maanantai 4. maaliskuuta 2013

mussu-Kola ja kumppanit treenaa

Takanaleikkaukset alkavat Kolan kanssa vihdoin sujua. Ja ylläripylläri sujuminen on aika pitkälti kiinni minusta. Jos rytmitän liikkeeni niin, että vauhti kiihtyy kohti leikkausta, mutta Kola pääsee silti ohitseni, leikkauksessa ei ole pienintäkään ongelmaa. Mutta jos olen liian edellä ja joudun himmailemaan, leikkaus menee aika lörinäksi. Toki Kolalla on ollut myös itsellä hankaluuksia sen kanssa, ettei se halua hypätä minun linjani kanssa ristiin, mutta nyt kun siitä on päästy yli, kaikki riippuu minun liikkeeni rytmistä.

Kola teki tänään myöhäisiltatreenissä siis takanaleikkausta ja vauhtiympyrää ja muutamia valsseja. Kola taipuu valsseihin tosi tosi mainiosti, kun vain olen ajoissa. Se osaa kasata itsensä ja ponnistaa oikeaan suuntaan. Jesh. :) Kolalle sopii todella hyvin tämä ryhmien vaihto. Saan myöhäisillassa treenata sen kanssa pieniä juttuja, joissa Kola saa paljon onnistumisia ja PALJON kovaa vauhtia. Parissa viikossa on siis saatu takanaleikkaus kuntoon, joten nyt voidaan siirtyä muiden haasteiden kimppuun yksi kerrallaan. :)

Noki teki alkuillan treeneissä kahden vierekkäisen hypyn treeniä, jossa ei saanut lähteä takaakiertoon. Eli ei saanut tehdä sitä, mitä Niinulassa on tapahtunut kerta toisensa jälkeen. Ja hommahan sujui ihan todella mallikkaasti, kun itse vaan juoksin epäröimättä ja varmistelematta ETEENPÄIN. Pitäisi olla tosi paljon Nokia edellä, niin silloin se ei takuulla lähde takaakiertoon. Ja lisäksi pitäisi nähdä, että jos ei ole mahdollista ehtiä edelle tälläisessä tilanteessa radalla, niin sitten valitaan joku muu ohjaus.

Pikan kanssa harjoiteltiin minusta pois päin suuntautuvan liikkeen palkkaamista ja kolmea hyppyä kuvan osoittamalla tavalla. Pika teki oikein mainiota työtä, kun maltoin olla huitomatta käsillä. Kun muistin pitää kädet kropan lähellä ja keskittyä ohjaamaan vain oman liikkeen ja kropan suunnalla, homma toimi. Ryhdytään harjoittelemaan esteille hakeutumista ja minusta irtoamista  paljon lisää. Tällä hetkellä tosi kivaa nimittäin olisi karjua ja pyrkiä haukkaamaan minua lahkeesta tai hihasta. Huoh. ;)

Ei kommentteja: