Uskallanko jo iloita?

Lievästi hirvittää kirjoittaa tämä teksti, mutta koska olen järjen enkä taikauskon ihminen, kirjoitan sen hirvityksestä huolimatta. Ehkä en tällä tekstillä manaa kipuja takaisin..

Parisen viikkoa sitten Kola kävi Sannan luona, koska Komppunen liukastui kalliolla ja oli kolme päivää aivan perässävedettävää mallia. Kävelemisestä ei tullut oikein mitään. Diagnoosiksi tuli etujalan lihaksen vamma ja saatiin särkylääkettä. Tämän lisäksi sain ohjeen ryhtyä lisäämään magnesiumia ja b-vitamiinia Kolan (ja mustavalkoisten) ruokaan.

Tuumasta toimeen.

..ja koska Kolan oireet noudattelivat jotakuinkin täydellisesti omia selkäkipujen oireita, otin eläinlääkärin määräyksen myös ihan henkilökohtaisesti käyttöön. Niinpä hankin magnesiumia ja b-vitramiinia Kolalle JA itselleni. (Hermosärky on jotain niin hirveää, että olen ihan valmis kokeilemaan vaikka sitten koiralle eläinlääkärin määräämää hoitoa.)

Ja se on oikeasti aivan käsittämätöntä. Jos nyt en ihan väärin muista, niin se oli välittömästi seuraava (tai ihan viimeistään sitä seuraava) päivä magnesiumin ja b-vitamiinin aloittamisen jälkeen, kun hermosärky oli poissa. Joko lumevaikutus on aivan hillitön (ja olen siinäkin tapauksessa erittäin onnellinen: lumevaikutus on ihan yhtä hyvä kuin mikä muukin vaikutus) tai sitten magnesium ja b-vitamiini tekevät ihmeitä ja olivat juuri se asia, joita hermoni kirkuen tarvitsivat.

Tuntuu samalta kuin selän hermoratoihin olisi piikitetty puudutusainetta. Tiedän täsmälleen ne tilanteet ja hetket, kun hermosäryn pitäisi tuntua polvissa, sormissa, selässä, sisäelimissä (tai jossain sisuskalujen alueella, en osaa sen täsmällisemmin kuvailla), mutta kipua ei vain tunnu. Kolan ja Nokin trimmauksen jälkeen selän olisi kuulunut olla maanantaina ihan karmeassa kunnossa. Tässä tietokoneella istuessa pitäisi edes välillä tuntua kevyttä kipua jossain kohdassa selkää. Tunne on suorastaan hämmentävä. Hermosärkyjä on ollut enemmän ja vähemmän jo niin hirmuisen pitkään, että tämä olotila tuntuu vieraalta ja oudolta. Tuntuu vähän samalta kuin sahaisi omaa täysin puudutettua sormea pois: tämän kuuluisi sattua, mutta ei vaan satu.

Kolan jalan nitkahdus oli kirkaimellisesti onni onnettomuudessa.

..käsittämätöntä..

(Tekstin kirjoitettuani ehkä ihan lievästi hämmästyksen lisäksi myös suututtaa: Miksi kukaan lääkäri ei ikinä koskaan milloinkaan kipulääkkeitä ja saikkupäiviä määrätessään ole ehdottanut lisäravinteita? >:(  )