Kolan kanssa kisaaminen ja tekeminen ylipäätään on aika kuluttavaa. Kola tekee kaiken niin suurella volyymillä ja isoilla, nopeilla reaktioilla. Sen mielialat ikään kuin ovat kovin äärimmäisiä ja sen moottorista löytyy ulottuvuuksia, joita Nokissa ei ole. Siis molempiin suuntiin. Kylmäkäynnissä moottori todellakin käy vain hädin tuskin ja jos siinä vaiheessa liikaa yrittää kiihdytellä, Kola paineistuu ja sulkeutuu kuplaansa. Hallinta katoaa. Etenkin kylmäkäynnistä lämmittely on tasapainottelua, sillä jos moottori hehkuu punaisena, katoaa hallinta silloinkin. Lisäksi Kolan palkkaaminen radan jälkeen on vielä ihan hakusessa. Se ei palkkaudu yhtään paikallaan olevasta lelusta - ja lelun heittäminen on kisatilanteessa täysi mahdottomuus. Täytyy varautua jatkossa nameilla.
Nokin kanssa toimiminen on todella täydellisen erilaista. Noki huolehtii itse omasta moottoristaan. Moottori hyrähtää aina kierroksille, kun sitä tarvitaan, eikä koskaan tapahdu ylikuumenemisia. Kylmäkäyntitilaa ei ole olemassakaan, vaan Nokin moottori hyrisee lämpöisenä niin pienillä kuin suurillakin kierroksilla. Lisäksi Noki palkkautuu mistä tahansa, mitä se saa ottaa suuhun tekemisen päätteeksi. Se lussuttaa palloa viisi minuuttia onnesta soikeana ja on sen jälkeen laskenut moottorin hyrinän sille tasolle, että on valmis juomaan vettä. Sitä ennen on ihan turha edes yrittää. ;)
En olisi tätä eroa edes tullut ajatelleeksi, ellen olisi eilen HSKH:n kisojen jälkeen tehnyt myös Nokin kanssa ykkösluokan ekaa rataa. Noki oli istunut pitkälti koko illan autossa ihan hiljaa. Takakontti oli auki, mutta kaltereiden läpi ei kuulunut karjuntaa. Noki tuijotteli hiljaa mekkalaa ympärillään. Kun hain sen kisojen jälkeen kentälle, moottorin kierrokset olivat jo sitä luokkaa, etteivät jalat pysyneet maassa, vaan Noki ponnisteli kasvojeni tasolle tämän tästä. Otin Nokin hihnasta ja istutin sen lähtöpaikalle. Noki puhkui ja pullisteli koko illan padottua intoa, mutta oli siitä huolimatta täysin hallinnassa. Kun päästin sen etenemään, homma sujui kuin tanssi. Pystyin itse rentoutumaan ja keskittymään omaan liikkumiseeni. Kolan kanssa lähes kaikki keskittyminen menee Kolan liikkumiseen.
Toki eroa poikien välillä korostaa myös se, että Nokin kanssa tiedän, mitä se osaa ja mitä se ei osaa. Tiedän, missä kohtaa voin luottaa sen taitoihin ja missä kohtaa minun pitää ottaa enemmän vastuuta etenemisestä. Esimerkiksi kepeille ja kontakteille en mene söhläämään, koska ne ovat Nokin reviiriä ja sen vastuulla olevia hommia. Minun vastuullani on vain näyttää, mihin rata etenee. Kolan kanssa en ole lainkaan varma, mitä se oikeastaan hallitsee ja mitä ei. Miten vahvasti pitäisi ohjata ja auttaa? Milloin se pystyy lukemaan rataa edessään ja milloin ei?
Noki tuntuu paperiliidokilta, jonka ohjaaminen on kevyen kevyttä. Puhaltelen tuulensuuntia ja Noki reagoi. Kola ei tunnu enää junalta, mutta se tuntuu farmarimalliselta hieman raskasrakenteiselta 80-luvun autolta. Siis sellaiselta, jolle piti antaa "ryyppyä" käynnistettäessä. Ja jos ryyppyä antoi liikaa kylmälle autolle, käynnistäminen vaikeutui tai muuttui mahdottomaksi.
Ehkä Kolan kanssa tekeminen tästä edelleen helpottuu ja muuttuu vaivattomammaksi. Tai sitten ei. Mutta joka tapauksessa sen kanssa tekeminen on hauskaa ja palkitsevaa, ehkä juuri tuosta haasteellisesta moottorista johtuen. :)
4 kommenttia:
Huoh, tuttua. :D Vanukin oli aina "lämpimällä" ja säätyi koko lailla portaattomasti. Partis taas on joko lahna tai sitten se kruisailee vähän omilla kiertoradoillaan. Sopivan vireen löytäminen on haastavaa. Tosin sitten kun se löytyy, Partis on Vanua kestävämpi. Onko se sitten kovuuden ansiota vai mitä.
Mutta se palkkautuvuus! Kyllähän perro kuin perro leikkii tai ottaa nameja tutuissa ja turvallisissa tilanteissa, mutta entäs sitten kun lisätään painetta ja koira pitäisi silti saada taistelumoodiin...?
Nokin palkkautuvuus on helppoa ja vaivatonta. Se palkkautuu missä ja milloin vaan - ja etenkin, jos kokee tehneensä hommia ja näin ollen ansaitsevansa palkkaa. Ruoka ja pureskeltavat lelut käy. Tai vaikka ruohonkorret. Niitäkin voi syödä.
Mutta Kola ei tajua paikallaan olevasta lelusta kyllä yhtään mitään missään moodissa. Luulen, että juoksisi kyllä kisastartin jälkeenkin pallolle, jos sen voisi heittää, mutta kun..
Laskeeko se paikallaan olevaksi myös poispäin liikkuvan, ihmisen kädessä olevan lelun? Tai maata pitkin viistävän lelun (jonka toinen pää on ihmisen kädessä)? Ei kai agilityssä ole mitään taisteluleikkiä kieltävää sääntöä?
- kysyy nimim. Tyhmä Kysymys
Kola ei oikein tykkää ottaa kädestä lelua. Kolan raamatussa on kymmenen käskyn sijasta vain yksi: Koiran ei pidä ottaman toisen omaa. ;) Kyllä sen varmaan saisi opetettua repimään taas vaikka patukkaa tai muuta repimislelua, mutta yleensä kisapaikalla on sen verran tungos, ahdasta, vieraita ihmisiä ja koiria, lapsia, jne.. ettei siellä ihan oikeastikaan oikein mahdu riehaamaan välittömästi radan jälkeen. Nokille lykkään vaan lelun suuhun ja se lussuttaa sitä 5 minuuttia onnesta soikeana, joten se on helppo. Onneksi Kola kyllä palkkautuu paitsi siitä ruuasta, myös ihan itse tekemisestä ja vauhdin huumasta. :)
Lähetä kommentti