Kola ei jäänytkään viikkoa pidemmälle tauolle liitelyistä ja tänään oli aika testata, miten revittely sen kropassa vaikuttaa. Päätettiin pistää hypyt nyt ja parilla seuraavalla kerralla medi-korkeudelle, ettei ali juoksemisesta tule tapaa ja että Kolan kroppa saa vähän aikaa vetreytyä.
Ensin tehtiin kontakteja ja ne sujuvat jo erittäin hienosti, vaikka itse sanonkin! Pystyn jatkamaan omaa liikettäni ohi kontaktien ja Kola jää silti nakottamaan paikalleen hyvään asentoon. Testattiinpa sitäkin, miten ukkeli toimii, jos en karjaisekaan kontaktikäskyä. Tyylilleen uskollisena Kola päätti kokeilla, josko siinä tapauksessa kontaktin voi tehdä puolihuolimattomasti niin, että istuu kokonaan kontaktilla mutta etujalat eivät osu maahan. Nauratti. Hemmetti, mikä opportunisti. Annoin käskyn "OTA!" ja Kola korjasi ja siirtyi täydelliseen 2on2off-asentoon, vaikka seisoin monen metrin päässä. Se niiiiiin hyvin tietää, mitä sen pitää kontaktiesteillä tehdä, mutta se ei jaksaisi olla kovin tarkka. "MUTSI ÄLÄ NIPOTA", se varmaan ajattelee.
Ainoa (minua syvästi rasittava) pulma kontakteissa - ja koko treenaamisessa - on se, ettei Kola edelleenkään hallitse radalle lähtöä varten alas istumista. Se ei osaa istua, voitteko kuvitella. Se ei suostu. Tai kyllä se yleensä suostuu, mutta sitten välillä ei niin millään. Ja tänään erityisesti kontaktit olivat sellaisia, että niitä ennen ei olisi voinut _millään_ istua odottamaan lupaa. Kola seisoo kuin lumiukko ja paineistuu. Äh.
Vika on ainakin osittain minun, sen myönnän. Olen opettanut Kolan siihen, että radalle lähdetään ilman hihnaa. Siis alkuasentokin viritellään kasaan ilman hihnaa. Ja siihenhän se sitten kaatuu, kun nykyään haluaisin treenata sitä kisamaisempaa lähtötilannetta, jossa koira vapautetaan hihnasta ja rata alkaa. Ja sehän ei toimi alkuunkaan. Kola tuntee vapautuvansa pannasta ja samalla se vapautuu kaikista muistakin käskyistä ja järki vapautuu sen päästä haihtuen ilmakehään.
Eli jotenkin täytyy alkaa treenata sitä, että pannan voi irrottaa eikä lait ja asetukset silti lopeta olemassa oloaan.. Ikävä kyllä tämähän ei tietenkään ole mikään ongelma missään muussa yhteydessä kuin liitelytreeneissä, joten pannanirroitustreenikin on siis tehtävä liitelytreeneissä. Alustava ajatus on kuitenkin treenata ensin kotona joku käskysana, joka liittyy nimenomaan pannan irrottamiseen ja siirtää se uusi sana sitten myös treeneihin. Kuulostaako alkuunkaan järkevältä..? En tiedä.
Kola on suuri eläinkoe, johon testaan kaikenlaisia juttuja.
Kepit sujuivat Kolan osalta sikäli hienosti, että kunhan saan sen sujahtamaan oikeasta välistä keppejä tekemään, se tekee ne hyvinkin luotettavasti ja tyylilleen uskollisena melkoisella voimalla ja vauhdilla.
Lopuksi tehtiin hypyistä ja putkista koostuva pieni radanpätkä. Kola hakee esteitä niin hyvin, että minun ei paljonkaan tarvinnut juosta vaan lähinnä osoittaa suunta, mihin Kola saa ihan luvan kanssa singota suorittamaan.
Ensin tehtiin kontakteja ja ne sujuvat jo erittäin hienosti, vaikka itse sanonkin! Pystyn jatkamaan omaa liikettäni ohi kontaktien ja Kola jää silti nakottamaan paikalleen hyvään asentoon. Testattiinpa sitäkin, miten ukkeli toimii, jos en karjaisekaan kontaktikäskyä. Tyylilleen uskollisena Kola päätti kokeilla, josko siinä tapauksessa kontaktin voi tehdä puolihuolimattomasti niin, että istuu kokonaan kontaktilla mutta etujalat eivät osu maahan. Nauratti. Hemmetti, mikä opportunisti. Annoin käskyn "OTA!" ja Kola korjasi ja siirtyi täydelliseen 2on2off-asentoon, vaikka seisoin monen metrin päässä. Se niiiiiin hyvin tietää, mitä sen pitää kontaktiesteillä tehdä, mutta se ei jaksaisi olla kovin tarkka. "MUTSI ÄLÄ NIPOTA", se varmaan ajattelee.
Ainoa (minua syvästi rasittava) pulma kontakteissa - ja koko treenaamisessa - on se, ettei Kola edelleenkään hallitse radalle lähtöä varten alas istumista. Se ei osaa istua, voitteko kuvitella. Se ei suostu. Tai kyllä se yleensä suostuu, mutta sitten välillä ei niin millään. Ja tänään erityisesti kontaktit olivat sellaisia, että niitä ennen ei olisi voinut _millään_ istua odottamaan lupaa. Kola seisoo kuin lumiukko ja paineistuu. Äh.
Vika on ainakin osittain minun, sen myönnän. Olen opettanut Kolan siihen, että radalle lähdetään ilman hihnaa. Siis alkuasentokin viritellään kasaan ilman hihnaa. Ja siihenhän se sitten kaatuu, kun nykyään haluaisin treenata sitä kisamaisempaa lähtötilannetta, jossa koira vapautetaan hihnasta ja rata alkaa. Ja sehän ei toimi alkuunkaan. Kola tuntee vapautuvansa pannasta ja samalla se vapautuu kaikista muistakin käskyistä ja järki vapautuu sen päästä haihtuen ilmakehään.
Eli jotenkin täytyy alkaa treenata sitä, että pannan voi irrottaa eikä lait ja asetukset silti lopeta olemassa oloaan.. Ikävä kyllä tämähän ei tietenkään ole mikään ongelma missään muussa yhteydessä kuin liitelytreeneissä, joten pannanirroitustreenikin on siis tehtävä liitelytreeneissä. Alustava ajatus on kuitenkin treenata ensin kotona joku käskysana, joka liittyy nimenomaan pannan irrottamiseen ja siirtää se uusi sana sitten myös treeneihin. Kuulostaako alkuunkaan järkevältä..? En tiedä.
Kola on suuri eläinkoe, johon testaan kaikenlaisia juttuja.
Kepit sujuivat Kolan osalta sikäli hienosti, että kunhan saan sen sujahtamaan oikeasta välistä keppejä tekemään, se tekee ne hyvinkin luotettavasti ja tyylilleen uskollisena melkoisella voimalla ja vauhdilla.
Lopuksi tehtiin hypyistä ja putkista koostuva pieni radanpätkä. Kola hakee esteitä niin hyvin, että minun ei paljonkaan tarvinnut juosta vaan lähinnä osoittaa suunta, mihin Kola saa ihan luvan kanssa singota suorittamaan.
Rata ei todennäköisesti ollut kovinkaan samanlainen kuin kuvassa, mutta idea siitä selviää kaikesta huolimatta. Kola siis haki niin hyvin edessään olevia esteitä, ettei minun tarvinnut juosta juuri lainkaan! :) (Punainen käppyrä on minun linjani ja ruskea Kolan.)
3 kommenttia:
Kolan istumattomuus kuullostaa Mindynkin istumattomuudelta. Minä olen laittanut Mindyn istumattomuuden vahvan toko-taustan tiliin. Mindy häärii ja pyörii sekä hakee katsekontaktia. Se on kuin ruumillistunut kysymysmerkki: "Ai miten niin vaan istutaan, eikö sivulle ja viilata kynsien asentoa ja tassujen kulmaa?"
Sari, Kola paineistuu ihan hulluna siitä, etten laske sitä heti radalle. Se alkaa nuoleskella huuliaan ja haukotella ja menee ihan lukkoon. Kola ei hae katsekontaktia vaan nimenomaan päin vastoin. Se suorastaan välttelee kontaktia muhun ja tuijottaa ihan maanisesti ensimmäistä estettä edessään. Ja kun en päästä sitä sinne ensimmäiselle esteelle heti, se paineistuu, alkaa haukotella, menee lukkoon ja sitä rataa. Eikä sitten todellakaan istu. Eli Kolalla kyse on siitä, että mä tavallaan... mikä se sana on... patoan sitä liikaa. Sehän se sana oli. Eli kun Kolalla on tarpeeksi kierroksia tai joku mystinen mieliala menossa, se mun käskyttäminen pistää Kolan patoamaan niin paljon ja niin nopeasti, että Kolalla keittää yli.
Heh, meillä oli Charolla ihan samaa, ei tosin agilityssa vaan yleensä vaan lenkillä, kun panta lähtee päästä. Koira kyllä istuu, koska olen sen istumisen ottanut ennen pannan irrottamista, mutta niin kuin jännitetty vieteri painopiste alhaalla, katse horisonttiin. Ja jos ei tule vapautusta, niin pää kääntyy hyyyyyvin hitaasti sen verran mua kohti että kulmien alta silmäkulmasta jonkinlaisen katsekontaktin saa aikaan :). Ja useinhan se sitten karkasi jostain ulkopuolisesta ärsykkeestä ilman lupaa. Charolla ei siihen tosin liittynyt paineistumista, mutta tein vaan sitten rutiinin purkua niin, että sen sijaan että otan pannan pois ja vapautan, korjailenkin reiluin ottein pannan asentoa, irrotankin ehkä hihnan (jos lukon naksahdus sai sen saman jännittymisen aikaan, niin pujottelin ensin hihnan toisen pään pannan läpi, ettei koira pääse sinkoamaan mihinkään), panen hihnan takaisin, käännyn kytketyn koiran kanssa ympäri ja teen pienen kierroksen kytkettynä, tai jatkankin vain kävelemistä koira kytkettynä, otan pantaa pois ja pujotan takaisin jne... Välillä oli kaksi pantaa ja hihnaa, niin että kun eka lähtee, onkin vielä se toinen, tai hihna kaulan ympärillä niin että pannan pois ottaminen ei tarkoita vapautumista :). Ja se oikea vapautus tuli siitä, kun koira pikkasen edes osoitti olevansa kuulolla, tyyliin käänsi vähän sitä korvaa tai jopa otti katsekontaktia.
Ja lopulta sitten tuli kaikenlaista käskytystä mukaan niin, että vapaaksi pääsi suorittamalla jonkun simppelin tehtävän. Lopulta onnistuin sitä painetta tästä irrotustilanteesta vähentämään niin paljon, että pannan ottaminen pois ja vapautuskaan ei saa täyttä höyryä aikaan, vaan irtikin pysytään ensin tarvittaessa mukana. Varmaan koirastakin alkoi tuntua vähän tyhmältä se venkslaaminen. Niin ja aika tärkeä juttu oli minusta se, että nimenomaan yritän olla käyttämättä sitä patoamista, eli ei niin että ISTUH! O-DO-TA... O-DO-TA...! ja hengitystä pidättäen panta pois :D, vaan olen kuin en tietäisikään että tässä tilanteessa jollakin on mielessä vapaaksi pääseminen, minähän tässä vaan pyöriskelen katselemassa maisemia ja säätelen koirani pantaa ja selvittelen hihnoja aikana kuluksi :).
Ehkä tätä voisi soveltaa agilityyn niin, että ei menekään pelkästään lähtötilanteissa ottamaan sitä istumista ja pannan pois ottoa, vaan tekee sitä muuten vaan muka siksi että onpa nyt huonosti tuo panta, istuhan vähän koira niin korjataan se... :)
Lähetä kommentti