Saviojan Annen sanoittama huomio Kolasta mietityttää edelleen. Tässä viikon aikana olen tiedostanut, että "älä mene mukaan sen kierroksiin, pysy itse rauhallisena" -ajatus kantaa läpi Kolan kaikkien elämän osa-alueiden.
Tänään oltiin poikien kanssa lenkillä Miian, Milkan, Jassun, Pepin ja Lukan (Pepin veli) kanssa. Tunnin lenkin aikana Kola osoitti useassa kohdassa erittäin selvästi sitä, miten joko tuen ja lisään sen reaktioiden suuruutta tai vastapainoisesti tasoitan ja vähennän sen reaktioita. Eikä tämä lisääminen tai vähentäminen toimi oikeastaan millään käskyllä, vaan minun eleeni, ilmeeni, liikkeiden nopeus ja äänensävyni saavat Kolassa aikaan reaktioiden laatua. Voin toki käskyttää Kolan istumaan paikoilleen ja näennäisesti rauhoittaa sen, mutta siinäkin tilanteessa - vaikka Kola istuisikin käskystä - voin helposti joko hermostuttaa Kolaa tai rauhoittaa sitä. Eli pelkkä istu-käsky ei itsessään aiheuta mitään "tunnetilan" muutosta Kolassa.
Kun käveltiin poikien kanssa kohti päiväkodin kulmalla olevaa tapaamispaikkaa, matkanvarrelle sattui remonttimiessakki ja kauhakuormaaja. Miehet häärivät kauhakuormaajan ympärillä ja jättimäinen kauha raapi asfaltin pintaa, jyrisi ja kolisi korvia huumaavalla äänellä. Reittimme kulki jalkakäytävän tukkivan kauhakuormaajan ohi, joten keräsin koirat hyvissä ajoin lyhyelle hihnalle ja ängettiin itsemme metelin ohi. Tiesin jo kauhakuormaajaa kohti kävellessä, että Kolaa tulee jännittämään liikkuva ja kovaa ääntä pitävä kauha. Nykyään en joudu enää tietoisesti niin kauheasti miettimään, vaan toimin aika tiedostamatta, kun valikoin sopivia tapoja reagoida Kolan mielentiloihin. Kola laski häntänsä alas ja veti korvia luimuun. Minun vastaukseni Kolan hiljaiseen "o-ou!" -huutoon oli, että pidin katseeni suoraan eteenpäin ja askelteni rytmin täysin muuttumattomana - en edes harkinnut katselevani Kolaa tai kiihdyttäväni tai hidastavani vauhtia. Kola hidasti ja olisi halunnut selvästi kauhistella enemmänkin kolinan ja jyrinän lähdettä. Minä tokaisin tympeällä äänellä: "Mee jo >:|" ja jatkoin marssimista.
Kola jatkoi matkaa ja nosti häntänsä taas pystyyn. Se ei katsellut taakseen eikä jäänyt muistelemaan tilannetta.
Namittaminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kehuminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Kieltäminen olisi lisännyt Kolan jännitystä.
Pysähtyminen olisi ehkä toiminut, mutta sitten olisi pitänyt seisoskella niin kauan, että Kola nostaa itse ilman minun apuani häntänsä pystyyn tai muutoin osoittaa tylsistyneensä ja rentoutuneensa. Siihen ei ollut aikaa. Ja oltaisiin tukittu koko hitsin jalkakäytävä. :D
Oma toimintani siis osoitti Kolalle, että tilanteessa ei ole mitään sellaista, miksi ryhtyisin sitä kehumaan tai kieltämään saati palkkaamaan. Ei se lenkillä muutenkaan saa palkkaa/kehuja/kieltoja yhdentekevistä tavallisista asioista, joten miksi kauhakuormaajastakaan. Ja Kolan reaktio osoitti, että se pääsi hieman jännitystä aiheuttaneesta hetkestä välittömästi ohi.
Täysin päinvastaisesti lenkin puolivälissä aiheutin Kolassa reaktion - tosin epähuomiossa. Metsurit olivat putsaamassa kävelytieltä talvimyrskyssä kaatuneita puita ja sähköjohtoja. Koirat piti saada hihnaan, mutta Milka oli sitä mieltä, että "jos tässä nyt kuitenkin vaan ihan irti lenkkeillään.." Milka hölkkäsi pois päin Miiasta, joka huuteli Milkaa luokseen. Milka kiihdytti kohti minua ja hihnassa olevia poikia, joten ajattelin ärjäistä Milkalle, jotta se ei saisi poikien huomiosta palkkaa kutsun noudattamatta jättämisestä. Ärjäisin ja aivan välittömästi Kola oli minun reaktiossani mukana. Kola karjaisi ja hyökkäsi samaan suuntaan kuin minä, vaikkei todennäköisesti ehtinyt edes tajuta, mille tässä oikein karjutaan. Kola oli hetkessä siirtynyt rauhallisesta hihnakävelytunnelmasta hyökkäysvalmiuteen. Milka kääntyikin takaisin, sillä Kolan ärjäisy on (yllättäen :D) paljon tehokkampi kuin minun kauheinkaan karjunta. ;) Kola rauhoittui välittömästi, kun se huomasi, etten ollut tosissani hyökkäämässä minkään ulkopuolisen uhkan kimppuun eikä mielentilani siis ollut oikeasti aggressiivinen.
Näitä vastaavanlaisia välikohtauksia sattuu joka lenkillä. Ne eivät yleensä ole sellaisia hetkiä, joita ulkopuoliset pystyisivät mitenkään huomaamaan. Päivittäin Kola kääntyy katseella hakemaan omalle käytökselleen tai aikomukselleen tukea. Ja lähes poikkeuksetta minä käytökselläni sammutan sen aikomuksia. Kola siis näkee, haistaa tai kuulee jotain, mihin se luonteeltaan terävänä haluaisi reagoida jollain suurella ja näyttävällä tavalla. Mutta koska se ei saa minulta tukea reaktioihin, se lähes poikkeuksetta jättää minuun katsomista lukuunottamatta täysin reagoimatta tai lieventää reaktion määrää.
Minun pitää siis olla jing, kun Kola on jang. ;) Kauhakuormaajatilanteesta olisi ollut hirmuisen helppoa tehdä ongelma. Olisin vain lähtenyt Kolan fiilikseen mukaan ja nostanut sen kierroksia.
Matala ääni. Hitaat liikkeet. Muuttumaton toiminta. Rauha. Niiden kautta pyrin olemaan vastapainona Kolalle.
Ja tämän keksimiseen tosiaan meni vuosia.
1 kommentti:
Koira lukee ihmistä käsittämättömän hyvin (ja perro vielä vähän paremmin). Vanha totuus, mutta aina joskus se vain naksahtaa omassa päässä, että ai NÄIN se toimii! :)
Lähetä kommentti