tiistai 30. joulukuuta 2014

kesäajassa

Hiljaa Nokin vanha seinäkello raksuttaa
Nokin pienen pirtin lämpimässä.
Noki puree palloo hämärässä,
Palloo jota Pikkari ei saa.
Kerran oli kellon ruoka-aika kohdallaan.
Mutta siitä kauan on jo, kauan tietenkin,
Noki raksuttaa mennyttä aikaa.



Nokin ruoka-aika on viideltä. Siis jos Nokilta kysytään. Ja vaikkei kysyttäisi, niin ruoka-aika on silti viideltä. Se on niin varma kuin varma nyt vain voi olla. Mutta siitä ei kyllä voi aina olla ihan varma, että milloin Suomessa eletään kesäaikaa ja milloin talviaikaa.

Tänään Noki raksutti mennyttä aikaa, sillä täsmällisesti kello 16.00 Noki ponkaisi sohvalta ylös ja aloitti tanssiesityksensä. Siihen liittyy hengästymistä, pikkukippurana pyörimistä, hännän vispaamista, huohottamista ihan allekirjoittaneen kasvojen edessä, lisää pyörimistä ja lopulta tanssiinkutsu kaikille karvaisille. Ja joka halvatun kerta talouden kaksi muuta karvaista menevät samaan kirjaimellisesti vanhanaikaiseen. Äkkiä olohuoneen tanssilattia on täynnä tanssijoita. Kolan tanssi sisältää vonkuvia haukotuksia, venyttelyä, ravistelua ja yleistä hyörintää. Pikkari osallistuu Nokin tanssiin ja pojat vetävät mustavalkoista nykyparitanssia, johon liittyy naaman nuolemista, kiemurtelua ja kevyitä painiotteita. Ja kun tanssi päättyy, Noki kiipeää sohvalle, huohottaa vielä vähän lisää ja tulee tuijottamaan kosteilla silmillään ruokakaapin valtiasta.

Yritä siinä sitten sanoa, että "Ei. Vielä EI ole ruoka-aika." Noki ei usko. Se vastaa "MÖR.. mörrr.." ja tulee seisomaan syliin tuijotusta jatkaen.

Kesäaikaa raksuttava Noki ei luovuta, vaikka sen tuuppaa alas sohvalta ja korostetusti keskittyy tietokoneen naputtelemiseen. Ehei.

Tanssin jälkeen alkaa päättäväinen väsytystaistelu.

Syyllistävän tuijotuksen jälkeen Noki menee pieneksi keräksi sohvalle ja kerää voimiaan uuteen yritykseen. Yleensä uuden yrityksen kohdalla koko kansan tanssiin saamiseksi tarvitaan ensimmäistä tanssiinkutsua enemmän volyymiä, sillä karvaiset kansalaiset ovat todenneet, että Nokilla raksuttaa väärä aika. Mutta kyllä toiselle kierroksellekin saa tanssilattian täyteen väkeä, jos vain on tarpeeksi uskottava ja päättäväinen.

Ja sitä Noki kyllä on.

Ei kommentteja: