Kola puhkui ja pullisteli intoa, kun pääsi treenaamaan ihan ilman Nokia. :) Ukkeli oli jotenkin ihan tohkeissaan ja onnellinen. Kun päästiin vuorollamme radalle, ehdin tehdä Kolan kanssa kai viisi tai kuusi ensimmäistä estettä ennen kuin tuli joku moka. Lähdin viemään Kolaa uudestaan radan alkuun. Kun Kola jäi lähtöpaikalle, Anne tokaisi jotain, mikä porautui aivoon ihan välittömästi ja osoitti ainakin minulle, että meidän treeniä katselee tällä hetkellä ihminen, joka todellakin tietää koirista paljon.
"Sä ET voi hermoilla. Sun täytyy pysyä TÄYSIN rauhallisena. Et lähde mukaan sen kierroksiin."
W a u.
Kolan kanssa on tullut treenattua vuosia, eikä kukaan ole koskaan osannut tuota asiaa sanottaa tuolla tavoin. Kolan pulmien kanssa on paininut yksi jos toinenkin ihminen ja olen hakenut apua sieltä, täältä ja tuolta. Olen saanut neuvoja, että "ärähdä sille" tai "älä huomioi sitä" tai "pistä se kuriin" tai "kehu sitä" tai "vie se seinään".. Kaikenlaisia varmasti monelle koiralle sopivia ohjeita.
Ja sitten siinä seisoo ihminen, joka viiden esteen suorittamisen jälkeen tietää, miten pitää toimia. Sillä niin Kolan kanssa on pakko toimia. Jos haluan työskennellä sen kanssa, minun on oltava tasapainottava voima. En voi lähteä edes ajatuksen tasolla sen kierroksiin mukaan, vaan minun on rauhoituttava sitä enemmän, mitä enemmän Kolan kierrokset nousevat. Ja mitä vakavammin Kola homman ottaa, sitä iloisemmin ja huumorintajuisemmin minun pitää toimia. Tämän olen oppinut nyt hieman yli vuoden aikana kantapään kautta kokeilemalla, joten sikäli Annen kommentti ei muuttanut omassa toiminnassani mitään. En ollut lähdössä Kolan kierroksiin mukaan. Mutta osoittaa minulle melkoista koiratuntemusta, että pystyy näkemään tuollaisen asian noin lyhyessä hetkessä.
Kola toimi tänään paremmin kuin kai koskaan. Ja pääsyy siihen lienee, että minä olen oppinut liikkumaan. Toki Kolakin on varmasti oppinut jotain - esimerkiksi hermojen hallintaa, koska se ei saa minulta enää tukea kierroksilleen - mutta tässä kohtaa ottaisin silti kunniasta pääosan itselleni, jos se vain sopii. ;)
Kola pystyi tekemään takaakiertoja, poispäinkäännöksiä, takaakiertosokkareita, jaakotuksia, eteen ja sivulle irtoamisia... :) Kunhan saan Kolan liikkumistapaa haltuun ja opin sopeuttamaan omaa liikkumistani ja ohjaamistani sille paremmin sopivaksi, niin en näe mitään estettä nollienkin saamiseen. :) Tällä hetkellä en osaa suhteuttaa omaa liikettäni oikein mitenkään Kolan liikkeeseen, enkä osaa ennakoida, miten mikäkin liike Kolaan vaikuttaa. Niinpä ohjaaminen tuntuu aika arpapeliltä. Mutta onneksi tuota on mahdollista oppia. Lisäksi käytän edelleen ihan liikaa aikaa siihen, että pinnistelen ehtimisen äärirajoilla ja kulutan energiaa "MÄ EN EHDI" -ajatukseen. Täytyy opetella ohjaamaan Kolaa ennakoiden.
(Helpommin sanottu kuin tehty.. :D Mutta onhan tässä aikaa opiskella.)
Treenien jälkeen Kola vaahtosi ja puhkui. Se oli ihan puhki. Kehuin ja rutistelin työn sankaria ja Kola nautti selvästi tilanteesta. :)
Ai niin. Treenien lopussa tehtiin nopeaa juoksurataa, jossa haasteena oli J-putken juokseminen. Kuulemma oli ollut monelle koiralle haasteellista säilyttää usko siihen, että putkesta pääsee ulos, kun koiran pistää sukeltamaan J:n sisään niin, että ensin on pitkästi suoraa putkea ja sitten tiukka kurvi. Kola räjähti J-putkiin kuin hiukkaskiihdyttimeen, eikä todellakaan jäänyt epäröimään putken kanssa. Putken jälkeen edessä oli hyppy, jonka jälkeen piti saada koira kääntymään nopeasti seuraavalle hypylle. Kola linkosi itsensä hiukkaskiihdyttimestä seuraavalle hypylle sellaista vauhtia, ettei käännöksistä tullut oikein yhtään mitään. Niinpä Annen innostamana lähdin testaamaan, miten hyvin Kola osaa suhina-jarrutuksen. Lähetin Kolan putkeen ja juoksin itse hypyn taakse suhinalla jarruttamaan Kolaa. Kola sukelsi putkesta edessä olevaa hyppyä (ja samalla hypyn takana seisovaa minua) kohti TÄYSILLÄ. Suhisin ja painuin Kolaa kohden molemmat kädet ojossa.
TUMPS.
Tuli osoitetuksi, ettei Kola osaa suhinajarrutusta.
Se ei myöskään täydessä viettihurmoksessa osaa tai halua tai viitsi väistää, vaan läsähtää päin kuin kärpänen auton tuulilasiin. :D :D Onneksi ehdin reagoida sen verran, että otin askelen poispäin, jolloin oma liikkeeni oli Kolan kanssa samansuuntainen, eikä törmäys ollut niin voimakas. Hihitytti ihan hillittömästi. Useinhan sitä tulee sanotuksi, että "koira tuli hypyssä päälle, kun en väistänyt ajoissa", mutta en kyllä itse koskaan ole nähnyt, että koira tulisi tuolla tavalla ihan kirjaimellisesti päälle. Aivoihin tatuioitui vain silmät palaen päin syöksyvä piski, joka ei reagoinut millään näkyvällä tavalla suhinaan ja päin kumartumiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti