tiistai 19. kesäkuuta 2012

Jennan treeneissä

Ei yllättänyt varmaan ketään, että tänään kouluttajien treenien aiheena oli minien SM-finaalirata. :D Jennan Neon otti hyllyn todella yllättävällä putken yli hypyllä heti kolmannelta esteeltä, joten käytiin se kohta melkoisen tarkasti heti treenien alussa sanallisesti läpi. :D

Tutustuttiin rataan yhdessä ja Jenna kertoi, miten oli itse suunnitellut tekevänsä radan. Monissa kohdissa olisi kyllä jäänyt itseltä keksimättä nuo ohjaukset (kuten alun vastakäsiohjaus putkeen, persjättö puomi-hyppy-hyppy-putken jälkeen olleelle hypylle ja vastakäännös heti sen perään). Meidän vuoromme oli ihan treenien lopussa ja jo radalle kävellessä itsellä oli tunne, että tiedän mitä olen menossa tekemään.

Ja niinhän siinä kävi, että hiottiin ensin vain kuntoon muurille tehtävä valssi, minkä jälkeen nakuteltiin Nokin kanssa rata nollalla läpi. :O Ilman mitään suuria paniikkeja tai pelasteluja. Hiottiin paria kohtaa vielä ja sitten pääsin näyttämään vielä kerran. Muurille tehtävä valssi oli jälleen vaikea (lähinnä minulle), joten parin harjoitusvalssin jälkeen ryhdyttiin jälleen tositoimiin. Nolla. Sujuva, helpon tuntuinen nolla. Aivan loistavaa. Ekaa kertaa ehkä ikinä tuli sellainen olo, että todellakin tiesin, mitä olen tekemässä ja tein sen, mitä aioinkin tehdä. :) Jipii. :)



Kola pääsi taas tekemään Miian kanssa samaa treeniä. Ja hyvinhän se Kolalta ja Miialtakin sujui! :) (Ilmeisesti saksalainen tollasen höyryjyrän kanssa oli treenien Miialle jännittävin hetki..;)

Ei kommentteja: