tiistai 5. kesäkuuta 2012

tavoitteita ja tavoitettuja

Vähän yli vuosi sitten ajattelin, että Nokin kanssa voidaan EHKÄ JOSKUS SITTEN MAHDOLLISESTI päästä kolmosiin. Että se on meidän päätavoite ja uran ehdoton huippu. Ja että siihen on sitten hyvä tavallaan lopettaa - ei ehkä treenaamista, mutta se tavoitteellisuus.

Vuosi sitten saatiin ensimmäisistä kisoista melkein nolla. LUVA vesittyi ainoastaan siihen, että Noki loikkasi keinun ylösmenon ohi. (Se ainoa kontaktivitonen, mitä tähän menneissä noin sadassa startissa on saatu.;) Silloin jotenkin havahduin, että ehkä se kolmosiin nouseminen ei olekaan niin mahdotonta. Piti siis alkaa miettiä jotain uutta, mitä tavoitella sitten-joskus -mielessä.

Puoli vuotta sitten ajattelin, että yritetään sitten joskus hamassa tulevaisuudessa päästä SM-kisoihin mukaan. Täysin yllättäen siihen tarjoutuikin mahdollisuus jo tänä kesänä. Kieltäydyin kunniasta, koska ei tuntunut jotenkin "oikealta" mennä kisaamaan juuri kolmosiin nousseena SM-tasolle.

Alle kuukausi sitten ajattelin, että sertien kerääminen kolmosista on meille lähes mahdotonta. Toki siitä oli tullut SM-kisojen ohjella päätavoitteeni, mutta tavoitteen saavuttaminen ei tuntunut vähissäkään määrin ajankohtaiselta. Sitten täysin yllättäen ja kulman takaa neljänsissä kolmosten kisoissa saatiinkin serti, mikä johti myös siihen, että pyörsin päätökseni SM-kisojen joukkue-edustuksen suhteen. Lupauduin joukkueeseen.

Hetken aikaa tuntui vähän tyhjältä. Tässäkö se nyt oli?

Kaukaiset SM- ja sertitavoitteet olivat yllättäen ihan liian lähellä. Kuulostaa tyhmältä. Silti se kävi mielessä. Meillä ei ole "oikeita" mahdollisuuksia pärjätä bortsujen seassa. (Paitsi että näköjään kuitenkin jollain tasolla on, koska päästiin hopealle Järvenpäässä. Mutta vauhdissa ei pärjätä millään. Se on fakta.)

Tavoitteellisuus on selvästi tullut minulle tärkeäksi osaksi tätä lajia. En koe edelleenkään päätarkoitukseksi kisata muita koirakkoja vastaan, vaan kisaaminen on reitti omien tavoitteideni saavuttamiseksi. Agilityssä näitä tavoitteita ei voi saavuttaa kuin kisaamalla, mutta muiden päihittäminen ei silti tunnu minusta oleelliselta. Osaankohan selittää sitä ollenkaan ymmärrettävästi.. Tahdoin päästä kolmosiin. Sinne pääsee, kun saavuttaa tarpeeksi nollia tarpeeksi hyvillä ajoilla. Eli minä teen nollat ja minä yritän ohjata mahdollisimman nopean suorituksen. Muut tekevät mitä tekevät. Jos aika ei riitä, en ole ollut tarpeeksi hyvä. Iloitsen edelleen vilpittömästi muiden mahtavista suorituksista. Tunnen hyvää mieltä koirakon puolesta, kun vaikka juurikin ne bortsut takovat radalla ihan hillittömän nopean ja tykinkuulamaisen ilotulitussuorituksen. En osaa edelleenkään ajatella, että heidän onnistumisensa olisivat varsinaisesti minulta mitään pois.

...

Tähän mennessä asetetut tavoitteet on jossain määrin nyt saavutettu.

Mitä seuraavaksi?

Agilityvaliota Nokista ei koskaan tule, koska sillä ei ole näyttelymeriittejä, eikä kastraattisarjassa jaeta kauneuspalkintoja. ;) (Valioituminen siis edellyttää näyttelystä tietyn tuloksen.) Varjovalioituminen on ehdottomasti yksi tulevaisuuden haasteista. Toinen tavoite lienee yksilöedustuspaikan saavuttaminen SM-kisoissa. Ja jos tähän tavoitteeseen päästään, on seuraava tavoite varmaankin päästä yksilöpaikalle uudelleen ja parantaa edellisellä kerralla saavutettua tulosta. Lisäksi jatkuvana tavoitteena on oppia itse lisää. Paljon lisää.

Eli ehkä näitä tavoitteita sitten kuitenkin riittää tuleviksikin vuosiksi. :) Ja se on mukavaa. Enemmän kuin mukavaa. Se on parasta.

--------------
Loppuun vielä eilinen hyppyrata. Anne oli ystävällisesti tehnyt tosi selkeän ja simppelin radan, joten nollan tekemisessä ei olisi pitänyt olla ylitsepääsemättömiä vaikeuksia. Toisin kävi. Neljänneksi viimeisellä esteellä hetkellisesti olen aivan kadoksissa ja kai unohdin radan. Sitten saan jälleen radan mieleeni - mutta Noki on jo siinä ja sitten polvenikin sanoo NAKS ja meinaan kaatua. Noki menee takaakiertoon ja se on HYL. Hauskaa oli silti. (Ja Noki oli kylläkin pudottanut jo yhden riman, kun huusin putki-käskyn tyhmästi hypyn päällä.) :) Ja agilityradalla Noki pysyi kontaktilla, vaikka tein persjätön! :) :) (Agilityradallakin meinasin kaatua heti neljännellä esteellä. Koko homma luiskahti siinä kohtaa lapasesta ja jäin Nokin jälkeen, joten "PUTKI!" -käsky suuntasi ilman minkäänlaista ohjausta Nokin arpomaan putkien päistä sen väärän.)

Ei kommentteja: