maanantai 20. kesäkuuta 2016

Agilityn SM2016

Melkoinen viikonloppu kaikkineen.

Ystäviä. Tuttuja. Jännitysnäytelmiä. Huikeita suorituksia. Kaatosadetta. Riskinottoa. Epäonnistumisia. Taistelua. Ja lisää sadetta.

Lauantaina menin Nastolan kisakentille jo hyvissä ajoin aamulla tuttujen ja seurakavereiden - ja tietysti erityisesti maksijoukkuetovereiden - ratoja seuraamaan. Noki jäi vielä Ahtialaan lepäilemään. Jari Helin oli suunnitellut varsin hauskan radan. Se oli omasta näkökulmastani joukkueradoista mukavin, sillä radalta löytyi suoraa tykitystä ja sopivasti kääntymistä. Cara, Sinna ja Remu tekivät pohjatyöt, ja minulle ja Nokille jäi vastuulle joko tehdä joukkueelle tulos, tai hyllyttämällä hyllyttää koko joukkue.

Rataantutustumisessa aika tuntui jotenkin kummasti loppuvan aivan kesken. Neljä ensimmäistä estettä jäivät hämärän peittoon ja ennen omaa vuoroa koitin vielä tuijotella niiden sijainteja, että osuisin varmasti neloshypylle Nokin kanssa enkä suuntaisi valssia kolmoselta ihan pieleen. Puomin jälkeen oleva hyppy oli rämähtänyt useammalta koiralta alas, ja sitä pelkäsin Nokinkin kohdalla. Samoin A:n jälkeen ollut käännöshyppy oli pudonnut erittäin monelta, sillä pohja pehmeni hypyn ponnistuspaikalta sateen takia. Onneksi A:ta ennen olivat kepit, joille jätin Nokin yksin ja sain tarvittavan etumatkan käännöshypylle. Loppusuoralla päätin ehtiä tekemään persjätön putkien väliin, maksoi mitä maksoi. Ja se maksoi. Nimittäin tuon loppusuoran aikana leikattu polvi ilmoitteli itsestään. Maaliin juostiin melkein rinta rinnan ja luulin, että tehtiin nolla. Noki oli kuitenkin loikannut puomin ylösmenon ja siitä vitonen. Tunne oli tästä huolimatta huikea. Pystyttiin jälleen kerran tekemään hieno suoritus joukkueradalla!



Sunnuntain karsintahypärin rataantutustumisessa aivot eivät meinanneet oikein päästä mukaan, kun leikattu polvi oli niin hemmetin kipeä. Todennäköisesti joku arpikudos on taas repeytynyt, koska polvi tuntui ikään kuin revähtäneeltä. Se häiritsi keskittymistä ja pakotti miettimään, miten ohjaan radan, jos en ehdi mihinkään. Tästä syystä en tutustumisen missään vaiheessa pystynyt tekemään lopullista päätöstä radan ohjauskuvioiden suhteen, vaan arvoin eri vaihtoehtojen välillä vielä siinä vaiheessa, kun oli enää 10 koiraa matkaa meidän vuoroon. Päätin jättää alusta yhden vastakäännöksen pois, vaikka en ollut kyseistä vaihtoehtoa edes kokeillut tutustumisessa, koska mitä vähemmän kääntyilen, sitä enemmän jää aikaa esteeltä toiselle siirtymiselle. Keppien jälkeen päätin mennä "ulkokaarretta", koska jos jään pahasti jälkeen, on vielä mahdollisuus pelastaa rata käskyttämällä Nokia yksin eteenpäin ja saada se mahdollisesti silti kääntymään päätyhypyn jälkeen oikeaan suuntaan radan jatkoa ajatellen. Myös loppusuoran valmistauduin ohjaamaan tarvittaessa takaa.

Alun vastakäännöksen pois jättäminen osoittautui äärettömän hyväksi päätökseksi, sillä olin auttamattoman myöhässä neloshypyltä. Noki ehti pyörähtää hypyn ponnistuspaikalla ja tuomaroin itse siitä Nokille kieltovitosen. Keppien aikana sain viimein jalat liikkeelle ja siitä eteenpäin mentiin suunnitelmien mukaan. Siitä on aivan hillitön etu ja hyöty, että voin jättää Nokin nakuttamaan keppejä ihan yksikseen ja pinkoa eteenpäin ilman, että millään tavoin jään tukemaan Nokin keppisuoritusta. Se ei tarvitse katsetta tai kättä, vaan tekee kepit loppuun ja sen jälkeen suorittaa itsensä ja minun välissä olevat esteet.

Loppusuoralla useampi koira oli lähtenyt okserille ennen aikojaan. Oma suunnitelmani oli sanoa "NOKI" ennen viimeistä käännöstä. Suunnitelma toteutui sen verran painokkaasti, että hoin NOKIa varmaankin kolmeen otteeseen. Nokin liikkumisesta näkee, että se vaihtaa "NYT MENNÄÄN!" -asenteen "???"-tilaan, eikä edes harkitse okserille lähtemistä, kun ei ilmiselvästi osaa yhtään arvata, mitä olen tulossa siltä pyytämään. Aikaahan se syö, se on ihan fakta. Mutta kipeän polven kanssa ei ollut oikein vaihtoehtoja. Loppusuoralla päästän Nokin ohi, koska olen tuomaroinut itselleni sen vitosen, eikä tarvetta hötkyilylle näin ollen ole, sillä olin jo etukäteen tullut siihen tulokseen, että vitosella meillä ei ole mitään asiaa finaaliin. Noki suorittaa okserin ja loput kaksi hyppyä ja tullaan maaliin. En sen suuremmin tuulettele, koska mitä sitä vitosta tuulettamaan. Muutamaa minuuttia myöhemmin löydän seurakaverit ja saan kuulla, että suoritus olikin nolla. :O Kyynelet eivät todellakaan ole kaukana. Me ollaan finaalissa?! Ei voi olla totta? Nolla? Siis ihan oikeastiko me ollaan finaalissa? Sielläpä siellä.

Finaalirata herätti kuhinaa jo ennen tutustumista. Kepit ja putki metrin päässä toisistaan ja koira pitäisi saada kepeille. Oma fiilis oli ihan loistava tästä huolimatta. Tutustumisessa ei jännittänyt, enkä oikeastaan seurannut yhtään, mitä muut aikoivat alun kepeillä tehdä. Oma päätökseni oli mennä pituuden putken puolesta oikeaa reunaa ja linjata oma liike niin, että jos Noki menee putkeen, se tekee kyllä ihan täysin vastoin minun liikelinjaani ja tulee jaloille. Kakkoshyppy oli sijoitettu niin, että jos aikomukseni on mennä pituuden oikealta puolelta, on kakkoshypyn takaakierto lähetettävä kaukaa ja sitten vain pelattava upporikasta ja rutiköyhää: joko ehdin ohjaamaan kepit ja linjaamaan Nokin pois putkelta tai sitten lähden liian aikaisin kakkoselta ja Noki ottaa kiellon. Päätin tietoisesti, että Nokin vastuulle jää kakkoshypyn lukitseminen ja minulla ei yksinkertaisesti ole aikaa jäädä auttamaan sitä hypylle. Puomilta lähteneen piiiitkän kaartuvan suoraan etenemän päätin ohjata "luuseripuolelta" eli juosta putken ulkokaarretta ja sitten vain räpeltää jotenkin Noki seuraavalle poikittaishypylle. Pelkäsin polven puolesta. Pelkäsin, että olen putken suulla taklaamassa Nokin leikatulla polvellani, jos menen sisäkaarretta ja olenkin myöhässä.

Niin siinä sitten kävi, että Noki piti huolen omasta tehtävästään, lukitsi kakkoshypyn ja jäi suorittamaan sitä, kun minä olin jo kaukana. Nokin laskeutuessa olen kolme metriä sen edellä ja lopulta olen kepeillä niin pitkällä, että tukin Nokin pääsyn keppien ensimmäiseen väliin. :D Uskomatonta. Tuota vaihtoehtoa en todellakaan tullut edes etäisesti ajatelleeksi. Ongin Nokin takaisin, eikä se lipsahda putkeen tässäkään vaiheessa, vaikka niin on ties miten moni koira tehnyt. Saan Nokin kepeille, mutta sivusilmällä näen, että tuomari nostaa kätensä kiellon merkiksi. Silmänräpäyksen olen ehtinyt ajatella, että "äh, ei ollut nolla, joten jatketaan vaan matkaa", mutta seuraavassa hetkessä päätän, että perhana tahallaan en rupea finaalirataa hyllyttämään. Noki tulee pois kepeiltä ja suunnistaa putkelle. Mattsson ristii kätensä hylkäyksen merkiksi, mutta kuin ihmeen kaupalla Noki kiltteilee niin paljon, että se luopuu putkesta ja palaa kepeille. Mattsson ei pääsekään nostamaan ristittyjä käsiään. Hah!

Puomille oli tarkoitus vähän rytmittää, että ylösmeno osuisi. Kepit ovat kuitenkin vieneet pään mukanaan, eikä rytmitys käy edes mielessä. Noki loikkaa ylösmenon, mutta minä en sitä tiedä. Puomin jälkeen olleen putken aikana ja sen jälkeen melkein olisi alkanut itseäkin naurattaa - jos sellaiseen olisi ollut aikaa - kun omasta suusta tulee N O K I -karjaisuja sellaisella volyymillä ja asenteella, että ei ole tähän mennessä tullut sillä tavalla Nokia käskytettyä. :D Pinkaisen vauhtiin ja vaihdan lennossa "luuseripuolen" ohjauksen persjättöön ja putken sisäkaarteen puolella juoksemiseen. Sanna huutaa yleisesöstä, että "kunnolla loppuun asti!!!" ja sen seurauksena pyörin ennen keinua olevalla hypyllä hieman hengen hädässä ja taistelen tilannetta takaisin hallintaan, sillä en ehdi yhtään katsoa tai ennakoida, miten Noki hypyn ponnistaa tai mihin se tulee laskeutumaan. Sähläyksen tunne katoaa, kun saan keinun ja Nokin näköpiiriini ja tehdään rata loppuun. Tuloksena 15 virhepistettä ja sekunnin verran yliaikaa.


..ja yhteistuloksissa lopulta 10. sija.

Kymmenes sija. Noki on vuoden 2016 AgilitySM-kisojen kymmenes.

Se on seuramme paras maksiyksilösijoitus ikinä. Se on tietääkseni paras maksiperroyksilösijoitus koko Suomen rotuhistoriassa. Se on enemmän kuin mihin kuvittelin meidän ikinä pystyvän.

Illalla Noki söi oman ruokansa lisäksi lasagnea, piimää ja kermavaahtoa.

Viikonlopun sijoitukset siis lopulta olivat
YksilöSM: 10./285 
JoukkueSM: 24./97






Ei kommentteja: