toteuttamaan suunnitelmaa, koska koira koiran perään osoitti, että en pysty Nokia suunnittelemallani tavalla mitenkään ohjaamaan oikeaan paikkaan. Ja ainakin tällä kertaa suunnitelman muutos kannatti. :) (Toki olisi aika tavoiteltavaa, että pystyisi jo rataantutustumisessa näkemään nuo ongelmakohdat eikä edes suunnittelisi ohjausta, joka osoittautuu ihan mahdottomaksi..)

Toisella radalla Savioja oli suunnitellut todella sujuvan ja etenevän tykityksen, jossa ei ollut kuin pari sellaista kohtaa, joissa piti ottaa vähän tarkemmin. Tärkein huomio oli, että ennen rengasta ollut putki syötti täysin renkaasta ohi, joten oli pakko napata koiraa haltuun. Ja toinen kohta oli keppien jälkeen, jossa osa koirista luki radan jatkuvan kaartumisen sijasta suoraan eteenpäin. Rytmityksellä saatiin kuitenkin Nokin kanssa homma hoideltua ja maaliin juostiin nollalla ja saatiin lopulta pronssia. :) 

Työskentely tuntui tänään todella vaivattomalta ja saumattomalta. Noki teki, mitä pyysin ja tajusin pyytää ihan oikeita asioita. :)




perjantai 11. tammikuuta 2013

pellehermannien sukua

Tiitiäinen osoitti taas sellaista pellehermannineroutta, että oksat pois.

Kola oli ottanut haltuunsa Pikan pikkuruisen pallon, joka aina silloin tällöin kaivetaan jostakin kolosta ja jonka jokainen haluaisi omakseen. Pieni, Sininen reikäpallo! Ihana.

Ja toki se oli niin hirmuisen hirmuisen ihana, että Tiitiäisellä meinasi katketa verisuoni tai kaksi päästä, kun Kola piti suloista reikäpalloa suussaan. Tiitiäinen ketkutti takapuoltaan ja vispasi pentumaisesti häntäänsä. Se kiemurteli Kolan edessä nöyränä - mutta päättäväisenä.  Kolaa ei paljon naurattanut edes siinä vaiheessa, kun nöyristelevä Tiitiäinen lopulta kupsahti kyljelleen Kolan eteen. "PENTU TAHTOO! PENTU TAHTOOTAHTOO!" Ei käy. Kola oli Pienen Sinisen Pallon haltija ja tästä ei keskustella.

Paitsi sitten kyllä keskusteltiin, kun pieni herra Pikachu tassutteli myös tahtomaan oikein todella kovasti. Pikachu tahtoi niin paljon, että se ei vaivautunut käyttämään aivojaan lainkaan. Se marssi Kolan luo ja JUTUM! Hetkessä kaiken itselleen tahtonut Pikachu sinkosi pois karjuvan ja tuulispäänä kohti vyöryvän järkälemäisen Kolan luota.

Kolalla meni kuitenkin hyvä paha mieli ihan pilalle, kun minun reaktioni oli niin tilanteeseen väärä.

Äänekäs hekotukseni sekotti Kolan konseptit. Sillä miten muutenkaan voisi reagoida, kun ärähdykseen omalla tavallaan ja epäröimättä reagoinut Tiitiäinen melkein pursui siirappia, sateenkaaria, tikkukaramellejä ja auringonkukkia kyöhnätessään Pieni Sininen Pallo suussaan Kolan ympärillä. "KATSOKAAPAS POJAT, MIKÄ MULLA ON!! ONNENPÄIVÄ!"

torstai 10. tammikuuta 2013

Niinulassa jälleen

Tämän päivän treenin osaksi sattui pätkä, jollaista oltiin juuri maanantaina hinkattu Lehtosen Sannan kanssa. Kuinka sopivaa! Ja parasta tässä oli se huomio, että pystyin soveltamaan maanantaina harjoiteltua rytmittämistä aivan tosi mainiosti. Noki ei edes harkinnut putkeen menemistä, kun liikkeeni rytmittyi oikein. Jesjesjesjes! Videon ekat alun pätkät ovat ns. ensimmäinen ja viimeinen suoritus, sillä tehtiin harjoitus vain nuo kaksi kertaa - se kun sujui heti pulmitta. Wau. 8)

Huomasin vasta videota katsoessani, että ensimmäisessä harjoituksessa en käytä mitään muuta käskysanaa lähtöluvan lisäksi. Todella yllättävää. En tosiaankaan suunnitellut tekeväni treeniä ilman ääntä, mutta näköjään ihan oikeasti en hypyillä juurikaan käskyjä käytä - ellei siihen ole jotain erityistä tarvetta. Ja kuinka suloista, ettei Nokikaan sano toisen suorituksen aikana kuin kerran HAU! Ilmeisesti ohjaus on kohdillaan ja Tiitiäinen keskittyy tekemiseen, kun ei ehdi tai tarvitse haukkua. :)

Toinen treenipätkä olikin sitten haastavampi, sillä siinä pääsimme loistamaan kahdella heikkoudellamme - eikä niin kauhean positiivista loistetta, siis.. Noki lähtee takaakiertoon, vaikkei pitäisi, kun en vain osaa ohjata.. On todella kivaa, että Noki on estehakuinen, mutta voisi se vähän vähemmälläkin väännöllä jättää lähtemättä omatoimisesti takaakiertoon. Argh. Tuli vissiin ihan muutama kirosanakin siinä ladeltua treenien ohessa. ;) Lisäksi harjoituslistalle päätyy kääntävä takanaleikkaus. Ei vaan onnistunut millään.

Hyvä mieli jäi silti. Kiva treeni, parempi mieli. :)


maanantai 7. tammikuuta 2013

treeni-Pika

Pika aloitti tänään maanantaiaksailut Agimestassa.

Tehtiin putkea ja keinun alastulolla kontaktitreeniä. Molemmat sujuivat tosi mainiosti! Pika tajusi keinun juonen heti, kun kaivoin naksuttimen ja namit esiin. Ja putki nyt oli jo ihan vanha ja tuttu juttu. ;) Putkeen Pika lähti sokeistakin putkikulmista epäröimättä.

Pikassa ilmenneet hyvät puolet:

1) Se rakastaa yhdessä tekemistä. Se ei häiriinny muista koirista, ihmisistä eikä äänistä/liikkeestä. Se haluaa tehdä minun kanssani ja siihen yhtälöön ei ympäröivä maailma ainakaan tällä hetkellä mahdu. Jes!
2) Se haluaa tehdä, tehdä, tehdä, tehdä.. Eli pääsen aina keskeyttämään treenit ennen kuin Pika kyllästyy ja juuri sillä hetkellä, kun on tosi kivaa. Jes!
3) Pika palkkautuu nameista ja leluista tosi loistavasti. Namien jälkeen kelpaa lelu ja lelujen jälkeen kelpaa nami. Jesjesjes!
4) Yhdessä paikassa opittu asia siirtyy ainakin tällä hetkellä täysin ongelmitta uuteen paikkaan ja uuteen tilanteeseen. (Vrt. sohvatyyny -> keinun alastulo / paikalla istuminen kotona -> paikalla istuminen treenihallilla) Jes!

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

kaksi marjaa

"Mä ja toi. Eiku.. Toi ja mä. Eiku kumpi mä siis oon ja kuka toi on?"

mustavalkoisten päiväunia

Ja tähän sohvalle pitäis vielä oma takamuskin saada mahtumaan. Sopu sijaa antaa? Hm..

lauantai 5. tammikuuta 2013

Jau:n kisoissa

Tavoitteena oli ylittää kummallakin radalla ensimmäinen hyppy. Päätin jo ennen ratojen näkemistä, että menen kutsumaan Kolaa ekan hypyn taakse ja siten pyrin varmistamaan, että Kola hyppää ensimmäisen hypyn.

Ja sehän toimi. (Ja itse asiassa ekan hypyn takaa kutsuminen sopi kumpaankin rataprofiiliin täydellisesti. :D )

Ekalla radalla lähetän Kolan hypylle huonolla linjalla radan jatkoa silmällä pitäen, ja rima putoaa. Keinulla Kola kiitää kohti ulkoavaruutta, vaikka suhisin minkä keuhkoista irtosi. (Videolla ei kylläkään näy, että keinusta tulisi vitosta, mutta kai siitä sitten tuli, kun lopputulemana on 15 virhepistettä.) Kepeiltä saatiin kielto. Tekeminen tuntui virheistä huolimatta jälleen mukavan sujuvalta ja Kola toimi mainiosti.

Toisella radalla sanoin Kolalle ennen radalle lähtemistä, että tehdään sitten eka hyppy kunnolla. Tehtiinkin. Tehtiin mukavan sujuva virheetön rata ja vihoviimeisen koirakon suorituksen jälkeen selvisi, että viidennellä sijalla ja nollalla saatiin luva. :) Eli nyt puuttuu enää yksi nolla kolmosiin noususta.

Jännittävimmät kohdat nollaradalla olivat takakulman putki ja siitä vedätys kahdelle seuraavalle hypylle, (Kola ei kestä vedätystä kovinkaan hyvin, vaan rimoja alkaa herkästi putoilla.) ja ihan radan lopussa renkaalle vienti (monet koirat kääntyivät putken jälkeen omistajaa kohden ja rengas tuli tosi monelle koiralle aika viime hetkellä silmien eteen).



videoita ja valokuvia

Kolan viime viikonlopun radat:

Ensimmäinen rata alkaa videon kohdasta 1:00 ja toisessa videossa näkyy, mitä lähdetään tänään Vuokkosille korjaamaan. En TAJUA, miksi Kola tulee hypystä ali. Se kuitenkin hyppää ihan ongelmitta seuraavan hypyn ja maalihypyn. Mysteeri-Kola, kerta kaikkiaan.




Ja sitten tämän aamun mustavalkoiset:

Mustavalkoiset sohvavaltaajina

torstai 3. tammikuuta 2013

turkkijuttuja

Tänään Pika pääsi näyttämään, mitä turkin alta paljastuu. Anna tuli ystävällisesti auttamaan operaatiossa, sillä olin etukäteisvalmistautunut henkisesti siihen, että tiedossa on verta, hikeä ja kyyneleitä.

Pika kuitenkin yllätti positiivisesti, sillä trimmeri itsessään ei aiheuttanut mitään tunteita käynnistyessään tai iholle painautuessaan. Selän ajelussa Pika käyttäytyi kuin ammattilainen. Jalat aiheuttivat pieniä reaktioita (lähinnä jalkojen nykimistä), mutta dramaattiset MINÄKUOLEN!-jutut jäivät siinäkin kohtaa näkemättä.

Pään osalta Pika sitten olikin edes hieman teatraalisempi. Aivokopan surisuttelu sai aikaan kääntyilyä, vääntyilyä, sätkyilyä, muutamia karjahduksia ja joitakin osterinpuruyrityksiä. Namin avulla Osterin surinakin sitten lopulta unohtui ja naamakin saatiin ajeltua yllättävän pienillä painiotteilla. Trimmin jälkeen mentiin Neron, Nevan ja isojen poikien kanssa ulkoilemaan eikä ulkoilu lyhyessä tukassa aiheuttanut mitään näkyviä reaktioita. Wau. Nyt sohvalla pienen pienellä kerällä nukkuu nakupelle-Pika! Suloinen otus!





terroristin elämää

Pieni Terroristi on todellakin nimensä veroinen.

"Pika!!"

"HEI!"

"NO VOIHAN!"

"..Senkin..!!"

Tämän aamun aikana on syöty kenkää, villatakkia, häkkiä, mattoa, purtu Nokia hännästä ja minun käsiäni...

Onneksi Terroristissa on hyviäkin puolia: Se on oppinut kulkemaan hihnassa lähes ensiluokkaisen hienosti. Se piippasi aamupalansa perään ja söi sen hetkessä alusta loppuun. Se malttoi tänä aamuna odottaa aamupissalle pää.. "PIKACHU!!! Et syö kassia!!" ..aamupissalle pääsyä niin kauan, että ehdin pakata mukaan koko lauman ja pukea päälleni ihan rauhassa. (Huh, nyt se järsii omaa leluaan.)

Tänään Terroristi pääsee hämäävän olen-kiltti-ja-söpö -vaikutuksen luovasta pentuturkistaan. Saa nähdä, mitä turkin sisältä paljastuu ja mikä on tämän espanjanvesikoiran ydin. Ehkä pääsen näkemään alastoman Pure Evil -tyyppisen minihirviön, jolla on jättimäinen kita, pikkuruiset neulanterävät hampaat ja punaisena hehkuvat silmät. Nähtäväksi jää.

--------

Tiitiäisen kanssa jätetään viikonlopun kisat väliin. Se onnistui saamaan suolistonsa sekaisin viime viikonloppuna ja hetken aikaa ehti pelottaa, että Tiitiäisen tarina on luettu alusta loppuun asti, kun parkaraukka oli niin kauhean kipeänä. :( Onneksi hoito auttoi ja suolisto lähti taas toimimaan normaalisti.

tiistai 1. tammikuuta 2013

valokuvia

Nero, Neva, Kola, Noki ja Pika ulkoilivat Jakomäen lumisissa maisemissa. Alimmassa kuvassa kuvaajana Anna. (Täällä kaikki kuvat.)