sunnuntai 8. helmikuuta 2015

juoksuA:ta pukkaa

Edellisissä treeneissä tehtiin Nokin kanssa liian monta toistoa. En yhtään hahmottanut, miten vahvaa kropanhallintaa madalletun A:n suorittaminen Nokilta vaatii. Ihmettelin vain, kun Noki treenin lopussa alkoi säännönmukaisesti hypätä boksista yli. Tänään tuoreilla lihaksilla samaa ei enää sattunut kuin yhden kerran. Ensi kerralla nostetaan taas vähän lisää ja sitten alkaakin täysikorkea A olla jo tosi lähellä. :) Jännää!


Pikan juoksuA:n kanssa puolestaan keskitytään tällä hetkellä ylösmenon paikan löytämiseen. Jos Pika tulee täysillä A:lle, se ponnistaa ensimmäisen laukan liian ylös, mikä johtaa huonoon huipun ylittävään laukkaan.

Ja lopuksi 4x A-suoritus. Nokin pysäytysA takaakierrosta ja suoralla lähestymisellä sekä Pikan juoksuA takaakierrosta ja suoralla lähestymisellä. Tarkoitus oli videon avulla nähdä, miten Nokin ja Pikan lähestyminen A:lle eroaa vai eroaako se. Videosta käy ilmi ainakin se, että Nokin A-suoritus on viimeistä laukkaa lukuunottamatta jo valmis juoksuA. :D Se siis tulee huipun yli täysin oikein, enää tarvitsee kertoa sille vain se, että viimeisen laukankin saa ottaa.



Loppuun vielä Nokin hyppäri parin viikon takaa. Satuin löytämään voittaneen bortsun radan ja mielenkiinnosta pistin ne rinnakkain. Noki hyötyy tiukoista käännöksistä ja häviää kepeillä ja suorassa etenemisessä.

Ei kommentteja: