Noki Pimpelipom Piksunen on operaation osalta terve kuin pukki. Haava ei vaivaa, ei paina, ei putoa. Pimpelipom sinkoilee ja syöksyilee onnellisena eikä ole ollut hetkeäkään kipeän oloinen. Se ei myöskään yritä lupsutella haavaa, joten operaatio näyttäisi olleen erittäin vaivaton ja kivuton. :)
---
Tänään Piksunen taas viihdytti itseään ja sitten myös minua. Olin Lahdessa ja viimeisen lomapäivän kunniaksi lähdin shoppailemaan. Menin käymään porukoiden työpaikalla ja sanoin äiskälle, että Piksu on ihan varmasti mennyt tutkimaan roskiksen. Se on kyllä suljetun oven takana, mutta herra Houdinia se ei pidättele. "Ei siellä roskiksessa oo paljon mitään", äiti sanoi. "Se menee sinne silti", totesin. Mutta enpä arvannut, että Noki tekisi myös jotain muuta. Aikansa kuluksi se oli ensin skannannut läpi roskiksen muovipussit ja -paketit ja kun se oli todennut, että sieltä ei löydy askarreltavaa, se oli jollakin mysteerisellä tavalla ylettänyt poimimaan tiskipöydältä muovipussissa olleen hevonsenluun. Todistusaineisto saneli karua kieltään. Aarretta oli nautiskeltu keittiön räsymatolla ja jälki oli sen mukaista. ;)
Kun pääsin kotiin, oli ihan turha ärhennellä ahkeralle Piksulle. Päästin ukon luu suussaan pihaan ja menin hetkeksi itse sisälle. Hetken kuluttua erittäin päättäväisen oloinen Piksukin saapui takaisin sisälle - ilman luutaan. Voi perhanan perhana, se oli jälleen piilottanut melkein syömättömän luun. (Eihän Piksu toki runsaan aamiaisen jälkeen ollut jaksanut syödä lähellekään kokonaan aarrettaan.)
Sherlok Holmesina hiippailin ympäri pihamaata ja yritin löytää kätkön. Ei toivoakaan. Johtolangat toki vihjaisivat siihen suuntaan, että suupielistä putoileva multa ja kielen ruskeus on peräisin kukkapenkistä. En silti löytänyt.
Tuntia myöhemmin menin jälleen ulos koirien kanssa. En edes tajunnut, että Piksu katosi näkyvistä, kunnes se ilmestyi - luu suussaan. :O On se epeli.
Ja tuokion päästä Piksu ilmestyi jälleen e-rit-täin touhukkaana - ilman luutaan. Ryhdyimme haravoimaan pihaa äiskän kanssa. Ja löytyihän sieltä kukkapenkin kulmasta ainakin yksi piilo. Ei tosin alettu myllätä piiloa, mutta Piksun ilmeestä päätellen olimme lähellä aarretta. Piksu tuijotti meitä todella erittäin viattomalla katseella, mutta räpäyttämättä silmäänsäkään. Se suorastaan mulkoili.
Sinne jäi luu - kadoksiin. Palasimme Espooseen aloittelemaan syksyn työrupeamaa. Nähtäväksi jää, löytääkö herra Jemmari luunsa seuraavalla kerralla, kun menemme Lahteen..
---
Tänään Piksunen taas viihdytti itseään ja sitten myös minua. Olin Lahdessa ja viimeisen lomapäivän kunniaksi lähdin shoppailemaan. Menin käymään porukoiden työpaikalla ja sanoin äiskälle, että Piksu on ihan varmasti mennyt tutkimaan roskiksen. Se on kyllä suljetun oven takana, mutta herra Houdinia se ei pidättele. "Ei siellä roskiksessa oo paljon mitään", äiti sanoi. "Se menee sinne silti", totesin. Mutta enpä arvannut, että Noki tekisi myös jotain muuta. Aikansa kuluksi se oli ensin skannannut läpi roskiksen muovipussit ja -paketit ja kun se oli todennut, että sieltä ei löydy askarreltavaa, se oli jollakin mysteerisellä tavalla ylettänyt poimimaan tiskipöydältä muovipussissa olleen hevonsenluun. Todistusaineisto saneli karua kieltään. Aarretta oli nautiskeltu keittiön räsymatolla ja jälki oli sen mukaista. ;)
Kun pääsin kotiin, oli ihan turha ärhennellä ahkeralle Piksulle. Päästin ukon luu suussaan pihaan ja menin hetkeksi itse sisälle. Hetken kuluttua erittäin päättäväisen oloinen Piksukin saapui takaisin sisälle - ilman luutaan. Voi perhanan perhana, se oli jälleen piilottanut melkein syömättömän luun. (Eihän Piksu toki runsaan aamiaisen jälkeen ollut jaksanut syödä lähellekään kokonaan aarrettaan.)
Sherlok Holmesina hiippailin ympäri pihamaata ja yritin löytää kätkön. Ei toivoakaan. Johtolangat toki vihjaisivat siihen suuntaan, että suupielistä putoileva multa ja kielen ruskeus on peräisin kukkapenkistä. En silti löytänyt.
Tuntia myöhemmin menin jälleen ulos koirien kanssa. En edes tajunnut, että Piksu katosi näkyvistä, kunnes se ilmestyi - luu suussaan. :O On se epeli.
Ja tuokion päästä Piksu ilmestyi jälleen e-rit-täin touhukkaana - ilman luutaan. Ryhdyimme haravoimaan pihaa äiskän kanssa. Ja löytyihän sieltä kukkapenkin kulmasta ainakin yksi piilo. Ei tosin alettu myllätä piiloa, mutta Piksun ilmeestä päätellen olimme lähellä aarretta. Piksu tuijotti meitä todella erittäin viattomalla katseella, mutta räpäyttämättä silmäänsäkään. Se suorastaan mulkoili.
Sinne jäi luu - kadoksiin. Palasimme Espooseen aloittelemaan syksyn työrupeamaa. Nähtäväksi jää, löytääkö herra Jemmari luunsa seuraavalla kerralla, kun menemme Lahteen..
1 kommentti:
Heh, sillä on Partiksen taipumukset! :D Tuo onnistui jemmaamaan kaatona olleen lampaansorkan metsään parissakymmenessä sekunnissa - niin hyvin etten ollut löytää, vaikka NÄIN mihin se sen kätki! Ja kuulemma on entisessä kodissaan ollut oikein peto kätkemään aarteitaan.
Kivaa, että Nokin leikkaus sujui hyvin ja toipuminen vaikuttaa etenevän vauhdikkaasti! Toivottavasti meillä menee yhtä hyvin, kunhan sinne asti päästään...
Lähetä kommentti