Kunpa pääsisi joskus sukeltamaan Kolan aivoituksiin. Luin Lemmikkipalstat.nettiä (,koska siellä puhutaan _pelkkää asiaa_) ja siellä Päivän Peilin puolella pohdittiin, osaako koira ajatella. Itse en usko, että koira pystyisi ajattelemaan kovin pitkälle eteenpäin tai taaksepäin, vaan se elää pitkälti tässä hetkessä. Mutta aika mahdotonta on uskoa myöskään sitä, etteikö koira muka jotain ajattelisi. Eihän pelkkien viettien ja vaistojen varassa toimiva toimisi niin kuin koirat joskus toimivat.
Toki on ymmärrettävää, jos koira lähtee vaikkapa jäniksen perään. Se toteuttaa siinä viettejään. Tai jos se harrastaa humppailua vastakkaisen sukupuolen edustajan kanssa. Hormonit ja sukupuolivietti vievät ja koira sen kun vikisee. Tai vahtiminen ja siihen liittyvät reaktiot ja toiminnot. Ymmärrettävää.
Mutta mikä halvatun vietti tai hormoni silloin vie, kun Kola istuu vartin keskiyöllä parvekkeella ja tuijottaa typötyhjää katua? Vartin. Ei ääniä. Ei liikettä. Ei niin mitään.
Sen vielä ymmärrän, että Kola tassutteli parvekkeelle (lasitettu iso parvekkeeni, joko kerroin että rakastan sitä!), kun avasin oven tuulettaakseni hieman. Kola meni tuoksujen mukana. Senkin ymmärrän, että istui siihen parvekkeen lasi-ikkunan eteen katsomaan kadulle. Mutta sen jälkeen ei mene kaaliin, että kyse olisi pelkästä vietistä tai vaistosta.
Lasittunut katse. Korvat rentoina pääkallon myötäisesti. Häntä pysähtyneenä. Kaiken kaikkiaan koko koira näytti pysähtyneeltä. Ei se ainakaan vahtinut, sillä sen vietin käyntiin hyrähtämisen tunnistan kyllä. Kola ei myöskään kurkistellut parvekkeen luukusta sinne tänne vaan tuijotti vain eteensä.
Kola näytti... mietiskelevältä. Pohdiskelevalta. Tai synkältä. Ehkä se oli vain sellainen synkkävaiston varassa toteutettu synkistelyhetki. "Saatana tätäkään katua kukaan koskaan kulje. Perkele."
En tiedä.
2 kommenttia:
Se on Syvämietteisen Koiran Yksinäinen Hetki.
Vanu harrasti samaa entisessä asunnossa. Havahduin melkein joka yö jossain vaiheessa siihen, että se istui ranskalaisen parvekkeen verhon alla ja katseli vain ihan hiljaa ulos, sellainen puoliksi lasittunut katse silmissään.
Meidän koirat istuu sohvan käsinojalla koko päivän ja tuijottavat ikkunasta ulos. Olen joskus luullut niiden tekevän liikelaskentaa, mutta voi se olla pääkopan tyhjentämistäkin stressaavasta elämän tyylistä... ;)
Kati
Lähetä kommentti