lauantai 17. elokuuta 2013

pikan treenit tällä viikolla

Pikan kanssa treenattiin tällä viikolla enemmän kuin laki sallii. Onneksi pikkuherra ei näytä ottaneen itseensä neljän päivän kentällä hengailusta.. (Mutta ei kyllä tule tavaksi tämä tälläinen.)

Jenna Caloanderin treeneissä tehtiin kaikkea huisin hurjaa ja julman jännittävää. Kentän laidalla joku tokaisikin, että "sehän menee kuin iso koira". No nii-i! Tehtiin pyöritystä, persjättöjä, takaakiertoja.. Siis ihan oikeiden koirien agilityä. ;)
Tästä treenistä tehtiin siis Pikan kanssa ensin esteitä 1-3, sitten 4-6 ja yhdistettiin nuo pätkäksi 1-6. Sen jälkeen tehtiin pätkää 6-8. Jostain syystä takaakiertopäällejuoksu ei kasilla toiminut yhtään, vaan Pika juoksi hypyn suuntaisesti tulematta kuitenkaan kasin yli. Treenailtiin sitten päällejuoksua ja lopuksi siirryttiin kokeilemaan hyppyjä 11-12.







Keskiviikkona tehtiin Anninan ja Kiiton seurassa muutamat kontaktitreenit.

Torstaina päästiin treffaamaan Tigi-siskoa Ojangossa ja tehtiin taas ihan oikeeta aksaa. ;) Pika osaa NIIN paljon enemmän kuin mitä ymmärrän tai uskon. Se irtosi torstain treeneissä eteen hypylle, vaikka olisin voinut lyödä vaikka pöksyistäni vetoa, ettei se sinne irtoa. Lisäksi se tuli mainiosti pakkovalssiin juoksuvauhdista, kunhan vain uskalsin lähteä tarpeeksi ajoissa pinkomaan kohti pakkovalssiestettä enkä jäänyt saattelemaan Pikaa irtoamista vaativalle hypylle. Sain Pikan myös kokoamaan itsensä ennen hypylle ponnistamista, kunhan vain tein valssin ajoissa. Kiltti Pikamies ei mennyt valssihypyn takana olleeseen ansaputkeen, kun sain jarrutuksen ja valssin ajoitettua oikein.

Perjantaina käytiin vielä moikkaamassa Indi-siskoa Purinalla. Pika pääsi juoksemaan muutaman kerran serpentiinisuoraa, jossa hypyt olivat lievästi vinokkain helpottamassa itsenäistä oikeiden esteiden löytämistä. Renkaasta tuli todettua, että se kaipaa vielä ehdottomasti lisätreeniä.

Kola treenasi tiistaina ja torstaina - ja Noki-rassukka joutui olemaan tämän viikon ajan lähinnä statistina. Se sai tehdä vain muutamat niisto-ohjaukset (koska allekirjoittanut ei osaa enää niistoa) ja joitakin itsenäisen keinun suorituksia.

Tämä viikko oli jotenkin aivan holtiton. Työt alkoivat, joten jo ihan siitä syystä pää huusi hallelujaa ja hoosiannaa ja olisi pitänyt nukkuanukkuanukkua. Ja mitä tekee hän? Hän sopii treenejä sinne, tänne, tuonne ja vielä pariin muuhun paikkaan, nukkuu vartin päiväunia kahdeksalta illalla, kun muulloinkaan ei ehdi ja valvoo sitten yli puolenyön, kun päiväunien ja treenien jälkeen kropan moottori ei oikein yllättäen tahdo hiljentyä nukkumaan.

Ensi viikolla lienee lupa ottaa vähän relammin?

Ei kommentteja: