tiistai 7. kesäkuuta 2016

pikan kanssa

Taas niin hyvä mieli Pikan treeneistä. Tuntuu maagiselta, miten paljon Pika osaa, kun sitä vain tajuaa haastaa. Se ei tunnu samalla tavalla maagiselta kuin Nokin kanssa. Nokin kanssa tuntuu siltä, että se osaa asioita, joita en ole sille tietoisesti opettanut. Se vain osaa. Se lukee ajatuksia. Pikan kanssa tuntuu maagiselta siinä mielessä, että Pikalle olen tietoisesti yrittänyt opettaa vaikka mitä, ja vihdoin alan saada siitä irti sitä osaamista, jota olen siihen pyrkinyt tankkaamaan vuosien varrella.

Tänään Pika osasi tehdä kepit alusta loppuun, vaikka lähetin kepeille kaaaukaa ja olin koko suorituksen ajan kepeiltä sivusuunnassa liki seitsemän metrin päässä. Olisin voinut melkein vannoa, ettei se sellaista vielä osaa. Mutta osasi se.

Tänään Pika osasi tulla japanilaiseen (tai mikä flippi se mahtaakaan olla..), kun vain tein rohkeasti niin kuin tekisin Nokin kanssa. En kerta kaikkiaan tykkää ohjata välistävetohenkisiä kohtia puolivalsseilla. En osaa ajoittaa niitä, eikä sellainen sovi ketteryystasolleni. En vain osaa enkä ehdi enkä taivu. Niinpä pyörin kokonaan itseni ympäri ja saan sillä aikaan sen, minkä moni muu tekisi puolivalssilla. Ja tänään Pika tajusi heti ekasta yrityksestä, mitä siltä noin toimimalla halusin.

Tänään Pika osasi sen, jonka se nyt näyttäisi ihan oikeasti ja kunnolla osaavan niin treeneissä kuin kisoissakin: Se irtosi takaakiertoihin hirmuisen hienosti. Sille näyttäisi sopivan kuin nenä päähän kaukaa tehdyt "kaukoniistot". Lähetän kaukaa taakse ja ikään kuin niistolla nappaan Pikan mukaani. Noin toimimalla pääsen vedättämään ja tsemppaamaan Pikaa kiihdyttämään käännöksestä.

Tänään Pika osasi rutistaa itsestään keskittymistä ja vauhtia, vaikka oma treenivuoro oli jo ihan viimeisillä minuuteillaan. Oltiin tehty jo paljon ja se kaikki oltiin tehty hyväntuulisesta raivosta puhkuen. Ja silti Pikkari vain jaksoi. :)

Tämä osaamistaso siirretään vielä joku päivä kisakentille. Pika osaa. Pika haluaa. Pika pystyy. Luota. Tarjoa haasteita. Keskity. 


Ei kommentteja: