Kolan kanssa hyvä treeni koostuu seuraavista asioista:
1) Omistajan hyvä mieli.
2) Omistajan hyvä mieli.
3) Omistajan hyvä mieli.
Sekoita ainekset ja tarjoile Kolalle agilitykentällä. :)
Olen ihan oikeasti oppinut ottamaan Kolan kanssa huumorilla. En mitenkään löysin rantein tai niin, että tehtäisiin tahallaan jotain-vähän-sinne-päin. Me tehdään ihan kunnolla ja yritetään parhaamme, mutta ryppyotsaisuus on pyyhitty pois. Täysin. Kolan hysteerinen rakkaus agilityyn näyttää minun silmissäni tällä hetkellä rakastettavan sympaattiselta ja sen dynamiittiräjähdykset aiheuttavan pelkkää hyvää mieltä. Ei stressiä tai ahdistusta. Rutistelen ja pussailen hassua lyhytsytytyslankaista otustani ja möyritään yhdessä onnistuneiden (ja epäonnistuneiden) juttujen jälkeen.
Tänään Kola pääsi taas kouluttajien treeneihin mukaan. Kouluttamassa oli Annan aviomies Petri. Petrin reaktio Kolaan oli tuttu: "Oho. Wau. Se on nopea." No onhan se. :D Radalla lähinnä räpiköin, että pysyisin Kolan vauhdissa. Radan kolme putkea aiheuttivat sen, että olin jatkuvasti myöhässä. Nauratti kovasti. "Sun tarvii opettaa tota sun koiraasi irtoomaan ja tekemään kauempaa ja lukemaan rataa, koska susta me tuskin saadaan ton nopeempaa." Oliko se kehu vai joku muu, se jäi epäselväksi, mutta hihitytti silti.
Rata päättyi siihen, että Kolan olisi pitänyt kiivetä tekemään puomi. Ikävä kyllä - tai Kolan riemuksi - puomin ylösmenon vieressä oli putki, johon pystyi räjähtämään kerta toisensa jälkeen. Lopulta Petri meni seisomaan putken suulle niin, että jalat peittivät putken. Kola inhoaa vieraita miehiä, joten ratkaisu oli toimiva. Tai niinhän sitä luulisi. Kola kyllä inhoaa vieraita miehiä, mutta miesinho ei pääse lähellekään agilityyn kohdistuvaa intohimoa. Niinpä Kola syöksyi kohti Petrin jalkoja, imaisi varmaan kyljet sisään ja pinnisti itsensä Petrin jalkojen välistä putkeen ihan hirveällä vauhdilla. Nauratti vielä hieman lisää. :D Tehtiin vielä kerran niin, että Petri peitti putken suun takillaan. Kola syöksyi. Ja syöksyi. Syöksyi. Kunnes ihan viime hetkellä teki paniikkijarrutuksen ja pysähtyi kuono kiinni Petrin takissa. Kolan pokka petti ihan viimeisellä sentillä, eikä se sitten rohjennut testata, mitä tapahtuu jos syöksyy takin läpi.
Mainio mainio hypersuperKola. :)
Kola on minun pieni projektini, jonka kanssa piiperretään kaikkea pientä mukavaa: kontakteja ja keppejä ja sen sellaista. Ja ehkä jonain päivänä olen niin hyvä, että riitän Kolalle myös radoilla, en pelkissä pikkupiiperrystreeneissä. :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti