maanantai 28. joulukuuta 2015

kotiinpaluu

Lahdesta kotiin Helsinkiin. Avain oveen ja ovi auki. Ehdin ajatella, että olenko jättänyt parvekkeen oven auki lähtiessäni, sillä ulko-ovi pistää vastaan, kun vedän sen auki. Jälkikäteen kyllä ymmärrän ajatuskulun järjettömyyden, sillä eihän auki oleva parvekkeen ovi aiheuta alipainetta asuntoon.

Sisään astuessanikaan en huomaa mitään sen ihmeempää. Kunnes huomaan. Eteiseen on jätetty käsin kirjoitettu lappu. "Ota yhteyttä tähän numeroon.." ..ja oikeastaan ennen kuin ehdin ymmärtää, mitä juuri luin, ovikello soi. Pistän koirat vessaan ja avaan oven. Putkimies, vesi-imuri, joku kolmas mies, joka kertoo omistavansa vesikoiran. Ruskeavalkoinen kuin Kola. Sekin on arka. Yksi kertoo baarien vessojen tukoksista. Yksi kehuu hienoa parkettia. (Johon vastaan, että aika myöhäistä sitä on kehua.) Voi hurja, kun sä menet täällä sukat jalassa, meillä on kengät.. Ei se mitään. Mun jalat on jo ihan litimärät ja ihan sama. Mustavalkoiset tuijottavat hiljaa kolmea itäisen Helsingin viisasta miestä. Kola murisee sängyllä.

Kyllä tämä tästä, sanoo joku. Kyllä minä sen tiedän. Aina asiat selviävät, tavalla tai toisella. Eikä tässä kukaan ole edes kuolemassa. Kunhan vain saan varmistuksen, ettei tätä kaadeta jollakin kummallisella tavalla minun syykseni, niin kyllä se siitä. Ja vaikka kaadettaisi minun syykseni (mikä olisi kyllä mielenkiintoista, koska en ollut kotona, kun vahinko sattui ja vedet tulivat lavuaarista lattialle, koska joku jossain toisessa asunnossa laski putkistoon vettä - joten putkitukoksen on pakko olla taloyhtiön yhteisessä putkikanavassa), niin sekään ei olisi maailman loppu tai elämäni päätepiste. Syyllisenäkään en joutuisi vankilaan tai karkoitetuksi Suomesta. En kuolisi nälkään tai viluun. Sellaista se on sivistysvaltiossa.

Kosteuskartoitus? Mistä ostit mattosi? Milloin? Paljonko se maksoi? Oliko lavuaarissa astioita? Mistä tukos johtui? Millaisia vahinkoja alakerran asunto on kärsinyt?

Paljon kysymyksiä. Vähän vastauksia.

Olen ihminen, joka yllättävässä tai pelottavassa tilanteessa säilyttää hermonsa. Se on tullut koettua jo niin monta kertaa, että nykyään tiedostan sen varsin hyvin. Oppilaan pahasti murtunut käsi. Polvesi leikataan viikon päästä. Edellä ajanut auto ajaa jarruttamatta liikenteenjakajaan. Maassa makaa ihminen, johon ei saa kontaktia. Auto kääntyy oman autoni eteen ja sitten rysähtää. Auto karkaa lapasesta ja päätyy lumivallin päälle. Vesivahinko. Toinen vesivahinko. Ja niin edelleen. En mene tunne edellä. Teen sen mitä pitää, ja ehkä pelästyn tai järkytyn jälkikäteen, jos se silloin aivojen mielestä on vielä tarpeellista. Liikenteenjakajaan ajaneen auton kolaripaikalla oli, muuten aika harvoin on.

Asiat lähtevät etenemään jollakin tavalla. Kosteuskartoittaja soittaa ja tulee mittareineen kylään. Minä saan jostain asunnon. Koirat asuvat kanssani tai jossain muualla. Parketti korvataan tai ei korvata. Joku kantaa kymmeniä ja kymmeniä kiloja painavan olohuoneen litimärän karvalankamaton pois. Lattiat avataan ja lopulta suljetaan.

Sellainen kotiinpaluu.

Ei kommentteja: