torstai 31. heinäkuuta 2014

synttärilenkillä

Päätä ja häntää.

samanlaiset erilaiset

OLEN KUULLUT HUHUA, ETTÄ HUUTAMALLA PYSYY NUOREKKANA!

synttärivieras, synttärisankari ja Hänen Korkea-arvoinen Kaunoisuutensa

norppaviixet

vitsin pallovaras!

synttäriuinnin jälkeen nukuttaa
..zZzzzZz..

Noki Tiitus Tiitinen

Katsokaapas tätä häiskää
meidän perheen pikkuäiskää:
pesee silmät, korvat, huulet.
Takuulla sä silloin kuulet
kun se oottaa vuoroaan
päästä jälleen aksaamaan.
Onni on, kun yhteistyötä
kokenut oon sinun myötä:
opettanut nauttimaan
kun pitkin kenttää kaahataan.
 
Niinpä tämän serenaadin
juuri tänään tähän laadin, 

koska

puolivuosikymmenen
täyttää Noki Tiitinen



maanantai 28. heinäkuuta 2014

tyhmä sää.

Joo, ei saa valittaa, kun kerrankin on kunnon kesä. ..ja bla bla bla bla. Saa valittaa. Lupaan valittaa myös talvella, jos on viikko putkeen yli -25C pakkasta. Ugh.

Ja koska sää on mikä on, ei ulkoilemisesta tule oikein yhtään mitään. Puhumattakaan treenaamisesta. Uimassa voisi käydä, mutta siihenkin hauskuuteen tuli ihan uusi näkökulma, kun seurakaverin kultainennoutaja kuoli pari päivää sitten sinilevämyrkytykseen ja Porvoon suunnalla näitä kuolemantapauksia on ilmeisesti useampiakin. Varsinkin Kola juo vedessä ollessaan niin suuria määriä vettä - eivätkä mustavalkoisetkaan tyydy vain uimaan, vaan popsivat vesikasveja/lelujaan ja siinä sivussa vettä - että ei tee mieli uittaa noita vedessä, jossa on pieniäkään määriä mahdollisesti sinilevää.

Hysteeristä? Ehkä. Mutta en luota omaan kykyyni tunnistaa sinileviä, joten uimisen yllä leijuu nyt inhottava epävarmuuden varjo.

"Voi pojat, sängyn läpi pääsee Nariaa.. Mitä TE täällä teette?!"
Pojat eivät sisätiloissa jaksa muuta kuin maata retkottaa paikallaan tuulettimen edessä.

...paitsi Pikkari jaksoi vetää märkähepulin, kun käytin nuo pikaisesti Jakomäessä kahlaamassa ja kotiin palatessa olohuoneeseen tuulettimen eteen pääsi kylmän suihkun kautta.

Onni on lasitettu parveke, jossa nukuttiin mustavalkoisten kanssa viime yö ja nukutaan ensi yökin. Kola taisi nukkua koko yön sisällä ihan omasta vapaasta tahdostaan.


torstai 24. heinäkuuta 2014

kumpi ja kampi

Kaikkihan tietävät sen tarinan, jossa kumpi ja kampi tappeli, ja kysymys kuuluu: kumpi voitti?

Pika on selvästi alkanut sikäli aikuistua, ettei se enää ihan mukisematta taivu Kolan kotkotuksiin. Niinpä täällä on vähän kumpi ja kampi -kyräilyä aika ajoin. Ensimmäistä kertaa Pika vetäisi äijä-kortin kehiin, kun ihan alkukesästä Kola oli ollut muutaman päivän mökillä ja tultiin mökin pihaan mustavalkoisten kanssa. Noki mielisteli aivan mielinkielin ja Kola olikin Nokin kanssa heti hyvää pataa. Mutta Pika ei mielistellyt. Ensin se vähän kauhistui, kun Kola tuli vastaan häntä tikkuna ja sitten minut täysin yllättäen alkoi murista Kolalle. Se kyyristyi pienemmäksi ja vetäytyi, mutta muristen ja huulia värisytellen. Minä väistin tilanteesta pois ja aika pian kaikki oli ohi. Ei tappelua. Ei ärähdyksiä.

Toisen kerran Pika koki tarpeelliseksi murista Kolalle viikko sitten mökillä. Pika oli nukkumassa sängyssäni (joo, mökillä saa nukkua sängyssä, kotona ei ikinä), kun minä olin vielä olohuoneessa katsomassa televisiota. Kolan nukkumaanmenoaika koitti, joten sekin olisi mennyt sänkyyn, mutta ei päässyt, koska Pika murisi sängyllä. Kola oli aika hämmästyneen näköinen, kun menin katsomaan. Pika murisi pienenä keränä ja jälleen huulet värähtelivät. Nappasin Pikan syliin, mistä Kola teki aluksi tulkinnan, että tässähän ollaan yhteistuumin pistämässä Pikalle turpakäräjät pystyyn. Mutta koska Kola oli ennemminkin hämmästynyt kuin oikeasti vihainen, se väisti tieltäni ja luopui turpakäräjistä, kun sanoin sille rauhallisella äänellä, että "annahan olla".

Tänään pääsin jälleen todistamaan Pikan pientä mutta pippurista "ET TUHOA MINUA TAISTELUTTA!" -asennetta. Kola nukkui kulkuväylällä sen verran kurjasti, että Pika ilmeisesti tönäisi Kolaa. Virhe. Kolaa _EI_ pidä muiden koirien koskea, kun se nukkuu. Kolan aivan ehdottomasti tärkein resurssi (asia, jota puolustetaan hinnalla millä hyvänsä) on oma tila ja fyysinen koskemattomuus. Niinpä Kola ponnahti silmänräpäyksessä jaloilleen ja oli valmis puolustautumaan hyökkääjää vastaan. (Ai miten niin se on aika terävä.. terävä = reagoi asiaan nopeasti ja aggressiolla ) Pikan vastaus oli nopea väistö alta pois. Ikävä kyllä Kolan huonoihin ominaisuuksiin kuuluu myös se, ettei se kovinkaan hyvin osaa purkaa tuollaista syntymään päässyttä tilannetta. Se ei osaa luopua aggressiosta, vaikka toinen väistäisi, vaan kulkee perässä. Niinpä Pika väisti kyllä pöydän alle, mutta sitten se totesi, että väistämisestä ei ole apua ja alkoi murista. Se ei enää väistänyt, vaan jähmettyi provosoimattomaan asentoon pää pois päin käännettynä ja murisi.

Tilanne raukesi, kun minä nousin sohvalta ja sanoin Kolalle, että "tuuppa kattomaan". Tulihan Kola, koska kävelin kohti ruokakaappia. Nappasin muutaman ruokanappulan käteeni ja siinä vaiheessa Kola oli jo täysin unohtanut koko Pikaan ärsyyntymisensä. Harjoiteltiin nappuloilla Omapaikka!-käskyä, jossa Kola menee omaan sänkyynsä makaamaan ja saa siitä palkan.

Olen tätä tilannetta pohtinut ja kehitellyt alustavaa toimintasuunnitelmaa sen varalle, että näitä kiristyneitä tunnelmia tulisi enemmänkin.

Tavoitteena on lähteä purkamaan tilanne Kolan kautta, koska Kola tuossa on ratkaisevassa asemassa. Se ylläpitää kiristynyttä tunnelmaa, eikä Pika sitä voi oikein purkaa. Niinpä ryhdyn vahvistamaan Kolalle taas vaihteeksi omapaikka-käskyä, joka Kolan mielestä on jo ennakolta tosi mukava ja rentouttava käsky ja jota se noudattaa mielellään. :) Harjoiteltiin tätä käskyä jossain vaiheessa, kun Kolalla oli jostain syystä Pikan kanssa hermo kireällä ja Kola piti paineistamatta saada Pikan luota pois. Kolaa ei voi siis paineistaa fyysisesti (esim. tarttumalla tai työntämällä) eikä henkisesti ("uhkaamalla" tai "pakottamalla" käskyn avulla). Kolan kanssa on pakko pelata sillä, että saan sen omatoimisesti ja hyvällä mielellä itse väistämään. Tähän tarkoitukseen omapaikka-käsky on tosi toimiva, koska se auttaa Kolan irtautumaan tilanteesta ja jättää hyvän rennon fiiliksen. Pika ei onneksi noissa tilanteissa mitenkään osoita aggressiota, kun Kola poistuu. Ja kun Kola on poistunut ja relannut, kumpikin jatkaa elämäänsä ihan normaalisti ilman mitään patsasteluja.

Positiivista tässä tilanteessa on se, että nämä ärräyshetket eivät ole johtuneet mistään ulkoisesta resurssista, jota kumpikin arvostaisi korkealle. Pojat eivät taistele minun huomiostani, ruuasta tai leluista. Kola taistelisi ruuasta ja leluista ja omasta tilastaan, mutta noista mikään ei ole Pikalle iso juttu eikä Pika ole oikeastaan ollut kertaakaan käynnistämässä näitä ärinöitä vaan pelkästään reagoinut Kolan asettamaan paineeseen. Ja sekös sitten on oikeastikin hyvä juttu! :) Nimittäin silloin voin opettaa Kolalle tuota omapaikka-käskyä vahvemmaksi ja totuttaa sen siihen, että hommat voidaan purkaa ilman taistelua. Jos noissa tilanteissa Pika olisi se, joka aktiivisesti rakentaisi riitaa, olisi homma hankalampi. Silloin olisi mahdollisesti hankalaa saada Kola pois niin, että Pika ei jatka aggression osoittamista. Mutta nyt Pikan aggressio loppuu kuin seinään, kun Kola antaa tilaa.

Onneksi Kola tosiaan on Pikan vastarinnasta vain kevyen närkästynyt, joten sen saa helposti luopumaan Pikan paineistamisesta. Ja mitä ilmeisimmin Pikaan voi näistä ärräämisistä huolimatta Kolan mielestä luottaa, koska nytkin Kola kantaa minulle lelua, eikä ole millänsäkään, vaikka Pika tahtoisi sen saman lelun (sillä tavalla vitsillä ja hyvässä hengessä) ja välillä Pika mouruaa tilanteen epäreiluutta ihan vasten Kolan naamaa. Jos Kolan luotto Pikaan olisi mennyttä, sen kyllä huomaisi. Hienoa, ettei näin ole käynyt. :)

keskiviikko 23. heinäkuuta 2014

Tiitus Tiitiäinen juoksee

Eilen käytiin ihan ekaa kertaa ikinä testaamassa, miten Noki suostuu juoksemaan kontaktipinnan läpi. Ennakolta oletin, että se tarjoaisi 2o2o-pysähdystä ja joutuisin tekemään töitä, että saisin sen "rikki". Laskettiin A ihan maata myöten lätyksi ja laitoin sen päälle vielä "gridin" eli kahdet siivekkeet simuloimaan ylösmenon rajaa ja A:n huippua. ..ja mitä ilmeisimmin lättyA ja hypyt sen päällä oli jotain niin erilaista kuin kontaktin tekeminen yleensä, että Noki ei varsinaista 2o2o-pysähdystä tarjonnut kertaakaan. :) Siitä kyllä huomasi muutamilla toistoilla, kun alla oli vääriä suorituksia, että tekemisessä kaikui pysähdyskontaktin sävel. Mutta kaikesta huolimatta olen alkuun erittäin tyytyväinen.

Noki ei pysty täydessä vauhdissa tekemään noin lyhyttä laukkaa, mitä grid vaatii, joten onnistuneet suoritukset tehtiin "keinuhepoisena", keikkuvalla pomppulaukalla, joka ei mitenkään vastaa lopullista totuutta siitä, miten A tullaan suorittamaan. Mutta ei haittaa, koska enemmän minulle tämän treenin pointtina on takoa Tiitiäisen pääkoppaan, että boksiin osuminen on prioriteettilistalla korkeimpana. Ei se keinuhepona lopulta A:ta pysty kuitenkaan suorittamaan, joten tehköön nyt niin ja hakekoon oikean laukan tyylin myöhemmin, kun se on esteen osalta tehty vähän helpommaksi. :)


tiistai 22. heinäkuuta 2014

juoksuA:ta ja puomia taas

Tänään puomin 2o2o-paikalta sai superherkkuna ylikypsää kinkkua ja A:lla testasin vähän oman sijoittumisen merkitystä Pikan suoritukseen. Ekalla kierroksella Pika pysähtyi tosi nätisti puomin alastulolle oikeaan paikkaan, sai kinkkua ja sitten jatkettiin matkaa kohti A:ta. Olinkin ihan hyvissä asemissa ohjaamassa A:n jälkeen olleelle putkelle, kun lähdin rohkeasti ennen A:ta olleelta putkelta Pikaa odottelematta.

On tullut harjoiteltua vedättämistä niin paljon tässä viime viikkoina, että seuraavalla kierroksella ajattelin päästää Pikaa ihan kevyesti edelle. Tarkoitus oli nähdä, että meneekö se samoilla laukoilla ja hyvällä vauhdilla, vaikka lähestytään A:ta niin, että minä olen ihan hiuksenhienosti takana. Tehtiin taas hyvä puomi ja sen aikana huomasin, että takareisi oli kevyen revähtänyt. Yksi reisi sinne tänne, ei haittaa, joten jatkettiin kohti A:ta. Ajatuksena oli, että olen vain ihan vähän Pikan takana, kun mennään A:lle. Joopa joo. Aika vääristynyt käsitys mulla on joko omasta juoksunopeudestani tai Pikan etenemisestä, koska jäin kuin nalli kalliolle, kun Pika sinkoutui kohti A:ta ja sen yli ja seuraavana olleeseen putkeen. Jos olisi pitänyt saada Pika johonkin muualle kuin sinne edessä olleeseen putkeen, niin olisin ollut aivan tautisen myöhässä. Pika ei jäänyt ihmettelemään tai odottelemaan, vaan teki sen, mihin sitä on nyt opetettu oikein urakalla: eteenpäin sano mummo lumessa!

..ja koska yksi revähtänyt takareisi sinne tänne, niin otettiin vielä yksi kierros. "Mä teen nyt ton A:n jälkeen persjätön." (Kallistun vähitellen kohti sitä vaihtoehtoa, että käsitys omasta juoksunopeudestani on totaalisen vääristynyt.) Taas hyvä puomi, ja sitten käskytystä kohti ennen A:ta olleeseen putkea ja sitten se kiihdytys, josta jää näkyviin vain savuvanat, kun neiti Kainulainen sinkoaa tekemään persjättöä kuin tuulispää revähtäneellä jalallaan. ..tai sitten ei. Olin ehkä juuri ja juuri A:n ylösmenon kohdalla, kun Pika sinkoutui A:n yli, ali ja putkeen. Se siitä persjätöstä.

Se käsitys tässä sentään vahvistui tänään, että Pika ei minun juoksuani siihen A:lle kaipaa. Se menee eikä meinaa. Jossain vaiheessa täytynee vilauttaa sille myös sitä mahdollisuutta, että edessä olevaa estettä ei ihan joka kerta välttämättä suoritetakaan.

Lopuksi tehtiin vielä keppejä niin, että seisoin itse paikallani (koska yksi revähtänyt jalka sinne tänne ei enää tuntunut siltä, että se on vain yksi revähtänyt jalka sinne tänne, vaan sattui ihan huolella takareiteen.. :D), kutsuin Pikan kepeille ja kävellä lönkytin keppien suuntaisesti useiden metrien sivuttaisetäisyydellä. Hyvin nakutti kepit alusta loppuun jokaisella suorituksella.


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

mikkelin kisoissa, osa "Noki" - ja kotimatkalla nautiskelemassa

Nokin kanssa viikonloppu meni tavallaan hirveän hyvin, mutta ei kuitenkaan.. :D Viikonlopun neljästä radasta kolmella nolla jäi NIIN pienen virheen taakse, että varpaat menee kippuraan. Yhdellä radalla olisin voinut täysin kiireettömässä paikassa vain vekata enemmän ja Noki olisi päätynyt A-putki -erottelussa A:lle niin kuin piti eikä putkeen. Ja kahdella muulla radalla putosi yksi ainoa rima. (Tämän päivän viimeinen rata sitten olikin sellaista sekoilua, että siitä ei nollaa olisi saanut millään. Ei edes tulosta. :D Muun muassa ensimmäistä kertaa aksaurani aikana tuolla radalla huusin "AAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAAARGHHHHHHHH..", kun yhtäkkiä siiveke oli _keskellä_ juoksulinjaani.. ;) )

Tokihan se harmittaa, että ilman noita pudonneita rimoja oltaisiin oltu pronssipallilla kahdesti viikonlopun aikana. Mutta koska en osaa tämän agilityn kanssa ainakaan Nokin osalta olla koskaan kauhean harmistunut oikein mistään, niin viikonlopun radoissa ilostuttaa se, että tekeminen on nykyään aikamoisen tasalaatuista. :) Toki noita AAAAAAAARGH-ratoja tulee silloin tällöin, mutta aina vain harvemmin. Ja aina vain useammin nolla on joko ihan puhdas nolla tai sitten se kaatuu vain ihan yksittäiseen mokaan, eikä mihinkään koko radan kattavaan paniikkipelastelukaaoshässäkkään. :)

Todella helteisen viikonlopun jälkeen lähdettiin ajamaan Mikkelistä kohti kotia. Lahden kohdalla olo oli edelleen niin hikisen nihkeä, että päätin kurvata pois moottoritieltä ja kohti Nastolassa olevaa aivan tyrmäävän parasta koiranuittorantaa. Sormet ja varpaat ristissä toivoin, että ranta olisi iltakahdeksalta tyhjä. Ja se olikin! Ranta on kahlausmatala piiii-iiitkälle, pohja on pehmeää ja sileää hiekkaa. Ja aurinko laskee niin, että rannalle paistaa aurinko aivan iltaan asti. Täydellistä. Pulahdettiin koko sakki viileään - mutta ei todellakaan kylmään - veteen ja oltiin iloisia siitä, että ollaan juuri siellä missä oltiin. Kahlailtiin ja uitiin niin kauan, että aurinko lopulta laski horisonttiin. Ei siihen ihan hirveän kauaa kai mennyt, mutta saatiin saalistettua täydellinen kesälomasunnuntaihetki.

Mielessä häilyi Katri-Helenan ..kohti auringonsiltaa, säteet myöhäiseen iltaan... kun pojat peuhasivat auringon muodostamalla kultaisella sillalla tyynessä järvessä.  :)









lauantai 19. heinäkuuta 2014

Pikan toinen startti

Tänään Pikachulla oli sellainen meininki, että "POIS EESTÄ HIDASTELIJA JA TIEN TUKKO!" ;) En huomannut kepeillä ollenkaan, että pikkusikapossu jätti viimeisen välin tekemättä, mutta sen huomasin kyllä, kun seuraavalla putkella Pika päätti mennä ihan eri putken päähän kuin mihin minä näytin. :D RÖNRÖNNN se meni minut kiertäen selän taakse.

Suoran putken jälkeen Pika menee tosi hyvällä eteenpäin suuntautuvalla liikkeellä hyppyjä minun ohitseni, mutta kaartaa silti ohjauksessa juuri sinne mihin pitikin. :)


keskiviikko 16. heinäkuuta 2014

juoksemassa, jälleen

Tänään vahvistettiin puomin alasmenoa (ja se näkyykin viimeisellä suorituksella! Pika menee kiihdyttäen puomin, kun olen namittanut oikeaa paikkaa hetkeä aiemmin. :) ja tehtiin A:ta jälleen osana ralliympyrää. Ja sen lisäksi otettiin muutama toisto keppejä niin, että alla oli kahden hypyn antama vauhti. Hyvin tuo kokoaa itsensä kepeille. :)

_Onneksi_ Pika irtoaa minusta sivusuunnassa todella rohkeasti, koska muuten minun vauhtini ei olisi riittänyt ohjaamaan A:n jälkeen kolmantena ollutta hyppyä saati että olisin ehtinyt ohjata sen jälkeen olleeseen putkeen. Nyt pystyin juoksemaan itse kauempana sisäkaarteessa, jolloin juoksemani matka oli Pikan matkaa lyhyempi. Mutta sitä en oikein tiedä, miten olisin ehtinyt ohjaamaan mitään käännöksiä, jos sellaisia olisi pitänyt ohjata. Keskityin nimittäin vain siihen, että juoksen täysillä eteenpäin. :D

Nyt ollaan A:n kanssa oikeastaan siinä pisteessä, että jatkossa oppiminen keskittyy paljon enemmän minuun kuin Pikaan. Pitäisi oppia ymmärtämään, miten nopeasti Pika A:n suorittaa. Pitäisi oppia tietämään, mihin ehdin ja mihin en. Pitäisi saada täysin uusi rytmi A:lle omaan kroppaan. ..ei mikään pieni juttu.. Pikan suoritusvarmuus A:lla on todella kova. En edes muista, koska se on viimeksi tehnyt yliloikan. Siitä on useita treenikertoja aikaa joka tapauksessa. :) :) :) :) Jes. Tänään tein muutaman suorituksen pelkällä "bumpperilla" ja sitten viimeisen kokonaan ilman. Pikan osaamiseen luottamisesta kertoo se, että en ehtinyt miettiä tuon viimeisen suorituksen aikana ollenkaan kontaktille osumista, kun oli niin kiire ohjaamaan A:n jälkeen. Vasta lopuksi muistin kysyä Katjalta, että osuiko. No osui. :)

Komppusen onnenpäivä

Kola kävi Riinalla fyssaroitavana. Jumissahan se oli, tietenkin. Komppua ahdisti ja ällötti ja kauhistutti...kunnes nostin sen hoitopöydälle ja Kola tajusi, mistä tässä on kyse. Se relasi lötköksi muutamassa minuutissa ja nautti joka solullaan tunnin ajan. :) Ja kun hoito oli ohi, noustiin ylös hoitopöydältä ja oli lopputarkastuksen aika, Kola oli jälleen oma huolestunut itsensä: "Kuka sinä olet, ja miksi hemmetissä sinä kopeloit selkääni?" Kotiin palatessamme Noki tarjoili jälkiruuaksi vielä kuolaisen vesikampauksen ja silmäputsauksen.

tiistai 15. heinäkuuta 2014

pentutreffeillä

Pika kävi tänään seurakavereiden pentuja moikkaamassa ja näyttämässä vähän aikuisen miespennun mallia.

..ja antamassa huutoterapiaa.

Pika olisi ihan hirmuisen kovasti halunnut leikkiä ja ährätä ja painia ja riehata 8 viikkoisen Jipin ja 12 viikkoisen Rokan kanssa. Mutta hittovie, kun ne hölmöt eivät tajunneet, että Pikakin on pentu! Ne eivät kiinnittäneet Pikaan oikein mitään huomiota, vaikka Pika teki parhaansa tullakseen nähdyksi - ja kuulluksi. Välillä Pika kellahti selälleenkin, että edes joku tulisi painimaan, mutta ei. Vitsi mitä rasisteja, kun eivät laskeneet 1,5 vuotta itseään vanhempaa pentua pennuksi!

Ihan hirmuisen hienosti pikkupennut ottivat Pikan karjumiset ja sinkoilut! Eivät olleet moksiskaan, vaikka toinen karjui niin että tukka hulmusi. :) Kyllä sitä sai taas tuntea tyytyväisyyttä siitä, miten superystävällinen Pika on muita koiria kohtaan.



..ja sitten, kun pentujen akuista alkoi loppua virta, oli Pikan takataskussa vielä yksi kortti, jolla pennun ehkä saa riehumaan! (Tai sitten ei vaan saa vaikka mitä tekisi.)






maanantai 14. heinäkuuta 2014

Nokin radat MAHin kisoissa

Eilen oli ihan mainio kisapäivä: kolme nollaa ja yksi vitonen. :)

Triplanolla oli kovin lähellä, mutta harmillisesti kerroin käännöksestä ilmeisesti sen verran huonoon aikaan, että Noki oli ehtinyt ajatella pistelevänsä edessä häämöttävään putkeen ja rysäytti riman, kun totesi, ettei sinne ollakaan matkalla. Elina Hannikaisen radat olivat todella mukavia perusratoja, joissa mitään ihmeellisiä kikkailuja ei tarvittu. (Radat olivat helpompia kuin eilinen ykkösten agirata - tosin se kertoo ehkä enemmän eilisestä ykkösten agiradasta.. Lummerannan radoille ei varmaan jatkossa tarvitse hirveästi hakeutua, oli sen verran älyttömiä vaatimuksia jo ykkösluokan koirakoiltakin.)

Nyt on siis vuoden 2015 SM-nollatili avattu. :) Harmillisesti tupla jäi uupumaan, kun rima putosi keskimmäisellä radalla.




sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

MAHin kisat 13.7.2014

Pikachun kanssa käytiin tänään yhden hyppyradan verran testaamassa, miltä kisaaminen mediluokassa maistuu. Ja maistuuhan se. :) Tuomari oli tehnyt jokseenkin käsittämättömän vaikean ensimmäisen radan - jolle me ei siis osallistuttu - joten odotukset ei olleet kauhean korkealla ennen hyppyradan alkua. Radalla olikin tosi kökkö kohta ennen keppejä, johon päädyin tekemään kaksi (!!!!) takanaleikkausta. Rengas oli päin seinää - ihan kuin se ei jo ihan esteenä itsenään olisi tarpeeksi vaikea ykkösluokkalaisille.. Ja loppusuoralla oli pakko tehdä päällejuoksutyyppinen hommeli. Ei tosiaankaan tullut mieleen, että ykkösluokan radoilla tarvitsisi kyseisiä ohjauksia juurikaan. Ja tulipa yksi hyppykin leijeröityä..

Ei vielä ole Pikan tuntumaa niin, että tietäisin, koska se lähtee kaarrattamaan ja koska ei. Niinpä se sitten tosiaankin kaarrattaa parissakin kohdassa. :D Etenkin suoran putken jälkeen se lipeää ihan holtittoman kauas. Ja keppejä ennenkin taidetaan tehdä melkoinen lenkki. Tämä vaatii vielä totuttelua.

Lopputulemana oli voittonolla etenemällä 4,3m/s. :) (Kukaan muu ei tainnut nollaan päästäkään medeissä.) Toivottavasti pian päästään testaamaan osaamistamme myös agilityradoilla. Ensi viikonloppuna joka tapauksessa mennään uudelleen kokeilemaan Mikkelin hyppyrataa.

torstai 10. heinäkuuta 2014

pentupaineja

Mökin aurinkoisella pihamaalla ähertää painiottelun kimpussa Taimi 8kk ja Pika 8kk. Kukaan ei ole kertonut Pikalle vieläkään, ettei se oikeasti ole 8kk vaan 1v10kk. Taimi on Pikaa varmaankin liki 10 kiloa painavampi, mutta niin vain dalmis ja perro ottavat toisistaan mittaa erinomaisessa yhteishengessä. Taimi sortuu taistelussa useimmin maahan selälleen retkottamaan ja Pika häärii kita auki ja RÖRRRRR RÖRÖÖRÖÖÖ -ääntä pitäen ympärillä. Välillä Pikakin köllähtää selälleen (ja jatkaa RÖRRRR-ääntä), mutta Taimi ei oikein tajua, että sen kuuluisi tehdä teloitusiskuja maahan sortuneen kaulaa kohden.

Kola on vähitellen mukautunut siihen ajatukseen, että mökin ilmapiiriä pilaa mustapilkkuinen ällötys. Miska menettelee, mutta Taimin kanssa on todellakin ollut nieleksimistä. Sisällä ihan suosiolla pidetään Kola kompostiverkkoviritelmillä erossa Taimista, mutta pihalla koko viiden koiran lauma tulee onneksi oikein mainiosti juttuun. Kola jäykistelee vähenevissä määrin, ja Taimi väistää jäykistelijää tehokkaasti, joten räjähdyksiltä on vältytty.

Nokia puolestaan TODELLAKIN suututtaa tyhmätyhmätyhmä Taimi. Etenkin, jos tyhmätyhmä Taimi painii Pikan kanssa liian innokkaasti. Ja koska Noki on TODELLAKIN suuttunut, sen silmät pullistuvat ja se murisee. ...ja se siitä. Noki-parka. Ei sen auktoriteetti riitä edes pentupilkun käskemiseen eikä edes pentupilkku ota sen hermostumista todesta.

Videon lopussa Kola kohottaa häntäänsä ja henkäisee syvään. Paini loppuu.

keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

sukelluskerhosta, päivää

Pikkari kastui kokonaan, voisi sanoa. Siis herra Pokemon. Käytiin lauttasaunomassa Puulan rannassa ja ehkä arvaatte, kuka meistä kaikista (neljästä ihmisestä ja viidestä koirasta) ui eniten. Pikachu. Ja kuka sukelsi eniten? Pikachu.

Pika ei tarvitse mitään järjellistä syytä uida. Se vain ui ja ui ja ui. Ja silloin tällöin se pulahti täysin pinnan alle. Tällä kertaa se viipyi pinnan alla parisen sekuntiakin. :D Välillä otettiin Pika lauteille lämmittelemään ja edes hetkeksi vetämään henkeä. Kaiken muun ajan Pika vietti vedessä ja polskutti menemään ilman päämäärää. Tai oli sillä kai kertaalleen ainakin päämäärä: se lähti Main kanssa polskimaan kohti Puulan ulappaa. Mitä väliä, että Kola, Noki ja minä jäimme ihan rannan tuntumaan? Jos joku lähtee uimaretkelle, niin onhan siihen osallistuttava!

Koko koiralauma veti uima-/saunareissusta ihan käsittämättömät hepulit. Kola metsästi vedestä kuplia niin paljon, että lopulta oksensi mökille kävellessä vettä. Miska metsästä vesiroiskeita kuin heikkopäinen. Taimi lönkytteli kaislojen seassa onnellisena. Noki yritti pelastaa uimaan lähteneitä, haukkui, loikki laiturilta aivan heikkopäisenä. Ja Pika ui, ui, ui, ui, ui. Nyt on aika hiljaista väkeä täällä mökillä.. :D

tiistai 8. heinäkuuta 2014

kovaakovaa! jälleen :)

Tänään tehtiin Pikan kanssa muistaakseni 5 toistoa. Osumaprosentti neljällä tassulla tasan sata. :) Tehtiin myös ensimmäistä kertaa niin, että A oli osana juoksuympyrää, joka sitten juostiin ihan hurmoksessa kaksi kertaa ympäri palkkaamatta ensimmäisellä A-suorituksella mitenkään. Rata vain jatkui edelleen ja toisen kerran suoritetun A:n jälkeen tehtiin vielä yksi putki ja vasta sitten Pika sai palkan. Ei mitään ongelmia! :) Nyt alkaa olla jo tosi kova luotto siihen, että projektin "päätös" (ihan kirjaimellisestihan tämä projekti ei tule päättymään, vaan jatkuu hamaan tulevaisuuteen) on ihan kulman takana. :) :) :) Sen kunniaksi koostin liki kaikista treeneistä poimituista pätkistä videon, josta näkee, miten homma lopulta eteni.

Koosteesta huomaa, että olen vahvistanut naksuttimen ääntä WAUUUUU HYVVVÄÄÄÄ! -kiljaisuilla ja niillä (ja laimeammilla kehuilla / kehumatta jättämisillä) onkin ollut helppoa ja itselle luonnollista merkata tosi hyvät onnistumiset, huonohkot osumat ja yli loikkaukset. 

Kun selasin läpi lähes kaikki juoksuA:han liittyvät treenivideot, tuli fiilis, että ihanko tosiaan tämä projekti tuli näin helposti käytyä läpi. Videoita oli lopulta hämmästyttävän vähän ja vielä enemmän hämmästytti se, miten nopeasti alussa eteninkään. Alusta puuttuu joitakin pelkän boksin kanssa tehtyjä treenejä, mutta joka tapauksessa siirryin A-esteelle ihan todella pian ja A kohosi täyskorkeaksi ihan hetkessä. Edelleen olen sitä mieltä, että jos vain olisin tiennyt tämän olevan näin vaivaton projekti, olisin epäröimättä opettanut juoksuA:n heti alussa jo Nokillekin. No.. Noki pääsee nyt opiskelemaan juoksuA:n saloja. :)

Tässä ensin tämän päivän treenistä pätkä. Ja sen perässä kooste.

maanantai 7. heinäkuuta 2014

pikkuäiskän kiireinen arki

paras lauma

Tänä aamuna poikettiin "lomanormaalista" ja lähdettiin heti poikien aamupalan jälkeen autolla liikenteeseen. Haettiin Rovaniemeltä Sannan mukaan lähteneet Gimman ja Mökön kisakirjat Hertasta ja sitten köröteltiin Jakomäkeen aamulenkille. Autoja oli paljon parkissa jo aamukymmeneltä, mutta maastossa ei näkynyt ketään muita meidän lisäksi.

Käveltiin kaikessa rauhassa lyhennetty kierros ihanan viileässä ja varjoisessa metsän siimeksessä. Lähdettiin poikkeuksellisesti ensin kohti vettä, koska ajatuksena oli olla menemättä uimaan, kun rannat aamuhetkestä huolimatta varmaankin olivat jo pullollaan ihmisiä. On helpompaa pitää pojat pois vedestä, kun ei mennä tavallista reittiä. :D

Siinä sitten viimeisiä satoja metrejä lompsiessa katselin edellä hölkyttelevää laumaa. Pika rouski Nokia välillä hännästä ja välillä sinkosi minua kohti vammalaukoilla ja kopterihäntä pyörien sen näköisenä, että "Tykkään sustakin!" Kola laahusti rennon letkeänä keskellä pitkää heinikkoa, vaikka polkukin olisi ollut siinä ihan vieressä.

Tuli tunne, että laumani on kyllä jotakuinkin täydellinen. Toki olisi ihan maailman parasta ja vielä täydellisempää, jos Kolan kroppa kestäisi treenaamista ja vaikka kisaamistakin. Mutta ei se kestä. Arki on kuitenkin noiden kolmen kanssa niin.. niin jotain. Sellaista, että tätä tekstiä kirjoittaessakin olen saanut nauraa noiden pöljäilyille. (Pika pureskeli tyhjää jogurttitölkkiä ja samalla paukutti sillä itseään päähän pureskelun tahdissa. Kola änkesi itsensä pikkuruiseen kulmaukseen, että voisi olla vieressäni. Ja Noki makasi sohvalla kaikista aurinkoisimmassa kohdassa ja teki lämpöhalvauskuolemaa. ;) Kolme niin täydellisen erilaista koiraa, jotka kuitenkin laumana sopivat yhteen kuin palapelin palat. Mustavalkoiset pehmentävät Kolan hermoiluja, kun eivät lähde siihen mukaan. Kola pitää kuria, ettei homma mene ihan reuhaamiseksi. Pika pakottaa Nokin välillä irrottautumaan huolestuneen pikkuäiskän roolista. Noki tarjoaa Pikalle riehuseuraa ja Kolalle nöyrimmän palvelijan. Ja kaikki kolme tarjoavat minulle viihdykettä, läheisyyttä, syvää luottamuksen tunnetta ja harrastuskaveriutta.

Tällä hetkellä tuntuisi ihan suhteellisen kauhealta, jos pitäisi ottaa laumaan pentu. (Ei äiti, en ole ottamassa pentua. Voit huoahtaa helpotuksesta. ;) Ihan jo sillä, että se ainakin hetkellisesti rikkoisi tämän kokonaisuuden, joka tällä hetkellä toimii suhteellisen kitkattomasti. Kola kestää hienosti jopa sen, ettei Pika ole osoittautunut samanlaiseksi nöyristelijäksi kuin Noki. Pika murisee Kolalle takaisin, jos Kola ilman hyvää syytä yrittää paineistaa pikkumiestä. Ei se tappeluksi ole koskaan mennyt, koska Pika ei lähde viemään hommaa sen pidemmälle eikä Kolakaan ainakaan toistaiseksi ole kokenut Pikan kevyitä vastalauseita liian voimallisiksi nenille hyppimisiksi. Saattaahan se olla, että jossain kohtaa Kola pistää Pikan urputuksille pisteen, mutta sitten se vain menee niin. Ja aika karmealta tässä kohtaa - Pikan kisauran kynnyksellä - tuntuisi ajatus siitä, että käsissä olisi mitään osaamaton pentu-urpo, jonka kouluttamiseksi pitäisi käydä yhtä pitkä tie kuin Pikan kanssa. Huh.

..että onnea vaan niille blogin vierailijoille, jotka tällä hetkellä tai lähitulevaisuudessa elävät pentuarkea. Ei käy kateeksi! :D

KOVAA!KOVAA!

Pikalle ei ole enää oleellista, onko etupalkkaaja ihan A:n edessä vai putken takana. Täytyy vielä vähitellen hilata palkkaaja aina vain kauemmas ja varmaan jossain kohtaa pitäisi uskaltaa tehdä A ihan "tavallisena esteenä" osana rataa ja ilman mitään erityisiä etupalkkaajia. En vain halua harppoa tai kiirehtiä, kun oma kokemus juoksuA:sta on niin olematon. En oikein uskalla edetä, ellen ole ihan varma, että on saavutettu taso, josta voidaan edetä.

Tänään persjättö sujui ihan pulmitta. Ei mitään leiskautuksia huipun yli tai muita ongelmia. Tehtiin 9 suoritusta ja 9 osumaa. :) Yksi osuma tosin taisi tulla vähän huonolla rytmillä, mutta yliloikkia ei ainoaakaan.

Ei se agilityratojen korkkaaminen kisakentillä enää kaukana ole! Uskon ja toivon niin! :)
(Tehtiin myös rengasta ja okseria osana alkusuoraa. Menin kutsumaan neljän esteen taakse ja matkan varrella oli toisena rengas ja kolmantena okseri. Ei ongelmia.)

lauantai 5. heinäkuuta 2014

mitä.. sä.. oikein.. duunaat..?

Pika jaksaa hämmästyttää edelleen kerta toisensa perään. Sillä on hämäriä omia juttujaan, joiden syitä tai seurauksia en oikeastaan osaa ollenkaan ennakoida. Tänään käytiin ensin täyttömäellä ulkoilemassa ja todettiin, että siellä on aivan turhan kuumaa. Niinpä koottiin kimpsut ja kampsut ja ajeltiin Jakomäkeen. Löydettiin lopulta oma sopukkamme, jossa koirat mahtuivat uimaan. Noki räyhäsi tennispallon kanssa ja Kola louskutti kuplia vedestä. Ihan tavallista. Pika päätti toisin. Se suuntasi ilman mitään syytä keskelle vesikasveja. Ja ui. Ui. Ui. Ui vielä lisää. Ympyrää. Välillä se kävi ravistelemassa rannassa ja määrätietoisesti palasi samalle paikalle uimaan ympyrää.

Sitten kymmenen minuuttia ympyrää uituaan se alkoi kauhoa jotain pinnan alta. Ja lopulta katosi pinnan alle kokonaan hakemaan sitä, mitä ilmeisesti koko ajan oli nuuskinut ympyrää uiden. Sukellustaito on ihan uusi juttu, joten jos se joku mitä Pika etsi, oli pohjassa, niin löytymättä jäi tällä kertaa. Pika oli uinut jo niin pitkään, että se oli aivan jäässä ja tärisi, joten kutsuin sen pois upoksissa olevan aarteensa luota ja lähdettiin kotiin lämmittelemään.

Isot eivät sukella. Kola haukkoo vettä ja Noki syöksyy kyllä veden sekaan, jos sinne heittää jotain haettavaa. Mutta kumpikaan ei ensinnäkään ikimaailmassa uisi yksin kymmentä minuuttia ympyrää eikä sen enempää alkaisi itsekseen sukellella keskellä lammikkoa.

Voihan Pika. :D

wiiiiiiiii!

Eilisten treenien vauhdittamana Sagin tietokanta sai vastaanottaa maailman kauneimman perromiehen kisailmoittautumisen ensimmäistä kertaa. :) Koska A ei vielä ole sellaisessa kunnossa, että haluaisin lähteä sitä kisoihin testaamaan, mennään pelkästään hyppyradalle. Vähän siis harmittaa, ettei päästä tekemään heti kahta rataa, mutta elämä on. :) Tällä hetkellä tavoite on startata oman seuran kisoissa elokuussa myös aksaradoilla. Jos ei silloin vielä olla siihen valmiita, niin sitten ei olla. Mutta jos ollaan, niin jeeee! :) Sitä ennen keretään varmaan käydä muutamat hyppärit vetäisemässä vähän siellä sun täällä.

...ja miksi juuri eilisten treenien jälkeen koen, että Pika voi vihdoin startata kisoissa? Oikeastaan ratkaisevaa oli se, että kepit sujuivat ongelmitta kaikki ne kerrat, kun kepit treenien aikana tehtiin. Ja muutoinkin kepit ovat alkaneet saada luotettavuutta omatoimitreeneissäkin. (Johtunee siitä, että olen vihdoin ehtinyt niihin paneutua kunnolla pitkän "tauon" jälkeen.) Kyllä Pika hyppiä osaa, suorittaa renkaan ainakin tällä hetkellä 100% varmuudella, tekee pussit ja putket, joten kepit ovat olleet hyppyratojen suhteen ratkaiseva este.

Saapi nähdä, miten herra Kaunottaren ja ohjaajansa käy. :)

perjantai 4. heinäkuuta 2014

elinan treeneissä

Kirjoittamisen hetkellä jalat tuntuvat edelleen aika pökkelöiltä. Se kertonee, että tämän päivän nollaratatreenit olivat aika juoksupainotteiset. :D ..ja toki se kertoo myös siitä, että treenasin sekä Nokilla että Pikalla.

Pikan kanssa tehtiin vähän lyhyemmän treenivuoron aikana rataa aina esteelle 14 asti. Oltaisiin kyllä menty pidemmällekin, mutta halusin palkata Pikan onnistuneiden keppien jälkeen ja A:ta nyt ei vielä mennä osana rataa.

Pika meni kaiken kaikkiaan kovin näppärästi! Ihan erityisen tyytyväinen olin esteeseen 10, koska Pika lähti kiertämään sitä melkoisen kaukaa lähetettynä ja uskalsin lähteä takaakiertoon lähteneen Pikan luota eteenpäin jopa aikaisemmin kuin Nokin kanssa! Lisäksi puomi sujui hyvin ja kepit myös! Okserikin meni ihan kuin itsekseen, vaikkei sitä olla kai tehty juuri ikinä. :)

Nokin kanssa päästiin omalla vuorollamme rataa esteelle 19 asti. Oikeastaan vaikeinta oli saada rima 17 ja serpentiinin 11-13  rimat pysymään. Juoksin liian lähelle serpentiiniä ja rimalla 17 kerroin käännöksestä liian myöhään. Treenien ihan lopuksi Elina totesi, että ehdin juosta vielä kerran "sen nollaradan" Nokin kanssa. "Muuhun ei oo aikaa, mutta nollana ehdit ton vielä juosta." "Hehe", sanoin minä.

Mutta hittovie! Me juostiin se nollana läpi. Esteellä 26 ehdin miettiä, että jalat hapottaa aivan hulluna ja että tätä pätkää ei olla tehty kertaakaan vielä, vaan nyt mennään ihan oman osaamisen voimin. Käännökset varmasti valuivat etenkin esteellä 27-28, mutta jaksoin kuin jaksoinkin vielä kiihdyttää Nokin oikeaan putken päähän (31) ja pitää juoksurytmiä ja kroppaa vielä esteen 33 ajan sen verran hallittuna, että rima pysyi ylhäällä, vaikka omat jalat kirkuivat armoa. Sen jälkeen tuntuikin, että jos tästä ei vajoa tatamiin tajuttomana, niin hyvä! ;) :D


torstai 3. heinäkuuta 2014

tästä se lähtee

kauneutta kansalle!

Olen takuulla puolueellinen ja onhan noita kauniita koiria muitakin. Esimerkiksi afgaaninvinttikoirat ovat silmääni ylvään kauniita. ..mutta en vain aiemmin ole nähnyt espanjanvesikoiraa, josta oikeasti voisi sanoa, että se on nimenomaan kaunis ja sopusuhtainen. Jalkoja juuri sopivasti. Selkää sopivasti. Kauniit silmät. Kaunis väritys. Kauniisti kannettu häntä. Persoonalliset otsarypyt joista seuraa hieman huolestunut pentuilme.

Naku-Pika iskee jälleen esteettiseen silmääni niin, että silmät sulaa. :D





tiistai 1. heinäkuuta 2014

kovaa kovaa kovaa!

Loma-arki on palannut taloon, kun koko lauma kotiutui ensimmäistä kertaa moneen viikkoon. Niinpä suunnattiin treenikentälle juoksuA:n kimppuun. Tänään uusia juttuja oli paljon:
1) puusta tehty A
2) lähestyminen/poistuminen renkaan kautta
3) valkoinen alastulo (-> valkoinen boksi ei ehkä erotu niin tehokkaasti)
4) poistuminen A:lta mutkaputkeen ja vasta sitten palkka
5) boksi lopulta kertaalleen kokonaan pois ja testi, miten siinä sitten käy.

Minun naksutinkäteni on ihan liian herkkä ja kaksi kertaa tuli naksautettua, vaikka Pika loikkasi boksin yli. Onneksi Pika jäi kuitenkin ilman pallopalkkaa väärän suorituksen jälkeen.

Nyt on saatu A:lle jo paljon erilaisia juttuja: erilaisia A-esteitä, erilaisia lähestymisiä, erilaisia poistumisia, vedättämisiä, yhtä matkaa juoksemisia, vauhdissa perään jäämisiä... Tästä repertuaarista puuttuvat vielä ne ohjaukseen tulemiset A:n jälkeen ja totuttelemista boksittomaan A:han. Sen jälkeen sitä taitaisi olla kuono kohti kisakenttiä. :)