keskiviikko 14. joulukuuta 2011

kola.

Kolan suhtautuminen agilityyn on ollut erittäin äärimmäistä. Se on rakastanut lajia äärimmäisyyksiin asti, mikä johti lopulta siihen, ettei mistään tullut mitään. Kola veti överikierrokset pelkästä hypyn eteen istumisesta. Silloin minä hermostuin. Kola hermostui lisää. Minä hermostuin täysin. Kolan toimintakyky katosi ja siitä kuoriutui karjuva ja hihoissa roikkuva mitään kuulematon seko.

Tänään tajusin, että Kola on muuttanut suhtautumistaan lajiin. Se rakastaa agilityä edelleen hurjan hurjan paljon. Mutta tekemiseen on tullut mukaan huumoria. Tai hyväntuulisuutta. Jotain sellaista, mitä ei voi kuvailla kuin inhimillistävillä sanoilla. Kolan ilme ei ole enää sama. Sen silmät eivät vedä enää hedelmäpeliä eikä se yritä roikkua hihassa. Toki se karjuu edelleen, ja saakin karjua. Mutta se on kuulolla ja se haluaa saada ohjeita minulta. Se pystyy rauhoittumaan lähtöpaikalle ja se reagoi ohjaukseeni. :) Sen päätarkoitus ei enää ole singota ulkavaruuteen tai räjäyttää agilityhallia tuhannen tuusannuuskaksi. Sydänhän siinä sulaa.

Kola ei edelleenkään osaa lukea rataa edessään kovinkaan hyvin ja se on "kädessä kiinni" ihan liikaa. Mutta se on halukas saamaan ohjeita ja pyrkii reagoimaan antamiini ohjeisiin parhaansa mukaan. Tänään sain sen jopa jättämään putken jälkeen olleen hypyn hyppäämättä pelkällä rintamasuunnan käännöksellä (joskin erittäin radikaalilla käännöksellä, mutta kuitenkin!)

Tänään mössötin ja nuhjutin Kolaa treeneissä. Kola kiehnäsi lähes sylissä, kun höpöttelin sille ennen rataa. Se heilutti takapuolta ja teki kahdeksikkoa jalkojani vasten. Sovittiin yhteisymmärryksessä, että tehdään hyvä rata. Ja Kola oli lähes onnesta soikeana siitä yhdessä nuhjaamisesta. :) Radalla Kola teki taas täysillä, ja minä olin lähes jatkuvasti myöhässä. Mutta Kola kesti sen. :) Se ei seonnut tai alkanut täysin järjettömänä karjua. Se kyllä huusi ja purnasi, kun olin huono, mutta se ei flipannut. Kuppi ei mennyt nurin.

Lopulta Kola oli niin poikki, että se lösähti keskelle treenikenttää. Kola oli tehnyt hurjasti paljon töitä ja ottanut samoja kohtia uudestaan ja uudestaan. Se pystyi treenaamaan itsensä fyysisesti aivan väsyksiin, mutta henkinen kantti kesti! Saatiin tehtyä Kolan kanssa 19 esteen mittainen rata lopulta ilman ratavirheitä. 8)

Kolan paras aika radalla oli jotakuinkin 30s ja Nokin 27s. Jos Kola lukisi rataa edessään enkä olisi joutunut palauttamaan sitä renkaan suoritukseen U-käännöksellä, Kola olisi varmaankin voittanut reilusti ajassa.

Noki toimii kuin junan vessa ja taipuu kuin kuminauha.
Kola puolestaan toimii kuin kuminauha (eli sinkoilee vähän sinne ja tänne) ja kääntyy kuin juna.

On aivan huikeaa, että minulla on kaksi näin eri tavalla toimivaa piskiä. :) :) :)

1 kommentti:

Partasen emäntä kirjoitti...

"Noki toimii kuin junan vessa ja taipuu kuin kuminauha.
Kola puolestaan toimii kuin kuminauha (eli sinkoilee vähän sinne ja tänne) ja kääntyy kuin juna."

Voi apua. *pyyhkii naurunkyyneleitä* :D

Teidän edistysaskelista on aina kiva lukea. :)