maanantai 31. heinäkuuta 2017

papu treenaa jälleen

Ihan alkuun se tärkein: Noki Tiitus Tiitiäinen täyttää tänään 8 vuotta. Tavallaan tuntuu siltä, että miten se voi olla vain 8, koska Nokihan on ollut minulla ihan aina. Ja tavallaan tuntuu siltä, että nyt on hyvä. Nyt ei enää yhtään vuosia lisää, jäädytetään tilanne tähän ja pidetään Noki ikuisesti 8-vuotiaana, jooko? Nokin ja minun yhteistyö agilityssä on nyt niin timanttista, että en tahdo luopua siitä. Onko pakko luopua? En tahdo ajatella asiaa vielä. Haluan vain nauttia kisaamisesta, treenaamisesta ja siitä, kun Noki illalla käpertyy kylkeen kiinni nukkumaan ja herää aamulla samasta paikasta.

------

Papun kanssa korkattiin tänään pentutreenien syyskausi. Ja voi hurja, miten iloinen sitä voikin olla ohjatuista treeneistä. :) Tuntuu, ettei olla kesällä tehty oikeastaan mitään, vaikka piti tehdä vaikka mitä. Jokusen kerran ollaan käyty tekemässä esteelle irtoamista ja vauhtiympyrää. Jokusen kerran ollaan treenattu takaakiertoja. Ja jokusen kerran ollaan harjoiteltu puomin alastuloa. Siinä kaikki.

..mutta jostain ihmeen kummasta Papu on tästä huolimatta edistynyt aivan hirmuisin loikkauksin.

Tänään kokeiltiin, miten pennut suhtautuvat kolmeen kaarella olevaan hyppyyn, joiden päässä odotti U-putki ja sen jälkeen vielä hyppy. Ei me sellaista olla tehty ollenkaan, joten ennakko-oletukseni oli, että ei sellaista myöskään osata. Vääääärin. Sehän oli Papulle helpompaa kuin olisin ikinä osannut arvata. :O Tehtiin samaa myös toiseen suuntaan ja sekin sujui paremmin kuin olisin arvannut. Ja voi pojat, miten hyvää kyytiä Papu pisteli menemään! :) Suihkis vaan!

Harmi kyllä Papu pudotti viimeiseksi jääneellä suorituksella riman ja samalla satutti toisen etujalkansa niin, että se nilkutti ja kirkui. Kukaan ei nähnyt, mikä Papun sai kirkumaan, koska Papu ei kaatunut eikä kompuroinut. Jalka vain osui rimaan ja rima putosi kannattimiltaan. Täytyy seurailla, miten etujalka huomenna toimii. Treenikaverimme on ammatiltaan (koira)fyssari ja hän tsekkasi heti Papun etukintun, eikä puristelu, kääntely ja vääntely saanut Papussa aikaan mitään reaktiota. Pari tuntia tapahtuneen jälkeen Papu keventää edelleen etutassua hieman.

Ihan hirmu hauskaa treenata Papun kanssa. Sen kiihkeys ja into on niin palavaa, että veikkaan pysäytyspuomin suorittamiseen tarvittavan maltin ja hallinnan olevan tehtävä, johon kannattaa panostaa ihan urakalla.. :D Talven tavoitteena onkin rakentaa kaikessa rauhassa itsenäinen ja luotettava puomisuoritus.

tiistai 18. heinäkuuta 2017

kontaktitreeniä

Papu pääsi tänään treenaamaan puomin alastuloa, joka oli nostettu maahan. Apupalkkaajana oli Maija ja tavoitteena oli kirkastaa edelleen sitä, että mikä se oikea paikka oikein on ja mitä siinä kuuluu tehdä. :D Papuhan välillä tarjoaa monenmoisia ja sen päästä saattaa pyyhkiytyä hetkellisesti täysin, mitä olikaan tarkoitus tehdä. Niin kävi tänäänkin kertaalleen. Se hakeutui ensimmäisellä treenipätkällä hyvin oikealle kohdalle, Maija palkkasi ja minä vapautin etupalkalle. Mutta sitten, kun tauon jälkeen palattiin tekemään uudestaan, oli Papu aivan kysymysmerkkinä. Se tarjosi 2o2o-temppua puomin sivulle, juoksi kontaktikohdan läpi, pyöri ja hyöri.. Mutta lopulta se keksi uudestaan, mitä siltä haluttiin ja sitten homma toimikin oikein mainiosti. :)

Vaikeutettiin heti hommaa siten, että Papu tuli kontaktilankulle U-putken kautta. Sekin toimi yllättävän hienosti! Papu tuli pari kertaa niin lujaa, ettei sen kropanhallinta yksinkertaisesti vain riittänyt pysäyttämään oikeaan kohtaan, vaan se valui seistä pönöttämään kontaktilankun ulkopuolelle. Korjasi kuitenkin tekemistä hyvin ja teki muutamia niin vauhdikkaita ja hienoja suorituksia, että sydän oikein pumpsahteli onnesta. :) Tosi hieno tenava! Se länttäsi kovasta vauhdista etutassut maahan aika samassa hengessä kuin silloin kun se elvyttää vinkuankkaa. :D

Jatkettiin myös vauhtiympyrän kimpussa ja hyvinhän se jo sujuukin. Papu katsoo hienosti eteenpäin ja irtoaa putkeen kerta kerralta kauempaa. :) Toisaalta se irtoamisesta huolimatta reagoi rytmitykseen ihan hirveän tehokkaasti. Sillä on ikään kuin todella herkkä käsijarru, jota saa nykäistyä rytmittämällä melkein hallitsemattoman voimakkaasti. Vaatinee harjoitusta ja rutiinia, että opin Papun ohjaustehostimen, kaasupolkimen ja jarrumekaniikan käyttöä.

maanantai 17. heinäkuuta 2017

nyt se kuolee?!

Klikkiotsikkoko? Vähän niinku.

Mutta ei se siltä tuntunut, kun heräsin päiväunilta. Noki oli aivan sätkyinen. Se kyyristeli. Meni maahan ja istumaan, vaihtoi paikkaa ja kyyristyi taas istumaan. Nuoli maanisesti etujalkaansa ja kyyristeli jälleen. Henki salpautuu aina, kun joku koirista on yhtäkkiä selittämättömällä tavalla rikki. Niin nytkin.

Ajattelin, että olen vain vainoharhainen ja kyllä se siitä. Noki vain jotain sekoilee. Menen laittamaan ruuat koirille, niin se rauhoittuu. Ei helpottanut oloa, kun Noki jäi sohvalle kyyristelemään, kun menin laittamaan ruokia. Yleensä se jonottaa ihan lähellä omaa kuppiaan.

Nousi se sitten kuitenkin syömään ja näytti laskevan painon kaikille neljälle jalalleen. Mutta syömisen jälkeen se sätkähti taas ja painui Kolan uuteen petiin kyyristelemään. Kurkkua kuristi. Etujalan tassunpohjasta löytyi pieni karvamytty, jossa oli pikeä ja hiekkaa. Leikkasin sen pois ja siinä vaiheessa Noki jo tärisi ja pupillit olivat laajat. Annoin laumalle jälkiruokapuruluut, eikä Noki tullut hakemaan sitäkään. Söi se jälkkärinsä kyllä, kun vein sen sohvalle Nokin syötäväksi.

Muut jatkoivat jälkiruokiaan, kun nappasin Nokin hihnaan ja päätin lähteä ulos katsomaan, mitä ihmettä se oikein sätkyilee. Että käveleekö se kunnolla tai suostuuko edes liikkumaan.

Ehdin ajatella, että sillä on niveltulehdus. Tai ollaan kävelty lenkillä niiden palovammoja aiheuttavien putkikasvien keskelle. Tai sillä on joku nopeasti tappava tauti. Että tämä on nyt viimeinen päivä Nokin kanssa. Ihan kamala tunne.

Vein Nokin ulos. Se käveli raput alas vähän ehkä oudosti, muta ulkona se liikkui ihan normaalisti. Se kävi pissalla. Se katseli korvat höröllä ohi juoksevia kirkuvia lapsia. Ei se tee kuolemaa, hoin itselleni. Ei kuolevat ole tuollaisia.

Palattiin kotiin. Noki oli palautunut omaksi itsekeen.

Olen aika varma, että päiväunien aikana sen toinen etutassu oli puutunut ja siitä tämä kaikki draama. Se ei kuollut sittenkään.

sunnuntai 16. heinäkuuta 2017

vilkkaampiko?

Papu on tällä viikolla käynyt moikkaamassa 8-viikkoista lapinkoira Voimaa pariin otteeseen ja nähnyt veljeään Yuppia pari kertaa. Ja joka kerta se on yhtä mukavaa katseltavaa, kun Papu täydellisellä ystävyydellä ja hyvin mitoitetulla voimankäytöllä nauttii muiden koirien seurasta. Voiman kanssa Papu oli vähintäänkin yhtä paljon selällään kuin painikaveri - ehkä enemmänkin. Spagettijalat huitoivat ilmaa, ja naskalihampainen tenava sai rouskia ihan mistä lystäsi. Kyllä Papukin tuuppi Voimaa kumoon, mutta teki sen sopivalla volyymillä pennun kokoon ja ketteryyteen (tai sen puutteeseen :D ) nähden.

Yupin kanssa meno oli aivan toista luokkaa. ..mutta jälleen se oli Papu, joka oli selällään kerta toisensa perään. Sen taktiikka leikkiessä on muljahtaa selälleen ja sätkiä kuin koppakuoriainen. Sitten takaisin jalalleen, uusi muksahdus ja jaloilla sätkimistä.

Papu jaksaa. Ja jaksaa. Ja jaksaa.. Se saattaa herätä aamulla ennen muuta laumaa ja alkaa puuhailla itsekseen. Jos edellisestä lenkistä alkaa olla sen mielestä turhan pitkä aika, se alkaa puuhailla. Puuhailulla saa huomion, sillä puuhailun kohteena saattaa olla matto, lelu, keittiön tasot (joilta on tänään poimittu kokonainen tomaatti omatoimisesti), vessan pyykkikasa.. Tai sitten Papu saattaa mennä yksin parvekkeelle katselemaan ohikulkijoita.

Aamun puuhailut olen pistänyt kuriin sillä, että tähän asti Papu ja muu lauma ovat nukkuneet makuuhuoneeseen suljettuina. Tällä viikolla olen kokeilumielessä avannut pääsyn yön ajaksi myös muualle valtaisaan asuntooni. Aamupuuhailu on pysynyt vielä toistaiseksi ainakin sellaisissa rajoissa, etten ole lähtenyt siihen puuttumaan. Papu saattaa elvyttää vinkuankkaa muutaman sekunnin (tiedättehän: tamppaa vinkuankan rintakehää raivokkaasti etutassuilla) tai käy tepsuttelemassa olohuoneen puolella. Mutta koska _kukaan_ ei reagoi sen puuhailuun mitenkään, se on ainakin tähän asti todennut, ettei vielä sitten kai ole aamu ja mennyt takaisin nukkumaan.

Papun veli Yuppi oli Katjalla hoidossa, ja käytiin aamupäivällä tunnin lenkki helteisessä Ilolassa. Pennut juoksivat, juoksivat, mulskahtelivat kuraojaan ja juoksivat lisää. Kun päästiin takaisin Katjalle, muu lauma oli kohtalaisen läkähdyksissä. Mutta eivät pennut. Ne juoksivat. Ja juoksivat. Ja painivat vähän lisää. Ne telmivät koko sen ajan, minkä Katjalla istuin jäätelöllä ja tankkaamassa helteisen lenkin jälkeistä nestehukkaista oloa pois. Katjakin totesi, että kyllähän nuo ovat vilkkaudessa aivan eri luokkaa kuin yksikään minun tai Katjan koirista. Ne huomaavat kaiken, reagoivat herkemmin (äänellä), touhuavat ja puuhaavat ja osallistuvat ja tahtovat nähdä ja tietää. Mutta samalla kummatkin vaikuttavat äärimmäisen ystävällisiltä, sosiaalisilta, reippailta ja mukautuvilta. :) Mainiot pennut!


Videolla Papun tunnistaa selälleen muksahtelusta. Mutta muilta osin nuo ovat kyllä aivan kaksi marjaa.