sunnuntai 18. maaliskuuta 2012

Seinäjoella leireilemässä

Vuosi sitten oltiin Seinäjoella ja sen viikonlopun perusteella tehtiin koko kevät ja seuraava kesä hommia kontaktien uudistamisen parissa.

Tällä kertaa ei mukaan tarttunut ihan tuon tyyppistä massiivista urakkaa, mutta oivalluksia sain tälläkin kertaa. Oikeastaan tärkein oivallus oli se, että olen oppinut ihan oikeasti paljon ohjaamista vuoden aikana. Nauroin ääneen (sillä tavalla ystävällisen ymmärtäväisesti) katsoessani noita viime vuoden videoita. Videoista näkyi ihan hirveä kiire ja ihan kauhea hätä ja paniikki.

Nyt viikonlopusta jäi se fiilis, että minä ehdin - ja tiedän, mitä haluan tehdä. :) :) :) "Tehdään seuraavaksi niisto-persejättö." Ja minä pystyin sanomaan, että "Okei, tehdään vaan" ja ihan vilpittömästi tiesin, mitä on tarkoitus tehdä ja miten ja miksi. Pääsin kokeilemaan pakkovalssia (noin miljoona kertaa :D ), twistiä, valssia, niistoa, back-lappiä, poispäinkäännöstä, jaakotusta, takaaleikkausta, persjättöä... (Ymmärtänette pointin.) Tehtiin siis rataa noin viiden esteen pätkissä ja kukin pätkä tehtiin vähintään kahdella-kolmella erilaisella ohjaustekniikalla.

En todellakaan osaa edelleenkään ohjata niin hyvin kuin haluaisin, mutta vähä vähältä alkaa tuntua siltä, että pystyn käyttämään kisoissakin muitakin ohjauskuvioita kuin valssia. Työkalupakissa on siis jo muutakin kuin pelkkä leka. ;) Tuntui tosi mahtavalta huomata, että pystyin "lennossa" vaihtamaan ohjausta ja Noki toimi hienosti, vaikka vaihdoinkin itselleni vieraampiin ohjauksiin.

Noki puolestaan. No. Se on mahtavan mahtavan mahtava yhteistyökumppani. Se tekee innosta puhkuen juuri niin kauan kuin jalat sitä kantavat. Se tekee ohjaukseni mukaan kuuliaisesti ja kiltisti. Irtoaa, kun käsken irtoamaan. Ei keksi itse eikä sovella tai sählää. Sen puolesta minun ei tarvitse vältellä tiettyjä ohjauskuvioita tai jumittua käyttämään paria tutuinta ohjausta. Noki tulee ihan mihin tahansa ohjaukseen, jos minä vain osaan ohjata.

Nokista kyllä huomasi sunnuntain treenien lopussa, että sen jalat alkoivat painaa aivan samalla tavalla kuin minunkin jalkani. Sementtikengissä rämmittii... ei rämmitty. Mentiin hienosti ja sujuvasti. Sementtikengistä huolimatta siis tehtiin sujuva, mainio rata, jossa toki on parannettavaa. Mutta myös monet asiat sujuivat paremmin kuin koskaan aiemmin. :)

Tykkäsin tosi paljon siitä, että Sanna pisti kokeilemaan samalla pätkällä erilaisia ohjauksia. Se oli juuri sitä, mitä tarvitsenkin. Pitää saada lisää näkökulmaa siihen, miten monella eri tavalla saman tilanteen voi hoidella. :) Ja miten hyvin voi hoidella tilanteen itselle vieraammallakin ohjauksella! Jebou!




Viikonlopun viimeinen suoritus. Nollarata, jonka jälkeen olin enemmän puhki kuin minkään aikaisemman agilitytreenin jälkeen. :D Ja kyllähän se näkyy, ettei minun eikä Nokinkaan jaloista enää oikein irtoa. Mutta sehän tarkoittaa vain sitä, että tehtiin kumpikin tosiaan täysillä. ;)


Jälkikäteen pohdittua:
On hassua, miten vahvasti sitä voikaan keskittyä treenaamiseen. En kuule enkä näe mitään muuta, kun treenaan. En havainnoi ympäristöäni lainkaan.

En kertaakaan esimerkiksi "nähnyt", kuka minua videoi radan reunalla. Se oli Annina tai Katja, mutta kumpi.. En tiedä. Lisäksi videolta kuulee kaikkia radan ulkopuolisia juttuja, joihin olisi voinut kuvitella havahtuvansa ja kääntyvänsä katsomaan, mutta en ole kiinnittänyt niihin _mitään_ huomiota. En myöskään nähnyt, missä Sanna on silloin, kun tehdään Nokin kanssa yhdessä. Kuulin kyllä tietyt huomautukset, kuten "MENE MENE!" tai "HYVÄ!", mutta noin muuten minulle olisi varmaan voinut kertoa Elämän Tarkoituksen tai sen, mihin universumi päättyy. En olisi kuullut. Kaikki ulkopuolinen ikään kuin katoaa, kun keskittyminen Nokiin ja omaan liikkeeseen on niin vahvaa.

Hassu huomio.

2 kommenttia:

Anna Rimppi kirjoitti...

Videolla taustalla kuuluu mun ja Perron naksuttelu, kun Perrolta meinasi hajota koko maailma Nokin mennessä hänen putkiin! Ollaan siis Perron kanssa käyty tuolla hallissa harjoittelemassa agilityä joskus ja sehän on koko rata Perron mielestä Perron omaisuutta. Lisäksi Nokin haukkuminen oli Perrolle tosi kiihdyttävää. Onneksi ette häiriintyneet Nokin kanssa meistä! Ihan parhaat harjoittelukaverit meille. Oltaisiin kyllä lähdetty pois heti, jos olisitte näyttäneet häiriintyneiltä.

Nyt kun katsellaan täällä kotona Nokin videota, niin Perro vieläkin puhisee ärtyneenä. :D Laitoinkin videon tässä taustalle soimaan tauotta, ehkäpä Perro kohta antaa anteeksi ja lakkaa puhisemasta.

emilia kainulainen kirjoitti...

Anna :D Ei siis tosiaan häirinnyt mua tai Nokia yhtään. Mutta olisittekin ansainneet erityisbonusmerkinnän, jos olisitte saaneet Nokin häiriintymään. Se keskittyy _ihan_ kympillä, eikä kyllä tule mieleen sellaista häiriötä, joka olisi kentän reunalta saanut Nokin häiriintymään. :) (Se häiritsisi, jos joku tulisi iholle, kun treenataan, mutta muuten saa vaikka maailmat sortua ympäriltä, niin keskittyminen on ja pysyy. ;)