Helle helli kisaajia Porvoossa tänään. ONNEKSI maksien startit olivat jo aamukahdeksta eteenpäin, joten säästyttiin poikien kanssa ehkä ihan pahimmilta pätsitunneilta.
Sari Mikkilä oli suunnitellut varsin mukavat radat. Ensimmäisellä radalla huomasi, ettei kroppa ole tottunut aamuherätyksiin. Eka rata oli omien jalkojen kanssa taistelua ja etenkin Kolan radalla tuntui, etteivät jalat tahdo totella ollenkaan, vaan meno oli tosi jähmeää. Kahden seuraavan startin aikana elimistö heräsi uuteen päivään, joten tekemisestä katosi ihmeellinen tahmaisuus pois. :)
Ekalla radalla Noki pudotti täysin ihmeellisesti ensimmäisen riman. Olisiko kyse ollut aika epätasaisesta ja pehmeähköstä alustasta, jolloin eka hyppy oli mahdollisesti mitoitettu väärin? En tiedä. Joka tapauksessa rima putosi ja juostiin maaliin sen vitosen kanssa. Harmillista. Kolakin kolautti samaista rimaa, mutta se pysyi ylhäällä. Putki-A -erottelukin hoidettiin Kolan kanssa mallikkaasti! Superia. Maaliin kurvattiin nollan kanssa. :) Poikien etenemät olivat miltei samat: Noki oli vitosellaan alle puoli sekuntia Kolaa nopeampi. Kola siis pistelee "sileällä" Nokia nopeammin, koska Kolan kepit ovat Nokin keppejä hitaammat.
Tokalla radalla Nokin kanssa tehtiin ihan hyvää rataa, kunnes puomin jälkeen suuntaan oman valssini ihan päin prinkkalaa, meinaan törmätä muuriin ja maalihypyn ohjaaminen jää vastakädellä tehdyksi paniikkihenkiseksi tuuppaamiseksi. :D Onneksi Noki on niin kiltti, että se painuu loikkaamaan viimeisenkin hypyn. Nolla, siis.
Kolan kanssa olin melkein jo luovuttanut etukäteen, kun keppien loppupäässä odotti putki. Viimeksi vastaavassa tilanteessa Kola ei vain millään pystynyt tekemään keppejä loppuun asti. Putki veti liikaa keskittymistä puoleensa. Kasailin omaa päättäväisyyttä eilisen Janne Toivolan koulutuksen perusteella. "Asenne ratkaisee. Etsi radan kriittiset pisteet ja mieti täydellinen suoritustapa." Päätin, että en luovuta sittenkään, vaan kerran kepit ovat kriittinen piste, niin sitten autetaan Kolaa parhaalla mahdollisella tavalla. Ja se paras mahdollinen tapa minun tulkintani mukaan oli se, että vedin kättä ihan matalana Kolan kuonon edessä ikään kuin se olisi keppiapukoulussa. Ja sehän toimi! ...tosin sillä kustannuksella, että olin jatkon ohjaamisesta aivan totaalisen myöhässä.. Mutta kokemusta on ilmeisesti jo sen verran, että en jäätynyt, vaan sitten lähdin huitomaan Kolaa radan jatkon suuntaan täysin suunnittelemattomilla tavoilla. Jälkikäteen ajateltuna tein keppien jälkeen backlapin (vaikka siinä tehdessä se tuntui lähinnä siltä, että tulen seisomaan Kolan eteen ja huidon ei-koiranpuoleisella kädellä, että APUA MEE TOHON SUUNTAAN!!). Seuraava huitomisen paikka tuli siinä kohtaa, kun Kola ei pysähtynytkään puomille. (Olen ollut asian kanssa Kolan osalta nyt todella suurpiirteinen, kun nostatin puomin arvoa putkierottelussa ja pidin kaikki puomisuoritukset palkan arvoisena. Asiaan tulee tästä eteenpäin muutos. :) Saan väännettyä Kolan hypyn takaakiertoon, mutta siinä kohtaa oma sijoittumiseni on täysin muu kuin suunniteltu, koska ajatus oli tehdä pakkovalssi. Niinpä päädyn jälleen huitomaan ei-koiranpuoleisella kädellä - ja totean jälkikäteen tehneeni tavallaan sylkkärin. Wau. Sitä ohjausta käytti suunnitellusti osa mediohjaajista. Näköjään se toimi myös maksi-Kolalle. Maaliin kurvattiin siis nollalla kaikesta huitomisesta huolimatta. :D Nyt Kolalla on tuplanolla, joten se edustanee ensi kesänä yksilöSM-kisoissa! :O
Viimeiselle radalle osallistui vain Noki. Harmillisesti niisto on alkanut mennä ihan harvinaisen pieleen viime aikoina, joten siihenhän se tässäkin kaatui. Noki lukee niiston viskikäännöksenä ja minulta sekoavat täysin sävelet hetkeksi. Niinpä kadotan Nokin käsistäni ja se lipsahtaa ihan-mihin-sattuu -paikkaan. Hyl.
2 kommenttia:
Olipas hyvä, että Kola oli treenannut sylkkäreitä tiistain treeneissä ;)
No todellakin! :D
Lähetä kommentti