sunnuntai 4. maaliskuuta 2012

Lohja 4.3.2012

Anne Viitanen oli suunnitellut aika haastavat agiradat kakkosluokkalaisille. Eka rata oli kylläkin vähän helpompi ja siitä olisikin ollut ihan mahdollista saada nolla. Ikävä kyllä olin ehtinyt rataan tutustumisessa ajatella loppuradasta aivoihini talteen vain sen ajatuksen, että kolmanneksi viimeisenä olevan suoran putken aikana juoksen kuin en ole koskaan aiemmin juossut, tukkani hulmuaa, jalkani iskevät kipinää ja hädin tuskin kosketan maata, kun vauhtini on niin kova... Kunnes sitten heräsin siihen todellisuuteen, että unohdin täysin ohjata Nokin suoraa putkea edeltävälle hypylle. Ajatukset olivat NIIN vahvasti siinä täysillä kohti loppusuoraa pinkomisessa, että hopsanssaa.. Noki ohitti hypyn ja juoksi putkeen.

Toisella radalla tuloksia saatiin ainoastaan kolme kappaletta ja omalla kympillämme sijoituttiin Nokin kanssa hopealle. Radalla oli useampikin ansapaikka. Heti radan alussa hyppy 3 oli TODELLA vaikea. Maksikoiria ei saanut oikein kukaan kääntymään nätisti kolmannelle hypylle, vaan suoritukset olivat aikamoista räpiköimistä. Niin meilläkin. Neljäntenä esteenä koira piti ohjata suoraan putkeen, jonka päässä näkyi hyppy - johon koiran ei tietenkään pitänyt mennä, vaan kaartaa muurille. Yksi koira toisensa perään hyllytti mineissä ja medeissä tuohon kohtaan, joten päätin ottaa sen tarkasti ja karjua Nokia kuin jalopeura jo hyvissä ajoin, kun Noki oli vielä putkessa. Se toimikin. :) (Tuomari Anne Viitanen kertoi radastaan kisan jälkeen ja sanoi, että tuo kohta meni pieleen lähes kaikilla juuri siksi, että omistajat eivät pitäneet meteliä siitä, että mihin koiran pitää kääntyä, joten koira luki edessä olevan hypyn. Luonnollisestikin.)

Pohdittiin Siiri-porgtugeesin omistajan Sannan kanssa medejä ja minejä katsellessa, että miten halvatussa suoristetaan koiran linja keppejä seuranneen U-putken jälkeen, ettei piski mene puomin alla olevaan putkeen vaan sinne puomille. Olisi pitänyt jotenkin vekata linja paremmaksi.. tai jotain.. En keksinyt hyvää ratkaisua, vaan tein ihan hölmösti - näin jälkikäteen ajatellen - ja menin ulkokaarteeseen ajatuksena kevyesti Nokin päälle juoksemalla työntää Noki pois putkelta kohti puomia. Noki luki kohti suuntautuvan juoksulinjani ja väisti koko halvatun hypyn. ;)

No, hyvä mieli jäi taas ja tuomarikin kehui menoamme kisan jälkeen. :) Eiköhän ne kolmoset sieltä jossain vaiheessa päästä korkkaamaan.

Ei kommentteja: