tiistai 5. marraskuuta 2013

Sano än, sano oo, sano koo, sano ii!

On ollut aika Pika-painotteista tämä blogin päivittäminen viimeaikoina. Ja syystäkin. Pikan kanssa tapahtuu paljon, opitaan uutta, tehdään monia juttuja ensimmäistä kertaa.

Mutta se Pikasta. Tämä postaus on omistettu Nokille.

Tänään Lotan treeneissä yhteistyö sujui Nokin kanssa taas niin kuin se vain parhaimmillaan sujuu. Aivan käsittämättömän vaivatonta. Voin pyytää Nokilta oikeastaan mitä tahansa, ja se tekee sen kaiken. Lähetän sen kepeille ja tiedän ilman epäilyksen häivääkään, että Noki menee kepeille ja tekee ne loppuun asti, vaikka menisin keppien päähän tekemään kärrynpyörän. Voin lähettää Nokin hypyn takaakiertoon ja tehdä persjätön niin huolettomasti ja ajoissa, ettei mitään järkeä.

Ja sitten, kun Noki innosta puhkuen vapauttaa itsensä puomilta liikkeestäni, se tietää heti miten korjata toimintaansa, kun sanon "ohhoh" ja tehdään puomi uudestaan. Se ikään kuin rauhoittaa olemustaan pienen hitusen verran. Juuri sen verran, että tiedän sen takuuvarmasti ottavan uusitun kontaktin kunnolla. Noki tietää, että myös seuraava kontakti pitää tehdä huolella. Ja sitä seuraava. Kontaktit ovat ikään kuin leikki: Noki tietää, että kisoissa pelataan vähän eri säännöillä ja siellä se varautuu lähtemään 2o2o-paikalta välittömästi. Toisaalta se tietää ja tunnistaa myös sen tilanteen, kun kisatilanteessa päätänkin vaatia kontaktilla oikeasti pysähtymisen. Ja vaikka kisoissa kontakti tehdäänkin usein Nokin näkökulmasta madalletulla vaatimustasolla, se tekee kontaktin aina loppuun asti. Se on kuuliaistakin kuuliaisempi.

En voisi saada parempaa treenikaveria. En millään. Se on mahdotonta. Ja vaikkei pitänyt kirjoittaa Pikasta, niin sen verran on pakko sanoa, että Pika saisi tehdä aikamoisia taikatemppuja, jotta pääsisi milloinkaan siihen pisteeseen, missä nyt olen Nokin kanssa. Jollain tasolla luulen (ja pelkään), että Noki on once-in-a-lifetime -tyyppinen harrastuskaveri. Tämä ajatus pohjautuu osaltaan jo ihan siihen faktaan, että Noki on se koira, jonka kanssa olen kokenut suurimmat oppimisen harppaukset agilityssä. Se on ollut niin mieletön harjoituskohde kaikelle uudelle, mitä ikinä olenkaan päättänyt testata, ettei sellaista yhteisymmärrystä ja yhdessä oppimisen kautta muodostunutta yhteyttä voine muodostua toista kertaa.

Minulla on treeneissä ja kisoissa tunne, että Nokin kanssa olemme koirakko. Tiedän, mitä me koirakkona osaamme ja mitkä ovat heikkoutemme. Tiedän, mihin Noki pystyy ja aavistan yhä useammin, miten se erilaisiin ohjauksiin ja tilanteisiin reagoi. Se on huikea tunne. Voin kertoa jo ennen suoritusta, että "jos teen näin, Noki tekee noin, joten siksi en tee sillä tavalla vaan valitsen toisen toimintatavan". Se on kuin taikuutta: pystyn ennakoimaan minusta irrallisen ja täysin eri lajia olevan otuksen toimintaa tilanteessa, jossa tuo otus voisi teorian tasolla tehdä ihan mitä tahansa. Se tuntuu siltä kuin voisin lukea Nokin ajatuksia ja Noki kykenisi samaan minun ajatusteni osalta. Äänetöntä keskustelua.

Joo. Oli aivan huikeat treenit jälleen kerran. :)

2 kommenttia:

Nimetön kirjoitti...

: D

Elisa L kirjoitti...

Wau!! Teidän yhteistyö kuulostaa aivan mahtavalta! Toivottavasti itsekin pääsisin Kikin kanssa edes lähelle tuollaista tiimityötä.