kotimatkalla - tarinaa valssista

Treenien jälkeen kotimatka kestää Niinulasta sen puolisen tuntia. Siinä ajassa ehtii aina ajatella kaikenmoisia.

Tänään ajattelin muun muassa sitä, miten yksityiskohtaiseksi hiomiseksi agilitykin muuttuu, kun haluaa oppia koko ajan lisää. Niistossa on merkitystä, kumpi jalka on edessä ja kumpi takana. Valssissa ei enää tärkeintä todellakaan ole se, että ohjaava käsi vaihtuu ja ehdin jotenkin kalastella koiran jostain mukaani. Tärkeintä siinäkin on oikean jalan oikea-aikainen oikeaan suuntaan tapahtunut askellus, jonka jälkeen toisen jalan sijoittaminenkin on tiettyjen ehtojen mukaista - jos siis haluaa tehdä valssin oikein ja niin, että koiran eteneminen on optimaalista. Toki valssin voi ajatella vain puolenvaihdoksena, jossa pyörähdetään mahdollisimman nopeasti ja sitten jatketaan juoksemista. Mutta pohjimmiltaan valssi ei ole sellainen. Siksi on hassua, että se opetetaan ohjauksista ensimmäisenä ja sitten siirrytään muihin ohjauksiin hyvin nopeassa tahdissa. Olen tehnyt väärin valssia nyt ainakin kolme vuotta, joten vanhasta on aivan sairaan vaikeaa päästä eroon. 

Ajattelin tuossa kotimatkalla äsken, että tarvitsisin tähän saumaan oikeasti kolme aikuista koiraa, joiden kanssa voisin hioa valssia. Tai neljä koiraa. Tai viisi. Miksei kuusikin. Niin monta koiraa, että voisin koko tulevan viikonlopun hioa valssia niin kauan, että saan edes aavistuksen verran muutettua väärin opittua valssia oikeaan suuntaan. Tässä nimittäin ei missään nimessä lopu minun motivaationi tai jaksamiseni kesken - kyse on siitä, että koiria ei voi pistää hyppimään esteitä loputtomasti. Halu ja mielenkiinto oikean suorituksen oppimiseen on polttava. Haluan ihan aikuisten oikeasti oppia liikkumaan sujuvasti ja optimaalisesti. Mutta siihen tarvitaan niin monta toistoa, että koirien jaksamisen rajat tulevat vastaan.

Lisäksi ehdin miettiä sitä, mitä kaikkea tässä viikon sisällä olen valssista oppinut. Olen tehnyt valssin alusta alkaen aivan väärään suuntaan ja se on tatuoituneena aivoihini ihan väärin. Jostain syystä olen tietämättäni opetellut valssaamaan hyppyä kohti, vaikka oikea suunta on koiran ponnistuspaikkaa kohden. Niinpä valssini oikein tuuppaa koiraa eteenpäin kääntymisen sijaan. Minun pitäisi siis olla koiraa kohden jo ennen kuin se ponnistaa. Helpommin sanottu kuin tehty.

Nyt tiedostin myös sen, että paitsi valssin rintamasuunta, myös valssin paikka on taottu päähäni ihan väärin. Jotenkin - jälleen tietämättäni ja ajattelemattani - olen ajatellut, että valssi tapahtuu hypyn edessä. Ja nyt se ajatus toki tuntuu aika oudolta, kun ryhdyin asiaa Niinun ohjeiden ja korjausten jälkeen oikein pohtimaan. Miten halvatussa minä voisin olla hypyn edessä, jos koiran on tarkoitus hypätä se hyppy? Valssin pitäisi siis tapahtua siivekkeen "luona". (En tiedä, miten sen sanottaisin oikein..) Minun pitäisi siis jättää rima vapaaksi ja pelkästään oikeasuuntaisella askelella, rintamasuunnalla ja kädellä osoittaa koiralle sieltä siivekkeen luota ponnistuspaikka.

Joo-o.

Olen aika varma, että 95% agilityn harrastajista selviää harrastamisesta ilman tälläisiä pohdintoja. Ehkä vielä huomattavasti suurempikin osuus.. Ikävä kyllä - tai onneksi - tai miten sen nyt ajatteleekin - olen oman kroppani kanssa niin ei-sujut, suuntavaistoni on niin olematon ja liikunnallinen taustani niin vähäinen, että minun pitää ajatella jokainen liike tietoisella tasolla, jotta voin muuttaa huonosti tehtyä paremmaksi. Siksi puolen tunnin kestoinen pohdintamatka treeneistä kotiin tulee erinomaiseen saumaan: kaikki korjaukset ovat vielä tuoreessa muistissa ja aivoissa surraa paljon ajatuksia.

Tulevana viikonloppuna aion mennä treenihallille tutustumaan valssiin ihan uudelta pohjalta. Jospa vaikka ihan ilman koiria vääntyilisi ja kääntyilisi ja yrittäisi muuttaa jotain aivoihin väärin koodattua.

Toivottavasti onnistun edes pikkuriikkisen.