lauantai 21. marraskuuta 2015

kepikepi

Aamulla käytiin taas katsomassa kisoja. Ja medien päätteeksi Pikkari pääsi tekemään Ojangon ulkokentälle muutaman madalletun puomin. Herra Pikkarström teki varsin hyviä suorituksia. Viimeinen suoritus oli ihan napakymppi, joten siihen oli hyvä lopettaa. Itsenäisesti hyvällä nopeudella koko puomi ja vapautus vasta käskystä. Jes jes. :)

Illalla Nokikin pääsi hallille uurastamaan. Nokin tukka alkaa olla sen verran pitkä ja tuuhea, että Nokilla tuli todella hiki keppitreeneissä. Myös Nokin aivot hikoilivat. Ja kun Nokin aivot hikoilevat, niin siitä tulee kuulkaa meteliä. Paljon meteliä. Ja vaahtoa.

Nokin piti vain tehdä kepit. Mutta siinä oli aivohalvaus lähellä, kun keppien takana noin metrin päässä oli putken suu. ;) Noki sinkosi putkeen kerta toisensa perään. Ja karjui ja vaahtosi. Lopulta keksin, että kun takaaleikkaan avokulmaan (A) mennessä, niin Noki kääntyy kiltisti kepeille. Jos vain lähetin kepeille ja rintamasuuntani oli epämääräisesti keppien (ja putken) suuntaan, niin Noki vilahti putkeen.

Umpikulmaan (B) kääntyminen oli yhtä haasteellista. Noki tarjosi putkeen menoa, keppien puolesta välistä keppien tekemistä, huutamista, pomppimista ja paikallaan pyörimistä. Saatiin kuitenkin lopulta onnistumisia umpikulmaankin. Mutta harjoittelua tämä tosiaankin vaatii yhä edelleen. :D

Pika teki vinokeppejä. Tavoitteena on, että kepit ovat mieluisa este ja niihin voi fokusoida samalla tavalla kuin muihinkin esteisiin. Hyppy-hyppy-umpikulma -suoritus alkoikin luistaa ja Pika irtosi ihan hitsin hyvin yksin suorittamaan hypyt ja kepit. Avokulma oli taas vaikeampi, Pika meni turhan herkästi toiseen väliin. Mutta hyvin se nakutteli kepit yksin loppuun asti, eikä häiriintynyt myöskään siitä, jos vedätin piiiiitkälle sivulle ja eteen. Treeni oli kovin onnistunut, sillä lopulta Pika jopa karkasi kepeille, kun yritin ohjata ihan toisaalle. :D Erittäin jees! ;)

Ei kommentteja: