torstai 29. lokakuuta 2015

treenaamassa jälleen

Nappula Naperoinen nakutteli tänään taas keppejä. Tavoitteena on saada kepeistä Pikkarin yksi lempiesteistä, jonne on ihan maailman parasta lähteä itsenäisesti. Tällä hetkellä umpikulmaan irtoaminen sujuu paljon paremmin kuin avokulmaan irtoaminen. Lisäksi Pika ei irtoa kepeille yhtään niin hyvin sanallisella käskyllä kuin se irtoaa esimerkiksi putkeen tai hypylle.

Tänään kepit sujuivat kyllä tosi näppärästi. Pika teki kepit jopa niin, että lähetin sen suorittamaan kuutta keppiä minun seistessä paikallaan ja kun Pika lähti suorittamaan keppejä, minä lähdin Pikasta katsoen taaksepäin kävelemään. Pitäisi uskaltaa haastaa Pikkaria paljon enemmän. Ei se ole enää mikään vauva, vaikka onkin lauman napero.

Tehtiin myös A:ta ja uutena ajatuksena on ryhtyä tietoisesti opettamaan Pikalle sitä, että se oppii tekemään erilaisia juttuja A:n jälkeen ilman, että A:lla tehdyt laukat lyhenevät. Pikahan on A:n jälkeen miltei säännönmukaisesti kääntynyt sen verran vinoon minua kohti, ettei se osu A:n edessä olevaan putkeen, ellei sinne ohjata. Se ei siis ole keskittynyt lukemaan rataa, vaan katsomaan minua. Tänänä tehtiin niin, että näytin parilla suorituksella Pikalle A:n jälkeen olevan esteen (putken tai hypyn) ja palkkasin sinne irtoamisesta. Vasta sitten lisättiin A-suoritus alle. Alkoi sujua heti todella paljon paremmin kuin aiemmin! Tehtiin myös pari suoritusta niin, että harjoiteltiin ensin A:n jälkeen tuleva hypyn takaakierto ja vasta sitten tehtiin A ja takaakierto siihen perään. Sekin meni aika hienosti ottaen huomioon, että takaakierron lähetykseen en itse pysty rytmillä vaikuttamaan, vaan takaakierto tehdään kävelyvauhdista annetusta ohjauksesta. Miksi en ole aiemmin tajunnut kokeilla tälläistä treeniä? Tätä ruvetaan nyt tekemään ahkerasti, jotta Pika saisi itseluottamusta ja rutiinia siitä, että se voi samaan aikaan tehdä hyvän A-suorituksen JA katsoa ohjausta + seuraavaa estettä.

Nokin kanssa työn alla on yhä edelleen A. Ja sehän sujui varsin mallikelpoisesti! Ei niin mitään ongelmia. Tehtiin ensin pari kertaa boksin kanssa ja sitten ilman. Hyviä laukkoja. :) Puomiin haettiin lisää vauhtia sillä, että ensin palkkasin pallolla nopeista 2o2o-paikalle puomin sivusta loikkaamisista. Noki hiffasi jutun juonikuvion miltei heti ja alkoi nostaa kierroksiaan - ja vauhtiaan. Lopulta kokeiltiin kokonaista puomia, ja sehän näyttikin ihan erilaiselta kuin ennen nopeutustreeniä. Tämä oli Nokille juuri sitä, mitä se tarvitsee! :)

Tänään tuli treenattua paljon kaikkea suhteellisen suunnittelematonta, mutta lopulta treenit olivat juuri sitä, mitä tällä hetkellä tarvitaankin. :) Lisää tätä!

Ei kommentteja: