perjantai 27. marraskuuta 2015

Just because I can.

Kävin tekemässä juoksuharjoituksia Ojangon pimenneessä perjantai-illassa ja siinä samallahan voi kätevästi aktivoida palloilla kolme koiraa. Lopulta palloista oli jäljellä hiekkavaahtokuorrutteiset raadot ja polven lihaksia oli haastettu vähintäänkin tarpeeksi.

Isot luopuivat omista pallonromuistaan ilman suurempia taikatemppuja - ja pallot joutuivat kentän roskikseen. Pika sitä vastoin.. No. Yritin pyytää nätisti. Yritin pyytää vähän rumemmin (tosin alkoi naurattaa). Mutta ihan pelleilyksihän puuha sitten meni. Riiviö tuli kyllä ihan lähelle, mutta ei nin lähelle, että olisi edes etäisesti ollut toiveita saada napattua pellehermannilta aarre pois. Luovutin ja ryhdyin odottelemaan. Minuutit kuluivat eikä pallo pudonnut pikkusankarin suusta. Lopulta touhua oli jatkunut jo sen verran pitkä tovi, että kaivoin kännykästä videokameran esille ja annoin Pikan rauhassa nauttia passiivisaggressiivisesta loppuverryttelystään. :D


Ei kommentteja: