keskiviikko 28. kesäkuuta 2017

mökkitreenejä ja muuta

Juhannus vietettiin lauman kanssa Kangasniemellä mökkeillen. Nakuteltiin isän kanssa kaksi siivekettä, joten Papun juhannus koostui kymmenistä pikkutreeneistä siivekkeiden ja lapion varren / luumupuun taimen ympärillä kieppuen. Harjoiteltiin sylkkäriä, hypylle irtoamista ja takaakiertoa.

Sylkkäri on vaan niin vaikea ohjaus. Ei se koiralle ole vaikea, mutta minulle on. Sählään, hätäilen, enkä luota koiraan enkä sen enempää itseeni. Epäilemättä juuri Se Ohjaus, jota en kisoissa käyttäisi kuin äärimmäisessä pakkohädässä. Joku sanoisi, että silloinhan se pitää opetella ohjaamaan. Ja niin ajattelen itsekin osittain. Mutta sitten toinen osa minusta ajattelee, että jos olen pärjännyt ilman tuota ohjausta tähän asti - enkä muista yksiäkään kisoja näin äkkiseltään, joissa olisin harmitellut, etten osaa sylkkäriä - niin motivaationi ryhtyä opettelemaan tuota ohjausta on aika heikoissa kantimissa.






Eilen Iinan treeneissä Papukin pääsi hommiin, kun Pika on eturauhassaikulla edelleen. Aivan huippua, millä motivaatiolla ja innolla se hommia teki.

Ensin tehtiin ratapiirroksen kohta 7-9 ilman etupalkkaa. Papu kyllä suoritti jokaisen esteen ihan ok, mutta jouduin ohjaamaan sen jokaiselle hypylle erikseen. Tuntui tahmealta, kun piti keskittyä katsomaan, että Papu varmasti lukitsee hyppysuoritukset matkan varrelta. Vaihdettiin palkkalelu Iinalle, joka istui viimeisen hypyn taakse maahan palkan kanssa. Olin aika varma, ettei saada Papua edes ensimmäiselle hypylle, koska se näki lähdöstä palkan paikan, eikä palkan suunta ollut edes etäisesti sinne päin, mihin oli tarkoitus lähteä. :D Kuinka väärässä olinkaan! Kolme viikkoa sitten pentutreeneissä Papu juoksi etupalkalle ohi esteiden, eikä edes harkinnut, että lähtisi suorittamaan palkkalinjalta pois olleita esteitä. Nytkin se tuijotti kiihkeästi Iinaa lähdöstä. Mutta vapautuksesta se lähti ohjauksen suuntaan ja silakkana pinkoi juuri niin kuin piti! Ei tuntunut enää tippaakaan, että pitäisi ohjata esteitä. Riitti, kun ohjasin juoksulinjaa. Mahtavaa! :)

10-11 -kohtaan harjoiteltiin mahdollisimman pienesti ohjaamista. En siis tehnyt käytännössä mitään ohjausta, kun Papu tuli putkesta, sen kun vaan juoksin hypyn 11 ponnistuspuolelle. Papu tuli tosi hyvällä vauhdilla, vaikka joutui juoksemaan minua kohti. Aluksi sen oli vaikea ymmärtää, että hyppy 11 pitää suorittaa, mutta kun levitettiin siivekkeitä, jolloin Papu sai vähän enemmän aikaa reagoida hyppyyn, saatiin onnistuneita suorituksia. :)

Tuntuu, ettei olla Papun kanssa oikeasti treenattu juuri mitään. Putkea on tehty kyllä ja yksittäisellä hypyllä kikkailua. Silti sillä tuntuu olevan jo tosi vahva ajatus siitä, mitä on tarkoitus tehdä. Ja se ra-kas-taa tätä puuhaa jo nyt. Mainio tenava!

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Papu juokseeeeeeee

Iinan treenien odotteluvuorolla Papu pääsi viereiselle kentälle tekemään. Se oli AIVAN innoissaan. Hyvä kun pysyi pöksyissään, niin täynnä tarmoa se oli. Ajattelin, että tehdään kahdella hypyllä takaakiertotreeniä sellaisesta lähestymiskulmasta, jota ei olla vielä rimojen kanssa tehty. Luulin, että se olisi ihan vaan pala kakkua. Väärin meni!

Papu istui kiltisti lähdössä. Se vapautui hurjalla vauhdilla luvan saatuaan.. ..ja linkoutui koko hitsin esteen ympäri. Eikä siinä vielä kaikki. Koska palkkalelu ei lentänyt mihinkään ja minä vähän äimistyneenä käännyin ympäri, Papu jatkoi sinkoutumistaan. Se jatkoi takaisin ensimmäiselle esteelle, suoritti sen takaisin päin, kääntyi pinkomaan kohti kakkosestettä ja ajattelin napata sen vauhdista mukaan ja tällä kertaa ohjata rauhallisesti takaakierron, jonka jälkeen sitten palkkaan pienen kaaharin. Lähetin taakse.. ..ja vauhdin hurmainen tenava kiersi jälleen koko esteen ja pinkoi esteelle 1 ja suoritti sen.

Nauratti, ja tämä sama rallihurmos toistui vielä uudestaan ennen kuin tajusin, että Papu ei ole tosiaan aiemmin tuosta kulmasta tehnyt riman kanssa olevaa takaakiertoa. Niinpä se kierrä-käskyllä kiersi koko esteen. Palattiin tutumpaan lähetyskulmaan ja saatiin onnistumisia. Papu takertui leluun aivan raivolla, ja oli henkien taisto, että se suostui irrottamaan lukkopurennan lelusta.

On se ainakin oppinut esteitä hakemaan, kun pinkoi itsekseen aina vain uudestaan ja uudestaan hypylle 1, kun ei muutakaan keksinyt. :D Syöttelenköhän tässä parhaillaan paholaiselle pikkusormea, kun en jaksa ollenkaan olla pahoillani, että tenava on kohtalaisen omatoiminen ja puuhakas..? ;)

Sininen viiva on se, mitä oli tarkoitus tehdä. Ja punainen viiva on se, mitä Papu teki.


Nokille joukkuepronssia! - eli kuulumisia SM-kisoista

Perjantaina ajeltiin Tean ja koirien kanssa Lappeenrantaan. Mökö ja Tea kisasivat perjantain radoilla, minä jätin nuo kisat väliin. Ja hyvä niin, sillä jaksaminen jo ihan vain lauantain ja sunnuntain osalta on melkoinen taisto. :)

Yövyttiin Papun veljen, Gilbertin, omistajan mökillä - ja se oli kyllä aivan luksusta. Oli ihanaa tulla perjantain pitkän kisapäivän jälkeen mökille ja plumpsahtaa veteen heittämään talviturkki. Papu lähti Gilbertin luo viikonloppukylään hyvillä mielin. Yöllä ei juurikaan tullut nukuttua, ehkä pari tuntia pätkissä vaivuin uneen, muuten pyöriskelin unen ja valveen rajamaastossa ja odottelin aamua.

Maksien joukkuerata vaikutti heti mukavalta. Ei liian vaikea, ei liian helppo. Oli kohtia, joissa sai luukuttaa menemään ja kohtia, joissa tiukasti kääntymällä säästi ihan hurjan määrän aikaa. Ja piiiitkä loppusuora.

Joukkuetoverit tekivät ihan mahtavaa työtä, ja tuloksilla 10, 0, 0 pääsimme Nokin kanssa starttaamaan sijalta 5 finaaliradalle. Sää oli helteinen ja aivot tuntuivat sulaneen jo aikapäivää sitten, kun oma vuoromme vihdoin koitti. Ei jännittänyt _yhtään_. Noki nuuski maata lähtökarsinassa ja se hetken aikaa huoletti. Ei tuntunut edes siltä, että olisin menossa tekemään agilityä. Lähtöpaikalle kävellessä ehdin ajatella, että ihanko oikeasti menen aksaamaan, ei ole yhtään sellainen olo.

Radalla ei ollut missään kohdassa kiire. Missään kohdassa ei jännittänyt. Menin ihan suunnitelmien mukaisesti ja Noki teki, niin kuin Noki nyt tekee. Se teki raivolla ja tarkasti, olemattoman pienin kaarroksin. Maalisuoralla pistin töppöstä toisen eteen niin paljon kuin jaloista irtoaa, enkä taakseni katsellut: Noki kyllä tekee oman osansa, ja minun oma osani on vain juosta täysillä. Kuulin, miten seurakaverit räjähtivät huutamaan. Maalissa käännyin ympäri kohti kisarataa ja kumarsin kannustusjoukoille. Se tuli ihan suunnittelematta ja ajattelematta. Oli vaan niin huippua kuulla, miten kannustusjoukot palkitsivat suorituksesta.

Palkkasin Nokin ja sitten alkoi itkettää. Me tehtiin se. Me tehtiin nolla. Siinä vaiheessa ei käynyt edes etäisesti mielessä, mihin nollalla mahdollisesti sijoitutaan. Mutta se tunne oli vahva, että me tehtiin se, mitä meidän joukkueen ankkurina pitikin tehdä. Tuli tunne, että Nokin kanssa on oltu niin hitsin monta kertaa joukkueessa. On tehty ihan hirveästi töitä. On harjoiteltu, kehitytty, opittu.. Ja että fakta vain on, että takana on paljon enemmän aksavuosia kuin mitä niitä on edessä. Että pystyin tavoittamaan sen, mihin tiedän Nokin ja itseni pystyvän. Että vuodet riittivät sittenkin siihen, enkä tuhlannut mahdollisuutta näyttää, mihin meistä on.

Istuin nurmikolle heittämään maailman parhaalle koiralleni palloa palkaksi tehdystä työstä ja yritin kasailla itseäni. Ja hetken päästä kuulin, miten lueteltiin mitalikolmikkoa. Vasta silloin tajuntaan tuli, että mehän saatettiin oikeasti sijoittua mitaleille. Kannustusjoukot alkoivat jälleen karjua ja huutaa villisti. Ihan älytöntä! Juostiin kunniakierrokselle ja siitä suoraan livestreamin haastatteluun. Epätodellista. Espanjanvesikoira, kelpie, pitkäkarvainen collie ja bortsu, me tehtiin se. Me otettiin mitali, pronssia!

Tavoitteeni joskus vuosia sitten oli se, että pyrin SM-kisoissa tavoittamaan edellisvuoden tason ja pistämään vähän paremmaksi. Ja aika pitkälti olen pystynyt sitä tavoitetta noudattelemaan tähän asti. Viime vuonna oltiin yksilöissä lopputuloksissa sijalla 10. ja tänä vuonna joukkueessa pronssilla. Ensi vuonna tekee tiukkaa pistää paremmaksi, mutta toivottavasti päästään yrittämään. Nokin nolla oli lopputuloksissa sijalla 27./325 ja samalla koko joukkueemme nopein nolla. :)

Yksilöradalla sunnuntaina tarjolla oli jälleen mukava rata. Kepeille lähestymisessä oli tullut hurjasti virheitä ja sainkin ohjeistuksia, että "Ohjaa kepit tarkasti!" Tuo ohje oli sikäli tarpeeton, että rataprofiilin vuoksi kepit olivat Nokin vastuualuetta. Minä en voinut muuta kuin tarjota sille mahdollisuuden löytää kepit oikein. En voinut auttaa sitä - enkä todellisuudessa olisi halunnut edes yrittää "auttaa", koska minun sähläämiseni ei keppien löytämisessä auta. Noki osaa ne kyllä ihan itse paremmin kuin jos minä menen sekaan huitomaan.

Ja niinhän siinä kävi, että Noki meni kepeille väärältä puolelta. Todennäköistä on, että keinonurmen eriväriset maalaukset ja takana ollut kalteriaita sekoittivat koiria. Oli vaikea erottaa, missä ensimmäinen keltainen keppi on. Korjasin suorituksen ja jatkettiin matkaa. Koska alla oli virhe, vedätin rohkeasti ja pistin Nokin ottamaan minua kiinni. Se johti riman putoamiseen, mutta ainakin mentiin niin täysillä kuin meistä irtoaa. :) Lopulta tehtiin 0,82s yliaikaa. Ilman keppivirhettä aika olisi ollut jotakuinkin 1-2 sekuntia miinuksella, eli oltaisiin kyetty aliaikaiseen nollaan, vaikka ihanneaika määräytyi etenemän 4,66m/s mukaan ja ennakolta pohdin, voisiko meidän vauhti riittää.

Jälkikäteen jossiteltavaa ei jäänyt. En olisi ohjannut keppejä millään muulla tavalla, vaikka olisin saanut uuden yrityksen. Valitsin ohjauksen, joka meille siihen kohtaan oli paras vaihtoehto. Tällä kertaa se vain ei riittänyt.



torstai 15. kesäkuuta 2017

Ihanainen Puupalainen

Papu Puupinski Puupalainen, sen pääkoppa on kyllä kultaa. Ei timanttia eikä rautaa, vaan nimenomaan kultaa. Asun metroradan varrella, mutta eipä ole tullut sosiaalistettua tehotyttöä sen vertaa, että olisin ihan vaan menemisen vuoksi käynyt Papun kanssa esim. metrossa - tai missään muussakaan julkisessa kulkuvälineessä.

Tänään vein auton Lahteen korjaamokeikkaa odottelemaan ja palattiin Lappeenrantaan lähtevän kaksikon eli Nokin ja Papun kanssa junalla kotiin. Lahden rautatieasemalla Papu tassutteli sisään junaan. Ympärillä istuneet pari miestä ja yksi nainen tulivat rapsuttelemaan koiria. Papu ja Noki ottivat ystävällisesti rapsutukset vastaan, mutta eivät riehaantuneet. (Noki nyt ei tietenkään riehaannu, mutta Papu olisi voinut.) Juna lähti liikkeelle, eikä Papu missään vaiheessa reagoinut millään näkyvällä tavalla junan liikahteluun tai suhahduksiin ja kolahduksiin. Kymmenen minuuttia se jaksoi istuskella ja seisoskella ja sitten se totesi, että ei tässä mihinkään näköjään olla menossa - ja kävi nukkumaan.

Konduktöörin tullessa myymään lippua, kumpikin koira nousi toiveikkaana ylös. Ehkä tältäkin tyypiltä saa rapsutuksia? Ei saanut, mutta koirien ilme oli myös konduktöörin mielestä koominen. "Ne katsoo mua ihan samalla ilmeellä kuin pummilla matkustavat ihmiset."

Helsingin rautatieasemalla Papun pakka meinasi levitä. Eikä siis lainkaan pelosta tai ahdistuksesta. Ehei. Vaan siksi, että PULUJA!! PULUJA! JOKA PUOLELLA! Se kiskoi ihan villiintyneenä joka suuntaan ja haukahteli - ja olisi halunnut saalistaa ainakin sata pulua, mielellään enemmänkin. :D Ei sitä kiinnostanut yhtään rautatieaseman meluisa väenpaljous, koska PULUJA!! Tosin ei sitä kiinnostanut väenpaljous senkään jälkeen, kun vihdoin päästiin pois pulujen luota. Se tepsutteli Nokin vieressä onnellisena häntä pystyssä metrolaiturille.

Metrossa viereen istui nainen, joka halusi kovasti rapsutella Papua. Ja kultainen Papu otti rapsutukset tyytyväisenä vastaan. Metrossa oli sen verran paljon liikennettä, tulevia ja lähteviä ihmisiä ja pyöriä, että olisi voinut jälleen kuvitella Papun vilkkautensa ansiosta häsläävän. Ei se häslännyt. Se kyllä katseli kiinnostuneena vähän kaikkea, mutta ei se kiihtynyt menosta ympärillään yhtään.

Onhan se sosiaalistaminen kai ihan järkevää, ei siitä varmaan haittaa ainakaan ole. Ja onhan Papu mukana kulkiessaan saanut sosiaalistamista osakseen, vaikken osaa tuota normaalia elämässä mukana kulkemista pitääkään minään sosiaalistamisena siinä mielessä mitä minä pidän sosiaalistamisena. Mutta. Kola on Kola kaikesta sosiaalistamisesta huolimatta. Ja Papu ei hätkähdä tippaakaan täysin uudesta jutusta, vaikka "sosiaalistamisen kausi" on ollutta ja mennyttä aikapäivää sitten. Jos päässä ovat palikat kohdillaan, ei niitä saa pilattua sillä, että koira ei pentuna näe ja koe ja haista ja maista ihan kaikkea mahdollista. Ja jos päässä palikat ovat pahasti pois paikoiltaan, niitä ei sosiaalistamisella kohdilleen saa.

Papu ansaitsi tämän päivän perusteella Luottomatkustaja-pinssin. Kelpuutan sen jatkossa mihin tahansa matkaan mukaan - jopa siinä tapauksessa, että matkan varrella käydään paikoissa, joissa on puluja. ;)

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Huiskis! Ja suihkis! Ja ROAAAAAAAAAAR!!

Iinan treeneissä ratapohja oli tehty Rauno Virran ratojen perusteella SM-kisoja silmällä pitäen. Pika oireili eturauhastaan, joten se on saikulla, eikä lähde korkkaamaan tänä kesänä arvokisauraansa. Niinpä radalle pääsi luottomies Noki. Radalle lähtiessä oli jo hirveän hyvä fiilis. Sama fiilis jatkui läpi radan. Rauhallisen päättäväisesti tehtiin hirmu hyvä nolla heti ensimmäisellä suorituksella. Flow-tila. Se se oli. Maalissa teki mieli karjua kuin leijona. Se oli niin hemmetin siistiä, vaivatonta, luottavaista.. Ennakolta ajattelin, että muurin palat kolisevat, jos joku kolisee. Niinpä keskityin katsomaan, että muurin palat pysyvät. Eivätkä ne edes kolahtaneet.

Radalla ei jäänyt hiottavaa kuin yhden ylimääräisen laukka-askelen korjaaminen, kun putken väärän pään ohituksessa Noki ehti kurkata väärää päätä sen yhden väärään suuntaan otetun laukan verran. Korjattiin se ja testattiin rytmillä ohjaamista toiseen kohtaan. Ja se oli siinä. Sen enempää hinkkaamista ei ollut mitään syytä tehdä.

Niinpä ehdin hakea neiti Tehotytön autosta kokeilemaan Rauno Virran haasteita. Tehtiin ensin esteitä 5-6. Se sujui mainiosti. Lisättiin hommaan este 4 ja hupsis, Papu pääsi vauhtiin! Nelonen ja vitonen menivät mallikkaasti, mutta sen jälkeen Papu riemusta tukka hulmuten ryhtyi sinkoamaan vitosen jälkeen kutosputken väärään päähän. :D Vaikka miten yritti laskea ohjaavaa kättä alas ja hakea kontaktia Tehotyttöön, niin höpönlöö. Hän se otti ja sujahti selkäni taakse putkeen huiskista vaan. Iina meni lopulta putken suun eteen seisomaan, jolloin Papu heräsi putkitranssistaan. ;) Ihan hirveän huvittavaa ja sydäntä sulattavaa, miten innoissaan se tekemisestä on. Se istuu edelleen tomerasti epämääräisiin kohtiin, koska on tajunnut, että istuminen johtaa tekemisen aloittamiseen. Täytynee jossain vaiheessa ryhtyä opettamaan sille sivulle tuloa, koska nyt se lätsäyttää takapuolensa juuri siihen kohtaan, missä se nyt milloinkin sattuu olemaan, eikä sitten meinaa millään suostua siirtymään oikealle lähtöpaikalle. "TÄSSÄ ISTUN JA NYT RYHDYTÄÄN HOMMIIN!"

maanantai 12. kesäkuuta 2017

treeniä, treeniä vaan!

Tänään treenattiin aamulla sadevesiämpärien kiertoa. Ja edellisestä videosta viisastuneena osasin pysyä pois kierrettävän ämpärin edestä. Eihän se kovin paljon yllätä, jos koira ei irtoa suorittamaan tehtävää, jota se ei näe. :) Nyt näki, ja nyt irtosi. Kun olisi jatkuvasti käytössä oma piha, niin tälläisiä treenejä voisi tehdä useamman päivässä. (Videolla siis koko treeni alusta loppuun asti.) Onneksi treenikentälle ei kuitenkaan ole holtittoman pitkä matka, joten eiköhän tälläisiä pikapyrähdyksiä tule tehtyä kesän aikana.


Illalla ohjatuissa treeneissä aloiteltiin kaarella olevien esteiden suorittamista. Ensimmäiset kerrat Papu meni kuin ihmelapsi, ihan kuin se olisi lukenut rataa edessään. Mutta kun otettiin toisto niin, että Papu sattui huomaamaan, että etupalkallehan voi juosta myös suoraan kulkematta siivekkeiden välistä, se myös valitsi suorimman reitin. :D Nokkela-pokkela pentu! Olisinkin ollut aivan äimistynyt, jos se oikeasti olisi osannut asian ilman että sitä on koskaan opetettu lukemaan esteitä minusta sivusuunnassa irrallaan. On sillä hypyistä kuitenkin jo jonkinlainen käry, sillä se käy poimimassa yksittäisiä hyppyjä omatoimisesti silloin, kun juttelen vaikkapa kouluttajan kanssa tai siirryn lähtöpaikalle ja Papu kulkee vapaasti mukana.

Kaikista iloisin olin tämän illan treeneissä siitä, että tajusin Papun irtoavan ihan hitsin hienosti esteelle edestä lähetettynä. Kierrätin Papun siivekkeen ympäri ja sen jälkeen otin yhden lähettävän askelen kohti vauvarengasta, joka oli ehkä 4 metrin päässä. Ja sinne Papu irtosi. Se lukitsi renkaan huisin hyvin ja suoritti tehtävän ennen kuin kääntyi kädessäni odottaneelle repimislelulle. Selvästikin sadevesiämpärien ja vastaavien kierrättäminen on saanut Papun tajuamaan jotakin hyvin olennaista, sillä tuollaista varsinaista esteelle lähettämistä en ole tehnyt vielä juuri lainkaan. Vaikka eipä sillä taida koiralle juuri olla eroa, suorittaako se agilityesteen vai sadevesiämpärin.. :D

Pennun kanssa on hurjan hauskaa treenata. Se kauhoo aivan heikkopäisenä parkkipaikalta treenikentälle (niin heikkopäisenä, että täytynee hankkia vedonestovaljaat..) ja haluaa aivan palavasti tehdä, tehdä, tehdä. Omituista Papun kanssa tekemisessä on se fakta, että olen vahvistanut taisteluleikkejä ja palloilut ovat jääneet paaaaljon vähemmälle kuin poikien kanssa. Niinpä Papu "yllättäen" palkkautuukin ehdottomasti parhaiten juuri repimisestä ja yhdessä leikkimisestä. Se tykkää rallatella lelu suussa ympäri kenttää, mutta tärkeä osa Papun mielestä ihan parasta hommaa on myös se, että se kantaa vetolelun minulle ja sitten äristään ja muristaan ja taistellaan ihan rrrraivona.

Mukava treenipäivä, kertakaikkiaan. :)

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Papun kanssa harjoitellaan kesän aikana agilityn perustaitoja, itsenäisyyttä, ohjautumista, irtoamista, juoksemista, yhdessä tekemistä.. Tämän viikonlopun aikana on harjoiteltu kiertoon irtoamista. Mökillä tätä tehtiin puun taimen ympäri namimaatin avulla. Namipalkalla tekeminen on hillittyä ja hallittua. Lahteen palattuamme vaihdettiin lelupalkkaan ja vauhti kasvoi melkoisesti kertarysäyksellä. :)

(Älä peitä siivekettä, urpo!)

tiistai 6. kesäkuuta 2017

Pikan kanssa ja vähän Nokinkin

Palaset loksahtelevat paikalleen niin että kopina vain käy. Pikan kanssa homma alkaa luistaa kisa kisalta aina vain paremmin ja sen kanssa tekeminen tuntuu miltei liian helpolta. :) Missä kaikki yllättävät "oho-ai-se-lähti-tuonne?!" -tilanteet? Ja missä kaikki "ÄLÄHUUDAMULLEVAANKATSOESTEITÄ!!!!!" -hetket? :D Niitä ei enää ole. Jos Pikan keppiosaaminen olisi Nokin osaamisen tasolla, voisin ohjata sitä oikeastaan ihan samalla tavalla kuin Nokia. Mutta ei Pika (vielä) kestä ihan samanlaista tykitystä keppien aikana, joten niiden osalta on mentävä ohjausvalintojen osalta (vielä) helpotettuna versiona.

Toki myös sorrun edelleen siihen, että valikoin ohjauksia, joita Nokille en valikoisi. Eikä tuossa olisi mitään vikaa, jos valikointi tapahtuisi sen perusteella, millä saan aikaan nopeimmat etenemät. Mutta liian usein valinta tapahtuu sillä perusteella, että "tämä ei Pikan kanssa onnistu, joten.." Tuosta täytyy päästä eroon. Lisäksi täytyy ryhtyä oikein ajatuksen kanssa keskittymään siihen, että nyt kun vihdoin ollaan todella hyvin samalla radalla, alan ottaa etumatkaa, irrottaa, jättää tekemään yksin, luottaa ja pistää Pikan oikeasti ottamaan itsestään kaiken vauhdin irti.

Eilisen sadesäässä ensimmäinen rata oli osittain kaoottisen kisatilanteen (2 säkäluokkaa kisaa yhtä aikaa ja minun pitäisi olla molemmissa) ansiosta lievää häröilyä, mutta kahdelta seuraavalta tehtiin hyvä ja hallittu tuplanolla. :) Ensimmäisellä radalla Pika meni ohi esteestä, kun rintamasuuntani antoi luvan kaarrattaa. Se on ominaisuus, jota Nokissa ei ole, ja aika harvoin se Pikassakaan onneksi enää tulee näkyviin. Toisaalta erityisonnistumisena on otettava se, että rohkeasti jätin Pikan kääntymään keskenään ja hakemaan seuraavana olevan putken - ja se teki juuri niin kuin piti! Aikaisemmin se olisi vain lähtenyt karjuen saalistamaan jalkojani, mutta nyt se katsoi eteenpäin ja luki rataa minun ja itsensä välissä, vaikka minulla oli reilu etumatka.

Hupsis, kun ohjaajalle unohtuu huppu päähän. Onneksi sen ehtii ensimmäisen putken aikana ottaa pois päästä.. :D


Vitsit, miten mahtavasti putkijarru toimii ensimmäisellä putkella! Tämä on Pikassa ihan uusi ominaisuus.


Neljäs hyppy mennään vääripäin, muutenhan tuossa ei juuri korjattavaa liene. :) Ja Nokin kepit, ne on vaan niiiiin hienot.