Kylläpä tänään nauratti ihan ääneen herra Äreän toiminta. Kolahan on etenkin nuorempana ollut äärimmäisen terävä. Se on reagoinut aggressiolla ja erittäin kuivalla ruudilla vähän kaikkeen. Tai vähintään valmistautunut käyttämään aggressiota melkein mistä tahansa ärsykkeestä johtuen. Vuodet ovat kuitenkin rapauttaneet terävimmän kärjen tuosta pois. En siltikään Kolan kanssa koskaan osaa olla täysin rentona ja luottaa, etteikö se käyttäisi vaikkapa hampaitaan, jos tulisi eteen tulisi tarpeeksi yllättävä/pelottava ärsyke.
Olen ajatellut, että nykyään Kolan aggressioketju katkeaa nopeammin. Tai oikeastaan, että Kola saa vahvan hallitsemattomasti käynnistyvän toimintaketjun hallintaansa nopeammin kuin nuorena. Ja varmasti tuo on edelleen totta niissä tilanteissa, jotka Kola kokee oikeasti pelästyttäviksi. Näissä tilanteissa aggressio siis käynnistyy hallitsemaatomana syöksähdyksenä, jossa Kolalla ovat aivot mukana vain hyvin vähän, jos ollenkaan.
Mutta tänään pääsin oikeasti Kolan elämän ihkaensimmäistä kertaa näkemään, mitä tapahtuu, kun Kolan jyrähdys ei saakaan aikaan sitä, että jyrähdyksen kohde liukenee kauas Kolan ulottumattomiin. Tähän mennessä jokaikinen Kolan laumaansa hyväksymä koira on osoittanut kunnioituksensa sillä, että Kola on jyrähtänyt, uusi tulokas on väistänyt pois - ja tältä pohjalta yhteiselämä on siitä eteenpäinkin jatkunut. Kola varoittaa - murahtamalla, ärähtämällä, kohottamalla häntää, väräyttämällä huulta, tuijottamalla, vaihtoehtoja on paljon - ja koirat väistävät. Rauha säilyy ja Kola oppii luottamaan, ettei uusi tulokas tahdo mitään pahaa eikä uhkaa Kolaa.
Vaan ei Malva. Malva reagoi Kolaan, niin kuin pienen turbocockerin voisi olettaakin reagoivan: se vispaa villisti häntää ja kepsahtaa selälleen tai kyljelleen kiemurtamaan.
Kolan toiminta olisi pitänyt saada videolle. Kola sanoi naaman eteen tulleelle Mallulle ensin "MUR MUR." Malva pysyy matalana paikallaan ja vispaa häntäänsä. Onpas sitkeä tapaus. Kola lisää asteen volyymiä ja sanoo "MUR MUR!!", nostaa kulmahampaita näkyviin ja painaa kita avoinna päätään maassa kiemurtavaa Malvaa kohti. Malva ei väisty mihinkään, mutta samaan aikaan on maailman vähiten uhkaava olento, mitä olemassa olla voi. Kola yrittää vielä kerran karjahtaa, mutta sen elekieli näyttää kertakaikkisen kysymysmerkiltä. Kolalla ei selvästikään ole mitään aikomusta siirtyä aggressiossa kovempiin välineisiin, koska Malva on niin vaaraton. Oikeastaan Kola ei lopulta edes kuulosta aggressiiviselta. Se kuulostaa vanhalta papparaiselta, joka on tottunut murahtamalla saamaan, mitä haluaa. Kolan murahdus on ollut jo vuosia niin uskottava ja toimiva, että Kolalla ei ollut selkeästi mitään suunnitelmaa siihen, mitä sitten tehdään, jos kohde ei usko murahdusta. :D
Tea kutsuu Malvan pois ja tilanne raukeaa. Kolan eleissä ei näy jälkeäkään ärsyyntymisestä tai ahdistumisesta. Se ei jää kantamaan kaunaa Malvaa kohtaan.
Tämän kokemuksen perusteella väittäisin, että uusia laumalaisia kouluttaessaan Kola ei enää nykyään toimi aggressiosta tai terävyydestä käsin. Kola vaikuttaisikin - minut täysin yllättäen - toimivan jostakin seuraavanlaisesta lähtökohdasta ponnistaen:
"Jaahas. Taas uusi urpo pyrkimässä laumaan. Huoh. Kohta tuo urpo tulee urpoilemaan tähän lähelle ja sitten sille tarvitsee sanoa MUR, niin kyllä se sitten tietää paikkansa. No sieltä se nyt tulee. ..urpo. No niin. Sanoisinko tällä kertaa sitä URPOKSI vai ÄÄLIÖKSI.. Taidanpa sanoa PÖLVÄSTIKSI. Jep. No niin. Täältä tulee. ALA MENNÄ SIITÄ SENKIN PÖLVÄSTI. Sinne pakeni. Aina sama juttu.. Mikäs puuha minulla jäikään kesken ennen urpon koulutusta, hm.." Toiminta on siis rutinoitunutta ja tapoihin kangistunutta näin-mä-oon-aina-toiminu-ja-se-toimii -käytöstä.
Kolan toiminnassa pelkkä sytytyslangan savuaminen on riittänyt luomaan pelkoa ja kunnioitusta ympäristössä. Niinpä Herra Äreän ruutitynnyri on vuosien saatossa päässyt pahemman kerran kostumaan. Voihan rassukka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti