tiistai 8. helmikuuta 2011

Kola naksahtelee

Noki pääsee tänään liitelemään, joten Kolalle piti keksiä jotain omaa aktivaatiota. Ulkona sää on suoraan perseestä eikä todellakaan huvita lähteä testaamaan (uudelleen), millainen lumipallohirviö Kolasta ulkona kuoriutuu, joten sisäpuuhat kunniaan.

Kaivoin naksuttimen esiin ja Kola oli heti juonessa mukana. (Kuten oli Nokikin. Noki tuijotteli k*rpä otsassa sohvalta minua, eikä todellakaan suostunut tulemaan makuuhuoneeseen edes namin avulla. "En oo vapaaehtoisesti menossa eriöön! En oo! Mä tiijjän miten tää juttu etenee ja mä EN ole tulossa koiraportin taakse eriöön, kun te pidätte hauskaa!" Lopulta kannoin Nokin koiraportin taakse. ;)

Keksin ryhtyä naksuttelemaan Kolalle siitä, että se kiertää selkäni taakse ja sukeltaa jalkojeni väliin istumaan. Kola osaa kierrä-käskyllä kiertää minun ympäri, joten menin seisomaan vasen kylki seinää vasten ja käskin Kolan kiertää minut oikealta. Eipä mahtunut seinän ja omistajan välistä menemään, joten Kola nokkelana poikana sukelsi jalkojen välistä. NAKS!

Muutamien toistojen jälkeen Kola tajusi, että pointti on hakeautua jalkojen väliin. Ja melko pian Kola tajusi myös, että miksi hitossa lähtisin kiertämään selän takaa, kun jalkojen väliin pääsee myös etukautta. Eihän siinä olisikaan muutoin mitään vikaa, mutta Kola ei tajunnut ajatella, että suunnalla voisi olla merkitystä. Ei tullut naksahdusta siitä, naamani edessä heilahteli jännittyneesti tuuhea perrohäntä ja takapuoltani kohti kurotteli naksahdusta odotteleva ahne kuono. :D

Saatiin lopulta kuitenkin monta onnistunutta suoritusta. Ehkä tätä joskus tulee kokeiltua vaikkapa ruuhkajunassa tai agilitykentän laidalla. (Toki täytyy vielä harjoitella lisää, jotta voidaan siirtää tämä temppu olohuoneen ulkopuolelle.)

1 kommentti:

Partasen emäntä kirjoitti...

Alkoi naurattaa tuo kuvaus väärinpäin jalkojen välissä olevasta Kolasta. :D

Ruuhkabussieksperttinä suosittelen opettamaan jalkojen väliin tulon etupuolelta kiepahtaen/peruuttaen. Jalan ympäri kiertynyttä remmiä on nimittäin todella v-mäistä selvitellä siinä bussin käytävällä seisten. ;)