maanantai 19. toukokuuta 2014

opettajat ja oppimiskohteet

Helteisellä Jakomäen lenkillä ehtii pohtia kaikenlaista. Tänään pohdiskelin sitä, miten vahvasti tietyt agilityn asiat henkilöityvät oman oppimiseni osalta juuri tiettyihin kasvoihin.

Anna ja Annina opettivat sillon ihan alussa, että agility on aivan hurjan huikaisevan kivaa ja että Kolan kanssakin voi harrastaa, vaikkei sen pää ihan meinaa lajia kestääkään.

SannaK opetti, että agilitystäkin löytyy pikkutarkka "tokopuoli" ja opasti kontaktien opettamisessa aivan kädestä pitäen. Ylipäätään tämän Seinäjoen viikonloppuaksakurssilla käynnistyneen projektin aikana ymmärsin ensimmäistä kertaa, että agilityssä voi opettaa asioita systemaattisesti pienistä paloista. Tämä havainto on osoittautunut jotakuinkin kaiken peruspilariksi: agility ei ole vain juoksentelemista ja sattumanvaraisia onnistumisia ja epäonnistumisia, vaan asioita voi (ja pitää) opettaa palasista.

SannaL opetti olemaan pelkäämättä persjättöjä. Persjättöjä tehtiin vuoden verran niin hurjan paljon, että nykyään koen sen olevan yksi niistä ohjauksista, jotka oikeasti osaan suorittaa ja jossa uskallan luottaa ajoituksen suhteen koiraan. Koira kyllä lukitsee esteen ja sen jälkeen persjättö pitääkin jo tehdä - tai muuten se on myöhässä.

Anne Savioja opetti katselemaan rataa koiran näkökulmasta. "Muurin yli koira ei näe seuraavaa estettä. Muista se." Ja muistankin. :)

AnnaH opetti vekkaamisen alkeet. Vekkaamista en edelleenkään koe osaavani kovinkaan hyvin, mutta teorian tasolla kyllä ymmärrän sen tausta-ajatuksen ja usein pystyn näkemään paikkoja, joihin vekkaaminen sopisi.

Next Level -kurssilla kuunteluoppilaana opin Kaplaksen Marin selostamana pakkovalssin.

Lotta opetti, miten Nokin saa vastakäden ohjauksella tulemaan oikeaan putken suuhun. Ja sitä kautta tajusin, että vastakäsi on hirmuisen tehokas keino hallita kauempanakin olevaa koiraa.

Timolta olen oppinut japanilaisen käyttöä. Se tuntui jossain kohtaa lähihistoriassa vielä täysin järjettömältä ja mahdottomalta ajoituksen suhteen. Vaan eipä ole! Lauantaina Anu Rajaheimon koulutuksessa japanilainen tuntui ihan yhtä helpolta kuin tavallinenkin persjättö.

Elinalta opin niiston käyttöä ja tuplasylkkärin.

Jaakolta sylivekin.

Janitalta koiran näkökulman huomioimista. "Mihin koira katsoo, kun sä olet noin?" Tosin tätä pitää harjoitella vielä aivan hurjasti lisää, jotta siitä tulisi osa automaattista ajattelua.

Niinu opetti yhden talven aikana takanaleikkauksen aivan uusiksi, sillä ajatukseni takanaleikkauksesta oli siihen asti täysin nurinkurinen eikä se "yllättäen" sitten Nokilla toiminutkaan ennen tuota talvea. Nykyään takanaleikkaus on persjätön kanssa yksi varmimmista ohjauksistani.

Niin monta kouluttajaa. Niin monta tärkeää isoa hienoa oppimiskokemusta. :)

Ei kommentteja: