Kola kirjautui sisään Sopulitien eläinlääkäriasemalla varttia yli neljä. Lääkäri otti Kolan tiedot ylös ja tyrkkäsi kankkuun nukutuspiikin. Kolalle meinasi tulla paha olo juuri nukahtamisen hetkellä. Sama ilmiö tapahtui myös lonkkakuvien yhteydessä. Oksu ei sitten kuitenkaan lopulta tullut, vaan uni voitti.
Jätin ukkelin sinne lääkärin kanssa ja hymähdin lähtiessäni, että "kai se nyt pärjää, jos mä tästä lähden tonne odotushuoneeseen..?" Hämmästyin, kun lääkäri vastasi, että "Jos en pärjää, huudan apua." Siis ihan asiallisesti totesi. :O Mikä voi olla sellainen tilanne, että a) kastraatiossa ei pärjää JA b) ei voi poistua paikalta vaan tarvitsee huutaa apua? :D
Käytiin Nokin kanssa Kolan operaation aikana kävelemässä ja 20 minuutin pikkukävelyn jälkeen hain nukkuvan Kolan auton takakonttiin. Itse operaatio siis vei lääkäriltä 15 minuuttia. Nopeaa se on, ei voi muuta sanoa.
Kotiin päästessä käytiin painiottelu Emppu vs. löysä liha. Suurilla voimillani sain kyllä Kolan pois takakontista ihan näppärästi. Ensimmäinen painihaaste kohdattiin, kun takakontti olisi pitänyt saada kiinni. Lopulta sain Kolan aseteltua niin, että toisella kädellä yletin sulkemaan takakontin. Toinen painihaaste oli kerrostalomme alaovi. Laskin Kolan suosiolla maahan ja avasin oven. Maasta löysän 20 kilon nostaminen kävi työstä ja olikin painiottelun kolmas erä. Lopulta sain Kolan hissin ovelle ja hetkisen kuluttua hissin ovenkin auki. Kun viimein laskin herran unikeon olohuoneeseen uinumaan, hiki suorastaan roiskui. Olin ihan litimärkä siitä painin määrästä. HUH.
Painiottelu päättyi siis onnellisesti Emppu 1 - löysä liha 0.
9 kommenttia:
Löysästä lihasta tuli mieleen, että kun Partis oli nukahtanut ja sitä alettiin siirtää, tarjouduin auttamaan kantamisessa. Eläinlääkäri (minunkokoinen nainen) totesi iloisesti ettei tarvitse, ja jotenkin... kasasi sen 20-kiloisen löysän mötkäleen sievään sumppuun ja kantoi pois! Hmm. Tekniikkalaji, näemmä. Minä pystyn hätinä nostamaan tuota edes hereillä olevana. ;)
Ja just siitä syystä kävin hakemassa otuksen kotiin vasta kun se oli jo herännyt ja käveli jotakuinkin tukevasti omilla jaloillaan... ;D Vaikka kyllähän se sammui taas heti kotiin päästyään.
Rauhallista toipumisaikaa! :)
Jos toipuminen käy yhtään niin nopeasti kuin Nokilla, niin Kola on pelikentällä parissa päivässä. Me ei mitään tötteröitäkään saatu mukaan, vaan ihan saa piski olla vapaasti. Eikä sairaslomaakaan määrätty, vaan Kola saa heti tehdä ja mennä sen verran kuin itse haluaa. :)
Huh. Täytyy sanoa, etten uskaltaisi ottaa sitä riskiä, että koira pääsee repimään haavan auki. Tai vaikka vain nuolemaan sitä niin, että tulehtuu. Tokihan urokset vissiin usein jättävät haavan paremmin rauhaan kuin nartut, mutta silti.
No, toivottavasti Kola ei päätä ryhtyä omatoimisiin hoitopuuhiin! :)
Lääkäri oli sitä mieltä, ettei koira saa haavaa rikki ja pistoksena laitettu 2 viikkoa vaikutukseltaan oleva antibiootti estää tulehduksen. En sitten kyseenalaistanut, ja Nokin perusteella kokemus on, ettei Nokikaan huomioinut haavaa mitenkään. Onhan mulla toki kotona tötteröitä ja pohdinnassa on, pistänkö huomisen työpäivän ajaksi Kolalle kuitenkin tötterön, niin voin sitten olla rauhassa töissä.
Ummh... aika monet koirat OVAT saaneet haavan rikki. ;) Minä laittaisin tötterön edes työpäivien ajaksi, onpahan oma mielenrauha taattu. Ei siitä haittaakaan ole.
(Vaikka Partis tuossa patjalla mulkoileekin minua siihen malliin, että on toista mieltä. :D Tosin sen mielenosoitus voi johtua myös erinäisten ruumiinosien menetyksestä.)
Molempien kastraatioiden jälkeen tuo lekuri on korostanut, että koira saa kyllä nuolla haavaa, jos siltä tuntuu ja että siitä ei ole haittaa. Tikit on piilossa haavan sisällä ja haava pituudeltaan parin sentin luokkaa. En tiedä, mihin tuo lausunto perustuu, mutta kovin vakaasti lääkäri tuntui sanojensa takana seisovan. Sain siis kotiintuomisina Kolan ja muutaman särkylääkkeen.
Jännää. Mutta eipähän ole ensimmäinen kerta, kun eri eläinlääkäreiltä saa keskenään ristiriitaisia ohjeita. ;) Ja täytyyhän se toki aina katsoa koiran mukaan; jos koira antaa haavan olla rauhassa, niin mikäs siinä (vaikken siltikään uskaltaisi jättää omaani ilman kauluria sen ollessa yksin).
Partis on ehtinyt jo tämän ekan illan aikana osoittaa, ettei se tartte kuin pari varomatonta sekuntia käydäkseen haavan kimppuun hampaineen. Vaikka muuten onkin ihan rauhallinen eikä vaikuta kivuliaalta. Mutta se nyt ottaa muutenkin nuo takajalkojensa välissä olevat asiat kovin vakavasti. ;D
:D Voi Partis..! :D Kolalla ei ole pienintäkään kiinnostusta haavaa kohtaan.
Mutta Kola on lopettanut puhumisen. :/ Se ei suostu juttelemaan mulle mitään. Ehkä sillä on paha mieli tai paha olo tai nukutuspiikki vaikuttaa vielä.. Tosi outoa katella Kolaa, jonka kasvojen ilme ei sano yhtään mitään. Ei siis pienintkään asiaa. Se vaan on. :/
No mutta. Kola puhuu aina Asiaa, ei koskaan puutaheinää. Ei se tietenkään voi jutella käytyään just kunnon tripillä. Saattaisi vaikka puhua ohi suunsa. Vaikka jotain hempeää.
Partis puolestaan piti äsken ulos lähdettäessä ihan ihme mursumölinää. Tuijotteli minua silmät vähän harittaen ja selitti minkä ehti. Kovasti tuntui olevan asiaa, mutta artik.. kula.. aatio ei ihan pelittänyt.
Voi näitä poikia.
Lähetä kommentti