torstai 29. marraskuuta 2012

LUNTA!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

Eilen lunta viimein tuli. Ja voi vitsi, mitä reaktioita Pikasta irtosi! Tosi koiranpentumaisia juttuja! Vitsikästä, viihdyttävää, yllättävää ja ennen kaikkea S Ö P Ö Ä!!!!!

"Lunta maassa. Ihansama, mitävälii."

Että semmonen reaktio.

tiistai 27. marraskuuta 2012

kirkuva kääpiö

Tänään jalkojeni ja muiden ruumiinosien holtiton pureskelu johti jälleen eriöön. Koiraportin takana kirkui epäuskoinen ja päättäväinen kääpiö. "MINÄ EN TÄNNE JÄÄ TÄSTÄ SAATTE MAKSAA RESPECT MY AUTHOROTY!!!1"

Mutta kuinka ollakaan kirkuminen vaimeni vain parissa minuutissa. Kirkuva kääpiö muuttui nukkuvaksi koiranpennuksi. Portin takana tuo on edelleen ja zetat leijuu ilmassa.

NYAHAHAH, tämä erä meni Empulle. NYAHAHHAHA.

moi, oon röyhkeä!

Pika venyttelee soveliaisuuden rajoja ihan eri tavalla kuin Noki aikoinaan. Kola tuossa jo tänään kertaalleen niittasi kääpiön tatamiin, kun se sähläsi itsensä Kolan lelun päälle ihan ilman lupaa. Mutta ei haittaa! Nimittäin ihan hetkeä myöhemmin Pika jatkoi riehumistaan ja räyhäsi Nokille ottamatta lainkaan huomioon, että Kola katseli vieressä. Ei siis jäänyt traumoja pyöräytyksestä.

Nyt Kola nukkuu jaloissani. Ja mitä tekee Pika, pieni röyhkeä otus? Se tassuttelee niin lähelle Kolaa nukkumaan, että Kolan etäisyystutka ilmoittaa murinalla Pikan olevan liian lähellä. "Entäs sitten!" sanoo Pika ja käy ensin juuri niille jalansijoilleen nukkumaan ja siirtyy hetken kuluttua vielä lähemmäs. Noki ei vielä tänäkään päivänä nuku ikinä ikinä milloinkaan noin lähellä Kolaa - reilusti alle metrin päässä. On se otus, tuo Pika.

Nokikin näki Pikan tänään ihan uudessa valossa. Noki piti päivähepulihetkeä sohvalla(an). (Kolalla ei ole lupaa sohvalle, joten Noki on sohvan valtias.) Pika halusi halusi HALUSI päästä sohvalle röykyttämään hepuloivaa Nokia. Nokin eleet alkoivat vähitellen näyttää siltä, että se ehkä oikeastaan halusikin Pikan sohvalle reuhaamaan. Niinpä Pika lopulta kiipesi minun avustuksellani Nokin seuraksi. Ja niin siinä kävi, että pikku-ukko ja vielä-pienempi-ukko repivät lopulta yhteistä lelua! Noki kuskasi välillä lelua pois sohvalta ja palasi sitten heiluttelemaan aarrettaan Pikan edessä. Noki veti varovaisin ottein lelusta vastaan ja tajusi nopeasti, että Pikalla olevaan leluun saa koskea. Kolan leluihin kuin ei sisällä ole lupa koskea. Loppujen lopuksi perheen mustavalkoiset pötköttelivät ihan sovussa vierekkäin. :)

Pika-pieni-paskiainen käytti kuitenkin tilaisuutta röyhkeästi hyväkseen. Se nappasi jo rauhoittunutta Nokia hännästä ja oikein jyrsimällä jyrsi aarrettaan. Nokin silmät pullistelivat ja se näytti _erittäin_ hämmästyneeltä. "Anteeksi, hyvä sohvavieras, tuo sattuu!" Noki ei kuitenkaan ymmärtänyt/halunnut murista, joten se nuolla lupsutti Pikaa sen verran reippailla lipaisuilla, että Pika lopetti elävän ravinnon nauttimisen.

maanantai 26. marraskuuta 2012

kun vain puhuisin koiraa

Pika veti ihan hillittömät hepulit. Se puri kaikkea mikä silmiin osui ja etenkin kaikkea sellaista, jonka pureminen sattuu allekirjoittanutta. Ruumiinosieni lisäksi kyytiä sai tietokoneen johto ja kaikki muu irtain. Niinpä Pika pääsi lopulta eriöön makuuhuoneeseen koiraportin taakse. Alkoi protestoiva kirkuna. JA MINÄHÄN EN TÄÄLLÄ OLE ELÄINOIKEUKSIANI ON RIKOTTU YK PAIKALLE AMNESTY APUA!

Siinä kohtaa Kolalle riitti. Se marssi koiraportin eteen ja alkoi murista. Häntä kuitenkin heilui laiskasti. Pika istui ihan kuono kiinni koiraportissa ja hetken aikaa otukset olivat melkein kuono kiinni kuonossa. Pika kitisi ja Kola murisi häntä heilahdellen. Sitten Pika hiljeni ja hetken päästä Kolakin. Kola asteli rennosti paikalta pois. Inhimillistäen näytti ihan siltä kuin käynnissä olisi ollut hieman ärtynyt mutta ymmärtäväinen keskustelu.

Kola joutui kommentoimaan pennun parkumista vielä pariin otteeseen. Sen jälkeen Pika luovutti, hiljeni ja siirtyi pois portilta niin pitkäksi aikaa, että pystyin avaamaan portin. Vapauden rajoittamista on todellakin harjoiteltava. En ala mitään, jos yksi pahuksen ipana ei osaa olla toisella puolella porttia, jos ja kun sellaiseen on joskus tarvetta. (Esimerkiksi silloin, kun Pikan järki liukenee jonnekin ja käynnistyy yliväsynyt puremishepuli.;) Onneksi portin takaa vapauteen asteli HUOMATTAVASTI rauhoittunut kääpiö, joka muutaman minuutin päästä kellahti nukkumaan. Ylikierrokset tulivat pysäytetyiksi.

Vapauden rajoittamisen toinen osuus sujuu jostakin syystä huomattavasti koiraporttia paremmin. Nimittäin hihnassa kulkeminen. Pikaa kyllä edelleen hieman nyppii panta ja sitä pitää ajoittain rapsutella. Mutta hihna sitä ei häiritse oikeastaan lainkaan. Kolan muistan ainakin vetäneen ihan kauheita hepuleita, kun hihna ensimmäisiä kertoja kiristyi tai kun hihna roikkui nenän edessä. Kola puri hihnaa. Piehtaroi. Sinkoili. Rynnisti. Puri taas. Ja sitten loikki ihan päättömästi. Nokikin taisi harrastaa suhteellisen samanlaisia puuhia.

Mutta ei Pika. Sitä ei kiinnosta hihna oikeastaan yhtään. Se ei takerru hihnaan hampaillaan eikä häiriinny, vaikka hihna kiemurtelisi jaloissa. Lisäksi se on oppinut ihan muutamilla toistoilla sen, että kun hihna kiristyy, kannattaa ryhtyä jatkamaan matkaa samaan suuntaan muun lauman kanssa. Toki se poukkoilee selän takana ja välillä jämähtää katselemaan kaikkea ihmeellistä (tai ei-niin-ihmeellistäkin), mutta noin pääosin hihnakäytös on jotain aivan muuta kuin mitä olin odottanut yhdeksänviikkoiselta kakaralta. :)

Pika, the Superstar

"..Jos jotakuta kiinnostaisi olla avuksi koulupäivän jälkeen ja tulla totuttamaan Pika-pentua lapsiin, niin se olisi hurjan kivaa.."

Viittaavien käsien meri oli valtaisa. "MÄ MÄ MÄ!!"

Käytiin läpi nopeasti, mitä pennun tapaaminen tarkoittaa. Ei juosta. Kirkuminen kielletty. Ei saarreta ja ahdisteta. Ei juosta perässä. Mennään kyykkyyn ja ollaan rauhallisia. Sitten päästin oppilaat kässätunnille ja lähdin hakemaan iltapäivän supertähteä kotoa.

Lopulta Pika tapasi oppilaat ja ihastelusta ei ollut tulla loppua. :) Pika heilutti häntäänsä ja sinkoili silittelystä silittelyyn. Varasti sormikkaan ja sai aikaan hillitöntä hihitystä. Kiipesi vasten ja sai aikaan ihastunutta huokailua. Häntä pystyssä Pika nautti joka hetkestä, kun sai huomion niin täydellisesti osakseen. :) Ja oppilaat saivat jälleen sopivan annoksen "koirakoulua". Salainen suunnitelmani on, että kutosluokalla minun käsistäni poistuu lauma eläinystävällisiä ja koiratietoisia nuoria. ;)


perjantai 23. marraskuuta 2012

järjestysmies Kainulainen

Pika on päässyt jo aivan sisälle laumaan. Se on aloittanut myös omalta osaltaan Kolan sääntöjen venyttämisen. Nuorena se on vitsa väännettävä, vai miten se meni. Kola mussutti olohuoneen lattialla yhtä tämän hetken lempilelua. Ja silloin ei ole lupa häiritä. Pika halusi silti ihan vain vähän häiritä. Kolan kielto oli kuitenkin sen verran selkeä, että häiritseminen oli aika pakko lopettaa. Mutta passiivinen vastarinta toimii, sen on Nokikin todennut jo moneen kertaan. Niinpä herra Pikku-Pika jäi istua nököttämään juuri sille etäisyydelle, että Kola kyllä vähän murisee, mutta niin vähän, että sitä ei oikeastaan tarvitse huomioida.

Hetkeä myöhemmin Pika totesi, että sen sisällä elää espanjalaisen sijasta SUURI italialainen. Niinpä tämän pienen suuren italiaanon oli aika pakko saada maistaa minun pizzapalaani. Ikävä kyllä SUURI italialainen on pakattu hyvin pieneen pakettiin, joten italialaisen tassut eivät saaneet nostettua nälkäistä italialaista sohvalle pizzaa maistamaan.

Mikä vääryys! Frutti di mare!

Veikka Vuorikiipeilijän ottein kääpiö kuitenkin vänkäsi itseään pizza-apajille. Ja sitten riitti. Nimittäin järjestysmiehelle. Järjestysmies veti synkän etutukan silmilleen, nosti hännän pystyyn ja asteli jäykin jaloin paikalle. "TÄÄLLÄ EI OLE MITÄÄN NÄHTÄVÄÄ! HAJAANTUKAA VÄLITTÖMÄSTI!" Ja johan hajaantui. Italiaano oli poistunut ja pieni espanjalaisrääpäle makasi myrtyneenä olohuoneen lattialla. Synkkä etutukka ja pysty häntä riittivät. Järjestysmiehen auktoriteetti on melkoisen korkealla eikä asiasta tarvinnut sanoa kuin elekielen voimin. (Nokia alkoi tässä vaiheessa hirvittää, koska ei voinut tietää, pitäisikö sohvalla nukkuvan Tiitiäisenkin hajaantua, vaikka Tiitiäinen ei mielestään ollut tehnyt mitään hajaantumiseen johtavaa. No. Ei tarvinnut. Järjestysmies ei puutu rauhalliseen toimintaan.)

Nyt myrtynyt espanjalainen on toipunut hajaantumisesta ja pistää pehmolelua kuriin kuin heikkopäinen.

torstai 22. marraskuuta 2012

Kola, Noki ja Pika

Päivämäärällä 22.11.2012 eli Pikan kuudentena päivänä Kola haastoi ensimmäisen kerran pentua leikkiin. :) Kahtena aamuna Pika on jo harjoitellut Kolan silmien aamusuudelmoimista sylistä käsin (koska maasta asti ei ylety ja vasten ei vielä kantti riitä hyppimään) ja ilmeisesti tänään on jo toden teolla päästy Kolan suosikkipojat-listalle. :D

Nokikin jo lenkillä heilutti Pikalle häntää leikkiasennossa, mutta homma meni niin nopeasti ohi, ettei Pika ehtinyt tajuta mitä tapahtui. Sisällä Tiitiäinen on vielä aika tiukkana sen suhteen, että koskemaan ei tarttis tulla. Lähellä saa kuitenkin kuljeskella ja osallistua toimintaan ihan vapaasti - kunhan ei mennä iholle asti.

Noki on selkeästi tällä hetkellä se meidän perheen huumorintajuton takakiree, jota pennun pöljäilyt eivät juuri naurata. :D Kukapa olisi uskonut. :D 

tiistai 20. marraskuuta 2012

Pitkän päivän ilta

Tänään työpäivä venyi poikkeuksellisesti kahdeksaan tuntiin ja tuntui kurjalta jättää koirakolmikko niin pitkäksi aikaa keskenään. Mutta eipä auttanut kuin jättää vaan. Onneksi näitä näin pitkiä päiviä on vain hyvin harvoin (, enkä ymmärrä yhtään, miten Pentti Perusduunari jaksaa kahdeksantuntisia työpäiviä viikosta, kuukaudesta ja vuosikymmenestä toiseen :D ).

Hieman mietitytti Pikan ruokailu, kun iltapäiväruokaa joutui odottamaan huomattavasti aikaisempaa kauemmin. Ensin suunnittelin jättäväni johonkin Pikalle ruokaa päivällä naposteltavaksi, mutta Kola on sen verran tarkka sapuskoista, että päätin olla ottamatta riskiä sen suhteen, että Kola pitäisi lattialle jätettyjä ruokia omanaan. Ja kylläpä tuo pikkuapina oli ihan hyvissä ruumiin voimissa, kun palasin töistä vihdoin kotiin. :)

Kotiin saapuessa en onnistunut löytämään lätäkön lätäkköä tai kakkapötkön pötköä mistään. Onkohan tuo koira umpio? Pissasi kyllä sitten pitkät pätkät heti, kun vein sen ulos ja kakkasi myös, eli mitä ilmeisimmin oli ainakin jonkin hetken pidätellyt. Sitä vain ihmettelen, että mihin se on mahtanut päivän aikana lorottaa, kun lätäköitä ei ole löytynyt edelleenkään mistään. Yölläkin oli syntynyt vain yksi lätäkkö ja sekin paperille.  Pissoja on edelleen sisälle tullut vain minimaalisen pieni määrä: päivässä keskimäärin ehkä yhdet pissat. Ja kakkoja ei kertaakaan. Ulos tuo kyllä tekee tarpeensa ihan välittömästi, kun sen vaan laskee sylistä maahan. Ihme otus. Kaiken hyvän lisäksi tuo ei poimi maasta suuhunsa mitään luvatonta ja nukkuu ääntelemättä aamuun asti (tai ainakin tähän asti se on herännyt vasta, kun itse nousen sängystä). Näiden viiden päivän perusteella sanoisin, että tuota helpompaa pentua ei ole olemassakaan tai sitten kyse on lelukoiranpennusta.

Lenkin jälkeen Pikaan iski ihan villi riehutunti. Se temmelsi, riehui, pomppi ja retuutti kaikkea eteen osuvaa niin kovasti, että Kola tuli lopulta viheltämään jäähypilliin. Ensin Kola sanoi vain, että "jospa lopettaisit". Ei lopettanut. Sitten Kola sanoi, että "jospa ihan oikeasti lopettaisit". Ei lopettanut sittenkään. Sitten Kola sanoi, että "nyt menee henki, jos et lopeta". Lopettiko? No ei. Ja sen jälkeen Kola sanoi, että "TURPA KIINNI KAKARA." Lopettihan se. Muutamaksi sekunniksi. Ja aloitti sitten uudestaan. :D Tunnin verran sitä lähes tauotonta riehimista jatkui ja sitten Pika sammui kuin saunalyhty.

Kola on kyllä erittäin hyvä rajojen asettaja ja rajoista kiinni pitäjä. :D Varoittaa. Varoittaa vielä. Varoittaa edelleen. Ja sitten jos ei varoituksista oteta opiksi, tulee äänekäs palaute.

Noki mökötti aamulla Pikalle yhä edelleen. Nokin aamutoimet olivat ilmiselvästi ihan sekaisin ja sitä kiukutti. Noki söi aamupalansa ja sen jälkeen meni eteiseen kippuralle. Riehu-Petterillä puolestaan oli tassuissa töminää ja se sinkoili ympäri aamukohmeista asuntoa. (Isot pojat ovat omaksuneet minun aamufiilikseni. Silloin EI möykätä tai riehata. Silloin ollaan hissunkissun.) Lopulta Noki sanoi melkein miehekkäästi MUR, kun Riehu-Petteri meinasi tömistellä ihan iholle.

Työpäivän aikana oli kuitenkin jälleen tapahtunut laumautumista ja yhteen hioutumista, sillä iltapäivällä Nokin hermot olivat huomattavasti venyvämmät kuin aamulla. :)

Paljon on ehditty jo puuhata kaikenlaista opettavaista Pikan kanssa ja se suhtautuu uusiin juttuihin erittäin mainiosti. Se ei mene ihan reikäpäänä, mutta häntä pystyssä ja iloisena uusiin tilanteisiin ja paikkoihin. Se ei ole lainkaan herkkä erilaisille alustoille tai äänille. Ja kaiken hyvän lisäksi se rakastaa lelujen retuuttamista ja yhdessä riehaamista. :)

Koettuja asioita:
1) Syyskokous, taputuksia, puheensorinaa, Purinan hajuja ja ääniä
2) Vieraita koiria: Nero, Neva, Tara, Milka, Peppi, Jassu, Mökö, Juju, Indi
3) Vieraita rakennuksia: Hertta-eläinlääkäriasema, Purina, Vuokkoset-areena
4) Uusia paikkoja: Jakomäen hiekkakuopat, Länsimäen kalliot, Mellunmäen lähiöt, Purinan piha
5) Uusia juttuja: betonirappusten ylös kiipeäminen, hissi, ritilikön päällä kävely, koirapuistosta kuuluva haukkuminen, Länsimäen kallioilla mutaa, lätäköitä, juurakoita, mäkiä, kuoppia, kivikkoa, heinikkoa, risukkoa...

maanantai 19. marraskuuta 2012

tästä lähtee

Tänään Pika on puuhannut vaikka mitä. Nähtiin Indi-siskoa ja Milka-, Jassu- ja Peppi-villakoiria. Ja sen lisäksi Pika oli elämänsä ensimmäistä kertaa mukana agilitytreeneissä. Se oli villakoirien ja Indin jäljiltä sen verran kuitti, että nukkui hiljaa kopassaan (!!!!) ensimmäiset 45 minuuttia. Viimein tuli Pikankin vuoro astua treenikentälle. Häntä nousi pystyyn heti, kun Pika tajusi, että täällähän saa leikkiä. :) Jättimäinen tennispallo tarttui hampaisiin, vaikka näytti vähän samalta kuin aikuinen koira noutaisi keilapallon kokoista palloa. :D

Pikasta kuoriutui luontainen noutaja. Se pompahteli tennispallon perään ja kuljetti sen suoraan joko minun tai Maijan käsiin. :D Liian suloista!

Pika Kinnunen, noutaja


Pika ja Indi


Eräs herra Kola alkaa sulaa kuin lumiukko huhtikuussa. Äsken se sanoi Pikalle "IIP IIP" ja heilautti häntäänsä. No, 10cm ja yhden ainoan kerran, mutta heilautus mikä heilautus! Ja nyt täällä nukutaan sulassa sovussa alle 20 sentin päässä toisistaan. Ihanaiset otukset. :)

Ensimmäinen työpäivä

Tänään koko lauma jäi ensimmäistä kertaa keskenään. Eilen testasin jättää Pikan makuuhuoneeseen koiraportin taakse suojaan ja vein isot pojat pissalle. Ei jumankekka. Pika karjui. Kirkui. Huusi. Kirkui. Piippasi. Ulvoi. Haukkui. Kaikenlaisia ääniä sitä voikin noin pienestä koirasta lähteä. Rappukäytävä raikui, kun yritin odotella edes sitä paria sekuntia hiljaisuutta, että voisin mennä sisälle ilman että ilmestyn kirkumisen seurauksena.

Tämän seurauksena päädyin siihen, että en ryhdy kokeilemaan naapureiden hermorakenteen kestävyyttä koiraportin kanssa. Pika sai luvan tulla toimeen Kolan kanssa samassa tilassa.

Hieman jännitti, kun ajelin töistä kotiin. Mielessä pyörivät pennunraadot ja kallonmurtumat. (Ja myös suolitukokseen kuoleva Noki.) Ja kauhistus oli aika kova, kun ovelle vastaan tallustelivat vain isot pojat eikä pienintä näkynyt eikä kuulunut, vaikka kävelin olohuoneeseen. Että voikin parisekuntinen tuntua pitkältä ajalta, kun yritin paikallistaa raatoa. Sitten Pika könysikin näkyviin sohvan alta ja tuli morjenstamaan häntä vispaten. Aivan snadi helpotuksen aalto hyökyi päälle. Huh.

Päivän aikana lattialle ei ollut ilmestynyt lätäkön lätäkköä eikä sen puoleen kakkapötköjäkään. (Kakkoja ei ole siis tullut sisälle kolmessa päivässä ainoitakaan! :O Ja pissoja muistaakseni kolmet.) Mentiin heti ulos ja Pika osoitti pissatieteiden maisteriutensa lorottamalla välittömästi lätäkön, kun laskin sen maahan.

Kolasta suorastaan loisti, että se on saanut johtaa laumaansa työpäivän ajan ihan omatoimisesti ja rauhassa. Elekielestä oli myös luettavissa, että se on saanut pidettyä pennun kurissa ja nuhteessa ja Kolan luotto kakaraa kohtaan oli kasvanut huimasti. Superia! :) 

Tältä ulkoilu tänään näyttää:



sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Rankka Mököttjä, vai ei?

Noki ei ehkä sittenkään ole Rankka Mököttäjä vaan Rankka Sairastaja. Kävi nimittäin niin, että tätä tekstiä tuotetaan Hertan eläinlääkäriaseman lattialla maaten ja kännykkää näppäillen. Noki on oksentanut parina päivänä kumilelun paloja ja viime yönä se sitten oksensi, oksensi ja oksensi pelkkää vettä ja limaa. Sannan kehoituksesta tultiin lääkäriin, sillä oireet olivat ikäviä. Kävikin ilmi, että suoliston äänet ovat epänormaalit ja varjoaine ei näyttänyt liikkuvan vatsasta mihinkään. Onneksi kuitenkin odoteltiin lisää ja kolmannessa kuvassa aine oli vihdoin lähtenyt eteenpäin. Nyt odotellaan vielä lisää ja katsotaan seuraavasta kuvasta, että tarvitseeko leikata vai ei. Pika on saanut turistina viettää hauskaa iltapäivää lääkärissä. On syöty. Nukuttu. Leikitty. Nukuttu. Harjoiteltu häkissä odottamista. Ja ulkoiltu. Nyt nukutaan taas. Ja odotetaan. Sain kahvia ja peiton, joten kyllä täällä kelpaa viettää hidasta ja pitkää sunnuntaita.

lauantai 17. marraskuuta 2012

Rankka Mököttäjä

..ja ei, se ei ole Kola.

Kola on kyllä huonolla tuulella ja vetäisee herneen nenään, kun Pika piipittää ja sählää. Kola murahtaa aika ajoin, mutta suurimman osan ajasta nukuskelee ihan normaalisti tai kuljeskelee ja seurailee puuhailuja.

Rankka Mököttäjä on herra Perheen-entinen-pentu.

Rankka Mököttäjä on nyt 12 tuntia nukkunut kerällä sohvalla tai ulko-oven edessä. Hetki sitten luulin, että Noki nukkui sohvalla. Vaan eipäs nukkunutkaan. Ryhdyin huhuilemaan ja vaelsin jättimäisessä lukaalissani länsisiivestä eteisaulaan. Siellä makasi. Kylki kiinni ulko-ovessa, valmiina muuttamaan naapuriin ihan heti kun ovi vaan vähän raottuu. Menin sitten Nokia vähän lepyttelemään ja huomioimaan, kun se ei ole suostunut kotona oltaessa edes katsomaan minua eilisen jälkeen. Pika tietenkin tassutteli myös paikalle. Ja siinä kohtaa Nokista kuoriutui Todella Rankka Mököttäjä. Todella Rankka Mököttäjä murisi kuin aikamies ja värisyttelipä jopa huuliaan sen merkiksi, että "askelkin vielä, niin hymyilen sinulle!"

Voi Noki. Päivät perheen nuorimpana ovat todellakin ohi. Ja sekös syö miestä.

(Pyysin Nokin sohvalle ja vietettiin hetki rauhassa rapsutellen. Rankka Mököttäjä ei leppynyt juurikaan.)

Let's dance!

Olen aika varma, että ryhdyn uskomaan uudelleensyntymään ja sielun (ja vaatetuksen/värityksen) vaellukseen.

Pika vai Pick-up?

Olen ihan myyty, edelleen. :) :)

Yöllä en saanut juurikaan nukuttua. Mutta syy ei suoranaisesti ollut Pikassa. Koirakuume tuli ilmeisesti pentupaketin mukana jälkitoimituksen omaisesti, tosin kevyempänä "koiraflunssa"-versiona. Niiskuttamiseen meni siis koko yö allekirjoittaneelta. Lisäksi heräilin aika ajoin kuuntelemaan, että "se on varmaan kuollut, kun on noin hiljaa". Siinä puolivalveilla sitten järkeilin kuitenkin niin, että jos se on kuollut, niin ei sitä auta alkaa nyt selvittelemään ja jos se ei ole kuollut, se nukkuu. ;)

Puoli seitsemän aikaan Pika sanoi "IIP", ja olin jo pyörinyt ihan tarpeeksi hereillä, joten kiskaistiin kuteet niskaan ja mentiin ulos. Yön aikana ei ollut ilmestynyt lätäkön lätäkköä lattialle! :O Pissat ja kakat on siis tähän mennessä tehty ulos 100 prosenttisesti. Wau. 

Lenkin jälkeen mentiin jatkamaan unia. Noki pääsi makkariin koiraportin taakse Pikan kanssa ja Kola jäi olohuoneeseen hermolepoilemaan. Jossain kohtaa aamu-unia havahduin siihen, että Nokikin pisti Pikalle rajoja. Ilmeisesti kääpiö teki jotain röyhkeää, sillä Nokista irtosi hiljainen mur. Pika reagoi todella hienosti isojen poikien rajojen asettamisiin. Se pysähtyy välittömästi, mutta ei peruuta, korkeintaan vaihtaa suuntaa. Häntä ei laske alas eikä elekielessä mikään viittaa pelkoon tai ahdistukseen. Se kunnioittaa poikien kieltoja, mutta ei pelkää niitä - vaikka Kola onkin antanut kiellon kaksi kertaa melkoisen nupit-kaakkoon -henkisellä volyymillä. :D (Kolan kunniaksi on sanottava, että se tosiaan käyttää vain ääntä. Se ei ole edes runtannut pentua, vaan tyytynyt vain karjahtamaan.:)

Lenkillä joutuu katselemaan ympäristöä ihan uusin silmin. Kuljemme kallioilla pentuvinkkelistä katseltuna aika rouheaa reittiä. Lisäksi on rappusia, ritilikköjä ja kaikenmoisia esteitä. Pika (/Pick-up) on onneksi vielä sen verran kevyt, että nostelemista jaksaa tehdä.

Sisätiloissa Kola on edelleen sitä mieltä, että "tää on niin nähty, palaa sinne mistä tulit". Ja Noki mököttää sohvan nurkassa kuulolaite OFF-asennossa. Mutta lenkillä Pika on jo päässyt antamaan Nokille korvasuudelmia ja nuuskimaan Kolaa.

Kuinka Kola voikin saada otsansa noin synkäksi? :D Vitutus purskahtelee videossa.
Pikku-Pikatchu on sulattanut sydämeni ja Kolankin jäämurikka rinnassa liukenee lätäköksi takuulla ennemmin tai myöhemmin. ;) (Noki sulaa Kolan oheistuotteena, näin väittäisin.)



perjantai 16. marraskuuta 2012

Pikan eka ilta

Voi vitsi, olen ihan myyty. :)

Ensimmäinen mielikuva Pikasta on, että se vaikuttaa siltä, että siitä saattaa hyvinkin tulla meidän perheen Järjen Ääni. Kola on perheen tunne. Noki on perheen pöljä. Ja Pika vaikuttaa järjeltä. Se suhtautuu tietyllä vakavuudella, mutta silti erittäin tasaisesti Kolan tunteiluun ja Nokin pöljäilyyn. :D

Pikan saapuessa Kola heilutteli ensin pihalla pennulle häntää. Jee pentu. Sitten tultiin sisään. Pika marssi Kolan jalkoihin ja MUR. Kola antoi välittömästi palautteen, että "me ei muuten olla tuttuja!" Siitä lähtien Pika on pitänyt Kolaan lievää etäisyyttä, mutta ollut silti hyvin hyvin reipas ja tehnyt juuri niitä juttuja mitä on sillä hetkellä halunnut tehdä Kolan mökötyksestä huolimatta. Pika on leikkinyt. Syönyt. Nukkunut. Tassutellut ympäriinsä. Ja Kola on mököttänyt eteisessä. Pika siis huomioi Kolan pahan mielen, mutta ei suinkaan laske häntäänsä alas tai ryömi johonkin piiloon. Reteästi retkottaa olohuoneessa eikä ole pyrkinyt kertaakaan mihinkään Kolan tieltä. Kola väistää, Pika pötköttää siellä missä haluaa. :D

Kuusi tuntia kotiutumisen jälkeen ensimmäiset askelet tutustumisen suuntaan on kuitenkin otettu, sillä juuri äsken herra mörökölli kävi nuuskimassa nukkuvaa Pikaa ja nyt herra mörökölli nukkuu jo olohuoneen puolella ihan jopa silmätkin ummistettuina. :D

Ja mitä tekee pieni herra Tiitiäinen? Täytyy sanoa, että Nokin reaktio on paljon yllättävämpi. Oletan, että Noki ottaa reaktionsa Kolasta - eli kun Kolaa ahdistaa, Noki katsoo järkevimmäksi leikkiä näkymätöntä. Ja ehkä juuri siksi herra Tiitiäinen makaa nyt ulko-oven edessä, eikä näytä tunnistavan omaa nimeään. Korvakaan ei värähdä, vaikka käy eteisen puolella kutsumassa herraa nimeltä. Noki ei ole kiinnittänyt Pikaan mitään näkyvää huomiota. Ei ole nuuskinut. Ei katsonut. Ei väistänyt. Ja mitenpä sitä voisi väistää, katsoa saati nuuskia, kun pitäytyy tiukasti eteisen perimmässä nurkassa. :D




Joku meistä mököttää erittäin teatraalisesti eteisessä, ja joku toinen leikkii näkymätöntä sohvatyynyn takana. Ja joku on vaan ihan reteesti pentu.

Pikku-Pika

Niinhän siinä pääsi käymään, että kahden koiran talous muuttui pikapikaa kolmen koiran taloudeksi, kun Pika muutti Länsimäkeen.

Kolmen koiran emännöintiä on ehtinyt jatkua nyt tunnin verran ja isojen poikien reaktiot ovat olleet vertaansa vailla. Ulkona Kola heilutti Pikalle häntää. "Wau, joku kääpiöpentu." Nokia ei kiinnostanut.

Sisällä Kola ei enää heiluttanut häntää. Kola sanoi painavan sanansa ja sen jälkeen monta hiljaisempaa painavaa sanaa, kulki korvat luimussa ja pupillit ahdistuksesta suurena. Pika katsoi parhaimmaksi asettua makaamaan sohvan viereen ja siinä se nyt on nukkunut tulostaan asti. Ei siis juurikaan ottanut itseensä Kolan ahdistuksesta.

Ja mitä tekee Noki, tuo vanha vitsikäs viihdetaiteilija? Se tunnistaa välittömästi, että Kolaa ahdistaa. Se ei kiinnitä Pikaan pienintäkään huomiota, ei ahdistu, ei haistele, ei väistä, ei näe eikä kuule. Mutta Noki haistaa, näkee ja kuulee, että Kolaa ärsyttää. Niinpä herra Tiitiäinen nukkuu tällä hetkellä seinän takana eteisessä omaehtoisessa eriyttämistilassaan. :D Ei näy edes hännänpäätä tuolta kulman takaa.




Läppärin kaivaminen esille rauhoitti ja normalisoi Kolan mielestä selkeästi tilannetta. Pika nukkuu. Kola nukkuu. Noki nukkuu. :) 

torstai 15. marraskuuta 2012

Painilattialla

Olohuoneeseen on nyt raivattu iso (kyseisen sanan määrittely ON kovin suhteellista) painilattia. Pojat ottivat avoimesta lattiapinta-alasta välittömästi hyödyn irti ja pistivät painiksi.

Videon lopussa tapahtuu jotain, mitä ei olisi tapahtunut, ellei Noki olisi ollut sitkeä potenssiin sata. Kolan EHDOTTOMASTI KIELLETYT -listallahan on kohta "Älä koske minuun / älä lähesty minua / älä edes ajattele minua, jos rapsutan itseäni tai olen muutoin puolustuskyvyttömässä asennossa." Ja mitäpä tekee Noki, tuo pieni ja periksiantamaton otus? Se tassuttelee itseään rapsuttavan Kolan luo ja alkaa nuolla Kolan silmiä. Liian suloista - kun tietää tapahtuman todistusarvon Kolan luottamuksesta Nokiin. Ja etenkin, kun tietää, miten millin murto-osa kerrallaan Noki on joutunut kyseistä sääntöä venyttämään lunastaakseen luottamuksen noin Kolalle epäpuolustusvalmiissa tilanteessa. Se ei ole kuulkaas kerran tai kaksi, kun Noki on saanut murahduksen yritettyään lähestyä rapsuttelevaa Kolaa.

 

Huomenna blogissa uusi päivitys. Pysy kanavalla.

torstai 8. marraskuuta 2012

Pika-yllätys

Yllättävä pikainen tilanne iski kuin metrinen halko. Seuraukset lienevät massiiviset, mutta se jää nähtäväksi. Palaan asiaan, kun tiedän enemmän.

maanantai 5. marraskuuta 2012

hyväntuulisen kisapojan kanssa

Komppunenkin pääsi jälleen kisailemaan sunnuntaina. Sain oikein tekemällä tehdä työtä sen eteen, että jännitys pysyi minun osaltani kurissa. Kisaaminen on Kolan kanssa niin täynnä erilaisia ilmiöitä, tapahtumia ja ylläreitä, että lähes väkisin jännitys pyrki pintaan.  Kolan kanssa ei kuitenkaan auta jännittää, sillä siinä tekee vain hallaa koko hommalle. Onneksi sain pidettyä jännitystärinän niin hyvin hallussa, että Vuokkosten areenalle marssivat hymysuinen Emppu ja häntänsä rennon letkeästi pystyssä kantanut Komppu.

Kola suorastaan tanssahteli, kun se haistoi, että paikalla on myös Kolan yksi tärkeistä ja rakkaista ihmisistä: Maija. Kola ei heti paikallistanut hajun lähdettä, joten se hypähteli häntä ihan villisti viuhuen sinne ja tänne ja yritti löytää etsimänsä. :) Melkein liian suloista. :)

Kun oma vuoromme lähestyi ja oltiin jo lähtökarsinassa odottelemassa, käskin Kolan sivuille. Tehtiin tokotyyppistä sivulle-seuraa-sivulle-seuraa pikkupuuhaa ja Kola vaikutti tosi rennolta. Sitten tuli meidän vuoro. Marssittiin lähtöpaikalle ja käskin Kolan sivulle. Siihen se tuli, istui alas ja pysyi siinä haukkumatta. Jesh! Rata oli, mitä oli. Taidettiin hyllyttää jo hyvin varhaisessa vaiheessa. Kepeille lähestyminen oli vaikea ja siinä vietettiinkin hyvä tovi etsimässä ensimmäistä väliä. Mutta sillä ei ole mitään merkitystä. Nollia pystytään kyllä Kolankin kanssa tekemään, kunhan saadaan perusasiat kuntoon, eli kisatilanteeseen sopiva vire ja mielentila.

Ennen toista rataa jouduin jälleen etsimään itsestäni mielenrauhaa, sillä tähän mennessä on käynyt tosi usein niin, että Kola tekee hyvällä mielellä ensimmäisen radan ja toisella radalla jo tietää, että "tämä on kisatilanne, joten nyt alkaa jännittää ja ahdistaa". Ei auttanut muu kuin vain väkisin vääntäytyä rennoksi, iloiseksi ja epäadrenaliinilta tuoksuvaksi. Feikkirentous meni niin hyvin läpi Kolalle, että ehkä se ei sitten lopulta enää edes ollut feikkausta.

Tehtiin samat lähtökarsinarituaalit ja asteltiin lähtöpaikalle. Kola istui omatoimisesti sivulle ja pysyi siinä. (Katsokaa ja ihailkaa videolta Kolan häntää, kun kävelemme lähtöpaikalle. Häntä on TÄYSIN rento! Jipii! :) Aivan mieletöntä. :) Lähtö sujui mallikelpoisesti ja rimat pysyivät ylhäällä. Neljännen hypyn niistossa Kola tekee mainion siivekettä nuolevan käännöksen! Keinun jälkeen tultiin kohtaan, jossa minä rytmitin liikettäni huonosti eikä ohjauskaan ollut Kolalle kovin tuttu. Otettiin kielto. Kepit Kola haki hienosti, mutta hyllytettiin lopulta putki-puomi -erotteluun.

Maalissa mieli oli kuitenkin pirskahteleva, sillä oltiin tehty kaksi rataa hyvässä yhteishengessä iloisin mielin.

Tavoitteet saavutettiin ja ylitettiinkin moninkertaisesti.
Päätavoite: hyvä fiilis ja ekan hypyn ylitys
Muut saavutetut tavoitteet: kontaktit (erityisesti keinu!!) sujuivat, Kola ei mennyt hypyistä ali, tokalla radalla kepit sujuivat, Kola pysyi lähdössä

Kepit vaativat edelleen tosi paljon treeniä. Mutta muuten eilisen kisat osoittivat, että perusasioiden sujuessa Kolan kanssa tekeminen on erittäin hauskaa puuhaa.




sunnuntai 4. marraskuuta 2012

kisaamassa jälleen

Anders Virtanen oli suunnitellut kolme hauskaa agilityrataa lauantain ratoksi. Koirakoita oli ilmoittautunut paikalle ihan hirmuinen määrä, keskimäärin 80 koirakkoa per startti, ja aikataulutkin venyivät ja paukkuivat. Tämä ei kuitenkaan voinut romuttaa sitä faktaa, että minulla ja Nokilla oli ihan älyttömän mukava ilta. :)

Lopputulos ei päätä huimannut, sillä jokaiselta radalta tuli HYL. Mutta jos ratoja miettii SannaL:n lanseeraamasta näkökulmasta, niin yhdeksästätoista esteestä 18 meni joka radalla ihan tosi mainiosti. Ja vaivattoman tuntuisesti. Ja yhteistyön merkeissä. Ja kaikkea muuta positiivista. :) :)

Onnistuin siis joka radalla sösselöimään yhden esteen, mistä sitten otettiin hylly.

Ekalla radalla keskityin Elina Jänesniemeltä saatuihin niisto-ohjeisiin - ja unohdin, että elämä jatkuu myös niiston jälkeen. Niinpä hämäännyin täysin ja unohdin ottaa Nokin niistosta persjätöllä. Virheen tajuttuani oli ihan mahdotonta enää tehdä mitään, koska olin Nokin linjalla, eikä Noki varmaan edes nähnyt putken sitä päätä, johon yritin epätoivoisesti ohjata. Noki pompahteli tasakäpälää ja lopulta näki ihan tosi kaukana puomin takana putken toisen pään ja kilttinä otuksena lähti suorittamaan käskyä.


Toisella radalla jalkani alkoivat tehdä tepsutusaskelia, kun yhtäkkiä katosi mielestä, että mitä halvattua minun piti tämän neljänneksi viimeisen hypyn jälkeen tehdä. Olisi pitänyt valssata. Enpä sitten valssannut, joten Noki meni sinne mihin sitä ohjasin: putken väärään päähän. Jälleen.


Kolmas rata oli illan ehdottomasti vaikein. Nollia tuli lopulta koko radalta kai 4 tai 5, sillä keppien jälkeen ollut rengas-hyppy-putki -pätkä (ja myös heti toisen esteen takana häämöttänyt ansaputki) aiheuttivat ihan mielettömän määrän hyllyjä. (Ne, jotka olivat hyllyttäneet jo aiemmin radalla, kiljahtelivat ja tuulettivat, jos saivat rengas-hyppy-putki -hässäkän onnistumaan.. :D ) Olin etukäteen aika valmistautunut siihen, että tulosta ei tulla tekemään. En kuitenkaan ollut lainkaan luovutusmielialalla, vaan tuosta ajatuksesta johtuen en lähtenyt varmistelemaan vaikeimmassa kohdassa valssilla tai muilla räpellyksillä. Päätin rohkeasti layeroida hypyn, vaikkei tuollaista noin vahvaa putkelle viennissä tehtävää layerointia olla kai edes treeneissä koskaan tehty. Layerointi onnistuikin, tosin Noki meinasi mennä siihen putkeen, johon noin 60 muutakin koiraa meni. Kilttinä otuksena se kuitenkin viime hetkellä huomasi, että minä olen kilometrin päässä, enkä takuulla tarkoita putkikäskyllä sitä putkea, mihin Tiitiäinen oli kuonoaan tunkemassa. Niinpä Noki siirtyi oikealle putkelle. Putkea seuranneen hypyn jälkeen olin unohtanut täysin huomioida, että maalihyppy on siinä edessä tarjolla. Niinpä hyllytettiin toiseksi viimeisellä esteellä. Kepeille viennistäkin lienee soveliasta olla lievästi ylpeä, sillä siinä kohdassa koirakot ottivat ehdottomasti eniten virhepisteitä.

Hyllyistä huolimatta mieli oli tautisen hyvä. Yhteistyö on tuntunut ihan hiton hienolta tässä ehkä viimeisen kuukauden ajan. :)

perjantai 2. marraskuuta 2012

koiramaisia väärinymmärryksiä

En millään kyllästy noiden kahden karvaturvan yhteispuuhiin. Ne ovat joka kerta yhtä sydämellisiä, hihityttäviä tai hämmentäviä. (Tai kaikkea sitä yhtä aikaa.)

Tänään herra Tiitiäinen ymmärsin täysin väärin Kolan puuhat. Herra Tiitiäinen oli löytänyt aarteista aarteimman, eli agilitypalkkanarupallon. Mikä onnen aamu se olikaan. Tiitiäinen pyöri kuin pieni viuhuva väkkärä ja tunki palloa Kolan naamalle. Sitten lähdin töihin ja pallo jäi odottelemaan eteisen lattialle parempia aikoja. Töistä tullessani herra Komppunen olikin nopea, ja sai pallon suuhunsa. Voi kateuden määrää. Tietenkin. Onneksi Kola ei narupalloista tai aarteista ylipäätään niin perusta, joten se pudotti pallon nopeasti suustaan ja herra Lellivauva sai pallon itselleen. Hetken kuluttua kuitenkin oltiin taas siinä tilanteessa, että pallo oli jotenkin mystisesti päätynyt Kolalle, joka oli sitten jälleen kyllästynyt palloon ja pudottanut sen maahan.

Ja tässä kohtaa päästiin väärinymmärrysten äärelle. Pallo oli nimittäin pudonnut Kolan suusta ihan siihen etujalkojen viereen olohuoneen pöydän alle. (Ei pallo kauas Kompusta putoa, kuten tuttu sanonta kuuluu.) Tiitiäinen tahtoi oikein todella kovasti sen pallon. Ja koska Tiitiäinen keskittyi tahtomaan niin kovasti, se ei vaivautunut sen kummemmin keskustelemaan asiasta Kolan kanssa. Tiitiäinen vain päätti, että koska kyseessä on aarteista aartein, Kola varmasti aivan epäilemättä ja takuulla haluaa pitää pallon itsellään. Niinpä pieni herra Tiitiäinen aloitti mielistelytanssin. Vispasi häntäänsä. Meni kahdeksikkoa maassa makailevan Kolan edessä. Nuoleskeli Kolan silmiä. Niiaili kohti palloa, muttei kuitenkaan uskaltanut sitä ottaa, koska Kola ei ollut antanut lupaa koskea palloon. Vispasi jälleen häntää ja heilutti peppua. "Pentu tah-too!"

Ja mitä tekee Kola? On lievästi hämmentynyt ja alkaa sitten lämmetä liehittelylle ja mielistelylle. Kola toteaa, että "vitsit tuo apina on hyvällä tuulella, taidanpas ryhtyä sen kanssa painimaan tai muutoin viettämään veljellistä yhteistuokiota". Kola alkaa vispata häntäänsä ja valmistautuu nousemaan ylös. Ja vielä tässäkään vaiheessa herra Tiitiäinen ei vaan tajua, että Kolalla ei ole mitään käsitystä koko pallosta eikä Kola anna lupaa pallon ottamiseen, koska mitään lupaa ei tarvita. Tiitiäinen sheikkaa peppuaan ja Kola vispaa häntäänsä. Ja kumpikin vispaa ihan eri asioille.

Tässä vaiheessa Kola nousee ryhtyäkseen painimaan tuon innokkaan mielistelijän kanssa. Ja vips. Noki on vihdoinkin kokenut saavansa luvan ottaa pallon. Hetkessä herra Tiitiäinen on karannut pöytää kiertävälle kiertoradalle ja tepsuttaa pitkin poikin aarrettaan esitellen. Kola on lievästi sanoen hölmistynyt, kun sekunnissa tilanne on kääntynyt aivan uusille urille. Leikkiähän tässä piti? Vai pitikö?

Kola sentään tajusi, että joku tässä jutussa nyt mätti. Herra pieni Tiitiäinen ei missään vaiheessa päässyt kärryille väärinymmärryksestä vaan apulaissheriffi kuvitteli jallittaneensa Kolalta pallon ovelilla hämäystoimilla. Oikeat Äly ja Väläys, nuo kaksi.